Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen
16.04.2014 |
Mulla on yksivuotias tyttö, joka on pienestä pitäen nukkunut pitkät yöunet, todella vähillä heräämisillä, viihtyy yksikseen leikkien pitkiäkin aikoja, yleisesti iloinen ja aurinkoinen pikkulikka. Mutta... Mä en kestä. En jaksa leikkiä tytön kanssa, en jaksa tehdä hänelle ruokaa, vaan ostan aina vaan pilttejä tms, en jaksa siivota, jos jään yksin kotiin tytön kanssa, on koko aika mulle helvettiä, vaikka se olisikin vain tunti. En pysty pitämään kämppää ihmisasumuksen näköisenä, pyykkiä pesen jos vaatteet loppuu kesken. Ihmiset patistavat että otat nyt itseäsi niskasta kiinni, ei se paljoa vaadi. Koen että mulla ei ole oikeutta valittaa koska on paljon muita joilla menee huonommin kun mullla. Oon vihanen itelleni, koska mun pitäis jaksaa, jaksaa siivota, pyykätä ja etenkin mun omaa lasta. Mulla alkaa keinot loppua kesken. Päivä päivältä kamalemmat ajatukset nousee päähän. Olen pitkään miettinyt mikä mussa on vikana. Kun äitienhän kuuluu jaksaa, hymyillen leipoa pullaa, samalla kun hoitaa montaa kakaraa ja pitää kodin pölyttömänä ja raikkaana. Tulin siihen tulokseen että mä en vaan yksinkertaisesti ole äiti. Biologisesti kyllä, mutta sanan kaikissa muissa merkityksissä en voi olla.
Ja ne jotka tulee kommentoimaan että "Oletko yrittänyt..." No, todennäköisesti olen. Kirjoitin tämän sen takia etten uskalla kenellekkään kertoa miltä musta tuntuu, koska pelkään. En tiedä mitä.
Kommentit (11)
Jäi hieman epäselväksi että missä isä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko masentunut? Kävisit juttelemassa hoitajalle tai lääkärille
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 19:11"]Oletko masentunut? Kävisit juttelemassa hoitajalle tai lääkärille
[/quote]
Alkoivatko ongelmat siis heti tytön syntymän jälkeen?
Veikkaan vahvasti jotain masennusta... Turhaan ruoskit itseäsi noilla vaatimuksilla, kun ei susta nyt niihin ole, toivottavasti joskus, mutta nyt sun vaan pitää mennä käymään lekurissa, ja uskaltaa kertoa sun ajatukset ja jaksamiset. Muuten ei sua mikään jeesaa, pahentaa vaan, ja pian se sun 1v on teini, joka on vähintään yhtä pahassa suossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae itsellesi apua selvitä mistä on kyse. Lääkäriin mars, eikä tarvitse pelätä mitään. Tuo tilanne pitää hoitaa!
Kuulostaa masennukselta. Oma oloni masentuneena oli juuri tuollaista. Tee netissä masennus-testi ja/tai varaa aika lääkärille. Ja älä huolehdi, kaikki äidit eivät todellakaan ole pullan tuoksuisia ja harvat pitävät kämppänsä tiptop kunnossa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 19:04"]Yleensä kotona. -Ap
[/quote]
Eikö hän osallistu lapsen hoitoon?
Tuo vaihe olisi hirmuinen kriisi monen elämässä ilman niitä hormoneja ja muuta soopaakin. Äkkiä pitäisi olla jonkun äiti, oppia uusi työ tyhjästä, vaikka väsyttää kuin koditonta oravaa, käsitellä omia lapsuustraumoja kun äitiys nostaa ne pintaan ihan uudella painolla, ja parisuhteeseen ilmestyy kaikenlaista kränää ja ihme paskaa.
Mulla on osallistuva mies ja todella helppo lapsi, ja silti on täysi tekeminen, ettei kämppä kaadu tyystin ja hermo pala. Ja välillä ne tekevät sen silti. Kuitenkin veikkaan, että meillä ei olla sieltä onnettomasta päästä perheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä isä osallistuu, paljonkin. Mulla on diagnoosina keskivaikea masennus, epävakaa persoonallisuus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkkeitäkin on about kourallinen aamuin illoin. Koin vaan tarvetta avautua anonyymisti. Pelkän sitä kun kuitenkin kaikki mitä pystyn ite tekemään on tehty, että seuraavaksi ottavat lapsen pois. Kun itse kuitenkin haluaisin jaksaa. Ap
Jos sulla on epävakaa persoonallisuus ja masennus päälle, saattaisit tarvita jonkun niistä niskasta kiinni otattajista sinne apuun. Että tule auttamaan äläkä taivastele. Teette yhdessä niitä ruokia pakkaseen, ettei tarvitse piltin varaan jäädä, vuoden vanhallehan jo syötetään kaikenlaista, joten parsakaalia jyrsittäväksi jne helppoa ja terveellistä. Siivoatte yhdessä, laittelette pyykit, se fiksu filmaattinen neuvonta-automaatti saa näyttää miten lapsi otetaan mukaan siivoamaan jne. Kun se auttaja tietää masennuksestasi, voitte sopia jonkun turvasanan, jonka sanottuasi sulla on oikeus mennä lepäämään, ennen kuin olet ihan piipussa. Osallistut voimiesi mukaan, kunhan osallistut jotenkin.
Ilman muuta tuossa jamassa pitää helpottaa jotenkin sitä päiväajan taakkaa - joko käytte ulkona syömässä ja leikkimässä muualla, tai ruuat on illalla laitettu valmiiksi annoksiksi, pyykkikone ladattu jotta sinä voit vain painaa napista sen päälle ja lapsi saa tyhjentää ja ripustatte jos jaksat tai sitten jätät miehelle. Kun on toisaalta helpotetut rutiinit ja tieto siitä, että masennuksen vaiheesta riippuen rutiinit joko pitää sut pystyssä tai kaataa, pystyt vähentämään taakkaasi sen verran, ettei koko ajan tunnu siltä, että ei kestä vastuuta.
Siinä vanhemmuudessa on varmasti vaikeita juttuja sulle, mutta jos isä on kartalla, se riittää. Älä ole vihainen itsellesi siitä, mitä et ole. Ensinnäkin, se ei auta, toiseksi, se heikentää oloasi entisestään. Kolmanneksi, sun tarttee rentoutua että voit oppia, miten se homma pitää hoitaa. Jos olet itsellesi vihainen, olet myös vihainen lapselle siitä, että se pakottaa sinut olemaan vihainen. Sitten energiasi menee sen vihan vihaamiseen, ja olet ihan rättikatki.
Kun osaat pyytää apua, tilanne on paljon parempi kuin jos et osaa. Toivottavasti osaat. Eiköhän sulle ole koko paljon apua jaettavaksikin, kun kerran diagnoosit jo on. Se on tärkeää, että mies ymmärtää, minkä tyyppisiä ongelmia ne aiheuttavat, eikä lastaa väärää painetta.