Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.
Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...
Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.
Yliopistossa opiskellessa ihminen on jo aikuinen. Sisäänpääsy ja opiskelu vaatii vastuunkantoa ja juuri niitä työelämäntaitoja. Vaikka jonkun tunnin skippaisi, niin silti ne asiat opiskellaan. Ainakin oman vuosikurssin opiskelijoiden keskuudessa ja ystävieni kanssa on näin. On hieman eri asia puhua yliopistosta, kuin peruskoulusta (kun oppivelvollisuudesta puhutaan, se koskee peruskoulua). Peruskoulussa nimenomaan opitaan työskentelemään ja kantamaan vastuuta. Hämmentävää, miten keskeinen pointti voi mennä korkeakoulutetulta noin pahasti ohi.
No tuo on kyllä jo typerää sanojeni vääristelyä. Lukiosta minä puhuin, yliopiston mainitsin vain ohimennen. Ap:n poika on 16 eli lukioikäinen, vaikka peruskoulussa vielä olisikin. En näe, että sen työelämään valmistautumisen kannalta on oleellista onko samanikäinen poika yhden (!) kerran pois peruskoulusta vai lukiosta. Tuskin se joka viikko eroaa.
16 vuotias on vielä alaikäinen. Monilla lukiolaisilla tulee vaihe, jolloin tekisi mieli skippailla tunteja ja löysäillä opinnoista. Ei jaksaisi eikä huvittaisi, menot kavereiden kanssa kiinnostaisi enemmän. On silti tärkeää kannustaa ja jopa pakottaa lasta kouluun, koska usein se löysäily meinaa jäädä päälle. Työskentelen tuon ikäisten nuorten kanssa ja olen huomannut, että kehtuuttaminen menee kausissa. Jos malttaa kannustaa ja patistaa nuoria kouluun, niin he valmistuttuaan usein myös kiittävät siitä, että ei antanut vain jäädä makoilemaan kotiin.
Yksi päivä ei tietenkään vielä vaikuta mihinkään.
Enhän minä ole jatkuvaan ja ongelmalliseen lintsaukseen kantaa ottanutkaan vaan tuohon yhteen poissaoloon. Ja yleisemmin toki siihen, että teininä löysäily johtaisi jotenkin automaattisesti työelämässä löysäilyyn. Riippuu toki varmasti kokonaisuudesta, mutta osa nuorista hoitaa koulunsa hyvin satunnaisesta löysäilystä huolimatta. Saa kymppejä kokeista ja älliä ylppäreistä, vaikka joskus vapun tai synttäreiden jälkeinen aamutunti jääkin väliin. Ihan vahtimattakin - meillä puolet luokasta asui ap:n pojan iässä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Itsekin oon tytön pakottanut kouluun eron jälkeen. Ei eron takia jäädä kotiin itkemään. Aikuisetkin menee töihin erojen jälkeen ja ei 16-vuotiaiden suhteet oo vakavia tai niillä oo oikeita, syviä tunteita vielä tuossa iässä. Kouluun vaan, näkee kavereita ja saa muuta ajateltavaakin siellä. Aivan turhaa tuossa iässä edes itkeä jonkun päätyneen "suhteen" perään.
Ap kommentoi aiemmin, että oli ensimmäinen suhde koskaan, ja että olivat yhdessä melkein vuoden. Mikä pitää ihmiset noin kauan yhdessä jos ei syvät tunteet? 16-vuotias ei ole kaukana täysi-ikäisyydestä, milloin sitten ne "oikeat tunteet tulee?" Kaikilla meillä on tunteet, vauvasta vaariin. Minä tapasin puolisoni juurikin 16-vuotiaana ja nyt olemme aikuisia ja edelleen vuosien jälkeen yhdessä.
Hyh, että oletkin ällöttävä, kylmä ihminen. Säälin lastasi, ja mietin miten kukaan on edes tollaisen halunnut.
Ööö, oiskohan seksi? Monet teinit on yhdessä vain sen takia, että saa helpommin seksiä kun on kumppani (vaikka ei hänestä niin välittäisikään). Ei teinit tiedä vielä mitään oikeasti rakkaudesta tai sitoutumisesta
Ainiin että teineillä ei ole tunteita, haluavat ainoastaan seksiä? Olet sairas.
Vierailija kirjoitti:
Olivat melkein vuoden yhdessä. Ensimmäinen tyttö ja ensimmäinen ero. On aika rikki. Nyt kun näitä kommentteja luin niin en todellakaan tiedä mitä ajattelin. Vastustan tuota ajattelua että työ on elämä ja sinne mennään vaikka pää kainalossa. Minusta on hyvä kuunnella omaa vointiaan. Meillä ei poika ole koskaan lintsannut ja poissaoloja on aina ollut vähän. Kyllä yhden vapaapäivän voi sallia.
Ap
Itku tuli kun tätä luin. Voi poika parka :-( Olet ihana äiti <3
Meidän tyttö aloitti seurustelun 16-vuotiaana, poika oli 17. Puolen vuoden seurustelun jälkeen poika kriiseili ja ajatteli, että heillä on liian erilaiset taustat ja päätti erota. Tyttö ei ollut ihan romuna, mutta kertoi että pojalle tämä otti paljon kovempaa. Pari viikkoa olivat erossa, poika ei sitä kestänyt ja palasivat yhteen. Nyt ovat olleet neljä vuotta yhdessä ja naimisissakin jo vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä "töihin vaikka mikä olisi" tyypit. eikö teitä yhtään vaivaannuttaisi jos työkaveri itkisi koko päivän hortoillen ympäriinsä. Asiakaspalvelutilanteeseenhan tuossa tilassa olevaa ihmistä ei voi laittaa ja saati tekemään mitään vaativaa. Teettekö itse työtä, jossa voi tehdä täyttä sekundaa ( tai vaan möllöttää yksi jossain nurkassa), vai oletteko tunnepuoleltanne niin kieroon kasvaneita, ettette edes tajua, mitä voimakkaat tunteet ovat ja miten ihminen käyttäytyy yrittäessään pärjätä niiden kanssa?
Töissä tehdään töitä eikä vatvota omia fiiliksiä. Siellä saa ajatukset muualle. Vai menettekö kaikki muut töissä ihan fiiliksen mukaan? Kun on kivaa niin voi mennä töihin, mutta jos tylsistyttää tai surettaa niin jäädään päiviksi peiton alle? Ei ihme, että on näin paljon turhia poissaoloja kouluista/töistä ja paljon masennusta. Ei liity nyt juuri tähän, mutta täytyy sanoa, että hämmästyttää kyllä kovasti.
Saako teillä lapset olla pois koulusta jos ovat vaikka pelanneet koko yön ja kovasti väsyttää? Tai olette juoneet itse liikaa kahvia ja ei oo tullut uni ja päätä juilii sen kahvin takia? Huh!
Tämä! Koulu on lapsen/teinin velvollisuus, ihan samalla tavalla kuin töissäkäynti on aikuisen työläisen velvollisuus. Miksi teinin koulussa käyntiin pitäisi suhtautua lungimmin, kuin aikuisen töissäkäyntiin?
Ompa aikaisin mennyt naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
MISTÄ työpaikasta tuolla verukkeella saa palkallisen sairauspoissaolon? Tai edes palkatonta, ilman luvaton poissaolo -jälkiseuraamuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatat siellä hyvää vauhtia manipuloivaa, työtävieroksuvaa kansalaista. Pian on armeijakin edessä. Ryhdistäydy!
Niin että koska sattuu olemaan poika ei saisi tuntea pahaa mieltä ja olla surullinen? Koska sattuu olemaan poika pitäisi esittää kovanaamaa vaikka sisältä on ihan rikki? Sun ajattelumaailma on tosi ahdasmielinen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero voi tuntua pahimmillaan samalta kuin läheisen kuolema. Ei saa myöskään unohtaa, että teinien tunne-elämä on vielä monesti paljon aikuisten tunne-elämää kuohuttavampaa. Tunteet koetaan potenssiin sata. Minua harmittaa, etten 19-vuotiaana ja myöhemmin 20-vuotiaana ymmärtänyt ottaa töistä saikkua, vaan menin viikkokaupalla pitkien unettomuusjaksojen aikana asiakaspalvelutöihin ja pidin 20min itkukohtaustaukoja parin tunnin välin. Näytin kaikki työpaikat ihan hirveältä kaiken sen itkemisen ja unettomuuden takia, ja työni oli palvella kasvottain noin 500 asiakasta päivittäin hyvin keskeisellä sijainnilla. Aivan järkyttävää aikaa. Ei voi mitenkään verrata mihinkään "en saanut työpaikkaa"-tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.
Samaa mieltä. On hyvä puhua että elämässä tulee pettymyksiä ja niiden kanssa pärjää kyllä. On eri asia jos kriisistä ei lähde toipumaan, apua on saatavilla.
Makaamalla ei asiat parane, tekemällä muuta psyyke vahvistuu ja saa muuta ajateltavaa. Näin se vain on.
T. Psyk. shSiitä vaan tekemään kun oot ensin valvonut koko yön! Voi vastata jotain humalatilaa, mutta ethän sä siitä välitä.
Hmm, esimerkiksi pienten lasten vanhemmat valvovat monesti koko yön. Jäävätkö he silti kotiin, kun tuli valvottua koko yö? Eivät. He menevät töihin, koska aikuisella työntekijällä on velvollisuus mennä töihin, ellei ole lääkärin määräämällä saikulla. Muuten lentää aika nopeasti työpaikasta pihalle, jos rupeaa jokaisesta krapulasta, sydänsurusta ja kynnen katkeamisesta pinnaamaan
Minusta ihan hyvä kysymys sekin, että voiko vain jättää lapset ja lemmikit myös hoitamatta, jos tulee vastoinkäymisiä? Työnantaja maksaa työpanoksesta, jos käy töissä, niin työ kuuluu velvollisuuksiin. Myös silloinkin, kun elämässä on vaikeampia ja huonompia päiviä. En ole itse työnantaja, mutta ei ne saikut työnantajalle ilmaisia ole. Tämäkin on jokaisen hyvä muistaa...
Tämä! Pelottaa ajatella näiden ihmisten lapsia, jotka antaisivat lapsen jäädä kotiin pinnaamaan jokaisesta pikkuongelmasta. Näistä kasvaa juuri niitä ketjusaikuttajia ja työpaikan lusmuilijoita, ketkä tuhoavat käytöksellään koko työpaikan ilmapiirin ja tuloksen
Anteeksi vaan mutta ilmapiirin tuhoatte te, kyttääjät, selän takana puhujat, kylmät syyttäjät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole. Itsekin oon tytön pakottanut kouluun eron jälkeen. Ei eron takia jäädä kotiin itkemään. Aikuisetkin menee töihin erojen jälkeen ja ei 16-vuotiaiden suhteet oo vakavia tai niillä oo oikeita, syviä tunteita vielä tuossa iässä. Kouluun vaan, näkee kavereita ja saa muuta ajateltavaakin siellä. Aivan turhaa tuossa iässä edes itkeä jonkun päätyneen "suhteen" perään.
Ap kommentoi aiemmin, että oli ensimmäinen suhde koskaan, ja että olivat yhdessä melkein vuoden. Mikä pitää ihmiset noin kauan yhdessä jos ei syvät tunteet? 16-vuotias ei ole kaukana täysi-ikäisyydestä, milloin sitten ne "oikeat tunteet tulee?" Kaikilla meillä on tunteet, vauvasta vaariin. Minä tapasin puolisoni juurikin 16-vuotiaana ja nyt olemme aikuisia ja edelleen vuosien jälkeen yhdessä.
Hyh, että oletkin ällöttävä, kylmä ihminen. Säälin lastasi, ja mietin miten kukaan on edes tollaisen halunnut.
Ööö, oiskohan seksi? Monet teinit on yhdessä vain sen takia, että saa helpommin seksiä kun on kumppani (vaikka ei hänestä niin välittäisikään). Ei teinit tiedä vielä mitään oikeasti rakkaudesta tai sitoutumisesta
Ainiin että teineillä ei ole tunteita, haluavat ainoastaan seksiä? Olet sairas.
No luuletko oikeasti, että teinit hormoonihuuruissaan oikeasti rakastavat? He sekoittavat himon/panettamisen rakkauteen, joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä keskenään. Teinit ovat hormooniensa ohjailtavissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä "töihin vaikka mikä olisi" tyypit. eikö teitä yhtään vaivaannuttaisi jos työkaveri itkisi koko päivän hortoillen ympäriinsä. Asiakaspalvelutilanteeseenhan tuossa tilassa olevaa ihmistä ei voi laittaa ja saati tekemään mitään vaativaa. Teettekö itse työtä, jossa voi tehdä täyttä sekundaa ( tai vaan möllöttää yksi jossain nurkassa), vai oletteko tunnepuoleltanne niin kieroon kasvaneita, ettette edes tajua, mitä voimakkaat tunteet ovat ja miten ihminen käyttäytyy yrittäessään pärjätä niiden kanssa?
Töissä tehdään töitä eikä vatvota omia fiiliksiä. Siellä saa ajatukset muualle. Vai menettekö kaikki muut töissä ihan fiiliksen mukaan? Kun on kivaa niin voi mennä töihin, mutta jos tylsistyttää tai surettaa niin jäädään päiviksi peiton alle? Ei ihme, että on näin paljon turhia poissaoloja kouluista/töistä ja paljon masennusta. Ei liity nyt juuri tähän, mutta täytyy sanoa, että hämmästyttää kyllä kovasti.
Saako teillä lapset olla pois koulusta jos ovat vaikka pelanneet koko yön ja kovasti väsyttää? Tai olette juoneet itse liikaa kahvia ja ei oo tullut uni ja päätä juilii sen kahvin takia? Huh!
Tämä! Koulu on lapsen/teinin velvollisuus, ihan samalla tavalla kuin töissäkäynti on aikuisen työläisen velvollisuus. Miksi teinin koulussa käyntiin pitäisi suhtautua lungimmin, kuin aikuisen töissäkäyntiin?
Oletko nyt tosissasi? Koska koulusta poisjäänti aiheuttaa lisätyötä vain lapselle itselleen, työstä poisjäänti aiheuttaa lisätyötä muille työntekijöille ja kustannuksia työnantajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaa pojalla pattiin kun ei saa enää pildeä
Vierailija kirjoitti:
Ero voi tuntua pahimmillaan samalta kuin läheisen kuolema. Ei saa myöskään unohtaa, että teinien tunne-elämä on vielä monesti paljon aikuisten tunne-elämää kuohuttavampaa. Tunteet koetaan potenssiin sata. Minua harmittaa, etten 19-vuotiaana ja myöhemmin 20-vuotiaana ymmärtänyt ottaa töistä saikkua, vaan menin viikkokaupalla pitkien unettomuusjaksojen aikana asiakaspalvelutöihin ja pidin 20min itkukohtaustaukoja parin tunnin välin. Näytin kaikki työpäivät*** ihan hirveältä kaiken sen itkemisen ja unettomuuden takia, ja työni oli palvella kasvottain noin 500 asiakasta päivittäin hyvin keskeisellä sijainnilla. Aivan järkyttävää aikaa. Ei voi mitenkään verrata mihinkään "en saanut työpaikkaa"-tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä kasvatuksella "ei teini tarvitse aikaa toipua erosta" kasvaa juurikin niitä miehiä, joista te mammat valitatte: Mies ei puhu tunteista eikä välitä vaikka olen väsynyt vauvan kanssa, kaikki jää minun vastuulleni ja mies kinuaa seksiä kokoajan. Ei mikään ihme, kun täällä puhutaan siitä että teinit vaan haluaa seksiä eikä heillä ole syviä tunteita.
JOKAISELLA TEISTÄ on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisia lapsistanne kasvaa; Jääkö teinille mieleen että äiti pakotti YHDEN päivän takia kouluun kun oli ollut ero, vai jääkö teinille mieleen että äiti antoi rauhassa yhden päivän olla kotona ja näytti EMPATIAA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
MISTÄ työpaikasta tuolla verukkeella saa palkallisen sairauspoissaolon? Tai edes palkatonta, ilman luvaton poissaolo -jälkiseuraamuksia.
Jos työntekijä ei ole kyvykäs hoitamaan työtehtäviään sairauden tai muun traagisen tapahtuman takia, niin mitä sellaisella työntekijällä tekee? Antaa jäädä kotiin edes pariksi päiväksi. Pahimmillaan väsyneenä ja itkuisena mokaa jonkun tärkeän tapaamisen, ja jättää firmasta pitkäksi aikaa huonon maineen. Ei ihmiset ole mitään koneita, ketkä pystyvät napinpainalluksesta vaihtamaan elämään kuuluvat surut täydelliseen työtehoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.
Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...
Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.
Yliopistossa opiskellessa ihminen on jo aikuinen. Sisäänpääsy ja opiskelu vaatii vastuunkantoa ja juuri niitä työelämäntaitoja. Vaikka jonkun tunnin skippaisi, niin silti ne asiat opiskellaan. Ainakin oman vuosikurssin opiskelijoiden keskuudessa ja ystävieni kanssa on näin. On hieman eri asia puhua yliopistosta, kuin peruskoulusta (kun oppivelvollisuudesta puhutaan, se koskee peruskoulua). Peruskoulussa nimenomaan opitaan työskentelemään ja kantamaan vastuuta. Hämmentävää, miten keskeinen pointti voi mennä korkeakoulutetulta noin pahasti ohi.
No tuo on kyllä jo typerää sanojeni vääristelyä. Lukiosta minä puhuin, yliopiston mainitsin vain ohimennen. Ap:n poika on 16 eli lukioikäinen, vaikka peruskoulussa vielä olisikin. En näe, että sen työelämään valmistautumisen kannalta on oleellista onko samanikäinen poika yhden (!) kerran pois peruskoulusta vai lukiosta. Tuskin se joka viikko eroaa.
16 vuotias on vielä alaikäinen. Monilla lukiolaisilla tulee vaihe, jolloin tekisi mieli skippailla tunteja ja löysäillä opinnoista. Ei jaksaisi eikä huvittaisi, menot kavereiden kanssa kiinnostaisi enemmän. On silti tärkeää kannustaa ja jopa pakottaa lasta kouluun, koska usein se löysäily meinaa jäädä päälle. Työskentelen tuon ikäisten nuorten kanssa ja olen huomannut, että kehtuuttaminen menee kausissa. Jos malttaa kannustaa ja patistaa nuoria kouluun, niin he valmistuttuaan usein myös kiittävät siitä, että ei antanut vain jäädä makoilemaan kotiin.
Yksi päivä ei tietenkään vielä vaikuta mihinkään.
Enhän minä ole jatkuvaan ja ongelmalliseen lintsaukseen kantaa ottanutkaan vaan tuohon yhteen poissaoloon. Ja yleisemmin toki siihen, että teininä löysäily johtaisi jotenkin automaattisesti työelämässä löysäilyyn. Riippuu toki varmasti kokonaisuudesta, mutta osa nuorista hoitaa koulunsa hyvin satunnaisesta löysäilystä huolimatta. Saa kymppejä kokeista ja älliä ylppäreistä, vaikka joskus vapun tai synttäreiden jälkeinen aamutunti jääkin väliin. Ihan vahtimattakin - meillä puolet luokasta asui ap:n pojan iässä yksin.
Anteeksi mutta epäilen kyllä suuresti, että puolet luokastasi olisi 16 vuotiaana asunut yksin. Moni asuu, mutta ei todellakaan puolet sillä ei puolet tuon ikäisistä ole vielä kypsiä kantamaan omasta elämästään yksikseen vastuuta, saati opiskeluista. Etenkään nykyään. On koko ajan harvinaisempaa ja harvinaisempaa, että 16 vuotiaana asuisi omillaan. Riippuu minkä ikäinen olet nyt ja milloin olit lukiossa, ajat ja nuoriso on hieman erilaista nykyään verrattuna 70-lukuun.
ihmiset on erilaisia. Meillä töissä yksi mies tuli töihin, vaikka oli juuri saanut syöpädiagnoosin ja leikkauspäivä sovittu. Ei kuulemma pää kestänyt jäädä kotiin. Työ antoi normaaliuden tunnetta ja vei ajatukset muualle.
Toinen mies tuli töihin, vaikka äiti oli kuollut edellisyönä ja mies oli valvonut koko yön. Sama syy, että "työ vie ajatukset muualle".
Sitten erään rouvan rakas lemmikki kuoli ja rouva otti saikkua viikon. Oli ihan romuna ja töistä ei tullut mitään.
Muistan, kun mun mummi kuoli, niin isä pakotti mut kouluun seuraavana päivänä vaikka olin valvonut koko yön. En kyllä yhtään muista koko koulupäivästä mitään, olin niin shokissa. Nökötin välitunnit vessassa poraamassa.
Ihmiset suree eri tavalla. Se mikä on toiselle hyväksi ja helpottaa oloa ja edistää toipumista, voi toiselle olla väärä tapa. Ei ole mitään "oikeaa" tai "väärää" tapaa surra. Tuskin sen teinin maailma siihen hajoo, jos hän ottaa vähän aikaa toipumiseen.
RAKKAAT KANSSAKIRJOITTAJAT HUOMIO! Voidaanko keskustella asiallisesti? Tuon teinin seksielämä ei ollut keskustelun aihe, joten ÄLKÄÄ sitä vatvoko. Kiitos
Eli koska olen eronnut 2 vuotta sitten en saisi runkata? selvä. ps. Olet idi*otti.. M31