Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”

Vierailija kirjoitti:

Kouluissa pitäisi olla luokan oma postiboksi, johon voisi jättää opelle vaikka nimettömänä viestin. Edes joku kanava olisi, josta voisi alkaa ongelmia setvimään. Ope kun ei aina edes tiedä, mitä on meneillään. Kiusaamiset voi olla niin hyvin piilossa. Ja kiusattukaan ei usein uskalla kertoa, koska ne rökittäjät voi käydä pahemmiksi - tai niinhän ne aina uhkailee.

Että voisi kertoa jollekin aikuiselle, että mua kiusataan, Jaska aina hakkaa koulumatkoilla. Tai iskäpuoli käpälöi mua joka yö. Tai meidän äiti juo joka ilta ja huutaa kunnes sammuu. Tai me ei saada kotona ikinä ruokaa.

Matala kynnys lapselle. Lasta voi nimittäin pelottaa kääntyä suoraan jonkun viranomaisen luo.

Tämmöinen luokan postilaatikko olisi ollut aikanaan hyvä. Minäkin hiljainen ihminen mietin usein, että lähettäisin opelle lapun jossa kertoisin, että muut tytöt kiusaavat minua. He olivat niitä suosituimpia kovaäänisiä tyttöjä, jotka olivat aina opettajan ja vanhempien silmissä niin kunnollisia ja reippaita oppilaita.

Minut jätettiin järjestelmällisesti ulos ryhmästä, tirskuttiin kaikelle mitä sanoin ja ulkomuotoani haukuttiin aina silloin, kun aikuiset eivät nähneet. En kehdannut avata suutani kielten tunneilla, koska nämä pyörittelivät silmiään vihjaillen, että lausumisessani on jtn vikaa. Siitä kärsin huonompana enkun ja ruotsin numerona, kun tuntiaktiivisuuteni oli heikkoa.

En uskaltanut sanoa aikuisille, koska aikuiset näyttivät aina olevan näiden tyttöjen puolella. Ja niillä oli sellaiset vanhemmat, jotka soittivat opettajalle ja vaativat hyviä perusteluita lastensa arvosanoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä oli hyvä kirjoitus siitä, miten äiti oli yrittänyt kaikkensa mutta muu ympäristö ei tukenut kiusaamisen lopettamista mitenkään. Haluan sanoa tästä aiheesta jotain.

Kun omat poikani aloittivat koulun, olin päättänyt, että missään tapauksessa poikiani ei saisi kiusata vain sillä perusteella, että se tapahtuu koulussa. Opettajataustani vuoksi tiesin hyvin, mitä kouluissa tapahtuu opettajien silmien alla ilman, että he puuttuisivat asiaan mitenkään. Kun kouluun on kerran pakko lapsi laittaa ja hän viettää siellä joka päivä useita tunteja, koulun henkilökunta on heistä vastuussa, mutta jostain syystä enemmistö tuntuu ajattelevan eri tavoin kouluissa ja vetoaa siihen, että he eivät ole nähneet mitään eivätkä ainakaan missään tapauksessa voi tehdä mitään. Itse ajattelen, että he voivat syyttää itseään siitä, että ovat päästäneet tilanteen niin pahaksi.

Kuten edellä olleessa viestissä äiti kertoi, myös minä otin ohjat omiin käsiini. Alakoulussa sattui muutamia pieniä ja yksi vähän isompi kiusaamistapaus. Joka kerta menin seuraavana aamuna kouluun, etsin kyseisin oppilaan käsiini ja annoin tulla niin, että korvat soivat vielä viikon päästä. Huusin, haukuin, olin tosissani vihainen. En välittänyt, vaikka kiusaaja itki hysteerisenä, pysyin kovana ja vannotin, että antoi olla viimeinen kerta. Näytin vihani, annoin sen tulla ulos, jouduin jopa pidättelemään, etten olisi oikeasti käynyt kersan kimppuun ja vetänyt ympäri korvia.

Yhden tyypin yhytin kotipihastaan, jossa yritti piiloutua äitinsä hameenhelmoihin. Totesin tyynesti, että odotan niin kauan että tulet esiin ja vastaat teoistasi.

Tottakai opettajat yrittivät estellä ja vedota siihen, että lapset pelästyvät. Sanoin, että on  syytäkin olla peloissaan, jos minun poikiani kiusataan. Siitä ei ehjin nahoin selviä, vaan seuraukset ovat kammottavat. Tarvittaessa otan töistä virkavapaata ja seuraan kuin hai laivaa näitä kiusaajia aamusta iltaan, mutta minun lapsiini ei kosketa. 

Näin menettelin siis yhteensä 3 kertaa ala-asteella, ja eipä tarvinnut sen jälkeen pelätä, että poikiani kiusattaisiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos yhä useammat vanhemmat menettelisivät näin, syntyisi yhteisö, jossa yksinkertaisesti ei uskallettaisi kiusata. Näin siis ala-asteelle.

Yhdyn 100% tähän. Minkäänlainen paapominen ja rauhallinen keskustelu ei lopeta kiusaamista. Poikaani kiusattiin eskarin alussa eikä hän kertonut minulle. Paras kaveri kertoi että tiesitkö että 1 iso poika kiusaa - keksii pilkkalauluja, kulkee pihalla perässä ja hänellä aina 2 hännystelijää mukana. Toinen niistä poikani entinen bestis, mikä teki asiasta vielä kivuliaamman. Kerroin asiasta opettajalle ja hetken päästä totesivat että asia käyty läpi eikä enää kiusata. Ja heti sen perään kun toin pojan eskariin, olin ehtinyt kävellä ovesta 10 metriä niin poika juoksee itkien perääni että taas se alkoi, samantien kun hän istui aamupiiriin. Kävelin luokkaan, suoraan pojan luo ja latasin kovaan ääneen erittäin vihaisesti että annapa olla viimeinen kerta kun kiusaat poikaa tai yhtään ketään täällä ja että tästähän puhuttiin jo, joten pidäpä nyt se lupauksesi tai tulen uudestaan tänne. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Ns. pehmeät arvot ja lapsen kanssa neuvottelut ovat pe rseestä kun kyse on pitkäaikaisesta, systemaattisesta kiusaamisesta.

olen muutenkin huomannut ihan ärsyyntymiseen asti miten munattomia aikuisia nykyään on paljon. Leikkipaikoilla saattaa pikkupojat terrorisoida rumalla kielenkäytöllä ja käytöksellä aivan vapaasti, kenenkään siihen puuttumatta, vaikka aikuisia olisi paikalla pienten lasten kanssa. Itse puutun joka kerta.

Yksi äiti soitti suoraan kiusaajan kotiin ja luetteli selvät säännöt ettei heidän kiusaaja lapsi saa olla missään tekemisissä hänen lapsensa kanssa ja kysyi vielä onko ymmärretty. Opettaja kiitteli kun itse eivät mahtaneet mitään. Juu ja kiusaaminen loppui siihen.

Kiusaamisjutuissa ei tartte neuvotella yhtikäs mitään, itseasiassa se on ihan typerää ja ydinasian kiertämistä, siitä saadaan vaan ei mihinkään johtava prosessi ja lasten pahoinvointi vain jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uutta tietoa; Asianajaja Dani Palviainen sanoo oman päämiehensä osalta, että he vaativat vangitsemisasian uudelleenkäsittelyä vielä ennen joulua.

Onko tämä Dani kaikkien AA?

Ei ole vaan yhden eli tarkoittaa sitä ettei yksi ole osallistunut väkivaltaan(ehkä).

Syytteet tulee muista asioista.

Luulen että H.... AA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö joku läheinen nyt voi järjestää keräystä uhrin hautajaisia ajatellen? Puolet Suomen kansasta haluaa muistaa tätä jotenkin. En ole ikinä lotkauttanut korvaani teoille mutta tämä on vienyt jopa yöuneni

Eikö Atson muiston kunnioittamiseksi ja vaalimiseksi voisi perustaa jonkinlaisen säätiön, jonka toiminta auttaisi kiusaamisen kohteeksi joutuneita ja kehittäisi keinoja kiusaamisen estämiseksi?

Tämä on niin hyvä idea, miten se tapahtuisi?

Joku varmasti tietää miten sellainen säätiö perustetaan ja voisi ottaa kopin tästä.

Mikään ei tuo Atsoa takaisin, mutta häntä ja hänen kohtaloaan ei saa unohtaa.

Minä tiedän ja kerroin perustamisvaatimuksista viestissä jota ei kuitenkaan julkaistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä oli hyvä kirjoitus siitä, miten äiti oli yrittänyt kaikkensa mutta muu ympäristö ei tukenut kiusaamisen lopettamista mitenkään. Haluan sanoa tästä aiheesta jotain.

Kun omat poikani aloittivat koulun, olin päättänyt, että missään tapauksessa poikiani ei saisi kiusata vain sillä perusteella, että se tapahtuu koulussa. Opettajataustani vuoksi tiesin hyvin, mitä kouluissa tapahtuu opettajien silmien alla ilman, että he puuttuisivat asiaan mitenkään. Kun kouluun on kerran pakko lapsi laittaa ja hän viettää siellä joka päivä useita tunteja, koulun henkilökunta on heistä vastuussa, mutta jostain syystä enemmistö tuntuu ajattelevan eri tavoin kouluissa ja vetoaa siihen, että he eivät ole nähneet mitään eivätkä ainakaan missään tapauksessa voi tehdä mitään. Itse ajattelen, että he voivat syyttää itseään siitä, että ovat päästäneet tilanteen niin pahaksi.

Kuten edellä olleessa viestissä äiti kertoi, myös minä otin ohjat omiin käsiini. Alakoulussa sattui muutamia pieniä ja yksi vähän isompi kiusaamistapaus. Joka kerta menin seuraavana aamuna kouluun, etsin kyseisin oppilaan käsiini ja annoin tulla niin, että korvat soivat vielä viikon päästä. Huusin, haukuin, olin tosissani vihainen. En välittänyt, vaikka kiusaaja itki hysteerisenä, pysyin kovana ja vannotin, että antoi olla viimeinen kerta. Näytin vihani, annoin sen tulla ulos, jouduin jopa pidättelemään, etten olisi oikeasti käynyt kersan kimppuun ja vetänyt ympäri korvia.

Yhden tyypin yhytin kotipihastaan, jossa yritti piiloutua äitinsä hameenhelmoihin. Totesin tyynesti, että odotan niin kauan että tulet esiin ja vastaat teoistasi.

Tottakai opettajat yrittivät estellä ja vedota siihen, että lapset pelästyvät. Sanoin, että on  syytäkin olla peloissaan, jos minun poikiani kiusataan. Siitä ei ehjin nahoin selviä, vaan seuraukset ovat kammottavat. Tarvittaessa otan töistä virkavapaata ja seuraan kuin hai laivaa näitä kiusaajia aamusta iltaan, mutta minun lapsiini ei kosketa. 

Näin menettelin siis yhteensä 3 kertaa ala-asteella, ja eipä tarvinnut sen jälkeen pelätä, että poikiani kiusattaisiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos yhä useammat vanhemmat menettelisivät näin, syntyisi yhteisö, jossa yksinkertaisesti ei uskallettaisi kiusata. Näin siis ala-asteelle.

Yhdyn 100% tähän. Minkäänlainen paapominen ja rauhallinen keskustelu ei lopeta kiusaamista. Poikaani kiusattiin eskarin alussa eikä hän kertonut minulle. Paras kaveri kertoi että tiesitkö että 1 iso poika kiusaa - keksii pilkkalauluja, kulkee pihalla perässä ja hänellä aina 2 hännystelijää mukana. Toinen niistä poikani entinen bestis, mikä teki asiasta vielä kivuliaamman. Kerroin asiasta opettajalle ja hetken päästä totesivat että asia käyty läpi eikä enää kiusata. Ja heti sen perään kun toin pojan eskariin, olin ehtinyt kävellä ovesta 10 metriä niin poika juoksee itkien perääni että taas se alkoi, samantien kun hän istui aamupiiriin. Kävelin luokkaan, suoraan pojan luo ja latasin kovaan ääneen erittäin vihaisesti että annapa olla viimeinen kerta kun kiusaat poikaa tai yhtään ketään täällä ja että tästähän puhuttiin jo, joten pidäpä nyt se lupauksesi tai tulen uudestaan tänne. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Ns. pehmeät arvot ja lapsen kanssa neuvottelut ovat pe rseestä kun kyse on pitkäaikaisesta, systemaattisesta kiusaamisesta.

olen muutenkin huomannut ihan ärsyyntymiseen asti miten munattomia aikuisia nykyään on paljon. Leikkipaikoilla saattaa pikkupojat terrorisoida rumalla kielenkäytöllä ja käytöksellä aivan vapaasti, kenenkään siihen puuttumatta, vaikka aikuisia olisi paikalla pienten lasten kanssa. Itse puutun joka kerta.

On siis muitakin. Minä myös olen sellainen äiti että minun lapsia ei kannata kiusata. Muuten olen reilu ja kiva, kaikki lapset tykkää, mutta kiusaajat ei. Osaan pistää kiusaajat sellaiseen ojennukseen että eivät ainakaan minun nähteni ja kuulteni kiusaa ketään. Eskarissa pahimmat kiusaajat alkoivat sitten roikkua meidän kanssa, seurasivat kotiinkin. Aikuisen kaipuu on niillä raukoilla niin valtava että rajat laittava kiukkuinen täti olikin mahtava juttu.

Vierailija kirjoitti:

Millaista aluetta Suutarila on?

Huonoa.

Mietin että kuinka helppo tuollaisessa porukassa on soittaa apua tai päästä karkuun kun muut rupeaa hakkaamaan yhtä.

Mikäli tai jos tuo yksi pääsee vapauteen niin ei se kyllä kotiin pääse vaan johonkin laitokseen.

Myös salattu rikosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö joku läheinen nyt voi järjestää keräystä uhrin hautajaisia ajatellen? Puolet Suomen kansasta haluaa muistaa tätä jotenkin. En ole ikinä lotkauttanut korvaani teoille mutta tämä on vienyt jopa yöuneni

Eikö Atson muiston kunnioittamiseksi ja vaalimiseksi voisi perustaa jonkinlaisen säätiön, jonka toiminta auttaisi kiusaamisen kohteeksi joutuneita ja kehittäisi keinoja kiusaamisen estämiseksi?

Tämä on niin hyvä idea, miten se tapahtuisi?

Ei mitenkään.

Miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kihisen raivoa. Facebookissa eräs laaja-alainen opettaja huutelee tunteneensa pojan ja kertoo hänestä siellä henkilökohtaisia asioita. Megaluokan moka! Miten voi olla opettaja tuollainen haahka?

Suomen opettajien ja kasvattajien foorumi facebookissa.

Tuota foorumia lukiessa hävettää olla opettaja. Tähänkin tapaukseen liittyen siellä on joukko opettajia, jotka toistavat mantraa ettei ollut koulukiusaamista ja koulun tehtävä on opettaa, opettajilla ei ole välineitä ja aikaa puuttua jne.

Kun kyllä vain koulun tehtävä on omalta osaltaan kasvattaa yhteiskuntakelpoisia aikuisia - ihan niin kuin kaikkien muidenkin lasten ja nuorten kanssa työskentelivien vastuulla on tämä. Opettaja on myös kasvatusvelvollinen ja POPS:ssa myös puhutaan vuorovaikutustaidoista ym. Kyllä opettajan kuuluu puuttua kiusaamiseen todella vahvasti, ja muu opetus on täysin toissijaista siihen nähden.

En tiedä miksi tälle alalle hakeutuu niin paljon heikkoitsetuntoisia ihmisiä, jotka kokevat uhaksi vanhemmat ja muiden alojen ammattilaiset. Minulla on suvussa autistisia lapsia, ja kyllä vain voi olla äärimmäisen huonoja opettajia, jotka eivät kykene lainkaan ymmärtämään, että vanhempi on useinkin esimerkiksi parempi asiantuntija kuin opettaja sen erityisyyden suhteen.

Olen itse lukiossa opettajana, ja mielestäni täälläkin vielä kasvatetaan nuoria. Puututaan siihen mihin pitää puuttua ja loppuaika opetetaan.

Hävettää olla opettaja Suomessa. Vastuunpakoilu alalla enemmän laki kuin poikkeus, mitä tulee koulukiusaamiseen. Mielestäni koulun ensimmäinen tehtävä on taata turvallisuus koulussa. Tehkää opettajat aloitteita tämän eteen, tuokaa kiusaaminen esiin sen sijaan että peittelette ja vähättelette sitä.

Auttaisiko jos koulussa alusta alkaen opetettaisiin hyviä käytöstapoja oppilaille: Hyvää huomenta, kiitos, ole hyvä, tsemppiä kokeisiin, anteeksi ei ollut tarkoitus.....näistä voisi alkaa, vaikka ovatkin perusasioita.

Monet vaihto-oppilaat vaan ovat panneet merkille miten huonoja käytöstapoja suomalaisilla teineillä on. Se kostautuu aikuisena kun työelämässä ollaan tuijottajia eikä suusta tule ulos yhtään järkevää sanaa! Usein ajatellaan sen olevan ujoutta mutta oikeasti se taitaa olla osaamattomuutta!

Ja siis on niitäkin, jotka jo kotona on opetettu tavoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö joku läheinen nyt voi järjestää keräystä uhrin hautajaisia ajatellen? Puolet Suomen kansasta haluaa muistaa tätä jotenkin. En ole ikinä lotkauttanut korvaani teoille mutta tämä on vienyt jopa yöuneni

Eikö Atson muiston kunnioittamiseksi ja vaalimiseksi voisi perustaa jonkinlaisen säätiön, jonka toiminta auttaisi kiusaamisen kohteeksi joutuneita ja kehittäisi keinoja kiusaamisen estämiseksi?

Säätiö tai muistorahasto, en tiedä oikeaa termiä. Jokin, johon siis ihmiset saisi lahjoittaa ja jossa voisi olla paljon myös vapaaehtoistoimintaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö joku läheinen nyt voi järjestää keräystä uhrin hautajaisia ajatellen? Puolet Suomen kansasta haluaa muistaa tätä jotenkin. En ole ikinä lotkauttanut korvaani teoille mutta tämä on vienyt jopa yöuneni

Eikö Atson muiston kunnioittamiseksi ja vaalimiseksi voisi perustaa jonkinlaisen säätiön, jonka toiminta auttaisi kiusaamisen kohteeksi joutuneita ja kehittäisi keinoja kiusaamisen estämiseksi?

Säätiö tai muistorahasto, en tiedä oikeaa termiä. Jokin, johon siis ihmiset saisi lahjoittaa ja jossa voisi olla paljon myös vapaaehtoistoimintaa jne.

Lupaan lahjoittaa tällaiseen säännöllisesti jos tällainen tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö joku läheinen nyt voi järjestää keräystä uhrin hautajaisia ajatellen? Puolet Suomen kansasta haluaa muistaa tätä jotenkin. En ole ikinä lotkauttanut korvaani teoille mutta tämä on vienyt jopa yöuneni

Eikö Atson muiston kunnioittamiseksi ja vaalimiseksi voisi perustaa jonkinlaisen säätiön, jonka toiminta auttaisi kiusaamisen kohteeksi joutuneita ja kehittäisi keinoja kiusaamisen estämiseksi?

Säätiö tai muistorahasto, en tiedä oikeaa termiä. Jokin, johon siis ihmiset saisi lahjoittaa ja jossa voisi olla paljon myös vapaaehtoistoimintaa jne.

Lupaan lahjoittaa tällaiseen säännöllisesti jos tällainen tulee.

Minä lahjoittaisin myös ja tiedän, että niin tekisi moni muukin. On niin suuri tarvea osallistua jotenkin.

Lahjoittaisin. Säätiön varoilla voitaisiin kouluttaa opettajia ja vaikka harrastusten ohjaajia kohtaamaan ha pysäyttämään väkivaltaisia lapsia. Voitaisiin järjestää kouluille Aseman Lasten Friends-koulutuksia, joiden avulla lasten taidot handlata vaikeat tunteensa kehittyisivät, niin kiusaajien kuin uhrien, kuin sivustakatsojienkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä oli hyvä kirjoitus siitä, miten äiti oli yrittänyt kaikkensa mutta muu ympäristö ei tukenut kiusaamisen lopettamista mitenkään. Haluan sanoa tästä aiheesta jotain.

Kun omat poikani aloittivat koulun, olin päättänyt, että missään tapauksessa poikiani ei saisi kiusata vain sillä perusteella, että se tapahtuu koulussa. Opettajataustani vuoksi tiesin hyvin, mitä kouluissa tapahtuu opettajien silmien alla ilman, että he puuttuisivat asiaan mitenkään. Kun kouluun on kerran pakko lapsi laittaa ja hän viettää siellä joka päivä useita tunteja, koulun henkilökunta on heistä vastuussa, mutta jostain syystä enemmistö tuntuu ajattelevan eri tavoin kouluissa ja vetoaa siihen, että he eivät ole nähneet mitään eivätkä ainakaan missään tapauksessa voi tehdä mitään. Itse ajattelen, että he voivat syyttää itseään siitä, että ovat päästäneet tilanteen niin pahaksi.

Kuten edellä olleessa viestissä äiti kertoi, myös minä otin ohjat omiin käsiini. Alakoulussa sattui muutamia pieniä ja yksi vähän isompi kiusaamistapaus. Joka kerta menin seuraavana aamuna kouluun, etsin kyseisin oppilaan käsiini ja annoin tulla niin, että korvat soivat vielä viikon päästä. Huusin, haukuin, olin tosissani vihainen. En välittänyt, vaikka kiusaaja itki hysteerisenä, pysyin kovana ja vannotin, että antoi olla viimeinen kerta. Näytin vihani, annoin sen tulla ulos, jouduin jopa pidättelemään, etten olisi oikeasti käynyt kersan kimppuun ja vetänyt ympäri korvia.

Yhden tyypin yhytin kotipihastaan, jossa yritti piiloutua äitinsä hameenhelmoihin. Totesin tyynesti, että odotan niin kauan että tulet esiin ja vastaat teoistasi.

Tottakai opettajat yrittivät estellä ja vedota siihen, että lapset pelästyvät. Sanoin, että on  syytäkin olla peloissaan, jos minun poikiani kiusataan. Siitä ei ehjin nahoin selviä, vaan seuraukset ovat kammottavat. Tarvittaessa otan töistä virkavapaata ja seuraan kuin hai laivaa näitä kiusaajia aamusta iltaan, mutta minun lapsiini ei kosketa. 

Näin menettelin siis yhteensä 3 kertaa ala-asteella, ja eipä tarvinnut sen jälkeen pelätä, että poikiani kiusattaisiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos yhä useammat vanhemmat menettelisivät näin, syntyisi yhteisö, jossa yksinkertaisesti ei uskallettaisi kiusata. Näin siis ala-asteelle.

Yhdyn 100% tähän. Minkäänlainen paapominen ja rauhallinen keskustelu ei lopeta kiusaamista. Poikaani kiusattiin eskarin alussa eikä hän kertonut minulle. Paras kaveri kertoi että tiesitkö että 1 iso poika kiusaa - keksii pilkkalauluja, kulkee pihalla perässä ja hänellä aina 2 hännystelijää mukana. Toinen niistä poikani entinen bestis, mikä teki asiasta vielä kivuliaamman. Kerroin asiasta opettajalle ja hetken päästä totesivat että asia käyty läpi eikä enää kiusata. Ja heti sen perään kun toin pojan eskariin, olin ehtinyt kävellä ovesta 10 metriä niin poika juoksee itkien perääni että taas se alkoi, samantien kun hän istui aamupiiriin. Kävelin luokkaan, suoraan pojan luo ja latasin kovaan ääneen erittäin vihaisesti että annapa olla viimeinen kerta kun kiusaat poikaa tai yhtään ketään täällä ja että tästähän puhuttiin jo, joten pidäpä nyt se lupauksesi tai tulen uudestaan tänne. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Ns. pehmeät arvot ja lapsen kanssa neuvottelut ovat pe rseestä kun kyse on pitkäaikaisesta, systemaattisesta kiusaamisesta.

olen muutenkin huomannut ihan ärsyyntymiseen asti miten munattomia aikuisia nykyään on paljon. Leikkipaikoilla saattaa pikkupojat terrorisoida rumalla kielenkäytöllä ja käytöksellä aivan vapaasti, kenenkään siihen puuttumatta, vaikka aikuisia olisi paikalla pienten lasten kanssa. Itse puutun joka kerta.

Meillä oli myös pojan eskarissa yksi poika joka oli poikani kaveri mutta samalla hänen ja kaikkien muiden kiusaaja. Kiusaamistilanteita oli päivittäin ja jokainen kerta kun sain asiasta kuulla niin otin asian puheeksi eskarissa. Sain aina vastauksen että selvitetään asia. Kerran sain sitten vastaukseksi opelta että "miksi poikasi aina hakeutuu tämän kiusaajapojan seuraan kun kiusaaminen kuitenkin aina tapahtuu". Tässä vaiheessa ymmärsin ja päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Meni varmaan päivä kun poikani taas kertoi kiusaamisesta ja keräsin kaiken raivoni ja aamulla menin eskarin sisätiloihin lapseni kanssa. Tiesin että kiusaajapoika on siellä, niin hän oli siellä joka aamu ensimmäisenä ja joka ilta viimeisenä. Marssin suoraan hänen luokseen ja annoin palaa että poikani on kertonut kiusaamisestasi ja minäpäs olenkin sellainen äiti joka ei katso tätä läpi sormien. Puhuin hänelle erittäin tiukasti ja jossain vaiheessa eskariopettajakin tuli viereen seisomaan kun kuuli että jotain tapahtuu. En kuitenkaan yhtään hillinnyt itseäni eikä eskariope keskeyttänyt minua. Tähän loppui minun pojan kiusaaminen.

Ymmärrän täysin että tälläkin pojalla syyt kiusaamiseen ovat kotona, enkä tykkäisi tuollein hoitaa asiaa. Fakta on kuitenkin se että pojan vanhemmat suhtautuvat asiaan niin että ongelmaa ei ole. Kun heitä ei kiinnosta niin mitä siinä voi enää muuta tehdä? Olen melko varma että ko.perhe on jo jonkilaisen avun piirissä. Ja tämä poika on ollut aina ongelma kaikille, ei vain meidän perheelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä oli hyvä kirjoitus siitä, miten äiti oli yrittänyt kaikkensa mutta muu ympäristö ei tukenut kiusaamisen lopettamista mitenkään. Haluan sanoa tästä aiheesta jotain.

Kun omat poikani aloittivat koulun, olin päättänyt, että missään tapauksessa poikiani ei saisi kiusata vain sillä perusteella, että se tapahtuu koulussa. Opettajataustani vuoksi tiesin hyvin, mitä kouluissa tapahtuu opettajien silmien alla ilman, että he puuttuisivat asiaan mitenkään. Kun kouluun on kerran pakko lapsi laittaa ja hän viettää siellä joka päivä useita tunteja, koulun henkilökunta on heistä vastuussa, mutta jostain syystä enemmistö tuntuu ajattelevan eri tavoin kouluissa ja vetoaa siihen, että he eivät ole nähneet mitään eivätkä ainakaan missään tapauksessa voi tehdä mitään. Itse ajattelen, että he voivat syyttää itseään siitä, että ovat päästäneet tilanteen niin pahaksi.

Kuten edellä olleessa viestissä äiti kertoi, myös minä otin ohjat omiin käsiini. Alakoulussa sattui muutamia pieniä ja yksi vähän isompi kiusaamistapaus. Joka kerta menin seuraavana aamuna kouluun, etsin kyseisin oppilaan käsiini ja annoin tulla niin, että korvat soivat vielä viikon päästä. Huusin, haukuin, olin tosissani vihainen. En välittänyt, vaikka kiusaaja itki hysteerisenä, pysyin kovana ja vannotin, että antoi olla viimeinen kerta. Näytin vihani, annoin sen tulla ulos, jouduin jopa pidättelemään, etten olisi oikeasti käynyt kersan kimppuun ja vetänyt ympäri korvia.

Yhden tyypin yhytin kotipihastaan, jossa yritti piiloutua äitinsä hameenhelmoihin. Totesin tyynesti, että odotan niin kauan että tulet esiin ja vastaat teoistasi.

Tottakai opettajat yrittivät estellä ja vedota siihen, että lapset pelästyvät. Sanoin, että on  syytäkin olla peloissaan, jos minun poikiani kiusataan. Siitä ei ehjin nahoin selviä, vaan seuraukset ovat kammottavat. Tarvittaessa otan töistä virkavapaata ja seuraan kuin hai laivaa näitä kiusaajia aamusta iltaan, mutta minun lapsiini ei kosketa. 

Näin menettelin siis yhteensä 3 kertaa ala-asteella, ja eipä tarvinnut sen jälkeen pelätä, että poikiani kiusattaisiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos yhä useammat vanhemmat menettelisivät näin, syntyisi yhteisö, jossa yksinkertaisesti ei uskallettaisi kiusata. Näin siis ala-asteelle.

Yhdyn 100% tähän. Minkäänlainen paapominen ja rauhallinen keskustelu ei lopeta kiusaamista. Poikaani kiusattiin eskarin alussa eikä hän kertonut minulle. Paras kaveri kertoi että tiesitkö että 1 iso poika kiusaa - keksii pilkkalauluja, kulkee pihalla perässä ja hänellä aina 2 hännystelijää mukana. Toinen niistä poikani entinen bestis, mikä teki asiasta vielä kivuliaamman. Kerroin asiasta opettajalle ja hetken päästä totesivat että asia käyty läpi eikä enää kiusata. Ja heti sen perään kun toin pojan eskariin, olin ehtinyt kävellä ovesta 10 metriä niin poika juoksee itkien perääni että taas se alkoi, samantien kun hän istui aamupiiriin. Kävelin luokkaan, suoraan pojan luo ja latasin kovaan ääneen erittäin vihaisesti että annapa olla viimeinen kerta kun kiusaat poikaa tai yhtään ketään täällä ja että tästähän puhuttiin jo, joten pidäpä nyt se lupauksesi tai tulen uudestaan tänne. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Ns. pehmeät arvot ja lapsen kanssa neuvottelut ovat pe rseestä kun kyse on pitkäaikaisesta, systemaattisesta kiusaamisesta.

olen muutenkin huomannut ihan ärsyyntymiseen asti miten munattomia aikuisia nykyään on paljon. Leikkipaikoilla saattaa pikkupojat terrorisoida rumalla kielenkäytöllä ja käytöksellä aivan vapaasti, kenenkään siihen puuttumatta, vaikka aikuisia olisi paikalla pienten lasten kanssa. Itse puutun joka kerta.

Meillä oli myös pojan eskarissa yksi poika joka oli poikani kaveri mutta samalla hänen ja kaikkien muiden kiusaaja. Kiusaamistilanteita oli päivittäin ja jokainen kerta kun sain asiasta kuulla niin otin asian puheeksi eskarissa. Sain aina vastauksen että selvitetään asia. Kerran sain sitten vastaukseksi opelta että "miksi poikasi aina hakeutuu tämän kiusaajapojan seuraan kun kiusaaminen kuitenkin aina tapahtuu". Tässä vaiheessa ymmärsin ja päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Meni varmaan päivä kun poikani taas kertoi kiusaamisesta ja keräsin kaiken raivoni ja aamulla menin eskarin sisätiloihin lapseni kanssa. Tiesin että kiusaajapoika on siellä, niin hän oli siellä joka aamu ensimmäisenä ja joka ilta viimeisenä. Marssin suoraan hänen luokseen ja annoin palaa että poikani on kertonut kiusaamisestasi ja minäpäs olenkin sellainen äiti joka ei katso tätä läpi sormien. Puhuin hänelle erittäin tiukasti ja jossain vaiheessa eskariopettajakin tuli viereen seisomaan kun kuuli että jotain tapahtuu. En kuitenkaan yhtään hillinnyt itseäni eikä eskariope keskeyttänyt minua. Tähän loppui minun pojan kiusaaminen.

Ymmärrän täysin että tälläkin pojalla syyt kiusaamiseen ovat kotona, enkä tykkäisi tuollein hoitaa asiaa. Fakta on kuitenkin se että pojan vanhemmat suhtautuvat asiaan niin että ongelmaa ei ole. Kun heitä ei kiinnosta niin mitä siinä voi enää muuta tehdä? Olen melko varma että ko.perhe on jo jonkilaisen avun piirissä. Ja tämä poika on ollut aina ongelma kaikille, ei vain meidän perheelle.

Juuri näin! Älkää vaan alkako sääliä lastenne kiusaajia. Kiusaamisen on loputtava, vaikka kyseessä olisi mikä raakki. Sitten, kun kiusaaminen on loppunut, voidaan katsoa uudestaan kyseisen lapsen käytöstä ja mahdollisuutta olla sittenkin ystäviä. 

En pidä siitä, että kiusaamisasiat "ratkaistaan" vanhempien kesken. Yleensä tilaisuudet ovat ahdistavia ja täysin turhia, eikä niistä mitään hyvää seuraa. Jos oikeasti haluat, että kiusaaminen loppuu, käy kiusaajaan kiinni ja puhuttele kunnolla, niin että varmasti pelästyy. 

Ei se tapojaan paranna, joka ei mieltään pahoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä oli hyvä kirjoitus siitä, miten äiti oli yrittänyt kaikkensa mutta muu ympäristö ei tukenut kiusaamisen lopettamista mitenkään. Haluan sanoa tästä aiheesta jotain.

Kun omat poikani aloittivat koulun, olin päättänyt, että missään tapauksessa poikiani ei saisi kiusata vain sillä perusteella, että se tapahtuu koulussa. Opettajataustani vuoksi tiesin hyvin, mitä kouluissa tapahtuu opettajien silmien alla ilman, että he puuttuisivat asiaan mitenkään. Kun kouluun on kerran pakko lapsi laittaa ja hän viettää siellä joka päivä useita tunteja, koulun henkilökunta on heistä vastuussa, mutta jostain syystä enemmistö tuntuu ajattelevan eri tavoin kouluissa ja vetoaa siihen, että he eivät ole nähneet mitään eivätkä ainakaan missään tapauksessa voi tehdä mitään. Itse ajattelen, että he voivat syyttää itseään siitä, että ovat päästäneet tilanteen niin pahaksi.

Kuten edellä olleessa viestissä äiti kertoi, myös minä otin ohjat omiin käsiini. Alakoulussa sattui muutamia pieniä ja yksi vähän isompi kiusaamistapaus. Joka kerta menin seuraavana aamuna kouluun, etsin kyseisin oppilaan käsiini ja annoin tulla niin, että korvat soivat vielä viikon päästä. Huusin, haukuin, olin tosissani vihainen. En välittänyt, vaikka kiusaaja itki hysteerisenä, pysyin kovana ja vannotin, että antoi olla viimeinen kerta. Näytin vihani, annoin sen tulla ulos, jouduin jopa pidättelemään, etten olisi oikeasti käynyt kersan kimppuun ja vetänyt ympäri korvia.

Yhden tyypin yhytin kotipihastaan, jossa yritti piiloutua äitinsä hameenhelmoihin. Totesin tyynesti, että odotan niin kauan että tulet esiin ja vastaat teoistasi.

Tottakai opettajat yrittivät estellä ja vedota siihen, että lapset pelästyvät. Sanoin, että on  syytäkin olla peloissaan, jos minun poikiani kiusataan. Siitä ei ehjin nahoin selviä, vaan seuraukset ovat kammottavat. Tarvittaessa otan töistä virkavapaata ja seuraan kuin hai laivaa näitä kiusaajia aamusta iltaan, mutta minun lapsiini ei kosketa. 

Näin menettelin siis yhteensä 3 kertaa ala-asteella, ja eipä tarvinnut sen jälkeen pelätä, että poikiani kiusattaisiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos yhä useammat vanhemmat menettelisivät näin, syntyisi yhteisö, jossa yksinkertaisesti ei uskallettaisi kiusata. Näin siis ala-asteelle.

Yhdyn 100% tähän. Minkäänlainen paapominen ja rauhallinen keskustelu ei lopeta kiusaamista. Poikaani kiusattiin eskarin alussa eikä hän kertonut minulle. Paras kaveri kertoi että tiesitkö että 1 iso poika kiusaa - keksii pilkkalauluja, kulkee pihalla perässä ja hänellä aina 2 hännystelijää mukana. Toinen niistä poikani entinen bestis, mikä teki asiasta vielä kivuliaamman. Kerroin asiasta opettajalle ja hetken päästä totesivat että asia käyty läpi eikä enää kiusata. Ja heti sen perään kun toin pojan eskariin, olin ehtinyt kävellä ovesta 10 metriä niin poika juoksee itkien perääni että taas se alkoi, samantien kun hän istui aamupiiriin. Kävelin luokkaan, suoraan pojan luo ja latasin kovaan ääneen erittäin vihaisesti että annapa olla viimeinen kerta kun kiusaat poikaa tai yhtään ketään täällä ja että tästähän puhuttiin jo, joten pidäpä nyt se lupauksesi tai tulen uudestaan tänne. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Ns. pehmeät arvot ja lapsen kanssa neuvottelut ovat pe rseestä kun kyse on pitkäaikaisesta, systemaattisesta kiusaamisesta.

olen muutenkin huomannut ihan ärsyyntymiseen asti miten munattomia aikuisia nykyään on paljon. Leikkipaikoilla saattaa pikkupojat terrorisoida rumalla kielenkäytöllä ja käytöksellä aivan vapaasti, kenenkään siihen puuttumatta, vaikka aikuisia olisi paikalla pienten lasten kanssa. Itse puutun joka kerta.

On siis muitakin. Minä myös olen sellainen äiti että minun lapsia ei kannata kiusata. Muuten olen reilu ja kiva, kaikki lapset tykkää, mutta kiusaajat ei. Osaan pistää kiusaajat sellaiseen ojennukseen että eivät ainakaan minun nähteni ja kuulteni kiusaa ketään. Eskarissa pahimmat kiusaajat alkoivat sitten roikkua meidän kanssa, seurasivat kotiinkin. Aikuisen kaipuu on niillä raukoilla niin valtava että rajat laittava kiukkuinen täti olikin mahtava juttu.

Lisää tällaista meinikiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään oli Hesarissa todella

koskettava mielipidekirjoitus alaikäisen henkirikoksen tehneen vanhempien kirjoittamana. Toisin kuin monet luulee, joskus vanhemmat voivat tehdä kaikkensa ja kaiken niin "oikein" kuin mitä vanhempana nyt vaan pystyy ja silti tulos on tämä.

Itse tapaus on sanoinkuvaamattoman surullinen ja järkyttävä.

Koskelan tapauksessa ainakin yhden tekijän epäillään kiusanneen tarhaikäisestä lähtien. Olisi kiinnostavaa tietää mitä kiusaajan perhe on tehnyt asian korjaamiseksi, vai onko mitään.

Ja onko muilla pojilla ollut samankaltaista kiusaajataustaa, ts. taipumusta henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan? Jos on, niin onko siihen puututtu?

Eiköhän tämäkin tieto jos on tullut vanhempien tietoon ole kuitattu kaljalla alas ja sammuksiin, seuraavana päivänä enää juoppo muistakaan että ai niin oliko minulla lapsiakin ja kuinka monta?

Näin on saattanut olla. Tosin kahta näistä kolmesta perheestä on somekeskusteluissa kuvailtu normi keskiluokkaiseksi perheeksi. Yhdestä perheestä ja kauniista kodista on ollut kuviakin, mistä ei ainakaan mikään dokumeininki ole nähtävissä. Mutta ongelmishan on monenlaisia.

Ei tarvitse olla ongelmaperhe, kun teini-ikäisen kanssa elämä käy liki mahdottomaksi. Vaikka mitä tekisit ja sanoisit, niin teini voi kulkea ihan omia teitään ja tehdä ihan mitä tahansa.

Ei se mielestäni ihan näin mene, että teini-ikäisenä ei mikään tehoa. Se pohja vaan on vanhempien pitänyt rakentaa jo aikaisemmin. Puheyhteyden säilyminen läpi kuohujen on erittäin tärkeää.

Kyllä kuule välillä esim. huumeet vie ja siinä ei mitkään puheyhteys yritykset auta. Ärsyttää kun ihmiset joilla varmaan on itsellä todella ihanat teinit joiden kanssa se puheyhteys säilyy läpi teini-iän (tämä siis ihana juttu jos näin on) ei ymmärrä että aina se ei vaan riitä että vanhemmat yrittää pitää puheyhteyttä yllä.

No ei ne ”ihanat teinit” useimmille mistään taivaasta putoa. Teinien pitäminen ”ihanina” ja puheyhteyden ylläpito turbulenssivuosienkin läpi on kovaa työtä, ei se useimmilla itsestään tapahdu. Joka päivä teinipoikien äitinä meinaa ns. pää räjähtää monta kertaa, mutta periksi emme anna, minä ja isänsä. Meillä on teineillä paljon sekä vapauksia että (etu)oikeuksia, mutta niitä myös rajoitetaan heti kun käytös liukuu epätoivottavaan suuntaan. Mielivaltaa emme kasvatuksessa käytä, se on yksi helppo tapa ansaita jälkikasvunsa kunnioitus. Ja kun lapsi kunnioittaa vanhempaa, hän myös kuuntelee tätä.

Minäkin puutuin 2.-luokkalaisen lapseni kiusaamiseen ja vaadin tapaamista koululla johon tulisi opettaja, kiusaaja, kiusaajan vanhemmat, ja minä lapseni kanssa. Opettaja suostui järjestelyyn. Paikan päällä ilmeisen alkoholisoitunut äiti-ihminen sätti pientä 8-vuotiasta väkivallalla lastani uhkaillutta tytärtään silmittömästi ja pahoitteli meille lapsensa typeryyttä. Olin sanaton, suru loisti kiusanneen ja äitinsä nöyryyttämän lapsen kasvoilta. Opettaja ehdotti ratkaisuksi että lapset eivät menisi kolmea metriä toisiaan lähemmäksi. Kaikki tilanteessa tuntui vinksahtaneelta ja kummalliselta, itse olin tottunut keskustelemaan lapseni kanssa rauhallisesti tuumien, mutta opin kerralla että edes jotku äidit eivät ole lapseni tasolla tunteiden ilmaisussa tai käsittelyssä. Olen tyytyväinen silti että vaadin ja sain tapaamisen, kiusaaminen ja uhkailu loppuivat, vaikka keinot vaikuttivat kummallisilta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin puutuin 2.-luokkalaisen lapseni kiusaamiseen ja vaadin tapaamista koululla johon tulisi opettaja, kiusaaja, kiusaajan vanhemmat, ja minä lapseni kanssa. Opettaja suostui järjestelyyn. Paikan päällä ilmeisen alkoholisoitunut äiti-ihminen sätti pientä 8-vuotiasta väkivallalla lastani uhkaillutta tytärtään silmittömästi ja pahoitteli meille lapsensa typeryyttä. Olin sanaton, suru loisti kiusanneen ja äitinsä nöyryyttämän lapsen kasvoilta. Opettaja ehdotti ratkaisuksi että lapset eivät menisi kolmea metriä toisiaan lähemmäksi. Kaikki tilanteessa tuntui vinksahtaneelta ja kummalliselta, itse olin tottunut keskustelemaan lapseni kanssa rauhallisesti tuumien, mutta opin kerralla että edes jotku äidit eivät ole lapseni tasolla tunteiden ilmaisussa tai käsittelyssä. Olen tyytyväinen silti että vaadin ja sain tapaamisen, kiusaaminen ja uhkailu loppuivat, vaikka keinot vaikuttivat kummallisilta.

Ymmärrän. On totta, että monissa perheissä on paljon ongelmia ja että näiden perheiden lapsia käy hirveästi sääliksi. On silti olemassa aikamoinen koneisto näiden lasten auttamiseksi (koulupsykologi, kuraattori, sosiaalitoimi, perheneuvonta yms.), ja omalla hitaalla tavallaan he varmasti tekevät parhaansa. Mutta kiusaamisen  pitää loppua välittömästi. 

AP voi lohduttautua sillä, että vaikka keinot olivat täysin väärät, tämän äidin asenne kiusaamiseen oli oikea. Hän tuomitsi sen, kun erittäin tavallista on, että vanhemmat pyrkivät kiistämään kaikin keinoin lapsensa virheet. Vaikka menettely oli siis kaukana täydellisestä, sitä kuitenkin oli. 

Jos tällaisen perheen lapselle tehdään selväksi, että kiusaamista ei saa tapahtua, on se  hänelle hyödyksi. Hän ei hakeudu sellaisten seuraan, jotka saavat tyydytystä muiden kiusaamisesta, koska hän tietää, että äiti saa raivarin ja se ei käy. Miksi muuttaa tapojaan, jos siitä ei seuraa mitään? Nyt nöyryytys säilyy kirpeänä mielessä ja ohjaa samalla oikealle tielle.

Älä itse sorru liikaan pehmoiluun, siitä ei hyödy kukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Onko niin ettei tämä opettaja joka vuodatti uhrin tietoja facessa Suomen opettajien ja kasvattajien foorumilla joudu minkäänlaiseen vastuuseen? Onko niin että lapsen siis uhrin arvo on poljettu niin alas ja saa polkea edelleen, kun oli lastensuojelun asiakas, kiltti ja arka? Ihmettelen suuresti jos tähän asiaan ei puututa. Ei ihme jos lapset murhaa, kiusaa jne. kun opettajallakin on oikeus julkisesti nöyryyttää kuollutta uhria!  Tämä on ihan pöyristyttävää! 

Minä ilmoitin illalla rehtorille jonka koulussa tuo epäkunnioittava ope työskentelee. Ei se kirjoitus näy enää facebookissa ja totisesti toivon jotain sanktiota. Hyvää joulua vain sille opettajalke, toivottavasti tajuaa mokanneensa pahemman kerran.