Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmetyttää että 16v poika itkee ja vieläpä rutiinieron takia

Mikä ihme on rutiiniero ja miten tämä eroaa muista eroista? Onko muiden ihmisten erot rutiinieroja ja omat erot uniikkieroja vai mikä juttu tämä on?

Teinejä eroaa joka päivä. Siksi rutiini

ope

Vierailija kirjoitti:

Onko teini edes kypsä seurustelemaan, jos äiti tekee päätökset kotiin jäämisestä tai kouluun lähtemisestä?

Noh, alle 18-vuotiaan asioista päättää huoltaja -ei lapsi. EI se silti sitä tarkoita, että kyseinen nuori olisi epäkypsä. (eikä varmaan olekaan, ei moni poika tuossa iässä ole noin kauan putkeen seurustellut)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Erosin eräänä lauantaina viidentoista vuoden liitosta, menin kyllä maanantaina normaalisti töihin. Vessassa voi käydä kasailemassa oloaan. Luonnollisesti en ollut yhtä tehokas kuin yleensä, mutta en työkyvytönkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmetyttää että 16v poika itkee ja vieläpä rutiinieron takia

Mikä ihme on rutiiniero ja miten tämä eroaa muista eroista? Onko muiden ihmisten erot rutiinieroja ja omat erot uniikkieroja vai mikä juttu tämä on?

Teinejä eroaa joka päivä. Siksi rutiini

ope

Ja feikkiopettajia jää kiinni joka päivä, kun he eivät osaa yhtään kirjoittaa.

Näin niin nyhverö miehiä leivotaan. Luovutetaan, surkutellaan, säälitään.

Oma aikuinen poika oli pahassa onnettomuudessa ja seuraavana päivänä sairaalasta päästyään meni jo töihin.

N65

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tää keskusteluketju ole todellinen? Näenkö vielä unta?

Olen elämässäni kovia kokenut, kuitenkin myllystä selvinnyt ja paljon oppinut ihminen. Olen niin herkkä, että itken ilosta ja liikutuksesta harva se päivä. Silti mielipiteeni on tämä:

Töistä ja koulusta ollaan pois vain silloin, kun ollaan sairaana. Ei toisen ihmisen sairauden takia, ei eron, ei kissan tai mummon kuoleman, ei elämän aiheuttamien pettymyksien takia.

Jos teinillä tai aikuisella vaikeutuu normaalin elämän yrittäminen eron vuoksi, kannattaisi hakea apua mielenterveysongelmiin. Toisaalta jos kotona on tällainen asenne, että surut surraan pois sängyssä makaamalla ja velvollisuudet saavat odottaa, ei siinä varmaan mitkään ammattilaiset voi auttaa.

En ole sitä mieltä, että surut surraan kotona makaamalla, mutta haluaisitko sinä, että esimerkiksi minä sairaanhoitajana itkien valvotun yön jälkeen tulen sinua hoitamaan ja teen sitten jonkun kohtalokkaan lääkevirheen koska keskittyminen on täysi nolla unenpuutteen takia? Korostettu esimerkki mutta jos ihminen ei nuku, niin kyllä se seuraava päivä voi olla vaikea.

Ja miksi vähättelet muita ihmisiä sillä tavoin, että on mielenterveysongelmainen jos ero vaikeuttaa normaalia elämää? Tällä palstalla on harvinaisen kylmiä minäminä-ihmisiä. Vaikka sinut on pyöritetty missä myllyssä ja silti vaan painat menemään ja mikään ei hetkauta ja töihin pystyy mennä tilanteessa kuin tilanteessa, älä oleta, että muiden pitäisi olla samanlaisia. Ja jos joku on erilainen kuin sinä, se ei tarkoita, että olisi mielenterveysongelmia.

Tietenkin tuossa tilanteessa jäädään kotiin.

Ja ihan yksiselitteinen vastaus: vain paska äiti lähettää lapsensa kouluun itketyn yön jälkeen. Itse hakisin teinin suosikkiruokia kaupasta, antaisin pitkän halauksen, heittäisin nessuja ja sanoisin että katso vaikka Netflixiä herkkujen kera peiton alla tämä päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmetyttää että 16v poika itkee ja vieläpä rutiinieron takia

Mikä ihme on rutiiniero ja miten tämä eroaa muista eroista? Onko muiden ihmisten erot rutiinieroja ja omat erot uniikkieroja vai mikä juttu tämä on?

Teinejä eroaa joka päivä. Siksi rutiini

ope

Oletko oikeasti ope? Jos olet lääkäri, sinulle on rutiinia se, että ihmiset kuolee joka päivä. Jos olet poliisi, ei perheväkivalta ilmilönä yllätä. 

Mutta ei eromainen useimmille 16- vuotiaille ole mikään rutiini. Kysymys ei ole sinun tunteista vaan sen nuoren tunteista. Ei näitä teinieroja syyttä kutsuta "pikku kuolemiksi". Teinin ajattelu on ehdottomampaa ja ero tuntuu lopulliselta. Tästä huolimatta niihin suhtaudutaan yliolkaisemmin kuin "opejen" eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä "töihin vaikka mikä olisi" tyypit. eikö teitä yhtään vaivaannuttaisi jos työkaveri itkisi koko päivän hortoillen ympäriinsä. Asiakaspalvelutilanteeseenhan tuossa tilassa olevaa ihmistä ei voi laittaa ja saati tekemään mitään vaativaa. Teettekö itse työtä, jossa voi tehdä täyttä sekundaa ( tai vaan möllöttää yksi jossain nurkassa), vai oletteko tunnepuoleltanne niin kieroon kasvaneita, ettette edes tajua, mitä voimakkaat tunteet ovat ja miten ihminen käyttäytyy yrittäessään pärjätä niiden kanssa?

Meillä passitettiin työntekijä kotiin, kun nähtiin että oli itkenyt koko yön eikä ollut ihan kartalla. Tiedettiin siis heidän erosta. Ja kyseessä ihan vaan toimistotyö ilman asiakaspalvelua. Lepäsi pari päivää ja sitten oli jo ihan eri meininki vaikka kyllähän se toipuminen kesti pitempään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Erosin eräänä lauantaina viidentoista vuoden liitosta, menin kyllä maanantaina normaalisti töihin. Vessassa voi käydä kasailemassa oloaan. Luonnollisesti en ollut yhtä tehokas kuin yleensä, mutta en työkyvytönkään.

Sinäkö teet siinä oikein, että nostat täyttä palkkaa vaikka saat tehtyä vain murto-osan töistäsi? Pomo tykkää siitä enemmän kuin jos jäisit kotiin?

Onnea vaan, ootpa urhea.

Näitä itkevä jälkikasvu pitääkö mennä kouluun -aloituksia alkaa olla joka aamu useita

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä "mies voi menettää henkensä eron seurauksena"- ylikierroksilla kävijöille... kannattaako niin alavireisenä jäädä kotiin vai kentiea hakeutua kavereiden pariin ja normaaliin elämään?

Kyllä, eroja on tullut koettua ja ne ovat sattuneet. Empatiakykyni on normaali ja koen, että menee aika laukalle draama tässä ketjussa.

Kyllä kannattaa pyytää joku kaveri käymään illalla, mutta itkuisena koko koulun nähtäväksi meneminen tuskin hirveästi lohduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nämä "mies voi menettää henkensä eron seurauksena"- ylikierroksilla kävijöille... kannattaako niin alavireisenä jäädä kotiin vai kentiea hakeutua kavereiden pariin ja normaaliin elämään?

Kyllä, eroja on tullut koettua ja ne ovat sattuneet. Empatiakykyni on normaali ja koen, että menee aika laukalle draama tässä ketjussa.

Henkensä menettämisestä on puhunut vain yksi henkilö, joka kertoi omasta isästään ja sinä tulet puhumaan draamsta? Vittuiletko yleisesti omaisensa menettäneelle ja kuvittelet, että empatiakykysi on normaali?

Olet tuskin mielenterveydenammattilainen, mutta voit toki kertoa, miten kulttuuria tulisi muuttaa, että masennus, burn outit jne. aikamme ilmiöt vähenisivät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kommenteissa paistaa tämä perisuomalainen " töihin ja kouluun mennään vaikka pää kainalossa" asenne  Eli arvotetaan ihminen sen mukaan, kuinka se vaan jaksaa ja jaksaa vaikka olo olisi mikä. 

Sitten käydäänkin kohta psykologilla ja terapiassa, koska oma jaksaminen on jätetty jo heti alkuun toisarvoiseksi ja ryhmäpaineen takia vaan jaksetaan vaikka ei jaksaiskaan.

Ihmisten painostaminen, arvostelu ja sormella osoittaminen siitä kuinka olet huono ihminen, kun suret jotain asiaa etkä tee niitä velvollisuuksia. Ei saa levätä ja toipua.

Pitää jaksaa.  Loppuun saakka. Vaikka toisella suhtautumisella ja empatialla varmaan terapian tarve tässä maassa vähenis ja ihmiset voisivat paremmin. Ja näin olisivat kyvykkäämpiä hoitamaan velvollisuuksiaan. Täällä kun arvioidaan ihmiset pelkkien soritusten kautta ja kirkkaimman kruunun saa se, joka menee töihin tai kouluun vaikka tekis kuolemaa.

Muuten samaa mieltä, mutta ei nämä tyypit mihinkään terapiaan mene. Terapian tarve syntyy vasta kun ymmärtää oman rajallisuutensa ja sen, ettei välttämättä jaksa. 

Tämä puurtajatyypit potevat lopulta tunteensa somaattisina oireina, sortuvat päihteisiin tai muuten itsetuhoiseen käytökseen. Osa toki painaa läpi elämän ihmeemmin oirehtimatta, mutta joskus se sitten iskee takaisin. 

Mä taidan olla se paljon parjattu puurtajatyyppi. Mulla ihan oikeasti tekeminen auttaa kriisin keskellä. Muuten jumahdan ja jumiudun tosi pahasti, jään vain kotiin ahdistumaan ja se kotona jumiutuminen lisää ahdistusta ja laukaisee lopulta masennuksen. Toki tekemistä pitää keventää ja vaatimustasoja laskea, mutta monilla se sänkyyn jääminen todella vain pahentaa asioita.

Ehkä on tärkeintä oppia tuntemaan itsensä ja omat voimavaransa. Ja se mikä auttaa ja mikä ei. Ei se sekään ole reilua ja oikein, että ”puurtajat” automaattisesti teilataan roboteiksi ja terapian tarpeessa oleviksi. Kun monilla taustalla on se, että tekeminen auttaa siihen omaan vointiin ja lisää toimintakykyä. Joillakin auttaa totaalilepo. Ihan turha haukkua kumpaakaan tapaa/ihmistyyppiä.

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Tietty. Jos joku omainen kuolee voi olla päivän poissa järjestämässä tavaroita. Teinit nyt eroaa kerran kuussa. Ei se ole tekosyy lintsata koulusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Erosin eräänä lauantaina viidentoista vuoden liitosta, menin kyllä maanantaina normaalisti töihin. Vessassa voi käydä kasailemassa oloaan. Luonnollisesti en ollut yhtä tehokas kuin yleensä, mutta en työkyvytönkään.

Sinäkö teet siinä oikein, että nostat täyttä palkkaa vaikka saat tehtyä vain murto-osan töistäsi? Pomo tykkää siitä enemmän kuin jos jäisit kotiin?

Onnea vaan, ootpa urhea.

No onko se sekään oikea tapa ajatella, että pitää olla 100% työkykyinen ja tehdä 100% työteholla, jotta saa ylipäätänsä tulla töihin ja saada töitä? Kun ihmisen tehokkuus vaihtelee muutenkin, välistä tulee muistakin syistä huonosti nukuttuja öitä, riitoja puolison tai muiden läheisten kanssa, jotka on mielessä, taloushuolia yms. jotka vaikuttaa keskittymiskykyyn ja tehokkuuteen. Niin aina vaan pitäisi jäädä kotiin, kun ei ole 100% tehokas?

Vierailija kirjoitti:

Oma aikuinen poika oli pahassa onnettomuudessa ja seuraavana päivänä sairaalasta päästyään meni jo töihin.

N65

Höpö höpö. Saikkua sille on määrätty. Ei ketään päästetä pahasta leikkauksesta suoraan töihin. Oli mikä sankari tahansa.

Voih, muistan nuorena kun olin eronnut poikaystävästä ja menin itkuisen yön jälkeen töihini kahvilan kassalle.  Työkaveri empaattisesti kysyi miten jaksan, niin hanat aukesi siinä kassalla :'D Oli se niiiiiin rankkaa ja traagista! 

Minulla tuli ero ja jouduin menemään kouluun, kuoli isovanhemmat onnettomuudessa ja jouduin menemään. Oli vaan pakko.