Miksi Porissa tapahtunutta huostaanottoa koskeva ketju on poistettu?
Kommentit (149)
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:31"]
Miksei se äiti saa puhua niiden lasten kanssa puhelimessa kuin valvotusti?
[/quote]
No luultavasti pelätään, että mustamaalaa isää, sossuja jne. Se taas ei ole lasten edun mukaista.
Jumalauta, te sossujen puolustajat, te jotka kuvittelette että KOSKAAN ei sossu voisi tehdä virhettä.
Ihan kuule kunnon medioissa on todella paljon juttuja, että sossut tehneet virheen ja vasta VUOSIEN KULUTTUA väärinkohdellut lapset päässeet takaisin kotiin. Myös euroopan ihmisoikeustuomioistuin on USEASTI antanut langettavan tuomion sossuille. Useasti.
ruotsissa oli vastaava tilanne kuin suomessa aikaisemmin (sossut saivat tehdä mitä haluaa ja kukaan ei puolustanut vanhempia) mutta kun eurooppalainen lehdistö otti ruotsin hampaisiinsa niin johan muuttui meno ja ruotsi joutui nöyrtymään ja muuttamaan sossulakeja.
Suomessa huostaanotto on suurta businesta ja usein sossut ovat mukana siinä, mitä enemmän huostaanottoja, sitä enemmän rahaa sossuille (heidän palkkansa on todella pieni)
ONNEKSI kaltoinkohdellut vanhemmat vetävät median mukaan, muuten mikään ei muutu koskaan ja sossut saavat tehdä mitä haluavat.
Ja tyhmät mammat luulevat että sossu on aina oikeassa - niin kauan kun ei koske itseään
Mulla on sellainen tunne, että nainen toimii nyt todella paniikissa eikä siksi mieti mitään kunnianloukkausjuttuja tässä tilanteessa. Nainen on neuvotteleva virkamies ministeriössä ja oikeustieteiden maisteri. Ei hän toisi tätä juttua julkisuuteen ellei olisi todella kokenut epäoikeudenmukaista kohtelua.
Kirjoitit: "Suomessa huostaanotto on suurta businesta ja usein sossut ovat mukana siinä, mitä enemmän huostaanottoja, sitä enemmän rahaa sossuille (heidän palkkansa on todella pieni)"
Erikoinen kommentti. Ei sossut saa mitään proviisiota huostaanotoista ja usein huostaanottoihin tarkoitetut määrärahat loppuvat vuoden aikana, jolloin ei voida enää huostaanottaa lapsia, kun ei kunnan lasulla ole enää rahaa. Huostaanottoja tehdään suomessa sen takia aivan liian vähän.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:48"]
Kirjoitit: "Suomessa huostaanotto on suurta businesta ja usein sossut ovat mukana siinä, mitä enemmän huostaanottoja, sitä enemmän rahaa sossuille (heidän palkkansa on todella pieni)"
Erikoinen kommentti. Ei sossut saa mitään proviisiota huostaanotoista ja usein huostaanottoihin tarkoitetut määrärahat loppuvat vuoden aikana, jolloin ei voida enää huostaanottaa lapsia, kun ei kunnan lasulla ole enää rahaa. Huostaanottoja tehdään suomessa sen takia aivan liian vähän.
[/quote]
Ei saa proviisiota, MUTTA ovat mukana jossain paikassa minne huostaanotetut sijoitetaan. Esim Oulun kaksospoijat huostaanottanut sossu on osakkaan ns. Kuttulan tyypin lastenkodissa JONNE ne huostaanotetut pojat vietiin. Selviää kuule ihan yritysrekisteristä, jos osaa tutkia.
Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein.
Ja tiedoksi, VALTIO maksaa huostaanotettujen sijoituksen, kunta maksaa avohoidot. Eli kunnalle edullisempaa huostaanottaa kuin antaa avohoidon palveluja
Vaikuttaako tämä tasapainoisen ihmisen kirjoitukselta:
Olen surun murtama ja piinani on valtava. Olen tänään saanut soittaa puhelimitse lapsilleni nklo 16. He osasivat puhua joitakin sanoja ennen huostaanottoa ja soitin heille säännöllisesti ainakin kahdesti päivässä töistä tai muuten ollessani poissa kotoa. Lapset vastailivat ja yrittivät kertoa asioistaan minulle alkeellisesti. TÄNÄÄN: puhuin lapsilleni työntekijöiden valvonnassa kaiuttimessa 16 minuuttia kuulumisia, kyselin heidän asioistaan, leikeistään ja lempiasioistaan. En tiedä, olivatko lapseni paikalla vai he. He eivät sanoneet sanaakaan. He eivät päästäneet äännähdystäkään. Heidän shokkinsa ja hätänsä lienee niin valtava, että juuri alkanut puhe on nyt loppunut. Juoksin shokissa ja itkien naapuriin puhelun jälkeen. He tuhoavat lapseni. Auttakaa meitä. Auttakaa minun lapseni ulos sieltä!
Ymmärrän äidin hädän, mutta ei niitä lapsia siellä sijoituksessa tuhota. Eikö? Ne ovat siellä kunnes asia toivottavasti selviää ja sitten ne tulevat kotiin. Ei kivaa kenellekään, mutta ei ne lapset siellä tuhoudu tai niille tehdä väkivaltaa.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:52"][quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:48"]
Kirjoitit: "Suomessa huostaanotto on suurta businesta ja usein sossut ovat mukana siinä, mitä enemmän huostaanottoja, sitä enemmän rahaa sossuille (heidän palkkansa on todella pieni)"
Erikoinen kommentti. Ei sossut saa mitään proviisiota huostaanotoista ja usein huostaanottoihin tarkoitetut määrärahat loppuvat vuoden aikana, jolloin ei voida enää huostaanottaa lapsia, kun ei kunnan lasulla ole enää rahaa. Huostaanottoja tehdään suomessa sen takia aivan liian vähän.
[/quote]
Ei saa proviisiota, MUTTA ovat mukana jossain paikassa minne huostaanotetut sijoitetaan. Esim Oulun kaksospoijat huostaanottanut sossu on osakkaan ns. Kuttulan tyypin lastenkodissa JONNE ne huostaanotetut pojat vietiin. Selviää kuule ihan yritysrekisteristä, jos osaa tutkia.
Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein.
Ja tiedoksi, VALTIO maksaa huostaanotettujen sijoituksen, kunta maksaa avohoidot. Eli kunnalle edullisempaa huostaanottaa kuin antaa avohoidon palveluja
[/quote]
Tuo on muuten täysin väärä tieto tuosta Oulun tapauksesta, EI OLE OSAKKAANA ja asia on oikaistu monessa paikkaa.
Sossut poistatti, sossuilla on Suomessa eniten valtaa ja käyttävät sitä häikäilemättä väärin.
Ettkö te huurupäät tajua, että VIRKAMIEHEN nimen mainitseminen , jutussa jota hän työkseen hoitaa ei todellakaan ole kunnianloukkas. Tuo ylläoleva tyyppi joka tuollaista väittää taitaa olla sen naistenhakkaajan sisko. Sama tyyppi kirjoittelee jo kymmenettä viestä tähän ketjuun (selviää IP osoittesta)
Ja vaikka olisikin osakkaana, parista vekarasta tuskin saa Kuttulan osakkaanakaan mitään tajuttomia tienestejä. Maailmassa riittää suojeltavia lapsia, ei niitä tarvitse väkisin viedä huostaan. Eiköhän muitakin lapsia ole vietäväksi. Hohhoijaa.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:53"]
Vaikuttaako tämä tasapainoisen ihmisen kirjoitukselta:
Olen surun murtama ja piinani on valtava. Olen tänään saanut soittaa puhelimitse lapsilleni nklo 16. He osasivat puhua joitakin sanoja ennen huostaanottoa ja soitin heille säännöllisesti ainakin kahdesti päivässä töistä tai muuten ollessani poissa kotoa. Lapset vastailivat ja yrittivät kertoa asioistaan minulle alkeellisesti. TÄNÄÄN: puhuin lapsilleni työntekijöiden valvonnassa kaiuttimessa 16 minuuttia kuulumisia, kyselin heidän asioistaan, leikeistään ja lempiasioistaan. En tiedä, olivatko lapseni paikalla vai he. He eivät sanoneet sanaakaan. He eivät päästäneet äännähdystäkään. Heidän shokkinsa ja hätänsä lienee niin valtava, että juuri alkanut puhe on nyt loppunut. Juoksin shokissa ja itkien naapuriin puhelun jälkeen. He tuhoavat lapseni. Auttakaa meitä. Auttakaa minun lapseni ulos sieltä!
Ymmärrän äidin hädän, mutta ei niitä lapsia siellä sijoituksessa tuhota. Eikö? Ne ovat siellä kunnes asia toivottavasti selviää ja sitten ne tulevat kotiin. Ei kivaa kenellekään, mutta ei ne lapset siellä tuhoudu tai niille tehdä väkivaltaa.
[/quote]
Nainen on tietysti järkyttynyt ja paniikissa. Kuvittele itse kohdallesi vastaava tilanne. Ihmisillä on erilaisia tapoja toimia paniikissaan; jotkut lamaantuvat eivätkä pysty kuin itkemään ja jotkut tekevät äkkipikaisia siirtoja. t, psykologiaakin lukenut
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:43"]
Mulla on sellainen tunne, että nainen toimii nyt todella paniikissa eikä siksi mieti mitään kunnianloukkausjuttuja tässä tilanteessa. Nainen on neuvotteleva virkamies ministeriössä ja oikeustieteiden maisteri. Ei hän toisi tätä juttua julkisuuteen ellei olisi todella kokenut epäoikeudenmukaista kohtelua.
[/quote]
Tai olisi mieleltään häiriintyneessä tilassa, mistä syystä kolme sossua ja kaksi poliisia haki häneltä lapset pois...
Jokainen voi miettiä tahollaan kumpi on todennäköisempi vaihtoehto.
[/quote]
Jahas, naisenhakkaajan sisko on aktivoitunut !
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 09:29"]
"uhannut tappaa itseni"
Tuossa se kiireellisen sijoituksen syy onkin sievästi. Riippumatta siitä onko se sanonut niin vai ei, niin eihän niitä lapsia voi sille jättää ennenkuin on tehty kaikki tarpeelliset selvitykset. Isovanhemmat voivat hakea lapsen sijais/oheishuoltajiksi, mutta kotiselvitys heillekin täytyy tehdä ennen sijoitusta.
[/quote]
Mutta eikö ole jännää, jos tuo on huostaanoton perusteena, koska kyseessä on kuitenkin vain isän tms. väittämä siitä mitä äiti on sanonut. Silti äidin väittämä siitä, että isä on yrittänyt vatsaan potkimalla tappaa jälkikasvunsa ei riitä syyksi valvottuihin tapaamisiin. Toki tuo väitetty itsemurhauhkaus on ajallisesti tuoreempi, mutta kyllä minä ainakin pitäisin vakavampana asiana toisen hengen uhkaamista.
Kukakohan näitä selvityksiä on tekemässä - ei kai samat viranomaiset, jotka tuosta huostaanotosta ovat päättäneet? Jos juu, niin ei kuulosta kovin puolueettomalta menettelyltä. Joku sossu voisi vähän avata sitä, miten nämä valitusprosessit käytännössä menevät?
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:56"]
Ettkö te huurupäät tajua, että VIRKAMIEHEN nimen mainitseminen , jutussa jota hän työkseen hoitaa ei todellakaan ole kunnianloukkas. Tuo ylläoleva tyyppi joka tuollaista väittää taitaa olla sen naistenhakkaajan sisko. Sama tyyppi kirjoittelee jo kymmenettä viestä tähän ketjuun (selviää IP osoittesta)
[/quote]
Ensinnäkin yksityiselämää loukkaava tieto on aina rikos. Eli sosiaalityöntekijöiden nimien levittely tässä yhteydessä täyttää kyllä varsin hyvin kunnianloukkauksen kriteerit. Nämä työntekijät saavat parhaillaan varmasti tappouhkauksia ja joutuvat luultavasti ottamaan sairaslomaa töistä. Se se tekee rikoksesta vakavamman.
Toiseksi, sinä et kirjoitajien ip-osoitteita näe, joten älä selitä mutu-pohjalta.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:57"]
Ja vaikka olisikin osakkaana, parista vekarasta tuskin saa Kuttulan osakkaanakaan mitään tajuttomia tienestejä. Maailmassa riittää suojeltavia lapsia, ei niitä tarvitse väkisin viedä huostaan. Eiköhän muitakin lapsia ole vietäväksi. Hohhoijaa.
[/quote]
hohhoijaa vaan itsellesi, kyse on kymmenistä ja kymmenistä lapsista ja ämmästä tehty monta rikosilmoitusta
Minä joka olen useaan otteeseen kyseenalaistanut tämän jutun ja jota on epäilty lasten isäksi, haluan osallistua keskusteluun myös järkiperustein.
Inhoan syvästi hysteerisesti tunteella suhtautuvaan tätilaumaa, jolle riittää perusteluksi, että koska se on äiti ja se rakastaa lapsiaan ja se isä on varmaan ihan kauhee ja sossut on saatanan kätyreitä. Mä luin sen netistä ja se on varmaan ihan totta. Lähdekritiikkiä ja vähän salapoliisitaitoja on hyvä harrastaa.
Mitä jos juttu ei menisikään niin. Sossuilla olisi syynsä toimia näin. Äiti olisikin tasapainoton ja suurin osa teistä menisi lankaan. Esimerkkejähän on pilvin pimein. Talking angela pelihuijaus, Enkeli-Elisa, Win Capita, mies joka keräsi facessa vaimolleen hääpukurahoja jne. Listahan on ihan loputon.
En jaksa uskoa lastensuojelun täyteen mielivaltaan. Toivon kuitenkin, että äiti voi jatkossa paremmin ja saa lapsensa takaisin. Isästä en osaa sanoa mitään muuta kuin, että jos väitteet pitävät paikkansa, mies on hirviö. Jos väitteet eivät pidä paikkaansa, hienon koston ex-vaimo sai tempaistua.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:57"]
Ja vaikka olisikin osakkaana, parista vekarasta tuskin saa Kuttulan osakkaanakaan mitään tajuttomia tienestejä. Maailmassa riittää suojeltavia lapsia, ei niitä tarvitse väkisin viedä huostaan. Eiköhän muitakin lapsia ole vietäväksi. Hohhoijaa.
[/quote]
Ymmärsitkö asian ytimen - jos joku toimii huostaanotetujen lasten yksityisessä laitoskodissa johtavana työntekijänä ja osakkaana kuten tämän Sirpa Salmivaara-mälläke, niin eikös se ole jollain tavalla ristiriitaista ja laitonta, siis oikealla kädellä ottaa lapsen huostaan ja vasemmalla ohjaa lapsen sinne yksityiseen sijoituskotiin, jossa on johtajana ja taitaapa olla osakkaana ja näistä sijoitetuista lapsistahan saa tosi muhkeat rahat - YMMÄRSITKÖ POINTIN?
Jos et, lueppa tämä vanhemmat.com-sivun asiaa avaava teksti.
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7200
Oulussa riittää lihavia ja ammattitaidottomia sossutanttoja muitakin kuin tämä pulska Salmivaara.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:53"]
Vaikuttaako tämä tasapainoisen ihmisen kirjoitukselta:
Olen surun murtama ja piinani on valtava. Olen tänään saanut soittaa puhelimitse lapsilleni nklo 16. He osasivat puhua joitakin sanoja ennen huostaanottoa ja soitin heille säännöllisesti ainakin kahdesti päivässä töistä tai muuten ollessani poissa kotoa. Lapset vastailivat ja yrittivät kertoa asioistaan minulle alkeellisesti. TÄNÄÄN: puhuin lapsilleni työntekijöiden valvonnassa kaiuttimessa 16 minuuttia kuulumisia, kyselin heidän asioistaan, leikeistään ja lempiasioistaan. En tiedä, olivatko lapseni paikalla vai he. He eivät sanoneet sanaakaan. He eivät päästäneet äännähdystäkään. Heidän shokkinsa ja hätänsä lienee niin valtava, että juuri alkanut puhe on nyt loppunut. Juoksin shokissa ja itkien naapuriin puhelun jälkeen. He tuhoavat lapseni. Auttakaa meitä. Auttakaa minun lapseni ulos sieltä!
Ymmärrän äidin hädän, mutta ei niitä lapsia siellä sijoituksessa tuhota. Eikö? Ne ovat siellä kunnes asia toivottavasti selviää ja sitten ne tulevat kotiin. Ei kivaa kenellekään, mutta ei ne lapset siellä tuhoudu tai niille tehdä väkivaltaa.
[/quote]
No sulla ei taida olla lapsia. Lue nyt vaikka tuolta MLL:n sivuilta tästä eroasiasta. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/erossa_vanhemmista/
Erossa vanhemmista yhtä monta päivää kuin lapsella ikävuosia
Elämässä saattaa tulla eteen tilanteita, joissa pieni lapsi joutuu olemaan erossa vanhemmistaan jonkin aikaa. Yleisen kehityspsykologisen ajattelun mukaan lapsi voi olla erossa häntä hoitavasta vanhemmasta yhden vuorokauden lapsen ikävuotta kohti. Esimerkiksi vuoden ikäinen lapsi voi olla erossa vanhemmastaan korkeintaan vuorokauden ahdistumatta liikaa.
Pienen lapsen on vaikea hahmottaa aikaa ja ymmärtää, että ero vanhemmasta ei ole lopullinen. Erokokemuksen toistuessa lapsi saattaa kokea menetyksen tunteen kerta toisensa jälkeen, eikä ehkä uskalla kiintyä kehenkään.
Erossa oloon sopeutumiseen vaikuttavat lapsen iän lisäksi lapsen temperamentti ja aiemmat kokemukset.
Miten tukea lasta erossaoloaikana
Erossa olon ajaksi lapselle pitää järjestää tuttu hoitaja, esimerkiksi isovanhempi tai muu läheinen aikuinen, mielellään lapselle tutussa paikassa. Turvallinen suhde hoitajan ja lapsen välillä kannattelee lasta erossa olon ajan.
Vanhemman pitää kertoa lapselle tulevasta poissaolostaan, vaikka lapsi ei osaisi itse vielä puhua. Myös lähtö on hyvä tehdä niin, että lapsi huomaa vanhemman lähtevän.
On luonnollista, että lapsella on ikävä vanhempaansa eron aikana. Ikävään on lupa, eikä lasta pidä ”pakkoreipastaa”.
Lasta voi auttaa pitämään vanhempansa mielessään jättämällä hänelle jonkin muiston vanhemmista, esimerkiksi valokuvan tai vanhemmalta tuoksuvan paidan. Lapselle voi myös kertoa, että vanhemmatkin ajattelevat ja ikävöivät lasta eron aikana.
Jos mahdollista, vanhempi voi muistuttaa itsestään lapselle erossa olon aikana, esimerkiksi juttelemalla puhelimessa tai videopuhelun kautta. Lapsen on hyvä kuulla vanhemman tuttu ääni ja nähdä vanhempansa, vaikka ei itse osaisikaan vielä puhua.
Kun vanhempi kohtaa lapsen erossa olon jälkeen, on hyvä muistaa, että lapsi voi purkaa ikäväänsä kiukuttelemalla ja vastustelemalla vanhempaansa.
En itse asiassa usko, että Pori-ketju poistettiin mitenkään "sossuihin" liittyneen kirjoittelun takia. Sitä oli ketjussa aiemmilla sivuilla aiemmilta päiviltä runsaasti, ja silloin oli selvitty pelkästään siivoamalla näitä viestejä pois. Ja kuten näette, tämäkin ketju on nyt täällä toista päivää.
Se ketju vain alkoi mennä eilen iltapäivällä todella omituiseksi, nimenomaan tämän tarinan uskottavuutta kyseenalaistavalta puolelta. Siellä esim. esitettiin Suomen lainsäädännön kannalta aika mielenkiintoisia ajatuksia väkivallan käytön oikeutuksesta.
En tunne tapausta, mutta mä ohitan nykyään kaikki nää "paska-sossut otti väärin perustein lapset huostaan - katso kuva väkivaltaisista poliiseista riistämässä lapset kodistaan" -ketjut. Järestään noissa syyllistetään sosiaalityöntekijöitä asioista, joita he eivät voi kommentoida. Asiasta kertoo vain osapuoli, jolla ei ole kaikki kunnossa ja jolla ei ole mitään vastuuta sanomisistaan. Näin ollen lastensuojelua tekeviä voidaan syyttää ihan mistä vain. Ja monesti noiden tarinoiden takaa paljastuu asioita, jotka näyttävät ihan erilaisilta neutraalin tarkastelun jälkeen.
Siksi hyvät mammat: rauhoittukaa, älkää uskoko kaikkea mitä netissä kirjoitetaan!