Lue keskustelun säännöt.
"Ihmisammatissa" työskentelevät - onko teistä tullut kyynisiä?
20.04.2014 |
Huono otsikko, tiedetään, mutta kun en parempaakaan keksinyt. Oletteko te, jotka työskentelette sellaisissa ammateissa, joissa teiltä jotakin haluavat ihmiset ovat teihin jatkuvassa kontaktissa, tulleet kyynisiksi. Onko ihmiskäsityksenne muuten muuttunut?
Esimerkiksi opettajat, lääkärit, hoitajat, poliisit, diakonit, sosiaalityöntekijät, hr-työntekijät - ja kaikki muutkin, jotka olette suorassa ihmiskontaktissa ja mahdollisesti ns. tunnetyössä (konsultilta opin...). Meiltähän halutaan jotakin koko ajan tavalla tai toisella. Tukea, etuisuutta, huomiota, rahaa, reseptiä, hoivaa. Se kuuluu toimenkuvaan. Kyllä, suurin osa ihmisistä on ihan jees, mutta se 10 prosenttia on sitten niin hirveää, että se on ainakin minun kohdallani alkanut vaikuttaa jo ihan ihmiskuvaan.
Olen ollut tosi yllättynyt, kuinka kamalia ja ikäviä ihmiset oikeasti voivat olla. Tästä on puhuneet monet kaverini, esimerkiksi lääkäri ja opettaja. Itse olen sossu. Ihmisten tylyys, ankeus ja omanapaisuus on tullut yllätyksenä. Lääkärin potilaat saattavat olla hyvin ikäviä. Opettajakaverilleni vanhemmat soittelevat kotiin kesälomallakin terassilta kännissä.
Töissä asiat hoidetaan ammatillisesti jne, mutta olen kyllä yllättynyt havaitessani kuinka vähän lopulta jaksan ihmisiä. Uusia kohdatessa tulee mieleen, että onkohan tuo sitä 10 prosenttia, ei jaksa edes yrittää...
Kommentit (29)
Olen opettaja. En tosiaankaan ole kyynistynyt ainakaan oppilaideni takia. Kyllähän kaikki vaatimuksia saavat esittää, mutta aika sujuvasti osaan olla niitä noteeraamatta. Minä teen kuitenkin päätökset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 21:47"]
Nyt on pakko kysyä, onko sinulla koulutusta alallesi? Ei voi tulla yllätyksenä, ettei sossun asiakkaat ole sellaisessa mielen/elämäntilanteessa, että olisivat kovin mukavia viranomaisille.
[/quote]
No totta kai on. Ja on työnohjaukset ja kaikki, mutta kyllä se silti muokkaa käsitystä ihmiskunnasta, kun on jatkuvasti tekemisissä sen "varjopuolen" kanssa. Kun kyse ei ole siitä, etteikö hädänalaisia autettaisi. Totta kai autetaan, sitähän minä rakastan tehdä. Mutta kun ihmiset itse ovat... usein vain niin... äh, en osaa edes pukea sanoiksi, ettei tästä tule sossujen haukkumisketjua.
Ihan samasta on puhunut siis lääkärikaverini ja opettajakaverini. Vaikka suurin osa ihmisistä on ihan jees, se äänekäs hirviöjengi on niin dominoiva, että se alkaa vaiktutaa suhtautumiseen muitakin kohtaan.
En sanoisi olevani kyynistynyt. Toki olen kyynisempi kuin valmistuessani, mutta ehdoton valtaosa potilaista on silti mukavia, eivät yritä viilata linssiin eivätkä tahallaan ilkeile. Niiden avulla jaksaa ne harvalukuiset kusipäiset tapaukset. Toki erikoisala vaikuttaa tähän, en ole sellaisella alalla, jolla tulisi eteen kovin paljon sosiaaliongelmia, enkä joudu useinkaan kirjoittamaan potilaille mitään lausuntoja etuuksia varten. Työkokemusta alalta 15 vuotta. lääkäri
En ehkä kyyninen mutta realisti. Ihmiset haluavat itsekin uskoa tekevänsä aina hyvin ja oikein (niin teen itsekin), vaikkei se aina totta olekaan. Julmuutta ei osaa odottaa ja aina sitä haluaa uskoa toisen sanaan. Valtaosa on hyviä ja ystävällisiä ihmisiä, sairaana ja peloissaan moni käyttäytyy vaistomaisesti eikä harkitusti. Työt tehdään kuitenkin eri perusteilla kuin miten ihmiset käyttäytyvät. Pahaa oloa ei voi ottaa kantaakseen tai kaataa muiden niskaan.
Ap kirjasikin siinä kokemukseni ja tuntoni. Totta kai koulutus (myös VTM) antaa valmiudet hoitaa tätä työtä asianmukaisesti, aivan kuten opettajankoulutus antaa valmiudet noudattaa opetussuunnitelmaa ja kasvatussuunnitelmaa ja lääkärinkoulutus valmiuden tehdä diagnoosi ja lääkitys- ja hoitosuunnitelma sekä toimenpiteitä. Se on ihan selvä.
Kyynistymistä ei kuitenkaan voi aina välttää. Siihen voi varautua, sen voi tunnistaa, sitä voi työstää ja analysoida kuten ap:kin tuossa reflektoiden tekee. Mutta silti se on olemassa.
Moni opettaja sanoo, että kyynisyys on tervettä, koska kaikista lapsista ei kuitenkaan voi tulla jotakin. Lääkärit puhuvat kyynisyydestä työsuojeluna: helpompi nukkua yönsä, kun antaa sydämen kovettua. Sossuilta taas usein odotetaan kukkahattua, hoivaa, sääliä jne. Me emme saisi kyynistyä, emme saisi puhua asiasta julkisesti noin rennosti kuin opettajat ja lääkärit. Huvittavaa.
Sen asiakaskunnan toiveikkaan kymmenen prosentin takia taistelen tosissani. Heidän takiaan työtä teen. Parasta on, kun 90 prosentista joku yhtäkkiä saa hommansa kasaan ja siirtyy kymppijengiin ja lopulta omilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveydenhoitajana työskennellessäni olen kyllä ollut yllättynyt siitä, miten monenlaista tallaajaa joukkoon mahtuu. Niin paljon perheitä, joissa on vaikka mitä ongelmaa ja kirkkain silmin neuvolassa väitetään että käydään perheneuvolassa ja perhetyöntekijä käy kotona - eikä mikään ole totta, mutta sitähän minä en salassapitosäädösten vuoksi tiedä jos perhe ei halua kertoa. Olen myös vuosien saatossa joutunut madaltamaan kynnystä sen suhteen, mikä on "riittävän hyvä". Sellaiset ihmiset, joilla on äly kehitysvammaisen tasolla eikä minkäälaisia resursseja kasvattaa lasta yhteiskunnan jäseneksi, lisääntyvät kerta toisensa jälkeen. Ihme saa tapahtua, että näistä lapsista tulee onnellisia ihmisiä ja työtätekeviä kansalaisia. Mutta ruokaa lapset saavat ja ovat jotenkuten puettuja, niin se riittää. Henkisen perinnön jakaminen on sitten toisarvoinen juttu.
Eli kyllä, väkisinkin kyynistyy.
7 laittoi väsymyspäissään prosenttiosuudet väärin päin. :D Nyt nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa olen kyynistynyt. Minulle tuli järkytyksenä se, kuinka epäsolidaarista ja lusmuilevaa osa porukasta voi olla. Työnantaja järkkää vaikka mitä, koettaa olla niin hyvä työntekijälle kuin laki sallii ja silti puukotetaan selkään.
Varmana on työnantajia, jotka riistävät työntekijöitä, mutta me emme ole niitä. Ottaa päähän joutua pitämään niin tiukkoja sääntöjä muutaman puliveivarin takia, koska 90 % meidänkin firman tyypeistä ansaitsisi vieläkin parempaa. Mutta kun kaikkia pitää kohdella tasapuolisesti, heikoimman aineksen tasolla mennään. Muuten lintsaus lähtisi käsistä - testattu on.
Sitä en tajua, miksi eivät vaihda työpaikkaa, jos me niin kamalia olemme. T. Hr-pomo
Osittain kyynistyy, osittain vaan muuttuu (inho)realistiksi. Kyllä mä esimerkiksi tiedän, että kun autan viidennenkymmenennen kerran samaa ihmistä taas kerran samalla tavalla kuin aina ennenkin, niin ei se ihminen siitä miksikään muutu.. jatkamme todennäköisesti samalla tavalla kunnes kuolema erottaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viattomilta näyttävien ihmisten valehtelu päin naamaa on tullut yllätyksenä. Pettymys kuvastaa ehkä tuntojani paremmin kuin kyynisyys.
Kyllä. Olen päihdetyöntekijä. En usko yhteenkään "parantuneeseen" narkkariin, käyttäjään tai nistiin. En usko, että kukaan niistä oppii hoitamaan lapsensa kunnolla, lopettaa aineiden käytön tai kunnostautuu. Jos on lastensuojelullisissa laitoksissa, niin en usko että yhdestäkään voi tulla yhteiskuntakelpoista jäsentä. Jos joku vaikka näyttääkin vähän kunnostautuvan, niin mä tiedän, että se on siellä aina jossain, ihmisen sisimmässä, se väärinkäyttö. Se on ikuisesti osa sen ihmisen persoonaa, se elää ikuisesti narkkarina. Ja mä kyynisenä niin näen sen. Silmistä, hiusten asennosta, liikkeistä. Yhdestäkään ei tule hyvää äitiä, niiden lapset ei selviä. Sukupolvien kurjuuden ketju.
Eli näin mä olen kyynistynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 22:09"]Viattomilta näyttävien ihmisten valehtelu päin naamaa on tullut yllätyksenä. Pettymys kuvastaa ehkä tuntojani paremmin kuin kyynisyys.
[/quote]
Just tota mä yritin sanoa! Tyyppi jää housut kintuissa kiinni ja silti syötetään sellaista sontaa aivan pokkana, että mustasta tulee valkoista ja veloista saatavia. Korkeakoulutettuja ihmisiä. Haloo!!!
T. Se hr-pottu
Minä en ole ihmisammatissa työskentelevä, mutta olen ollut vuosien varrella ihmisammatissa työskentelevien asiakkaana tai potilaana. Olen tavannut niitä kyynistyneitä työntekijöitä. Se on surullista, miten ihminen päästää itsensä sellaiseen jamaan, ettei hän enää halua kohdata ihmistä ihmisenä, vaan on muodostanut jokaisesta jo ennakkokäsityksen ennen kuin suunsa ehtii avata. Tai jos ei vielä siinä vaiheessa, niin ainakin puhuu minun lauseeni valmiiksi, sellaisina kuin hän itse haluaa ne kuulla. On epäihnimillistä kun joutuu kohtaamaan kyynisen lääkärin, opettajan, terapeutin tai minkä tahansa työntekijän. Vaihtakaa ihmiset alaa, jos huomaatte sydämenne kovettuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 22:10"]
Kyllä. Olen päihdetyöntekijä. En usko yhteenkään "parantuneeseen" narkkariin, käyttäjään tai nistiin. En usko, että kukaan niistä oppii hoitamaan lapsensa kunnolla, lopettaa aineiden käytön tai kunnostautuu. Jos on lastensuojelullisissa laitoksissa, niin en usko että yhdestäkään voi tulla yhteiskuntakelpoista jäsentä. Jos joku vaikka näyttääkin vähän kunnostautuvan, niin mä tiedän, että se on siellä aina jossain, ihmisen sisimmässä, se väärinkäyttö. Se on ikuisesti osa sen ihmisen persoonaa, se elää ikuisesti narkkarina. Ja mä kyynisenä niin näen sen. Silmistä, hiusten asennosta, liikkeistä. Yhdestäkään ei tule hyvää äitiä, niiden lapset ei selviä. Sukupolvien kurjuuden ketju.
Eli näin mä olen kyynistynyt.
[/quote]
Ei sulla kovin terve ihmiskuva ole. Maailma ei ole läpeensä noin paha.
En ole kyynoistynyt, mutta olen oppinut arvostamaan omaa lapsuuttani ja nykyistä elämääni ja lapsillani on rajat mutta myös rakkautta. Ja arvostan omia tervepäisiä vanhempiani.
Joo
Olen tehnyt suurimman osan työvuosistani yksityisen lääkäriasemaketjun palveluksessa. Siirryttyäni vuosi sitten kunnalliselle puolelle töihin olen vieläkin aivan huuli pyöränä millaisia ihmiset voivat ollakaan. Oikeesti, en mä ole sellaista sakkia edes tavannut aiemmin jotka nyt ovat asiakkaitani!! Olen jo vanha tekijä ja nyt vasta silmäni avautuvat ymmärtämään mitä se palstalla esillä ollut termi "wt" tarkoittaa. Paitsi että ei niistä nykyään tuolla kunnallisella puolella ole w kuin murto-osa...
Samaa mieltä kuin nro 15 - olen ollut tilanteessa, jossa hitaasti aivan koko elämä romahti ja jouduin menemään sossun luukulle. Se oli viiminen niitti, olin aivan hajalla. ONNEKSI se sosiaalityöntekijä oli aivan tolkuttoman hyvä eikä kyynisesti ajatellut mun tukan asennosta (koska en kyllä siinä kaaoksessa sitä jaksanut harjata, sori) ettei musta kuitenkaan mitään tule, tänne vaan pitkäaikaisasiakkaaksi ja wt -leima otsaan. Sain sossulta muutaman kk:n ajan apua ja sossun tuen avulla jaksoin järjestää itselleni hoitoa, nyt muutama vuos eteenpäin ja mulla on akateeminen koulutus, töitä, oma koti ja maailman ihanin mies. Jos se eka kontakti sinne sossuun olisi ollut tuon nro 16 kuvaaman kaltainen, en olisi tässä tilanteessa nyt. Muistan vieläkin sen, miten se työntekijä kuunteli. Se kantoi mua pitkään.
Miten esim. jossain käräjäoikeudessa tai hovissa niitä asiakkaiden juttuja työkseen kuuntelevat jaksavat ollenkaan?? En tajua. Kävin lueskelemassa huvikseni nipun hovioikeuden päätöksiä enkä tiennyt että itkeä vai nauraa.
Jengi päätyy käräjäoikeuteen, tai kerran tuomion saatuaan valittaa hoviin ja kehtaavat ihan pokkana selitellä, että "ei mulla ollut tarkoitus huijata 90-vuotiaan tädin säästöjä. Satuin vaan ottamaan ne ja hautaamaan mökillä pihalle jemmaan"?????.
Eihän tommoisia ole olemassakaan, mutta onpa vaan kuitenkin. Miten jaksaa loputonta virtaa toinen toistaan pöljempiä tai traagisempia tapauksia, en itse pystyis kykeentymäään. Tai juopottelisin itseni aina vapaalla ihan muihin aatoksiin.
En tiedä lasketaanko apteekkityö ihmisammatiksi, mutta en ole kyynistynyt. Olen saattanut olla hiukan kyyninen jo alun alkaenkin ennemminkin.
Pikemminkin työtä tehdessä on empaattisuus tietyllä tavalla kasvanut, tosin apteekissa asiakaskontaktit ovat niin lyhyitä, että samanlaista ongelmakohtelua ei kerkeä saamaan, kuin opettajana, sossuna jne.
Nyt on pakko kysyä, onko sinulla koulutusta alallesi? Ei voi tulla yllätyksenä, ettei sossun asiakkaat ole sellaisessa mielen/elämäntilanteessa, että olisivat kovin mukavia viranomaisille.