Oletko itse huomannut omat heikot sosiaaliset taitosi?

Hyviin sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös kykyä ymmärtää toisen viesti oikein eikä ainakaan sitä väärinymmärtää tahallaan eli olla näsäviisas tahi suorastaan vittumainen. 

Olen huomannut laiskuuteni sosiaalisuudessa. Osaan tarvittaessa olla hyvinkin sosiaalinen, mutta usein ei vain huvita. Tykkään olla itsekseni ja perheen kanssa. Taidan siis olla friikki.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 18:33"]Hyviin sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös kykyä ymmärtää toisen viesti oikein eikä ainakaan sitä väärinymmärtää tahallaan eli olla näsäviisas tahi suorastaan vittumainen. 

[/quote]

Voisi ekä kuvitella niihin kuuluvan myös taiodon ilmaista itseään yksiselitteisesti ja kykyä rauhallisesti vastailla tarkentaviin kysymyksiin.

Totta kai. Olen ollut ujo ja kärsinyt sosiaalisesta pelosta lapsesta asti, eipä asiassa siis ole mitään uutta. Mutta mitäs tuosta, ihmiset ovat erilaisia.

no kyllähän sen huomaa niissä harvoissa sosiaalisissa tilanteissa, mitä vielä on, että se ei suju ihan niin hyvin kuin muilla näyttää sujuvan. ystäviä ei ole, ei tutustumistaitoja eikä taitoa small talkata sujuvasti, keskustelut tuntuu töksähtäviltä ja kiusallisia hiljaisuuksia tulee jatkuvasti. vaikka uskon, että vikaa on välillä myös muiden taidoissa, ei vain minussa.

Miksi aloitat aina tasaisin väliajoin tästä aiheesta keskustelun? Sama tyyli niin sen tunnistaa. Kiinnostaisi tietää, miksi aihe on sinulle sellainen että vatvot sitä päivästä toiseen? Onko se itsellesi jonkin suurikin ongelma ja kompleksi?

Hiiltyminen ja kiivaus ovat merkkejä heikoista sosiaalisista taidoista.

23. Noup. Olen sosiaalitieteilijä ja siksi aihe on elämässäni aina läsnä. Ihmisten kokemuksia on kiva lukea. ap

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 18:40"]

23. Noup. Olen sosiaalitieteilijä ja siksi aihe on elämässäni aina läsnä. Ihmisten kokemuksia on kiva lukea. ap

[/quote]

Höpö höpö.. Kuvittelet olevasi varmaan.

Ei ole mun juttu. Kyllä mä asiakaspalvelussa pärjään, mutta small talk ei innosta. Paskanjauhamiseen menevän ajan voi käyttää johonkin tärkeämpään, vaikka nenän kaiveluun.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 18:33"]

Hyviin sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös kykyä ymmärtää toisen viesti oikein eikä ainakaan sitä väärinymmärtää tahallaan eli olla näsäviisas tahi suorastaan vittumainen. 

[/quote]

No ei muuten TODELLAKAAN kuulu hyviin sosiaalisiin taitoihin. Otetaas nyt asiat asioina. Hyvät sosiaaliset TAIDOT on ihan eri asia kuin korrekti sosiaalisen protokollan noudattaminen. Tämä ei sitten ollut mitään vittuilua tms., ei pilkunnussintaa, ei muuta kuin korjaus logiikkaan.

Minä täyttäisin aapeen kriteerit, etlil tulen toimeen ja osaan olla ussimstta pilkkua ja tajuan että toisten mielipiteet ovat ihan yhtä tärkeitä (ja usein kookonaisuudessa tärkeämpiä) kuin omani, mutta multa puuttuu kyky sujuvaan jutusteluun tuntemattomille ihmisille. Ja valitettavasti joudun työssäni aina silloin tällöin tilanteisiin, joissa sitä tarvittaisiin - ja huomaan kyllä puutteeni aika tuskallisessti.

Ja minä taas mielestäni osaan jopa jauhaa sitä yhdentekevää paskaa ja hymyillä ymmärtävästi ihan kaikelle. Silti vaan täytyy todeta tuloksista päätellen, ettei se mennytkään sitten vissiin niin hyvin, kun ei puhelin pirise, eikä fb:ssä ole kuin kaksi henkilöä pyytänyt kaveriksi.

t.3

28. Oispa kiva olla personal trainerisi. Taitoja voi nimittäin opetella. :) ap

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 18:38"]

Hiiltyminen ja kiivaus ovat merkkejä heikoista sosiaalisista taidoista.

[/quote] Eivät ole. Ne ovat sinulle jostain syystä ongelma, jota haluat yrittää käyttää muiden teilaamiseen tässä yhteydessä. Sosiaalinen taito olisi esim. taito sosiaalisessa tilanteessa kohdata toisen hiiltyminen tai tunnistaa ja käsitellä oma hiiltymisesi.

Olen alkanut vanhemmiten tajuta, että itse asiassa olen sosiaalisesti aika taitava. Olen vain aina luullut, että minulla on hyvin heikot sosiaaliset taidot. Olen ollut lapsena äärimmäisen ujo ja lisäksi koulukiusattu. Hyviä kavereita on ollut kerrallaan vain muutama ja vielä opiskeluaikoinakin olin sellainen oman tien kulkija, sisälle kirjan pariin linnoittautuva ja vain hyvien ystävien (niiden muutaman kanssa) ulos uskaltautuva.

Työelämässä olen kai karaistunut, kun ympärillä on ollut vielä sosiaalisesti heikompia ja nyt tutustuessani lasteni kavereiden vanhempiin olen alkanut tajuta, että kuulun kyllä keskimääräistä taitavampiin.

Perustelut:

- uskallan tervehtiä ja hymyillä ihan joka kerta, kun tapaan tutun naaman. Aika moni lasteni kavereiden vanhemmista ei tervehdi vaan kääntää pään pois, vaikka oltaisiin juuri edellisenä päivänä oltu vanhempainillassa samassa keskusteluringissä. Työkavereistani moni vain ynähtää vastauksen, ei ikinä hymyile eikä aloita tervehtimistä

- jutustelen mielelläni vierustovereiden kanssa ja yleensä meillä on tuntemattomienkin kanssa kivoja keskusteluja. Työpaikan koulutuksessa löytyy päiväksi muutama juttukaveri, lasten harrastuksista viimeksi tänään löysin yhteisen sävelen erään äidin kanssa ja aikanaan jo muskarissa huomasin, että pystyin löytämään jokaisella kerralla jonkun, jonka kanssa vaihtaa pari sanaa. Olen lähes aina aloitteentekijä.

- en kuitenkaan kuvittele, että satunnaisesta juttukaverista tulee best friend forever vaan oma erakkomainen luonteeni haluaakin pitää vähän etäisyyttä. En siis rupea tyrkyttämään samantien puhelinnumeroani (en tyrkytä sitä ikinä) enkä sovi leikkitreffejä lasten kanssa. Joskus toinen vanhempi on sitä ehdottanut ja silloin otan tarjouksen toki kiitoksen kera vastaan. Osaan siis pitää etäisyyttä enkä ahdista juttukumppania nurkkaan. En ole kenenkään lapsen kaverin vanhemman kanssa niin hyvissä väleissä, että kyläilisimme toistemme luona mutta muutaman kanssa kyllä löydämme jutun juurta ja kutsumme välillä sisälle lapsia kuskatessamme ja tarjoamme esim. kahvit toisillemme.

Suurin osa lasten kavereiden vanhemmista on sitä mieltä, että heidän sosiaalinen kalenterinsa on täynnä ja että lisää hyvänpäivän tuttuja tai edes tervehtimiseen kelpaavia ei sinne saa tulla. Jotenkin se oma seura rankataan niin äärimmäisen halutuksi, että ystävällinen hymykin tulkitaan jo yritykseksi kiilautua mukaan seuraaviin rapukekkereihin. Tietynlainen ylimielisyys tekee ihmisistä sosiaalisesti aika taitamattomia, vaikka heillä olisikin runsain mitoin ystäviä. Arkielämässä he eivät uskalla vähemmän tuttujen tai ventovieraiden seurassa rentoutua, kun epäillään koko ajan taka-ajatuksia ja sitten mieluummin ollaan töykeitä ja muka niin kiireisiä. Laaja ystäväpiiri ei takaa, että kyseinen henkilö on sosiaalisesti taitava. Hän saattaa olla mukavaa seuraa, kun häneen tutustuu paremmin tai hänessä voi olla piirteitä, jotka vetoavat tietyntyyppiseen seuraan mutta sosiaalisesta taitavuudesta se ei kyllä kerro mitään. Sosiaalisesti taitava kun osaa käyttää taitojaan nimenomaan niiden tuntemattomien kanssa.

Minä olen outo. Tarkoitan sitä, että en jaksa olla kiinnostunut muista ihmisistä. On minulla ystäviä, jotka soittelevat, mutta en jaksaisi aina vastata tai kysyä kuulumisiaan. :( En jaksa koskaan oikein tehdäkään mitään, en innostu mistään niin paljon, että haluaisin lähteä "kokemaan" jotakin asiaa x. Olen supliikki tuntemattomien kanssa, osaan small-talkin ja olen huuorintajuinen. Se tuntuu vaan niin kulissilta. Olen nykyään enemmän apaattinen kuin iloinen..

Tavallaan joo, sosiaaliset taitoni ovat hyvät, mutta en jaksa hyödyntää niitä. Väsyn pelkästä ajatuksestakin.. :(

Minä olen joka päivä sosiaalisten taitojeni äärirajoilla. Opiskelen hoitajaksi, ja joskus olen päivän päätyttyä ihan pyörällä päästäni, varsinkin harjoittelujen aikana. Ihan siis siksi, koska tapaan niin erilaisia ihmisiä koko ajan, ja yritän ymmärtää sitä heidän ajattelumaailmaansa. Monta kertaa käy niin, että kun sitten jotenkin saan kiinni siitä, mitä he ajattelevat ja miten maailman näkevät, mun täytyy todeta että taas on yksi todellisuus jota minä en ole tajunnut vaikka näennäisesti elän samassa maailmassa. Toinen mikä ihmetyttää jatkuvasti on se, että ilmeisesti olen tosi surkea ihmistuntija. Näen ihmisestä helposti vaan sen ulkonäön, kevyen rupattelun, auton, vaatteet, sen miltä elämä näyttää ulospäin. Sama ihminen voi kantaa vuosia ja vuosikymmeniä isoja huolia ja pelkoja elämässään, olla uupunut ja eksynyt, kivulias ja kärsivä, ja minä vaan en sitä hoksaisi jos sitä ei mulle suoraan kerrottaisi.  

Musta tuntuu suurimman osan ajasta siltä, että olen sosiaalinen tumpelo. Onneksi näyttää siltä että ajan mittaan tässä voi kehittyä.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 19:45"]

Olen alkanut vanhemmiten tajuta, että itse asiassa olen sosiaalisesti aika taitava. Olen vain aina luullut, että minulla on hyvin heikot sosiaaliset taidot. Olen ollut lapsena äärimmäisen ujo ja lisäksi koulukiusattu. Hyviä kavereita on ollut kerrallaan vain muutama ja vielä opiskeluaikoinakin olin sellainen oman tien kulkija, sisälle kirjan pariin linnoittautuva ja vain hyvien ystävien (niiden muutaman kanssa) ulos uskaltautuva.

Työelämässä olen kai karaistunut, kun ympärillä on ollut vielä sosiaalisesti heikompia ja nyt tutustuessani lasteni kavereiden vanhempiin olen alkanut tajuta, että kuulun kyllä keskimääräistä taitavampiin.

Perustelut:

- uskallan tervehtiä ja hymyillä ihan joka kerta, kun tapaan tutun naaman. Aika moni lasteni kavereiden vanhemmista ei tervehdi vaan kääntää pään pois, vaikka oltaisiin juuri edellisenä päivänä oltu vanhempainillassa samassa keskusteluringissä. Työkavereistani moni vain ynähtää vastauksen, ei ikinä hymyile eikä aloita tervehtimistä

- jutustelen mielelläni vierustovereiden kanssa ja yleensä meillä on tuntemattomienkin kanssa kivoja keskusteluja. Työpaikan koulutuksessa löytyy päiväksi muutama juttukaveri, lasten harrastuksista viimeksi tänään löysin yhteisen sävelen erään äidin kanssa ja aikanaan jo muskarissa huomasin, että pystyin löytämään jokaisella kerralla jonkun, jonka kanssa vaihtaa pari sanaa. Olen lähes aina aloitteentekijä.

- en kuitenkaan kuvittele, että satunnaisesta juttukaverista tulee best friend forever vaan oma erakkomainen luonteeni haluaakin pitää vähän etäisyyttä. En siis rupea tyrkyttämään samantien puhelinnumeroani (en tyrkytä sitä ikinä) enkä sovi leikkitreffejä lasten kanssa. Joskus toinen vanhempi on sitä ehdottanut ja silloin otan tarjouksen toki kiitoksen kera vastaan. Osaan siis pitää etäisyyttä enkä ahdista juttukumppania nurkkaan. En ole kenenkään lapsen kaverin vanhemman kanssa niin hyvissä väleissä, että kyläilisimme toistemme luona mutta muutaman kanssa kyllä löydämme jutun juurta ja kutsumme välillä sisälle lapsia kuskatessamme ja tarjoamme esim. kahvit toisillemme.

Suurin osa lasten kavereiden vanhemmista on sitä mieltä, että heidän sosiaalinen kalenterinsa on täynnä ja että lisää hyvänpäivän tuttuja tai edes tervehtimiseen kelpaavia ei sinne saa tulla. Jotenkin se oma seura rankataan niin äärimmäisen halutuksi, että ystävällinen hymykin tulkitaan jo yritykseksi kiilautua mukaan seuraaviin rapukekkereihin. Tietynlainen ylimielisyys tekee ihmisistä sosiaalisesti aika taitamattomia, vaikka heillä olisikin runsain mitoin ystäviä. Arkielämässä he eivät uskalla vähemmän tuttujen tai ventovieraiden seurassa rentoutua, kun epäillään koko ajan taka-ajatuksia ja sitten mieluummin ollaan töykeitä ja muka niin kiireisiä. Laaja ystäväpiiri ei takaa, että kyseinen henkilö on sosiaalisesti taitava. Hän saattaa olla mukavaa seuraa, kun häneen tutustuu paremmin tai hänessä voi olla piirteitä, jotka vetoavat tietyntyyppiseen seuraan mutta sosiaalisesta taitavuudesta se ei kyllä kerro mitään. Sosiaalisesti taitava kun osaa käyttää taitojaan nimenomaan niiden tuntemattomien kanssa.

[/quote]

Veit sanat suustani!

Vaikea on olla huomaamatta. En keksi vieraampien ihmisten kanssa juteltavaa, ja kun onnistun kommentoimaan jotain seuraa kiusallinen hiljaisuus.