Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?
Kuulemma on kahdenlaista ajattelua. Toinen on pään sisällä tapahtuvaa puhetta ja toinen on abstraktimpaa. Eri tavalla ajattelevat eivät kuulemma kykene ymmärtämään toisen tapaa ajatella. Itse en kyllä sietäisi jatkuvaa puheen pulputusta päässäni.
Kommentit (585)
On kaksikin muotoa. Kyllä on puheen pulputus päässä ja se on mun oma ääni, joka miettii juuri "pitääpä ostaa sitä juustoa".
Mutta sen lisäksi on toinenkin outo. Se on niin sanotut välähdykset, joissa "silmien" eteen tulee jatkuvasti kaikkea kuvaa, joka tulee sen näkymän päälle mitä näen ja varmaan muutkin näkee normaalistikin.
Sitä voi myös liikutella, kelata, se voi olla mistä tahansa lapsuusajasta tai oudosta paikasta. Eli tavallaan jotenkin sanottuna, toinen maailma tämän maailman päällä jonka näen saman aikaisesti tämän maailman kanssa. Aina kun puhun jotain, "näen" sen asian mitä puhun ihan kolmiulotteisena kuvana, kuin olisin sen tapahtuman keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe mitä pääni sisällä tapahtuu olisi puhetta.
Kun opin puhumaan, puhuin tauotta, lauloin ja puhuin kaikkialla. Suu meni suppuun kun täytin 12v.
Eli en puhu kuin pakosta, tai puhelimeen.
Joskus omana monologina. Joskus keskusteluna. Joskus kuvina tai elokuvana. Vähän riippuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein pysty ymmärtämään, miten voi pohdiskella asioita ilman sanoja? Esimerkiksi "Onko Jumalaa olemassa" "Miksi minä olen täällä" "Mikä on elämän tarkoitus" tyylisiä ajatuksia?
Itse ajattelen sanoilla, mutta myös mielikuvilla. Esimerkiksi jos muistelen jotain asiaa, niin näen sen mielikuvina, mutta yhdistän siihen myös kuvailevat sanat. Siitä tulee vähän kuin elokuva, jossa päähenkilö samalla kertoo asioita, kun kuva etenee.
Samalla tavalla noita pohdiskelee kuin kaikkea muutakin. Ei ole mitään sanoitusta tai kertojaääntä, se vain ikään kuin tapahtuu. Sitä on vaikea lähteä selittämään, itsestä vastaavasti tuntuu ihan hullulta ajatus että päässä olisi joku kertojaääni.
Tätä kertojanääntä voisi verrata siihen että vaikkapa ajatellessani visuaalisesti norsua en näe edessäni konkreettista norsua samaan tapaan kuin näen tämän läppärin jonka ääressä kirjoitan, vaan ainoastaan "kuvittelen näkeväni", jos tuo kuulostaa mitenkään järkevästi ilmaistulta. Vastaavasti verbaalisesti ajatellessa en kuule päässäni samanlaista ääntä joka lähtee näppäimistön naputtelusta tai naapuriasunnon äänistä, vaan ainoastaan kuvittelen päässäni samanlaisen tunteen kuin jos joku puhuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ole. Ajatukset eivät minulla ole koskaan "puheen muodossa".
Miten sinä sitten ymmärrät ajatuksesi jos ne ei ole puheena? Katselet jotain kuvia vai? Miten pystyt päättelemään tai yhdistämään tietoa? Entä laajat kokonaisuudet informaatiota tai useammalla kielellä jaetun informaation kokoaminen ja yhdistäminen? Sen uudelleen muokkaus ja uuden informaation tuottaminen?
Hmmm...asiat muodostaa kokonaisuuksia ja tiedän niiden sisällön, ne ovat vähän eri muodoissa eri aikoina, mutta tiedän mistä asiasta kulloinkin on kyse. Ne myös usein liittyvät toisiinsa.
Sanoiksi muuttaminen onkin joskus työlästä, varsinkin alkuun pääseminen. Joskus on tosi vaikea saada joku toinen ymmärtämään mitä ajattelen. Silloin toimii parhaiten kirjoittaminen, kun on aikaa miettiä tarkemmin, miten asian ilmaisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen hahmotuskyky puuttuu toisilta.
Tässäpä sulle toinen mindfuck: kun mietit jotain, mitä sulle on tapahtunut (vaikkapa ihan eilen), niin miksi näet itsesi ulkopuolelta? Miksi se ei ole muistissasi säilössä kokemuksellisena muistona? Esim. jos olet ollut uimassa niin näet itsesi altaassa polskimassa sen sijaan, että näkisit altaan veden ympärilläsi ja tuntisit sen kehoasi vasten.
Jotkut ovat aikoinaan kehittäneet tekoälyn mihin kaikki nykyinen elämä perustuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen hahmotuskyky puuttuu toisilta.
Tässäpä sulle toinen mindfuck: kun mietit jotain, mitä sulle on tapahtunut (vaikkapa ihan eilen), niin miksi näet itsesi ulkopuolelta? Miksi se ei ole muistissasi säilössä kokemuksellisena muistona? Esim. jos olet ollut uimassa niin näet itsesi altaassa polskimassa sen sijaan, että näkisit altaan veden ympärilläsi ja tuntisit sen kehoasi vasten.
Se on tarkkailija meissä, joka pystyy reflektoimaan omaa toimintaansa ja astumaan hetkeksi sivuun roolihahmostaan.
Puhetta joo...yleisin lause on: onsenyvi**u.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen hahmotuskyky puuttuu toisilta.
Tässäpä sulle toinen mindfuck: kun mietit jotain, mitä sulle on tapahtunut (vaikkapa ihan eilen), niin miksi näet itsesi ulkopuolelta? Miksi se ei ole muistissasi säilössä kokemuksellisena muistona? Esim. jos olet ollut uimassa niin näet itsesi altaassa polskimassa sen sijaan, että näkisit altaan veden ympärilläsi ja tuntisit sen kehoasi vasten.
Se on tarkkailija meissä, joka pystyy reflektoimaan omaa toimintaansa ja astumaan hetkeksi sivuun roolihahmostaan.
Kyllä minä ainakin "näen" muistoni nimenomaan omasta näkökulmasta katsottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn jatkuvasti keskustelua pääni sisällä. Olen ajattelijatyyppi, ja tämä lienee ajattelijatyypeille aivan liiankin tavallista.
Sitä kutsutaan myös yliajatteluksi, mutta minulle se ei tuota mitään ongelmaa, sillä ajattelun saa poikki aina kun ryhtyy muistelemaan asioita.
Ajatteluni ei ole puhetta eikä kieltä. Joskus jotain monimutkaista ongelmaa pohtiessani huomaan kesineeni ratkaisun ja tiedän, että näin se ratkeaa. Mutta aina ei ole yksinkertaista pukea ratkaisua sanalliseen muotoon jos ratkaisun vaiheille ei ole selkeää kielellistä vastinetta. On jopa käynyt niin, että vaikka äidinkieleni on suomi, ratkaisu "puheena" on muotoutunut aluksi englanniksi. Näissä usein kielelliseen muotoiluun autta se, että alkaa kuvailemaan ratkaisua kollegalle tai muulle asaiaa ymmärtävälle. Vastauksena aloitukseen siis: ajatteluni on abstraktia mallien tuottamista, "puhe" on vain väline näiden kuvailemiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on harvoja mielenkiintoisia keskusteluja tällä palstalla. Itselleni oli yllätys, että noinkin monet ajattelevat puheen kautta. Oma ajatteluni on enemmän sanatonta, käsitteet ikään kuin välähtävät päässäni sellaisinaan, ilman että käännän ne sanoiksi.
Osaan kyllä ajatella myös sanoin, esimerkiksi kun pitää muistaa jotain, niin muistia tukemaan otan myös sanallistamisen. Hoen esim. päässäni kauppalistaa "tomaattia, sipulia, maitoa, leipää", kunnes kaikki on ostoskorissa. Usein, kun pitää muistaa monta asiaa, jaan ne myös "sanallisiin ja ei-sanallisiin". Työssäni käsittelen usein numerosarjoja, joissa lyhytkestoinen muisti toimii täydellä teholla. Silloin jaan muistettavat sarjat sanallisiin ja kuvallisiin muistikuviin, niin ne eivät sekaannu keskenään. Eli "näen" yhden numerosarjan, ja samaan aikaan "kuulen" päässäni toisen.
Riippuu tilanteesta. Jatkuvaa puhetta siellä on, mutta ne ajatukset vaihtuvat todella nopeasti. Vähän sama kuin vaihtaisi radiokanavaa tai tv-kanavaa etsien mielenkiintoista kuunneltavaa tai katsottavaa. Mulla ainakin se on sekoitus puheesta ja abstraktista. Enemmän abstraktimpaa, puheensorinaa taustalla. Tätä kirjoittaessa mä kirjoitan mitä tulee ensimmäisenä mieleen, mitä ns. kuulen päässäni.
Nyt kun sen pukee näin sanoiksi niin onhan tää nyt perkele hullun kuuloista :D
Millä se selittyy muulla kuin telepatialla, että kun laitat omat ajatukset syrjään, otat paperia ja kynän, alkaa sanoja tulla itsellään tyhjästä kun kirjoitat heti ekan mikä tulee mieleen. Oikeasti onnistuu saada kokonaisia lauseita kun harjoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Millä se selittyy muulla kuin telepatialla, että kun laitat omat ajatukset syrjään, otat paperia ja kynän, alkaa sanoja tulla itsellään tyhjästä kun kirjoitat heti ekan mikä tulee mieleen. Oikeasti onnistuu saada kokonaisia lauseita kun harjoittelee.
Sehän on kanavointia
Ajatukseni ovat puhetta. Ensin tulee kuva, josta sitten muodostuu puhetta.
itse ajattelen molemmilla tavoilla niinkuin kaikki
Alue: Aihe vapaa
Kuvia. Esim jos ajatus on "tarvii ostaa juustoa" niin en ajattele sitä sanallisesti kuten kirjoitin, vaan mulla on mielessä keltainen oltermanni - näen sen mielessäni joko kaupan hyllyllä tai kotona sen keltaisen tyhjän kuoren. Siitä mä tiedän että sitä juustoa "tarvii ostaa". Siis ajatukseni asiayhteydestä näen, kuvana, että juusto on loppu / juustoa ostetaan kaupasta.
Samoin laajat kokonaisuudet informaatiota. Vaikka ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa kun luin. Näin kaiken kuvina mielessäni. Tämä kulkee tuonne, aiheuttaa tätä, ja muodostuu tätä.
No, osan tiedosta näin kuvana tekstistä, kirjan tekstiä, mutta sekin on kuva tekstistä (kuten valokuva) mielessä.
Ihminenhän ei ole aina puhunut sanoja. Se että ajattelee sanoina, ei ole ollut se ensimmäinen tapa ajatella. Vauva tai taapero alkaa sanoittamaan yleensä viimeistään parivuotiaana, mutta eiköhän ajatuksia ole ollut jo sitä ennen.