Lue keskustelun säännöt.
Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1375)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni korkea ÄO vaikuttanut negatiivisesti, kun lapsuudessa ei kannustettu haastamaan itseään: peruskoulu ja lukio lukematta läpi hyvin arvosanoin. Yliopisto-opinnot haastavalla alalla samaten lähes lukematta läpi (riitti kun vähän luki tentteihin edeltävänä iltana), mutta homma on nyt tyssännyt lopputyöhön, kun pitäisi nähdä vähän vaivaakin sen eteen. Lisäksi taipumusta masennukseen, kun pohtii maailman ilmiöitä tuskastumiseen asti.
Tuota kutsutaan suomeksi laiskuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä turhaudun palavereissa, kun tuntuu etteivät ihmiset näe metsää puilta, ja jauhavat turhanpäiväsistä asioista, toistavat ja jankkaavat samaa asiaa, kun hitaat ei meinaa tajuta. Tämän takia en jaksa enää avata suutani ellei erikseen kysytä. Monet muutkin ongelmat töissä tuntuu vaan johtuvan ymmärtämättömistä ihmisistä, joka ei jaksa motivoida minua korjaamaan asiaa, koska ei ihmisiä voi korjata.
Kahvihuonekeskustelut ei jaksa innostaa ellei paikalle satu muita korkeakoulutettuja, jolloin keskustelut päivän uutisotsikoistakin muuttuu mielenkiintoisemmaksi.
Kaveripiirini koostuu älykkäistä, mutta jossain määrin sosiaalisesti kömpelöistä introverteistä, joiden kanssa kommunikointi on huomattavasti erilaisempaa kuin muiden kanssa. Mutta onneksi jaamme samat intohimot, joiden kanssa voimme nysvätä keskenämme ja jakaa outoja faktoja aiheesta, eikä kukaan katso oudosti.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan virallisesti mittauttanut älykkyyttäni, mutta jostain pitkän kaavan nettitestistä vuosia sitten sain 124. Niissä saattaa olla hyvän mielen lisää, joten arvioisin todellisen luvun olevan hieman matalampi. Koulu on aina ollut minulle todella helppoa, rakastan loogisia pulmia ja tehtäviä, sekä kävin koulun vuotta ylemmällä luokalla. Kiinnostuksenkohteeni ovat laaja-alaisia, mutta luonnontieteet lähimpänä sydäntä. Aikuisiällä minulle diagnosoitiin ADD. Saan usein muilta kommenttia, että olen älykäs/fiksu. Itse en koe olevani erityisen älykäs, olen tavannut paljon minua paljon älykkäämpiä ihmisiä. Olisi mielenkiintoista käydä joskus oikeasti testauttamassa, mutta vaikea burnout, ahdistus ja masennus ovat rampauttaneet minua henkisesti. Oli useamman vuoden jakso, kun en kyennyt mihinkään vähänkään ajattelua vaativaan. Nyt ovat kyvyt alkaneet pikkuhiljaa palautua.
Työelämästä paikan löytäminen on ollut vaikeaa, sillä en kykene mihinkään liian aivottomaan tekemiseen, mutta ajattelukapasiteettiani en kykene käyttämään mihinkään, mikä on mielestäni epäkiinnostavaa tai turhanpäiväistä ja ADD:n vuoksi sitä on mahdotonta pakottaakaan (yritin sitä burnoutiin asti). Tällä hetkellä yritän keksiä jotain, mikä edes sivuaisi minua oikeasti kiinnostavia aiheita, mutta ei olisi liian henkisesti kuluttavaa. Ärsyttävää olla tällainen lumihiutale. Jos voisin tehdä mitä vaan, eikä tarvitsisi rahasta huolehtia, tekisin jonkin verran vapaaehtoistyötä ihmisiä auttaen tai minua kiinnostavien aiheiden parissa ja lopun ajasta olisin ihan luvan kanssa omissa maailmoissani, sekä kirjoittaisin.
Minulle onkin aina ollut vaikeaa keskittyä oikeaan maailmaan. Sisäinen maailmani on aina ollut paljon mielenkiintoisempaa ja olen luonteeltani hyvin hajamielinen. Olen myös aina ollut erilainen ja outo, sekä koulukiusattu. Koen silti olevani ihmisläheinen ja yritän aina katsoa asioista kaikki puolet. Minulla on muutama läheinen ystävä, jotka ovat olleet elämässäni pitkään. Olen ahdistunut ja turhautunut, sillä maailmassa tehdään niin paljon asioita niin typerästi. Ajattelen koko ajan.
Joku jossakin viestissä ihmetteli, että missä ovat ne kaikki ÄO 100 ja hieman alle -ihmiset. Olen aina luonnostaan hakeutunut fiksujen ihmisten seuraan, ja perheessäni kaikki ovat älykkäitä, joten minulla ei ennen erästä kokemusta ollut juuri ensi käden havaintoja edellämainitusta ihmisryhmästä. Kerran jouduin eräisiin bileisiin, joissa reilu enemmistö kuului tähän ryhmään. Se oli silmiäavaava kokemus. Naiset ja miehet oli jaettu selkeisiin erillisiin ryhmiin, ja koska olin kiinnostunut eräästä aiheesta, josta miesporukalla keskusteltiin, hakeuduin luonnollisesti sinne. Olin heille kuin ilmaa, ja keskustelun taso muutenkin oli melkoista. Aina kun yritin sanoa jotain, kukaan ei reagoinut mitään. Olin tottunut keskusteluihin sekaporukoissa, joissa kaikkia kuunneltiin, enkä ollut aiemmin osannut edes kyseenalaistaa sen normaaliutta. Sekä nais- että miesporukassa keskustelu pyöri äärimmäisen käytännönläheisten aiheiden sekä ihmissuhdedraamojen ympärillä.
Mitä älykkyys, joka minun kohdallani ei ole lähelläkään mitään huippuneroutta, on minulle antanut? Paljon ahdistumista, turhautumista, yleisesti mielenterveysongelmia, "liikaa" näkemistä, erilaisuuden tunnetta, mutta myös sisältöä elämään ja kykyä ratkaista eteeni tulevia ongelmia. Mahdollisuuden nauttia monipuolisemmista ja hienovaraisemmista asioista. Eväät siihen, että voisin joskus olla viisas.
Minulla on adhd-i ja pitkään pidin muita hieman jotenkin yksinkertaisina, hitaina ajattelultaan, epäintuitiivisina ja melko kyvyttöminä hahmottamaan itselleni selkeitä kokonaisuuksia ja johdonmukaisuuksia. Eivät hoksaa nopeasti.
Sitten sain lääkityksen.
Ja tajusin etteivät muut ole välttämättä tolloja, vaan erilaisia (tai itse taidan se erilainen joukossa olla). He eivät vaan yksinkertaisesti ajattele yhtä montaa asiaa samanaikaisesti, yhtä nopeasti. Eivät huomioi ihan kaikkea koko ajan, mitä itse en taas kykene halutessanikaan poissulkemaan. Eri rytmi, eri havainnot, eri ajatuskulut. Meillä addeilla vähemmän lineaariset, spontaanit assosiaatioihin ja ärsykkeisiin perustuvat. Jos on yksi selkeä ajatus päässä, menee monen asian peräkkäin ajatteluun enemmän aikaa kuin moniajolla, sen olen huomannut. Sitten odotellaan. Käytännöllisempää se usein kuitenkin on. Pysytään asiassa. Vähemmän kuormittavaa, eli sitenkin tarkoituksenmukaista.
Etuoikeus oikeastaan, että pääsee kokemaan molemmat aivot, miten ihmeellistä voikaan olla. Ymmärrän paremmin sekä itseäni että muita, lopulta oma ajattelu on väkisinkin kauhean subjektiivista ja virhetulkintoja syntyy helposti vaikka kuinka päättelisi. Ollaan niin erilaisia kaikki. Älykkyys testatusti jakauman verran keskitason yläpuolella, eli hyvää keskitasoa vain, ei tämän ketjun ainesta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on selvästi korkeampi älykkyys ja olen erakkomainen. Tunnistan monen tekstistä itseni.
Minulla on lapsi, joka on osoittautunut poikkeavan älykkääksi. Hänet on siirretty yksilöityyn opetukseen. Normaali koulu saa hänet tylsistymään. Tämä lapsi tulee usein kotiin ja kysyy "miksi kukaan ei ole samanlainen kuin minä?" "koska löydän samanlaisen kaverin kuin minä? " Tämä raastaa omaa sydäntäni. Hän kokee ettei löydä samanhenkistä seuraa.
Onko teillä muilla älykkäillä periytynyt tämä älykkyys ja lapsilla samanlaista? Miten olette ratkoneet asiat?
Ajan myötä asiat kehittyvät parhain päin. Shakkikerho vois olla hyvä paikka, missä lapsesi voisi löytää samanhenkisiä tovereita nyt. Tai jos on liikunnallinen, ni joku hieman harvinaisempi laji, esim miekkailu. Toisaalta sosiaalisia taitoja on vain jonkin verran ihan pakko oppia, joten kyllä esim. lentopalloilijoissa on paljon älykköjä. Ei tietenkään voi yleistää. Kyllä muissakin joukkuelajeissa on osallistujia moneen lähtöön.
Viimeistään lukiossa alkaa löytyä muitakin.
Onko teillä sukua? Sieltäkin voisi löytyä tukea lapsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan virallisesti mittauttanut älykkyyttäni, mutta jostain pitkän kaavan nettitestistä vuosia sitten sain 124. Niissä saattaa olla hyvän mielen lisää, joten arvioisin todellisen luvun olevan hieman matalampi. Koulu on aina ollut minulle todella helppoa, rakastan loogisia pulmia ja tehtäviä, sekä kävin koulun vuotta ylemmällä luokalla. Kiinnostuksenkohteeni ovat laaja-alaisia, mutta luonnontieteet lähimpänä sydäntä. Aikuisiällä minulle diagnosoitiin ADD. Saan usein muilta kommenttia, että olen älykäs/fiksu. Itse en koe olevani erityisen älykäs, olen tavannut paljon minua paljon älykkäämpiä ihmisiä. Olisi mielenkiintoista käydä joskus oikeasti testauttamassa, mutta vaikea burnout, ahdistus ja masennus ovat rampauttaneet minua henkisesti. Oli useamman vuoden jakso, kun en kyennyt mihinkään vähänkään ajattelua vaativaan. Nyt ovat kyvyt alkaneet pikkuhiljaa palautua.
Työelämästä paikan löytäminen on ollut vaikeaa, sillä en kykene mihinkään liian aivottomaan tekemiseen, mutta ajattelukapasiteettiani en kykene käyttämään mihinkään, mikä on mielestäni epäkiinnostavaa tai turhanpäiväistä ja ADD:n vuoksi sitä on mahdotonta pakottaakaan (yritin sitä burnoutiin asti). Tällä hetkellä yritän keksiä jotain, mikä edes sivuaisi minua oikeasti kiinnostavia aiheita, mutta ei olisi liian henkisesti kuluttavaa. Ärsyttävää olla tällainen lumihiutale. Jos voisin tehdä mitä vaan, eikä tarvitsisi rahasta huolehtia, tekisin jonkin verran vapaaehtoistyötä ihmisiä auttaen tai minua kiinnostavien aiheiden parissa ja lopun ajasta olisin ihan luvan kanssa omissa maailmoissani, sekä kirjoittaisin.
Minulle onkin aina ollut vaikeaa keskittyä oikeaan maailmaan. Sisäinen maailmani on aina ollut paljon mielenkiintoisempaa ja olen luonteeltani hyvin hajamielinen. Olen myös aina ollut erilainen ja outo, sekä koulukiusattu. Koen silti olevani ihmisläheinen ja yritän aina katsoa asioista kaikki puolet. Minulla on muutama läheinen ystävä, jotka ovat olleet elämässäni pitkään. Olen ahdistunut ja turhautunut, sillä maailmassa tehdään niin paljon asioita niin typerästi. Ajattelen koko ajan.
Joku jossakin viestissä ihmetteli, että missä ovat ne kaikki ÄO 100 ja hieman alle -ihmiset. Olen aina luonnostaan hakeutunut fiksujen ihmisten seuraan, ja perheessäni kaikki ovat älykkäitä, joten minulla ei ennen erästä kokemusta ollut juuri ensi käden havaintoja edellämainitusta ihmisryhmästä. Kerran jouduin eräisiin bileisiin, joissa reilu enemmistö kuului tähän ryhmään. Se oli silmiäavaava kokemus. Naiset ja miehet oli jaettu selkeisiin erillisiin ryhmiin, ja koska olin kiinnostunut eräästä aiheesta, josta miesporukalla keskusteltiin, hakeuduin luonnollisesti sinne. Olin heille kuin ilmaa, ja keskustelun taso muutenkin oli melkoista. Aina kun yritin sanoa jotain, kukaan ei reagoinut mitään. Olin tottunut keskusteluihin sekaporukoissa, joissa kaikkia kuunneltiin, enkä ollut aiemmin osannut edes kyseenalaistaa sen normaaliutta. Sekä nais- että miesporukassa keskustelu pyöri äärimmäisen käytännönläheisten aiheiden sekä ihmissuhdedraamojen ympärillä.
Mitä älykkyys, joka minun kohdallani ei ole lähelläkään mitään huippuneroutta, on minulle antanut? Paljon ahdistumista, turhautumista, yleisesti mielenterveysongelmia, "liikaa" näkemistä, erilaisuuden tunnetta, mutta myös sisältöä elämään ja kykyä ratkaista eteeni tulevia ongelmia. Mahdollisuuden nauttia monipuolisemmista ja hienovaraisemmista asioista. Eväät siihen, että voisin joskus olla viisas.
Minulla on adhd-i ja pitkään pidin muita hieman jotenkin yksinkertaisina, hitaina ajattelultaan, epäintuitiivisina ja melko kyvyttöminä hahmottamaan itselleni selkeitä kokonaisuuksia ja johdonmukaisuuksia. Eivät hoksaa nopeasti.
Sitten sain lääkityksen.
Ja tajusin etteivät muut ole välttämättä tolloja, vaan erilaisia (tai itse taidan se erilainen joukossa olla). He eivät vaan yksinkertaisesti ajattele yhtä montaa asiaa samanaikaisesti, yhtä nopeasti. Eivät huomioi ihan kaikkea koko ajan, mitä itse en taas kykene halutessanikaan poissulkemaan. Eri rytmi, eri havainnot, eri ajatuskulut. Meillä addeilla vähemmän lineaariset, spontaanit assosiaatioihin ja ärsykkeisiin perustuvat. Jos on yksi selkeä ajatus päässä, menee monen asian peräkkäin ajatteluun enemmän aikaa kuin moniajolla, sen olen huomannut. Sitten odotellaan. Käytännöllisempää se usein kuitenkin on. Pysytään asiassa. Vähemmän kuormittavaa, eli sitenkin tarkoituksenmukaista.
Etuoikeus oikeastaan, että pääsee kokemaan molemmat aivot, miten ihmeellistä voikaan olla. Ymmärrän paremmin sekä itseäni että muita, lopulta oma ajattelu on väkisinkin kauhean subjektiivista ja virhetulkintoja syntyy helposti vaikka kuinka päättelisi. Ollaan niin erilaisia kaikki. Älykkyys testatusti jakauman verran keskitason yläpuolella, eli hyvää keskitasoa vain, ei tämän ketjun ainesta.
Loistava kirjoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on selvästi korkeampi älykkyys ja olen erakkomainen. Tunnistan monen tekstistä itseni.
Minulla on lapsi, joka on osoittautunut poikkeavan älykkääksi. Hänet on siirretty yksilöityyn opetukseen. Normaali koulu saa hänet tylsistymään. Tämä lapsi tulee usein kotiin ja kysyy "miksi kukaan ei ole samanlainen kuin minä?" "koska löydän samanlaisen kaverin kuin minä? " Tämä raastaa omaa sydäntäni. Hän kokee ettei löydä samanhenkistä seuraa.
Onko teillä muilla älykkäillä periytynyt tämä älykkyys ja lapsilla samanlaista? Miten olette ratkoneet asiat?
Valitettavasti aika huonolla todennäköisyydellä voi löytää samanlaista kaveria, mutta on keinoja helpottaa ulkopuolisuuden tunnetta:
Usein älykkäät lapset viihtyvät aikuisten seurassa, koska he pystyvät vastaamaan lapsen taitotasoon keskusteluissa sekä haastamaan lasta. Lapsellani onkin useita aikuiskavereita minun kaveripiiristäni, joiden kanssa hän pelaa usein verkon yli erilaisia pelejä ja keskustelee monista aiheista Discordissa. Tämä ei tietysti korvaa aitoa kaveripiiriä, mutta helpottaa kovasti yksinäisiä hetkiä.
Myös harrastukset, jotka kokoaa keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä, kannattaa etsiä: shakkikerhot, pelikerhot, koodarikerhot yms.
Kannattaa kuitenkin yrittää vaan pysyä myös ikätovereiden menossa mukana, jotta myös sosiaalinen taito kehittyy. Ja ei niiden aina sydänystäviä tarvitsekaan olla. Lyhyempi hengailuhetkikin riittää. Pääasia ettei jää täysin yksin. Usein älykkäillä lapsilla ne ystävät löytyvät myöhemmällä iällä, kun pystyvät tekemään itseään koskevia päätöksiä enemmän.
Mun älykkyys, silloin kun mitattu, on ollut jotain 140-150 välillä. Olen tohtori, väitöskirjasta ja gradusta korkein arvosana, lukiosta 6 ällää ja pari magnaa ylimääräisistä kielistä. Kielet ovat muutenkin yksi mielenkiinnon kohteeni, kirjoitin niitä viisi ja osaan noin kymmentä. Paperilla kuulostaa hyvältä?
Mutta sitten se kielteinen. Sen jälkeen kun jouduin lapsuudenkavereistani 4. luokalla eroon muuton myötä, minua on syrjitty ensin yliopistoon asti (siellä ei) ja sitten taas työelämässä. Se, että kyselen perusteita enkä usko ilman niitä, hallitsen laajoja teorioita ja kokonaisuuksia ja esitän kriittisiä kysymyksiä ärsyttää tiedemaailman ulkopuolella lähes kaikkia ihmisiä. Minulla ei juurikaan ollut kavereita 4. luokasta lukioon asti. Fyysisemmin suuntautuneet pojat kiusasivat minua rankasti ja heitä ihailleet tytöt lähtivät mukaan, minkä vuoksi minusta tuli sosiaalisesti syrjitty . Perustason kouluista en löytänyt hengenheimolaisia. Olen koko elämäni kärsinyt yksinäisyydestä. Yliopistossa tilanne parantui, mutta vuosien syrjintä oli tuhonnut itsetuntoni. Sen vuoksi ajauduin kelvottomiin parisuhteisiin. Olin iloinen kun joku kiinnostui minusta. Nyt olen eronnut yksinhuoltaja. Lapseni ovat kyllä todella lahjakkaita ja heillä menee hyvin.
Ammatillisesti tuntuu, että olen vähitellen ajautunut mielekkäiden työurien ulkopuolelle. Aloitin korkeasta ja hyvinpalkatusta asiantuntijatehtävästä, jossa valitettavasti oli poliittisia sidonnaisuuksia. Niiden muuttuessa näkemyksiäni ja korkeaa koulutustani ei enää edes kaivata: ei esimiehiltä (omani oli tehtävään siirtynyt professori, nykyinen on maisteri) eikä avustajilta (ennen joukko tohtoreita, nyt maistereita). Yhteiskunta tai ainakaan oma alani ei enää arvosta pätevyyttä, vaan sopivuutta ja sopivia mielipiteitä. Kaltaisillani on vaihtoehtona niellä runsaasti paskaa ja olla hiljaa, tai ajautua uraputkien ulkopuolelle. Itse teen nykyään lähinnä itsenäistä tutkimusta ja tuntiopetusta, kun kertaluokkaa keskinkertaisemmat tekevät uraa. Tuloni ovat apurahatasoa.
Koen kärsiväni vielä siitä, että koska pyrin jatkuvasti haastamaan itseäni ja näkemyksiäni olen oppinut mm. psykologisesti paljon itsestäni. Valitettavasti se johtaa siihen, että joudun arvioimaan elämänratkaisujani mm. ihmissuhteiden ja uran osalta. Ehkä kaikki nelikymppiset tekevät niin, mutta minua turhauttaa se, että näen tekemiäni virheitä ja tuntuu, ettei niitä voi enää korjata. Olisin onnellisempi jos en ajattelisi tällaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein älykkäät lapset viihtyvät aikuisten seurassa, koska he pystyvät vastaamaan lapsen taitotasoon keskusteluissa sekä haastamaan lasta. Lapsellani onkin useita aikuiskavereita minun kaveripiiristäni, joiden kanssa hän pelaa usein verkon yli erilaisia pelejä ja keskustelee monista aiheista Discordissa. Tämä ei tietysti korvaa aitoa kaveripiiriä, mutta helpottaa kovasti yksinäisiä hetkiä.
Myös harrastukset, jotka kokoaa keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä, kannattaa etsiä: shakkikerhot, pelikerhot, koodarikerhot yms.
Kannattaa kuitenkin yrittää vaan pysyä myös ikätovereiden menossa mukana, jotta myös sosiaalinen taito kehittyy. Ja ei niiden aina sydänystäviä tarvitsekaan olla. Lyhyempi hengailuhetkikin riittää. Pääasia ettei jää täysin yksin. Usein älykkäillä lapsilla ne ystävät löytyvät myöhemmällä iällä, kun pystyvät tekemään itseään koskevia päätöksiä enemmän.
Kuulostaa paljon omalta lapseltani, joka viihtyy shakkikerhossa pelaamassa vanhojen pappojen kanssa ja osallistuu kilpailuihin. Kun vertaan itseeni, siunaukseksi hänelle on osoittautunut yksityiskoulu, jossa on omantasoisia kavereita. Itse kärsin läpi pikkukunnan yläasteen.
En ihan päässyt Mensaan. Tulos oli jotain 125 tai 126. Mutta olen tulokseen tyytyväinen. Eipä tuo ole vaikuttanut elämään juuri mitenkään vaikka on keskivertoa korkeampi. Duunari töitä amispohjalta ja viikonloppuna olutta ja pleikkaria. Talo pitäisi ostaa.
Olisi siitä älykkyydestä varmaan jotain hyötyä jos jaksaisin istua koulussa. Vähän kun olen kärsimätön ja en jaksa keskittyä niin koulu ei sovi minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole suht. normaali. Korkea äo 140-
Ei nyt ihan normasli jos 90% väestöstä sen alle.
Joo, joo, mutta nyt puhuttiinkin vauvalaisista, tuosta yli-ihmisten ryhmästä. Täällä kaikki alle 140 ÄO:n omaavat ovat älyllisesti kehitysvammaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päivä on taistelua, koska id...ioo..tit ympärilläni eivät tajua ja ovat tehottomia. Tuntuu siis, että olisin lasten päiväkodissa ja ainoa aikuinen siellä.
Paitsi että lapsetkim voivat olla älykkäitä. Joukossa sitten tuhmistyvät, muittei kaikki.
Se ois ihan mahtavaa jos töissä olis kuin päiväkodissa, siellä ois silloin paljon naurua ja huumoria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on selvästi korkeampi älykkyys ja olen erakkomainen. Tunnistan monen tekstistä itseni.
Minulla on lapsi, joka on osoittautunut poikkeavan älykkääksi. Hänet on siirretty yksilöityyn opetukseen. Normaali koulu saa hänet tylsistymään. Tämä lapsi tulee usein kotiin ja kysyy "miksi kukaan ei ole samanlainen kuin minä?" "koska löydän samanlaisen kaverin kuin minä? " Tämä raastaa omaa sydäntäni. Hän kokee ettei löydä samanhenkistä seuraa.
Onko teillä muilla älykkäillä periytynyt tämä älykkyys ja lapsilla samanlaista? Miten olette ratkoneet asiat?
Meillä oma älykkyyteni on tutkittu ja se on Mensa-tasoa. Miehelläni on myös varmasti korkea älykkyys, sitä tosin ei ole virallisesti testattu, mutta se näkyy ihan arjessa esimerkiksi matemaattisena ja teknisenä lahjakkuutena. Vanhemman lapsemme älykkyyttä on tutkittu lapsena siinä yhteydessä, kun hänellä päiväkodin toimesta epäiltiin Aspergerin syndroomaa. Tätä ei kuitenkaan todettu, vain korkea älykkyys. Nuoremman lapsen älykkyyttä ei ole tutkittu, mutta uskoisin sen olevan korkea koulumenestyksen ja monen muun syyn vuoksi. Nyt nuoruusiässä vanhemman lapsen älykkyys näkyy monilahjakkuutena. Hän on kympin oppilas kaikessa, käy luma-luokkaa ja on hyvä ihan kaikessa, mitä tekee. Lisäksi hänellä on useita harrastuksia, joissa on hyvä ja oppii helposti mitä vain. Aiemmin hän oli epäsuosittu kavereiden keskuudessa, koska muut eivät jakaneet hänen aikuismaisia kiinnostuksen kohteitaan. Nykyisin hän on oppinut myös olemaan parempi kaveri ja hänellä on paljon fiksuja kavereita. Minulle hän valittaa kuitenkin välillä sitä, että hän tuntee itsensä joka ryhmässä jotenkin ulkopuoliseksi. Hänen persoonallisuustyyppinsä on myös hyvin harvinainen (psykologin mukaan), joten tämä voi lisätä ulkopuolisuuden tunnetta. Kaiken kaikkiaan molemmat lapsemme voivat hyvin ja heillä on paljon kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita elämässä. Olemme järjestäneet itse heille paljon virikkeitä ja harrastuksia sekä keskustelemme paljon. Nämä varmasti auttavat asiaa.
vaikuttanut elämään siten, että yhdistettynä huonoihin vuorovaikutustaitoihini, töksäyttelytaipumukseen, kärsimättömyyteen ja rehellisyyteen, mut on koettu pelottavaksi, töissä eteneminen vaikeutunut, vitutus ja masennus on maksimaalista, kärsin maailman pahuudesta ja ihmisten tyhmyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha sanonta..viisaat eivät mainosta itseään fiksuiksi edes netissä, haiskahtaa että sait 75 ja yrität nyt päteä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 135, eli ei mikään huippu mutta ihan ok.
Ei näy arjessa mitenkään erityisesti muuten, mutta välillä mielessäni manaan sitä miten tyhmiä esim. jotkut työkaverini välillä ovat, eivät osaa loogisesti päätellä asioita joita itse pidän helppoina. "Eikö tuo nyt oikeasti ymmärrä, miksi pitää kysyä noin turhia asioita.." Tuntuu, että jotkut ihmiset eivät edes yritä miettiä ja päätellä asioita itse ja se ärsyttää.
Olet varmaankin työkaverini. Hänen mielestään kysyn turhia ja tyhmiä asioita ja hän korostaa usein omaan älykkyyttään. Myös naureskelee kommenteilleni ylimielisesti. Ja hän muistaa aina sanoa miten tyhmä kysymykseni olikaan. :D Minä taas yritän kysymyksilläni kohteliaasti ja häntä nolaamatta saada hänet ymmärtämään kokonaisuuksia ja erilaisia näkökulmia. Ei taida oikein mennä perille.
T. ÄÖ 140
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 135, eli ei mikään huippu mutta ihan ok.
Ei näy arjessa mitenkään erityisesti muuten, mutta välillä mielessäni manaan sitä miten tyhmiä esim. jotkut työkaverini välillä ovat, eivät osaa loogisesti päätellä asioita joita itse pidän helppoina. "Eikö tuo nyt oikeasti ymmärrä, miksi pitää kysyä noin turhia asioita.." Tuntuu, että jotkut ihmiset eivät edes yritä miettiä ja päätellä asioita itse ja se ärsyttää.
Olet varmaankin työkaverini. Hänen mielestään kysyn turhia ja tyhmiä asioita ja hän korostaa usein omaan älykkyyttään. Myös naureskelee kommenteilleni ylimielisesti. Ja hän muistaa aina sanoa miten tyhmä kysymykseni olikaan. :D Minä taas yritän kysymyksilläni kohteliaasti ja häntä nolaamatta saada hänet ymmärtämään kokonaisuuksia ja erilaisia näkökulmia. Ei taida oikein mennä perille.
T. ÄÖ 140
ÄÖ 140? Kyllä kyllä.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että oletteko te älykkäät ottaneet koronarokotteen?
Tein joskus kauan sitten tuollaisen testin ja sain siitä tulokseksi n. 90.
Ei oo oikein mitään tavoiteltavaa koska tietää että turhaahan se on vaan.