Tammivauvat 2015 <3
Täällä olis plussattu tänään aamulla, la olis oviksen mukaan 2.1, kuukautiskierrosta ei paree mitään laskeskella kun on niin epäsäännöllinen kierto.
Toista odotellaan, esikoistyttö on 3v ja leikkikaveri on erittäin odotettu.
Yritän päivitellä ketjua ahkerasti eli laittakaahan selkeesti nimimerkki ja laskettu aika. Suljetun ryhmänkin voin perustaa jos tarvetta on, itseä se ainakin kovasti kiinnostaa. Siellä vois sitten tarkemmin kysellä sen fb-ryhmän perään jos sille kiinnostusta löytyy :)
Ihanaa, olo on onnellinen <3
anita, la 2.1
Ja arvatkaas vaan meinasko heti otsikkoon tulla kunnon typo kun hyvin vahvasti elän vielä vuotta 2014 :D
Kommentit (550)
Heippa!
Täällä on kyllä kiva käydä lukemassa teidän kuulumisia, jospa minäki kerron nyt omani
Eli tänään oli sitten se ensimmäinen np-ultra. Jännitti niin paljon, että onko kaikki hyvin ja olihan siellä! Pieni sydän sykki ja siellä se pieni nukkui tyytyväisenä, eikä meinannut edes herätä vaikka lääkäri kuinka taputteli vatsaa, hmm keneenköhän tullu ton nukkumisen suhteen kyllä se sit vähänajan päästä alkoi liikuttelemaan jalkojakin ja saatiin aika hyvät kuvat kun se siinä köllötteli ja nyt niitä kuvia voikin ihastella jääkaapin ovesta!
Alunperin viikkoja piti olla 12+6, mutta tänään se muuttui vähän, eli pienempi kaveri siellä oli, joten nyt 12+2 , laskettua aikaa ei kuitenkaan tarvinut muuttaa.
Pahoinvointikin on pikkuhiljaa alkanut helpottamaan ja enää ei kaikki ruuatkaan okseta niin paljon (onneksi), väsymys kuitenkin on vielä aika hyvinkin kuvioissa, mutta mikäs sen parempaa onkaan kuin nukkuminen Eipä tässä oikein muuta, onnelliset fiilikset kaikinpuolin! Senpä kunniaks vois huomenna käydä vähä tsiigailemassa vauvanvaatteita, jospa jotain jo tarttuis mukaankin ja tietty itsellekkin, sen verran on jo vatsa kasvanut, ettei kohta mahdu enää S-koon paidatkaan!
Sonkku 12+2
Heipat!
Padilla kirjoittelen, joten sori virheet ja mahdolliset rivihäröt jo etukäteen. Kivasti on juttua tullut helteistä huolimatta. Onnea ultrassa käyneille :).
Meillä oli myös nt-ultra tänään ja kaikki on loistavasti. Pieni oli poikittain ja kokoa nyt 7,5cm. Jalat mukaan laskien 8,5cm. Niskaturvotusta vain 1,1mm eli hyvä, kaikkihan on normaalia alle 3mm. Myös seulavastaukset saatiin, eikä downiin ole pienintäkään riskiä. Vauva ei halunnut oikein olla kuvattavana ja pyöri karkuun useita kertoja. Näkymää haittasi myös etuseinässä oleva istukka, mutta saatiin sentään ihania kuvia ja mitat aikaan. 4D-kuvassa näkyi selvästi jo käsi, jalka polvineen ja napanuora sekä kasvojen piirteet. Hurjaa!
Vuodoille ei löytynyt mitään selitystä nytkään. Istukka on siisti eikä näy hematoomia. Nyt vuotoa ei ole ollutkaan ja tilanne näyttää rauhoittuneen. Onnellinen olo, kaikin puolin! Tuntuu, että nyt sitä oikeasti uskaltaa alkaa nauttia tästä kasvavasta mahasta, joka näkyy jo selkeästi. Muutenkin on ihanaa, kun alkoi loma ja saa vaan olla!
Joku kyseli synnytyksestä... No, ei jännitä, kaikki menee kuitenkin omalla painollaan. Tulee joko sektio tai alatie ;). Ensisynnyttäjän kannattaa toki tutustua aiheeseen mutta suosittelen välttämään kaikkia pahoja synnytysjuttuja, koska niistä yleensä kehittää vain itselleen paineita ja pelkoja. Jokainen synnytys on kuitenkin lopulta omanlaisensa. Ottakaa siis rauhallisin mielin.
Nyt hiljenen ja lähden lähikauppaan hakemaan iltahyväskää yövieraille. Tsempiä ja aurinkoa kaikille!
LMC ja Muru-Veijari rv12+3
Hei taas,
Täällä on työtaakkaa päästy keventämään, kun olen nyt uskaltanut jopa kertoa töissä raskaudestani. Kiitoksia tsempeistä ja lempeästä "läksytyksestä" olla tekemättä liikaa töitä, tuntuu välillä vaan niin oudolta hellittää ja antaa itselle lupa löysäillä, kun on tottunut työskentelemään tukka putkella.
Ihanaa LMC, että sait oikein 4D-kuvat! Onko teillä ihan kunnallisella noin hyvä välineistö käytössä? Onnea muillekkin onnistuneista ultrakokemuksista. Itsekin kävin ekassa kunnallisessa ultrassa ja oli kyllä jännittävää nähdä hänen liikkuvan! Koko oli hieman isompi, kuin laskennallisesti, mutta la ei muuttunut.
Minäkin olen ostanut jo vauvalle vaatteita, kun nyt on ollut niin ihania alennusmyynneissä. Muutenkin tuntuu, että tuon ultran jälkeen raskaus taas konkretisoitui oikein kunnolla. Synnytystäkin olen miettinyt, mutten pelolla. Tulee mitä on tullakseen. Kyllähän siitä on moni muukin selvinnyt kunnialla, miksen minäkin...hope so ;)
Joku puhui myös ruuan etomisesta. Mulla on ihan sama juttu, että liha/kala ei maistu. Oikein pitää pakottaa itsensä syömään proteiinia ja sama haarukallinen pyörii sitten suussa kaaaauan. Ihan kun olisi taas itse lapsi ja ruoka ei maistu. Tekisi mieli vaan kaikkea raikasta ja kasvisruokaa. Mikähän juttu sekin on?! Tosin hampurilaiset ja pizza kyllä maistuisi ;)
Että sellaista tänne. Kiva lukea muiden kuulumisia, vaikka kaikkeen ei aina muistakkaan kommentoida...
Poppis 13+3
Hei! Iloisia uutisia nt-ultrasta. Kaikki hyvin <3 Kolmen viikon päästä pääsen kuitenkin jo uuteen kontrolliultraan, mikä on kyllä aivan mahtavaa! Tosi hyvää ja perusteellista hoitoa tuntuu olevan ja kaikki otetaan niin varman päälle kuin pystytään.
Hienoa kuulla myös muiden hyviä ultrakuulumisia!
Minkäslaisia oireita teillä muilla on tällä hetkellä? Mulla on tuota huonovointisuutta aikaajoin edelleen, arat rinnat, ummetus, hormooninäppyjä kasvoissa, hikoilu, yöheräily ja välillä semmosta lievää menkkamaista jomottelua, kai ne on kasvukipuja tai noita suolistovaivoja.
Mahaa mulla jonkunverran jo on. Jotkut löysemmät paidat peittää kyllä raskausmahan, että näyttää ainoastaan lihoneelta :D Ja tässä nyt muutamana päivänä oon tuntenut kasvaneen kohdun liikkeessä. Sitä odotellessa, että pikkuisen liikkeet alkaisivat tuntua. Voi kumpa nyt saisi tämän pikkuisen pitää masussa loppuun asti ja saataisiin hänet meidän arkea ilostuttamaan! <3
Relight ja pullukka rv 13+1
Voi räkä... Ehdin jo kirjoittaa pitkät tarinat ja sitten tää puhelin hävitti sen tekstin kokonaan... Voihan masennus!
Mutta aloitetaanpa sitten alusta: onnittelut kaikille teille, jotka olette jo ehtineet saamaan hyviä uutisia ultrassa. :) Erityisterveiset Mishulle: jos sukulaiset Espanjassa vielä rutkuttavat raskausajan oleskelustasi Suomessa, voit esitellä heille tutkimusta, jossa Suomi on todettu jo kahtena vuonna peräkkäin maailman parhaaksi paikaksi olla äiti.
http://yle.fi/uutiset/suomi_on_yha_maailman_paras_paikka_aidille/7222013
Kyllä vertaistuki on sitten mahtava asia maailmassa: hienoa huomata, että niin monella alkaa nyt olo helpottaan ja tulikos-juhannuksena-syötyä-muutama-grillimakkara-liikaa -tyyppinen turvotus vaihtua oikeaksi vauvamahaksi. :) Ja ne, jotka vielä kamppailevat huonovointisuuden kanssa, niin kyllä se siitä helpottaa, ihan varmasti. :)
Kaisaana: tuo merkki (.) tarkoittaa samaa kuin lyhenne ON = omaa napaa. Eli siis puhetta oman navan ympäristöstä; omia kuulumisia ja tuntemuksia. Ja tervetuloa joukkoon! Joku muukin oli muistaakseni uusi, joten tervetuloa myöskin joukkoon. :)
(.) Joku kyseli yövuorojen tekemisestä... Siitä muuten kyseli tämän päivän neuvolalääkärikin, kun huomasi mun ammatin. Meillä on harvinaisen mahtava työyhteisö, eikä kenenkään ole pakko tehdä yövuoroja, vaikka lähtökohtaisesti kolmivuorotyötä tehdäänkin. Raskaana olevat on noin puolivälissä laitettu lopettamaan valvominen, kun ei se tutkimuksien mukaan ole terveellistä. Olipa muuten kokonaisuudessaan aika nopsa lääkärikäynti: mittasi rutiinit, teki sisätutkimuksen (totesi onneksi kohdunkaulan kiinteäksi ja pitkäksi) ja totesi, että ota rauhassa. Minä siihen sitten, että jaa niitten kahden vanhemman ipanan kanssa vai (ja jätin mainitsematta tän eläintarhan, joka meillä on hoidettavana, jonka lisäksi asutaan nyt väliaikaisevakossa, kun etsitään uutta kotia, eli toivottavasti päästään muuttamaankin viimeistään syksyllä)...? :D
Kaisaana: kuten LMC:kin, en pelkää synnytystä, sillä se lopulta menee niin kuin menee, vaikka kuinka miettisi ja suunnittelisi etukäteen. Oikeastaan ainoa asia, joka mua mietityttää, on se tajuanko lähteä sairaalaan ajoissa (millään kun en sinne haluaisi lähteä liian aikaisin). Tuo kakkonen kun syntyi sen verran nopsasti, että ehdittiin oleen salissa kokonaiset 26 minuuttia. Paras neuvo muuten, m
inkä sain esikoisen synnytyksessä olleelta kätilöltä: älä taistele supistuksia vastaan. Siihen asti olin jotenkin virheellisesti ajatellut, että kun ei kerran vielä saa ponnistaa, täytyy jotenkin jännittää supistuksia vastaan... Kun lopulta tajusin oikeasti rentoutua ja antaa supistusten tehdä tehtävänsä, loppu menikin oikeastaan aika helposti. :)
sininenuni (13+2)
Lapsivesipunktiosta selvitty. Edelleen nestettä sydämessä, ja ei kertonut sen enempää onko lapsi muuten ok. Lähete Helsinkiin, et sinne lisätutkimuksiin. Pitkään kattoi ultrasta pientä, mutta siinä se sitten olikin. Koko vastasi viikoja. Neula mahasta läpi, ja se oli siinä. Lapsivettä vähän, että otti vähemmän näytettä kun olisi pitänyt. Viikko ootellaan punktio tuloksia, ja kahden viikon sisällä matkustan Helsinkiin. Ei tätä voi onnelliseksi odotukseksi kutsua :( Kaikkeen on joutunut varautumaan..jälleen kerran :(
Sladyx 15+0
Lämmin kesäiltainen tervehdys.
Huomasin tuossa kun tänään facebookia tutkailin vähän enemmän kuin yleensä, niin näin erään kaverin liittyneen suljettuun ryhmään (juurikin liittyen raskauteen). Täällä kun on ollut pohdintaa, että näkyisikö tammikuisten ryhmä muille.. En sitten tiedä saako ryhmiä laitettua vielä näkymättömiksi muille kuin ryhmään kuuluville vai vain suljetuiksi.
Täällä on käyty jo vaunuja ihastelemassa :) Ihanan kalliita myös. Ja vauvanvaatteita iso kasa hankittuna :) Aluksi päätin, että mitään en osta liian aikaisin, mutta toisin kävi, "halvalla" kun on saanut.
Mahassa on tuntunut jo 12+-viikolta lähtien jotain kummaa kuplintaa/nipistelyä, jonka jälkeen kutinaa, mutta en sitten tiedä mitä ovat. Toivottavasti alkaisi liikkeet tuntumaan jo pian. Ja jostain syystä haluaisin, että mahakin olisi jo isompi. Tässä edelleenkin pieni pelko takaraivossa, että onkohan kaikki kunnossa. Maha tosin kasvaa tasaisella 1cm/vk vauhdilla, joten vanhoja housuja on ihan turha enää kuvitellakaan saavansa päälle.
Synnytys toki pelottaa ja jännittää, mutta siihen on vielä niin pitkä aika, että sitä ehtii stressata sitten myöhemminkin. Onneksi olen lukenut netistä vain positiivisia synnytyskokemuksia, joten ei mitään kovin suuria kauhukuvia ole ehtinyt kehittymään.
Väsymyskin alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, joten leppoisin mielin eteenpäin. Ensi viikon lääkärikäyntiä odotellessa. Jospa sieltä saisi taas varmistusta pikku-kaverin mukanaolosta.
Nipander 15+3
Palailempa vielä tuohon eiliseen facebook-pohdintaani. Piti vielä tutkia asiaa. Tuo kaverini ryhmä onkin siis suljettu eikä salainen (niinkuin ymmärtääkseni tammivauvojen ryhmä on). Eli ei hätää, jos sellaiseen salaiseen haluaisi liittyä :) Aina oppii jotain uutta.
Kaisaanan valitusviesti oli kuin suoraan mun näppikseltä (sen takia uskaltauduin tänne kirjautumaankin) :D Hermo menee noihin näppyihin, mulla ei oo KOSKAAN ollut näin paljon näppyjä.. ei ikinä! Ja niitä on joka paikassa! otsassa, kaulassa, olkapäillä, rintaankin tullut näppyjä.. aaargh!Onneksi vain pientä näppyä eikä mitään kunnon jätti finnejä (luin että joillekin puhkeaa ihan akne).
Ja mielialavaihtelut! Kiukkuan vähän väliä jostain.. ja varsinkin iltaisin kun rupee väsyttämään. Koirat ja ukko saa kärsiä.. onneks ukko ottaa kaiken kiukkuilun huumorilla ja itsekin pidän noita kiukkukohtauksia huvittavina kun tajuan että ihan turhasta taas kiukkuilen. Koirat vaan ei oikeen tajua kun mulla menee niihin hermot jostain ihan pienestä jutusta (koira läähättää liian lähellä mua tai maiskuttaa tai jotain muuta yhtä typerää). Hävettää kun en pysty hillitsemään itseäni kun rupee kiukuttamaan..
Yks ilta töitten jälkeen kiukkuilin sitä että maha pömpöttää. Hirmu vihaisena selitin miehelle miten nyt töissä näyttää siltä kun oisin raskaana kun työpaita on niin tiukka ja kaikki mun housutkin on kohta liian pienet.. Ukko sitten jotain hymähteli ja sanoi että mun ehkä kohta pitäis alkaa tottumaan siihen että näytän siltä ku oisin raskaana ja että painoa varmasti tulee vielä lisää ja vatsakin tulee kasvamaan :D
Odotan kyllä sitä raskauden hehkua, hyvää ja rauhallista oloa.. toivon että se tulee pian, en jaksa enää olla tämmöinen :D
Oletteko muuten kaikki jo kertoneet raskaudesta töissä? Mulla on pieni ongelma ton kertomisen kanssa.. Mulla on määrä-aikainen soppari jota jatketaan tämän kuun lopussa (muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi), työskentelen yksin pienessä kaupassa ja työnkuvaan kuuluu siis tavaroiden purku. Viikossa sitä tavaraa tulee 1000kg kerralla + pienempiä eriä ja iso kuorma pitäisi purkaa päivässä-kahdessa. Pitää nostaa painaviakin säkkejä ja pinota kuormalavoja korkeisiin pinoihin.. Enhän mä jossain vaheessa enää tule pystymään tekemään noita juttuja (varsinkaan pinoamaan niitä lavoja), kun vatsa kasvaa en varmastikaan pysty niitä isoja säkkejä ja laatikoitakaan nostamaan ja hyllyttymään. Jos kerron raskaudesta nyt, pelkään ettei mun työsopimusta jatketa, koska työnantaja joutuu kuitenkin sitten jossain vaiheessa siirtämään mut toisiin tehtäviin ja kuitenkin hankkimaan jonkun mun tuuraajaks siellä missä nyt olen yksinäni töissä.. mutta en mä kyllä työttömäksikään halua joutua nyt kun vauva tulossa. Olenko hirmu paha ihminen jos kerron raskaudesta vasta sitten kun se alkaa haittaamaan mun työntekoa?
Hih.. niin ja eka lapsi tulossa
rv11+5 , la 23.1
Heippistä kaikille tasaisesti :) onnea hyvistä ultrista ja Sladyx kovasti hermoja ja jaksamista sinne! En muista kuka kirjoitti mitä niin vastailen juttuihin ilman nimiä. Vähän hankalaa näin kännykällä.
Oireita mitä nyt on: ruokaällötys, suonenvedot öisin, nännit törröttää ja on herkät, täälläkin poskissa näppyjä, seksiäkään ei varsinaisesti tee mieli. Nälkä on helpottanut onneksi :) sokeri maistuu tosi makealta ja en voi sietää savun ja tervan hajua. Mulla on puhjennut heinäallergia ja ennen sitäkin limaa valuu kurkkuun. Helle tuntuu tosi tukalalta...
Miten muut ootte saaneet urheillessa pidettyä sykkeen alle 150?? Kyllä mulla väkisin ylämäissä nousee pyöräillessä ja luistellessa 160 :( ainoa ratkaisu taitaa olla pohjanmaalle muutto! Mä tarviin hikeä ja hengästystä!!
Yksi oire on se että mä tunnen kyllä mun kohdun SISÄLTÄ päin ihan selvästi. Tai tiedän missä se on vaikken ulkopuolelta osaa hahmottaa sitä. Nyt sitä vähän jomottelee ja välillä nippailee kevyesti. Oon kyllä tosi herkkäkohtuinen varmaan, kun tunsin sen kiinnittymisenkin papa-nippailuina. Tunteeko muut selvästi sen kohdun paikan? Tuskin noi hipailutökkäilyt voi vielä mitään liikkeitä olla. Mutta voisin kuvitella että aika aikaisin ne huomaan!
Kyllä mua synnytys pelottaa:/ ennen pelotti hurjasti enempi. Nyt on tullut jotenkin sellainen etten enää voi itse valita synnytänkö vai en niin minkäs teet. Tavallaan se etten kuitenkaan voi vaikuttaa itse mihinkään niin on vienyt terän peloilta. Ehkä hormoonit tekee jo tehtäviään? Muutenkin oon muuttunut sellaiseksi ettei haittaa yhtään vaikkei ole kaikki langat käsissä.. outoa!!
Sitten omaa napaa: np ultra oli tänään!! Keräsin aamupäivällä hurjan stressin ja pelon ja psyykkasin itseäni että kaikki ei välttämättä ole hyvin! Olin siis todella hermona. Söin pullaa ennen ultraa että pikkuinen saisi energiaa hyöriä (sikälimikäli siellä ketään hengissä olisi...). Siihen kun se hullu pyörijä pamahti ruutuun niin vedin ihan hysteerisen helpotusitkun :D kaikki raajat sillä oli ja aivot ja nenä ja sormet ja kaikki <3 ihan älytöntä! Sehän näytti ihan oikealta ihmiseltä! Tosi söpöltä vielä. Ymmärrän kyllä että rv 13 ultrassa kukaan ei VOI näyttää söpöltä :D Kätilö keskittyi enemmän kaverin esittelyyn, eikä kertonut esim turvotuksen määrää. 1.1mm tuloksen se siinä ruudulla usein mittasi niin varmaan se se sitten oli. Postissa pitää odotella tulokset. Pituuden kertoi kun kysyin, noin 7 cm. Lan se laski pään läpimitasta, ja sen mukaan nyt olisi 12+3. En kyllä usko, oon itse laskenut että 12+5-13+0 on oikea. Eiköhän toi pari pv voi mennä mittaustarkkuuden piikkiin. Musta se mittasi sen jotenkin oudosti eri puolilta päätä eri kohdista... tuskin tuosta on tarvetta huolestua? Mutta vähän outoa, mitään mittoja se ei mulle antanut, numero ihmisenä vähän kyllä kaipaan niitä :D nyt oon kyllä hurjan onnellinen ja huojentunut! Huh!!
Havu 13+0
Sladyx: onpa sinulla rankkaa, kovasti tsemppiä ja jaksamista odotteluun ja lisätutkimuksiin. Toivotaan kovasti, että tulokset ovat hyviä! <3
Nipander: on tosiaan sekä salaisia että suljettuja ryhmiä, joten ehkä kaikki perustajat eivät ole osanneet olla ryhmiensä kanssa niin tarkkana... Mahtavaa, jos tunnetkin jo liikkeitä. Kupliksi itse niitä ensimmäisiä kanssa kuvailisin. :) Saako kysyä, mitä vaunuja jo katselit...?
Sininen uni: tuo taistelematta jättäminen onkin hyvä neuvo. Itse sain sen muodossa älä jännitä, rentoudu - mutta tuo on vielä konkreettisempi.
Marzi85: työsopimuksesta - mulla on kokemusta vähän vastaavasta. Vaihdoin työpaikkaa viime raskauden aikana. En tosin tiennyt vielä olevani raskaana työsopimusta allekirjoittaessa, mutta vaikka olisin tiennyt, en usko, että olisin kertonut. En kertonut irtisanomisaikanani enkä heti kun aloitin, vaan kerroin vasta, kun kolme kuukautta oli täynnä (ajattelin silloin niin, että ekat 12 viikkoa on joka tapauksessa vielä epävarmaa). Mutta kolmenkaan kuukauden kohdalla ei olisi käsittääkseni ollut pakko. Työnantajalle kai pitää kertoa joitakin kuukausia ennen mammalomaa (en nyt muista tarkkaa sääntöä). Kyllä tässä voi olla mun mielestä sen verran itsekäs! Ei työnantajatkaan ole enää niin sitoutuneita työntekijöihinsä, miksi meidän sitten pitäisi olla... Juttelin silloin liiton lakimiehen kanssa - kuulutko johonkin liittoon, jonka lakimiehelle voisi soittaa? Mun käskettiin esim. varautua epämieluisiinkin kommentteihin ja muuhun, mutta lopulta minua vain onnitteltiin... Näitä asioita ei kuitenkaan voi aina suunnitella.
(.) Täällä ei mitään ihmeellistä. Pahoinvointi/ällötys jatkuu, tosin on ONNEKSI vähän helpottanut (koputan puuta...). Näppylöitä ja mielialanvaihteluita piisaa, ja vatsa kasvaa. Ja vauva liikkuu - useimmiten iltaisin, mutta ihan joka ilta en potkuja tunne. Silloin tulee stressattua, vaikka se onkin turhaa... Yövalvomisetkin tuntuu jo alkaneen - yksi yö heräsin siihen, että esikoinen äänteli unissaan ja vauva potki, eli molemmat pitivät hereillä. Sitten taas kestääkin, ennen kuin saa unta...
Catalinas 15+5
Hei vaan pitkästä aikaa, ahkerasti oon teidän kuulumisia lukenu vaikken oo jaksanu itse mitään kirjoitella.Ihania uutisia lähestulkoon kaikilla! Tsemiä vaan kovasti jokaiselle.
Itsellä oireina on ollut alavatsan nippailut jotka tosin loppuneet vvarmaan viikko sitten, jännä kun kiinnitin asiaan vasta nyt huomiota kun joku siitä kirjoitti. :P Pieniä finnejä on yläselässä ja naamassa vähän isompia (missä se "hehku" on??). Oksettanut ei ole ollenkaan. Paino on noussut ja tuntuu että mahasta on tullut jotenkin ällö löysä.. :( Seksi halut on varmaan tuplaantunut. Itsellä ei oo mitään hajua missä mun kohtu on menossa, ainut mitä tiiän on että istukkani on etuseinämässä eli liikkeiden tuntua on turha varmaan odotella vielä muutamaan viikkoon.. Synnytystä en ole jaksanut vielä edes ajatella, toivon vaan että kaveri ois terve ja paikat pysyis suht hyvin kunnossa. Ainiin ja tissit on aamusin kipeet ja niihin tavallaan jomottaa.
Nt ultrassa käytiin viikolla 12 muistaakseni ja kaikki oli niinkun pitää, viime viikolla kävin neuvolassa ja kuunneltiin vähän sydän ääniä ym. Turha reissu mun mielestä kun ei pikkusta päässy näkee :D Seuraavan kerran nähdäänkin hänet vasta elokuun loppu puolella rakenneultrassa kun viikkoja on päälle 20. Silloin luulis ainakin jo vauvamahan tulleen tän löllön tilalle, oikeesti en tiiä mistä tää yhtäkkii tuli?!
Itse en oo vielä mitään vauva hankintoja tehnyt. Tosin isäni naisystävä oli hankkinut kaksi säkkiä vauvan vaatteita, voi ei kun ne oli pieniä ja suloisia! ^^ Olen harkinnut myös dobblerin hankintaa.
Minkä ikäinen porukka täällä muuten höpöttelee? Itse olen 22.
Jaksamiset vielä Sladyxille! Ja Marzi85, vähän hankala tilanne kun työnantaja varmaan älyää että oot tiennyt raskaudestasi jo pidemmän aikaa. Toisaalta taas sun kannalta ois parempi kertoo vasta kun sopparia on jatkettu. :P Eli haluutko olla "kiva" vai "vähemmän kiva" sun työnantajalle? Tosin raskaushan ei saisi vaikuttaa työnantajan palkkauspäätöksiin. Sori ei varmaan selventänyt tää miun kommentti yhtään siun ajatuksia.
Ainiin huomenna poksuu, jo 4 kuukautta!
2o2o 15+6
Catalinas: Teutonia-merkkisiin ihastuttiin. Niillä on muutama malli, jossa kääntyvät etupyörät, joihin saa vaihdettua isot talvirenkaat. Sellaiset haluan, onneksi isoäiti on jo lupautunut ne kustantamaan :) Tarkka malli varmaan tarkentuu sitten tuossa myöhemmin. Emmaljungat olivat myös vaihtoehtona, mutta ne tuntuivat niin raskailta työntää ja vievät massiivisella olomuodollansa enemmän tilaa kuin nuo Teutoniat (jotka ovat rungoltaan markkinoiden kapeimpia). Meillä ei nimittäin ole kovin paljon vaunuille säilytystilaa ja talon hissi on varmaan maailman pienimmästä päästä.
Mietin tässä itsekin jokunen aika sitten, että minkä ikäinen porukka täällä pyörii. 2O2O ehti ensin kysyä. Minä täytän loppusyksystä 30. Vanhus siis jo ensisynnyttäneiden joukossa ;)
Ja sitten vielä siitä (en muista kuka pohti) työnantajalle kertomisesta. Lain mukaan työnantajalle tulee kertoa viimeistään 2kk ennen kuin jää äitiyslomalle. Ja äitiyslomallehan voi jäädä 30-50 arkipäivää (la on myös arki) ennen laskettua aikaa. Vaikea tilanne varmaan tuollaisessa epävarmassa työsuhteessa..
Nipander 15+5
Poistun ryhmästä. Aamulla neuvolassa ei kuulunut sydänääniä, lähete sairaalaan, ja näin kuolleen vauvamme ultrassa, jonka sydän lakannut sykkimästä :'( Sunnuntaina synnytän hänet. Kaikkea hyvää teille kaikille odottajille, ja parempaa onnea.
Sladyx& Enkeli-vauva 15+
Sladyx: jaksamista teille suuressa surussa. Muuten olen nyt täysin sanaton.
Voi ei Sladyx, olen niin pahoillani. Kovasti jaksamista, en tiedä mitä muuta sanoa.
Hei taas! Oon voinut sen verran paremmin, ettei ole tullut niin käytyä tääläkään! On ollut kyllä aivan ihanaa, kun on voinut nauttia kesäsäistä ja kutsua ystäviä kylään. Lenkillä oon taas voinut käydä. Ihan vaan kävelemässä, en juoksua oo koskaan harrastanutkaan. Ruokavalio on pikkuhiljaa voinut taas laajentaa. Vaikka edelleen paistettu liha ei uppoa. Lähinnä kala ja kana proteiineista menee.
Huomenna on sitten se jännäpäivä, nt-ultra! Niin kauan kun sitä on odottanut niin nyt en edes haluaisi siihen mennä. Pelottaa niin hitosti! Mulla oli siihen perään laitettu vielä lääkärivastaanottokin. Saas nähdä, mitä se pitää sisällään. Tai tiedän toki, että oon tarkemmassa tarkkailussa.
Mä ihmettelin tuota, että neuvolasta laittoivat seulontaverikokeet rv 9+1 ja nt-ultra on nyt sitten rv 13. Jossain luki, että ne pitäis olla parin viikon sisällä toisistaan, että tulos olisi luotettava. Sitten vielä, kun edes usko raskauden olevan ihan niin pitkällä kuin neuvola väittää. No kumpa nyt vaan kaikki olis hyvin. Mies lähtee huomenna onneksi mukaan.
En oikein osaa keskittyä nyt edes tähän kirjoittamiseen, että palailen ehkä huomenna :)
Relight rv 12+6