Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen
Janita Lukkarisen isä kertoo perheen suuresta surusta, jota pahentaa erikoinen riita testamentista – "Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan"
Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen.
Surun murtama isä kertoo MTV Uutisille, että hänen tyttärensä nukkui ikiuneen Terhokodissa. Lukkarisen elämän viimeinen yö meni turvallisesti oman äidin ja isän välissä.
– Janita nukkui meidän välissämme viimeisen yönsä. Keskustelimme kuoleman jälkeisestä elämästä, ja lohduttelimme häntä.
Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta klo 10:05. Isä on kiitollinen, että sai viettää viimeiset päivät rakkaan tyttärensä luona.
Sisarukset jättivät jäähyväiset
Perheen nuoremmat lapset olivat kotonaan, kun Janita nukkui pois. Surullinen isä haki sisarukset Terhokotiin jättämään viimeiset jäähyväiset. Se ei ollut helppoa isälle.
– Valmistelin heidät hyvin, niin hyvin kuin isä pystyy valmistelemaan. Sanoin lapsille, että pidetään Janitan kuolema tiedossa vain perheen sisällä. Kehotin heitä puhumaan vain äidille tai isällä, jos on paha mieli.
Isä jäi sairauslomalle
Lukkarisen isä kertoo MTV Uutisille, että valtavan surun keskellä on myös murheita tulevien hautajaisten kanssa.
– Minun oli pakko ottaa sairauslomaa, koska en saa nukuttua. Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan, isä huokaa.
Janita Lukkarisen hautajaiset oli suunniteltu pidettäväksi 12. joulukuuta. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, milloin hänet saadaan viimeiseen leposijaan.
– Sen jälkeen surutyö vasta alkaa.
"Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa"
Epäselvyys hautajaispäivästä johtuu seurakunnalle toimitetusta testamentista, jonka alkuperää ja todenmukaisuutta nyt selvitetään.
MTV Uutiset on nähnyt testamentin läheisten luvalla. Testamentissa lukee muun muassa, että kaikista hautajaisjärjestelyistä päättää perheen ulkopuolinen henkilö. Kyseinen testamentti on tehty vuonna 2018, ja siinä on muun muassa Janitan henkilötunnus väärin.
– Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa, ennen kuin poliisi sanoo testamentin olevan väärennös.
Isä kiinnitti testamentissa myös huomionsa tyttärensä allekirjoitukseen, joka ei näyttänyt tutulta.
– Olemme selvittäneet, että Janita on tuolloin ollut todennäköisesti Loviisassa, kun testamentti on kirjattu Helsingissä. Vuosien aikana allekirjoitus saattaa muuttua ihmisellä, mutta ei sen niin paljon pitäisi muuttua kuin se on testamentissa, isä ihmettelee.
Isä kertoo perheen olevan hämillään tapauksesta eikä usko, että Janita olisi kirjoittanut sellaista testamenttia, joka seurakunnalle on toimitettu.
– Sisarukset olivat hänelle kaikki kaikessa, heille hän halusi jättää vaatteensa ja korunsa. Tämä omituinen testamentti puhuu ihan toista.
Esitutkinta aloitettiin
Perhe on tehnyt rikosilmoituksen testamentista. Hyvinkään poliisista vahvistetaan MTV Uutisille, että asiasta on aloitettu esitutkinta. Enempää asiaa ei voida kommentoida.
Isä julkaisi tyttärensä Instagram-tilillään koskettavan muistokirjoituksen, jonka Janita oli itse kirjoittanut. Koskettavaan päivitykseen tuli valtavasti sydämiä ja osanottoviestejä someseuraajilta.
– Minun piti julkaista se vasta hautajaisten jälkeen, niin kuin sovimme Janitan kanssa. Päivitys piti tehdä kuitenkin jo nyt, jos meiltä lähtee myös oikeus Janitan sometileihin väitettyyn testamenttiin vedoten.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-isa-kertoo-perhee…
__________
Tekeekö joku kiusaa - vieläkin - kun HETU on väärä ja allekirjoituskin erilainen?
Huh huh.
Kommentit (581)
Kamalaa kun ei enää kuolemaakaan kunnioiteta. Tämä Jarna saisi nyt tukkia suunsa, ja hankkiutua hoitoon. Ei ole ihan normaalin ihmisen touhuja. Hävetköön.
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
nyt jarna selittää että siinä on kahden todistajan allekirjoitus sekä janitan.( mutta janitan isä ei tunnista allekirjoitusta eli se ei ole samanlainen kuin muissa, joku laittoin myös kommentin että janita on sanonut julkisesti ettei testamenttia ole siis myöhemmin kuin kyseinen "testamentti" on allekirjoitettu)
jarna kertoo kohta tulee ehkä korjaus mtv jukaisuun
oisko niin kun janita on haastattelussa sanonut mietivänsä hautajaisia ja ketä haluaa olevan paikalla ketkä on ollut läsnä sairauden aikana, niin jarna ei ole kutsuttuna ja siitä neiti on ottanut herneen nenään
Vierailija kirjoitti:

No jos on todistajat, kun Janita allekirjoittaa paperin tilanne muuttuu, se että paperissa on allekirjoitukset ei vielä sano mitään. Heidän on pitänyt olla paikalla, kun testamentti on allekirjoitettu. Eli jos nämä kaksi on allekirjoittanut olematta paikalla, se ei ole todistamista.
Todistajat esille ja kysytään heiltä asiaa.
akka meinaa saada lapselleen korut jotka janita halusi antaa pikkusiskoilleen
Onhan tuo isä tuolla IL jutussa sanonut näin nyt.
"– Janitalla ei ole testamenttia. Hän itse sanoi tämän eräässä haastattelussa, ja siitä on nauhat olemassa. Tutkinta asiasta on kesken, Janitan isä toteaa."
Tätä se on, kun ei ole tarpeeksi hoitopaikkoja mielenterveyspotilaille.
Kuinkahan monta keissiä poliisilla on tästä kyseisestä ulkopuolisesta ihmisestä. Kertonee riittävästi. Mitkähän ne kalteritkin on lähes jokaisessa tiktok viestissä.
Vierailija kirjoitti:
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
Ai testamentti pitäisi tehdä kaikkien hullujen varalta varmuuden vuoksi vaikka testamentille ei muuten ole tarvetta?
Kelle tällainen tulee mieleen?
jarna on toinen todistaja kuka on toinen?odessa jarnan tytär?
Vierailija kirjoitti:
jarna on toinen todistaja kuka on toinen?odessa jarnan tytär?
Testamentti ei ole pätevä jos sen edunsaaja on todistajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
Ai testamentti pitäisi tehdä kaikkien hullujen varalta varmuuden vuoksi vaikka testamentille ei muuten ole tarvetta?
Kelle tällainen tulee mieleen?
No kaikenlaisten hullujen kanssa elämänsä aikana uunoilleelle kohusta toiseen seilanneelle ammattijulkkikselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tässä valehtelee. Lehdessä nyt juttua että seurakunta ei lupaa hautaamiseen anna.
Voisiko olla että perhe haluaa polttohautauksen mutta Janitan testamentissa muu toive.
Nimittäin maahan hautaaminen on kallista.
Tarvitaan hautapaikka ja kivi.Paljonko polttohautaus maksaa? Kivi ei ole mitenkään palkollinen, eikä hautapaikka monta sataa maksa. Arkku on yleensä kallein investointi.
Miten muuten helluntailaisuus (vai mihin Janita kuului) suhtautuu polttohautaukseen? Jos tuleva pastori yrittää estää vääräoppisen hautauksen. En siis itse tiedä mitään tästä.
Vierailija kirjoitti:
oisko niin kun janita on haastattelussa sanonut mietivänsä hautajaisia ja ketä haluaa olevan paikalla ketkä on ollut läsnä sairauden aikana, niin jarna ei ole kutsuttuna ja siitä neiti on ottanut herneen nenään
onko jarna siis neiti? luulin miehen nimeksi
jarna väittää että kun janita puhui jostain ystävästä siskona/ siskon perhe se olisi hän mutta se on eräs toinen joiden kanssaa on kuviakin instassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nyt jarna selittää että siinä on kahden todistajan allekirjoitus sekä janitan.( mutta janitan isä ei tunnista allekirjoitusta eli se ei ole samanlainen kuin muissa, joku laittoin myös kommentin että janita on sanonut julkisesti ettei testamenttia ole siis myöhemmin kuin kyseinen "testamentti" on allekirjoitettu)
jarna kertoo kohta tulee ehkä korjaus mtv jukaisuun
No jos on todistajat, kun Janita allekirjoittaa paperin tilanne muuttuu, se että paperissa on allekirjoitukset ei vielä sano mitään. Heidän on pitänyt olla paikalla, kun testamentti on allekirjoitettu. Eli jos nämä kaksi on allekirjoittanut olematta paikalla, se ei ole todistamista.
Todistajat esille ja kysytään heiltä asiaa.
Todistajienkin pitää olla riippumattomia. Ei esim. perheenjäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä Jarna on oikeasti palkannut Riitta Leppiniemen ajamaan asiaa, niin täytyy olla hänellä lompakossa muutakin kuin kuitteja.
Varattomathan nostavat tässä ihmisoikeuksien Suomessa eniten oikeusjuttuja!
Heillä on oikeuksiinsa oikeus. Saavat ilmaisen oikeusavun yhteiskunnalta.
No itseasiassa, kokemuksesta tiedän, että ilmainen oikeusapu ei tarkoita oikeutta palkata vaikkapa Heikki Lampelan tai Riitta Leppiniemen kaltaista juristia, vaan saat oikeuden ainoastaan tuollaiseen mitääntekemättömään julkiseen oikeusavustajaan näin niinkö "köyhänä".
Olen ollut paristi käräjillä asianomistajana ja vastapuolella oli kummallakin vähän kalliimpi juristi, itsellä julkinen oikeusavustaja. Tuomari kysyi lopuksi syytetyltä, minkä tähden ei ole otettu julkista oikeusavustajaa vaan "kalliimpi juristi" (en muista näitä sanamuotoja enää), joka pyyti palveluksistaan 1700e. Tuomari laski syytetyn tappioksi (eli maksettavaksi) 1000e, eli hyväksyi valtion ns kuluiksi vain 700e asianajopalkkioita tämän juristin osalta. Minulla julkinen oikeusavustaja maksoi jotain 450e, joka hyvöksyttiin kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janita tiesi kuolevansa muttei tehnyt lakitoimiston vahvistamaan kunnollista testamenttia että tällaiset vieraiden vedätykset olisi helppo todeta perättömiksi?
Ai testamentti pitäisi tehdä kaikkien hullujen varalta varmuuden vuoksi vaikka testamentille ei muuten ole tarvetta?
Kelle tällainen tulee mieleen?No kaikenlaisten hullujen kanssa elämänsä aikana uunoilleelle kohusta toiseen seilanneelle ammattijulkkikselle?
No silti. Ei kai tuollaisia ajattele kuitenkaan varsinkin kun on heikossa kunnossa. Helppo sanoa jälkikäteen.
En tiedä miten Seiska tai muut haastattelut tehdään, mutta luulisi, että ne nauhoitetaan?
Jos näin olisi siitä tulisi kyllä selkeästi esille Janitan tahto, jos tuon jutun asiat pitävät paikkaansa. Luulen, että jo tuolla, vaikka joki testamentti olisikin kirjoitettu se mitätöitäisiin, koska hän ilmaisee ettei ole mitään testamenttia. Mutta esimerkiksi sometilien kohdalla, jos on jotain sovittu, se voitaisiin laskea jo sopimukseksi?