Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja pään tyhjeneminen
13.12.2020 |
Päästäni katoaa kaikki muiden ihmisten seurassa. Ihan totaalinen black out. Oikeasti, hyvä jos oman nimeni enää muistan, mutta enempää ainakaan en. Minusta tulee kuin zombie, paitsi ainoa tunne jäljellä on pelko.
Mikä ihme tällaiseen auttaisi?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä aloitukseen, että en itse saa kiinni omasta järjen juoksusta joutuessani sosiaalisiin kanssakäymistilanteisiin ja jos joku kysyy minulta jotain (en puhu ellei kysytä jotain) suustani tulee ulos aina jotain siansaksaa tiedostamattani.
Mikä ihme saa minut puhumaan niin etten itse ole edes tiedostanut mitä aion sanoa? Sitten olen itsekin ihan äimistynyt, että mitä ihmettä juuri sanoin.
Mulla on ihan sama! Aina sosiaalisissa tilanteissa menee joku paniikkimoodi päälle ja kun joku kysyy jotain, höpötän ihan mitä sattuu. Ihmiset pitävät varmasti ihan hulluna, kun höpisen outoja. En vain saa ajatusta kasaan sosiaalisissa tilanteissa. Aivot menevät täysin solmuun, en muista enkä ymmärrä yhtäkkiä mitään. Ja kun jotain vastausta se toinen kuitenkin odottaa, niin suustani sitten pullahtaa jotain kontrolloimattomasti.
Ja kun aina sanotaan, että pitäisi altistaa itsensä haastaville tilanteille ja kyllä se siitä sitten. Höpö höpö, sanon minä! Tämä ongelma on vain pahentunut iän karttuessa, vaikka olen ollut työelämässä, opiskelemassa ja vaikka missä altistamassa itseäni sosiaalisille tilanteille. Alan kohta jo epäillä, että mulla on joku aivovamma. Joku tässäki ketjussa mainitsi lääkityksen. Mitä lääkettä tällaiseen vaivaan tarjotaan? Masennuslääkkeistä ei ainakaan ole yhtään apua.
B1-vitamiini (tiamiini) sekä aamulla l-teaniini. Jos ei auta heti, niin isonna annoksia. On fysiologisesti mahdotonta, etteivät nämä auttaisi. T. ~15 vuotta näitä tähän vaivaan syönyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa. Vain kotona ollessa pystyn ajattelemaan järkevästi. Sosiaalisissa tilanteissa jäädyn ja vaikutan typerykseltä.
En usko lääkkeisiin enkä terapiaan. Jos olisi niin helppoa, miksi meitä samasta ongelmista kärsiviä on niin paljon? Kaikkeen ei ole saatavilla todellista apua, ikävä kyllä.
Sopivista lääkkeistä on apua. Alkoholi on tehokas "lääke", mutta sitä ei voi käyttää bentsojen kanssa.
Mulla alkoholi ei auta, tekee vaan hervottomaksi ja herkäksi, vähäkin kehon hallinta katoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa teitä syytetään muiden väärin ymmärtämisestä ja paikkansa pitämättömistä uskomuksista. Sitä ei kerrota että menneisyytenne vuoksi te olette mitä olette. Lapsuudessa on vastaus. He ei tiedä mitä teille on tehty. Kiusasivatko vanhempanne ja sisaruksenne teitä? Elittekö sen lisäksi eristyksissä?
Minua on äitini pahoinpidellyt henkisesti koko lapsuuteni. Kasvoin myös pitkälti yksin: Ei ollut sisaruksia, kaikki sukulaiset asuivat kaukana. Meillä ei ollut perhetuttuja tms. Kukaan ei koskaan vieraillut meillä, paitsi mummo ja pappa kerran vuodessa.
Eli tässäkö on syyt sosiaalisille peloilleni? Mitä nyt pitäisi tehdä tällä tiedolla? Miten korjaan nuo lapsuuden haavat?
Miten toipua henkisestä pahoinpitelystä kotona? Se on minullakin synnyttänyt fobiat ja neuroosit. Koulun kuraattori ja opettajat vain ihmettelivät, kun olin poissa juuri esitelmien aikana. Oli psykologilla käynti. Ei apua.
Sulla on hivenaineista puute.
Ubokinol ja folaatti (ei foolihappo) ja vitamiinit.
Tulin tänne juurikin etsimään tällaista keskustelua ja hakemaan vertaistukea sillä olen koko viikonlopun rämpinyt itsesäälissä saaden noloja takaumia kun munasin luokkakavereiden edessä niin että sanat menivät pahasti sekaisin eikä kukaan ymmärtänyt pointtia mitä yritin sanoa. Nyt olen herännyt kahtena yönä miettiin sitä ja täytyy mainita että tämä ei ole ensimmäinen tapaus lajiaan. Pitäisi hakeutua psykologille sillä multa löytyy muitakin oireita sosiaalisten tilanteiden pelolle kuten pahaa oloa ja sydämen kohdalla pistontunnetta kun stressaa sosiaaliset tilanteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä aloitukseen, että en itse saa kiinni omasta järjen juoksusta joutuessani sosiaalisiin kanssakäymistilanteisiin ja jos joku kysyy minulta jotain (en puhu ellei kysytä jotain) suustani tulee ulos aina jotain siansaksaa tiedostamattani.
Mikä ihme saa minut puhumaan niin etten itse ole edes tiedostanut mitä aion sanoa? Sitten olen itsekin ihan äimistynyt, että mitä ihmettä juuri sanoin.
Mulla on ihan sama! Aina sosiaalisissa tilanteissa menee joku paniikkimoodi päälle ja kun joku kysyy jotain, höpötän ihan mitä sattuu. Ihmiset pitävät varmasti ihan hulluna, kun höpisen outoja. En vain saa ajatusta kasaan sosiaalisissa tilanteissa. Aivot menevät täysin solmuun, en muista enkä ymmärrä yhtäkkiä mitään. Ja kun jotain vastausta se toinen kuitenkin odottaa, niin suustani sitten pullahtaa jotain kontrolloimattomasti.
Ja kun aina sanotaan, että pitäisi altistaa itsensä haastaville tilanteille ja kyllä se siitä sitten. Höpö höpö, sanon minä! Tämä ongelma on vain pahentunut iän karttuessa, vaikka olen ollut työelämässä, opiskelemassa ja vaikka missä altistamassa itseäni sosiaalisille tilanteille. Alan kohta jo epäillä, että mulla on joku aivovamma. Joku tässäki ketjussa mainitsi lääkityksen. Mitä lääkettä tällaiseen vaivaan tarjotaan? Masennuslääkkeistä ei ainakaan ole yhtään apua.
B1-vitamiini (tiamiini) sekä aamulla l-teaniini. Jos ei auta heti, niin isonna annoksia. On fysiologisesti mahdotonta, etteivät nämä auttaisi. T. ~15 vuotta näitä tähän vaivaan syönyt.
Kiitos vinkistä, aion kokeilla!
Mulla on auttanut sosiaalisten taitojen, keskustelutaitojen yms. opettelu kirjojen avulla. Välillä tuntui tosi väkinäiseltä, mutta pelot väheni kun harjoittelin kirjoista lukemiani toimintatapoja sen sijaan että olisin vaan yrittänyt olla oma itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on paras. Lääkäriltä voi saada lääkkeitä. Aiheesta on kirjoitettu myös monia self help -kirjoja, joista jotkut on saanut paljon apua.
Terapiat usein vain pahentavat ongelmaa.
Joskus käy niinkin, mutta paljon useammin terapiasta on apua, usein hyvinkin paljon. Jotkut pääsee jopa vaikeista sosiaalisten tilanteiden pelosta kokonaan eroon pelkän terapian avulla.
Aha. Kerrotko mistä asioista keskustelemalla paraneminen tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia on paras. Lääkäriltä voi saada lääkkeitä. Aiheesta on kirjoitettu myös monia self help -kirjoja, joista jotkut on saanut paljon apua.
Terapiat usein vain pahentavat ongelmaa.
Joskus käy niinkin, mutta paljon useammin terapiasta on apua, usein hyvinkin paljon. Jotkut pääsee jopa vaikeista sosiaalisten tilanteiden pelosta kokonaan eroon pelkän terapian avulla.
Aha. Kerrotko mistä asioista keskustelemalla paraneminen tapahtuu?
Tilanteet on yksilöllisiä ja terapioita on monenlaisia. Kuvitteletko muuten tosissasi, että kaikki terapiat on pelkkää keskustelemista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihmisten kanssa kahden kesken tai pienessä porukassa ihan "normaali" olo, kahden kesken olen jopa todella puhelias. Aiemmin olin noissakin super-ujo.
Mutta mikä tahansa esiintymis/esilläolo-tilanne ja ei hitto (zoom-palaveri ilman videota riittää enemmän kuin hyvin esilläoloksi) .....aivotoiminta katkeaa aivan täysin ja taannun idiootiksi, vaikka kuinka olisin valmistautunut, niin sönkötän vain paniikissa jotain epäselvää liian nopeasti ja sitten häpeän.
Pakollisista esiintymisistä elämässäni olen selvinnyt propralin ja rauhoittavien yhdistelmällä. Pidempiaikaisesti jossain vaiheessa söin paroksetiinia pienellä annoksella, ja silloin olin kyllä sosiaalisesti vapautuneempi enkä jännittänyt samalla tavalla, se oli mukava juttu tuossa lääkkeessä.
Nardil on tehokkain lääke sosiaaliseen fobiaan. Sitä ei valitettavasti Suomessa ole tarjolla. Rauhoittavat eivät sovi päivittäiseen käyttöön, moni tarvitsisi siellä töissä ja opiskelussa päivittäin nappia. Rauhottavat johtivat omalla kohdallani vain suurempiin ongelmiin. Käyttäisin niitä yhtä harvoin kuin alkoholia eli noin pari kertaa kk:ssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nardil: A Pharmaceutical Secret Weapon?
Nardil is a little used but highly effective antidepressant when others don’t work.
Steven Stahl, MD, Ph.D., author of Stahl’s Essential Psychopharmacology calls it “a pharmaceutical secret weapon for patients who fail to respond to the better-known agents.” An MAOI inhibitor first prescribed in the 1950s, Nardil’s reputation for side effects soon suppressed its use.
Past research backs up Dr. Stahl’s claim. A study in Journal of Clinical Psychiatry in 2001 reported that in a group of 182 patients, those on Nardil improved more than those on newer antidepressants.
The drug is particularly effective for treatment-resistant depression. Jonathan Cole, MD, a psychiatry professor at Harvard noted, “In our experience, MAOIs succeed in at least one-half the depressed patients who have failed on other antidepressants.”
By some, Nardil is considered the “gold standard” for social anxiety that includes acute self-consciousness, public speaking anxiety, severe shyness and fear in socially interactive situations.
Boston University researchers in 2014 completed a meta-analysis of 49 well-constructed studies on social anxiety and found phenelzine “significantly outperforming the other drug classes.”
And from the Nordic Journal of Psychiatry (2003), we hear of Nardil’s success with treatment of social phobia: “No patient should be considered treatment resistant without being offered a trial of Nardil,” according to that source.
Mixed Reviews
Though potent, Nardil comprises less than one percent of all prescribed antidepressants. Doctors regard it as a troublesome drug, but Internet forum users certainly do not. Participants in anxiety forums often laud Nardil.
Since the late 1980’s on the Compuserve Mental Health Forum, and later on Psychobabble, The Anxiety Forum, Psych Central and the Social Anxiety Forum, users have lavished praise on Nardil.
“Nardil is the real deal. It WORKS!” said one user.
Another contributor described deep depression, but, “then came a miracle named Nardil.”
Another waxed poetic: “Nardil will always be my one true love. She calms me down when the waters are rough. She keeps me low when the tide is high!”
Informal Internet polls reflect the enthusiasm. A tally of 8,000 respondents to a poll on “Askapatient.com” shows Nardil the best antidepressant, tied with another MAOI.
Oddly, a drug endorsed by the researchers who study it and the patients who take it still seems ignored by the physicians who have the power to prescribe it.
What is the reluctance?
Critics blame drug companies that will not promote an older, unprofitable drug and say that prescribing habits are markedly influenced by these firms.
Additionally, older studies from the 1960s reported that Nardil might have dangerous side effects with users risking hypertensive crisis if they ingested certain foods or certain other medications. Such crisis involved spiking blood pressure. Doctors were obliged to prescribe, along with Nardil, a restrictive diet that eliminated many convenient and tasty foods such as chocolate, sausage, bananas, fava beans, picked products and alcohol. By the 1970s, Nardil’s use plummeted.
Recent research, though, suggests MAOIs are safer than previously thought.
https://pro.psychcentral.com/nardil-a-pharmaceutical-secret-weapon/
Onko täällä lekureita jotka vois kirjottaa mulle reseptin Nardilia. En oo sellasta lääkäriä vielä Suomesta löytänyt, kaikki vaan laittaa päänsä pensaaseen ja motittaa ittensä käypähoitosuosituksiin. Tää olis monelle se viimone oljenkorsi normaalimpaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kirja nimeltä Triumph Over Shyness. Kävin sitä läpi suunnilleen vuoden ajan, altistin itseäni vähitellen enemmän ja vaativammille sosiaalisille tilanteille, pidin päiväkirjaa ajatuksistani ja kehityksestäni yms.
https://www.pdfdrive.com/triumph-over-shyness-conquering-shyness-social…
Tämä kirja löytyy näköjään ilmaiseksi ladattavana, otan lukuun!
Vierailija kirjoitti:
Tulin tänne juurikin etsimään tällaista keskustelua ja hakemaan vertaistukea sillä olen koko viikonlopun rämpinyt itsesäälissä saaden noloja takaumia kun munasin luokkakavereiden edessä niin että sanat menivät pahasti sekaisin eikä kukaan ymmärtänyt pointtia mitä yritin sanoa. Nyt olen herännyt kahtena yönä miettiin sitä ja täytyy mainita että tämä ei ole ensimmäinen tapaus lajiaan. Pitäisi hakeutua psykologille sillä multa löytyy muitakin oireita sosiaalisten tilanteiden pelolle kuten pahaa oloa ja sydämen kohdalla pistontunnetta kun stressaa sosiaaliset tilanteet.
Valitettavan tutulta kuulostaa.
Juuri tuo aiempien tilanteiden märehtiminen ja usein aamuyöstä herääminen itsekseen.. :(
Miksi piti syntyä näin herkäksi..
Beetasalpaaja on sydämen takykardiaan ja bentsokin on väärä vaivaasi.