Miksi sinua kiusattiin? Tiesitkö "syyn"?

Mua on kiusattu kai siksi, että olen jotenkin erilainen kuin muut. En tarkoita nyt mitään sellaista "uniikki lumihiutale" -juttua, mistä täällä aina vaahdotaan.

En ole koskaan pukeutunut muodin mukaisesti, joten se on kai ollut yksi tekijä, vaatteita on haukuttu aina ihan lapsuudesta asti. Ne on olleet outoja, rumia ja noloja, mutta olen itse tykännyt.

Taidan olla myös vähän sellainen nolo luonteeltani, olin jo lapsena kiinnostunut luonnosta ym. Aina sain palautetta, että olen outo. En kuitenkaan siis ole ollut ilkeä tms. vaan varmaan sitten vaan sellainen helppo kohde.

Myös aikuisiällä mua jotenkin vierastetaan. Joissain työyhteisöissä olen kokenut sellaista koulukiusaamistyyppistä, että on porukka joka pilkkaa, naureskelee, arvostelee. Ruodittiin kaikki ulkonäöstä vaatteisiin. Kaikessa oli jotain vikaa.

En ole sellainen päsmäri, joka tuputtaisi muille jotain omia juttuja, mutta tulee vaikutelma, että jos on jotenkin erilainen, niin ajatellaan, että tuo hakee vaan huomiota. Tai sitten on vaan yhteishenkeä kohottavaa, kun on joku tyyppi, jota voi yhdessä haukkua. Siihen sitten valikoituu se joku sopiva uhri.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli pienet tissit, eli oli LAUTA, ja tämä tapahtui seiskaluokalla. En ole antanut anteeksi kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään...

Mielestäni henkinen kajoaminen toisen kehoon on yhtä häiritsevää kuin fyysinenkin koskeminen.   Ja vaikka seiskaluokkalainen alkaakin jo kehittyä naiseksi, ei heitä tulisi silti seksualisoida kenenkään toimesta (ei sen puoleen aikuisiakaan).  Jokaisella tulisi olla fyysinen sekä henkinen koskemattomuus näissä asioissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mua on kiusattu kai siksi, että olen jotenkin erilainen kuin muut. En tarkoita nyt mitään sellaista "uniikki lumihiutale" -juttua, mistä täällä aina vaahdotaan.

En ole koskaan pukeutunut muodin mukaisesti, joten se on kai ollut yksi tekijä, vaatteita on haukuttu aina ihan lapsuudesta asti. Ne on olleet outoja, rumia ja noloja, mutta olen itse tykännyt.

Taidan olla myös vähän sellainen nolo luonteeltani, olin jo lapsena kiinnostunut luonnosta ym. Aina sain palautetta, että olen outo. En kuitenkaan siis ole ollut ilkeä tms. vaan varmaan sitten vaan sellainen helppo kohde.

Myös aikuisiällä mua jotenkin vierastetaan. Joissain työyhteisöissä olen kokenut sellaista koulukiusaamistyyppistä, että on porukka joka pilkkaa, naureskelee, arvostelee. Ruodittiin kaikki ulkonäöstä vaatteisiin. Kaikessa oli jotain vikaa.

En ole sellainen päsmäri, joka tuputtaisi muille jotain omia juttuja, mutta tulee vaikutelma, että jos on jotenkin erilainen, niin ajatellaan, että tuo hakee vaan huomiota. Tai sitten on vaan yhteishenkeä kohottavaa, kun on joku tyyppi, jota voi yhdessä haukkua. Siihen sitten valikoituu se joku sopiva uhri.

Se on kyllä ihmeellinen asia, että ihmisiä suorastaan vaaditaan olemaan toistensa klooneja tai muuten joutuu teurastettavaksi mikäli osoittaa vähääkään jotain poikeavuutta.

Koko maailma ja syy, sillä olen ainut hyvää tahtova ihminen maailmassa. Kusipeltiä pukkaa. Hehehehehe

Mua kiusattiin myös läpi koulumaailman, lukuunottamatta ehkä alakoulua vaikkakin silloin kiusaaminen oli enemmän koulun ulkopuolella tapahtuvaa.

Olin aina vähän erilainen ja mulla on perussairaus joka ei sinänsä näy ainakaan heti päällepäin, mutta esim. mun kävelytyyli on sen takia melko silmiinpistävä ja mulla on huono ryhti.

Mulla oli tosin myös paljon kavereita ja olin aina sosiaalinen joten se kiusaaminen oli enemmän sellaista ajoittaista ja tuli aina oman porukan ulkopuolelta, joten säästyin lopulta pahimmalta ehkä kauppaopistoa lukuunottamatta. Siellä mua kiusattiin taas siitä syystä, että olin vähän erilainen nuori, eli hevari jolla pitkä tukka ja aika rujo pukeutumistyyli; mm. bändilogoja vaatteissa ja maiharit jalassa jne.

Olin myös itse kiusaaja ala- ja yläkoulussa, mistä en ole ylpeä. Pyysin jälkikäteen anteeksi ainakin yhdeltä uhriltani, mutten usko, että hän todella antoi minulle kiusaamistani anteeksi enkä sitä ansaitsekaan.

Kiusasin tavallaan osana porukkaa, en koskaan yksin ja tein sen lähinnä itsekkäistä syistä, ettei minua suljettaisi porukan ulkopuolelle jos puolustan jotain toista ketä kiusataan.

Nykypäivän kuulumisia tiedän vain vähän koska en ole sosiaalisessa mediassa, mutta muistaakseni ainakin yksi tyttö jota kiusasin on opiskellut AMK- tutkinnon ja on työelämässä + perhettä.

Omista kiusaajistani ainakin yksi on kuollut, ilmeisesti huumeisiin liittyvä kuolema. Muista en tiedä.

Itse olin pitkään tuuliajolla ja masentunut yläkoulusta päästyäni ja sain suoritettua vaivalla ammattitutkinnon loppuun. Nyt olen työelämässä, lapseton ja eronnut 34v.

Jospa tästä alkaa uusi kappale.

Loppukaneettina toteaisin, että kadun tekojani ja toivon, että niillä ihmisillä joita kiusasin koulussa menee tänä päivänä hyvin. He olivat oikeasti ihan mukavia tyyppejä ja olen pahoillani, että sain olonsa tuntumaan arvottomalta sanomisillani. Ainut pelastava tekijä on, etten koskaan käynyt keneenkään fyysisesti käsiksi (paitsi omiin kiusaajiini) ja sain ilmaistua katumukseni ainakin yhdelle uhrille.

Koronan etäkouluaikoina olen tullut miettineeksi, ettei ole mitään järkeä pakottaa ja tunkea kaikkia lapsia ja nuoria keskenään koulurakennuksen, luokkiin ja kaikkiin niihin tilanteisiin, jotka rampauttavat osaa iäksi.

Jopa esitelmät ja muut, miksi järjestäen lapset laitetaan niitä pitämään, vaikka tasot ja jännittämisasteet ovat erilaiset. Yleensäkin ihminen kypsyy rauhassa asiaan, ja on valmis omalla ajallaan. Joku on 20 vuotiaana valmis esiintymään vaikka miljoonayleisölle, mutta jos pakotetaan 10 vuotiaana tärisemään luokan eteen nolattavaksi, kohtalona voikin olla syrjäytyminen ja itsetunnon rankka vuosikymmenten lasku.

Tämä pätee tietenkin myös kiusaamiseen, mitä voi tapahtua koulussa. Olisi oltava mahdollisuus käydä koulua kotia käsin tai kokeilla erilaisia pienryhmiä eri kouluissa ilman, että se olisi mitenkään erikoista ja silmiinpistävää.

Kodin rauhassa kasvaa yllättäen ne tasapainoisimmat persoonat. Kodin rauhaa ei valitettavasti kaikille ole siunaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Yksi poika alkoi haukkua rumaksi, ja parissa päivässä koko luokka lähti mukaan.

samankaltainen kokemus, ja tytöt taas eristivät. Jäin siis yläasteella vailla ystävää, eipä ole vielä tänäkään päivänä..

Alakoulussa kiusattiin sen takia, että olin rauhallinen, hyvä koulussa ja tykkäsin syvällisemmistä asioista kuin muut ikäiseni. Olin ihan eri planeetalta kuin muu jengi, jotka katsoivat teletappeja 9-vuotiaana (se ohjelma on täysin aivoton ja tarkoitettu taaperoille). Perheeni varallisuus kai aiheutti jotakin närää. Kai sitten olin helppo uhri kun olin vähän erilainen kuin muut. Yläkoulussa ei ollut mitään kiusaamista ja sain siellä heti paljon hyviä kavereita.

Koska riitaannuin ala-asteen luokkalaisen kanssa jostain mitä en edes muista. Alun perin se oli puolin ja toisin haukkumista eli tavallista riitelyä mutta kiusaaja halusikin jatkaa loputtomiin ja veti kaverinsa siihen mukaan. En usko että henkilökohtaisilla ominaisuuksillani oli paljonkaan merkitystä kun en ole joutunut muualla kiusatuksi.

Pojat nimittelivät eivätkä halunneet samoihin paikkoihin minun kanssa, esim. keinu, pelit, majat jne. Tytöt sitten jättivät joukosta koska halusivat tietysti olla poikien kanssa. Onneksi oli toinen tyttö, jonka kanssa vietettiin aikaa.

Olin isokokoinen ja pitkä ikäisekseni. Kiusaamisen myötä aloin syödä ahdistukseen ja yläkoulussa olin jo oikeasti ylipainoinen. Se sai kiusaamisen lisääntymään, syljettiin päälle, kiroiltiin ja nimiteltiin. Kelpasin omaa sukupuolta olevien joukkoon vain ryhmätöissä tekemään työt. Porukoihin en enää edes halunnut kuulua, välttelin kaikkia mahdollisimman paljon, jotta olisin välttynyt ylimääräisiltä henkisiltä iskuilta.

Tämä kaikki vaikutti niin, ettei minulla ole kavereita. En luota naisiin. Parisuhdetta ei ole koskaan ollut, koska edelleen pelkään jollain tapaa miehiä päästää lähelle. Pelkään, etten kelpaa ja minut jätetään. Se riski on aina suhteissa, mutta sitä en ole varmaan koskaan valmis kestämään.

En tiedä, olenko ollut "liian herkkä", on sanottu että olisi vain pitänyt kovettaa itsensä, olla välittämättä jne. Mutta tällöin syytökset kaatuvat omaan niskaan: mitäs välitit, kärsi nyt. Vaikka syy on ihan muualla. Haluaisin uskoa karmaan, mutta muilla näyttää menevän hyvin, minulla ei millään, vaikka miten yritän huonosta itsetunnosta pyristellä pois.

Nykyisin ajattelen vain, että ehkä on hyväkin etten saa ikinä lapsia (vaikka perhe-elämä on ollut unelmani), koska näin ikävään maailmaan kaikkine suruineen en haluaisi lastani saattaa. Hän kun olisi varmaan minun kaltaiseni, ja joutuisi kärsimään saman. Ei. Tämä maailma on liian ulkonäkökeskeinen.

Välillä toivon, että pääsisin pois jotenkin äkkinäisellä tavalla ettei tarvitsisi raahautua päivästä toiseen töihin ja kotiin. Mutta ajattelen aina, että ehjä seuraavassa elämässä sitten. Mielikuvitusmaailmani on rikas, ja sukellan sinne aina kun haluan paeta tätä ankeaa maailmaa.

Kiitos ja anteeksi. Mutta puuttukaa kiusaamisiin aina vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Mua on kiusattu kai siksi, että olen jotenkin erilainen kuin muut. En tarkoita nyt mitään sellaista "uniikki lumihiutale" -juttua, mistä täällä aina vaahdotaan.

En ole koskaan pukeutunut muodin mukaisesti, joten se on kai ollut yksi tekijä, vaatteita on haukuttu aina ihan lapsuudesta asti. Ne on olleet outoja, rumia ja noloja, mutta olen itse tykännyt.

Taidan olla myös vähän sellainen nolo luonteeltani, olin jo lapsena kiinnostunut luonnosta ym. Aina sain palautetta, että olen outo. En kuitenkaan siis ole ollut ilkeä tms. vaan varmaan sitten vaan sellainen helppo kohde.

Myös aikuisiällä mua jotenkin vierastetaan. Joissain työyhteisöissä olen kokenut sellaista koulukiusaamistyyppistä, että on porukka joka pilkkaa, naureskelee, arvostelee. Ruodittiin kaikki ulkonäöstä vaatteisiin. Kaikessa oli jotain vikaa.

En ole sellainen päsmäri, joka tuputtaisi muille jotain omia juttuja, mutta tulee vaikutelma, että jos on jotenkin erilainen, niin ajatellaan, että tuo hakee vaan huomiota. Tai sitten on vaan yhteishenkeä kohottavaa, kun on joku tyyppi, jota voi yhdessä haukkua. Siihen sitten valikoituu se joku sopiva uhri.

Samanlaisia kokemuksia itsellänikin. Olen pienestä asti ollut äärimmäisen eläinrakas. Samaan aikaan kun muut ikäiseni leikkivät nukeilla ja barbeilla, möngin minä ulkona lumessa leikkien lumileopardia. Kiinnostuksen kohteeni ovat muutenkin vissiin olleet muista poikkeavia, ja saatan välillä vähän paasata niistä kun oikein innostun. Olen jotenkin töksähtelevä puhuessani, en mitenkään töykeä, mutta erikoinen. En pidä silmiin katsomisesta ja minusta saattaakin siksi välittyä outo kuva muille. Töissä minua kyllä kohdellaan sinänsä ystävällisesti, mutta kuitenkin vierastaen. En ole kenenkään työkaverin kanssa läheinen. Ystäviäkään ei ole. Sosiaalinen elämäni rajoittuu vapaa-ajalla mieheeni ja perheeseeni.

Onpas sadistisia kertomuksia. Kaikenlaista olette saaneet kestää. Mutta jännä kyllä, että nuo alakoululaisten kiusaustekniikat on ihan samoja, mitä 40-50 v esimiesasemassa olevat miehet käyttää.

Olisi mielenkiintoista tietää,, millä tavalla toiminta oikeutetaan itselle? Tai vaatiiko oma toiminta ikinä reflektointia, tai täytyykö sen edes olla moraalista? Vai riittääkö vain, että tarjoutuu mahdollisuus rääkätä jäämättä kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Onpas sadistisia kertomuksia. Kaikenlaista olette saaneet kestää. Mutta jännä kyllä, että nuo alakoululaisten kiusaustekniikat on ihan samoja, mitä 40-50 v esimiesasemassa olevat miehet käyttää.

Olisi mielenkiintoista tietää,, millä tavalla toiminta oikeutetaan itselle? Tai vaatiiko oma toiminta ikinä reflektointia, tai täytyykö sen edes olla moraalista? Vai riittääkö vain, että tarjoutuu mahdollisuus rääkätä jäämättä kiinni?

Tämä ei kyllä koske pelkästään miehiä, eikä tästä(kään) asiasta kannata tai edes voi tehdä sukupuolikysymystä.

Tässä ketjussakin on ihan oikeita esimerkkejä siitä, että myös naiset ja tytöt kiusaa ihan samalla tavalla ja joissain tapauksissa jopa pahemmin kuin pojat.

Kotiolot oli helvetistä, joten vakavoiduin ja sairastuin masennukseen jo varmaan neljännellä luokalla. Ei ollut välittäviä ja rakastavia vanhempia, vaan väkivaltaa monessa eri muodossa ja alkoholismia kotona. Sekä ankaruutta, jouduin kävelemään seiniä pitkin kotona ja koulussa. Veikkaan että turvattomat kotiolot ovat näkyneet minusta jollakin tavalla, kuljin risaisissa ja vanhoissa vaatteissa, koska minulle ei suostuttu ostamaan uusia. Lisäksi yläasteella kärsin pahasta aknesta ja kemikaaliallergioista, eli sain dödöistä pahaa ihottumaa ja se yhdistettynä murrosiän voimakkaaseen hikoiluun…minua kiusattiin ulkonäön takia, hikiongelman takia vaikka pesin kainaloita koulussakin, vaatteiden takia ja senkin takia, että uskalsin puolustaa muita kiusattuja. Ajattelin syvällisesti ja oikeudenmukaisuus oli jo lapsena minulle tärkeä arvoa, muille lapsille ja nuorille ei, vaan vanhemmat selviää- mentaliteetti. Lukiossa kiusattiin, koska en ollut riittävän hippi ja risainen ja koska häpesin omaa ulkonäköäni vuosien aknekiusaamisen seurauksena. Ja koska olin epävarma, sulkeutunut, ahdistunut ja masentunut vuosien koulukiusaamisen ja kotona tapahtuvan väkivallan seurauksena. Olin itsetuhoinen ja synkkämielinen, en iloinen ja huoleton ja nauravainen kuten muut nuoret. Lukiossa asuin omillani ja maksoin itse elämiseni, vaikka olin alaikäinen, minulla ei ollut kotia eikä perhettä mihin turvata. En osannut pukeutua, en laittaa itseäni ja identiteettini oli täysin hukassa. Turvattomuus ja turvattomat kotiolot selvästi ärsyttivät muita lapsia ja nuoria, koska eivät ymmärtäneet, miksi olin niin synkkä enkä iloinen ja elämään kevyesti suhtautuva kuten he.

Ihme kyllä selvisin ja aikuisena puhkesin niin sanotusti kukkaan. Aknearpien ja kaiken alta paljastuikin kaunis ulkonäkö, josta olen saanut myöhemmin paljon positiivista huomiota ja etuja, vaikka asia on itselleni hyvin ristiriitainen. Halveksin osittain sitä, että hyvä ulkonäkö saa ihmiset käyttäytymään niin eri tavalla. Yläasteella kiusaaminen oli myös fyysistä väkivaltaa ja sen uhkaa, joten jouduin vaihtamaan koulua. Olen nainen, kiusaajina oli sekä tyttöjä että poikia, pahimpia oli muut tytöt. Muutama on kuollut huumeisiin, tosilla menee paremmin ja elävät ns. normielämää.

Minun elämäni on nykyään hyvää, tienaan keskiansion mukaan, olen opiskellut korkeakoulututkinnon, matkustellut ja oppinut nauttimaan elämästä ja itsestäni. Minulla on ihania ihmisiä ympärillä, on oma perhe ja saan mieheni kanssa lapsen tänä vuonna. Mutta pitkään jouduin kasailemaan itseäni ja terapiassa olen käynyt yli kymmenen vuotta. Koulukiusaaminen ei kaikesta huolimatta ollut mitään siihen verrattuna, miten hirveää elämä oli lapsuuden perheessä ja lapsuuden olosuhteet vahingoittivat minua enemmän mitä koulukiusaaminen. Silti, olisi suonut että olisin välttynyt sadismilta edes koulussa, jossain vaiheessa elin elämää missä en kokenut olevani missään turvassa.

Ja tämän vuoksi heidän kurkkunsa viillellään auki, ettäs tiedätte.

En tiedä miksi kiusattiin, mutta siinä on minulle syy vaikka tappaa kusipäitä.

Oulussa Kuusiluodon yläasteella minua kiusattiin kun paljastui seksisuhteeni erään opettajan kanssa.  En tiedä miten muut saivat sen tietoonsa, mutta muut tytöt alkoivat kiusaamaan ja huorittelemaan minua. Aikanaan tuo suhdekkin päättyi. 

Huono itsetunto, vanhempien välinpimättömyys tunne asioissa ja ylipäätään siinä mitä mulle kuuluu, kasvatuksen puute, tekemisen puute, elämän puute. Merkityksen puute.

Kaikki oli kieroutunutta. Mussa oli paljon vikaa.

Olin herkkä ja ajattelin monista asioista eri tavoin kuin enemmistö.

En ollut mikään huuhaa-hörhö tai tuleva foliohattu, vaan ajattelin asioita tieteen näkökulmasta ja uskalsin olla eri mieltä myös suosittujen kanssa ja puolustaa heikompia.

Minua mitätöitiin eniten tyttöjen taholta, mutta säästyin pahalta kiusaamiselta, koska olin muutaman suositun oppilaan ystävä.

M

Kusipäät eivät tarvitse syytä kiusaamiselleen. Aina täytyy olla joku kohde sille. Monet niistä paskoista jatkaa touhujaan työelämässä.