13v poika, ollut aina epäluotettava, en jaksa enää lastani
Poikaan ei ole koko 13 vuoden aikana luottaa yhtään, ei pienenä, eikä nyt vieläkään. Jos hänelle sanoo jotakin, tekee toisin heti, kun silmä välttää.
Esim. pyytää autossa puhelimeni kuunnellakseen äänikirjaa, mutta kiellän selaamassa nettiä, voi vain kuunnella, heti kun lähden ajamaan enkä huomaa, poika selaa nettiä.
Jos jääkaappiin ostaa jotakin, mikä on tarkoitettu ruuanlaittoon ja erikseen kieltää syömästä, kun poika on hetken yksin kotona, se on syöty.
Pelipaikkoja ei noudata, siksi konsolit on lukitussa kaapissa, saa ne vain peliaikoina.
Jos on kotiintuloaika, ei ikinä ole tullut sovittuun aikaan, aina pitää soittaa monta kertaa ja kehottaa kotiin.
Lupaa tehdä läksyt ennen harkkoja, ei ole KOSKAAN tehnyt omatoimisesti, jollei ole kehottanut kymmeniä kertoja.
Olen kieltänyt tonkimasta laatikoita, missä on työpapereitani, usein ollessaan yksin kotona käy ko. laatikon ja muitakin kaappeja läpi ja penkoo kaiken.
Meillä on useampi lukittu kaappi ja vaatehuone, koska poikaan ei voi luottaa yhtään. Mikään puhe, tai etuuden menetys ei auta. Koulu menee hyvin ja kavereita on. On vaan kamala asua epäluotettavan ihmisen kanssa.
Onko kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (1081)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, ei minulla taida olla rautalankaa tarpeeksi. Tänne linkattiin finlexin sivuilta ote ja sinä jatkat vääntämistä ja sanot että se on monitulkintainen. Tässä nyt vielä toistona finlexi sivuilta, mutta en usko että se kohdallasi auttaa:
"Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Myös muita lapselle tärkeitä ihmissuhteita on vaalittava.
Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää."
Jos et tästä vieläkään ymmärrä kun ajatuksen kanssa luet, niin suosittelen ottamaan yhteyttä vaikka perheneuvolaan nyt aluksi, jos sinulla on lapsia. Sieltä osataan ohjata eteenpäin.
Muutama juttu: lapsi on yhtä arvokas kuin sinä (toki vanhemmalle PITÄISI olla arvokkaampi), häntä ei saa kohdella kuin hän olisi alempi arvoinen. Sinun pitäisi aikuisena tukea ja ymmärtää, eikä elää niin että vain sinä päätät ja tallot lapsen mielipiteen yli. Sinun pitäisi osata pyytää anteeksi jos tulee ylilyöntejä ja keskustella niistä lapsen kanssa. Liian kovat rangaistukset eivät ole reiluja ja vaikka joutuisit keksimään rangaistuksen, niin lapselle pitäisi selkeästi selittää miksi nyt näin kävi ja miten toimitaan jatkossa. Positiivinen kannustaminen ja yhdessä olo ovat tärkeitä kaiken ikäisille lapsille ja jopa aikuisille.
Näin loppuun voisit käydä kuuntelemasta uusimmasta Vain elämää- kaudesta suuremmalle yleisölle tutksi tulleen kappaleen. Klamydia-pyyntö.
Et selvästikään ymmärrä miten lainsäädäntö toimii. "Lasta on suojattava [...] kaikenlaiselta huonolta kohtelulta" on tuossa vain yksi kohta. Sitä(kään) ei ole selitetty sen tarkemmin.
Se, mikä on yhden ihmisen mielestä huonoa kohtelua (tai jotain muuta niistä asioista mitkä tuossa laissa on lueteltu) ei ole sitä jollekin toiselle ihmiselle. Kyseessä on siis erittäin tulkinnanvarainen juttu, jollaiset aina altistavat oikeusmúrhille.
Mitä tulee noihin omiin mielipiteisiisi, niin nekin ovat hyvin monitulkintaisia. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että lapsi ei saisi olla "alempiarvoinen"? Millainen on "liian kova rangaistus"? Kaikki on tulkintakysymyksiä.
Ylipäätään on kummallista, että lasten kohdalle on haluttu kirjata tuollaisia pykäliä kuin vaikka tuo "huonon kohtelun" kielto, kun kaikki toisaalta (toivottavasti) ymmärtävät miten vahingollista olisi kirjoittaa rikoslain puolelle, että "toista ihmistä ei saa kohdella huonosti".
Kaikille muille nämä taitavat olla aika selkeitä asioita paitsi sinulle, joka näet tulkinnan varaa vähän joka asiassa. Ihan oikeasti: "mitä tarkoittaa että lasta ei saa pitää alempi arvoisena?" Ööö.... tätä tarkoitin kun sanoin ettei ole rautalankaa tarpeeksi. Toivottavasti lapsesi saa tarvittan avun (jos niitä edes on). Ja tosissasiko vertaat aikuisten täysi-ikäisten ihmisten rikoslakia alaikäisten lasten perusoikeuksiin? Tämä kertonee sinusta ja kasvatustavoistasi aivan tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä "lait ovat tyhmiä, lasta pitää kohdella laittomasti, jotta siitä tulisi lakia seuraava kansalainen".
Miten saataisiin näiden vanhempien ODD kuriin? Pitäisköhän yhteiskunnan viedä heiltä huonekaluja ja pukea pellepukuun, kunnes alkavat yhteiset säännöt maistua? Toki alastikin voivat käydä kaupassa, se vasta opettaakin. ;)
Pitäisikö lapsi sitten viedä vankilaan, kun kerran vanhemmankin saa viedä? :P
Onko ap:n lapsi syyllistynyt johonkin rikokseen, josta seuraa vankeusrangaistus? Ei.
Esim. asioiden luvaton ottaminen (syöminen) on rikos, vaikka alle 15-vuotiasta ei siitä voida rangaistakaan lain mukaan.
Tosin ei tuosta ole kyse vaan siitä, että miten ensin sanotaan, että lasta ei voi rangaista niin kuin lapsia on tavattu rangaista, koska eihän aikuisiakaan rangaista niin. Ja sitten heti perään, että ei lasta myöskään saa rangaista niin kuin aikuisia rangaistaan. Lopputulema tästä on se, ettei lasta ei saa rangaista mitenkään, mikä on myös näiden ääriliberaalien kasvattajien tavoite.
Vaikea ymmärtää miten omassa kodissa ruuan syöminen jääkaapista olisi rikos.
Entä rahan ottaminen vanhemman lompakosta? Varkaus kuin varkaus, oli kohteena sitten raha tai ruoka.
Lähtökohta on se, että kotonaan jokainen saa syödä ruokaa jääkaapista. Oikeastiko kiellät lapsiasi varastamasta sinun ruokaasi? Tässä on jo niin perustava kaltoinkohtelu, ettei mitään muuta tarvita. Kertoo täysin mikä on lapsen asema perheessä.
Saako teillä siis lapsi syödä jääkaapista mitä haluaa, milloin haluaa ja miten paljon haluaa?
Ei? Miksi saisi? Miksi kaikki pitäisi olla joko toista äärilaitaa tai toista äärilaitaa? Sinä olet kyllä väsymätön väärinymmärtäjä.
No mitä sen sitten tulee saada syödä sieltä jääkaapista?
Jos vaikka kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista (ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina) niin onko se lapsen kaltoinkohtelua? Tai se, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
Jos sinulla on pallo näin hukassa, niin ota yhteyttä neuvolaan ja/tai lastensuojeluun. Voit sieltä kysyä näitä asioita, jos et muuten tiedä. He saa kaikenlaisia yhteydenottoja, kyllä tällainen välipalakysely menee hyvin siellä joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, ei minulla taida olla rautalankaa tarpeeksi. Tänne linkattiin finlexin sivuilta ote ja sinä jatkat vääntämistä ja sanot että se on monitulkintainen. Tässä nyt vielä toistona finlexi sivuilta, mutta en usko että se kohdallasi auttaa:
"Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Myös muita lapselle tärkeitä ihmissuhteita on vaalittava.
Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää."
Jos et tästä vieläkään ymmärrä kun ajatuksen kanssa luet, niin suosittelen ottamaan yhteyttä vaikka perheneuvolaan nyt aluksi, jos sinulla on lapsia. Sieltä osataan ohjata eteenpäin.
Muutama juttu: lapsi on yhtä arvokas kuin sinä (toki vanhemmalle PITÄISI olla arvokkaampi), häntä ei saa kohdella kuin hän olisi alempi arvoinen. Sinun pitäisi aikuisena tukea ja ymmärtää, eikä elää niin että vain sinä päätät ja tallot lapsen mielipiteen yli. Sinun pitäisi osata pyytää anteeksi jos tulee ylilyöntejä ja keskustella niistä lapsen kanssa. Liian kovat rangaistukset eivät ole reiluja ja vaikka joutuisit keksimään rangaistuksen, niin lapselle pitäisi selkeästi selittää miksi nyt näin kävi ja miten toimitaan jatkossa. Positiivinen kannustaminen ja yhdessä olo ovat tärkeitä kaiken ikäisille lapsille ja jopa aikuisille.
Näin loppuun voisit käydä kuuntelemasta uusimmasta Vain elämää- kaudesta suuremmalle yleisölle tutksi tulleen kappaleen. Klamydia-pyyntö.
Et selvästikään ymmärrä miten lainsäädäntö toimii. "Lasta on suojattava [...] kaikenlaiselta huonolta kohtelulta" on tuossa vain yksi kohta. Sitä(kään) ei ole selitetty sen tarkemmin.
Se, mikä on yhden ihmisen mielestä huonoa kohtelua (tai jotain muuta niistä asioista mitkä tuossa laissa on lueteltu) ei ole sitä jollekin toiselle ihmiselle. Kyseessä on siis erittäin tulkinnanvarainen juttu, jollaiset aina altistavat oikeusmúrhille.
Mitä tulee noihin omiin mielipiteisiisi, niin nekin ovat hyvin monitulkintaisia. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että lapsi ei saisi olla "alempiarvoinen"? Millainen on "liian kova rangaistus"? Kaikki on tulkintakysymyksiä.
Ylipäätään on kummallista, että lasten kohdalle on haluttu kirjata tuollaisia pykäliä kuin vaikka tuo "huonon kohtelun" kielto, kun kaikki toisaalta (toivottavasti) ymmärtävät miten vahingollista olisi kirjoittaa rikoslain puolelle, että "toista ihmistä ei saa kohdella huonosti".
Tällaisia lait yleensä ovat. Sinun on vain tulkittava sitä PARHAAN tahtosi mukaan. Jos sinulla sellaista on.
Sitten jos oma tulkintasi poikkeaa liiaksi muiden tulkinnoista ja erityisesti vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, toimintasi katsotaan lainvastaiseksi. Tästä ketjusta voit vähän yrittää päätellä, että sinun tulkintasi ovat hyvin poikkeavia. Nyt voit ottaa lusikan kauniiseen käteen ja yrittää sopeutua. Tai taistella katkeraan loppuun saakka.
Muiden tulkinnoista? Onko laki siis joku huutoäänestys?
Ajatellaan vaikka, että vanhempi on tuomiolla siitä, että on laittanut lapsensa nurkkaan seisomaan. Kumpaa huutosakkia oikeus uskoo: sitä jonka mielestä nurkassa seisottaminen on "lapsen pahoinpitelyä ja hylkäämistä" vai sitä jonka mielestä se on "hyvä ja toimiva rangaistus"?

Oikeastiko joku käyttää rangaistuksena ruuan tai herkkujen eväämistä lapselta? Miltä tuntuu itse syödä kakkua ja katsoa sitä rangaistavaa lasta. Normaali-ihmiselle ei silloin kakku maistuisi.
Sadostille varmaan mukava tilanne.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuisena suhtaudut siihen, että esimerkiksi valtio ja työnantaja alistavat sinua säännöillään ja auktoriteetillaan?
Kierrän veroja ja vaihdan työpaikkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä "lait ovat tyhmiä, lasta pitää kohdella laittomasti, jotta siitä tulisi lakia seuraava kansalainen".
Miten saataisiin näiden vanhempien ODD kuriin? Pitäisköhän yhteiskunnan viedä heiltä huonekaluja ja pukea pellepukuun, kunnes alkavat yhteiset säännöt maistua? Toki alastikin voivat käydä kaupassa, se vasta opettaakin. ;)
Pitäisikö lapsi sitten viedä vankilaan, kun kerran vanhemmankin saa viedä? :P
Onko ap:n lapsi syyllistynyt johonkin rikokseen, josta seuraa vankeusrangaistus? Ei.
Esim. asioiden luvaton ottaminen (syöminen) on rikos, vaikka alle 15-vuotiasta ei siitä voida rangaistakaan lain mukaan.
Tosin ei tuosta ole kyse vaan siitä, että miten ensin sanotaan, että lasta ei voi rangaista niin kuin lapsia on tavattu rangaista, koska eihän aikuisiakaan rangaista niin. Ja sitten heti perään, että ei lasta myöskään saa rangaista niin kuin aikuisia rangaistaan. Lopputulema tästä on se, ettei lasta ei saa rangaista mitenkään, mikä on myös näiden ääriliberaalien kasvattajien tavoite.
Vaikea ymmärtää miten omassa kodissa ruuan syöminen jääkaapista olisi rikos.
Entä rahan ottaminen vanhemman lompakosta? Varkaus kuin varkaus, oli kohteena sitten raha tai ruoka.
Lähtökohta on se, että kotonaan jokainen saa syödä ruokaa jääkaapista. Oikeastiko kiellät lapsiasi varastamasta sinun ruokaasi? Tässä on jo niin perustava kaltoinkohtelu, ettei mitään muuta tarvita. Kertoo täysin mikä on lapsen asema perheessä.
Saako teillä siis lapsi syödä jääkaapista mitä haluaa, milloin haluaa ja miten paljon haluaa?
Ei? Miksi saisi? Miksi kaikki pitäisi olla joko toista äärilaitaa tai toista äärilaitaa? Sinä olet kyllä väsymätön väärinymmärtäjä.
No mitä sen sitten tulee saada syödä sieltä jääkaapista?
Jos vaikka kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista (ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina) niin onko se lapsen kaltoinkohtelua? Tai se, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
Ei ole kaltoinkohtelua, mutta jos lapsi syö kakkua kiellosta huolimatta, se ei ole rikos.

Mistä neuvola tai lastensuojelu sen tietää, mikä on ok ja mikä ei esimerkiksi tässä jääkaapin käyttötapauksessa? Ja entä jos vanhempi ei toimi sen neuvolasta tai lastensuojelusta saamansa vastauksen mukaisesti? Uhkaako häntä silloin oikeusprosessi?

Tutustupa vaikka tähän keissiin. Vanhemmat sulkivat pikkupojan hyttiin, sitoivat kädet, pakottivat syömään lattialta. Hovioikeudessa tuli tuomio ja hyvä niin. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006387143.html

Riippunee siitä, onko sitä lasta seisotettu siellä 3 min vai 3 h.

Voisitko oikeasti syödä lapsen edessä kakkua ja katsoa toisen pahaa mieltä?
Sadistista luonnetta vaatii.
Vierailija kirjoitti:
.... Ja tosissasiko vertaat aikuisten täysi-ikäisten ihmisten rikoslakia alaikäisten lasten perusoikeuksiin? Tämä kertonee sinusta ja kasvatustavoistasi aivan tarpeeksi.
Sinun ongelmasi on se, kuten tästä kirjoituksestasikin näkyy, että näet VELVOLLISUUKSIA pelkästään aikuisilla, ja lapsilla taas pelkkiä OIKEUKSIA!
Kerrotko missä iässä ihminen luopuu elämästä, jossa hän on ollut kaikista velvollisuuksista ja säännöistä vapaa, ja alkaa elää täysi-ikäisen elämää sujuvasti, harjoittelematta sitä yhtään ensin? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä "lait ovat tyhmiä, lasta pitää kohdella laittomasti, jotta siitä tulisi lakia seuraava kansalainen".
Miten saataisiin näiden vanhempien ODD kuriin? Pitäisköhän yhteiskunnan viedä heiltä huonekaluja ja pukea pellepukuun, kunnes alkavat yhteiset säännöt maistua? Toki alastikin voivat käydä kaupassa, se vasta opettaakin. ;)
Pitäisikö lapsi sitten viedä vankilaan, kun kerran vanhemmankin saa viedä? :P
Onko ap:n lapsi syyllistynyt johonkin rikokseen, josta seuraa vankeusrangaistus? Ei.
Esim. asioiden luvaton ottaminen (syöminen) on rikos, vaikka alle 15-vuotiasta ei siitä voida rangaistakaan lain mukaan.
Tosin ei tuosta ole kyse vaan siitä, että miten ensin sanotaan, että lasta ei voi rangaista niin kuin lapsia on tavattu rangaista, koska eihän aikuisiakaan rangaista niin. Ja sitten heti perään, että ei lasta myöskään saa rangaista niin kuin aikuisia rangaistaan. Lopputulema tästä on se, ettei lasta ei saa rangaista mitenkään, mikä on myös näiden ääriliberaalien kasvattajien tavoite.
Vaikea ymmärtää miten omassa kodissa ruuan syöminen jääkaapista olisi rikos.
Entä rahan ottaminen vanhemman lompakosta? Varkaus kuin varkaus, oli kohteena sitten raha tai ruoka.
Lähtökohta on se, että kotonaan jokainen saa syödä ruokaa jääkaapista. Oikeastiko kiellät lapsiasi varastamasta sinun ruokaasi? Tässä on jo niin perustava kaltoinkohtelu, ettei mitään muuta tarvita. Kertoo täysin mikä on lapsen asema perheessä.
Saako teillä siis lapsi syödä jääkaapista mitä haluaa, milloin haluaa ja miten paljon haluaa?
Ei? Miksi saisi? Miksi kaikki pitäisi olla joko toista äärilaitaa tai toista äärilaitaa? Sinä olet kyllä väsymätön väärinymmärtäjä.
No mitä sen sitten tulee saada syödä sieltä jääkaapista?
Jos vaikka kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista (ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina) niin onko se lapsen kaltoinkohtelua? Tai se, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
Ei ole kaltoinkohtelua, mutta jos lapsi syö kakkua kiellosta huolimatta, se ei ole rikos.
Voisitko oikeasti syödä lapsen edessä kakkua ja katsoa toisen pahaa mieltä?
Sadistista luonnetta vaatii.
Älä paisuttele.

Sadistinen luonne kieltämättä herää näitä "vien lapselta sängyn jos ei tottele"-ihmisiä kuunnellessa, mutta ei, en pakottaisi lasta tuijottamaan jos itse syön kakkua. Se menee minusta jo yli.

Missä sitten kulkee se raja, että mitä kaikkea vanhempien omaa lapsi saa ottaa ilman lupaa, ilman että syyllistyy rikokseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, ei minulla taida olla rautalankaa tarpeeksi. Tänne linkattiin finlexin sivuilta ote ja sinä jatkat vääntämistä ja sanot että se on monitulkintainen. Tässä nyt vielä toistona finlexi sivuilta, mutta en usko että se kohdallasi auttaa:
"Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Myös muita lapselle tärkeitä ihmissuhteita on vaalittava.
Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää."
Jos et tästä vieläkään ymmärrä kun ajatuksen kanssa luet, niin suosittelen ottamaan yhteyttä vaikka perheneuvolaan nyt aluksi, jos sinulla on lapsia. Sieltä osataan ohjata eteenpäin.
Muutama juttu: lapsi on yhtä arvokas kuin sinä (toki vanhemmalle PITÄISI olla arvokkaampi), häntä ei saa kohdella kuin hän olisi alempi arvoinen. Sinun pitäisi aikuisena tukea ja ymmärtää, eikä elää niin että vain sinä päätät ja tallot lapsen mielipiteen yli. Sinun pitäisi osata pyytää anteeksi jos tulee ylilyöntejä ja keskustella niistä lapsen kanssa. Liian kovat rangaistukset eivät ole reiluja ja vaikka joutuisit keksimään rangaistuksen, niin lapselle pitäisi selkeästi selittää miksi nyt näin kävi ja miten toimitaan jatkossa. Positiivinen kannustaminen ja yhdessä olo ovat tärkeitä kaiken ikäisille lapsille ja jopa aikuisille.
Näin loppuun voisit käydä kuuntelemasta uusimmasta Vain elämää- kaudesta suuremmalle yleisölle tutksi tulleen kappaleen. Klamydia-pyyntö.
Et selvästikään ymmärrä miten lainsäädäntö toimii. "Lasta on suojattava [...] kaikenlaiselta huonolta kohtelulta" on tuossa vain yksi kohta. Sitä(kään) ei ole selitetty sen tarkemmin.
Se, mikä on yhden ihmisen mielestä huonoa kohtelua (tai jotain muuta niistä asioista mitkä tuossa laissa on lueteltu) ei ole sitä jollekin toiselle ihmiselle. Kyseessä on siis erittäin tulkinnanvarainen juttu, jollaiset aina altistavat oikeusmúrhille.
Mitä tulee noihin omiin mielipiteisiisi, niin nekin ovat hyvin monitulkintaisia. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että lapsi ei saisi olla "alempiarvoinen"? Millainen on "liian kova rangaistus"? Kaikki on tulkintakysymyksiä.
Ylipäätään on kummallista, että lasten kohdalle on haluttu kirjata tuollaisia pykäliä kuin vaikka tuo "huonon kohtelun" kielto, kun kaikki toisaalta (toivottavasti) ymmärtävät miten vahingollista olisi kirjoittaa rikoslain puolelle, että "toista ihmistä ei saa kohdella huonosti".
Tällaisia lait yleensä ovat. Sinun on vain tulkittava sitä PARHAAN tahtosi mukaan. Jos sinulla sellaista on.
Sitten jos oma tulkintasi poikkeaa liiaksi muiden tulkinnoista ja erityisesti vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, toimintasi katsotaan lainvastaiseksi. Tästä ketjusta voit vähän yrittää päätellä, että sinun tulkintasi ovat hyvin poikkeavia. Nyt voit ottaa lusikan kauniiseen käteen ja yrittää sopeutua. Tai taistella katkeraan loppuun saakka.
Muiden tulkinnoista? Onko laki siis joku huutoäänestys?
Ajatellaan vaikka, että vanhempi on tuomiolla siitä, että on laittanut lapsensa nurkkaan seisomaan. Kumpaa huutosakkia oikeus uskoo: sitä jonka mielestä nurkassa seisottaminen on "lapsen pahoinpitelyä ja hylkäämistä" vai sitä jonka mielestä se on "hyvä ja toimiva rangaistus"?
Riippunee siitä, onko sitä lasta seisotettu siellä 3 min vai 3 h.
Ketjussa oli yksi kolmen tunnin seisottaja. Missään tapauksessa se ei ole ok tai laillista.
Näissä.perheissä tämä yksi asia ei ole koskaan ainoa. Kaltoinkohtelua on kaikilla elämänaloillla eikä vanhempi näe niissä mitään ongelmaa. Selitys löytyy aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä "lait ovat tyhmiä, lasta pitää kohdella laittomasti, jotta siitä tulisi lakia seuraava kansalainen".
Miten saataisiin näiden vanhempien ODD kuriin? Pitäisköhän yhteiskunnan viedä heiltä huonekaluja ja pukea pellepukuun, kunnes alkavat yhteiset säännöt maistua? Toki alastikin voivat käydä kaupassa, se vasta opettaakin. ;)
Pitäisikö lapsi sitten viedä vankilaan, kun kerran vanhemmankin saa viedä? :P
Onko ap:n lapsi syyllistynyt johonkin rikokseen, josta seuraa vankeusrangaistus? Ei.
Esim. asioiden luvaton ottaminen (syöminen) on rikos, vaikka alle 15-vuotiasta ei siitä voida rangaistakaan lain mukaan.
Tosin ei tuosta ole kyse vaan siitä, että miten ensin sanotaan, että lasta ei voi rangaista niin kuin lapsia on tavattu rangaista, koska eihän aikuisiakaan rangaista niin. Ja sitten heti perään, että ei lasta myöskään saa rangaista niin kuin aikuisia rangaistaan. Lopputulema tästä on se, ettei lasta ei saa rangaista mitenkään, mikä on myös näiden ääriliberaalien kasvattajien tavoite.
Vaikea ymmärtää miten omassa kodissa ruuan syöminen jääkaapista olisi rikos.
Entä rahan ottaminen vanhemman lompakosta? Varkaus kuin varkaus, oli kohteena sitten raha tai ruoka.
Lähtökohta on se, että kotonaan jokainen saa syödä ruokaa jääkaapista. Oikeastiko kiellät lapsiasi varastamasta sinun ruokaasi? Tässä on jo niin perustava kaltoinkohtelu, ettei mitään muuta tarvita. Kertoo täysin mikä on lapsen asema perheessä.
Saako teillä siis lapsi syödä jääkaapista mitä haluaa, milloin haluaa ja miten paljon haluaa?
Ei? Miksi saisi? Miksi kaikki pitäisi olla joko toista äärilaitaa tai toista äärilaitaa? Sinä olet kyllä väsymätön väärinymmärtäjä.
No mitä sen sitten tulee saada syödä sieltä jääkaapista?
Jos vaikka kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista (ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina) niin onko se lapsen kaltoinkohtelua? Tai se, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
Ei ole kaltoinkohtelua, mutta jos lapsi syö kakkua kiellosta huolimatta, se ei ole rikos.
Missä sitten kulkee se raja, että mitä kaikkea vanhempien omaa lapsi saa ottaa ilman lupaa, ilman että syyllistyy rikokseen?
Siitä päättänee poliisi. Kannattaa tiedustella asemalta.
Kuulostaa aika sairaalta, että kotona on paljon lukittuja kaappeja ja komeroita, ettei 13 v pääsisi sinne. Mitä luurankoja niissä komeroissa oikein on?
Selaa nettiä, vaikka ei saisi. Syö kaapista jotakin, mikä oli tarkoitettu ruoan laittoon. Pelaa silloinkin, kun ei ole peliaika. Läksyjen teosta täytyy muistuttaa kymmenen kertaa...
Sori, mutta kuulostaa aivan tuikitavalliselta 13-vuotiaalta. Vika taitaa nyt olla siellä aikuisten päässä. Oletko ikinä muuten kokeillut keskustella lapsesi kanssa, perustella esimerkiksi jotakin kehotusta tai kieltoa, halata ja kehua ja kiittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä "lait ovat tyhmiä, lasta pitää kohdella laittomasti, jotta siitä tulisi lakia seuraava kansalainen".
Miten saataisiin näiden vanhempien ODD kuriin? Pitäisköhän yhteiskunnan viedä heiltä huonekaluja ja pukea pellepukuun, kunnes alkavat yhteiset säännöt maistua? Toki alastikin voivat käydä kaupassa, se vasta opettaakin. ;)
Pitäisikö lapsi sitten viedä vankilaan, kun kerran vanhemmankin saa viedä? :P
Onko ap:n lapsi syyllistynyt johonkin rikokseen, josta seuraa vankeusrangaistus? Ei.
Esim. asioiden luvaton ottaminen (syöminen) on rikos, vaikka alle 15-vuotiasta ei siitä voida rangaistakaan lain mukaan.
Tosin ei tuosta ole kyse vaan siitä, että miten ensin sanotaan, että lasta ei voi rangaista niin kuin lapsia on tavattu rangaista, koska eihän aikuisiakaan rangaista niin. Ja sitten heti perään, että ei lasta myöskään saa rangaista niin kuin aikuisia rangaistaan. Lopputulema tästä on se, ettei lasta ei saa rangaista mitenkään, mikä on myös näiden ääriliberaalien kasvattajien tavoite.
Vaikea ymmärtää miten omassa kodissa ruuan syöminen jääkaapista olisi rikos.
Entä rahan ottaminen vanhemman lompakosta? Varkaus kuin varkaus, oli kohteena sitten raha tai ruoka.
Lähtökohta on se, että kotonaan jokainen saa syödä ruokaa jääkaapista. Oikeastiko kiellät lapsiasi varastamasta sinun ruokaasi? Tässä on jo niin perustava kaltoinkohtelu, ettei mitään muuta tarvita. Kertoo täysin mikä on lapsen asema perheessä.
Saako teillä siis lapsi syödä jääkaapista mitä haluaa, milloin haluaa ja miten paljon haluaa?
Ei? Miksi saisi? Miksi kaikki pitäisi olla joko toista äärilaitaa tai toista äärilaitaa? Sinä olet kyllä väsymätön väärinymmärtäjä.
No mitä sen sitten tulee saada syödä sieltä jääkaapista?
Jos vaikka kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista (ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina) niin onko se lapsen kaltoinkohtelua? Tai se, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
Jos sinulla on pallo näin hukassa, niin ota yhteyttä neuvolaan ja/tai lastensuojeluun. Voit sieltä kysyä näitä asioita, jos et muuten tiedä. He saa kaikenlaisia yhteydenottoja, kyllä tällainen välipalakysely menee hyvin siellä joukossa.
Mistä neuvola tai lastensuojelu sen tietää, mikä on ok ja mikä ei esimerkiksi tässä jääkaapin käyttötapauksessa? Ja entä jos vanhempi ei toimi sen neuvolasta tai lastensuojelusta saamansa vastauksen mukaisesti? Uhkaako häntä silloin oikeusprosessi?
Sähän voit kysyä näitä samoja kysymyksiä sieltä? Mitä sinä täällä kyselet, kun meidän vastaukset ei kelpaa?