En jaksa enää olla typin asiakkaana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Törkeetä nimitellä meitä kuntouttavassa käyviä kehitysvammaisiksi. Meillä monilla on pitkiä työuria ja paljon koulutusta. Pätkätöissä olen työpaikoilla nähnyt monenlaista tallaajaa, pahoja psykopaattejakin. Miten ihmeessä selviytyisit työpaikan ihmissuhteissa jos et edes "kehitysvammaisten" pajalla. 

Ei kaikki kuntouttavassa ole kehitysvammaisia mutta muilla tavoin ongelmaisia ovat. Sielä on alkoholismia, mt-ongelmaa, laiskuutta, eristäytyneisyyttä ym johon on puututtava ihan ankarinkin keinoin

Itse olen patalaiska kotona, mutten kyllä usko miten tämä persoonallisuuspiirre saadaan kuositettua poiis jossain arbeit macht frei- ruuvinpussituspajalla. Missä laissa lukee, että kuntouttava on laiskuutta varten?

Laiskuus ja flegmaattisuus voidaan poistaa psykiatrian keinoin. Käytännössä tämä perustuu asennekasvatukseen, asenteiden muuttamiseen ja rangaistus-palkitsemis menelmään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni aika typpiin reilu vkon päästä. Jo nyt ahdistaa ja pelottaa.

Älä mene oikeesti ne tuhoaa sun elämänilon. Niin kävi mulle kun sanoi etten ole opiskelukelpoinen vaan vammaisten pajalle töihin suoraan kyllä se masentaa.

Pakkohan minun on mennä. Muuten tulee karenssi

Ap vaikuttaa todella epävakaalta eli ymmärrän hyvin ettei hän voi mennä suoraan opiskelemaan. Kuntouttava on paras palvelu hänelle tällä hetkellä.

Tositarina typ-toiminnasta. Ja sossuista.

Olen korkeasti koulutettu, akateeminen nainen. Muutama vuosi sitten olin työttömänä, enkä yrityksistäni huolimatta löytänyt mitään työtä. Minulla on hyvä ammatti, mutta saman alan tekijöitä löytyy tästä yliopistokaupungista useita, eikä oman alan työpaikkoja ole. Tämä aiheutti minulle suurta surua, itkua ja murhetta. Olin onneton.

Erehdyin kertomaan asioitani naapurissani asuvalle sosiaalityöntekijälle, koska hän oli hyväntahtoinen, ystävällinen naapuri. Avauduin työttömyydestäni. Lopulta kirjaimellisesti itkin, vieläpä aika vuolaasti, koska olin surullinen ja turhautunut tilanteestani.  Mitäpä tekee tämä ystävälliseksi, empaattiseksi kuvittelemani sossu? Hän ehdotti, että "pitäisikö sun mennä typ-toimintaan", "pitäisiköhän sinun mennä terveystarkastukseen"? Hän puhui siihen malliin, että "varmaan on jokin mielenterveysongelma ja työkyvyssäni puutteita". Loukkaannuin. Menin  hiljaiseksi, koska itkuni ja suruni tulkittiin aivan väärin. En osannut puolustaa itseäni millään tavoin. Kuinka naapuri kehtasi tulla neuvomaan minua, aikuista naista, että mitä mun pitäisi tehdä. Olin kaivannut vain kuulijaa.

Työkyvyssäni ei ole ollut työttömyyden aikana mitään vikaa - ongelma on ollut oman alani työpaikkojen niukkuuus. Ja se, että korkeasti koulutettuna en ole saanut muuta työtä, en edes päiväkodin apulaisen paikkaa.  Tämä vaikea tilanne itketti minua. Naapurin  sossu tulkitsi kyyneleeni siten, että "typ-toiminta tekis sulle hyvää".

Sittemmin, pian tapauksen jälkeen, aloitin korkeastikoulutetuille työnhakijoille tarkoitetun kurssin. Kävin kurssia usemman kuukauden, ja samaan tein oman alani sijaisuuksia. Kurssiin kuului myös työharjoittelu erittäin mielenkiintoisessa tehtävässä. Sitten opiskelin työkkärin tuella lisätutkinnon, jonka ansiosta sain heti työpaikan omalta alaltani. Nyt olen jo toista vuotta tehnyt tätä rakastamaani työtä, eikä työkyvyssäni ole ollut moittimista. Päinvastoin, toivon saavani tehdä tätä työtä pitkään.

Long story short: ihmiset voivat tehdä aivan poskettoman vääriä käsityksiä ja johtopäätöksiä kanssaihmisistään. Vuolas itku keski-ikäisen työttömän naisen silmistä ei todellakaan tarkoita automaattisesti, että itkijällä olisi mielenterveysongelmia (luultavasti pikemminkin vaihdevuosiongelmia). Muuten, naapurin sossu oli mies....

Asioikaa noiden kanssa vain todisteellisesti ja kirjallisesti, ja lukekaa kaikki asiaa koskevat lait ennen kuin liikautatte eväännekään. Työkkäriviranomaisten toiminta ei aina ole lainmukaista.