Lue keskustelun säännöt.
Miksi nuori aikuinen lapseni on mulle niin ilkeä?
09.12.2020 |
Olen normiäiti, käyn töissä, huolehdin itsestäni, kodistani, perheestäni ja varakkuuttakin on. Tälle nuorelle aikuiselle lapsellekin, joka opiskelee hyvässä yliopistossa, on vuosien varrella maksettu harrastukset ja lomamatkoja, kannustettu, oltu ylpeitä ja autettu omaan kotiin muuttanutta myös rahallisesti.
Mutta taas kerran nuoren vierailu päättyi siihen, että hän ruokapöydässä osoitti halveksuntaa ja suoranaista vastenmielisyyttä minun mielipiteitäni, tekemisiäni ja välittämistäni kohtaan. Eikö nykyisten nuorten aikuisten äideillä saa olla omia mielipiteitä? Mietin, että mikä helvetti meni kasvatuksessa pieleen, kun nuori ei ymmärrä, että minullakin on tunteet. En kohtaa työelämässäkään tällaista täydellistä ylikävelyä ja töykeyttä, mutta kotona omassa illallispöydässä kyllä joudun pidättelemään kyyneleitä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt joku keskustelu tarkemmin, jossa hän kohtelee sinua töykeästi. Muuten ei voi kommentoida. Tuo, ettet halua lyödä nyrkkiä pöytään viittaa siihen, ettet osaa puolustaa itseäsi, toisin sanoen olet jollain tavallan rajaton. Se taas indikoi, että rajattomuus heijastuu myös lapseesi, joka suuttuu siitä. Siinä olet onnekas, että hän osaa puolustautua ja sanoo, milloin raja ylittyy. Toki hän voi olla myös kiittämätön.
En ole aloittaja. Olen ollut aina kiitollinen vanhemmalle, mutta narsistina vanhempi pitää minuakin kiittämättömänä ja elää marttyyrina. Jos siis sanon yhtään jotain mikä tulkitaan väärin. Enkä viittaa aloitukseen tässä, vaan eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin tyttäreni pyrkii olemaan ilkeä minua kohtaan, on vasta 11v. Kiukuttaa ja sapettaa, mutta minkäs teet, kun en tiedä, mistä se johtuu.
Esiteini-ikä. Alkaa jo kritisoimaan vanhempia kuten teinit, yleensä toki vasta 12v alkaa joillakin.
Mitä kritisointia huono käytös on? Ei ole kyse siitä, vanhemmilla ja lapsilla voivat olla lasten teini-iässäkin oikein hyvät välit.
Lue enemmän kirjallisuutta teini-iästä. Ei kaikilla ole hyviä välejä, joskus se on vanhemmistakin kiinni onko mukava vai hankala. Aivot ovat ärsyyntyneet teinillä, asioita kyseenalaistetaan luonnollisesti ja on hormonimyrsky. Miksi tätä pitää aina uudelleen selittää aikuisille, ettei se asia mene perille, ettei teini voi hallita tunteitaan kuin aikuiset. Nuorilta tulee rumaa tekstiä.
Huono käytös ei johdu tunteiden hallitsemattomuudesta. Et taida olla saanut huonoa käytöstä tai sitten olet harvinaisen moraaliton ihminen, jos sellainen on sinusta teineille sallittua. Eli jos kyseessä on säätelyongelma, lapsi pyytäisi anteeksi toinnuttuaan ja hänestä näkisi, ettei ole enää sitä mieltä. Mutta sellaista on täysin turha odottaa.
Nössö äiti, mielipahaa ei ole tuotettu ikinä, kaikki maksettu ym. Paskaa.
Minä olen tehnyt hyvin selväksi miten kotona puhutaan ja käyttäydytään vanhempia kohtaan ja mitään vit*uilua ei kuunnella yhtään, saa poika samantien lähteä menemään.
Tosin meillä ei ole ollut varaa maksaa kaikkea ja poika joutunut tekemään kaiken näköisiä töitä jo pienestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"osoitti halveksuntaa ja suoranaista vastenmielisyyttä minun mielipiteitäni, tekemisiäni ja välittämistäni kohtaan."
Miten?Välittämiseni ja innostukseni hänen opintoihinsa liittyen käännetään negatiiviseksi, se sattuu! Mielipiteeni siitä, miten hakuprosesseihin voi suhtautua, on halveksunnan aihe.
Kaikkea tällaista, joka tietysti voi olla itsenäistyvän nuoren oman suunnan etsimistäkin, mutta miksi se pitää tehdä niin, että loukkaa toista. En minäkään loukkaa häntä, vaikka monessa asiassa voisinkin.
Ap
Syitä on miljoonia. Omat tuntemukset lapsuudesta, liika paapominen aikuisena, paineistus opiskeluun vain statuksen perässä jne.
Kannattaa keskustella sitten kun lapsi on keskusteluun valmis. Tietyistä asioista ei noin vain keskustella.
Minulla ainakin on hyvin hatara emotionaalinen kiintymys vanhempiini, joka näkyy juuri tuollaisena:
Äiti tai isä odottavat kunnioitusta ja hyvää käytöstä koska he ovat maksaneet harrastuksen, lukiokirjoja, auttaneet muutossa, kutsuvat syömään ja käymään. Silti se aito läheisyys, kiinnostus minun elämästäni, halit lapsuudessa, hellyys ja huolenpito on hukutettu juurikin tämän materialistisen hyvinvoinnin alle.
Olemme siis kuin hyvän päivän tuttuja, eikä minua oikeastaan kiinnosta, jos joku mielipiteistäni vanhempiani loukkaisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlaa "epävakaa persoonallisuushäiriö". Onko käyttäytyminen samanlaista?
No. Ensinnäkään nuoren kunnioitusta ei millään lomamatkoilla osteta. Toiseksi, kuinka hyvin sinä itse kunnioitat nuoren rajoja, erillisyyttä, omaa maailmankatsomusta ja oman elämän rakentamista? Kolmanneksi, itsenäistyminen on haastavaa, ja kellekkäs pahaa oloaan purkais, jos ei äidille? Ja neljänneksi, minä koen myös itsenäistyvän nuoren käytöksen välillä tylyksi, mutta ajattelen, et hän tarvitsee paljon voimaa ja aggressiotakin siihen itsenäistymiseen, oman äänen löytämiseen, rajan laittamiseen minun ja itsensä väliin, minun arvojeni kyseenalaistamiseen jne. Ja että se on todella tervettä kehitystä, riuhtaista itsensä irti ja alkaa ottaa maailmassa täysin omia, itsenäisiä askeleita. Äitinä oon se tärkeä vaatavoima josta hän voi itsenäistyä. Ja tarvittaessa silti pyytää tukea ja tulla kainaloon. Jos minä hyysään häntä liikaa tai vedän herneen nenään hänen mielipiteistään, hän jää yksin, vaille tukea ja vaille sitä perhettä johon tarvittaessa palata vielä keräämään voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin tyttäreni pyrkii olemaan ilkeä minua kohtaan, on vasta 11v. Kiukuttaa ja sapettaa, mutta minkäs teet, kun en tiedä, mistä se johtuu.
Sukupuolesta. Ootapa kun on kasilla.
Millä lailla ilkeys ja kiittämätön käytös johtuu sukupuolesta? Ihme asenne, että teineille sallitaan huono käytös, mitä ihmettä?
Oletpa tekopyhä. Nuorilla on kehitystehtäviä ja aivokemiat sekaisin ja silloin kyllä välillä roiskuu. Oletteko te vanhemmat unohtaneet oman nuoruutenne? Ei kannattaisi ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti.
En ole unohtanut. En koskaan kokenut tarvetta esim. loukata isääni millään tavalla. Sen sijaan en kadu edelleenkään sitä, että loukkasin äitiäni, hän ei suostunut pyytämään minulta anteeksi. Minä en kuitenkaan suhtaudu omiin lapsiini niin, ettenkö pyytäisi anteeksi, jos heistä jokin asia on mennyt väärin tai vikaan.
Vierailija kirjoitti:
No. Ensinnäkään nuoren kunnioitusta ei millään lomamatkoilla osteta. Toiseksi, kuinka hyvin sinä itse kunnioitat nuoren rajoja, erillisyyttä, omaa maailmankatsomusta ja oman elämän rakentamista? Kolmanneksi, itsenäistyminen on haastavaa, ja kellekkäs pahaa oloaan purkais, jos ei äidille? Ja neljänneksi, minä koen myös itsenäistyvän nuoren käytöksen välillä tylyksi, mutta ajattelen, et hän tarvitsee paljon voimaa ja aggressiotakin siihen itsenäistymiseen, oman äänen löytämiseen, rajan laittamiseen minun ja itsensä väliin, minun arvojeni kyseenalaistamiseen jne. Ja että se on todella tervettä kehitystä, riuhtaista itsensä irti ja alkaa ottaa maailmassa täysin omia, itsenäisiä askeleita. Äitinä oon se tärkeä vaatavoima josta hän voi itsenäistyä. Ja tarvittaessa silti pyytää tukea ja tulla kainaloon. Jos minä hyysään häntä liikaa tai vedän herneen nenään hänen mielipiteistään, hän jää yksin, vaille tukea ja vaille sitä perhettä johon tarvittaessa palata vielä keräämään voimia.
Olisi syytä kunnioittaa niistä kyllä. Noin kasvatetaan itsekeskeinen minä minä -ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kävin jo omassa kodissaan asuvan oman nuorimmaiseni kanssa vakavan keskustelun, kun alkoi hyppiä silmille. Se kannatti. Pari viikkoa oli ottamatta mitään kontaktia. Annoin miettiä tekojaan rauhassa. Sen jälkeen on ollut hyvät välit. Usein nähdään ja menneestä on otettu opiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin tyttäreni pyrkii olemaan ilkeä minua kohtaan, on vasta 11v. Kiukuttaa ja sapettaa, mutta minkäs teet, kun en tiedä, mistä se johtuu.
Esiteini-ikä. Alkaa jo kritisoimaan vanhempia kuten teinit, yleensä toki vasta 12v alkaa joillakin.
Mitä kritisointia huono käytös on? Ei ole kyse siitä, vanhemmilla ja lapsilla voivat olla lasten teini-iässäkin oikein hyvät välit.
Lue enemmän kirjallisuutta teini-iästä. Ei kaikilla ole hyviä välejä, joskus se on vanhemmistakin kiinni onko mukava vai hankala. Aivot ovat ärsyyntyneet teinillä, asioita kyseenalaistetaan luonnollisesti ja on hormonimyrsky. Miksi tätä pitää aina uudelleen selittää aikuisille, ettei se asia mene perille, ettei teini voi hallita tunteitaan kuin aikuiset. Nuorilta tulee rumaa tekstiä.
Huono käytös ei johdu tunteiden hallitsemattomuudesta. Et taida olla saanut huonoa käytöstä tai sitten olet harvinaisen moraaliton ihminen, jos sellainen on sinusta teineille sallittua. Eli jos kyseessä on säätelyongelma, lapsi pyytäisi anteeksi toinnuttuaan ja hänestä näkisi, ettei ole enää sitä mieltä. Mutta sellaista on täysin turha odottaa.
Sellainen teinien tukahduttaminen jossa teini ei saa ilmaista tunteitaan, on todella haitallista. Minusta on väärin palstalla sanoa muita moraalittomaksi, vain jos haluaa suojella nuoria ja lapsia aikuisten mielivallalta. Teini ei tarkoita rumia sanoja samoin kuin aikuinen ja jos tarkoittaa niin vanhempi on ollut itse paha teiniä kohtaan ja kohtuuton. Aikuinen voi säädellä tunteita paremmin, teiniä voi suuresti ahdistaa henkisesti väkivaltainen vanhempi eikä osaa samoin pukea sanoiksi asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari lausetta äidin kommenteista: "voisin häntä loukatakin monesta asiasta" ja luettelo taloudellisista satsauksista lapseen.
Meillä oli vähän tuollaista. Äidillä oli tapana vihjailla kuinka olen jotenkin heitä huonompi. Aina tuotiin esiin kuinka paljon he olivat eteeni tehneet. Iso osa siitä aikuisiällä pyytämättä. Enkä olisi teininäkään ottanut vastaan jos olisin tiennyt että joudun maksaman siitä loppuikäni.
Oikeasti vanhempieni oli vaikea päästää minusta irti ja antaa elää omaa elämää. Onko teilläkin niin? Se voisi selittää ilkeiden kommenttien syitä. Yritys irroittautua ja teinimäistä kiukkua.
Tosin olen myös sitä mieltä, että nuoren aikuisen on osattava käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt joku keskustelu tarkemmin, jossa hän kohtelee sinua töykeästi. Muuten ei voi kommentoida. Tuo, ettet halua lyödä nyrkkiä pöytään viittaa siihen, ettet osaa puolustaa itseäsi, toisin sanoen olet jollain tavallan rajaton. Se taas indikoi, että rajattomuus heijastuu myös lapseesi, joka suuttuu siitä. Siinä olet onnekas, että hän osaa puolustautua ja sanoo, milloin raja ylittyy. Toki hän voi olla myös kiittämätön.
Mun 11-vuotiaani tuntuu ainakin kiittämättömältä.
Mistä hänen pitäis olla kiitollinen? Eikös lapsen maailmaan saattaminen ja hänen kasvattamisensa pitäis olla täysin pyyteetöntä? Jos haluaa täysjärkisen lapsen kasvattaa? Toki jos perhe kovin maipuloiva, ei pyyteettömyyttä tietenkään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, toivot, että lapsi huomaisi sinullakin olevan tunteet. Se on ihan kohtuullinen vaatimus.
Mietin vaan, millä tavalla teidän perheessänne on yleensä toisten tunteet huomioitu ts. millaisen mallin lapsi on saanut tunteiden ilmaisemisesta ja huomioimisesta? Kiinnitin huomiota aloitusviestissäsi siihen, että Kerrot omasta ja lapsesi statuksesta luettelomaisesti ja kerrot tuntevasi ylpeyttä lapsen saavutuksista. Tämä ei kuulosta kovin lämpimältä vaan pikemminkin vaativalta vanhemmuudelta. Millainen tunneilmasto perheessänne on vallinnut?
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin on hyvin hatara emotionaalinen kiintymys vanhempiini, joka näkyy juuri tuollaisena:
Äiti tai isä odottavat kunnioitusta ja hyvää käytöstä koska he ovat maksaneet harrastuksen, lukiokirjoja, auttaneet muutossa, kutsuvat syömään ja käymään. Silti se aito läheisyys, kiinnostus minun elämästäni, halit lapsuudessa, hellyys ja huolenpito on hukutettu juurikin tämän materialistisen hyvinvoinnin alle.Olemme siis kuin hyvän päivän tuttuja, eikä minua oikeastaan kiinnosta, jos joku mielipiteistäni vanhempiani loukkaisikin.
Outoa, ettei sinua kiinnosta lähentyä vanhmpiesi kanssa, vaan oikeutat sitten itsekin tuollaisen p*skan asenteesi. Eli olet selkeästi sielultasi hiukan rikki.
Tuo esimerkki minkä annat antaa viitettä siitä, että hän kokee neuvomisen ja elämäänsä puuttumisen raskaana ja ärsyttävänä. Älä puhu hänen elämänvalinnoistaan mitään, älä neuvo ja opasta, koska se on hänen elämänsä. Et sinäkään pitäisi, jos joku ruotisi sinun elämääsi. Lapsesi on ärsyyntynyt tavasta, jolla pyrit ohjailemaan häntä, näin luulisin.
Ehkä voisit kertoa, että olet pahoittanut mielesi ja kysyä mistä kenkä puristaa. Mitä hän toivoo sinulta? Varmasti tukea, mutta aivan toisella tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt joku keskustelu tarkemmin, jossa hän kohtelee sinua töykeästi. Muuten ei voi kommentoida. Tuo, ettet halua lyödä nyrkkiä pöytään viittaa siihen, ettet osaa puolustaa itseäsi, toisin sanoen olet jollain tavallan rajaton. Se taas indikoi, että rajattomuus heijastuu myös lapseesi, joka suuttuu siitä. Siinä olet onnekas, että hän osaa puolustautua ja sanoo, milloin raja ylittyy. Toki hän voi olla myös kiittämätön.
Mun 11-vuotiaani tuntuu ainakin kiittämättömältä.
Mistä hänen pitäis olla kiitollinen? Eikös lapsen maailmaan saattaminen ja hänen kasvattamisensa pitäis olla täysin pyyteetöntä? Jos haluaa täysjärkisen lapsen kasvattaa? Toki jos perhe kovin maipuloiva, ei pyyteettömyyttä tietenkään ole.
No siitä, ettei häntä lyödä ja kiusata, kuten esim. itseäni lapsena.
M kirjoitti:
Nössö äiti, mielipahaa ei ole tuotettu ikinä, kaikki maksettu ym. Paskaa.
Minä olen tehnyt hyvin selväksi miten kotona puhutaan ja käyttäydytään vanhempia kohtaan ja mitään vit*uilua ei kuunnella yhtään, saa poika samantien lähteä menemään.
Tosin meillä ei ole ollut varaa maksaa kaikkea ja poika joutunut tekemään kaiken näköisiä töitä jo pienestä.
Ja sitten lapsesta tuli aikuinen ja räyhäävä ja nitistävä vanhempi jäi menneisyyden haamuksi. Aikuisena lapsi saa onneksi itse valita seuransa, ei tartte olla enää tekemisissä muiden kanssa kuin niiden, jotka tuo elämään hyviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Pari lausetta äidin kommenteista: "voisin häntä loukatakin monesta asiasta" ja luettelo taloudellisista satsauksista lapseen.
Meillä oli vähän tuollaista. Äidillä oli tapana vihjailla kuinka olen jotenkin heitä huonompi. Aina tuotiin esiin kuinka paljon he olivat eteeni tehneet. Iso osa siitä aikuisiällä pyytämättä. Enkä olisi teininäkään ottanut vastaan jos olisin tiennyt että joudun maksaman siitä loppuikäni.
Oikeasti vanhempieni oli vaikea päästää minusta irti ja antaa elää omaa elämää. Onko teilläkin niin? Se voisi selittää ilkeiden kommenttien syitä. Yritys irroittautua ja teinimäistä kiukkua.
Tosin olen myös sitä mieltä, että nuoren aikuisen on osattava käyttäytyä.
Minäkin koen, että omat lapseni ovat jotenkin minua huonompia. He eivät ole joutuneet koskaan pärjämään, eikä koulu suju yhtä hyvin kuin itselläni sujui vaativan äidin lapsena. Kun heille on mukava eikä vaadi mitään, niin eivät selkeästi kehity samaa tahtia, kuin lapset, joilta vaaditaan (ja mielikin siinä samalla pahoitetaan).
Kokeeko nuori, että esim. rahallinen apu on vastukkeellista eli kun autatte häntä rahallisesti tai ostatte lomamatkoja niin se velvoittaa häntä tekemään sellaisia valintoja ja ratkaisuja elämässään, joita te haluatte hänen tekevän eli toisin sanoen velvoittaa hänet elämään teidän arvojen ja mielenkiinnonkohteiden mukaista elämää? Saako nuori aidosti itse valita suuntansa? Ja saako hän mielipiteistään huolimatta vilpitöntä rakkautta? Ehkä hän tosiaan tekee irtiottoa ja etsii omaa itseään, minkä sivutuotteena syntyy ilkeilyltä tuntuvaa käytöstä?