Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi nuori aikuinen lapseni on mulle niin ilkeä?
09.12.2020 |
Olen normiäiti, käyn töissä, huolehdin itsestäni, kodistani, perheestäni ja varakkuuttakin on. Tälle nuorelle aikuiselle lapsellekin, joka opiskelee hyvässä yliopistossa, on vuosien varrella maksettu harrastukset ja lomamatkoja, kannustettu, oltu ylpeitä ja autettu omaan kotiin muuttanutta myös rahallisesti.
Mutta taas kerran nuoren vierailu päättyi siihen, että hän ruokapöydässä osoitti halveksuntaa ja suoranaista vastenmielisyyttä minun mielipiteitäni, tekemisiäni ja välittämistäni kohtaan. Eikö nykyisten nuorten aikuisten äideillä saa olla omia mielipiteitä? Mietin, että mikä helvetti meni kasvatuksessa pieleen, kun nuori ei ymmärrä, että minullakin on tunteet. En kohtaa työelämässäkään tällaista täydellistä ylikävelyä ja töykeyttä, mutta kotona omassa illallispöydässä kyllä joudun pidättelemään kyyneleitä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen suhde sulla on omiin vanhempiisi tai appivanhempiin?
Kumpiinkin on ihan tavalliset suhteet, on ollut ristiriitojakin niin kuin varmasti kaikissa perheissä, mutta yhteyttä ja huolta pidetään. Ehkä mietin sitäkin, että vaikka tosiaan en itsekään aina nuorena kovasti vanhempieni ajatuksia arvostanut, käyttäydyin kyllä eri lailla. Vai onko aika kullannut muistot. Mutta jos olisin itse samaa keskustelutyyliä 80-luvun illallispöydässä harrastanut kuin oma nuoreni nykyään, niin olen melko varma, että lähtö olisi pöydästä tullut. Itse en vaan jotenkin halua tai osaa lyödä sitä nyrkkiä pöytään.
Ap
Miksi ajattelet, että lähtö pöydästä olisi tullut? Eikö ennemmin kannata vaan sanoa, että tuo oli kyllä tosi ilkeästi sanottu. Ei tuota ongelmaa ratkaista autoritaarisuudella, komentamisella tai lyömällä nyrkkiä pöytään, vaan empatialla. Kun lapsi ymmärtää, että sinulle tuli paha mieli, hän miettii hetken ja sitten pyytää anteeksi ihan oma-aloitteisesti. Niin se ainakin meillä on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Mä olen kyllä aina sanonut omille lapsilleni - teini-iästä alkaen, että mua ei kohdella noin, eikä mulle puhuta noin, jos ovat kohdelleet huonosti tai puhuneet epäystävällisesti.
Samoin olen kertonut, että jos on joku asia, joka ärsyttää tai saa käyttäytymään huonosti, niin siitä puhutaan, mutta huonoa käytöstä en suvaitse.
Näillä on aina ratkenneet kerrasta, eikä tarvitse ihmetellä ja potea pahaa mieltä puolin eikä toisin, sillä kyllä sillä huonosti käyttäytyvälläkin on yleensä paha mieli toiminnastaan...
Suosittelen siis ottamaan itseä niskasta kiinni ja avaamaan sanaisen arkun, jos kerran lapsen käytös ja toiminta häiritsee.