Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen
Janita Lukkarisen isä kertoo perheen suuresta surusta, jota pahentaa erikoinen riita testamentista – "Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan"
Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen.
Surun murtama isä kertoo MTV Uutisille, että hänen tyttärensä nukkui ikiuneen Terhokodissa. Lukkarisen elämän viimeinen yö meni turvallisesti oman äidin ja isän välissä.
– Janita nukkui meidän välissämme viimeisen yönsä. Keskustelimme kuoleman jälkeisestä elämästä, ja lohduttelimme häntä.
Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta klo 10:05. Isä on kiitollinen, että sai viettää viimeiset päivät rakkaan tyttärensä luona.
Sisarukset jättivät jäähyväiset
Perheen nuoremmat lapset olivat kotonaan, kun Janita nukkui pois. Surullinen isä haki sisarukset Terhokotiin jättämään viimeiset jäähyväiset. Se ei ollut helppoa isälle.
– Valmistelin heidät hyvin, niin hyvin kuin isä pystyy valmistelemaan. Sanoin lapsille, että pidetään Janitan kuolema tiedossa vain perheen sisällä. Kehotin heitä puhumaan vain äidille tai isällä, jos on paha mieli.
Isä jäi sairauslomalle
Lukkarisen isä kertoo MTV Uutisille, että valtavan surun keskellä on myös murheita tulevien hautajaisten kanssa.
– Minun oli pakko ottaa sairauslomaa, koska en saa nukuttua. Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan, isä huokaa.
Janita Lukkarisen hautajaiset oli suunniteltu pidettäväksi 12. joulukuuta. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, milloin hänet saadaan viimeiseen leposijaan.
– Sen jälkeen surutyö vasta alkaa.
"Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa"
Epäselvyys hautajaispäivästä johtuu seurakunnalle toimitetusta testamentista, jonka alkuperää ja todenmukaisuutta nyt selvitetään.
MTV Uutiset on nähnyt testamentin läheisten luvalla. Testamentissa lukee muun muassa, että kaikista hautajaisjärjestelyistä päättää perheen ulkopuolinen henkilö. Kyseinen testamentti on tehty vuonna 2018, ja siinä on muun muassa Janitan henkilötunnus väärin.
– Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa, ennen kuin poliisi sanoo testamentin olevan väärennös.
Isä kiinnitti testamentissa myös huomionsa tyttärensä allekirjoitukseen, joka ei näyttänyt tutulta.
– Olemme selvittäneet, että Janita on tuolloin ollut todennäköisesti Loviisassa, kun testamentti on kirjattu Helsingissä. Vuosien aikana allekirjoitus saattaa muuttua ihmisellä, mutta ei sen niin paljon pitäisi muuttua kuin se on testamentissa, isä ihmettelee.
Isä kertoo perheen olevan hämillään tapauksesta eikä usko, että Janita olisi kirjoittanut sellaista testamenttia, joka seurakunnalle on toimitettu.
– Sisarukset olivat hänelle kaikki kaikessa, heille hän halusi jättää vaatteensa ja korunsa. Tämä omituinen testamentti puhuu ihan toista.
Esitutkinta aloitettiin
Perhe on tehnyt rikosilmoituksen testamentista. Hyvinkään poliisista vahvistetaan MTV Uutisille, että asiasta on aloitettu esitutkinta. Enempää asiaa ei voida kommentoida.
Isä julkaisi tyttärensä Instagram-tilillään koskettavan muistokirjoituksen, jonka Janita oli itse kirjoittanut. Koskettavaan päivitykseen tuli valtavasti sydämiä ja osanottoviestejä someseuraajilta.
– Minun piti julkaista se vasta hautajaisten jälkeen, niin kuin sovimme Janitan kanssa. Päivitys piti tehdä kuitenkin jo nyt, jos meiltä lähtee myös oikeus Janitan sometileihin väitettyyn testamenttiin vedoten.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-isa-kertoo-perhee…
__________
Tekeekö joku kiusaa - vieläkin - kun HETU on väärä ja allekirjoituskin erilainen?
Huh huh.
Kommentit (581)
Vierailija kirjoitti:
Miten testamentti asiat vaikuttavat hautaamiseen
Hautaamiseen tarvitaan rahaa...muuten en kyllä ymmärrä, miksei voida haudata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jarna on toinen todistaja kuka on toinen?odessa jarnan tytär?
Testamentti ei ole pätevä jos sen edunsaaja on todistajana.
Jos todistaja on edunsaaja ja tiedot ovat väärin ja toista todistajaa ei ollut paikalla allekirjoittamassa, vaan allekirjoitti vaikka myöhemmin tai hänen kertomuksensa itse allekirjoitus tapahtumasta on eroa toisen todistajan kertomuksesta, niin kyllähän tilanne aika hämärältä vaikuttaa. Sen lisäksi on nauhoitteet, jossa testamentin tekijä, kertoo vuotta myöhemmin ettei ole tehnyt testamenttia. Hmmmm
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
Ai testamentti pitäisi tehdä kaikkien hullujen varalta varmuuden vuoksi vaikka testamentille ei muuten ole tarvetta?
Kelle tällainen tulee mieleen?No kaikenlaisten hullujen kanssa elämänsä aikana uunoilleelle kohusta toiseen seilanneelle ammattijulkkikselle?
No silti. Ei kai tuollaisia ajattele kuitenkaan varsinkin kun on heikossa kunnossa. Helppo sanoa jälkikäteen.
Ja varsinkin kun ei ole sitä omaisuutta ja sitten tuleekin tällainen yllätys hautajaistestamentti. Kuinka moni yleensäkään kirjoittaa hautajaistestamentin?
Että pitää vielä kuolleellakin pyrkiä tienaamaan. Häpeäisitte. Ai ette.
Eikö olisi kaikkien kannalta parasta, että tämä Jarna hommattaisiin hoitoon. Kaikkien sekopäitten annettaan melskata. Eiköhän tässä tapauksessa vainajan lähiomaiset, eli perhe, hoida hautajaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No antaisivat kys. henkilön hoitaa kaikki hautaamiseen liittyvät yksityiskohdat ja maksaa tietenkin kaiken.
Kyseinen henkilö ei ole ollut pitkään aikaan Janitan kanssa tekemisessä, joten miksi hänen pitäisi hoitaa yksityiskohdat? Antaa Janitan äidin ja isän tehdä yksityiskohdat,kuten Janita itse halusi. Kuolleen toivetta tulisi kunnioittaa[/quote
Tuo taitaa olla sarkasmia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
Ai testamentti pitäisi tehdä kaikkien hullujen varalta varmuuden vuoksi vaikka testamentille ei muuten ole tarvetta?
Kelle tällainen tulee mieleen?No kaikenlaisten hullujen kanssa elämänsä aikana uunoilleelle kohusta toiseen seilanneelle ammattijulkkikselle?
Eri asia varmaan, jos olisi sitä omaisuutta, mutta kelle tulee mieleen tehdä hautajaistestamentti kaiken varalta?
Onko tällainen rienaaminen ko. opiston arvoihin sopivaa puuhastelua? Aivan järkyttävää.
Tuntuu ihan kamalalta Janitan läheisten puolesta! Tämä kyseisellä Jarnalla on ainakin paha huumeongelma, sen tiedän. Hakisi apua eikä tekisi jotain näin loukkaavaa!
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaiset mt ongelmaiset roskat saavat tuhota toisten elämiä
Avohoito best! Ja itselääkitseminen!
https://2.bp.blogspot.com/-RoVItgt7WS4/UrNiJOgRg_I/AAAAAAAAAzY/QcjsaNtj…
Jarna on ollut ennenkin järjestämässä hautajaisia. Tässä esimerkki siitä, kuinka hyvin hän hoitaa asioita.
Mutta oikeasti ei naurata yhtään, vaan surettaa omaisten puolesta ja vihastuttaa se, että ihmisen sekopäisyydellä ei ole mitään rajoja.
Varmaankin Tuksu kirjoitteli Jarnan tunnuksilla. Ihan Tuksun tapaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No antaisivat kys. henkilön hoitaa kaikki hautaamiseen liittyvät yksityiskohdat ja maksaa tietenkin kaiken.
Kyseinen henkilö ei ole ollut pitkään aikaan Janitan kanssa tekemisessä, joten miksi hänen pitäisi hoitaa yksityiskohdat? Antaa Janitan äidin ja isän tehdä yksityiskohdat,kuten Janita itse halusi. Kuolleen toivetta tulisi kunnioittaa
Tuo taitaa olla sarkasmia...
Sarkasmia tai ei niin ongelma on todellinen, niin kauan kuin kaikenmaailman pastorit kuuntelee ketä tahansa joka tulee paikalle heiluttelemaan jotain paperia.
Muistatteko silloin joskus kun Tuksulla meni lujaa ja osti niitä jotain lemmikkikäärmeille tarkoitettuja hiiriä ja lähetti niitä jollekin postilla? Eikö tämä Jarna ollut silloin Tukiaisen arjessa mukana? oliko manageri tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
Ai testamentti pitäisi tehdä kaikkien hullujen varalta varmuuden vuoksi vaikka testamentille ei muuten ole tarvetta?
Kelle tällainen tulee mieleen?No kaikenlaisten hullujen kanssa elämänsä aikana uunoilleelle kohusta toiseen seilanneelle ammattijulkkikselle?
Eri asia varmaan, jos olisi sitä omaisuutta, mutta kelle tulee mieleen tehdä hautajaistestamentti kaiken varalta?
Minulla on hautajaistestamentti ns. kaiken varalta. En siis ole kuolemaisillani (ainakaan tietääkseni) enkä iäkäs tms. Minulla on hautajaistestamentti siksi, jotta minua ei haudattaisi kirkollisin menoin, mitä ääriuskovaiset omaiseni takuuvarmasti yrittäisivät, jos sattuisin nyt kuolemaan. En kyllä itsekään usko että kukaan hautajaistestamenttia alkaisi tekemään ilman syytä. Janitalla ei kai kuitenkaan ollut erimielisyyksiä vanhempiensa kanssa siitä, kuinka haluaa tulla haudatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No antaisivat kys. henkilön hoitaa kaikki hautaamiseen liittyvät yksityiskohdat ja maksaa tietenkin kaiken.
Kyseinen henkilö ei ole ollut pitkään aikaan Janitan kanssa tekemisessä, joten miksi hänen pitäisi hoitaa yksityiskohdat? Antaa Janitan äidin ja isän tehdä yksityiskohdat,kuten Janita itse halusi. Kuolleen toivetta tulisi kunnioittaa
Tuo taitaa olla sarkasmia...
Sarkasmia tai ei niin ongelma on todellinen, niin kauan kuin kaikenmaailman pastorit kuuntelee ketä tahansa joka tulee paikalle heiluttelemaan jotain paperia.
Tämä tässä juuri on niin kamalaa, että seurakunta uskoo testamentin olevan aito ja laittaa omaisille todella tiukan aikarajan asian selvittämiseen... Nyt jos koskaan toivoisin, että poliisi toteaisi pikaisesti testamentin väärennökseksi ja antaisi samalla mahdollisimman isot sakot Jarnalle. Tiedän että näin ei tule tapahtumaan Suomessa, jossa väärintekijöitä ymmärretään ja suojellaan, mutta kyllä sitä kuitenkin tässä tilanteessa toivoisi että omaiset saisivat haudata rakkaan perheenjäsenensä ja pääsisivät suremaan ilman, että tarvitsee käydä mitään pitkiä oikeusprosesseja läpi... Tuntuu niin pahalta heidän puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu aika absurdille, että Riittä Leppiniemi, joka avusti Nils Gustafssonia sekä Susan Ruususta, on Jarnan asianajaja Jarnan tiktokin mukaan :O https://urlebird.com/video/minusta-ei-ole-kukaan-tehnyt-rikosilmoitusta…
En ole koskaan kuullutkaan tästä Jarna, mutta katsoin muutaman näistä videoista. Vaikuttaa ihan sekopäiseltä tapaukselta ja näyttääkin siltä. Ihan uskomaton juttu ja harmittaa kyllä paljon Janitan läheisten puolesta. Toivottavasti saa kunnon sakot tästä perseilystä.
Eilen Hymyn palstalla pohdittiin, olisiko Tuksu jotenkin sekaantunut tähän... Testamentti on allekirjoitettu meinaan Loviisassa kesällä 2018 ja eikös Tuksu asunut siellä juuri silloin...??? Tuksuhan nyt vuodatteli krokotiilinkyyneliä Janitan kuoleman takia ja varmaan kohta julkaisee useamman päivityksen verran Janitan viimeisiä sanoja kuten teki Julian kanssa.
Kertoo myös paljon tämän Jarnan tarkkaavaisuudesta se, että henkilötunnuksesta lähtien kaikki on väärin...
Vierailija kirjoitti:
Joku tässä valehtelee. Lehdessä nyt juttua että seurakunta ei lupaa hautaamiseen anna.
Voisiko olla että perhe haluaa polttohautauksen mutta Janitan testamentissa muu toive.
Nimittäin maahan hautaaminen on kallista.
Tarvitaan hautapaikka ja kivi.
Ei suomessa niitä tuhkiakaan takanreunalla voi säilyttää niinkuin elokuvissa. Kivi ja monttu siihenkin tarvitaan.
Kovin oli julkisuushakuisia ihmisiä nämä. Ihmettelen!