Onko muuta mahdollisuutta kuin ero?

Että en saa itse valita, poistunko asunnostani? Että minua saa heitellä? Kyllä minä mustelmat siitä olkavarteen sain, ei minua mitenkään hellästi vedetty.



Minusta terveesti ajatteleva ihminen ei koskaan kajoa toiseen ihmiseen pakottamistarkoituksessa, ei vaikka mikä olisi.



Haluaisin kyllä kovasti uskoa, että minä vain liioittelen, mutta kuten sanoin, siltä ei tunnu. Helpointahan se minulle olisi, että voisin vain antaa olla eikä tarvitsisi alkaa erota.



ap

Vaikka väkivalta on kaikissa muodoissa tuomittavaa, edellinen kirjoittaja nosti esiin tärkeän pointin. Sanallinen " väkivalta" on väärin siinä missä fyysinenkin, jos se ylittää kaikki inhimillisyyden rajat. Tiedän sen itsestäni, että osaan sanoa suuttuessani tosi pahasti ja provosoivasti. Kerran mieheni kävi minuun käsiksi (ei siis lyönyt varsinaisesti) väkivaltaisesti, ja jälkeenpäin olen ajatellut, että mikään muu ei olisi saanut minua lopettamaan hirveitä solvauksiani, jotka todella loukkasivat miestäni.



Parisuhde on tahdon asia. Ja siinä voi alottaa aina alusta. Tällä en tarkoita, että hyväksyisin väkivallan, mutta ap:n kirjoittaman perusteella en tuomitsisi miestä vielä " toivottomaksi tapaukseksi" . Ehkä jonkinlainen terapia ja ennen kaikkea vakava keskustelu on tarpeen.



Voimia sinulle!

Kylläpä täällä pyörii paljon neuroottisia ihmisiä. Missä maalaisjärki? Kuka kukakin täällä on toisiaan neuvomaan ehdottomilla " tiedoillaan" uskomatonta. Ap lle vaan sen verran, että keskutele aiheesta mieluiten jonkun asiantuntijan kanssa. Tai ystäviesi tai sukulaittesi kanssa.

lapsesi sille, että miehesi saatta häntä heitellä hermostuessaan.

Vauva voi olla itkuinen eikä itkua saa heti loppumaan, sitten sinä olet väsynyt ja miehesi hermostuu ja voi muuttua aggressiiviseksi.

Kuten joku jo sanoi pikkulapsiperheissä riski on suuri jos on jo taipumusta muutenkin!

Olisi kamalaa jos pieni vauva/lapsi joutuu oppimaan peittämään tunteensa ja pelkäämään isäänsä.

Itse olen ollut isätön koko elämäni. Äitini heitti isäni juuri väkivaltaisuuden takia mäkeen odottaessaan minua. Mutta ikävä kyllä isäni ehti piestä ja hakata äitini monta kertaa, jopa äitini ollessa raskaana! Äiti antoi paljon anteeksi, mutta kun isäni löi isosiskoani, niin silloin äidille riitti.

He saisivat kuitenkin sellaisen kuvan, että mieheni on hirviö eikä se niinkään mene.



Nuo ensimmäiset kerrat annoinkin anteeksi, koska ajattelin, että aina voi muuttua jos haluaa. Ja luulinkin siis miehen muuttuneen. Tämä siis on se hänen " toinen mahdollisuutensa" ja nyt minusta tuntuu, että hän pilasi sen mahdollisuuden. Montako pitää antaa? Mikä on kohtuullista?



En siis todellakaan etsi tässä tekosyitä erota. Tuntuu, että taidan enemmänkin toivoa nyt muilta ihmisiltä tekosyitä pysyä yhdessä miehen kanssa :(



Niin kuin aiemmin sanoin, minä en pelkää häntä, mutta sitä pelkään, että lapseni joutuisi kasvamaan tasapainottomassa kodissa ja näkisi tilanteita, joita ei oikein voi selittää. Mutta miten minä senkään selittäisin, etten halua hänen asuvan isänsä kanssa?

Helppohan minun on ajatella, että ensi kerralla lähden. Entä jos se ensi kerta kohdistuukin lapseen? Yksikin kerta väkivaltaa on lapseen kohdistettuna liikaa, ajattelen minä. Itse olen aikuinen ja voin päättää, miten minua saa kohdella, voin siis jäädä tai lähteä. Lapsella ei ole samaa mahdollisuutta ja siksi minusta tuntuukin, että minun pitää päättää hänen puolestaan, ennen kuin mitään tapahtuu.

Mää olen viimesen vuoden huolehtinu siskoni voinnista ja alkaa oleen pian pinna häneen mennyt! Tavallisia tallaajia EI saa liikaa kiusata omilla asioillaan! Sama juttu ystäviin, ei liikaa, kannattaa myös muistaa että saattaa saada tutuilta puolueellista tukea tai joku ei halua loukata sinua eikä sano sinulle mielipidettään jos et sitä joko halua kuulla tai sitä ei sinulle rohjeta sanoa. Kannattaa kysyä vaikka neuvolasta mistä saatte KOKO PERHE APUA.



En voi mitenkään uskoa että ongelma on miehessä. Ettet vaan ajatellut että koska mies on kolme vuotta sitten käynyt juttelemassa ongelmistaan niin hän ei uudestaan menetä hermojaan? Musta on todella kummaa että sinä lähdet edes toista ärsyttämään!!!



Suhdetta kuuluu hoitaa ja asioista puhua -ei huutaa ja kiusata toista. Jos suhteessa pitää " voittaa" toinen niin silloin sinulla ei ole kumppania vaan vihollinen!



Kun sanat loppuu alkaa väkivalta. Te ette puhu tai kuuntele, tai kumpaakaan. Ja se on yleistä parisuhteissa.



Jos miehelläsi on vaikeuksia hillitä itseään tai hän ei osaa ilmaista asiaa niin että sinä ymmärrät niin menkää yhdessä hoitoon.

Tätä ei kannata suurennella mahdottomilla ajatuksilla tai kuvitella että synnytät ja kasvatat lapsen yksin, puhumattakaan mitä sanot lapselle isästään jos eroatte. Ota asia kerrallaan. Jos et saa asiasta kiinni niin tarvitset itse apua.



Mielenterveys ei ole on/off- nappulan takana. Hoitoa voi olla vaikea hakea, mutta jos sulle on tullu mustelmia niin siinä on jo enemmän kuin tarpeeksi syytä että menette juttelemaan MOLEMMAT. Koska sinäkin tarvitset apua ettet jatka samaa kaavaa miehesi kanssa! Ongelmana ei ole vaan se että mies käy kiinni -syy pitää hakea. Ja se syy voi liittyä sinuun ja tapaasi ärsyttää.

aivan olematonta. Eroa sitten hyvä ihminen. Ankeaa jaarittelua. Mene jos kerran et luota mieheesi tuon enempää. Toivottavasti miehesi löytää rinnaleen ihmisen, jonka luottamus ja rakkaus on vahvempaa kuin sinun.

Taidat olla aika raskas seuralainen. Tapasi pohtia tätä asiaa loistaa itsekkyydellään ja oman navan ympärillä pyörimiseen. Kyllä maailmassa on muitakin ihmisiä kun sinä. Esimerkiksi miehesi. Ja sanot, että haluat pikemminkin yrittää löytää niitä puolia miksi pysyä yhdessä. Se ei ole totta. Jokaiseen kommentiin joka puoltaa yhteen jäämistä, keksit kritisoitavaa. Joten älä selittele. Tee mitä täytyy tehdä, mutta laskusi joudut varmasti itse maksamaan, vaikka juuri näyttääkin siltä että koitat saada miehesi piikkiin kaiken.

Ihme kommentteja täällä.

Ongelmana ei ole vaan se että mies käy kiinni -syy pitää hakea. Ja se syy voi liittyä sinuun ja tapaasi ärsyttää.

[/quote]

Hän lupasi minulle, ettei käy koskaan kiinni minuun ja hän petti sen lupauksen. Miten minun nyt luottaa pitäisi? Toki rakastan häntä, mutta sekö on sitten hyvä syy antaa asioiden mennä kaoottisiksi? Että joo joo, kyllä se tönii minua ja yrittää hallita väkivallalla, mutta kun minä rakastan sitä. En minä ainakaan lapselle voi alkaa tuollaista selittää.



Meidän riidoissamme on kysymys siitä, että molemmat kyllä huutavat ja ärsyttävät. On silti _molempien yhdessä sopima asia_ että jos riita alkaa kärjistyä, toinen lähtee jäähylle ja kiinni ei saa käydä. Sen sopimuksen mies nyt rikkoi.



Oletteko te pari ihmistä oikeasti sitä mieltä, että mies saa rikkoa tuollaisen sopimuksen ja on minun häpeäni jos luottamus ei sitä kestä? Tai että on minun syyni, ettei hän osaa reagoida riitatilanteessa ilman väkivaltaa? Vai yritättekö te muuten vain syyllistää aloittajan vanhaan kunnon av-tyyliin?



Oikeasti siis haluaisin tietää, oletteko tosissanne. Jos olette, niin kertoisitteko sitten missä kohdassa se raja menee teidän kohdallanne? Mitä saa tehdä ja mitä ei? Saako minua läimäyttääkin, jos riepotella saa?

Kyllä minä riitelen ja käyttäydyn rumasti, mutta en sen enempää kuin ihmiset yleensäkään. Kysymys on miehen huonosta kyvystä käsitellä negatiivisia tunteitaan ja hänen taipumuksestaan turvautua muuhun kuin puhumiseen kun on ongelman edessä.



Riitoihin olen siis osallinen, mutta väkivaltaisuuteen en.



ap.

*huokasu*



Kun en puolusta väkivaltaa MITENKÄÄN. En hyväksy sitä keneltäkään. En mitenkään, en henkisesti tai fyysisesti. Millään asteella.



MUTTA: Jos sää rakastat kumppaniasi ja haluatte jatkaa yhteistä tulevaisuutta niin teidän pitää YHDESSÄ hakea hoitoa. Koska parisuhde on kahden kauppa. Ei voi syyttää että mies otti kiinni ja karju -jos olet itse kerran yllyttänyt toista. Kirjoitit että yllytitte toisianne, mää haluan tietää MIKSI!? Miksi pitää toista kohdella noin?

Sen ymmärrän et parisuhde heti katki jos toinen on paha ja käy kiinni tai mollaa sua mennen tullen ilman syytä. Lapsia tai ei lapsia.



Mutta jos teille nyt on lapsi tulossa niin soita neuvolaan ja selitä teidän tilanne ettette osaa selvittää asioitanne ja ärsytätte tahallanne ja nyt mies kävi kiinni.



Mikään ei ole riittävä syy satuttaa toista, mutta ei ole syytä ärsyttää kumppaniaan. Sitä tarkotin, on aika miettiä niitä omiakin tapoja hoitaa parisuhdettaan.

Mutta ootko kuullu että riitaan tarvitaan kaksi? Ja ihmisillä on erilaisia tapoja riidellä.. Mekin huudettiin aikanamme päät punasena mieheni kanssa mutta nykysin ei enää huudeta. Koska huutaminen ei oo keskustelua vaan huutamista. Siinä jauhetaan omaa mielipidettä. Jos miehelläsi ei pinna riitä ja jauhatte riittävästi niin hän ottaa kiinni. Toinen lähtee tilanteesta pois, kolmas alkaa mykkäkoulun.



Jos te ette kykene käymään erimielisyyttä läpi ja varsinkin jos te ärsytätte toisianne tahallaan niin se ei ole ihan normaalia.



Ja kyllä, olen tätä mieltä vanhana kiukuttelijana ja mulle on baarissa pariin kertaan sanottu että jos olisin mies niin turpaan tulisi. ;)



34

Kun ongelma on juuri siinä, että meillä on mennyt hyvin tuon riitelyn suhteen. Riitoja on siis ollut, mutta ne ovat olleet täysin " turvallisia" jos niin voi sanoa. Eli on puhuttu ja joskus huudettukin, mutta myös kuunneltu ja opittu. Tämä tuli siis aivan yllätyksenä, että yhtäkkiä mies vetäiseekin vanhan tavan esille. Siksi minä niin kovasti järkytyin ja säikähdinkin, kun olin ollut aivan varma, ettei meillä enää tapahdu tällaista. Aivan kuin kaikki näkemämme vaiva olisi nyt osoittautunut turhaksi ja suhde olisi palannut niille kivuliaille alkumetreilleen.



Nyt sitten pistää miettimään koko parisuhdetta uusiksi, jos tuollainen yllätys voi tulla. Mitä muuta minä olen tässä uskonut ja luottanut, mihin en oikeasti voikaan uskoa ja luottaa?



Uskoin täysin , että saan luottaa omassa kodissani siihen, että minua ei fyysisesti pakoteta mihinkään. Nyt minä en voi luottaakaan siihen. Se on minusta aika iso asia, että tuollainen lupaus petetään.



Kysymys ei siis ole siitä, että olisimme ensimmäistä kertaa ongelman edessä emmekä tietäisi mitään riitelemisestä oikein ja väärin. Kysymys on siitä, että mies itsekin on ottanut vastuun käytöksestään ja sanonut, että näin ei voida elää. Hän ei syytä minua väkivaltaisuudestaan, joten ei sinunkaan tarvitse.



Minä tässä yritän miettiä, montako mahdollisuutta on kohtuullista antaa ihmiselle, joka pettää luottamuksen. Pari mahdollisuutta on annettu, onko typerää antaa niitä lisää? Missä se raja menee?

Siinä minä ainakin tiedän sen menevän, että en syyllisty, jos minua kohdellaan väärin. Mieheni ei ole sätkynukke, minä en häntä ohjaile riehumaan ja suuttumaan. Hän on itse vastuussa tekemisistään, minä olen vastuussa vain omistani.

ei ole kyse eri tavoista riidellä vaan kyse on pahasta häiriöstä eikä toinen osapuoli ole siihen syyllinen, koskaan.



Teille jotka sössötätte jostain murjottamisesta tms, se ei liity PERHEVÄKIVALTAAN mitenkään.



Kaikissa kodeissa riidellään kuten ap kirjoittikin mutta terveissä kodeissa ei turvauduta väkivaltaan.





Taas huomaa että jotkut yrittää neuvoa kun ei ole asiasta minkäänlaista kokemusta/ tietoa.