Tammivauvat 2015 <3
Täällä olis plussattu tänään aamulla, la olis oviksen mukaan 2.1, kuukautiskierrosta ei paree mitään laskeskella kun on niin epäsäännöllinen kierto.
Toista odotellaan, esikoistyttö on 3v ja leikkikaveri on erittäin odotettu.
Yritän päivitellä ketjua ahkerasti eli laittakaahan selkeesti nimimerkki ja laskettu aika. Suljetun ryhmänkin voin perustaa jos tarvetta on, itseä se ainakin kovasti kiinnostaa. Siellä vois sitten tarkemmin kysellä sen fb-ryhmän perään jos sille kiinnostusta löytyy :)
Ihanaa, olo on onnellinen <3
anita, la 2.1
Ja arvatkaas vaan meinasko heti otsikkoon tulla kunnon typo kun hyvin vahvasti elän vielä vuotta 2014 :D
Kommentit (550)
Täällä on ollut hiljaista ja vetää vähän mieli matalaksi, kun pahoinvointi ja väsymys, jotka ekassa raskaudessa alkoivat jo näillä viikolla jäädä taakse, eivät suostu väistymään mihinkään. Henu91 ja Apila, mainitsittekin jo näistä kiukuista. :) Täälläkin on kiukuttanut, mitä häpeän, ja mies on hoitanut esikoisen iltaisin nukkumaan, kun ilta- ja yö(!)pahoinvoinnin takia musta ei ole aina mihinkään noin klo seitsemän jälkeen. Onneksi mies on tätä sietänyt, sanonut vain että ei tarvitse kiukutella... eikä tietysti tarvitsekaan. Toivottavasti tämä alkaa kohta helpottaa!
FB-ryhmistä: salaisten ryhmien ei kyllä pitäisi näkyä kellekään. Oon itse parissa salaisessa ryhmässä, eivätkä ne ainakaan ole heilahtaneet kavereiden seinälle. Laitoin nyt tästä vauvaryhmästäkin viestiä, kun lopulta uskalsin. Kun maha näkyy jo naapuriin (tosin naapurin mies ei vielä uskaltanut onnitella, koska ajatteli, josko olisin sittenkin vain lihonut :D), ei tätä oikein voi enää salata missään. Tosin FB:ssä en kyllä muuten ajatellut vielä kuuluttaa, vaikka kiva olisikin... Kerron vasta sitten tammikuun puolella.
Havu, neuvolassako tuon vti:n bongasivat? Mulla oli niitä edellisessä raskaudessa, jolloin niitä seurattiinkin aktiivisesti, mutta nyt toiskertalaisena tuntuu, että neuvola ei ole yhtään kiinnostunut enää tästä odottavasta äidistä... Yksi aika oli 10. viikolla ja seuraava viikolla 20. Täytynee soitella perään, en haluaisi kärsiä tietämättäni mistään tulehduksista...
Olin tuntevinani ensimmäiset liikkeet viikolla - viimeksi tunsin ensimmäiset kuplahdukset 15. viikolla (sanoin tosin silloin miehelle, että ei ne varmaan vielä mitään ole) ja varmuudella liikkeet sitten paria viikkoa myöhemmin, oisko ollut 17. viikolla (silloin sain kesken työpäivän niin mojovan potkun, että siitä ei ollut enää epäilystäkään). Mutta ehkä tämä on vielä toiveajattelua... Onko joku tuntenut tuskin havaittavia kuplahteluja tai hipaisuja?
Catalinas 14+2
Liz: onkohan noi niitä repäisykipuja? Mulla kanssa jos makuulteni yskäsen niin aijaijai. Sellainen nopea ja terävä. Ennen mulla oli enempi just tuolilta noustessa ym. Nyt on vähentyneet ja on jotenki syvemmällä ja sattuu paljon kovemmin. Niitten pitäisi olla vaarattomia. Ei mulla kyllä liikkuessa niitä tulekaan.
Catalinas: meillä otetaan rv 9-11 verikokeita hulluna ja 4h pissanäyte. Neuvolasta heti soitti jos oli jotain häikkää. Jos soitat neuvolaan ja pyydät lähetettä siihen bakteeriviljelyyn? Mä sain hyvän vinkin sieltä labrasta: kun saa lähetteen, käy hakemassa labrasta purkin +välineet kotiin ja ottaa sen aamulla. Näyte on pitemmältä ajalta eli paljon luotettavampi, ja ei tarvii pidätellä sitä tuskaista 4h päivällä (ellei nyt sitten ramppaa öitä vessassa). Suosittelen:)
Mun maha alkaa näyttää siltä ihan kuin oisin mukamas raskaana. Onkohan siellä kaksi otusta?? Tänään housut painoi istuessa tosi ikävästi, ei siis kiristäneet vaan painoivat. Pitäisi saada jostain housut joissa ei olisi vyötäröä :D mä en osaa tunnustella kohtua, eikä sen varmaan pitäisi vielä tuntuakaan. Tuntuu vaan vatsalihakset. Miten toi maha meni noin palloksi vaikka sen kohdun pitäisi olla jossain toosi alhaalla vielä? Mun kaveritkin sanoi että se ei oo mikään normi maha vaan "jotenkin outo". Ehdotin läskiä mutta ei kuulemma just sekään. Ollaan nyt perheiden lisäksi muutamalle jotka on itse arvanneet niin kerrottu. Ihan kiva, vertaistuki on jees ja kiva että muita kiinnostaa munkin elämä. Mulla on ihan jäätävä väsymys :( nytkin meinaa silmät mennä kiinni.. jos kävis kuitenkin iltalenksulla ennenkuin saa luvan tulla uni.. mä en tajua miten aamulla jaksaisin herätä. Hb oli jotain 155 että ei pitäisi olla siitä kiinni. Kohtua taas pitkästä aikaa aristaa, johtuisikohan siitä että housut painoivat päivän.
Mikäs on muilla meininki? Miten on olotilat muuttuneet? Alkaa pian olemaan suurimmalla osalla se maaginen eka kolmannes takana päin...
Havu 11+5
LMC: veljeni puolisolla oli hyvin samantyyppinen viimeinen raskaus. Se tosin alkoi kaksosraskautena, mutta toinen alkio keskeytyi. Vuotoja oli tosi runsaasti, välillä vähän rauhoittui äityäkseen taas uudestaan. Muistaakseni (vasta) puolenvälin paikkeilla rauhoittui kokonaan. Aina ei edes löytynyt selkeää syytä vuotelulle, välillä oli hematoomia tmv. Lopulta kaikki meni hyvin ja kummipoika täytti helmikuussa vuoden. :) Reiluistakin vuodoista huolimatta kaikki voi siis mennä lopulta oikein hyvin. Tsemppiä ihan älyttömästi, sillä tie oli kyllä pelkästään sivusta seuratenkin todella raskas!
Heippa myös kaikille muillekin, uusillekin! :) Vaikken mäkään kovin ahkerasti ole kirjoitellut, niin ahkerasti silti luen palstaa.
(.) Tää iltapahoinvointi ei vain ota helpottaakseen! :( Muistelisin, että ekassa raskaudessa pahoinvointia oli klassisesti viikot 8-12, tokassa hieman pidempään noin viikot 7-13, ja tällä kertaa se on kestänyt vieläkin pidempään noin viikolta kuusi alkaen (ja nyt on 12+1). Jo alkais piisaamaan, kiitos... Varsinkin, kun ti ja ke olis loman jäljiltä pari iltavuoroa, jonka jälkeen iloisesti pari yötä. :( Täytyy huomenna kertoa töissä, jos vaikka sattui illan tullen saamaan vähän kollegiaalista tukea työkavereilta. :P Ajattelin muuten laittaa yhden ultrakuvan kaffehuoneen pöydälle toivottavasti niin ettei kukaan huomaa mitään. Jos vaikka hetken saisivat arvuutella kenen kyytiläisestä on kyse. :D
Nyt on pakko yrittää syödä jotain, jos sitten pääsisi nukkumaan. Kun sekin peijoona on viimeaikoina ollut hieman haasteellista.
Anteeksi nyt, kun tuli aika valivali viesti! Täytyy seuraavalla kerralla koittaa kirjoittaa jo päivällä, ennen kuin tää iltapahoinvointi/-väsymys/-v***tus yllättää. :P
Tiistaita!
Sininenuni: Lämmin kiitos tsempeistä! Ne tulee aina tarpeeseen =). Hauska ajatus sulla tuo ultrakuva, voipi moni miettiä, että mitäsmitäs. Ja harmi kun voit pahoin edelleen iltaisin, se on raskasta sekin =(. Mut onneksi täällä palstalla saa valittaa ihan rauhassa =)!
Catalinakselle onnea kuplahteluista! Täällä ei vielä tietenkään mitään tunnu.
Havu: Jospa tosiaan ootkin saamassa kaksikon...? Se se vasta oliskin. Toki vatsa voi turpoilla ja kasvaa hyvin yksilöllisesti eikä kenenkään mahaa voi verrata toisen mahaan tietyillä viikoilla. Tsemppiä ultran ootteluun vielä, sielläpä se pian selviää =).
(.) Havu kyseli oloja... Vuotoa ei ole tullut pisaraakaan sen torstaisen holahduksen jälkeen. Jee! Tuntuu hurjalle, että eka kolmannes on ihan loppusuoralla. Viikot poksuu taas perjantaina ja olotila on hetkittäin jopa ihan ok. Sunnuntaina pääsin illalla pyörällä tuttaville synttärikakkukahveille muutaman kilsan päähän. Muutenkin viikonloppuna oli tosi hyvä olo, nukuin paljon ja sain saunottuakin ystävieni kanssa tuntikausia. Eilen toki töiden jälkeen olin taas ihan sippi ja nukahdin sohvalle kirja naaman päällä.
Vielä etoo lähes koko ajan, töissä istuessa varsinkin. Toivon, että se loman aikana loppuu ja kun palaan lomalta töihin, olisi töissäkin mukavampi olla.
Onko teillä mitään selkeitä ruoka- tai juomahimoja tullut jo kehiin? Mulla on, kuten aiemmissakin raskauksissa. Nyt ihan parasta on hedelmät ja kaikki muu raikas, vissyvesi mehuun sekoitettuna, jacky maitosuklaa-vanilliinivanukas, uunivoileivät ja kebab. Muuten syön kuin paraskin ruokaympyrä, mutta tuota kebabia voisin vetää joka päivä.
Jaahas, turinointi riittäköön, pitää käydä hakemassa vettä ja alettava tekemään jotain tuottavaa. Siis muutakin kuin iloa tuottavaa =).
Kivaa kesäviikkoa kaikille,
LMC ja Muru-Veijari rv11+4
Heipä hei!
Pari kertaa olen ehtinyt käydä lueskelemässä kuulumisianne, onpa kyllä ihanaa lueskella samoista tuntemuksista (kaikki kamalat ja ihanat pahoinvoinnit ja salailut ja mieliteot :) - ja toisaalta surullisiakin uutisia on saanut kyynelsilmin lukea, kyllä elämä voi olla epäreilua :( ) ja nyt ehdin kirjoitella hiukan omiani..
Jännityksellä odottelen huomista np-ultraa.. Varsinkin kun raskaus onkin jopa viikolla edempänä kuin luulin! Viime viikolla tuli kahtena aamupäivänä vessassa käydessä paperiin verta pyyhkiessä, ensin ihan vaaleanpunaista ja sitten kirkkaammanpunaistakin. Yhden päivän kestin kun ei vuotoa ollut kuin aamupäivällä mutta kun toisenakin päivänä verta tuli, aloin jo panikoida ja päätin lähteä käväisemään polilla tsekkaamassa tilanteen.. Kyllä olin huojentunut kun ultrassa näkyi hyvin liikkuva suloinen ihana pikkuinen :) hyvä kun laverilta pääsin nousemaan pyörrytykseltä ja helpotukselta! viikot tosin vastasivat 12+4 kun neuvolassa oli laskettu 11+3 (- mutta neuvolassa laskettiinkin vain oman arvioni perusteella, yritystä kun meillä oli takana jo yli 6kk niin en ollut enää jaksanut pistää kiertoa muistiin).
Verenvuoto ilmeisesti johtui essentiellista trombosytemiastani (veren hyytymätekijöitä on synnynnäisesti liikaa) jonka takia syön asperiinia 100mg/pvä. Asperiini saa kuulemma limakalvot herkemmin vuotamaan..olisi kai minun pitänyt se itsekin osata järkeillä mutta peloissani en tullut edes ajatelleeksi..
Nyt mietityttää kovasti oliko veriseula liian myöhään otettu, kun otettiin nyt tuon ultran mukaan 12+0 ? Ja np-ultra on nyt 13+2..
Millä viikoilla teillä muilla on np-ultra?
Havu pohdiskeli tuota outoa mahaansa.. Mulla on kans pömppö, joka kyllä aamuksi aina hieman laskee. Oon lukenut, että raskaushormonit vaikuttavat sileään lihakseen (jota suoletkin on) siten, että ne veltostuvat ja suolen liikkeet hidastuvat. Tämän vuoksi ruokakin kulkee suolistossa hitaammin eteenpäin ja kaikki tarvittavat ravintoaineet ehtivät imeytyä tehokkaasti. Se taas johtaa suolten turpeuteen ja mahan pömpöttämiseen. Uskon, että ainakin itselläni on tuota suoliston pömpötystä paljolti, koska voin vetää mahaa sisään ja vatsa melkein normalisoituu litteäksi. Toisaalta muistan erottaneeni tutulta naiselta, joka on tosi sirorakenteinen, todella selkeän alavatsaturvotuksen reilusti ennen viikkoa 12. Se turvotus oli ihan häpyluun yläpuolella ja oikein pisti silmään. Eli niinkuin LMC taisi todetakkin, niin varmaan tosi yksilöllistä on tuo mahan kasvu, riippuen myös mihin suuntaan kohtu on alunperin kallistuneena jne. Itselläni se on taaksepäin, joten sekin voi vaikuttaa.
Mihmille; mulla np-ultra on kans tällä viikolla 12+3. Viimeistään se voidaan tehdä 13+6, joten hyvin ehdit ainakin ultran mukaan siihen. Onhan noita sellaisiakin, jotka huomaavat raskauden noihin tukimuksiin liian myöhään ja joille on sitten mahdollista tehdä ultra poikkeustapauksissa vielä 16+6 asti. Tämä pätee ainakin Helsingissä. Tuo veriseula voidaan ottaa ihan viimeistään 12+6, vaikkakin mielellään ennen 11+6 (tieto hus labrasta). Tärkein on vaan se tieto, että mikä raskauden vaihe on ollut kulloinkin.
Itseäni on alkanut jännittää miten pärjään raskaan ja työntäyteisen syksyn. Teen fyysisesti raskasta työtä ja olen nyt ylitöihin joutuessani ollut ihan puhki. Yli 10-12 tuntiset työpäivät nopeilla seisten syödyillä lounailla ja jatkuvalla kiirellä vaativat veronsa ja olen kärsinyt kauheista pääkivuista ja oksettavasta olosta. Työstä toipumiseen menee sitten tosi kauan ja pari kertaa olen melkein nukahtanut autoon kotimatkalla. Muuten ei ole ollut mielialan vaihteluita, mutta väsyneenä on itku herkässä, kun ei jaksaisi edes kotimatkaa taittaa. Onko muut pystyneet yhtään keventämään töitään raskauden vuoksi? Erityisesti te vuorotyötä tekevät? Aiotko Sininen Uni jatkaa yövuoroja koko syksyn?
Terkkuja taasen kaikille! Mulla on työmatkalla himpun tylsää iltaisin niin joudan kirjoittelemaan :D
Catalinas: mun piti viimeksi jo onnitella sua tuntemuksista, ihanaa :) Mä en osaa yhtään kuvitella miltä tuntuu, ehkä kuukauden päästä mäkin tunnen jotain? Missä vaiheessa normaalisti alkaa tuntemaan liikkeitä?
LMC: ei mitään erityisiä himoja, erityisiä ällötyksiä senkin edestä. Ei mitään lihaa, kalaa eikä kanaa, ei mitään paistettua, kaikki savun hajut ihan hirveitä. En pysty tekemään oikein normaalia ruokaa, jos teen jotain niin uunissa. Tai mä teen salaatin ja mies paistaa lihaa (jota en pysty syömään kuitenkaan). Nyt kyllä maistuu porkkana, mandariinit ja mansikka, mutta ruokaympyrästä puuttuu tuota proteiinia :( Kananmunaa ja rahkaa sitten vaan napaan.. Yksi käsittämätön juttu: erittäin laimea appelsiinimehuTIIVISTEESTÄ tehty mehu on paras juoma..?! Mä oon juonut sitä joskus lapsena viimeksi. Muuten voisin syödä vaan leipää ja juustoa. On siis välillä TODELLA vaikeeta keksiä mitä söisi. Ehkä se tästä helpottaa... Vähän kurjaa kyllä, kun se on ihan todellinen ongelma jonka joutuu kohtaamaan monta kertaa päivässä.. Onkohan näin voimakas vastenmielisyys yleistäkin? En ole jotenkin tajunnut ennen... Ymmärrän nyt kaikkia 4v lapsia "mutku mä en haluuuuuuu tota, haluun vaan spagettia, voita ja ketsuppia". Hei, ne ei OIKEASTI halua sitä kunnon ruokaa...
Mihmi: Mulla on np-ultra 13+0. Se on ihan perus täällä pk-seudulla. Ei toi musta kuulosta yhtään pahalta vielä. Toivottavasti menee hyvin! Jee mullakin enää viikko ja päivä ultrailuun <3
Sininen uni: kovasti tsemppiä olojen kanssa! Toivottavasti pian helpottaa...
Poppypeonita: Kuulostaa tosi rankalta tuo työskentely. Et voi vetää itseäsi noin piippuun :/ Ei kukaan kuitenkaan tule antamaan sulle mitalia reippaudesta (vaikka ansaitsisitkin sen). Kyllä pitäisi vähintäänkin ylityöt saada sovittua pois työnantajan kanssa. Mulla tänään oli pitkästä aikaa fyysisestiraskas työpäivä, kun oli tuollainen keli ja ulkona jouduin raskaiden tavaroiden kanssa työskentelmään. Aivan järjetön päänsärky ja ällöolo! Tämä viikko vielä samanlaista hommaa, toivottavasti selviydyn. Tämän jälkeen en kyllä aio tehdä tällaisia hommia ainakaan tällaisella kelillä. Voin olla avustamassa, mutta tuli mieleen että ihan oikeasti ei voi tehdä hyvää... Toisaalta mietin että tuntuisi varmaan yhtä raskaalta vaikka en olisi raskaana ja ei raskaus ole sairaus ja ei nyt sään takia voi sluibaa ja diipadaapaa. Hei haloo! Ei tarvitse vetää itseään sairaalaan ennenkuin antaa luvan ottaa löysemmin. (Tämä saarna oli siis myös minulle, ei vain sinulle :D) Varmaan mullakin on tutoa suolista johtuvaa turvotusta. Ei ole ihan alavatsalla, vaan tuon jonkun vatsalihaskuopan yläpuolella ja ihan ylös asti. Ja varmaanhan ne suolet kuitenkin joutuu sen kohdun tieltä siirtymään vaikkei se kohtu itsessään kovin korkealle vielä nousisi. Mun ylävatsalihaksetkaan ei enää näy niin hyvin. Tai näkyy mutta jotenkin erilailla. Jotain siis myös tuolla ylävatsassa tapahtuu... Jännää! Tissikipukin on ollut taas tällä viikolla mukana kuvioissa. Ne on jotenkin ihmeen kalikat... en osaa selittää mutta ihan kumman tuntuiset!
Omannavan kaivelut taisikin tulla tuossa muille kohdistetussa osuudessa :) ihanaa helleiltaa kaikille!
Havu 11+6 (huomenna poksuu :))
Helteistä keskiviikkoa =)
Mihmi: Meillä on nt-ultra rv12+3. Täällä Tampereella se on aina 12+0-13+0 eli viikon sisällä. Veriseula pitää täällä meillä olevan ohjeistuksen mukaan ottaa rv10+0-11+0. Tiedä sitten paljonko nää ohjeistukset vaihtelee kunnittain, tuskin paljoa. Tulehan sit kertomaan ultrakuulumiset =)!
Poppypeonita: Sun täytyy tosiaan keventää duunia jos kärsit tuollaisista jälkitiloista. Työnantajalla on velvollisuus järjestää kevyempää työtä tai jos sellaista ei ole sun kokemuksella ja taustalla tarjolla, saat sairaslomaa tai teet vaikka lyhennettyä työaikaa. Pitää vaan vaatia, eihän työnantaja varmastikaan oma-aloitteisesti tarjoa tällaista ellei sitten ole tavallista valveutuneempi tapaus. Tsemppiä.
Havu: Tuo ällötys on kuule ihan tasan normaalia, valitettavasti =)! Mun hyvä ystäväni söi alkuraskaudesta vain näkkäriä/hapankorppua ja joi omenamehutiivisteestä lähes vedeksi laimennettua mehua. Sit alkoi hedelmät maistua ja lopulta myös esim täysin maustamaton kanafile tai uunissa tehty kala. Mutta hän ei syönyt koko raskauden aikana mitään paistettua (edes kananmunaa tai vihanneksia) eikä lainkaan punaista lihaa. Ihan perushommaa, siis. Toiset sit taas vetää sekaisin mitä vaan... Reilua, eikö!?
Ja hei sulle sama saarna kuin Poppypeonitalle, omia tuntemuksiaan pitää kuunnella. Ei ole häpeä pyytää keventämään työtaakkaa! Tarkoitushan on, että jaksat(te) raskausajan ja sen jälkeen ihan riittävän raskaan vauva-ajankin ilman hajonneita selkiä ja kroonistuneita migreenejä tms.
(.) Mä olen hyvin iloinen siitä, että olo alkaa selvästi parantua! Vuotoa ei ole ollut nyt lainkaan ja eilen kävin illalla pyöräilemässä jopa 10 kilsaa. Sen jälkeen uimassa ja ruokaa ja sitten olikin aika naatti olo. Mutta silleen hyvällä tapaa väsy, ei paha olo vaan ihana rentous. Tätä olen kyllä kaivannut ja lujaa.
Sorruin eilen myös yhteen vaateostokseen kun en voinut vastustaa sellaista pumpulinpehmeää topattua vauvahaalaria, jossa on pikkuruiset korvat =). Väriltään valkoinen ja siinä lukee rintapielessä Love. Niin järkyn ihana, että ostin mukaan koska värin puolesta käy kummalle sukupuolelle vaan. Mieskin sitä hiplaili ja puristeli kotona ja näytti aika onnelliselta =).
Vieltä tarttis kolme päivää jaksaa duunia ja sit alkaa LOMA! Mä teen siistiä sisätyötä, kevyttä istumista, joten työ sinänsä ei väsytä mutta oon vaan niin loman tarpeessa.
Mukavaa viikon jatkoa,
LMC ja Muru-Veijari rv 11+5
Havu: kiitos vinkeistä. Pyysin jo yhden lähetteen mutta täytyy pyytää taas jatkossa niitä lisää. Jos oikein muistan, niin liikkeitä tuntee yleensä joskus viikoilla 17-20. Toista lasta odottaessa ne voi tuntea ehkä vähän aikaisemmin (en ekasta viimeksi tiennyt varmasti ennen kuin jälkikäteen, miltä ne tuntuvat). Itse kuvailisin niitä kuplahduksiksi tai hipaisuiksi.
LMC: eipä kauheasti ruokahimoja, kaikki vaan ällöttää. Tekee mieli ainoastaan nepalilaista ruokaa (sama himo oli ekassa raskaudessa, mutta nepalilaisen lisäksi himoitsin silloin myös mandariineja, irtokarkkeja, päärynöitä ja päärynälimsaa - kaikkea outoa siis). Onneksi mies ja lapsi ei vastusta ja yksi ravintola on lähelläkin. Sen lisäksi ruisleipä maistuu, kaikkea muuta voi syödä pakolla... Onneksi voit jo paremmin, sinulla on ollut varmasti rankkaa.
Mihmi: mulla np-ultra oli viikolla 11+jotain, mutta lopulta olikin sitten 12+4 koon mukaan - aika samoille menee.
Poppypeonita: kuulostaa rankalta. En tee vuorotyötä, mutta mun työt vaatii melko säännöllisesti ylitöitä. Sain pomon kanssa esimerkiksi sovittua, että en tehnyt kahden viikon työputkea ilman vapaapäiviä niin kuin työkaverini vaan olin "flunssassa" muutaman päivän siinä välissä (muu porukka ei vielä tiennyt raskaudesta, mutta pomo tiesi). Tää ei ollut mitenkään virallista, vaan sovin vain esimieheni kanssa tuon tilanteen noin. Lisää ylitöitä on luvassa tän kuun lopussa heti loman jälkeen, mutta ehkä sen sitten jaksaa... Ja tosiaan jos työ on fyysisesti rankkaa, työnantajalla on käsittääkseni velvollisuus järjestää korvaavaa työtä.
Muuten ei mitään ihmeellistä kuin että maha näkyy jo selvästi. Mistä lie johtuu. Oon melko lyhyt, joten ehkä sillä ei ole tilaa mennä minnekään muualle, vaan pullahtaa saman tien ulos. Tuli näkyviin jo vähän ennen 12. viikkoa...
Catalinas 14+5
Liikkeistä vielä...
Mä tunsin esikoisesta aikanaan rv19+, muistan selkeesti koska oltiin Espanjassa silloin kun yhtäkkiä alkoi tuntua aivan siltä kuin joku olisi höyhenellä tai vastaavalla kevyesti sivellyt alavatsaa sisältäpäin. Jännä tunne ja ihan uusi, ne tiesi heti sikiön liikkeiksi. Liikkeet tuntuivat aluksi vain selällään hiljaa maatessa mutta voimistuivat minusta tosi nopeasti. rv21 kun saavuimme takaisin kotiin reissusta, tunsin jo tosi selkeitä potkuja ja sellaista hassua kääntyilyä. Minulla oli tuolloin istukka etuseinämässä, joten se vaimensi liikkeet. Toisessa ja kolmannessa raskaudessa liikkeet alkoivat tuntua suunnilleen rv16. Niitä ootellessa =).
Catalinas: Kiitos myötäelämisestä. On tosiaan ollut aika heviä tämä elämä. mutta jaksaa jaksaa!
LMC
Catalinas: pääset sitten käyttämään äitiysvaatteita :) ja liikkeitäkin jo.. sähän oot tosi raskaana :D Musta olisi kiva jos vatsan näkyminen ei menisi mihinkään kovin myöhään. Muuten näyttää sitten vaan läskiltä. Toisaalta iso jättimaha vähän pelottaa.. Mulla pömppää vähän, mutta kyllä mä näytän vaan nyt läskiltä. ihmeellisesti pömppää koko vatsan mitalta, oon tosi PAKSU :D
LMC: Onnea voinnin paranemisesta ja vuodottomuudesta. Omaan mielentilaan sopiva liikunta on vaan niiin parasta! Mistään muusta ei saa samanlaista fyysistä ja henkistä rauhaa. Olokin paranee kun aineenvaihdunta toimii. "kiva" kuulla että superällötys on erittäin tavallista. Mun kukaan kaveri ei ole puhunut tällaisesta vaan ennemminkin päin vastoin. Kaikkea on tehnyt mieli koko ajan. musta on vaan niin hämmentävää että tulee tällainen aivan totaalinen hyi yök mä en halua kalaa/lihaa/mitään :D Eihän siinä oo mitään järkeä kun kala on HYVÄÄ! Kävin tänään sun innoittamana hakemassa pitakebabin :) Upposi ihan hyvin puoliksi, nyt ällöttää ihan sairaasti koko kebab... Heittäiskö ton roskiksen hotellin ikkunasta ulos? Salaatti siellä välissä maistui hyvälle... Pakkohan sitä jotain on kuitenkin syödä. Reissussa kun on, niin vielä normaaliakin hankalampaa on toi syöminen. Vältän henkeni edestä kaikkia paikkoja joissa voisi haistaa paistetun lihan. Munakokkelia olen syönyt pannulta tulleena, en mitään muuta. Jos siihen laittaa vähän maitoa, niin ei haise paistetulle. Ja jännä että muutkin juo laihaa tiivistemehua :D MIKSI sitä tekee mieli??
(.) Mulla kävi kyllä aika kurjasti tuon eilisen työrupeaman jälkeen. Heti kun saarnasin itsensä sairaalaan rehkimisestä :D Aivan älytön päänsärky, joten ajattelin että joku nestehukka/liikaa lämpöä. Join kyllä aivan hulluna kivennäisvettä ja otin särkylääkkeen (en muista koska oisin ottanut viimeksi, 2 vuotta sitten?) ja kuvittelin että tää on tässä. Heräsin sitten yöllä pohjekramppeihin ja oksentamaan. Ihan siis kunnon vatsatyhjäksi-yrjöämistä :/ itketti vaan vessan lattialla. Tänään ihan sisällä sitten oleskelin, jäi työt tekemättä. En pysty menemään tuonne kuumuuteen. Vatsakin on välillä jotenkin oudosti kipeä tosta päältä... Onkohan siinä jotain suolia pinnassa, ihan ihme juttua... Tänään kanssa heikko happi, vähän yököttää muttei onneksi okseta. Tuntuu ihan tosi kurjalle olla yksin jossain kaukana kun heikottaa. Alkoiko mun raskauspahoinvointi NYT?? Vai oisko se vaan tämä helle? Tai joku ruokamyrkytys.. Taidan lopettaa etelän reissun suunnittelun saman tien, en todellakaan halua lisää hellettä.. Harmittaa ihan kiitettävästi. Ulkona kun kävelin ruokaa noutamaan niin rupesi taas tuohon vatsan päälle/pintaan sattumaan/painamaan... Vähän kuin kiertäisi vatsassa muttei ollenkaan... Kivasti aina sanon kaikille että voin tosi hyvin ja ei ole pahoinvointia. Ei varmaan tarttisi esittää ihan niin reipasta... No nytkin liitän noi oireet johonkin muuhun kun suoraan raskauteen. Ehkä raskaus kuitenkin saa herkemmäksi lämmölle? Nyt ainakin tuntuu että oon raskaana :D Ehkä siellä on joku vielä elossa...? Aika kiva että np-ultra on 13+0 kun just virallisesti eka kolmannes takana ja nähdään miten siitä kriittisestä ajanjaksosta selvittiin jos selvittiin :) Enää viikko siihen <3
Havu 12+0
Hei ja anteeksi hiljaiseloni :)
Varhaisultrassa käyty ja ensimmäinen neuvola oli juhannuksen jälkeen. Kaikki oli hyvin ainakin siihen asti ja sykkeet kuului ihan selkeästi. :) Nyt taidetaan elää päivää 11+3 ja LA olisi 25.1
Huomenna ajattelin rohkaistua ja mennä piikkikammoisena verikokeeseen ja ultran varasin ensi tiistaille. XD Mitä ulkonäköön tulee...näytän niiin läskiltä. Vatsa näyttää vaan yhdeltä makkaralta! Kiloja ei ole tullut ainuttakaan, mutta toivottavasti näytän kohta muultakin kuin läskiltä. :D
LMC: minäkin olen Tampereelta ja minulle neuvottiin menemään verikokeeseen päivien 9+0-11+6 välillä ja meninkin sitten heti 9+0 päivänä :D
Np-ultraminulla on (vasta) viikolla 13+0.
varpunen 11+3
Terveterve kaikille! Lueskelen joka päivä tekstejänne ja myötäelän mukana, vaikken aina jaksa kirjautuakaan ja vastailla :)
Catalinas noista liikkeiden tuntemisesta.. Mulla tuntui yks ilta kun hiljaa makoilin käden päällä puolimahallaan (hienosti selitetty), ihankuin olisi tosi tosi hennosti ottanut "vatsanpohjasta". Tiiä sitten oliko se jotain liikettä vai ilmaa?
Mulla on ollu monen monta päivää tosi kipeä alapää! Siis aivan kamala jomotus ja pistäminen juuri-siellä-alhaalla... Tuntuu välillä että itkua pukkaa. Plus joutuu käyttämään ohutta sidettä kun pöksyt tuntuu kastuvan muuten. :/ Ikäviä vaivoja.
Eilettäin oli np-ultra ja kaikki näytti olevan kätilön mielestä ihan hyvällä mallilla. Turvotusta 1,3mm? Tulokset tulee vasta parin vkn kuluttua.. Kokoa pienellä oli 53mm. Herranjestas kun oli kasvanut :) La pysyi täysin samana ja pieni sielä vilkutteli meille.
Jokohan sitä uskaltaisi kertoa omille vanhemmille.. Miten tällaisen asian voi kertoa? Nuori päälle parikymppinen odottaja kun olen, eikä vanhempanikaan varmaan vielä pitkään aikaan ole odottaneet isovanhemmiksi tuloa. :D
Alima 12+1
Heippa pitkästä aikaa!
Täällä Suomen suvessa ystävien ja perheen keskellä aika onkin rientänyt siivillä ja olen lopullisesti päättänyt jäädä tänne toistaiseksi, vaikka mies ei edelleenkään ole tulossa kuin käymään..
Ihanaa kuulla että moni on jo saanut varmistuksen ja hyviä ultrauutisia :) itse kävin papa-ja kolposkopia-kontrollissa juhannuksen jälkeen ja viime viikon maanantaina neuvolassakin sitten ekan kerran. Molemmissa ultrattiin ja sydänäänet löytyi sekä dopplerilla että ultralla <3 viimeisimmän arvion mukaan olisin vähän jo pidemmällä kuin olen laskeskellut, mutta lopullinen la selviää ensi tiistaina np-ultrassa. Maanantaina jo ensin neuvolalääkärikin. Ihanan tehokasta täällä Suomessa ja heti otetaan tosissaan riskit myös. Sairaala tilasi välittömästi vanhat paperini sekä HUSista että TAYSista, ihan eri maailmasta kaikki, onneksi.
Joku muukin mainitsi aiemmin, että on hyvä fiilis ja luottavainen olo raskaudesta. Voin sanoa samaa, huolimatta historiastani ja voi kuinka ihanalta ja vapauttavalta tuntuukaan vain nauttia kasvavasta masusta :D se todellakin jo näkyy jos ei pussi päällä kulje ja mulla ei oo mitään asiaa enää joustamattomia housuja pukea päälle. Johtunee tosin osittain leikkauksista myös. Pahoinvointia ei oikeastaan enää ole, vain jos unohtuu syödä. Sen sijaan kun olen muutenkin huono-uninen, on tuo vessassa ravaaminen ja valoisat yöt-yhdistelmä lyhentänyt mun yöunia entisestään ja aika lailla väsynyt olen jatkuvasti. Niin paljon oli kirjoituksia tullut viime visiittini jälkeen, etten muista kuka valitteli samasta aiheesta, mutta tunnistat varmasti itsesi ;)
Minä olen nyt täällä Suomessa kertonut pikkuhiljaa lähimmille ystäville ja perheelle, jotka kaikki tietysti tuntevat taustani ja tiedostavat kaikki riskit. Myös mieheni oli lopulta ratkennut ja kertonut vanhemmilleen, vaikka puhe oli odottaa np-ultraa...mutta ymmärrän kyllä kun hän ei ole voinut tilanteesta aiemmin puhua kenellekään. Sitä sen sijaan en ymmärrä (mikäli siis hän on kertonut kaiken adenokarsinoomasta ja uhanneesta kohdunpoistosta erittäin pienen keskoseni sairaalamatkaan) miten myös hänen vanhempansa olivat sitä mieltä että voisin ihan hyvin olla yksinäni Sevillassa, he kyllä ovat tukena. En sitä epäilekään, mutta ihan oikeasti tunnen oloni niin paljon turvallisemmaksi täällä Suomessa ja lisäksi omat läheiseni, koko turvaverkostoni on täällä. Jos lähtisin Espanjaan, olisin varmasti siellä jumissa vuoden päivät mikäli pikkuinen päättäisi tulla lähimainkaan yhtä aikaisin kuin esikoinen...hui. Enkä edes tiedä millä viikoilla siellä aletaan aktiivisesti hoitamaan keskosta..Suomessahan tuo raja on rv 24 (tapauskohtaisesti tietenkin, käsittääkseni pienimmät sevinneet ovat rv 22+X). ja sitten on vielä se fakta, että mikäli palaan, menetän Suomen sosiaaliturvan ja Espanjassa saisin vain terveydenhuollon, eli rahaa ei tulisi mistään ennenkuin voisin tehdä ja löytäisin töitä! Eihän se nyt kertakaikkiaan ole vakavasti otettava vaihtoehto...kaikki vanhemmat haluavat lapselleen parasta, mitä voivat tarjota. Minun lähtökohtani, vaikka sitten yksin (nyyh), täällä Suomessa ovat niin paljon paremmat kuin Sevillassa, että en voi käsittää miten kukaan voi kyseenalaistaa sitä. Ja yksi tekijä sopassa on vielä esikoiseni (Tampereella asuva) isä, joka riskini tuntien keksisi aivan varmasti jotain ei-niin-pientä kiusaa jos joutuisin vuodelepoon Espanjassa...
Sellainen pikku vuodatus :P
Nauttikaa kaikki ihanasta, vaikkakin lyhyestä Suomen kesästä! Ei ole sen voittanutta! Täällä Lapissakin jo viikon +25 :D
Mishu 11+5 (-12+3)
Ainiin, lista jäi päivittämättä vielä!
1.1.2015 2o2o, 1 lapsi
2.1.2015 Catalinas, 2. lapsi
4.1.2015 Nipander, 1. lapsi
6.1.2015 Sladyx, 3 lapsi
9.1.2015 llara, 1. lapsi
16.1.2015 Poppypeonita, 1. lapsi
18.1.2015 Liz, 1. lapsi
19.1.2015 Relight, 1. lapsi
21.1.2015 Apila, 1. lapsi
Havu, 1. lapsi
23.1.2015 Alima, 1. lapsi
LoveMyChildren, 4. lapsi
26.1.2015 Mishu, 2. lapsi
28.1.2015 Varpunen89, 1. lapsi
31.1.2015 Kaisaana, 1. lapsi
Hei kaikille ja hyvää viikonloppua! Katselin että aika monella on esikoinen tulossa ja mietin kuinka montaa synnytys jännittää? Entä he jotka ovat jo kokeneet synnytyksen? Onko jotain neuvoja?
Tätini kertoi että hän on kokenut kivuttoman synnytyksen, ilman kipulääkitystä. En meinannut uskoa häntä, mutta toisaalta hän on synnytänyt neljä kertaa alateitse, joten ehkä hän tietää niksin tai pari synnytyksestä jotka voisi helpottaa. No onneksi on vielä aikaa pyöritellä asiaa mielessä.
Joku kyseli oloja ja mietin että olenko ainut näiden lisääntyvien finnien kanssa... Ja missä se raskausajan hehku on? Tunnen itseni kyllä erittäin epäviehättäväksi. En löydä oikeen mitään fiksua päälle pantavaa kun maha on alkanut pömpöttämään ja rinnat näyttävät niin härskeiltä... En oikeen osaa enään shoppaillakaan ja raskausvaatteita on vaikeata löytää. Serkun häätkin tulossa ja pitäisi sinne keksiä jotain fiksua, on tää hankalaa!
Enkä ole vielä päässyt kunnon valituksen aiheeseen, meinaan SEKSIIN. Tekee mieli kiroilla kun ei tee mieli. Mua jopa inhottaa kun mies tulee iholle, tekee mieli antaa kunnon läpäytys poskelle, että muhunhan ei per**le kosketa. huhhuh, onpa mullakin vaivat. Kai tämä menee ohi??
Ja nämä moodswingit! Tällä viikolla käynyt pari kertaa niin että olen kunnolla suuttunut miehelleni ja alkanut itkemään ja sitten nauramaan: "anteeksi kun olen tämmönen". Ja vain sen takia että porkkana on mennyt pahaksi tai loppunut.
Sain sen kotidopplerin ja kuulin eilen ekan kerran sykkeen! Toisaalta, en tiedä miltä sen sykkeen tulisi kuullostaa, mutta veikkaan että yhtäjaksottainen ääni ei välttämättä ole suolistoni toimintaa.
LMC:Herranjumala kun niitä lastenvaatteita tekee mieli vaan haalia. Itse olen pidätellyt itseäni ostamasta vauvan vaatteita, kun tuntuu että äitini on sen tehnyt jo puolestani :D Hyvää lomaa!
Catalinas: Onnee tunnoista! Kuullostaa uskomattomalta että joku jo tuntee, itse varmaan pitäisin sellaisia tuntoja kaasuna suolistossa.
Havu: En tiedä pitäisikö toivoa että huono olosi johtuu mielummin raskaudesta kuin jostain muusta, mutta toivottavasti menevät ohi!
Helmut: Toivottavasti verikoe meni hyvin. Itse olen hieman päässyt piikkikammon yli kun jutustelen pistämisen aikana.
Alima: Np-ultasta piti kysyä että mistä tuo lyhenne tulee? Toivottavasti tuo turvoitus ei tarkoita mitään vakavaa. Eikös verikokeiden tulokset kerro enemmän? Ja kerro ihmeessä vahemmillesi! Itse kerroin itku kurkussa, mutta hymy suulla. Luulen että vanhemmille isovanhemmiksi tulo on upeaa ja vaikka eivät sitä odottaisi. He pääsevät pitkästä aikaa hössöttämään vauvasta joka ennen olit sinä :)
Mishu: Teet niin kuin parhaaksi näet ja tunnet. Toki toisten mielipiteet voi ottaa huomioon, mutta sinä se raskaana olet ja teet kuinka itse turvallisimmaksi tunnet.
(.) En tiedä mitä tuo merkki tarkoittaa, mutta veikkaan että se on merkki siittä, että aloitan taas omat mietteeni. Piti muuten kysyä kaikilta että onko tapahtunut noloja tilanteita raskauden takia? Mulla ainakin tuli tässä yksi päivä kaupassa sellainen röyhtäisy, joka tuli kuin laukaus. Sitä ei voinut pidättää ja se oli luja ja lyhyt. Nyt naurattaa, mutta silloin kyllä nolotti aivan kamalasti ja en aijo kyllä hetkeen mennä takaisin siihen kauppaan :D
Nyt oli kauheasti kysyttävää ja ulistavaa, mutta toivottavasti joku jaksaa vastailla, koska olen hieman tiedon nälkäinen!!
Kaisaana 11+0
Alima: Kylkimakuulla oon toistaiseksi parhaiten tuntenut jotain... Voihan tuo olla jo liikettäkin. Rehellisyyden nimissä on kyllä joskus vaikea sanoa, onko kyse vauvasta vai omasta suolistosta. Muistaakseni vielä näillä viikoillakin (15+2) oma suolisto on tuossa päällä, ennen kuin kohtu nousee kunnolla, ja silloin liikeetkin on helpompi tuntea... Kuplahduksiksi ja pieniksi hipaisuiksi niitä kuvailisin, ja niin kuin LMC mainitsi, myöhemmin tuntuu sitten potkujen lisäksi ihan kunnon möyryntää. Loppuvaiheessa sen myös näkee, jos muksu työntää esim. päätä tai takapuolta esiin.... Muistan elävästi, kun mahani päällä pötkötellyt kaukosäädin lensi yhtäkkiä kaaressa lattialle. :)
Tuota valkovuotoa on kanssa täällä ollut enemmän kuin tavallisesti. Itse asiassa runsas valkovuoto taisi olla koko homman ensimmäinen oire, ennen kuin testeissä näkyi mitään... eli liekö sitten normaalia tässä hommassa?
Havu: Kurja juttu, kyllä tuo voi olla ihan raskauspahoinvointiakin. Esikoisen kanssa oksensin vain kerran ja vasta joskus 17. viikolla, ihan yhtäkkiä. Mulla on kanssa vatsan pinnan kipua navan tienoilla, ja sitten joskus sen jälkeen alkaa sattua alavatsaan oikealle tai vasemmalle. Oon nekin liittänyt liitoskipuihin ja kohdun kasvamiseen - tässä männä viikolla tuollaisten kipujen jälkeen napani viereen ilmestyi yhtäkkiä tummahko viiva. Taitaa tulla taas raskausarpia... Kun mainitsit nuo raskausvaatteet, niin on kova houkutus käyttää jo pelkästään niitä, kun ovat tämän pallon kanssa jo mukavimmat päällä. Mutta niihin ehtii kyllä kyllästyä syksyn ja talvenkin aikana... Äitiyshousuihin olen kyllä siirtynyt suosiolla. Heti 13. viikolla, kun en enää peitellyt raskautta, oli helpotus siirtyä vaatteisiin, jotka näyttävät, että raskausvatsasta eikä makkaran syönnistä on kyse. :)
Mishu: Tsemppiä sinnekin, sinullapa on ollut miettimistä... Sanoisin, että kaikki mikä omaa mieltä rauhoittaa, kannattaa tehdä raskaana ollessa. Tässä on muutenkin niin paljon kaikkea, eli jos olosi on Suomessa rennompi kuin muualla, niin siihen kannattaa luottaa! :)
Kaisaana: Täällä on iho ihan näppylöillä, kuten oli ekassakin raskaudessa. Silloin kokeilin kaikenmaailman aineita ja kuorintaa, mutta ei siihen oikein mikään auttanut. Näpyt jäivät synnärille... Olo ehkä helpottuu, kun vatsa on selvästi muidenkin mielestä raskausvatsa, toivotaan ainakin niin! Tsemppiä mielialanvaihteluihin - niitä on myös täällä, eikä seksi kiinnosta (tuntuu, kuin kroppa olisi sitä mieltä, että asia on nyt hoidettu, kun muksu on vatsassa). Taitaa olla ihan normaalia siis... Synnytyksestä: kävin edellisen kerran muun muassa mammajoogassa, jossa testattiin kaikkea ja suositeltiin kaikenlaista. Loppujen lopuksi osa neuvoista tuntui tositilanteessa musta ihan vääriltä. Kaikkein parasta oli koittaa ottaa rennosti, mitä tuleman piti (mikään ei mennyt niin, kuin olin vähän suunnitellut) ja antaa kätilön ohjata (onneksi meille sattui ihan loistava kätilö). Nyt kyllä jännittää jo taas, miten se menee... Tällä kertaa ei ole mitään valmennuksiakaan, missä asiaa voisi käsitellä...
Sitten omaan napaan, vaikka tulihan sitä jo edelläkin sivuttua... Väsyttää ja voin pahoin edelleen, nyt jo 16. viikko... eli kestänyt jo useamman viikon pidempään kuin viimeksi. Koko ajan on jotain huolta päällä... Nyt kun muutaman kerran tunsin liikkeitä, tietty sitten huolettaa, kun niitä ei kaikkina iltoina tunne, vaikka järki sanookin, että pieni on vielä niin pieni, ettei kaikkia liikeitä voi vielä tuntea...
Catalinas 15+2
Tervehdys taas kaikille! Onpas ollut mukava lukea teidän kuulumisia.:) Itse oon nyt tosi laiskasti ollu koneella, kun on ollut niin hyvä olo ja ihanat ilmat ja paljon tekemistä.
Keskiviikkona oli vihdoin np-ultra! (Joku kyseli lyhenteestä, eikös se ole np=niskapoimu ja nt=niskaturvotus ja molempia käytetään tuosta ekasta kunnallisesta ultrasta?) No meidän ultraan: kylläpä oli ihanaa nähdä vihdoin pieni! Yksi siellä vaan oli, onneksi :D, ja vaikka kaikki oli ohi tosi nopeasti niin ihan mahtava mieli siitä jäi. Turvotus oli 1,1 eli ilmeisesti tosi pientä ja koko oli muutamaa päivää pienempi eli kun ke piti viikkoja olla 12+0 niin ultran mukaan 11+4. Luulen, että ultra on oikeessa, olin itekin epäillyt kaveria muutamaa päivää nuoremmaksi ja lasken sitten jatkossa sen mukaan. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu, kun heitto oli niin pieni.
Mies oli mukana ja varmasti nyt asia konkretisoitui hänellekin ihan uudella tavalla. Ultrakuvaa on hypistelty aika paljon jälkikäteen.:)
Mulla on tosiaan muuten tosi hyvä olo, ei enää okseta eikä väsytä samalla tavalla, mut itkeskelen kyllä vähän turhan helposti..:/ JA mulle on iskenyt aivan kauhea painoahdistus! Mullahan on paino noussut jo 6 (!) kiloa siitä, mitä oli ennen raskautta ja nousu näyttää jatkuvan tasasesti vaikka oon nyt taas yrittänyt katsoa mitä syön ja oon päässyt liikkumaankin.:( Eilen olin niin ahdistunut asiasta, että itkin miehelle että täytyy peruuttaa ensi viikon neuvola, koska en vaan voi mennä sinne punnittavaksi näin painavana. Kuulostaa ihan tosi naurettavilta murheilta, mutta mulla on tullut joku kauhea kammo sitä vaakaa kohtaan ja ahdistaa ja yritän miettiä, miten siitä punnituksesta vois luistaa. Muutenkin lihominen tietty ahdistaa, kun vaatteet jää pieneks ja näyttää kamalalta ja voivoivoi... Mulla on keskivartalo ihan järkyttävä TYNNYRI, mistään söpöstä vauvamahan alusta ei näy merkkiäkään.
No riittää valitus. Kyllä mä ihan oikeasti nautinkin jo kun olo on fyysisesti hyvä ja pääsee tosiaan liikkumaan ja kaikkea. Oon nyt pyöräilly paljon, käynyt ihan vähän hölkkäämässä ja pumppiinkin uskaltauduin ekaa kertaa piiiitkästä aikaa, kyllä oli kivaa! Salilla vaan on hirveetä kun näkee uuden ei niin uljaan ulkomuotonsa joka peilistä.:/ voi kunpa saisin tän painonnousun kuriin mahdollisimman pian...
Hitsit, ei ollu tarkotus tulla pelkkää omaa vuodatusta, mutta koneesta akku loppuu, nii täytyy lopetella! Mishu, olipa kiva kuulla susta pitkään aikaan! Mä oon edelleen sitä mieltä, että jos (ja kun) sun on parempi olla Suomessa, olet täällä hyvällä omallatunnolla. Mies on se jonka kuuluisi tehdä tässä tilanteessa myönnytyksiä... Ainii ja LMC, mä tein myös ensimmäisen vauvanvaateostoksen ja melkein samanlaisen! Sellanen valkonen haalari, jossa myös korvat, muttei love-tekstiä.:) Yritän myös pitää ostokset ihan minimissä, koska tuun saamaan niin paljon käytettynä ja äitin tekemänä, ettei ite tarvis ostaa varmaan mitään.
Nyt pakko lopettaa, ensi kerralla muistan osallistuu enemmän keskusteluun enkä ainoastaan höpötä itsestäni! :D
Apila 12+1
Siitä facebook ryhmästä: mulla näkyy vauvaryhmä, joihin ystävät liittyneet, niissä "ehdotetut ryhmät" jutuissa. Eräskin liittyi tosi varhaisessa vaiheessa ja seuraavana päivänä raskaudesta tiesikin kaikki hänen fb-kaverinsa jotka vähänkään olivat pitäneet silmänsä auki :D et sen takia oon ite vähä skeptinen, vaikka kiva olis kyllä jo liittyäkin. Jos eivät enää siihen ryhmään huoli niin aina voidaan perustaa oma. Täällä on kuitenkin ollut niin mukavaa porukkaa että teidän kanssa olis kiva rupatella myöhemminkin :)
Meidännyytti 10+5