Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen
Janita Lukkarisen isä kertoo perheen suuresta surusta, jota pahentaa erikoinen riita testamentista – "Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan"
Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen.
Surun murtama isä kertoo MTV Uutisille, että hänen tyttärensä nukkui ikiuneen Terhokodissa. Lukkarisen elämän viimeinen yö meni turvallisesti oman äidin ja isän välissä.
– Janita nukkui meidän välissämme viimeisen yönsä. Keskustelimme kuoleman jälkeisestä elämästä, ja lohduttelimme häntä.
Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta klo 10:05. Isä on kiitollinen, että sai viettää viimeiset päivät rakkaan tyttärensä luona.
Sisarukset jättivät jäähyväiset
Perheen nuoremmat lapset olivat kotonaan, kun Janita nukkui pois. Surullinen isä haki sisarukset Terhokotiin jättämään viimeiset jäähyväiset. Se ei ollut helppoa isälle.
– Valmistelin heidät hyvin, niin hyvin kuin isä pystyy valmistelemaan. Sanoin lapsille, että pidetään Janitan kuolema tiedossa vain perheen sisällä. Kehotin heitä puhumaan vain äidille tai isällä, jos on paha mieli.
Isä jäi sairauslomalle
Lukkarisen isä kertoo MTV Uutisille, että valtavan surun keskellä on myös murheita tulevien hautajaisten kanssa.
– Minun oli pakko ottaa sairauslomaa, koska en saa nukuttua. Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan, isä huokaa.
Janita Lukkarisen hautajaiset oli suunniteltu pidettäväksi 12. joulukuuta. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, milloin hänet saadaan viimeiseen leposijaan.
– Sen jälkeen surutyö vasta alkaa.
"Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa"
Epäselvyys hautajaispäivästä johtuu seurakunnalle toimitetusta testamentista, jonka alkuperää ja todenmukaisuutta nyt selvitetään.
MTV Uutiset on nähnyt testamentin läheisten luvalla. Testamentissa lukee muun muassa, että kaikista hautajaisjärjestelyistä päättää perheen ulkopuolinen henkilö. Kyseinen testamentti on tehty vuonna 2018, ja siinä on muun muassa Janitan henkilötunnus väärin.
– Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa, ennen kuin poliisi sanoo testamentin olevan väärennös.
Isä kiinnitti testamentissa myös huomionsa tyttärensä allekirjoitukseen, joka ei näyttänyt tutulta.
– Olemme selvittäneet, että Janita on tuolloin ollut todennäköisesti Loviisassa, kun testamentti on kirjattu Helsingissä. Vuosien aikana allekirjoitus saattaa muuttua ihmisellä, mutta ei sen niin paljon pitäisi muuttua kuin se on testamentissa, isä ihmettelee.
Isä kertoo perheen olevan hämillään tapauksesta eikä usko, että Janita olisi kirjoittanut sellaista testamenttia, joka seurakunnalle on toimitettu.
– Sisarukset olivat hänelle kaikki kaikessa, heille hän halusi jättää vaatteensa ja korunsa. Tämä omituinen testamentti puhuu ihan toista.
Esitutkinta aloitettiin
Perhe on tehnyt rikosilmoituksen testamentista. Hyvinkään poliisista vahvistetaan MTV Uutisille, että asiasta on aloitettu esitutkinta. Enempää asiaa ei voida kommentoida.
Isä julkaisi tyttärensä Instagram-tilillään koskettavan muistokirjoituksen, jonka Janita oli itse kirjoittanut. Koskettavaan päivitykseen tuli valtavasti sydämiä ja osanottoviestejä someseuraajilta.
– Minun piti julkaista se vasta hautajaisten jälkeen, niin kuin sovimme Janitan kanssa. Päivitys piti tehdä kuitenkin jo nyt, jos meiltä lähtee myös oikeus Janitan sometileihin väitettyyn testamenttiin vedoten.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-isa-kertoo-perhee…
__________
Tekeekö joku kiusaa - vieläkin - kun HETU on väärä ja allekirjoituskin erilainen?
Huh huh.
Kommentit (581)
Julkisuudessa esittävä nuori ihminen tuskin kertoo että jee, haluan nukkua kuolonuneen äitini ja isäni väliin.
Näin kerran painajaista jossa jouduin pommi-iskun uhriksi, ja pahinta unessa oli että olin kuolemassa isäni käsivarsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia Janita sanoo tuossa filmissä (kohta 0.50 alkaen) kun
• Toimittaja kysyy:
Kun sulla on tullut lääkäreiltä vaikuta asioita ja on kerrottu syövästä ja ne ollut tosi rajuja päiviä sulle, niin kenen puoleen olet kääntynyt, kuka on ollut sun tukena?
• Janita vastaa:
Niin kyllä melkein SOME on ollut mun tukena kun on oikeasti tullut vaikea päivä eteen niin en mä pysty ammentamaan sitä mun voimavara muualta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-kuolemasta-valtav…
(Filmi kuvattu joulukuussa 2019.)
. . . . . . .
. . . . . . .Siis miksi vanhempia ei mainita? Eikö he ole olleet tukena? Vai mainittiinko vanhemmat myöhemmin tuossa filmissä?
Olisiko tässä syy JOS Janita on halunnut tehdä hautatestamentin ja jonkin muun sen haltijaksi kuin vanhemmat??
T. Vain spekulointia
(Jatkan)
Jossakin filmissä Janita puhuu, ilmeisesti äidilleen, ettei ole itse kyennyt asettumaan hänen asemaan, koska itse ei olisi kestänyt olla ns. äitinsä kengissä, jos joku läheinen olisi sairas tms.
Säästelekö sitten äitiään ja ottaa SOMEsta voimaa, ettei äiti murene tms.
T. Vain spekulointia
Kuolevan ihmisen on usein kaikista vaikeinta kohdata kaikista rakkaimpien suru. Se on liian musertavaa ja psyyke voi luoda sokeita pisteitä suojaksi. Jossain haastattelussa Janita puhuikin tästä. Seurasin itse rakkaimpani katkeraa taistelua kuolemaa vastaan. Viimeisinä viikkoina omien lastensa seurassa hän ei pystynyt olemaan ilman minua. Jos hän jäi yksin lasten seuraan, hän ahdistui kovasti, joka purkautui huutona ja jopa raivona lapsille.
Näin varmasti.
T. Vain spekulointia
Vierailija kirjoitti:
En ole tätä Janitan juttua seurannut yhtään, mutta tämä Jarna p*rsereikä on niin ö-luokan porukkaa kun olla ja voi, tuksun toĺlukkatanssiryhmän jäsen oli joskus, kertoo paljon tuokin, rottapostia, lapset huostassa, oikeustieteen opiskelija?! Hyvä jos tää hullu luovutti..
Ai se on se 😨 sehän oli enemmän sekaisin kuin tukiaisen sisarukset yhteensä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia Janita sanoo tuossa filmissä (kohta 0.50 alkaen) kun
• Toimittaja kysyy:
Kun sulla on tullut lääkäreiltä vaikuta asioita ja on kerrottu syövästä ja ne ollut tosi rajuja päiviä sulle, niin kenen puoleen olet kääntynyt, kuka on ollut sun tukena?
• Janita vastaa:
Niin kyllä melkein SOME on ollut mun tukena kun on oikeasti tullut vaikea päivä eteen niin en mä pysty ammentamaan sitä mun voimavara muualta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-kuolemasta-valtav…
(Filmi kuvattu joulukuussa 2019.)
. . . . . . .
. . . . . . .Siis miksi vanhempia ei mainita? Eikö he ole olleet tukena? Vai mainittiinko vanhemmat myöhemmin tuossa filmissä?
Olisiko tässä syy JOS Janita on halunnut tehdä hautatestamentin ja jonkin muun sen haltijaksi kuin vanhemmat??
T. Vain spekulointia
(Jatkan)
Jossakin filmissä Janita puhuu, ilmeisesti äidilleen, ettei ole itse kyennyt asettumaan hänen asemaan, koska itse ei olisi kestänyt olla ns. äitinsä kengissä, jos joku läheinen olisi sairas tms.
Säästelekö sitten äitiään ja ottaa SOMEsta voimaa, ettei äiti murene tms.
T. Vain spekulointia
Kuolevan ihmisen on usein kaikista vaikeinta kohdata kaikista rakkaimpien suru. Se on liian musertavaa ja psyyke voi luoda sokeita pisteitä suojaksi. Jossain haastattelussa Janita puhuikin tästä. Seurasin itse rakkaimpani katkeraa taistelua kuolemaa vastaan. Viimeisinä viikkoina omien lastensa seurassa hän ei pystynyt olemaan ilman minua. Jos hän jäi yksin lasten seuraan, hän ahdistui kovasti, joka purkautui huutona ja jopa raivona lapsille.
Jatkan vielä, että silti ne rakkaimmat ovat siinä usein parhaana tukena ihan liki ja lähellä. Elämässä todeksi sitä tunnetta, että samaan kaikennielevään hautaan taidetaan kaikki kaatua.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia Janita sanoo tuossa filmissä (kohta 0.50 alkaen) kun
• Toimittaja kysyy:
Kun sulla on tullut lääkäreiltä vaikuta asioita ja on kerrottu syövästä ja ne ollut tosi rajuja päiviä sulle, niin kenen puoleen olet kääntynyt, kuka on ollut sun tukena?
• Janita vastaa:
Niin kyllä melkein SOME on ollut mun tukena kun on oikeasti tullut vaikea päivä eteen niin en mä pysty ammentamaan sitä mun voimavara muualta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-kuolemasta-valtav…
(Filmi kuvattu joulukuussa 2019.)
. . . . . . .
. . . . . . .Siis miksi vanhempia ei mainita? Eikö he ole olleet tukena? Vai mainittiinko vanhemmat myöhemmin tuossa filmissä?
Olisiko tässä syy JOS Janita on halunnut tehdä hautatestamentin ja jonkin muun sen haltijaksi kuin vanhemmat??
T. Vain spekulointia
Syy miksi hän olisi saattanut voida haluta tehdä hautaustoiveen vuonna 2018 on voinut olla melkein mikä tahansa.
Se mikä nyt merkitsee on mikä toive oli voimassa hänen kuollessaan. Kuten tuosta lehti jutusta tulee esille, testamentin ja kirjallisen hautaustoiveen voi perua milloin tahansa. Vaikka edellisenä iltana ja vapaamuotoisesti. Eli ilmaisemalla asian ihan vaan suullisesti. Ongelma näissä suullisessa ilmaisuissa on lähinnä miten se todistetaan. Mutta koska Seiskassa on haastatteluja asiasta vuodelta 2019, niin se nyt ainakin on selvää, että vuoden 2018 toiveet on kumottu,
Mistä joku saa voimia taistella sairautta ja kipuja vastaan? Joku voisi sanoa rutistamalla pehmonallea, joku katsomalla ulos ikkunasta luontoa, joku musiikin kuuntelemisesta jne. Miksi meidän muiden pitäisi edes lähteä arvioimaan mikä on kyseisessä tilanteessa oikein, mistä kuuluu saada eniten voimaa ja paljonko hän arvostaa vanhempiaan.
Some antaa varmasti voimaa sellaisille, jotka sitä arvostavat. Ehkä hänestä tuntui merkitykselliseltä, ehkä se oli ehtymätön kannustuksen ja rukoilin lähde hänelle. En tiedä, koska en ole koskaan seurannut häntä missään somekanavassa.
Sopivasti luikahtaa nyt "ulkomaille" tää satutäti.
Kuka on/oli Janita Lukkarinen? Jos kyse on viimepäivinä kuolleesta henkilöstä, toivoisin, että hänen muistoaan kunnioitettaisiin eikä täällä puitaisi enää hänen elämäänsä ja kuolemaansa. Jotain kunnioitusta sentään! Ehkä olen väärässä, ja kyseessä onkin joku keksitty hahmo. Kukapa teistä tietää. En lue Seiskaa enkä muitakaan juorulehtiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä miksi tuota jarnaa ei pistetä suljetulle lukkojen taakse. Sinne kuuluu loppu iäksi!!! Kaiken huipuksi se vielä kertoilee janitan henkilökohtalaisia asioita tiktokissa!!!
Koska suljettu osasto ei ole mikään RANGAISTUS. Rangaistus on esim. vankilatuomio.
Jos Sijaltainen nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on/oli Janita Lukkarinen? Jos kyse on viimepäivinä kuolleesta henkilöstä, toivoisin, että hänen muistoaan kunnioitettaisiin eikä täällä puitaisi enää hänen elämäänsä ja kuolemaansa. Jotain kunnioitusta sentään! Ehkä olen väärässä, ja kyseessä onkin joku keksitty hahmo. Kukapa teistä tietää. En lue Seiskaa enkä muitakaan juorulehtiä.
Hänen muistoaan kyllä kunnioitetaan. Nyt puhumme testamentista ja siitä onko se oikea, väärennys ja edes pätevä tai voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Jarnan fb:
"Hei kaikki rakkaat, haluan tuoda julki tämän asian koska muuten se on ensi viikon 7 päivää lehdessä.
Minulla on Janitan testamentti ja sekä hautaussuunnitelma.
Valitettavasti 12.12 piti olla hautajaiset, ja Janitan yksi omainen ei halunnut noudattaa testamenttia ja valittavaisti Janita pakastettiin eilen kello 14.00.
Olen siis tuntenut Janitan melkein 20 vuotta, ja hänen oli tyttäreni Odessan kummitäti.
Janitan kuolinilmoitus lehteen oli myös testamentissa mutta sitä ei noudatettu ja seuraavana päivänä kun se tuli julki niin 7 päivää lehdelle myytiin valitettavasti Janitasta lehtijuttu.
Pasroria ovat vaihtaneet no ainakin 3 kertaa. TUON tämän julki ettei tästä Janitan pakastamista myydä lehtijuttuja vaan ovat julki nyt.Janitan toivetta pitää kunnioittaa, olen surun murtamaan siitä että sitä ei noudatettu ja vainaja pakastettuna.
Itse en saa kuin jotain muistovaatteita ja Odessa koruja mutta palkkasin asianvuoksi julkkijuristin.
Olen siis itkenyt useita päiviä kun tiesin tästä pakstamisesta jo torstaina.
En voita rahallisesti mitään mutta yritän estää lehdimme myynnin. Sekä vainajan tahtoa olisi pitänyt kunnioittaa ja pitää."
-Kopioitu Hymyn keskustelupalstalta-
Latvasta laho.
Onko tää siis joku kiristysoperaatio - noudattakaa mun laatimaa testamenttia tai saatte kärsiä seurauksista? Voisko toi myös vielä kerran sanoa että Janita on PAKASTETTU voi hyvä luoja miten sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia Janita sanoo tuossa filmissä (kohta 0.50 alkaen) kun
• Toimittaja kysyy:
Kun sulla on tullut lääkäreiltä vaikuta asioita ja on kerrottu syövästä ja ne ollut tosi rajuja päiviä sulle, niin kenen puoleen olet kääntynyt, kuka on ollut sun tukena?
• Janita vastaa:
Niin kyllä melkein SOME on ollut mun tukena kun on oikeasti tullut vaikea päivä eteen niin en mä pysty ammentamaan sitä mun voimavara muualta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-kuolemasta-valtav…
(Filmi kuvattu joulukuussa 2019.)
. . . . . . .
. . . . . . .Siis miksi vanhempia ei mainita? Eikö he ole olleet tukena? Vai mainittiinko vanhemmat myöhemmin tuossa filmissä?
Olisiko tässä syy JOS Janita on halunnut tehdä hautatestamentin ja jonkin muun sen haltijaksi kuin vanhemmat??
T. Vain spekulointia
Syy miksi hän olisi saattanut voida haluta tehdä hautaustoiveen vuonna 2018 on voinut olla melkein mikä tahansa.
Se mikä nyt merkitsee on mikä toive oli voimassa hänen kuollessaan. Kuten tuosta lehti jutusta tulee esille, testamentin ja kirjallisen hautaustoiveen voi perua milloin tahansa. Vaikka edellisenä iltana ja vapaamuotoisesti. Eli ilmaisemalla asian ihan vaan suullisesti. Ongelma näissä suullisessa ilmaisuissa on lähinnä miten se todistetaan. Mutta koska Seiskassa on haastatteluja asiasta vuodelta 2019, niin se nyt ainakin on selvää, että vuoden 2018 toiveet on kumottu,
Mistä joku saa voimia taistella sairautta ja kipuja vastaan? Joku voisi sanoa rutistamalla pehmonallea, joku katsomalla ulos ikkunasta luontoa, joku musiikin kuuntelemisesta jne. Miksi meidän muiden pitäisi edes lähteä arvioimaan mikä on kyseisessä tilanteessa oikein, mistä kuuluu saada eniten voimaa ja paljonko hän arvostaa vanhempiaan.
Some antaa varmasti voimaa sellaisille, jotka sitä arvostavat. Ehkä hänestä tuntui merkitykselliseltä, ehkä se oli ehtymätön kannustuksen ja rukoilin lähde hänelle. En tiedä, koska en ole koskaan seurannut häntä missään somekanavassa.
Jos suullinen ilmaisu on kuvattu/äänitetty, eikö se kelpaa todistusaineistoksi?
P.S. Voiko virallinen testamentti olla ääneen lausuttu, jos se ääneenlausuminen on kuvattu kahden muodollisesti pätevän todistajan läsnäollessa, niin että todistajatkin siis näkyvät siinä kuvassa, ja vakuuttavat testamentin oikeaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia Janita sanoo tuossa filmissä (kohta 0.50 alkaen) kun
• Toimittaja kysyy:
Kun sulla on tullut lääkäreiltä vaikuta asioita ja on kerrottu syövästä ja ne ollut tosi rajuja päiviä sulle, niin kenen puoleen olet kääntynyt, kuka on ollut sun tukena?
• Janita vastaa:
Niin kyllä melkein SOME on ollut mun tukena kun on oikeasti tullut vaikea päivä eteen niin en mä pysty ammentamaan sitä mun voimavara muualta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-kuolemasta-valtav…
(Filmi kuvattu joulukuussa 2019.)
. . . . . . .
. . . . . . .Siis miksi vanhempia ei mainita? Eikö he ole olleet tukena? Vai mainittiinko vanhemmat myöhemmin tuossa filmissä?
Olisiko tässä syy JOS Janita on halunnut tehdä hautatestamentin ja jonkin muun sen haltijaksi kuin vanhemmat??
T. Vain spekulointia
Syy miksi hän olisi saattanut voida haluta tehdä hautaustoiveen vuonna 2018 on voinut olla melkein mikä tahansa.
Se mikä nyt merkitsee on mikä toive oli voimassa hänen kuollessaan. Kuten tuosta lehti jutusta tulee esille, testamentin ja kirjallisen hautaustoiveen voi perua milloin tahansa. Vaikka edellisenä iltana ja vapaamuotoisesti. Eli ilmaisemalla asian ihan vaan suullisesti. Ongelma näissä suullisessa ilmaisuissa on lähinnä miten se todistetaan. Mutta koska Seiskassa on haastatteluja asiasta vuodelta 2019, niin se nyt ainakin on selvää, että vuoden 2018 toiveet on kumottu,
Mistä joku saa voimia taistella sairautta ja kipuja vastaan? Joku voisi sanoa rutistamalla pehmonallea, joku katsomalla ulos ikkunasta luontoa, joku musiikin kuuntelemisesta jne. Miksi meidän muiden pitäisi edes lähteä arvioimaan mikä on kyseisessä tilanteessa oikein, mistä kuuluu saada eniten voimaa ja paljonko hän arvostaa vanhempiaan.
Some antaa varmasti voimaa sellaisille, jotka sitä arvostavat. Ehkä hänestä tuntui merkitykselliseltä, ehkä se oli ehtymätön kannustuksen ja rukoilin lähde hänelle. En tiedä, koska en ole koskaan seurannut häntä missään somekanavassa.
Testamentti on voimassa oli se kuinka vanha tahansa jos ei ole tehty uutta tai kumottu vanhaa testamenttia.
miten muka jarna voi luovuttaa asiasta jos muka testamentti on luovutettu eteenpäin ja olisi aito Janitan tahto?
onkohan ne todistajatkaan oikeita vai onko heidänkin nimet väärenetty
Miten tällä on aina jotain ruokaa rinnuksilla :s https://www.tiktok.com/@jarnafinland/video/6904362694715936001
Vaikka ymmärrettävästi omaisilla on varmasti nyt raskasta, niin silti toivoisin, että jaksaisivat tehdä rikosilmoituksen tuosta Jarnasta. Ei sitä saa aina päästää kuin koiraa veräjästä. Jatkaa vaan prseilyjään.
TESTAMENTTI: On Vainajan tahto , jonka hän on teettänyt , sitä pitää Noudattaa piste.
Vierailija kirjoitti:
Janita halusi suuret hautajaiset ja se ei käy koska korona ja rahaa tuskin jäi.
Sossu maksaa vain polttohautauksen ja tuhka ripotellaan lehtoon.
Omaiset jos maksaa niin paljon vaikuttaa onko rahaa vai ei.
sossu maksaa kyllä myös arkkuhautauksen, halvimman mukaan.
Sairas kuvio. Luulen, että jos Janitalla olisi ollut testamentti, se olisi ollut vanhempien tiedossa ja heidän hallussaan. Janita oli heidän kanssaan läheinen ja tiesi, että juuri vanhemmat tulevat hautajaiset järjestämään. Väärä henkilötunnuskin paljastaa. Henkilö itse tuskin kirjoittaa henkilötunnustaan väärin, jos on testamentin laatinut tai ainakin tarkistaa tietojen olevan oikein, jos joku muu testamentin laatii.
Perheelle jaksamista! Toivottavasti asia selviää pian.
Tuon videon mukaan tämä jäi Janita viimeiseksi haastatteluksi. Videon alla tämä mainitaan.
Onko sitten oikeasti se viimeinen/viimeinen vai MTV3 viimeinen haastattelu?