Karsein pikkukylä jossa olet asunut?
Itsellä keuruu, todella sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä ja inhottava ilmapiiri, vieläkin puistattaa jos joudun esim autolla ajamaan ohi :/
Kommentit (1506)
Hamina, siellä porukka on poikkeuksetta hidasta ja on paljon vajakkeja. Huomaa kadulla kävellessä kun joka toinen vastaantulija näyttää kuin pöpilästä karanneelta.
Kittilä. Ei kaipaa ees selitystä.
Nummela oli ikävä paikka kasvaa. Nuorille ei ole mitään muuta tekemistä kuin Prismassa ja Cittarin nykyisellä "ostarilla" hengailu tai lämppärillä (tietäjät tietää) räkiminen. Kaikki koulun päättäjäiset hytistiin pikkusiiderissä Sherwoodissa ja kytättiin, ettei naapurikoululaisia vaan uskaltaudu näyttämään naamaansa.
Sinänsä Nummela on mukava paikka ihmisille, jotka eivät halua asua kaupungissa. Palveluita löytyy, työttömyysprosentista en ole varma, löytyy lukiota ja ammattikoulua ja mahdollisuuksia harrastaa. Luulenpa silti, etten sinne enää palaa nyt kun olen kertaalleen sieltä päässyt pois. Hirvittää ajatellakin, millainen Nummelasta tulee, kunhan nykyinen väestö alkaa eläköityä, ja äkäiset mummot ja papat valtaavat kadut, hehe.
En ole ikinä löytänyt Nummelan harjulta kohtaa, josta voisi katsella kattavasti nukkuvaa Nummelaa. En ole kuitenkaan kehdannut olla yhteydessä Kelaan ja kysyä, missä se on.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 00:04"]
Outokumpu.se ei perusteluja tarvitse :D
[/quote]
Aivan. Nimi kertoo olennaisen.
Haukiputaan Martinniemi. Juoruilu ja paskanjauhanta on ihan oma taiteenlajinsa tässä loukossa! Jos joku onneton päätyy silmätikuksi, niin meininki saattaa yltyä sellaiseksi julkiseksi noitavainoksi, että ei auta kuin taivastella ihmiskunnan typeryyttä ja julmuutta. HYI.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 09:31"][quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 01:55"]
Orimattila!
Ai että mä vihaan sitä paikkaa, pienenä ahisti käydä mummolassa siellä. Jokainen ihminen tuijottaa jos olet uusi siellä, seuraavana päivänä puheiden mukaan oletkin jo vienyt ainakin puolet kylän miehistä.
[/quote]
Meinasin itse tulla kirjoittamaan tämän samaisen pitäjän nimen, mutta ehdit ensin. Jännä, että kukaan Orimattilassa asunut ei muka vihaa entistä/nykyistä kotikuntaansa (paitsi minä). Onneksi olet säilynyt pienillä traumoilla, kun kävit Orimattilassa vain mummolassa. Sääli meitä siellä asuneita! Orimattilaan eksyneet vieraspaikkakuntalaiset miehet saavat kai vieläkin turpaansa. :D
[/quote]
Täälläkin Orimattilan kasvatti, luojan kiitos pääsi pois.
Väkivalta kuuluu jokaisen "normaalin" nuoren elämään tavalla tai toisella, turpaan saa ihan vain katsomalla väärällä tavalla.
Kaikki sinne jääneet oman ikäiset on levyseppähitsaajia, kampaajia tai ässän kassoja ja kaikki ovat sukua kaikille.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 01:55"]
Orimattila!
Ai että mä vihaan sitä paikkaa, pienenä ahisti käydä mummolassa siellä. Jokainen ihminen tuijottaa jos olet uusi siellä, seuraavana päivänä puheiden mukaan oletkin jo vienyt ainakin puolet kylän miehistä.
[/quote]
Meinasin itse tulla kirjoittamaan tämän samaisen pitäjän nimen, mutta ehdit ensin. Jännä, että kukaan Orimattilassa asunut ei muka vihaa entistä/nykyistä kotikuntaansa (paitsi minä). Onneksi olet säilynyt pienillä traumoilla, kun kävit Orimattilassa vain mummolassa. Sääli meitä siellä asuneita! Orimattilaan eksyneet vieraspaikkakuntalaiset miehet saavat kai vieläkin turpaansa. :D
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:20"]
Olin lukevinaan koko ketjun läpi ja oli mainittu lähialueilta Kotkaa, Karhulaa, Virojokea mutta ei Haminaa?! Kyllä, Hamina on karsein!
[/quote]
AAMEN!! Haminan vois räjäyttää kartalta pois tai luovuttaa Venäjälle. Siinä on kyllä niin karsea paikka ja täynnä ihmisperseitä, ettei pahemmasta väliä.
[/quote]
Kateelliset kiukkuperseet siellä huutelee. ;)
No en ole asunut elämämäni aikana kuin kolmessa paikassa ja jokainen on suht pikkukylä. No okei, näistä Kymenlaakson pikkukylä oli kaikkein kamalin. Onko se ihmisten luonteenlaadussa vai missä, mutta ihan tavallista iloista huumorinheittoa ja pilke silmäkulmassa kulkemista katsottiin pitkään. En edes muista mitä vitsinä heitin, mutta jonkun ihan sellaisen asian minkä normaali ihminen tajuaa huumoriksi, sain pitkän hämmentyneen hiljaisuuden johon sitten yksi porukasta totesi vakavalla naamalla että "ai jaa, en kyllä ole koskaan ajatellut asiaa noin". Muutenkin, nuivaa ja todellakin ilkeämielistä porukkaa sillä akselilla. Onneksi pääsin takaisin kotiin Karjalaan. No, tälläkin paikkakunnalla on pikkukyliä jossa kyylätään ja tiedetään toisten asiat paremmin kuin omat, mutta jotenkin oon aivan immuuni ihmisten puheille. Olen eronnut ja ex-mies on mielenterveydeltään epävakaa ihminen, eli paljon puhetta varmasti löytyy, en vaan jaksa kuunnella enkä välittää. Puhukoot, kohta se unohtuu ja tulee uutta taivastelun aihetta. :D
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 08:34"]
Paimio, muistelen edelleen lämmöllä sitä hetkeä kun nuorena muutin sieltä pois!!!
[/quote]
Olin jo ihan ihmeissäni, että eikö KUKAAN kirjoita Paimiota!!!
Pieni paikka, kylläkin Turun lähellä. Kaikki tuntee kaikki ja siellä asuukin lähinnä syntyperäisiä paimiolaisia tai sitten nokialla töissä olleita turkulaisia tai salolaisia.
Surkeat palvelut ja kyllä sinne Turkuunkin ajamista on. Koulussa kiusataan jos vähän erilainen tai ulkomaalaiselta haiskahtava nimi. Joskus aikanaan ainakin paimiolaisilla ja piikkiöläisillä oli jotain riitaakiin. Juntti paikka.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 09:15"]Kittilä. Ei kaipaa ees selitystä.
[/quote]
Pyh! Alapeukku! Kittilä on ihana! Ja en ole edes kittiläläinen syntyjään! Nyt 7 vuotta asunut! Ihania ihmisiä, mutta muutama inhottavakin niinkuin varmasti jokapuolella! Vain teinit juoksee karkuun niinkuin jokapaikassa teinit ajattelee sen oman pikkukylänsä olevan se pahin! Lopettakaa nuoret paskanjauhaminen niin johan alatte viihtyä! :)
Olari, Espoo. Lapsuuden koulukiusaajista suurin osa asuu vieläkin alueella. Sama meno jatkuu varmaan jo toisessa polvessa.
Karttula savolaisine selkäänpuukottajineen...
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:28"][quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:01"]
Jämsä, jämsäläisille kelpaa kavereiks vaan alkuasukasjämsäläiset, muita pidetään outoina vaikka itse ovat... 10v asuin ja heti kun lukio loppu niin pois!
[/quote]
Joo. Olen asunut elämässäni monella paikkakunnalla, ja kaikkialla muualla olisin voinut kuvitella asuvani pitempään, mutta Jämsä oli kaamean ahdistava. Inhottavia ihmisiä täynnä, ei mitään tekemistä, menovinkeissä luki apteekin aukioloajat... Liian pitkä matka sekä Jyväskylään että Tampereelle. Onneksi elämä toi pois sieltä. *puistatus*
[/quote]
Kuinka monessa muussa pikkukylässä on Himoksen tasoinen laskettelukeskus...kesällä festareita monena viikonloppuna ja talvisin melkein joka viikonloppu bändejä ja esiiintyjiä. Mä kyllä keksisin Jämsässä tekemistä..ei muutakun talvella sukset jalkaan :)
Kriteerit täyttää mikä tahansa sisäänpäinkasvanut paikkakunta, jossa ei ole paljoa vaihtuvuutta ja siitä syystä kaikki alkavat olla toisilleen sukua. Opiskelupaikkakuntani Turku oli sellainen, jossa sain paljon ystäviä muualta tulleista opiskelijoista, mutta ne turkulaiset...
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 01:51"]Parkano. Satakuntalainen "huumori" ei oikein iske. Sitä ei nimittäin ole. Parasta kylän läpi menevä kolmostie.
Kirkkonummi. Hajallaan pitkin poikin, ruotsinkieli ykkösasia. Niin lähellä Helsinkiä, muttei sitten kuitenkaan.
[/quote]
Ei varmaan iske kun parkano on pirkanmaata, ei satakuntaa.
Täällä on mainittu Pyhäjoki, Oulainen, Alavieska ja Kalajoki, mutta kukaan ei ole maininnut noiden paskojen tuppukylien keskellä sijaitsevaa MERIJÄRVEÄ. Muistelisin, että Merijärvi oli vuosia Suomen keskustalaisin kunta, koska siellä ei ollut muita puolueita kuin keskusta. Nykyisin siellä taitaa olla yksi persu kunnanhallituksessa jopa. Lestadiolaisia eniten väkilukuun nähden, mielenterveyspalveluita käytetään eniten väkilukuun nähden, yksi matalimmin koulutetuista kunnista jne. Jopa tilastot puhuvat puolestaan :D
Hyvä puoli tuossa tuppukylässä taitaa olla se, että se on tosiaan tuppukylä, eikä siellä asu juuri ketään. Luontohan siellä on ihan kaunista, mutta sitä onneksi on muuallakin Suomessa.
512 vielä; anteeksi, en osannut lainata. :)