Mieheni vaimo:
Mieheni on naimisissa, ainakin vielä. Meidän suhteemme on vajaan vuoden pituinen ja suunnittelemme kyllä tulevaisuutta yhdessä.
Nyt ilmeisesti vaimo on tutkinut miehensä puhelimen, eikä tunteemme eikä suhteemme jää niistä viesteistä epäselväksi!
Nyt kuitenkin mies pyysi, että valehtelisin suhteemme laadusta vaimolle, joka kuulemma tulee soittamaan minulle.
Hm. Pitääpä miettiä.
En haluasi valehdella minulle äärettömän tärkeästä merkityksellisestä asiasta. Enkä halua kyllä keskustella omista asioistani minulle täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Pitäisikö minun?
Mitä se tarkoittaa suhteemme kannalta?
En ole päässyt puhumaan mieheni kanssa tilanteesta, sillä olemme kumpikin matkoilla muualla, enkä näe häntä vielä muutamaan viikkoon. Viestejä en ole nyt sattuneista syistä laittanut.
Suhteestamme sen verran, että emmehän me kumpikaan tätä hakeneet, emmekä tietoisesti valinneet. Itse olen kolmikymppinen sinkku, ammatissani hyvin pärjäävä, ostin jokin aika sitten oman asunnon ja elän ihan kivaa elämää. Olen myös jo sen ikäinen, että haluan löytää itselleni miehen, jonka kanssa suunnitella ja toteuttaa yhteistä elämää.
Mies on saman ikäinen ja ollut kymmenisen vuotta liitossaan, eikä ole aikaisemmin mitään näitä paheksuttavia sivusuhteita harrastanut.
Ehdimme olla samassa työpaikassa korkeintaan kaksi kokonaista päivää, kun suhteemme oli tosiasia ja tunteet veivät meitä sitten kovaa ja korkealta.
En haluasi ottaa mitään aikalisääkään, kun asia on jokatapauksessa päivänselvä.
Kommentit (57)
Huoh... "Suunnittelemme kyllä yhteistä tulevaisuutta..."
No kenkää näyttää tulevan... Mutta ei suinkaan vaimolle.
Joo, valitettavasti "yhteisen tulevaisuuden suunnittelemisella" ei ole mitään tekemistä niiden suunnitelmien toteutumisen kanssa...
Kerro vaimolle totuus. Tuossa sen taas näkee, että pettäjämies yrittää vain nauttia kahdesta pesästä. Miehellä ei ole mitään syytä erota, kun hän saa seksiä ja huomiota kahdelta naiselta.
Vastaat tietenkin vaimolle kun se soittaa. Kerrot sille niinkuin asia on, ET ala valehtelemaan miehen takia. Kerrot että teillä on tunteita ja kauan on kestänyt ja kaikkea mitä olette tehneet. Pyydät kuitenkin anteeksi ja sanot että tarkoituksena ei ollut satuttaa häntä. Toivot sitten puhelun jälkeen että nainen jättää miehen ja saat miehen omaksesi.
Ensinnäkin sulla ei ole miestä, olet miehelle vaan panopuu joten häivy kuvioista.
Tietenkin kerrot totuuden. Eikö yhtään hälytyskellot sulla soi päässä jos mies pyytää valehtelemaan? Nythän miehellä olisi otollinen aika erota vaimostaan.
Sinuna ymmärtäisin jo vihdoinkin, että miehelle suhteenne ei ilmeisesti ollutkaan yhtä vakavasti otettu kuin sinulle. Pakkaisin kaikki hänen sinun asunnollasi mahdollisesti olevat tavarat kassiin ja laittaisin oven ulkopuolelle. Sitten vastaisin vaimon soittoon ja kertoisin, miten asiat ovat olleet.
Tämän jälkeen tuulettaisin pois tuon miehen muiston ja jatkaisin sitä ihan kivaa elämääni etsien ehkä jotakuta vähemmän varattua miestä jakamaan sitä kanssani.
Ja sä uskoit kun mies sanoi ettei ole pettänyt vaimoaan ennen? Sun kans alkoi kahessa päivässä. Hehehehehhe....=D
Ap, jos asia on päivänselvä, niin miksi sinua pyydetään valehtelemaan? Mitä se valehteleminen auttaa, jos muka te päädytte yhteen, niin eiköhän vaimo suutu kahta kauheemmin siitä jos asiasta on vielä valehdeltu hänelle. Vajaa vuosi alkaa olla aika pitkä aika odotella, sinun siis.
Mietipä vielä kerran. Onko mies varmasti tosissaan sinun suhteesi. Jos miehellä on lapsia, niin täältä palstalta voit lukea miten "leppoisasti" siihen liittyvät asiat sujuvat exän kanssa. Mieti vielä kerran haluatko koko paketin, sen mikä juuri tämän miehen mukana tulee.
Jos mies olisi tosissaan sinun suhteesi, hän olisi paljastuessaan pyytänyt vaimolta anteeksi ja pakannut kamansa. Ei aloittanut jotain seivailua ja pyytänyt sinuakin osallistumaan valehtelemalla.
Mies ei ole jättämässä vaimoaan.Etsi itsellesi vapaa mies.Vaimolle voit toki kertoa totuuden.Ehkä hän jättääkin miehen.
Huono provo, jonka murteesta päätellen paikansin itäiseen suomeen btw.. Seuraava!
Vierailija kirjoitti:
Mies on saman ikäinen ja ollut kymmenisen vuotta liitossaan, eikä ole aikaisemmin mitään näitä paheksuttavia sivusuhteita harrastanut.Ehdimme olla samassa työpaikassa korkeintaan kaksi kokonaista päivää, kun suhteemme oli tosiasia ja tunteet veivät meitä sitten kovaa ja korkealta.
En haluasi ottaa mitään aikalisääkään, kun asia on jokatapauksessa päivänselvä.
Mistä sinä tuon tiedät?
Ei ole vieläkään mikään Karma muhun iskenyt. Nykyisen miehen kanssa yhdessä mennään ja yhteistä tulevaisuutta rakennetaan. Lapset siihen ei ehkä tulekaan kysymykseen, kun tätä lapsiasiaa olemme tässä pohtineet. Ihan tunnepohjalta siis, että nykyinen elämämme on niin meidännäköistä ja kivaa.
Ja totuuden nimessä on tullut seurattua läheltä muutamaakin pikkulapsiperhettä ja ne on kyllä niin loppu ja niin täysillä vihaavat sitä savottaa, että vihaavat samalla aika täysillä toisiaan. Sekä miehet vaimojaa että naiset miehiään. Ei kiitos ehkä sitä savottaa meille kun muutenkin tuntuu että ilmankin lapsia voi elää hyvin.
Ex- miesystävästä, johon rakastuin ja josta piti tulla minulle mies, en tiedä oikein mitään. Erosi se ja samalla joutui vaihtamaan työtäkin - ja huonompaan. Ex-vaimonsta otti vissiin pysyvän raivotilan siitä erosta. Kuulemma.
Että hauskaa joulunodotusta vaan. Joo ja parempaa uutta vuotta monille, monille onnettomissa liitoissa kärvisteleville.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 15:39"]
Miksi mies ei halua erota kuivahtaneesta liitostaan, vaan jopa pyytää sinua valehtelemaan vaimolleen suhteenne laadusta? Mitä tämä kertoo sinulle siitä, kuinka tosissaan mies kanssasi on?
[/quote]
Miten joku nainen voi olla oikeasti niin helvetin tyhmä, ettei ymmärtäisi tämän miehen haluavan pysyä vaimonsa kanssa ja harjoittavan sivussa seksiä/pettämistä muualla?
41v m