Lue keskustelun säännöt.
Miksi nuori aikuinen lapseni on mulle niin ilkeä?
09.12.2020 |
Olen normiäiti, käyn töissä, huolehdin itsestäni, kodistani, perheestäni ja varakkuuttakin on. Tälle nuorelle aikuiselle lapsellekin, joka opiskelee hyvässä yliopistossa, on vuosien varrella maksettu harrastukset ja lomamatkoja, kannustettu, oltu ylpeitä ja autettu omaan kotiin muuttanutta myös rahallisesti.
Mutta taas kerran nuoren vierailu päättyi siihen, että hän ruokapöydässä osoitti halveksuntaa ja suoranaista vastenmielisyyttä minun mielipiteitäni, tekemisiäni ja välittämistäni kohtaan. Eikö nykyisten nuorten aikuisten äideillä saa olla omia mielipiteitä? Mietin, että mikä helvetti meni kasvatuksessa pieleen, kun nuori ei ymmärrä, että minullakin on tunteet. En kohtaa työelämässäkään tällaista täydellistä ylikävelyä ja töykeyttä, mutta kotona omassa illallispöydässä kyllä joudun pidättelemään kyyneleitä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (142)
Kerro hänelle että hänen puheensa on loukkaavaa. Sano että keskustelisitte asiallisesti jos joku painaa mieltä, ei nolaamalla ja naljailemalla.
Itse olen puhunut näistä jo teineilleni, että vanhemmillekin pitää puhua ystävällisesti ja että muillakin on tunteet, edes ilkeää huumoria ei ole rakentavaa sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap voit ainakin sanoa lapsellesi, että käyttäytyy kunnolla ja nätisi vaikka ei sinun mielipiteitäsi arvostaisikaan.
Niinhän hänen tulee tehdä vieraidenkin ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on äiti, jonka "äidillinen kritiikki" ulottuu mm. siihen, että minua neuvotaan miten mikroa käytetään (vanhemmilla on ollut sama mikro 10 vuotta - hän vain holhoaa), kuinka minun tulee harrastaa (esim. alkoi kysellä kisamenestyksestäni, kun olin harrastanut uutta lajia 4 kk - täysin kahjot ja epärealistiset odotukset!!) ja lopulta perimmäisiin elämän kysymyksiin (minun olisi pitänyt hankkia hänelle lapsenlapsi vastavalmistuneena ja työttömänä sekä eronneensa 23-v nuorikkona).
Erosit heti naimisiinmenon jälkeen? No huh. Vai voidaanko edes puhua nuorikosta enää, jos on jo eronnut?
Nuorikkohan tarkoittaa siis vastavihittyä vaimoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekee äidinmurhaa, normaali ja suositeltava kehitysvaihe. Joillakin rajumpi kuin toisilla. Parempi näin kuin että hänestä tulisi aikuinen, jonka mielestä äiti ja isä on aina oikeassa
Tämä!! Todennäköisesti on kyse tästä! Nuoret aikuiset, jotka eivät kykene tätä "murhaa" tekemään- jäävät tavalla tai toisella epäitsenäisiksi, eivätkö pysty jatkossa elämään itseään tyydyttävää elämää, eivätkä muodostamaan tasavertaisia, aikuisia parisuhteita. Ja se taas altistaa jatkossa parisuhdeongelmille, eroilla, ja se seuraava sukupolvikin sitten kärsii kahden kodin ja epäkypsien vanhempien välillä palloillessaan. Todella tärkeä vaihe. Ja kyllä se vaan on niin, että vanhempien on kestettävä se lapsensa kritiikki. Kyllä hän sieltä sittn jonakin päivänä tulee, kun on valmis ja tarpeeksi kypsä, luomaan sitä uudenlaista aikuisten väistä suhdetta. Mut se ei tapahtu äidin tavalla, ei äidin vaatimuksesta eikä äidille sopivaan aikaan. Vaan kun lapsi on itse valmis.
Ai saamari, nyt kyllä osui aika lähelle 😅
Napakymppi olis tullut jos olisit tunnustanut sen että ne mukulat kärsis enemmän jos me vanhemmat pysyttäis yhdessä tappelemassa,
T:vuoroviikkovanhempi
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan vertaistukea tässä ap:lle. Näitä löytyy. Minulla on kaksi lapsosta, jotka samassa perheessä ja samalla tavalla kasvatettu. Ikäero 2.5v , sukupuoli sama. Ovat jo aikuisia. Meillä on annettu rakkautta ja sitä ” rahaakin” kivat määrä pesämunaksi molemmille.
No , toinen on empaattinen ja normaali ystävällinen meille vanhemmille. Toisen käytös on aivan per::: tä. Känisee, ja kiukuttele, kun ei enää aikuisena anneta esim rahaa. Lienee luonnevikainen, ongelmia myös muiden ihmisten kanssa . Siis sanoisinko säälittävä.
Onneksi pitää nyt etäisyyttä ihan reippaasti. Emme näin ikääntyneenä enää kaipaa hänen kiukuttelua tms.
Kuullostaa ns. kultalapsi ja syntipukkilapsi-kuviolta. Lapsiparat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsenäistymistä . Voi olla omia vaikeuksia . Voi olla itsekin kiusattuna . Voi olla perimää myös . Ilkeys periytyy .
Koulukaverit vetää puskissa. Joskus käy niin että koulukaverit vetää raiskattavaksi isompien tuttujensa joukkoon ja huumeisiin . On siinä vanhemmat ihmeissään .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No. Ensinnäkään nuoren kunnioitusta ei millään lomamatkoilla osteta. Toiseksi, kuinka hyvin sinä itse kunnioitat nuoren rajoja, erillisyyttä, omaa maailmankatsomusta ja oman elämän rakentamista? Kolmanneksi, itsenäistyminen on haastavaa, ja kellekkäs pahaa oloaan purkais, jos ei äidille? Ja neljänneksi, minä koen myös itsenäistyvän nuoren käytöksen välillä tylyksi, mutta ajattelen, et hän tarvitsee paljon voimaa ja aggressiotakin siihen itsenäistymiseen, oman äänen löytämiseen, rajan laittamiseen minun ja itsensä väliin, minun arvojeni kyseenalaistamiseen jne. Ja että se on todella tervettä kehitystä, riuhtaista itsensä irti ja alkaa ottaa maailmassa täysin omia, itsenäisiä askeleita. Äitinä oon se tärkeä vaatavoima josta hän voi itsenäistyä. Ja tarvittaessa silti pyytää tukea ja tulla kainaloon. Jos minä hyysään häntä liikaa tai vedän herneen nenään hänen mielipiteistään, hän jää yksin, vaille tukea ja vaille sitä perhettä johon tarvittaessa palata vielä keräämään voimia.
Olisi syytä kunnioittaa niistä kyllä. Noin kasvatetaan itsekeskeinen minä minä -ihminen.
Olen eri mieltä. Kunnioitusta ei ruokita rahalla vaan emotionaaliselka läsnäololla ja huolenpidolla, lapsen erillisyyden ja rajojen kunnioituksella. Ja tähänhän ei kaikki pysty, varsinkin jos on tottunut manipuloimaan toisia rahalla. Minä olen kasvattanut maailmalle jo kaks nuorta ihmistä, eivätkä todellakaan ole mitään itsekeskeisiä minäminä-ihmisiä. Kyllä se minäminä-maailma on yleensä siellä missä raha on tärkeä arvo.
Kunnioitus saavutetaan vain kunnioituksella. Mikään määrä materiaa ja jopa ajoittaiset huolenpidon ilmaukset eivät pysty kompensoimaan niitä toistuvia hetkiä, kun lasta kohdellaan väkivaltaisesti tai lapsi joutuu todistamaan väkivallantekoja vanhempiensa välillä ja kokee jatkuvaa väkivallan uhkaa. Yleensä tilanne jatkuu aikuisuudessa. Tällöin aikuisen lapsen velvollisuudeksi itseään kohtaan jää suojella itseään ja vähentää yhteydenpitoa tai katkaista se kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen suhde sulla on omiin vanhempiisi tai appivanhempiin?
Kumpiinkin on ihan tavalliset suhteet, on ollut ristiriitojakin niin kuin varmasti kaikissa perheissä, mutta yhteyttä ja huolta pidetään. Ehkä mietin sitäkin, että vaikka tosiaan en itsekään aina nuorena kovasti vanhempieni ajatuksia arvostanut, käyttäydyin kyllä eri lailla. Vai onko aika kullannut muistot. Mutta jos olisin itse samaa keskustelutyyliä 80-luvun illallispöydässä harrastanut kuin oma nuoreni nykyään, niin olen melko varma, että lähtö olisi pöydästä tullut. Itse en vaan jotenkin halua tai osaa lyödä sitä nyrkkiä pöytään.
Ap
Niin eli nuorempana itse pelkäsit enemmän seurauksia kun tiesit niitä olevan jos käyttäydyt huonosti. Sinun lapsesi tietää että voi ilmaista itseään ilman seurauksia. Ja sille joka taivasteli, ettei pelolla saa kasvattaa, olet mielestäni väärässä. Pelko ei välttämättä ole mitään väkivallan pelkoa tai hylätyksi tulemisen pelkoa. Monesti jätämme tekemättä asioita, jos tiedämme niillä olevan meille ikäviä seurauksia. Lapsi voi esimerkisi jättää käyttämättä kännykkäänsä ruokapöydässä, jos epäilee, että muuten menettää sen määräajaksi. Ei vanhemman tehtävä ole olla lapselleen kynnysmatto. Mielestäni on vain tervettä oppia jo varhain, että sillä miten muita kohtelee on seurauksensa. Tottakai nuoret kapinoivat vanhempiaan vastaan, eikä siihen kannata kovin raskaasti suhtautua. Mutta ei se silti tarkoita että nuorelta pitäisi ymmärtää vaikka haistattelua, haukkumista tai muuta törkeää käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on 19 v poika, joka kotoa muuttamisen jälkeen oli ylimielinen, ilkeäkin. Mietin paljon asiaa ja sitten nostin asian esille ja kerroin, miten paha mieli minulle tulee ja miten hänen käytöksensä loukkaa. Kysyin myös, olenko loukannut häntä jotenkin. Ei kuulemma ollut mistään sellaisesta kyse. Keskustelun jälkeen pojan käytös on muuttunut. On taas oma itsensä.
Kuuluu irtautumiseen.
Ymmärrän sinua täysin. Minun mielestäni vaikutat asialliselta äidiltä, joka auttaa TIETENKIN lastaan, vaikka lapsi olisi 50 vuotias. Kiittämättömyys on maailman palkka. Neuvoisin nyt sinua olemaan neutraali ja auttamaan tytärtäsi vain, jos hän pyytää sitä nätisti. Ajattele myös omaa hyvinvointiasi. Jos sinulle ollaan töykeitä, niin ole niinkuin et kuulisikaan ja ajattele, että ehkä tytär joskus aikuistuu ja osaa pyytää anteeksi. On hirvittävän raastavaa kun saa osakseen sellaista kuraa, mitä ei ansaitse. Ryhdy käytännön töihin oman hyvinvointisi vuoksi. Äidit ovat myös tuntevia ihmisiä ja pitäisi osata kunnioittaa aina vanhempia. Sivistystä näille nuorille aikuisille !! He ovat ehkä jonkun tyttären äitejä joskus ja sitä samaa saavat ehkä osakseen..niinkö se menee ? Vanhempi on vanhempi ja silloin ei lasten tulisi hyppiä nenille. Se on totuus, että monesti kun autat niin saat säkimistä kiitokseksi osallesi. Herkkähipiäisyys on vikana näissä, etteivät mitään sanaa kestä. Jos on oikeaa aihetta olla katkera, niin sitten joo, mutta jos vanhempi auttaa ihan normaalisti nuorta elämässä ja tämä autettava ei sitä ymmärrä, niin johan on markkinat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nuoren vierailu" eli on jo muuttanut omilleen? Hän on aikuinen ja voit hyvin huomauttaa että vierailut voisi laittaa tauolle jos ei osaa käyttäytyä. Olisiko ongelma juuri siinä että on aina saanut kaiken?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi syy sille, etten hankkinut koskaan lapsia ja tuskin enää hankinkaan, on se, että vanhemmuus vaikuttaa täysin mahdottomalta tehtävältä.
Oletko paaponut liikaa? Etkö ole paaponut tarpeeksi? Oletko ollut emotionaalisesti rajaton purskahtamalla joskus itkuun lapsesi edessä? Oletko joskus vuonna keppi ja kivi kritisoinut jotain hänen valintaansa? Oletko tukahduttanut lapsesi tunneilmaisua kieltämällä häntä paiskomasta ovia teininä? Oletko ollut tunnekylmä ja etäinen, eli et ole kysellyt mitä lapsellesi kuuluu? Oletko kenties ollut liian takertuva, eli kysellyt mitä lapsellesi kuuluu? Vai oletko yksinkertaisesti tyhmä vanha luuseri kuten 99,9% kaikista vanhemmista??
Jotenkin kaikilta tuntuu unohtuneen, että ne omat vanhemmatkin ovat ihmisiä, eli monella tapaa epätäydellisiä. Kukaan ei osaa 100% joka tilanteessa reagoida oikealla tavalla, varsinkin kun se "oikea tapa" voi vaihdella ihmisestä toiseen. Tälläkin palstalla se inhokkivanhemman mielikuva on eri kirjoittajilla täysin päinvastainen! Voisi kuvitella, että kultainen keskitie olisi sitten se ihanne, mutta eipä se ole. Keskinkertainen vanhempi on palstalaisten silmissä ärsyttävä siinä missä joku totaalinen ihmishirviökin. "Mä katkaisin välit äitiini, kun en jaksa kuunnella hänen typeriä juttujaan. Ei kiinnosta minkään naapurin Pirjon kuulumiset eikä puutarhajutut, niin sanoin ettei tarvi enää soitella ja laitoin numeron estoon. Ei olla oltu tekemisissä viiteen vuoteen ja hyvä niin, mulla on parempaa tekemistä kuin kuunnella tylsän keski-ikäisen naisen horinoita!" => perus AV-mamma, jonka omat jutut ovat varmasti oikein huippukiinnostavia
Huvittavaa kyllä, näin sivusta katsottuna ne ihmiset jotka kohtelevat vanhempiaan kuin purukumia kenkänsä pohjassa ovat yleensä kaikkia muitakin ihmisiä kohtaan ihan h*lvetin ilkeitä ja itsekeskeisiä. Mutta kenties se voidaan sitten oikeuttaa sillä, että koko maailma on heitä vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä oot paaponu vähän liikaa niin ei oo oppinut kunnioittamaan sinua (ja pelkäämään).
Vai pitäisi boomeria ihan pelätä😅😅😅 homehdu vaippoihis pelle.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä oot paaponu vähän liikaa niin ei oo oppinut kunnioittamaan sinua (ja pelkäämään).
Minullekin tuli mieleen sama epäilys, mutta monet ovat sanoneet, että nykyajan teinit ja nuoret aikuiset ovat jotenkin kyynisiä ja epäempaattisia. Ei voi olla kyse siitä, etteikö ihminen ymmärrä olevansa loukkaava. Olen varma, että Ap:n tytär ei puhu niin rumasti omille ystävilleen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin on hyvin hatara emotionaalinen kiintymys vanhempiini, joka näkyy juuri tuollaisena:
Äiti tai isä odottavat kunnioitusta ja hyvää käytöstä koska he ovat maksaneet harrastuksen, lukiokirjoja, auttaneet muutossa, kutsuvat syömään ja käymään. Silti se aito läheisyys, kiinnostus minun elämästäni, halit lapsuudessa, hellyys ja huolenpito on hukutettu juurikin tämän materialistisen hyvinvoinnin alle.Olemme siis kuin hyvän päivän tuttuja, eikä minua oikeastaan kiinnosta, jos joku mielipiteistäni vanhempiani loukkaisikin.
Olen eri mieltä kanssasi. Sinun kuuluu osoittaa hyvää käytöstä vanhemmillesi, koska he ovat - ihmisiä. Sinun ei tarvitse tavata heitä joka viikko, jos se on ylivoimaista, mutta kun tapaatte tai puhutte puhelimessa, kohtele heitä "nätisti"! Jos tiuskit tai syydät ilkeyksiä vanhemmillesi, niin käsi sydämellä , käyttäytyisitkö yhtä inhottavasti, jos tuleva puolisoehdokas olisi mukanasi kylässä vanhempiesi luona? Antaisitko hänen nähdä kuinka kohtelet lapsuuden perhettäsi? Antaisitko hyvien ystäviesi nähdä sinun käyttäytyvän sillä tavalla?
Olisi ihan kauhea tilanne, en osaa edes kuvitella!?
Luultavasti istuttaisin nuoren eteeni tuoliin ja kysyisin miksi kohtelee näin. Pyytäisin selityksen ja perustelut kuten aikuinen aikuiselta. Törkeää käytöstä tuollainen!
4:n aikuisen lapsen äiti
Ihme mänttejä täällä. Monen mielestä se on siis oikein,että nää aikuiset lumihiutaleet saa käyttäytyä miten lystää ja syyllistää äitiä?Nyt jumakeuta.
Jos isi ihminen ei osaa käyttäytyä sille voi näyttää ovea ja sanoa, että tervetuloa,kun osaat olla ihmisiksi. Ette kai te kattois ystäviltäkää tollasta käytöstä ?
Tämä!! Todennäköisesti on kyse tästä! Nuoret aikuiset, jotka eivät kykene tätä "murhaa" tekemään- jäävät tavalla tai toisella epäitsenäisiksi, eivätkö pysty jatkossa elämään itseään tyydyttävää elämää, eivätkä muodostamaan tasavertaisia, aikuisia parisuhteita. Ja se taas altistaa jatkossa parisuhdeongelmille, eroilla, ja se seuraava sukupolvikin sitten kärsii kahden kodin ja epäkypsien vanhempien välillä palloillessaan. Todella tärkeä vaihe. Ja kyllä se vaan on niin, että vanhempien on kestettävä se lapsensa kritiikki. Kyllä hän sieltä sittn jonakin päivänä tulee, kun on valmis ja tarpeeksi kypsä, luomaan sitä uudenlaista aikuisten väistä suhdetta. Mut se ei tapahtu äidin tavalla, ei äidin vaatimuksesta eikä äidille sopivaan aikaan. Vaan kun lapsi on itse valmis.