Kasvojen iho pintakuiva ja alla finnejä ja mustapäitä.
Mun iho ole koskaan ollut erityisen hyväkuntoinen. Alle kolmikymppisenä oli parhaassa kuosissa mitä mulla on ikinä ollut. Silloinkin oli mustapäitä. Muutama vuosi sitten iho alkoi pahenemaan entisestään. Ihon pinta kuivui niin että välillä hilseilee laattoina. Alla on mustapäitä ja pieniä finnejä. Iltapäivästä iho kiiltelee rasvasta.
Avuksi olen kokeillut vaikka mitä. Joku sanoi että iho on liian kuiva, käytä ruoassa öljyä enemmän. Esim. rypsiöljyä tai oliiviöljyä. Ei muuta vaikutusta kuin iho kiiltelee illasta enemmän. Toinen sanoi että kalanmaksaöljykapseleita. Söin yli vuoden, ainoa vaikutus valtavat finnit joita ilmestyi leukaan, kaulaan ja rintakehälle. Niiden tulo loppui vasta kun jätin kapselit kokonaan pois.
KOlmas sanoi että pintakuiva iho on kuin panssari jonka alla mustapäät ja finnit kukoistaa. Ihon pinnalle pitää tehdä jotain. No tämä on varmaan ihan totta. Mutta ongelma on millä saan ihon pinnan hoidettua kuntoon. Mikään ei ole auttanut. Käytän kasvoihin jopa Essex plussaa mikä pitäisi olla erittäin kuivalle iholle tarkoitettu. Mulla on lisäksi erittäin herkkä iho ja vähässä on ne tuotteet mitä voin iholle käyttää.
Vettä juon päivittäin pari litraa.
Keksikää mulle jotain apuja.
Kommentit (84)
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 15:23"][quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 15:16"]
Täällä kanssa yksi jolla täysin sama ongelma. Haluasin käydä ihotautilääkärillä tai kosmetologilla, mutta olen alaikäinen ja äitini mielestä kyseiset hommat ovat huuhaata ja minun on vain purtava hammasta ja kärsittävä.
[/quote]
Ei tarvii kärsiä. Hoida ihoasi sisältäpäin, eli syö hyvää ruokaa. Vältä kevyt-juttuja ja käytä rasvoina oliiviöljyä, kookosöljyä, voita. Kaikki ruoka normaalirasvaista.
[/quote]
No mitäs sitten kun ei ole vaikutusta, sillä kokeiltu on.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 13:41"]
Ootko varma, ettei sulla ole mitään ruoka-allergiaa? Keliakia, tms?
[/quote]
Ruoka-aineallergioita on. Sitruksia ei kärsi yhtään, kala ja kananmuna suurina määrinä aiheuttaa iho-oireita. Äidillä on keliakia, joten voihan se toki minullakin olla. Keliakiassa yleisin oire taitaa olla mahaoireet ja niitä ei ole ollenkaan Joten epäilen mutta eihän sitä koskaan tiedä.
ap
Mulla on ihan sama ongelma! Asuin briteissä, siellä ilmankosteus vaikutti niin paljon että ongelmat katosi ja esim puuteria en käyttänyt koskaan. Iho oli mitä mainioin!
ratkaisu tämänkin, tosin tuskin britteihin muutto nyt ensimmäisenä sulla mielessä on :)
Nyt Suomessa, käytän kosteuttavia ja herkän ihon tuotteita, (jokseenkin alkaa lämpimiä kelejä kohden rasvoittua...ja joutunen vaihtamaan tuotteet toisiin) , mene kosmetologille syväpuhdistukseen ja hakemaan neuvoja.
Suosittelen kokonaan vedetöntä kosteusvoidetta. Varsinkin talvisin koska vesi jäätyy ja aiheuttaa vaan enemmän vauriota. Mulla myös samanlainen iho. Käytän ihon puhdistukseen nykyään vain miselli vettä enkä normaalia vettä juuri lainkaan koska se kuivattaa ihon pintaa. Tällä oon pystyny jonkin verran hallitsemaan kuivumista.
Vierailija kirjoitti:
Puhdistus muutaman kerran viikossa risiiniöljyn ja oliiviöljyn seoksella. Hierot kunnolla saunan lämmössä. Hellästi puristat sen jälkeen näkyvät mustapäät pois (esim. itse käytän ihan parsinneulan silmukkapäätä). Hyvä kosteutus tämän jälkeen. Ei-komedogeeninen voide (vaikka apteekit) tai esim. kookosöljy.
Kookosöljy on komedogeeninen öljy. Tosin se silti kyllä sopii monelle, mutta esim. minulla vain tukkii ihoa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 09:42"]
Lisään vielä että kuorin ihoa kerran viikossa. Sekään ei riittävästi ota kuivaa pintaa pois.
ap
Lopeta se kuoriminen kokonaan ja vaihda kevyempään rasvaan, kokeile vaikka Aqualan L:ää. Pesuaineena jotain hajusteetonta tai vaikka sitä kosteusvoidetta.
Aqualan l sopii enemmän puhdistukseen kuin kosteusvoiteeksi. Humektan tai Aqualan gel sopivat paremmin, ehkä humektan koska Aqualan gel voisi olla liian kuivattava. Näitä löytyy pienissä tuubeissa jogen kannattaa ostaa pieni koko kokeiltavaksi.
Oletko kokeillut peel off maskeja? Esim seventh heaven black seaweed peel off mask ja lisäksi kosteuttava naamio esim. Avenen kosteuttava naamio.
Jokuvain.. kirjoitti:
Suosittelen kokonaan vedetöntä kosteusvoidetta. Varsinkin talvisin koska vesi jäätyy ja aiheuttaa vaan enemmän vauriota. Mulla myös samanlainen iho. Käytän ihon puhdistukseen nykyään vain miselli vettä enkä normaalia vettä juuri lainkaan koska se kuivattaa ihon pintaa. Tällä oon pystyny jonkin verran hallitsemaan kuivumista.
Misellivedet kuivattavat ja aiheuttavat kutinaa sekä näppyjä itselleni. Ainoa misellivesi josta pidän on Acon tuote.
Vierailija kirjoitti:
Mun pintakuivalle iholle on suositeltu rasvaisen ihon pesuainetta ja päälle kosteuttavaa kasvovettä. Alkoholipitoisia ei saa kuulemma käyttää. Omasta mielestäni paras apu on sauna, kuorinta ja mutanaamio. Sauna siis sellainen mieto ja pitkä, jossa voi lukea vaikka lehteä. Kuuma tunnin amme ajaa saman asian. Sen jälkeen siis kuorinta. Kosteusvoide pitää olla hyvä.
Mitä mutanaamiota käytät?
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt kosmetologilla monta kertaa. Monellakin itse asiassa. Yhdellä kosmetologilla on tuotesarja joka sopii minulle. Mutta nuo tuotteet eivät pääse imeytymään kuivan ihopanssarin läpi. Olen pyytänyt pari kertaa että tehtäisiin esim. kolmen ihonpuhdistuksen sarja jolla saataisiin kuiva panssari pois (hänellä on siihen sopiva kuorintavoide mutta samaa ainetta ei voi myydä kuluttajille), mutta tämä kosmetologi kieltäytyy koska on sitä mieltä että tuollainen sarja voidaan tehdä vain jos on todella paha akneiho. Eikä minulla niin paha ole kuin joillakin murkuilla pahimmillaan on.
Muiden kosmetologien tuotteet eivät joko sovi minulle tai tuotteet eivät tehoa ihooni. Näistä toinen sanoi että voidaan tehdä tuo timanttihoito (vai mikä se oli) mutta ensin pitäisi saada se kuiva panssari pois. Ja hänen tuotteillaan sitä ei saada.
ap
Mikä ihmeen kuivapanssari, joka ei lähde höyrytyksen ja kuorinnan avulla pois? Sen jälkeen hieronta ja naamio kosteuttavilla tuotteilla. On toiminut aina.
Vierailija kirjoitti:
Jokuvain.. kirjoitti:
Suosittelen kokonaan vedetöntä kosteusvoidetta. Varsinkin talvisin koska vesi jäätyy ja aiheuttaa vaan enemmän vauriota. Mulla myös samanlainen iho. Käytän ihon puhdistukseen nykyään vain miselli vettä enkä normaalia vettä juuri lainkaan koska se kuivattaa ihon pintaa. Tällä oon pystyny jonkin verran hallitsemaan kuivumista.
Misellivedet kuivattavat ja aiheuttavat kutinaa sekä näppyjä itselleni. Ainoa misellivesi josta pidän on Acon tuote.
Käytän Nivean violetilla värikoodilla merkittyä misellivettä, tarkoitettu herkälle iholle eikä kuivata.
Ensin pitää löytää kosmetologi, joka tekee salisyylihappokuorinnan ja kosteuttavan hoidon. Sitten kotihoitoon samaa happoa sisältävä tuote ja yöksi karitevoita sisältävä tuote. Retinoliseerumi lisäksi. Heitä se Essex pois. Ihan karmea inci, aiheuttaa nimenomaan pintakuivuutta ja tukkeutumista.
Kolme vuotta vanha ketju, haloo...
Vierailija kirjoitti:
Kolme vuotta vanha ketju, haloo...
Luuletko iho-ongelmien kadonneen Suomesta?
Ei kuorintaa vaan pesu kasvosienellä joka päivä. Eli tavallaan tosi hellä kuorinta joka päivä. Mieto pesuaine. Illalla joku bellavita tyyppinen, aamulla erityyppinen. Kosteuttava, mutta ei niin rasvainen.
Itselläni on pintakuiva sekaiho. Nenä ja otsa täynnä mustapäitä, meikkivoidetta ei voi kuvitellakaan laittavansa esim nenään, kun hilseilee ja levittyy rumasti. Otsassa joskus sama homma. Ja sitten kuitenkin iho kiiltelee hulluna. Mossan ihoöljy on auttanut vähän, mutta ei tarpeeksi. Ajattelin seuraavaksi kokeilla korealaista kosmetiikkaa, josta ei ole ennestään mitään kokemusta.
Kamalassa kunnossa naama. Pintakuiva,rasvoittuva,mustapäitä ja aknea,arpia,punoittaa jne Ultraäänipuhdistus on tosi hyvä kuorinta. Kävin siis ä talvella ja iho oli pitkään hyvänä. Nyt taas pitäs mennä siihen tai happokuorintaan. Mun ongelma on se että huokoset tukkeutuu ja iho ei pääse hengittään.
Iho kuntoon kirjoitti:
Kookosöljyä iltaisin kasvoille.
Kookosöljy tunnetusti tukkii huokoset. Sitä ei voi käyttää jatkuvasti.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 15:16"]
Täällä kanssa yksi jolla täysin sama ongelma. Haluasin käydä ihotautilääkärillä tai kosmetologilla, mutta olen alaikäinen ja äitini mielestä kyseiset hommat ovat huuhaata ja minun on vain purtava hammasta ja kärsittävä.
[/quote]
Ei tarvii kärsiä. Hoida ihoasi sisältäpäin, eli syö hyvää ruokaa. Vältä kevyt-juttuja ja käytä rasvoina oliiviöljyä, kookosöljyä, voita. Kaikki ruoka normaalirasvaista.