Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Mites nyt kun pojat on valtion huostassa. Maksetaanko lapsilisät vankilalle vai vanhemmille kunnes täyttävät 17 v?,Kaksihan täyttää jo tammikuussa joten niistä ei enää tule kuin nyt joulukuussa, mutta V:stä maksetaan vielä vuoden verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Ihmiset keskustelevat asiasta kaikkialla: kylillä, naapurustossa -mutta myös täällä. Ei tuo nyt mitään salaista tietoa ole, josta pitäisi vaieta, päinvastoin.
Varmaan siksi, koska meidän yhteiskunnassa on jotain vialla, kun kolme 16v. kundia tappaa kaverinsa. Tai kun 14- ja 16-vuotiaat puukottavat huumekaupan yhteydessä jonkun. Näitä nuorten väkivallan tekoja on viime aikoina ollut monta, ja suuri yleisö haluaa ymmärtää miksi ja miten sellaisen voisi estää.
Syitä ovat: milleniaalit ja vapaa kasvatus. Ratkaisu on kuri ja koivuniemen herra. Vapaata kasvatusta voidaan pitää pieleen, pahasti pieleen menneenä kokeiluna ihan kuten kommunismiakin, jotka kummatkin saavat aikaan ihmisten kuolemia.
Toivottavasti tulevaisuudessa vallitsee jälleen kuri ja järjestys ja voimme kauhistella menneiden aikojen vapaata kasvatusta ja antaa remmin laulaa lapsille kehtolaulujaan.
Olet aivan väärillä jäljillä. Syy on se, että laitetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan. Joidenkin mielestä osa ihmisistä ei ansaitse arvostusta ja niille voi sitten tehdä mitä tahansa.
Ehkä meidän - aikuisten . on nyt katsottava itseämme peiliin. Kaikki ne pelit, mitä olemme lapsillemme luoneet. Missä aina vaan tapetaan joku - ja hetken päästä hän on pystyssä taas. Kaikki ne sieluttomat elokuvat, jossa tappaminen on niin coolia. Televisioissa näytetään niitä päivät pitkät. Kaikki ne typerät kertakäyttösuhteet, joita ihannoimme. Tuli mieleen se Ukrainan euroviisu, vuosi oli 2010.
Nyt on tuon vitsaa ja koivuniemenherraa peräänkuuluttavan papan hoitajilta unohtunut oottaa papalta iltapuuron aikaan tietokone pois.
Olen varma, että poikien äidit ovat tehneet kaikki parhaansa. Turha sukulaisia on mennä demonisoimaan, se ei ole reilua. Jokainen niistä on muutenkin täysin alaspainettu tällä hetkellä.
Puolitoista viikkoa tätä samaa länkytystä. Onko saatu jotain aikaan? Kertokaa ihmeessä mikä on tavoite?
Järkyttävintä tässä onkin se että kukaan näistä pojista ei ollut lastensuojelun tarkkailussa ja silti tekivät brutaalin murhan.
Miksi lastensuojelu aina mokaa?
Vilja Eerika ja ynnä muuta.
Vierailija kirjoitti:
Puolitoista viikkoa tätä samaa länkytystä. Onko saatu jotain aikaan? Kertokaa ihmeessä mikä on tavoite?
Sitä minäkin ihmettelen. Aina tätä samaa jeesustelua, ensin se vlijaerika, sitten seinäjoen tapaus ja nyt tämä. Mikähän tässä on pointtina? Varsinkin kun"totuudet"perustuvat siihen mitä joku on netissä kertonut. Martikaisen tapauksestakin löytyy"asiantuntijoita",jotka eivät ole koskaan edes Imatralla käyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Ihmiset keskustelevat asiasta kaikkialla: kylillä, naapurustossa -mutta myös täällä. Ei tuo nyt mitään salaista tietoa ole, josta pitäisi vaieta, päinvastoin.
Varmaan siksi, koska meidän yhteiskunnassa on jotain vialla, kun kolme 16v. kundia tappaa kaverinsa. Tai kun 14- ja 16-vuotiaat puukottavat huumekaupan yhteydessä jonkun. Näitä nuorten väkivallan tekoja on viime aikoina ollut monta, ja suuri yleisö haluaa ymmärtää miksi ja miten sellaisen voisi estää.
Syitä ovat: milleniaalit ja vapaa kasvatus. Ratkaisu on kuri ja koivuniemen herra. Vapaata kasvatusta voidaan pitää pieleen, pahasti pieleen menneenä kokeiluna ihan kuten kommunismiakin, jotka kummatkin saavat aikaan ihmisten kuolemia.
Toivottavasti tulevaisuudessa vallitsee jälleen kuri ja järjestys ja voimme kauhistella menneiden aikojen vapaata kasvatusta ja antaa remmin laulaa lapsille kehtolaulujaan.
Olet aivan väärillä jäljillä. Syy on se, että laitetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan. Joidenkin mielestä osa ihmisistä ei ansaitse arvostusta ja niille voi sitten tehdä mitä tahansa.
On varmaan myös nuoria, jotka eivät koe olevansa arvostettuja, ja joille on siksi ihan sama mitä tekevät. Kun heistä ei välitetä, ei heidänkään tarvitse välittää.
En nyt sano, että sellainen on tässä taustalla, mutta joku tosi iso kateus tai patouma purettiin kamalin seurauksin. Mustasukkaisuushan on myös hyvin yleinen syy henkirikosten taustalla, etenkin ns. intohimorikosten. Voihan mustasukkaisuutta olla muutenkin, kuin romanttisessa suhteessa.
Eikä enää ikinä saa päästää vapaaksi.
Kunnioitetaan uhria ja hänen läheisiään, eikä jaeta tietoa missä kunnossa löydetty.
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitetaan uhria ja hänen läheisiään, eikä jaeta tietoa missä kunnossa löydetty.
Eihän se tieto heitä vahingoita, vaan tekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen varma, että poikien äidit ovat tehneet kaikki parhaansa. Turha sukulaisia on mennä demonisoimaan, se ei ole reilua. Jokainen niistä on muutenkin täysin alaspainettu tällä hetkellä.
Älä puhu sontaa. Haikarako lapset noille toi ja kasvatti? Tietysti kotioloilla on osuutensa asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitetaan uhria ja hänen läheisiään, eikä jaeta tietoa missä kunnossa löydetty.
Eihän se tieto heitä vahingoita, vaan tekijöitä.
Kyllä ruumiin kunnolla mässäily menee hautarauhan rikkomisen puolelle eikä ole kunnioittavaa.
Aikuisten olisi aika katsoa peiliin. Nuoret tietävät hyvin oikeutensa ja kasvattajilta (vanhemmat ja opettajat ym) on viety oikeudet kurinpitoon. Väkivaltaa en todellakaan kannata mutta aikuisten on vaikea puuttua nykypäivänä tilanteisiin kun niistä saattaa saada heti syytteen. Netti on pullollaan kuvamateriaalia opettajista ym. Vanhempien huoliin ei reagoida eikä apua saa mielenterveyden ongelmiin kovin helposti. Ihanku yhteiskunta olis luovuttanut ja toivoo että kaikki sujuu ilman ongelmia. Vanhempia syyllistetään oli sitten syytä tai ei. Harmi että esim talonmiehiä ei enään ole sillä itse muistan lapdapsuudesta että tämä herra meitä paimensi koko pihan muksuja kun vanhemmat oli poissa ja hyvin paimensikin. Oli noloa joutua hänen puhutteluun ja mentiin myös samantien kotiovelle yhdessä tilittämään tapahtunutta. Tämä nyt jostain syystä tuli mieleen
Väsynyt yksinhuoltaja saa hyvin heikosti apua tässä maassa. Ellei itse ymmärrä tehdä itsestään lasuilmoitusta, täytyy toivoa, että joku ulkopuolinen ilmoituksen tekee.
Siitä sitten palvelutarpeenarviointiin, perhetyöntekijä käy vähön juttelemassa, katsellaan nallekortteja ja vanhemmuuden roolikarttaa ja taputellaan asiakkuus, kun kaikku vaikuttaa päällisin puolin hyvältä mitä nyt konkreettinen kodin- ja lastenhoitoapu olisi tarpeen. Mutta sellaista apua ei olekaan tarjolla, perhetyöntekijä auttaa korkeintaan muutaman vaatteen viikkaamisessa ja viimeiset voimat valuvat jonninjoutavaan lässytykseen vanhemmuuden voimavaroista yms.
Totaaliyksinhuoltaja ei vapaapäivää näe ja jatkuva oman ajan puuttuminen kuormittaisi lopulta melkeinpä kenet vaan uupumuksen partaalle. Tähän vielä päälle vähävaraisuus, mahdolliset terveysongelmat ja tukiverkoston olemattomuus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitetaan uhria ja hänen läheisiään, eikä jaeta tietoa missä kunnossa löydetty.
Eihän se tieto heitä vahingoita, vaan tekijöitä.
Kyllä ruumiin kunnolla mässäily menee hautarauhan rikkomisen puolelle eikä ole kunnioittavaa.
Ei mene. Eikä se ole mitään mässäilyä, jos paljastetaan teon äärimmäisyys.

Omaiset ei pääse edes jättämään hyvästejä arkun äärelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käykää kannattamassa kansalaisaloitetta rikosvastuullisen ikärajan alentamiseksi. lapsille pitää opettaa rajat.
Tuskin olisi auttanut yhtään mitään. Ei humalainen alaikäinen ajattele mitä tappamisesta seuraa, vaikka ikärajat olisi mitä tahansa.
Ei ajattele mutta tulee ajattelemaan varmasti koko elämänsä jos ei heti umpiluuhun syövy teko... 😡