Pahimmat pettymyksesi työnhaussa?

Eräs paikka oli niin tärkeä itselleni, että hylkäysviestin tultua olin monta päivää masentunut ja kävin tietämättäni läpi menetyksen 5 vaihetta ennenkuin pääsin yli asiasta.

Syö kyllä itsetuntoa nämä ainaiset "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun"- viestit. Tuntuu ettei minua tarvita mihinkään.

Ei muuta ookaan ku pettymyksiä

Haastatteluun pääsy isosta joukosta hakijoita.

Ja sitten viesti, et ole etsimämme henkilö. Se vtuttaa kovasti.

Toiveet herää ja sitten pudotetaan korkealta ja kovaa maahan.

Jos ei pääse edes haastatteluun, se ei tunnu missään. Se juna meni ohi -olo vaan.

Kelpasin kyllä sijaiseksi, sain vain kiitosta ja kehuja silloin, koskaan en kuitenkaan kelvannut vakkariksi, vaikka hain monta kertaa. Koulutus ja työkokemus siis ihan turhaan hankittu ja siinä samalla yli viisi vuotta viemäristä alas.

Vierailija kirjoitti:

Kelpasin kyllä sijaiseksi, sain vain kiitosta ja kehuja silloin, koskaan en kuitenkaan kelvannut vakkariksi, vaikka hain monta kertaa. Koulutus ja työkokemus siis ihan turhaan hankittu ja siinä samalla yli viisi vuotta viemäristä alas.

Kaverin kokemus on että tulee määräaikaista pätkää määräaikaisen perään eikä ikinä vakinaisteta. Perseestä varmaan tuokin

Ne kerrat kun pääsee haastatteluun mutta ei siitä eteenpäin. Jos hakemus ei johda edes haastatteluun, ei tunnu missään. Lisäksi petyin pahasti kun työvoimakoulutuksen palkattoman harjoittelun jälkeen ei ollut jatkoa tiedossa kyseisessä työpaikassa.

No siis... En oo kauheesti pettyny koskaan, mutta oon tottunu että tietylle alalle en saa ikinä kutsua edes haastikseen joten oon asennoitunu siihen normaalina. :D

Ei oo koskaan käyny haastattelussa niin, että olis ollu tunne että "tänne mä haluun" ja sitten en olis päässy. Aina päässy sinne missä tullu tunne että joo, kiva paikka. :) Ja joskus päässy myös yllätyksenä johki mihin aattelin etten pääsis.

Aika usein kun oon haastatteluun päässy, niin sit oon paikan saanut. Mutta usein ainakin tolla yhdellä alalla niin ettei haastatteluun vaan pääse. :)

Kuutisensataa ei-vastausta on takana, joten ei paljon enää tunnu missään. Tai oikeastaan aina se viimeisin tuntuu tosi pahalta ja sitten taas turtuu.

Pääsin ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen työpaikkahaastatteluun. Ei se mikään haastattelu ollut, vaan piti videoida vastaus kolmeen kysymykseen. Eilen tuli tuttu sähköpostiviesti: kiitos kiinnostuksestasi, mutta. Olen keskivertoa reilusti koulutetumpi ja kokeneempi juuri tuohon työhön, mutta enpä kelvannut.

Tuohon kokemukseen loppui työnhakuni. Elämäni ei voi muuttua enää tästä huonommaksi, ja tähän olen jo tottunut. En tarvitse mausteeksi loppumatonta kerjuulla käyntiä ja ei kiitos -vastauksia.

Ensimmäiset  hylkäykset tuntuivat, totuus on että parempia hakijoita on, eli pitää parantaa osaamistaan koulutustaan hakemustaan sosiaalisia taitoja. Ei kannata luulla itsestään liikoja. Kukaanhan ei tee epäpätevällä mitään, vaan sitten täytyy hakea sitä pätevyyttä, tai etsiä alaa jossa palkataan vähemmällä kokemuksella. 

"Kukaanhan ei tee epäpätevällä mitään..."

No, voihan silloin suhteilla, sopivan puolueen jäsenkirjalla jne myös auttaa asiaansa...

Mäkin lähetin vaikka kuinka paljon hakemuksia eri paikkoihin, mutta en moneen vuoteen päässyt yhteenkään haastatteluun. Sitten kun kerrankin pääsin ja haastattelu tuntui menneen ihan hyvin, eivät ikinä soittaneet perään eivätkä lähettäneet edes sähköpostia. Itse sain päätellä, etteivät sitten halunneetkaan minua.

Kuuden vuoden hakemisen jälkeen onneksi lopulta tärppäsi, ja nyt olen ollut vähän yli kaksi vuotta vakivirassa ja saanut pelkästään kehuja. Työnkuva on muokkautunut osaamiseni mukaan, olen saanut paljon ylimääräistä vastuuta ja nyt on luvattu myös palkankorotus. Edelleen vaan ihmetyttää ja vähän ärsyttää, että työnhakuun tuhrautui niin monta vuotta.

Olin haastattelussa joka sujuikin mallikkaasti. Keskusteltiin jo millä työvuorolla alottaisin ja miten perhdytys etenisi. Haastattelijana toimi työpaikan esimies ja hän neuvoi seuraavana päivänä menemään työhöntulotarkastukseen ja oli jo sopparit esillä. Sitten hän piti pienen miettimistauon ja pohti ääneen, että mahtaisinko tulla juttuun muiden työntekijöiden kanssa kun olin niin paljon vanhempi kuin ne muut ja kysyikin miten tulen nuorten kanssa toimeen. Sanoin että hyviin ystäviini lukeutuu saman ikäisiä kuin nämä muut työntekijät oli. Hän kuitenkin sanoi, että miettii vielä yön yli eikä sit ikinä hänestä mitään kuulunutkaan. Olin 30 vuotias ja nämä muut työntekijät 25-27 vuotiaita. Haastattelija itse oli +-40v

Tietysti on aina työnantajan etu se, että työvoimaa on tarjolla jonoksi asti. Se alentaa palkkakuluja, pitää työntekijät nöyrinä, madaltaa irtisanomisen kynnystä ja niin edelleen. Jos yksi lähtee, toinen tulee tilalle alta aikayksikön.

Niukkuus olisi pahin skenaario työnantajan silmin tätä asiaa katsottuna.

Kävin nuorena yhdellä työnantajalla sellaisen myllyn läpi, että mikään ei tunnu missään.

Vierailija kirjoitti:

"Kukaanhan ei tee epäpätevällä mitään..."

No, voihan silloin suhteilla, sopivan puolueen jäsenkirjalla jne myös auttaa asiaansa...

No epäpätevä on edelleenkin kulu yritykselle. Puoluekirjalla ei ole merkitystä, jos taas on umpimielinen ja puolueittain jaotteleva itse jo valmiiksi, voi siitä umpimielisyydestä olla lisää haittaa. 

Yrityksessä tehdään tulosta kaikki eivät niin tee, mutta silloin on vaarassa saada fudut siitä syystä eikä mistään muusta. 

Monella vika voi olla vain iässä. Pelätään raskautta.

Ei sen duunin tarvitse olla koko elämä. Tai, ei tarvitse tehdä onnellisuutta jostain töistä riippuvaiseksi. Maailman parhaat asiat ovat ilmaisia ja saatavissa kaikille joka hetki.

Hain vuokratyöfirman kautta postinjakajan osa-aikaista hommaa, palkka ja työajat sekä alue oli tosi surkeat, ja minä kuitenkin jo töissäkäyvä ihan normaali-ihminen (lähihoitajana, myös toinen ammatti opiskeltuna).

Olin ihan varma että heittämällä saan työn jos vaan haluan, koska kuka tuollaista noilla ehdoilla huolisi.

En päässyt hommaan. 😯

Vierailija kirjoitti:

Ei sen duunin tarvitse olla koko elämä. Tai, ei tarvitse tehdä onnellisuutta jostain töistä riippuvaiseksi. Maailman parhaat asiat ovat ilmaisia ja saatavissa kaikille joka hetki.

Kuten mitkä?

Vain yksi työhaastattelu on jäänyt ikävällä tavalla mieleen. Kyseinen mies suhtautui todella misogynistisesti ja osa kysymyksistä oli muutenkin todella outoja. Nimikin on siksi jäänyt mieleen vaikken muuten haastattelijoiden nimiä muista, hän oli M.Myöteri.