Miksi LinkedInissä on niin paljon sosiaalipornoa?
Avaudutaan henkilökohtaisista kriiseistä ja muistetaan kuvittaa ne seksikkäillä kuvilla. Ja titteli on joku mentor tai coach, vaikka työtaival vasta alussa. Ennen nämä asiat kirjoitettiin päiväkirjaan tai puhuttiin kaveripiirissä. Tietysti avautumisia aina perustellaan sillä, että tämä on vertaistukea, mutta suurennuslasillani näen vain narsistisia ja tyrkympiä puolia asiassa.
Kommentit (25)
Koomisin oli nuori mies, joka poseerasi kolme (3) kallista rannekelloa ranteessaan. Juttelin myöhemmin miehen kanssa, joka oli myynyt hänelle käytettyjä luksuskelloja.
Kyllä, LinkedIn on hupaisa palsta, josta onneksi löytää muutakin kuin Vähän mä kilahdin -, Lapseni on nero -, Olen huippupätevä työssäni - tai Uusi työpaikka on ihana, sain kutsun pikkujouluihin -juttuja.
Huumorintajuni ei riitä vastaavien tarinoiden kirjoittamiseen.
Algorotmit > näkyvyyttä hinnalla millä hyvänsä eli nolojen postausten klikkailut ja reaktiot lisää sun näkyvyyttä. En vain tiedä kuka haluaa ammatillisesti brändäytyä idioottina.
Siellä joka toinen tituleeraa itsensä mentoriksi ja coachiksi, vaikka olisi marketin kassa ja pitää vapaa-ajalla jotain pseudomentorointi-blogia jossa myy palveluaan mikä on saatettu parhaassakin tapauksessa hankkia 2 pv kurssilla. Suurin osa ei ole käynyt edes sitä 2 pv kurssia.
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Ärsyttää myös markkinoinnin ja someviestinnän "ammattilaisten" tekemä puheluiden ja sähköpostiviestien muka opettavainen ruotiminen: "Sain tänään taas puhelun, jossa vikaa oli z y ja z. Tästä oppina kannattaa palkata meidät tekemään teille a b ja c."
Jos teknisen alan konsulttina ruotisin saamani puhelut ja viestit linkedinissä, saisin kenkää.
Vierailija kirjoitti:
Koomisin oli nuori mies, joka poseerasi kolme (3) kallista rannekelloa ranteessaan. Juttelin myöhemmin miehen kanssa, joka oli myynyt hänelle käytettyjä luksuskelloja.
Kyllä, LinkedIn on hupaisa palsta, josta onneksi löytää muutakin kuin Vähän mä kilahdin -, Lapseni on nero -, Olen huippupätevä työssäni - tai Uusi työpaikka on ihana, sain kutsun pikkujouluihin -juttuja.
Huumorintajuni ei riitä vastaavien tarinoiden kirjoittamiseen.
Tuolla tulee Suomen surullinen organisaatuokulttuuri niin silmille. Jengi on ihan kyynelissä onnesta, kun uusi työnantaja lähetti jo ennen työn alkua postissa firman logolla merkityn vesipullon. Olo on niiiin arvostettu!
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Lisäys.... LinkedInissä ei ole tarkoitus hyväksyä kaikkia pyyntöjä 😁
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Olet onnellisessa kuplassa. Näitä kyllä riittää etenkin jos on kontakteissa yhtään markkinointi ja kauppispuolen kontakteja. Jaetaan muka syvällisiä huomioita "näin linnun. Tajusin että meidän kaikkien pitäisi luottaa omiin siipiimme."
"Tänään viedessäni lastani päiväkotiin, hän sanoi että ksi ei voi olla pskaa. Meidän kaikkien pitäisi muistaa ajatella kuin lapsi."
Ja tätä tuubaa tulee mukafiksuilta ihmisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Lisäys.... LinkedInissä ei ole tarkoitus hyväksyä kaikkia pyyntöjä 😁
Näitähän tulee fiidiin myös kontaktien tykkäysten perusteella.
Huvittaa myös se, että ihmiset, jotka ovat ateisteja tai eivät ole millään tavalla uskonnollisia, nimittävät itseään "saarnaajoiksi" tai "evankelistoiksi". Odotan sitä kun jonkun titlessä lukee cult leader.
"Minulla on maailman ihanin työpaikka! Tilintarkastus on kutsumukseni!" Näitä lukiessa mietin saavatko muut töissäkäymisestä enemmän irti kuin minä vai esittävätkö vain niin? Ihan hyvin voisin jättää työt välistä, jos rahaa riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Olet onnellisessa kuplassa. Näitä kyllä riittää etenkin jos on kontakteissa yhtään markkinointi ja kauppispuolen kontakteja. Jaetaan muka syvällisiä huomioita "näin linnun. Tajusin että meidän kaikkien pitäisi luottaa omiin siipiimme."
"Tänään viedessäni lastani päiväkotiin, hän sanoi että ksi ei voi olla pskaa. Meidän kaikkien pitäisi muistaa ajatella kuin lapsi."Ja tätä tuubaa tulee mukafiksuilta ihmisiltä.
Kyllä olen kuplassa.... DI kuplassa ei luojan kiitos spämmitä tuohon tyyliin.
Aika paljon siellä on myös julkaisuja tyyliin: "Annoin tänään kadulla kerjäläiselle euron. En halua kehua itseäni, mutta ihmettelen mikseivät muut välitä? Tehkää ihmiset maailmasta parempi paikka!"
Miksi, oi miksi tällainen julkaisu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Lisäys.... LinkedInissä ei ole tarkoitus hyväksyä kaikkia pyyntöjä 😁
Näitähän tulee fiidiin myös kontaktien tykkäysten perusteella.
Kannattaa siis valita kontaktinsa.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Et ymmärrä LinkedInin logiikkaa, jos luulet voivasi täysin kontaktilistasi laadukkuudella vaikuttaa siihen mitä feedissäsi näet. Mutta pääsitpä kertomaan, että vika on meissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on ilmeisesti omituisia kontakteja. Omat kontaktit pysyvät tiukasti ammattiprofiilissa ei mitään FB tai insta tyyppistä häröilyä.
Lisäys.... LinkedInissä ei ole tarkoitus hyväksyä kaikkia pyyntöjä 😁
Näitähän tulee fiidiin myös kontaktien tykkäysten perusteella.
Kannattaa siis valita kontaktinsa.
Mulla ei ole pokkaa poistaa kontakteista yhtään esim entistä opiskelutoveria vain siksi, että he tykkäävät noista pellepostauksista. Mieluummin kärsin sen sekunnim myötähäpeää kun noita silmilleni osuu. Ei tämä niin rankka juttu ole, mutta sen verran yleinen että ehkä edes tämä keskustelu herättäisi jengiä rauhoittumaan niiden postausten kanssa.
Eikäs coach ole sohva ja tarkoita että henkilö harrastaa rentoutumista?
Mentor on taas uusi kiertoilmaus besserwisserille.
Isäinpäivän aikoihin huomasin yhden kontaktin päivityksen, että oli saanut kesken päivän vaimoltaan viestin, mutta ehti sen lukemaan vasta illalla työpäivän jälkeen. Viesti oli tyyliä 'Niko-Petteri itki hoitoon viedessä, että isä ei kuitenkaan tule isäinpäiväjuhlaan, kun sillä on töitä. Lupaa rakas, että menet isäinpäiväjuhlaan.' Viesti oli ollut niin pysäyttävä, että itku tuli silmään ja tuli nyt mietittyä arvojaan uusiksi' jne p*skaa. Kommentteihin sitten muut työnsankarit olivat kirjoittaneet miten pikkulapsiaikana tuli painettua ympäripyöreää, mutta onneksi lapset on niin hyviä tyyppejä, että niiden kanssa on tullut ystävystyttyä kun ne on aikuisia.
Raivostutti niin paljon, että blokkasin tyypin julkaisut. Ihan karmeaa p*skaa, jolla yritettiiin glorifioida itsensä korvaamattomaksi supersuorittajaksi, jonka takia lasten nyt vaan pitää ymmärtää ja itsellekin tulee itku silmään kun joutuu luopumaan niistä lasten merkkitapahtumista jne. Oli siellä vastakkaisiakin kommentteja, joissa sanottiin että kadut vielä prioriteettejäsi. Mietin vain mitä tuokin isä yritti tuolla viestittää? Laiminlyön perhettäni jatkuvasti ja aiheutan lapsilleni pettymyksiä ja traumoja?
Seuraako joku oikeasti LinkedIn:iä?
Tein sinne profiilin aikanaan helpottamaan ryön hakua koska se oli ikäänkuin vaatimus. Kohta 7 vuoteen en ole käynyt päivittämässä profiilia enkä katsomassa mitä kontakteilleni kuuluu.
En edes tiedä, mitä sinne päivittelisin. Lähes kaikki on kuitenkin alallani NDA:n alla enkä jaksa kirjoittaa aamukahvin mausta tai iltapäivän omista harrastuksista.
Samaa mieltä. LinkedIn on tympeä paikka.