Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Tämä. Aikuiset ihmiset levittävät leimaavia huhuja epäillyistä tekijöistä sekä heidän perheistä ja vanhemmista. Tämä palsta on kiusaajia täynnä. Eikö teitä yhtään hävetä?
Hävettääköhän vanhempia? Minä ainakin häpeäisin silmät päästäni, jos olisin yhdenkään TUNNUSTANEEN murhaepäillyn vanhempi.
Miten vanhempien häpeäminen liittyy tähän? Vanhempia voi hävettää tai sitten ei, kumpikaan vaihtoehto ei anna oikeutusta sille että heitä täällä haukutaan ja että perheistä levitellään kenties täysin aiheettomia huhuja. Oletteko ajatelleet että perheessä voi olla myös muita lapsia?
Faktoista voi keskustella, huhujen perusteella leimaaminen ja huhujen eteenpäin levittäminen on kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varma, että poikien äidit ovat tehneet kaikki parhaansa. Turha sukulaisia on mennä demonisoimaan, se ei ole reilua. Jokainen niistä on muutenkin täysin alaspainettu tällä hetkellä.
Mistäs sinä siitä niin varma voit olla? Aika huonot tulokset ainakin siitä parhaansa yrittämisestä on syntyneet.
Ja mikä se kellopeliappelsiini-juttu oli?
Mitä muuta voit odottaa jos kotona on vitsaa säästetty eikä kurista tietoakaan? Minäkin tiedän erään pikkurikollisen sosiaalitapauksen, jonka yh-äiti ei koskaan antanut selkään ja silitteli kullanmurunsa päätä, jos poika rötösteli niin vika oli aina kavereisa. Harmi, että pojan isä kuoli tämän ollessa ala-asteella, olisi varmaan isän kurilla ja selkäsaunoilla kasvanut kunnollinen työtä tekevä yhteiskunnan jäsen kelan elätin sijaan.
Eikö tätä toisen onnettomuudella ratsastavaa törppöä saada bannattua pysyvästi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
74 sivua kuohuntaa koska osa ihmisistä on pysyvästi raivoissaan kun rangaistukset eivät heidän mielestään vastaa heidän oikeustajuaan.
Ja valitettavasti monen "oikeustaju" tuntuu olevan se, että aikuisten pitäisi pahoinpidellä jo päiväkoti-ikäisiä. Sillä muka ratkaistaan tälläiset traagiset tapahtumat.
Minusta taas tuntuu, että juuri siksi että jo tarhaikäisiä lapsia kohdellaan huonosti, näitä juttuja tapahtuu.
Ja pojille nimenomaan se elämän isähahmojen esimerkki on keskeinen, tässähän sen näkee.
Kyse ei ole pahoinpitelystä vaan kurinpidosta. Kermaperseet tahallaan sekoittavat nämä kaksi asiaa kun puhutaan lasten kasvatuksesta.
Näitä traagisia tapahtumia tapahtuu kun ei pidetä kuria, tämä 16v päätekijäkin oli juuri samanlainen päiväkotikiusaaja kuin mitä tuossa yhdessä viestissä päiväkotiohjaaja kertoi heidän ryhmässään olevan. Ja tätä päätekijää ei ole myöskään päiväkodissa kuritettu vaan on annettu kiusata muita vailla rangaistusta. Päiväkodin jälkeen hän on jatkanut kiusaamista koulussa ja nyt tehnyt jo henkirikoksen.
Jos päätekijä olisi jo päiväkodissa viety metsään ja piesty pajunvitsalla niin, ettei pysty istumaan, olisi tältäkin henkirikokselta vältytty. Päätekijä olisi jo pienenä oppinut mitä muiden kiusaamisesta seuraa, olisi oppinut mitä tarkoittaa kuri ja järjestys sekä rangaistus.
Selkäsauna ei ole pahoinpitelyä vaan kasvatusta. Kuten jo aikaisemmin sanoin niin erottakaa pahoinpitely ja kova kuri.
Olet jäännyt sinne 1800-luvulle käsityksinesi. Eli ei ole olemassa "hyvää" väkivaltaa ja "pahaa" väkivaltaa, kyllä kaikki on lain mukaan sitä samaa.
Tutkipa mitä Suomen laki sanoo asiasta ja lopeta yllyttäminen väkivaltaan lapsia kohtaan. Etkö ymmärtänyt mun viestiä: juuri sunkaltaisten ihmisten takia on häiriintyneitä lapsia ja nuoria.
Tiedän kyllä mitä kiusaajapentuja hyysäävä laki on mieltä tästä asiasta ja sitä lakia pitäisi muuttaa. Häiriintyneitä lapsia ja nuoria tulee kun ei pidetä kuria, eipä niitä 1800-luvulla ollut.
Ja kasvatus ei edelleenkään ole väkivaltaa.
Kyllä 1800-luvun Suomi on ollut erittäin väkivaltainen. Puukot ja puntarit on heiluneet tiuhaan tahtiin. Kasvatus ei olekaan väkivaltaa vaan kasvatusta, mutta väkivalta ei koskaa ole kasvatusta. Ei lyömällä ja nöytyyttämälla tule tasapainoisia kansalaisia vaan juuri näitä häitiintyneitä. Välivalta kasvatuskeinona on kaikkea muuta kuin oikeutettua.
Eihän kukaan hyväksy aikuisenkaan lyömistä, hakkaamista, tukistamista ja läpsimistä, niin miksi nämä pitäisi hyväksyä lapsen kohdalla? Muita keinoja täytyy olla.
Ei ole , muutama puukkojunkkari, joiden teot ovat kasvaneet historian saatossa myyttisiin mittoihin ei tee 1800-luvun suomesta väkivaltaista. Ja tuohon aikaan puukkojunkkarit myös hirtettiin eikä silitelty päätä ja pyydetty paikalle psykiatreja ja muita kuoliaaksi ymmärtäjiä.
Et kai vakavissasi vertaa aikuisen pahoinpitelyä lapsen kasvatukseen ja kurinpitoon? Kyllä aikuistakin poliisi lyö ja jopa ampuu jos ei puhumalla usko kuten nämä kiusaajapennut tarhassa eivät usko.
Vanha kunnon selkäsauna on se millä kasvatetaan kunnollisia ja lainkuuliaisia kansalaisia.
Et sitten ajatellut, miksi nämä puukkojunkkarit olivat sellaisia kuin olivat? Heitäkin oli luultavasti lapsena kasvatettu koivuniemenherralla ja he olivat nähneet pelkkää väkivaltaa. Ihminen joka lapsena näkee, että ongelmat ratkaistaan lyömällä, lyö itsekin, koska se on se normi, jossa hän on klasvanut.
Hakkaamalla lasta, tästä saa juuri samanlaisen aikuisen/nuoren, eli siis muita hakkaavan.
Se malli on opittu kotoa ja sillä mennään. Ongelmat on opittava jo kotona ratkaisemaan muuten, kuin lyömällä. Tähän ei kaikki vanhemmat pysty. Väkivalta synnyttää väkivaltaa, mitäpä muuta. Ellet sitten nujerru kokonaan ja ala käyttämään päihteitä, jolla sekoittaa pää ja mieli.
Kaikkia muitakin kasvatettiin tuohon vanhaan hyvään aikaan koivuniemen herralla ja suurimmasta osasta ei tullut puukkojunkkareita vaan kunnollisia kansalaisia. Valtion päämiehistäkin jokainen oli varmasti tuohon aikaan saanut lapsena reilusti isän kädestä.
Ongelmien ratkaiseminen lyömällä on eri asia kuin rangaistus joka seuraa rikoksesta ja kasvatus koivuniemen herran suosiollisella avustuksella ei edelleenkään ole väkivaltaa vaan kurinpitoa ja opteusta. 1800-luvulla ei ollut kiusaajaongelmaa kouluissa eikä tarhoissa koska opettajilla oli keinot pitää kakarat kurissa ja nuhteessa eivätkä kukkahattuvanhemmat olleet kimpussa vaan veivät kevätjuhlaan lahjan siitä hyvästä, että opettaja oli pieksänyt lapsen kasvatusmielessä samalla tavalla kuin hekin kotona.
Voi taivas. Kouluja ei juurikaan 1800-luvulla ollut . Suomeen tuli oppivelvollisuus vasta vuonna 1921 ja silloinkin sitä vastuttettiin kovasti, koska arveltiin sen tulevan yhteiskunnalle liian kalliksi ja kaikenlisäksi sen pelättiin kasvattavan huonoja työntekijöitä. Kiertokoulua käytiin vielä monin paikoin 1900-luvun alkupuoliskolla ja kaikki eivät käyneet koulua ollenkaan. Lastentarhoita ei oltu kuultukaan. Tarhat alkoivat yleistyä vasta 1970-luvulla.
Mitä tuohon paapovaan/kaiken sallivaan kasvatukseen ja kasvatusmielessä tehtyihin pahoinpitelyihin tulee, niin on olemassa myös välimuoto, jota suurin osa vanhemmista käyttää. Ei paapota, eikä hakata.
Käytetäään ns maalaisjärkeä . Asioita voidaan hoitaa myös keskustelemalla/pukumalla. Ei aina tarvitse olla hakkaamassa.
Kiertokoulut aloitettiin jo 1600-luvulla ja niissä kyllä lapset kävivät ja kova kuri oli sielläkin, varmasti jopa kovempi kuin kansakoulussa myöhemmin. Joka tapauksessa ennen vanhaa tuosta vuodesta 1921 lähtien kouluissa vallitsi kuri ja järjestys, isäni esimerkiksi ei ollut koulukiusaajista kuullutkaan ennen jotain telkkarijuttua aiheesta.
Kasvatus ei ole"hakkaamista"vaan opetusta, että rikoksesta seuraa tuntuva rangaistus. Näille murhaajapojille sitä ei oltu opetettu ja se johti äärimmäisiin seurauksiin.
Koulukiusaamista on aina ollut, ehkä isäsi itse kiusasi eikä siksi havainnut ilmiön olemassaoloa? Karua kuultavaa on vanhempien ikäpolvien koulukiusaamismuistot kun kiusaajina on toimineet sekä oppilaat, että opettajat, ihan väkivaltaan asti.
Ei ole vaan ennen koulussa oli kuri, se että opettaja antaa selkään tai sanoo tyhmälle oppilaalle suoraan mikä tämä on, ei ole koulukiusaamista. Jos isäni olisi ollut kiusaaja niin muistaisi varmasti vielä tänä päivänä miten kova selkäsauna siitä seurasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.

Tämä on selvä trolli. Totta kai katse kääntyy vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varma, että poikien äidit ovat tehneet kaikki parhaansa. Turha sukulaisia on mennä demonisoimaan, se ei ole reilua. Jokainen niistä on muutenkin täysin alaspainettu tällä hetkellä.
Mistäs sinä siitä niin varma voit olla? Aika huonot tulokset ainakin siitä parhaansa yrittämisestä on syntyneet.
Ja mikä se kellopeliappelsiini-juttu oli?
Eikö tässä päde kasvatuksessa se, että ei voi kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu. Siinä mielessä toimittu oman tason mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.
Menepä nyt perustamaan ihan oma ketju missä kehutaan ja paapotaan näitä tekijöitä ja perheitään. Kaikki tätä aihepiiriä pidempään seuranneet tietävät asioista jotain faktoja, joiden pohjalta tätä aihetta käsitellään. Mistään noitavainoista en ole kuullut, ikävää jos sellaisia on muttei kyllä minun vikani. Teko on itsessään niin järkyttävä että tavallaan ymmärrän miksi poliisikin haluaa hyssytellä keskustelua somessa ja välttää lisätietojen kertomista tapauksesta. Sitten kun ne aikanaan tulevat julki voit olla ihan varma että isompikin yleisö on järkyttynyt. Joku meni pahasti pieleen näiden kolmen alaikäisen pojan ja heidän perheidensä osalta, sitä sopii lähipiirin miettiä eikä kiukutella somekirjoittelusta.
Minusta vanhemmat ovat ehkä ajatelleet toimivansa oikein tai normaalisti kasvattaessaan lapsiaan. Paljon on kiinni siitä millaisesta ympäristöstä vanhemmat tulevat - eivät kaikki ole itsekään saaneet elämisen eväitä eivätkä ole hakeneet apua itselleen, kun ei ole edes ymmärretty. Tietysti ammattilaiset ja ne, jotka tuntevat henkilöitä syyttävät vanhempia, mutta pitää tajuta, että eivät ole varmaan tehneet tahallaan pahaa. Kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa jossain Eirassa tai Tapiolassa, onnellisten koulutettujen ja tietävien ja rakastavien vanhempien lapsina . On jo pienestä asti nähty kauheaa elämää, ehkä väkivaltaa, puutetta, hyväksikäyttöäkin. On aviottomia lapsia kylänraitti sakeanaan, eikä yhtään turvallista aikuista. Pohjalla voi olla kaupan päälle syvä häpeä omasta taustasta. Tämä yleistä mietintää, jotta ymmärrettäisiin laajemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.
Pojat ovat ihan itse tunnustaneet tekonsa ja oleet yhteistyökykyisiä. Poliisi on julkisesti ilmoittanut että he ovat syyllisiä. Ihmeellinen reaktio alkaa täällä kiistämään heidän syyllisyyttään. Harmi kun et pysty asiaan vaikuttamaan, kaikki tietävät jo tekijöiden nimet millaisesta teosta on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.
Menepä nyt perustamaan ihan oma ketju missä kehutaan ja paapotaan näitä tekijöitä ja perheitään. Kaikki tätä aihepiiriä pidempään seuranneet tietävät asioista jotain faktoja, joiden pohjalta tätä aihetta käsitellään. Mistään noitavainoista en ole kuullut, ikävää jos sellaisia on muttei kyllä minun vikani. Teko on itsessään niin järkyttävä että tavallaan ymmärrän miksi poliisikin haluaa hyssytellä keskustelua somessa ja välttää lisätietojen kertomista tapauksesta. Sitten kun ne aikanaan tulevat julki voit olla ihan varma että isompikin yleisö on järkyttynyt. Joku meni pahasti pieleen näiden kolmen alaikäisen pojan ja heidän perheidensä osalta, sitä sopii lähipiirin miettiä eikä kiukutella somekirjoittelusta.
Noitavainoaja tuli paikalle. Kerrohan ne"faktat"joita täällä netin viisaat tuomarit tietävät tästä tapauksesta? Ainut oikea fakta on, että Koskelasta on löytynyt nuoren pojan ruumis ja epäitynä on kolme ikätoveria. Mikään muu ei ole faktaa vaan netin"viisaiden"mutuilua sekä vihan lietsontaa epäiltyjä sekä jopa täysin sivullisia kuten epäiltyjen perheitä kohtaan vai onko sinulla näyttää"faktaa"siitäkin, että vanhemmat olivat epäillyssä rikoksessa mukana?
Yhtään murhaajaa ei vielä ole, se on oikea fakta. Epäillyt todetaan syyllisiksi henkirikokseen oikeudessa jos todetaan, ei netin keskustelupalstoilla, tämä ei ole käräjäoikeus. Tämä on keskiaikaisten noitavainojen toteutuspaikka modernissa muodossa.
Ilman oikeuden päätöstä tämä keskustelu on puhdasta mutuilua ja väärän tiedon levittämistä aiheesta sekä mahdollisista osallisista.
Poikien perheessä ei ole mitään vikaa, todettiimpa heidät syyllisiksi tai ei, "hyvien"perheiden lapset ovat tehneet henkirikoksia myös.

Juu, tietysti tutkintapöytäkirjat on kaikkien saatavilla....lehdissä on kyllä aika suoraan kerrottu, että poliisin mukaan tekijät ovat tunnustaneet. Mikä hinku sinulla on kieltää selvä asia?

Murha on tehty ja tekijät tiedossa ja kiven sisällä, mene pois tästä ketjusta vainoamasta keskustelijoita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.
Pojat ovat ihan itse tunnustaneet tekonsa ja oleet yhteistyökykyisiä. Poliisi on julkisesti ilmoittanut että he ovat syyllisiä. Ihmeellinen reaktio alkaa täällä kiistämään heidän syyllisyyttään. Harmi kun et pysty asiaan vaikuttamaan, kaikki tietävät jo tekijöiden nimet millaisesta teosta on kyse.
Ei ole koska poliisilla ei ole oikeusvaltiossa sellaiseen valtuuksia. Syyllisyydestä päättää tuomioistuin ei poliisi paitsi Neuvostoliitossa Stalinin aikaan. Ainut mitä poliisilla on, ovat tutkinnassa esiin tulleet asiat, joista täällä mutuiliat eivät mitään tiedä.
Ja vaikka pojat aikanaan todettaisiin syyllisiksi rikokseen josta ovat tällä hetkellä epäiltyijä, se ei anna oikeutta käynnistää noitavainoja heidän perheitään kohtaan eikä mutuilua perhetaustoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Tämä. Aikuiset ihmiset levittävät leimaavia huhuja epäillyistä tekijöistä sekä heidän perheistä ja vanhemmista. Tämä palsta on kiusaajia täynnä. Eikö teitä yhtään hävetä?
Hävettääköhän vanhempia? Minä ainakin häpeäisin silmät päästäni, jos olisin yhdenkään TUNNUSTANEEN murhaepäillyn vanhempi.
Miten vanhempien häpeäminen liittyy tähän? Vanhempia voi hävettää tai sitten ei, kumpikaan vaihtoehto ei anna oikeutusta sille että heitä täällä haukutaan ja että perheistä levitellään kenties täysin aiheettomia huhuja. Oletteko ajatelleet että perheessä voi olla myös muita lapsia?
Faktoista voi keskustella, huhujen perusteella leimaaminen ja huhujen eteenpäin levittäminen on kiusaamista.
Ehkä näiden veljesten olisi pitänyt ajatella sisariaan ennen tekoaan. Nykyään tieto tekijöistä leviää kulovalkean tavoin, internet on sellainen. On paljon nörttejä, joista on mielenkiintoista kaivaa tietoa esille. Ei sitä tällä palstalla ole ensiksi julkistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.
Menepä nyt perustamaan ihan oma ketju missä kehutaan ja paapotaan näitä tekijöitä ja perheitään. Kaikki tätä aihepiiriä pidempään seuranneet tietävät asioista jotain faktoja, joiden pohjalta tätä aihetta käsitellään. Mistään noitavainoista en ole kuullut, ikävää jos sellaisia on muttei kyllä minun vikani. Teko on itsessään niin järkyttävä että tavallaan ymmärrän miksi poliisikin haluaa hyssytellä keskustelua somessa ja välttää lisätietojen kertomista tapauksesta. Sitten kun ne aikanaan tulevat julki voit olla ihan varma että isompikin yleisö on järkyttynyt. Joku meni pahasti pieleen näiden kolmen alaikäisen pojan ja heidän perheidensä osalta, sitä sopii lähipiirin miettiä eikä kiukutella somekirjoittelusta.
Noitavainoaja tuli paikalle. Kerrohan ne"faktat"joita täällä netin viisaat tuomarit tietävät tästä tapauksesta? Ainut oikea fakta on, että Koskelasta on löytynyt nuoren pojan ruumis ja epäitynä on kolme ikätoveria. Mikään muu ei ole faktaa vaan netin"viisaiden"mutuilua sekä vihan lietsontaa epäiltyjä sekä jopa täysin sivullisia kuten epäiltyjen perheitä kohtaan vai onko sinulla näyttää"faktaa"siitäkin, että vanhemmat olivat epäillyssä rikoksessa mukana?
Yhtään murhaajaa ei vielä ole, se on oikea fakta. Epäillyt todetaan syyllisiksi henkirikokseen oikeudessa jos todetaan, ei netin keskustelupalstoilla, tämä ei ole käräjäoikeus. Tämä on keskiaikaisten noitavainojen toteutuspaikka modernissa muodossa.
Ilman oikeuden päätöstä tämä keskustelu on puhdasta mutuilua ja väärän tiedon levittämistä aiheesta sekä mahdollisista osallisista.
Poikien perheessä ei ole mitään vikaa, todettiimpa heidät syyllisiksi tai ei, "hyvien"perheiden lapset ovat tehneet henkirikoksia myös.
Ja annas kun arvaan, sitten kun syylliset on tuomittu sinä tulet tänne möyhäämään miten tuomiot on annettu ja asiasta ei saa enää keskustella. Mutta sinäpä et sitä päätä, meillä on avoin yhteiskunta jossa murhia ei voi salailla eikä tekijöitä ostaa vapaaksi.

Jos kerran näin on niin miksi kymmeniä sivuja taivastelua aiheesta? Miksi ette anna poliisin hoitaa työtään ilman netin noitavainoja.
Mielestäni kyseessä on ajattelemattomien teinipoikien törttöily ihan kuten Otto Martikaisenkin tapauksessa. Varmasti vanhempana katuvat nuoruuden hölmöilyjään.
ilta-sanomista:
"Epäiltyjä on kuultu alustavasti. Poliisin mukaan he ovat myöntäneet osallistuneensa kaverinsa pahoinpitelyyn."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävintä tässä onkin se että kukaan näistä pojista ei ollut lastensuojelun tarkkailussa ja silti tekivät brutaalin murhan.
Miksi lastensuojelu aina mokaa?
Vilja Eerika ja ynnä muuta.
Ai nyt lastensuojelun pitäisi jo osata ennustaakin. Entä jos pojista ei vaikka ole tehty ilmoituksia? Tai ainakaan kaikista heistä? Pitäisikö ammattilaisen nähdä sotun perusteella kuka tulee syyllistymään väkivaltaisuuksiin?
Poliisi sanoi että pojat eivät olleet poliisin vanhoja tuttuja. Jos kukaan ei ole tosiaan ilmoitusta tehnyt niin vaikea lastensuojelun puuttua...
Toisaalta, oon kuullu että alueella on kuulemma surkeat resurssit lastensuojeluun. Joten voi olla että siinäkin on syynsä.
Hyvä pointti!
Voi pitää paikkansa tuo että lastensuojeluilmoitus ei johta mihinkään alueilla Kumpula/Koskela/Käpylä.
Tästä sitten päästäänkin siihen että voiko olla niin että jollain alueella tarkkailu on liian ankaraa ja jossain sitä ei ole lainkaan.
Sitten asiat johtaa tälläisiin virheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Onko sinulla näyttää poliisin tutkintapöytäkirja, jossa tunnustus näkyy? Ja vaikka olisikin niin hän on silti syytön ennen oikeuden virallista päätöstä. Onko tämä tunnustus netin"viisaiden"kertomaa, jotta noitavainot voivat alkaa?
Ja miksi vanhempien pitäisi hävetä? Tuon ikäinen on itse vastuussa siitä mitä tekee, ei vanhemmilla tai kotioloilla ole siihen mitään vaikutusta.
Menepä nyt perustamaan ihan oma ketju missä kehutaan ja paapotaan näitä tekijöitä ja perheitään. Kaikki tätä aihepiiriä pidempään seuranneet tietävät asioista jotain faktoja, joiden pohjalta tätä aihetta käsitellään. Mistään noitavainoista en ole kuullut, ikävää jos sellaisia on muttei kyllä minun vikani. Teko on itsessään niin järkyttävä että tavallaan ymmärrän miksi poliisikin haluaa hyssytellä keskustelua somessa ja välttää lisätietojen kertomista tapauksesta. Sitten kun ne aikanaan tulevat julki voit olla ihan varma että isompikin yleisö on järkyttynyt. Joku meni pahasti pieleen näiden kolmen alaikäisen pojan ja heidän perheidensä osalta, sitä sopii lähipiirin miettiä eikä kiukutella somekirjoittelusta.
Noitavainoaja tuli paikalle. Kerrohan ne"faktat"joita täällä netin viisaat tuomarit tietävät tästä tapauksesta? Ainut oikea fakta on, että Koskelasta on löytynyt nuoren pojan ruumis ja epäitynä on kolme ikätoveria. Mikään muu ei ole faktaa vaan netin"viisaiden"mutuilua sekä vihan lietsontaa epäiltyjä sekä jopa täysin sivullisia kuten epäiltyjen perheitä kohtaan vai onko sinulla näyttää"faktaa"siitäkin, että vanhemmat olivat epäillyssä rikoksessa mukana?
Yhtään murhaajaa ei vielä ole, se on oikea fakta. Epäillyt todetaan syyllisiksi henkirikokseen oikeudessa jos todetaan, ei netin keskustelupalstoilla, tämä ei ole käräjäoikeus. Tämä on keskiaikaisten noitavainojen toteutuspaikka modernissa muodossa.
Ilman oikeuden päätöstä tämä keskustelu on puhdasta mutuilua ja väärän tiedon levittämistä aiheesta sekä mahdollisista osallisista.
Poikien perheessä ei ole mitään vikaa, todettiimpa heidät syyllisiksi tai ei, "hyvien"perheiden lapset ovat tehneet henkirikoksia myös.
Murha on tehty ja tekijät tiedossa ja kiven sisällä, mene pois tästä ketjusta vainoamasta keskustelijoita!
Jos kerran näin on niin miksi kymmeniä sivuja taivastelua aiheesta? Miksi ette anna poliisin hoitaa työtään ilman netin noitavainoja.
Mielestäni kyseessä on ajattelemattomien teinipoikien törttöily ihan kuten Otto Martikaisenkin tapauksessa. Varmasti vanhempana katuvat nuoruuden hölmöilyjään.
No ei sinun tarvitse lukea tätä ketjua ollenkaan. Ihmiset haluavat yrittää prosessoida käsittämätöntä tekoa. Se lievittää ehkä vähän ahdistusta, minulla ainakin. Kymmeniä minuutteja kestävä raaka pahoinpitely on vähän enemmän kuin nuoruuden hölmöily. Taidan vain trollata.
Tämä tapaus ei liity minuun millään tavalla, mutta ei toisessa tapauksessa omaisena tuntunut yhtään hyvältä kun mässäilijät olivat haaskalla repostelemassa uhrin kunnosta. Kuvottavaa.