Yksinäisiä?

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen oikeasti yksinäinen. 10 vuoteen ei ole ollut puolisoa, perhettä, lapsia, kavereita, ei edes työyhteisöä.

Arvaatko ap miltä tuo aloituksesi tuntuu oikeasti yksinäisestä? Sinä et ole yksinäistä nähnytkään.

Tää on vähän sama kuin sanoisit, ettei Suomessa voi tuntea nälkää, kun Afrikan lapset on kuitenkin nälkäisempiä. Lol.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pahoittelen vielä jos tuo aloitukseni loukkasi, en vaan keksi parempaa sanaa kun tuo "yksinäinen". Tarkoituksena oli ehkä tuo juuri että kun muilla perheenjäsenillä on sitä omaakin mukavaa elämää, mikä on hienoa mutta tosiaan sitten kun ei itsellä ole niin tulee siitä kurja olo. Ei sitä joka paikasta vaan löydy sopivaa yhteisöä/ystävää.

Nimitys voisi olla henkisesti yksinäinen.

Yksinäisyydellä tarkoitetaan ihmisen tilannetta, johon ensisijaisesti kuuluu subjektiivisesti koettu eristäytyneisyys.

Yksinäisyyttä ei siis tule sekoittaa yksin olemiseen tai yksin asumiseen.

Yksinäisyys tarkoittaa juuri sitä mitä ap on. Se että on yksin ei ole yksinäisyyttä.

Moni masennus voisi estyä, jos masentunut ei olisi yksinäinen

Masennusoireita ilmaantui tutkimuksessa sitä todennäköisemmin, mitä yksinäisemmäksi henkilö itsensä koki.

Kyllä. Ystäväni asuvat ympäri Suomea, mutta viime vuosina minusta on tuntunut etteivät he oikeastaan ole ystäviäni enää, pikemmikin tuttuja. Olen yrittänyt pitää yhteyttä viestien kautta, mutta eräskin ystäväni vastaa neljän viikon viiveellä, jos silloinkaan. Vetää kyllä minulle herneet nenään jos en heti vastaa hänen viesteihinsä! Ystävyys tuntuu siis hyvin yksipuoliselta ja tunnen olevani yksin. On vaikeaa kun ei ole ketään jolle kertoa elämän iloista ja suruista... Surua on kyllä riittänyt loppuvuodesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tuntenut itseäni yksinäiseksi ennen kuin jäin työttömäksi muutama vuosi sitten. Olin tottunut viettämään joulut, juhannukset, uudetvuodet, viikonloput, lomat ja illat yksinäni, mutta työni oli ihmisten kassa puhumista ja tosi mukavaa, joten mitään ongelmaa ei ollut.

Nyt, kun työtä ei ole eikä tule ja talous on romahtanut, yksinäisyys alkaa painaa toden teolla. Minulla oli kaksi kaverintapaista, mutta minusta tuli köyhyyteni myötä heille riippakivi, joten he ovat entisiä kavereita.

Viime viikolla pidin puhelinpalaverin parin sosiaalityöntekijän kanssa. Siinä oli ainoa ihmiskontaktini kuukausiin. Ja ovathan marketin ruokakuskit käyneet ovella, mutta ei heistä ole yksinäisyyden poistajiksi muuten kuin kymmenen sekuntia kerrallaan kolme kertaa kuukaudessa.

Ap ja muut perheelliset ja "ihmisten keskellä yksinäiset", yrittäkää keksiä olotilallenne jokin sellainen ilmaisu, jossa ei ole sanaa "yksinäinen" missään muodossa. Ero teidän ja "meidän" välillä on sama kuin jos nälänhädän keskelle pyyhältäisi hienostorouva päivittelemään, että on tässä nyt vähän tällaista pikkunälkää, että olisiko jokin paikallinen Ekberg lähistöllä.

Kiitos asiallisesta kommentistasi. Ymmärrän hyvin pointtisi ja harmi nyt kun en jälkikäteen pysty aloitusta muokkaamaan.

Mutta tosiaan aina ei perheellisilläkään ole asiat perheen sisällä niin hyvin mitä äkkiä perheetön ajattelisi. Ja se henkinen yksinäisyys voi puhjeta vahvasti esiin. Ja vaikka perheessä menisikin hyvin, niin siitä huolimatta. Olen aina tykännyt viettää aikaa myös yksin ja yksinoloakin tarvitsen, mutta siitä huolimatta on päässyt näin käymään.

- ap

Eristäytyneisyys pahentaa yksinäisyytä!

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on erilaisia ja kestää eri tavalla yksinäisyyttä.

Tutkmusten mukaan: mitä älykkäämpi ihminen on, sitä paremmin hän viihtyy yksinään(kin).

Yksinäisyydestä on vaikea puhua kun kaikki sanoo että et sä saa kokea olevasi yksinäinen kun et oo tarpeeksi yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Voitais ap tutustua..

Oishan se hienoa jos tätä kautta voisi löytyä samanhenkistä juttuseuraa.

- ap

Onko mitään linkkejä yksinäisille? Siis ilman sydämenkuvia ja sitä iänikuista vonkausta.

Olisitko mielummin yksin vai huonoissa ihmissuhteissa?

Vierailija kirjoitti:

Onko mitään linkkejä yksinäisille? Siis ilman sydämenkuvia ja sitä iänikuista vonkausta.

Niin, kiinnostaisi myös.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tuntenut itseäni yksinäiseksi ennen kuin jäin työttömäksi muutama vuosi sitten. Olin tottunut viettämään joulut, juhannukset, uudetvuodet, viikonloput, lomat ja illat yksinäni, mutta työni oli ihmisten kassa puhumista ja tosi mukavaa, joten mitään ongelmaa ei ollut.

Nyt, kun työtä ei ole eikä tule ja talous on romahtanut, yksinäisyys alkaa painaa toden teolla. Minulla oli kaksi kaverintapaista, mutta minusta tuli köyhyyteni myötä heille riippakivi, joten he ovat entisiä kavereita.

Viime viikolla pidin puhelinpalaverin parin sosiaalityöntekijän kanssa. Siinä oli ainoa ihmiskontaktini kuukausiin. Ja ovathan marketin ruokakuskit käyneet ovella, mutta ei heistä ole yksinäisyyden poistajiksi muuten kuin kymmenen sekuntia kerrallaan kolme kertaa kuukaudessa.

Ap ja muut perheelliset ja "ihmisten keskellä yksinäiset", yrittäkää keksiä olotilallenne jokin sellainen ilmaisu, jossa ei ole sanaa "yksinäinen" missään muodossa. Ero teidän ja "meidän" välillä on sama kuin jos nälänhädän keskelle pyyhältäisi hienostorouva päivittelemään, että on tässä nyt vähän tällaista pikkunälkää, että olisiko jokin paikallinen Ekberg lähistöllä.

Kiitos asiallisesta kommentistasi. Ymmärrän hyvin pointtisi ja harmi nyt kun en jälkikäteen pysty aloitusta muokkaamaan.

Mutta tosiaan aina ei perheellisilläkään ole asiat perheen sisällä niin hyvin mitä äkkiä perheetön ajattelisi. Ja se henkinen yksinäisyys voi puhjeta vahvasti esiin. Ja vaikka perheessä menisikin hyvin, niin siitä huolimatta. Olen aina tykännyt viettää aikaa myös yksin ja yksinoloakin tarvitsen, mutta siitä huolimatta on päässyt näin käymään.

- ap

Toisaalta on hyvä, ettei täällä ole muokkaustoimintoa. Muutenkin jutut menevät niin ristiin, että jokaisen ketjun loppupäässä on iso riita.

Ymmärrän oikein hyvin sen, että perheellinen ihminen voi kaivata uusia ihmissuhteita. Parisuhteessa olevan yksinäisyyttä en kuitenkaan tajua. Olen ollut koko ikäni sinkku, ja minulle on jäänyt mysteeriksi se, että kaksi ihmistä, jotka ovat yhteisymmärryksessä valinneet toisensa elämänkumppaneikseen, voivat tahoillaan tuntea itsensä yksinäisiksi. Missä vaiheessa tuo kumppanuus ja sielujen läheisyys laimenee ja katoaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tuntenut itseäni yksinäiseksi ennen kuin jäin työttömäksi muutama vuosi sitten. Olin tottunut viettämään joulut, juhannukset, uudetvuodet, viikonloput, lomat ja illat yksinäni, mutta työni oli ihmisten kassa puhumista ja tosi mukavaa, joten mitään ongelmaa ei ollut.

Nyt, kun työtä ei ole eikä tule ja talous on romahtanut, yksinäisyys alkaa painaa toden teolla. Minulla oli kaksi kaverintapaista, mutta minusta tuli köyhyyteni myötä heille riippakivi, joten he ovat entisiä kavereita.

Viime viikolla pidin puhelinpalaverin parin sosiaalityöntekijän kanssa. Siinä oli ainoa ihmiskontaktini kuukausiin. Ja ovathan marketin ruokakuskit käyneet ovella, mutta ei heistä ole yksinäisyyden poistajiksi muuten kuin kymmenen sekuntia kerrallaan kolme kertaa kuukaudessa.

Ap ja muut perheelliset ja "ihmisten keskellä yksinäiset", yrittäkää keksiä olotilallenne jokin sellainen ilmaisu, jossa ei ole sanaa "yksinäinen" missään muodossa. Ero teidän ja "meidän" välillä on sama kuin jos nälänhädän keskelle pyyhältäisi hienostorouva päivittelemään, että on tässä nyt vähän tällaista pikkunälkää, että olisiko jokin paikallinen Ekberg lähistöllä.

Kiitos asiallisesta kommentistasi. Ymmärrän hyvin pointtisi ja harmi nyt kun en jälkikäteen pysty aloitusta muokkaamaan.

Mutta tosiaan aina ei perheellisilläkään ole asiat perheen sisällä niin hyvin mitä äkkiä perheetön ajattelisi. Ja se henkinen yksinäisyys voi puhjeta vahvasti esiin. Ja vaikka perheessä menisikin hyvin, niin siitä huolimatta. Olen aina tykännyt viettää aikaa myös yksin ja yksinoloakin tarvitsen, mutta siitä huolimatta on päässyt näin käymään.

- ap

Toisaalta on hyvä, ettei täällä ole muokkaustoimintoa. Muutenkin jutut menevät niin ristiin, että jokaisen ketjun loppupäässä on iso riita.

Ymmärrän oikein hyvin sen, että perheellinen ihminen voi kaivata uusia ihmissuhteita. Parisuhteessa olevan yksinäisyyttä en kuitenkaan tajua. Olen ollut koko ikäni sinkku, ja minulle on jäänyt mysteeriksi se, että kaksi ihmistä, jotka ovat yhteisymmärryksessä valinneet toisensa elämänkumppaneikseen, voivat tahoillaan tuntea itsensä yksinäisiksi. Missä vaiheessa tuo kumppanuus ja sielujen läheisyys laimenee ja katoaa?

Tuohon kysymykseen kun joku antaisi vastauksen niin ansaitsisi Nobel- palkinnon. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuu. Riippuu myös persoonista. Ruuhkavuosien väsymyksessä tarpoessa kyse on pitkälti tahdosta. On hyviä aikoja, huonoja ja liiankin tasaista. Miehelle tämä henkinen yhteys riittää. Vaikuttanee varmasti kun saa töissä sosiaalisuutta. Itse annan sen kaiken sosiaalisuuden perheelle sitten illalla, siinä on pitkä päivä ilman mitään. Eikä heillä ole samanlaista huutavaa tarvetta kuin minulla. Siinä on epätasapaino.

- ap

- ap

Vierailija kirjoitti:

Muita, oikeasti yksinäisiä täällä? Itse perheellinen, mutta silti yksinäinen. Ei sillä, olen äärimmäisen kiitollinen perheestä mutta heilläkin on muuta elämää, itse en löydä mistään ketään.

Mietin kaksi kertaa laitanko aloituksen, mutta laitoin nyt trollauksenkin uhalla..

Miten ja millä tavoilla olet yrittänyt saada uusia ystäviä elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen oikeasti yksinäinen. 10 vuoteen ei ole ollut puolisoa, perhettä, lapsia, kavereita, ei edes työyhteisöä.

Arvaatko ap miltä tuo aloituksesi tuntuu oikeasti yksinäisestä? Sinä et ole yksinäistä nähnytkään.

Ja sieltä paistaa sellainen katkeruus että. Tiedätkö, se että sinä olet maailman yksinäisin ihminen, ei poista kumminkaan toisen huolta ja yksinäisyyttä. Oli ne murheet isoja tai pieniä niin ne on jokatapauksessa murheita. Kehottaisin tekemään jotain tuolle yksinäisyydelle, se on nimittäin ihan mahdollista, jos haluaa. -eri, sivusta-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen oikeasti yksinäinen. 10 vuoteen ei ole ollut puolisoa, perhettä, lapsia, kavereita, ei edes työyhteisöä.

Arvaatko ap miltä tuo aloituksesi tuntuu oikeasti yksinäisestä? Sinä et ole yksinäistä nähnytkään.

Ja sieltä paistaa sellainen katkeruus että. Tiedätkö, se että sinä olet maailman yksinäisin ihminen, ei poista kumminkaan toisen huolta ja yksinäisyyttä. Oli ne murheet isoja tai pieniä niin ne on jokatapauksessa murheita. Kehottaisin tekemään jotain tuolle yksinäisyydelle, se on nimittäin ihan mahdollista, jos haluaa. -eri, sivusta-

Aaarrgghh.....

Nyt lähden ulos rauhoittumaan.

Eri

Voin kuvitella miltä sinusta tuntuu ap. Olin aviossa 30v ennenkuin erosin. Viimeiset vuodet liitossa olin niin yksinäinen etten sanoin voi kuvata. Työ oli ja ystäviäkin, ja lapset jotka olivat jo muuttaneet omilleen. Mutta sen tärkeimmän ihmisen silmissä olin muuttunut näkymättömäksi. Se henkinen yksinäisyys oli ihan kamalaa ja ihme että selvisin siitä kaikesta ilman lääkkeitä. Otin eron ja hain ammatti-auttajan apua. Etsin uuden harrastuksen ja löysin myös uuden kumppanin. Tsemppiä sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti yksinäisenä ja yksinasuvana en oikein ymmärrä miten perheellinen voi kuvata itseään oikeasti yksinäisesksi.

Tätä en kyllä tajua. Etkö ole koskaan ollut ihmisten seurassa jotta tietäisit minkälaista on kokea olevansa yksinäinen seurassa? Mielestäni paljon parempi on olla yksinäinen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tuntenut itseäni yksinäiseksi ennen kuin jäin työttömäksi muutama vuosi sitten. Olin tottunut viettämään joulut, juhannukset, uudetvuodet, viikonloput, lomat ja illat yksinäni, mutta työni oli ihmisten kassa puhumista ja tosi mukavaa, joten mitään ongelmaa ei ollut.

Nyt, kun työtä ei ole eikä tule ja talous on romahtanut, yksinäisyys alkaa painaa toden teolla. Minulla oli kaksi kaverintapaista, mutta minusta tuli köyhyyteni myötä heille riippakivi, joten he ovat entisiä kavereita.

Viime viikolla pidin puhelinpalaverin parin sosiaalityöntekijän kanssa. Siinä oli ainoa ihmiskontaktini kuukausiin. Ja ovathan marketin ruokakuskit käyneet ovella, mutta ei heistä ole yksinäisyyden poistajiksi muuten kuin kymmenen sekuntia kerrallaan kolme kertaa kuukaudessa.

Ap ja muut perheelliset ja "ihmisten keskellä yksinäiset", yrittäkää keksiä olotilallenne jokin sellainen ilmaisu, jossa ei ole sanaa "yksinäinen" missään muodossa. Ero teidän ja "meidän" välillä on sama kuin jos nälänhädän keskelle pyyhältäisi hienostorouva päivittelemään, että on tässä nyt vähän tällaista pikkunälkää, että olisiko jokin paikallinen Ekberg lähistöllä.

Yksinäisyys on tunne, yksinolo ei tarkoita yksinäisyyttä, läheskään kaikille siitä ei edes seuraa yksinäisyyttä ja moni kokee yksinäisyyttä vaikka eivät olekaan yksin. Käsittämättömän itsekeskeistä loukkaantua toisen surusta ja kuvitella että oma tilanne jotenkin määrittää muiden tunteita. Sana yksinäisyys kuvaa ap:n tilannetta ja oloa täydellisesti.