Niin ikävä "vanhoja hyviä aikoja", että sieluun sattuu

Se huoleton lapsuus <3

Minä yritän tuoda niitä vanhoja juttuja jotenkin nykypäivään, elää niitä pikkaisen uudestaan siten.

Esim kun kaipaan edesmennyttä äitiäni ja lapsuuden kesiä, mietin mitä me tehtäisiin äitini kanssa tänään, tässä elämäntilanteessa. Teen sitten samantyylisiä juttuja oman tyttäreni kanssa.

Luon uusia muistoja jotka on värittynyt sillä vanhalla. Vaikea selittää, mutta tämä tuo mulle takaisin palan menneestä.

Ylös

Huoleton lapsuus

Sama.

9.luokka oli mun elämäni parasta aikaa eli syksy 2000 ja kevät 2001

Olen 36v, mennyt naimisiin, saanut 3 lasta ja silti, tuo oli paras aika elämässäni

:(

Itsekin kaipailen menneitä aikoja. Oli kuukauden jakso kun en ikävöinyt mutta taas se ikävä alkoi. Silmiin tulee välillä jopa kyyneleet kun kuuntelen niitä biisejä mitä tuolloin kuuntelin ja sen aikaista säätöä. Pääsisipä takaisin niihin vuosiin :'(

Nuo kauniit muistot vahvistavat sinua, ne ovat tukipilareita ja kantavat sinua läpi elämäsi. Ole onnellinen.

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. :) 

ViherPissis kirjoitti:

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. :) 

Äidilläni oli tapana sanoa noin. R.i.p.

😄

Minäkin kaipaan vuotta 2019 ja aikaa sitä ennen.

Kaipaan. Nykyaika on sairas.

Voisiko hyviä aikoja elää nyt. Tai simuloida sellaista kivaa tunnelmaa? Jutella vanhan tutun kanssa ja käydä jossain tutussa paikassa.

Vierailija kirjoitti: Mitä ikävöit?

Tajusin itse jossain vaiheessa ikävöiväni sitä paikkakuntaa ja kaupunginosaa, sen tunnelmaa ja sitä elämäntyyliä.

Mielessäni palaan sinne yhä uudelleen ja uudelleen. Miksi? Kun tietäisi. En ole löytänyt samanlaista työpaikkaa enää mistään joka silloin vietiin konkurssiin. Löysin kyllä hyvän bisneksen sen jälkeen. Oli harrastuksia ja sopivasti tekemistä ja kavereita. Sain myös omaa tilaa ja rauhaa välillä. Oli toki suhdekin. Sitä en silti kaipaa.

Muutin miehen perässä toiselle paikkakunnalle ja työelämä täällä ei ole vastannut odotuksia. On ollut parempia aikoja kyllä. 

Kyse ei ole nyt suhteista vaan siitä, että uhrasin elämäni toisen takia ja nyt kaduttaa tavallaan. Ei ole kyse siitä, ettei rakastaisi toista ja ettei olisi ollut hyvääkin.

Tässä pistää miettimään se, että jos tarjotaan töitä sieltä vanhalla paikkakunnalta ja kaupungista ja päätän lähteä, mies ei todennäköisesti tekisi kompromissia. Se kertokoon loput. Lapsia ei ole onneksi.

Kaipaan vaan todella sitä. Ehkä siksi, että kaikki siellä jäi kesken ja tein tuuliviiriratkaisun rakkauspäissäni. Elämä jäi kesken ja elän nyt kahdeksatta välivuotta elämästäni. Olen nyt alkanut todella tajuamaan miten lyhyt elämä on! Oikeasti c'mon. Tekisi mieli lyödä itseään. Törmään aika ajoin miettiväni, että kaikki mitä milloinkin teen ja missä asun ovat lopulta mielessäni väliaikaisesta. En siis ole onnellinen. En ole ollutkaan aikoihin. Tyytyväinen toki ja välillä on ollut mukavaakin. 

Miksi hukata elämää, vaikka siinä joutuisikin satuttamaan taas ihmisiä. Olen sellainen sielu jota ei voi vangita ja kahlita. Siitä ei synny mitään hyvää kellekään. Ja huomaa lopulta olevansa marttyyri. Olen ollut vain suhteissa joissa takerrutaan liikaa. Se tukahduttaa ja ajaa minut pois. Se ei tarkoita, että ne suhteet olisivat huonoja ja rakkaudettomia. Tarvitsen vain oikeanlaista tilaa toteuttaa itseäni.

Olen kokenut lähivuosina vain järkyttävän Glow Downin. En voi syyttää siitä muita, vaikka joskus mieleen hiipii katkeruus. Olen itse päättänyt lopulta valita tämän ja mitä kauemmin tätä asiaa venytän, sen enemmän hukutan itseäni. 

Tuntuu, että jos nyt en tee muutoksia ja muutosta, mikään ei muutu! Olen vasta kolmekymppinen ja nyt jos koskaan täytyy tehdä asioita itselleen. En näe tulevaisuutta tällaisena. Jos se jatkuu vain tällaisena niin kuolen sisältä ja varmaan lopulta kuolen pystyyn.

Sivusta