Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
"Poliisi jatkaa Helsingin Koskelassa perjantaina 4. joulukuuta tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa muun muassa murhasta epäiltyjen kuulusteluilla. Poliisi epäilee edelleen kolmea 16-vuotiasta poikaa samanikäisen pojan murhasta Helsingin Koskelassa. Teon epäillään tapahtuneen Koskelan sairaalan lähellä.
Poliisi otti epäillyt kiinni viikko sitten, ja he ovat vangittuina murhasta epäiltyinä. Poliisin mukaan 16-vuotiaan pojan kuolemaan johtanut teko oli poikkeuksellisen raaka ja pitkäkestoinen.
Poliisi on saanut silminnäkijähavaintoja tapaukseen liittyen, ja tavoittanut teon aikaan ohi kulkeneen naisen. Tässä vaiheessa poliisille ei ole selvinnyt mitään sellaista uutta tietoa, josta voisi tutkinnan tässä vaiheessa tiedottaa.
Poliisi ei voi tässä vaiheessa kommentoida tekoon liittyviä yksityiskohtia, koska se voisi vaarantaa keskeneräisen tutkinnan. Ruumiin löysi rakennusmies, mutta samana päivänä vain pari tuntia tämän jälkeen yhden epäillyn huoltaja oli yhteydessä poliisiin.
Syytteen nostamisen määräaika on perjantaina 5. helmikuuta."
Vierailija kirjoitti:
Tiedetäänkö jo
-minkälaista väkivaltaa uhriin oli käytetty ja mitä kukin oli tehnyt
-miksi uhri oli alasti, olivatko tekijät riisuneet ja miksi
-oliko uhri elossa kun tekijät lähti paikalta ja missä kunnossa, pystyikö esim puhumaan
?
Ei ole tullut tietoa tästä, eikä myöskään teon motiivia.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävintä tässä onkin se että kukaan näistä pojista ei ollut lastensuojelun tarkkailussa ja silti tekivät brutaalin murhan.
Miksi lastensuojelu aina mokaa?
Vilja Eerika ja ynnä muuta.
Ai nyt lastensuojelun pitäisi jo osata ennustaakin. Entä jos pojista ei vaikka ole tehty ilmoituksia? Tai ainakaan kaikista heistä? Pitäisikö ammattilaisen nähdä sotun perusteella kuka tulee syyllistymään väkivaltaisuuksiin?

Poliisi sanoi että pojat eivät olleet poliisin vanhoja tuttuja. Jos kukaan ei ole tosiaan ilmoitusta tehnyt niin vaikea lastensuojelun puuttua...
Toisaalta, oon kuullu että alueella on kuulemma surkeat resurssit lastensuojeluun. Joten voi olla että siinäkin on syynsä.
Ongelma on tietenkin sekin, jos kotona pidetään psyykkisiä oireita häpeänä eikä niitä haluta nähdä. Mielenterveysongelmat ovat edelleen stigma.
Onhan historiassa muitakin tällaisia tapauksia, jossa nuori on tehnyt käsittämättömiä tekoja, jotka ovat tulleet "ihan puun takaa", mutta tuskinpa se todellisuudessa ihan puun takaa on tullut.
Vierailija kirjoitti:
Olen varma, että poikien äidit ovat tehneet kaikki parhaansa. Turha sukulaisia on mennä demonisoimaan, se ei ole reilua. Jokainen niistä on muutenkin täysin alaspainettu tällä hetkellä.
Mistäs sinä siitä niin varma voit olla? Aika huonot tulokset ainakin siitä parhaansa yrittämisestä on syntyneet.
Ja mikä se kellopeliappelsiini-juttu oli?

Yleisesti ottaen on pienemmässäkin asiassa peiliin katsomisen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Ihmiset keskustelevat asiasta kaikkialla: kylillä, naapurustossa -mutta myös täällä. Ei tuo nyt mitään salaista tietoa ole, josta pitäisi vaieta, päinvastoin.
Varmaan siksi, koska meidän yhteiskunnassa on jotain vialla, kun kolme 16v. kundia tappaa kaverinsa. Tai kun 14- ja 16-vuotiaat puukottavat huumekaupan yhteydessä jonkun. Näitä nuorten väkivallan tekoja on viime aikoina ollut monta, ja suuri yleisö haluaa ymmärtää miksi ja miten sellaisen voisi estää.
Syitä ovat: milleniaalit ja vapaa kasvatus. Ratkaisu on kuri ja koivuniemen herra. Vapaata kasvatusta voidaan pitää pieleen, pahasti pieleen menneenä kokeiluna ihan kuten kommunismiakin, jotka kummatkin saavat aikaan ihmisten kuolemia.
Toivottavasti tulevaisuudessa vallitsee jälleen kuri ja järjestys ja voimme kauhistella menneiden aikojen vapaata kasvatusta ja antaa remmin laulaa lapsille kehtolaulujaan.
Olet aivan väärillä jäljillä. Syy on se, että laitetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan. Joidenkin mielestä osa ihmisistä ei ansaitse arvostusta ja niille voi sitten tehdä mitä tahansa.
Mitä ihmettä tarkoitat? Sepustuksessasi ei ole logiikan häivääkään. Kuka laittaa eriarvoiseen asemaan ja kenet? Nuo ketkä ajattelevat, että joillekin voi tehdä mitä tahansa ovat vapaan kasvatuksen tuloksia eli on opetettu,että mitä tahansa saa tehdä ilman pelkoa rangaistuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varma, että poikien äidit ovat tehneet kaikki parhaansa. Turha sukulaisia on mennä demonisoimaan, se ei ole reilua. Jokainen niistä on muutenkin täysin alaspainettu tällä hetkellä.
Mistäs sinä siitä niin varma voit olla? Aika huonot tulokset ainakin siitä parhaansa yrittämisestä on syntyneet.
Ja mikä se kellopeliappelsiini-juttu oli?
Mitä muuta voit odottaa jos kotona on vitsaa säästetty eikä kurista tietoakaan? Minäkin tiedän erään pikkurikollisen sosiaalitapauksen, jonka yh-äiti ei koskaan antanut selkään ja silitteli kullanmurunsa päätä, jos poika rötösteli niin vika oli aina kavereisa. Harmi, että pojan isä kuoli tämän ollessa ala-asteella, olisi varmaan isän kurilla ja selkäsaunoilla kasvanut kunnollinen työtä tekevä yhteiskunnan jäsen kelan elätin sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.

Uhrin myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
74 sivua kuohuntaa koska osa ihmisistä on pysyvästi raivoissaan kun rangaistukset eivät heidän mielestään vastaa heidän oikeustajuaan.
Ja valitettavasti monen "oikeustaju" tuntuu olevan se, että aikuisten pitäisi pahoinpidellä jo päiväkoti-ikäisiä. Sillä muka ratkaistaan tälläiset traagiset tapahtumat.
Minusta taas tuntuu, että juuri siksi että jo tarhaikäisiä lapsia kohdellaan huonosti, näitä juttuja tapahtuu.
Ja pojille nimenomaan se elämän isähahmojen esimerkki on keskeinen, tässähän sen näkee.
Kyse ei ole pahoinpitelystä vaan kurinpidosta. Kermaperseet tahallaan sekoittavat nämä kaksi asiaa kun puhutaan lasten kasvatuksesta.
Näitä traagisia tapahtumia tapahtuu kun ei pidetä kuria, tämä 16v päätekijäkin oli juuri samanlainen päiväkotikiusaaja kuin mitä tuossa yhdessä viestissä päiväkotiohjaaja kertoi heidän ryhmässään olevan. Ja tätä päätekijää ei ole myöskään päiväkodissa kuritettu vaan on annettu kiusata muita vailla rangaistusta. Päiväkodin jälkeen hän on jatkanut kiusaamista koulussa ja nyt tehnyt jo henkirikoksen.
Jos päätekijä olisi jo päiväkodissa viety metsään ja piesty pajunvitsalla niin, ettei pysty istumaan, olisi tältäkin henkirikokselta vältytty. Päätekijä olisi jo pienenä oppinut mitä muiden kiusaamisesta seuraa, olisi oppinut mitä tarkoittaa kuri ja järjestys sekä rangaistus.
Selkäsauna ei ole pahoinpitelyä vaan kasvatusta. Kuten jo aikaisemmin sanoin niin erottakaa pahoinpitely ja kova kuri.
Olet jäännyt sinne 1800-luvulle käsityksinesi. Eli ei ole olemassa "hyvää" väkivaltaa ja "pahaa" väkivaltaa, kyllä kaikki on lain mukaan sitä samaa.
Tutkipa mitä Suomen laki sanoo asiasta ja lopeta yllyttäminen väkivaltaan lapsia kohtaan. Etkö ymmärtänyt mun viestiä: juuri sunkaltaisten ihmisten takia on häiriintyneitä lapsia ja nuoria.
Tiedän kyllä mitä kiusaajapentuja hyysäävä laki on mieltä tästä asiasta ja sitä lakia pitäisi muuttaa. Häiriintyneitä lapsia ja nuoria tulee kun ei pidetä kuria, eipä niitä 1800-luvulla ollut.
Ja kasvatus ei edelleenkään ole väkivaltaa.
Kyllä 1800-luvun Suomi on ollut erittäin väkivaltainen. Puukot ja puntarit on heiluneet tiuhaan tahtiin. Kasvatus ei olekaan väkivaltaa vaan kasvatusta, mutta väkivalta ei koskaa ole kasvatusta. Ei lyömällä ja nöytyyttämälla tule tasapainoisia kansalaisia vaan juuri näitä häitiintyneitä. Välivalta kasvatuskeinona on kaikkea muuta kuin oikeutettua.
Eihän kukaan hyväksy aikuisenkaan lyömistä, hakkaamista, tukistamista ja läpsimistä, niin miksi nämä pitäisi hyväksyä lapsen kohdalla? Muita keinoja täytyy olla.
Ei ole , muutama puukkojunkkari, joiden teot ovat kasvaneet historian saatossa myyttisiin mittoihin ei tee 1800-luvun suomesta väkivaltaista. Ja tuohon aikaan puukkojunkkarit myös hirtettiin eikä silitelty päätä ja pyydetty paikalle psykiatreja ja muita kuoliaaksi ymmärtäjiä.
Et kai vakavissasi vertaa aikuisen pahoinpitelyä lapsen kasvatukseen ja kurinpitoon? Kyllä aikuistakin poliisi lyö ja jopa ampuu jos ei puhumalla usko kuten nämä kiusaajapennut tarhassa eivät usko.
Vanha kunnon selkäsauna on se millä kasvatetaan kunnollisia ja lainkuuliaisia kansalaisia.
Et sitten ajatellut, miksi nämä puukkojunkkarit olivat sellaisia kuin olivat? Heitäkin oli luultavasti lapsena kasvatettu koivuniemenherralla ja he olivat nähneet pelkkää väkivaltaa. Ihminen joka lapsena näkee, että ongelmat ratkaistaan lyömällä, lyö itsekin, koska se on se normi, jossa hän on klasvanut.
Hakkaamalla lasta, tästä saa juuri samanlaisen aikuisen/nuoren, eli siis muita hakkaavan.
Se malli on opittu kotoa ja sillä mennään. Ongelmat on opittava jo kotona ratkaisemaan muuten, kuin lyömällä. Tähän ei kaikki vanhemmat pysty. Väkivalta synnyttää väkivaltaa, mitäpä muuta. Ellet sitten nujerru kokonaan ja ala käyttämään päihteitä, jolla sekoittaa pää ja mieli.
Kaikkia muitakin kasvatettiin tuohon vanhaan hyvään aikaan koivuniemen herralla ja suurimmasta osasta ei tullut puukkojunkkareita vaan kunnollisia kansalaisia. Valtion päämiehistäkin jokainen oli varmasti tuohon aikaan saanut lapsena reilusti isän kädestä.
Ongelmien ratkaiseminen lyömällä on eri asia kuin rangaistus joka seuraa rikoksesta ja kasvatus koivuniemen herran suosiollisella avustuksella ei edelleenkään ole väkivaltaa vaan kurinpitoa ja opteusta. 1800-luvulla ei ollut kiusaajaongelmaa kouluissa eikä tarhoissa koska opettajilla oli keinot pitää kakarat kurissa ja nuhteessa eivätkä kukkahattuvanhemmat olleet kimpussa vaan veivät kevätjuhlaan lahjan siitä hyvästä, että opettaja oli pieksänyt lapsen kasvatusmielessä samalla tavalla kuin hekin kotona.
Voi taivas. Kouluja ei juurikaan 1800-luvulla ollut . Suomeen tuli oppivelvollisuus vasta vuonna 1921 ja silloinkin sitä vastuttettiin kovasti, koska arveltiin sen tulevan yhteiskunnalle liian kalliksi ja kaikenlisäksi sen pelättiin kasvattavan huonoja työntekijöitä. Kiertokoulua käytiin vielä monin paikoin 1900-luvun alkupuoliskolla ja kaikki eivät käyneet koulua ollenkaan. Lastentarhoita ei oltu kuultukaan. Tarhat alkoivat yleistyä vasta 1970-luvulla.
Mitä tuohon paapovaan/kaiken sallivaan kasvatukseen ja kasvatusmielessä tehtyihin pahoinpitelyihin tulee, niin on olemassa myös välimuoto, jota suurin osa vanhemmista käyttää. Ei paapota, eikä hakata.
Käytetäään ns maalaisjärkeä . Asioita voidaan hoitaa myös keskustelemalla/pukumalla. Ei aina tarvitse olla hakkaamassa.
Kiertokoulut aloitettiin jo 1600-luvulla ja niissä kyllä lapset kävivät ja kova kuri oli sielläkin, varmasti jopa kovempi kuin kansakoulussa myöhemmin. Joka tapauksessa ennen vanhaa tuosta vuodesta 1921 lähtien kouluissa vallitsi kuri ja järjestys, isäni esimerkiksi ei ollut koulukiusaajista kuullutkaan ennen jotain telkkarijuttua aiheesta.
Kasvatus ei ole"hakkaamista"vaan opetusta, että rikoksesta seuraa tuntuva rangaistus. Näille murhaajapojille sitä ei oltu opetettu ja se johti äärimmäisiin seurauksiin.

Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.

Tänne on pesiytynyt jostain tämä vitsapervo. Mene nyt r***** jonnekin muualle, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Tämä. Aikuiset ihmiset levittävät leimaavia huhuja epäillyistä tekijöistä sekä heidän perheistä ja vanhemmista. Tämä palsta on kiusaajia täynnä. Eikö teitä yhtään hävetä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Pojat kaikki kyllä tunnustivat jo...

Koulukiusaamista on aina ollut, ehkä isäsi itse kiusasi eikä siksi havainnut ilmiön olemassaoloa? Karua kuultavaa on vanhempien ikäpolvien koulukiusaamismuistot kun kiusaajina on toimineet sekä oppilaat, että opettajat, ihan väkivaltaan asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen keskustelu sallitaan täällä????
Sananvapaus. Eriasia tuoda vääriä huhuja ja nimiä. Kolmen pojan nimet tiedetään.
Vain kolmen epäillyn nimet tiedetään, ei yhdenkään tämän tapauksen murhaajan. Ketään ei ole murhasta tuomittu, joten jokainen epäilty poika on tällä hetkellä syytön. Täällä on"viisaiden"tuomioistuin sen sijaan julistanut pojat murhaajiksi ja laittomasti heidät jo nimeltä leimannut.
Eikä siinä vielä kaikki, myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet on täällä lynkattu ilman minkäännäköistä oikeuden päätöstä poikien syyllisyydestä.
Nehän on jo tunnustaneet...oletko itse joku vanhemmista?
Tunnustushan ei vielä tee ihmisestä syyllistä oikeusvaltiossa. On myös monia tapauksia joissa tunnustuksia on tehneet täysin asiaan liittymättömät henkilöt, joten jos malttaisitte odottaa oikeuden päätöstä aiheessa?