Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Sanoisin, että tee miten susta itsestä tuntuu parhaalta. Mutta suosittelen tietenkin ensisijaisesti kouluun menemistä, koska sieltähän voi aina lähteä kesken kaiken pois, jos ei jostain syystä pysty olemaan. Monesti sitä tosin itse ainakin sinnittelee sitten koko päivän loppuun, kun on sinne kouluun asti selvinnyt. Joskus se koulu piristää, toisinaan taas pahentaa oloa entisestään. Ei voi tietää etukäteen välttämättä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Pointti olikin se, että ei välttämättä pysty? Jos ei pysty käsittelemään elämässään tullutta kriisiä yhdessä yössä ja tarvitsee aikaa, on epäonnistunut? Ei mikään ihme että länsimaissa on niin paljon mt-ongelmia kun asenne kaikkeen on tämä. Tunteista viis, kuluta itsesi loppuun työssä jossa kuka tahansa voi korvata sinut milloin tahansa. Et ole niin korvaamaton, ettet voisi päivää, paria olla pois eron takia jotta saat itsesi vähän parempaan kuntoon.

Pointti on, että aikuisena tulee ihan oikeasti potkut, jos rupeaa jokaisen pikkuongelman takia hakemaan saikkua. Ei työpaikoilla katsella sellaisia venkoilijoita, vaan otetaan sellainen ihminen tilalle ketä työntekeminen kiinnostaa

Aikuisena on myös vastuussa työn jäljestä ja tuloksesta. Jos tulos on huono niin silloinkin tulee potkut ja miksi pitäisi maksaa täyttä palkkaa puolikkaasta työstä? Eikö kannattaisi keventää?

Jos olisin pomo niin varmasti pistäisin kotiin lepäämään jos joku on selvästi itkuinen ja vaarallisen väsynyt. Edes auton rattiin ei pitäisi mennä vasten unetonta yötä tai tunnetuiskuissa.

Mulla oli jo teininä pahoja uniongelmia (ei, en valvonut tahallaan) ja muutaman kerran äiti antoi jäädä kotiin kun näki että olen selvästi toivottoman väsynyt. Otin aina kiinni, sain hyviä arvosanoja koska sain lepoakin, ja ihan ahkera ja tunnollinen työläinen musta on tullut.

Eihän siitä opista tartu edes päähän mitään väsyneenä, päivä tai pari sinne tänne.

Ja työelämässäkin on ok ajatella, että voin olla silloin tällöin luvattomalla saikulla, kunhan sitten teen työt joskus kuukauden päästä rästistä pois? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Tiesitkö, että joka työpaikalta ei voi olla pois jos on sydänsuruja. Voihan sitä olla poiskin töistä tuolla syyllä, mutta siitä ei pidä maksaa.

Tiesitkö, että myös akuutit mielenterveyden häiriöt ovat ihan diagnoosiluettelossa ja kyllä, lääkärit kirjoittavat sairaslomaa myös muista syystä kun siitä, että koipi on poikki polven alapuolelta. Lääkäri arvioi tilannekohtaisesti pystytkö suoriutumaan töistäsi henkisen tilanteesi vuoksi. Pitää ymmärtää, ettei diagnoosi ole "sydänsuru", vaan diagnoosi muodostuu siitä, mitä se sydänsuru (aivokemia) sinun elimistöllesi siinä tilanteessa on tehnyt (unettomuus, pahoinvointi, hallitsematon tärinä, keskittymiskyvyn täydellinen puuttuminen, hallitsemattomat itkupurkaukset, voimakas ahdistus, itsetuhoiset ajatukset jne.).

Oleellista on hakeutua lääkäriin saamaan apua, ei vain olla töistä/koulusta pois.

Niinhän minä kirjoitin, että "lääkäri arvioi tilanteen". Toki arvioon kuuluu myös jatkosuunnitelma, jos näyttää, että tarvitaan vähän enemmänkin apua kun parin päivän kokoamistauko. Työssä toki mennään pilkulleen kuten työnantaja tahtoo, mutta en nyt ehkä jotenkin osaa nähdä mörköä siinä, että nuoren annetaan kasata päivä päätään ja ajatuksiaan rauhassa.

Minulle on kertynyt peruskoulun jälkeen kouluvuosia yhdeksän. Joskus olin poissa, yleensä paikalla. Läsnäolopakkoa ei ollut kuin laboraatioissa ja siihen verrattavissa kursseissa. Oma asia käykö aikuinen kuuntelemassa luennon vai ei. Itse opin paremmin itsenäisesti. Ainoa, mikä koulua kiinnosti, oli läpäistyt kurssit ja muut suoritteet. valmistuin loistavin paperein, vaikken kököttänyt kuuntelemassa joka ikistä horinaa, vaan opiskelin tiedon muita reittejä pitkin nopeammin ja tehokkaammin.

Onneksi ei ollut tällaisia murheita nuorena, eikä ole ollut aikuisempanakaan.

-onnellinen ei-romanttinen aseksuaali vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Aikuisella työssäkäyvällä ihmisellä se on eri juttu. Muistan kuitenkin vielä, miten rankkaa oli olla teini, vaikka ei olisi ollut sydänsurujakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.

Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...

Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.

Yliopistossa opiskellessa ihminen on jo aikuinen. Sisäänpääsy ja opiskelu vaatii vastuunkantoa ja juuri niitä työelämäntaitoja. Vaikka jonkun tunnin skippaisi, niin silti ne asiat opiskellaan. Ainakin oman vuosikurssin opiskelijoiden keskuudessa ja ystävieni kanssa on näin. On hieman eri asia puhua yliopistosta, kuin peruskoulusta (kun oppivelvollisuudesta puhutaan, se koskee peruskoulua). Peruskoulussa nimenomaan opitaan työskentelemään ja kantamaan vastuuta. Hämmentävää, miten keskeinen pointti voi mennä korkeakoulutetulta noin pahasti ohi.

No tuo on kyllä jo typerää sanojeni vääristelyä. Lukiosta minä puhuin, yliopiston mainitsin vain ohimennen. Ap:n poika on 16 eli lukioikäinen, vaikka peruskoulussa vielä olisikin. En näe, että sen työelämään valmistautumisen kannalta on oleellista onko samanikäinen poika yhden (!) kerran pois peruskoulusta vai lukiosta. Tuskin se joka viikko eroaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Samaa mieltä. On hyvä puhua että elämässä tulee pettymyksiä ja niiden kanssa pärjää kyllä. On eri asia jos kriisistä ei lähde toipumaan, apua on saatavilla.

Makaamalla ei asiat parane, tekemällä muuta psyyke vahvistuu ja saa muuta ajateltavaa. Näin se vain on.

T. Psyk. sh

Siitä vaan tekemään kun oot ensin valvonut koko yön! Voi vastata jotain humalatilaa, mutta ethän sä siitä välitä.

Et ole. Itsekin oon tytön pakottanut kouluun eron jälkeen. Ei eron takia jäädä kotiin itkemään. Aikuisetkin menee töihin erojen jälkeen ja ei 16-vuotiaiden suhteet oo vakavia tai niillä oo oikeita, syviä tunteita vielä tuossa iässä. Kouluun vaan, näkee kavereita ja saa muuta ajateltavaakin siellä. Aivan turhaa tuossa iässä edes itkeä jonkun päätyneen "suhteen" perään.

Kyllähän jotkut ovat sitäkin mieltä, että edes vanhempien kuolema ei ole pätevä syy päivän poissaoloon töistä eikä koulusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Pointti olikin se, että ei välttämättä pysty? Jos ei pysty käsittelemään elämässään tullutta kriisiä yhdessä yössä ja tarvitsee aikaa, on epäonnistunut? Ei mikään ihme että länsimaissa on niin paljon mt-ongelmia kun asenne kaikkeen on tämä. Tunteista viis, kuluta itsesi loppuun työssä jossa kuka tahansa voi korvata sinut milloin tahansa. Et ole niin korvaamaton, ettet voisi päivää, paria olla pois eron takia jotta saat itsesi vähän parempaan kuntoon.

Pointti on, että aikuisena tulee ihan oikeasti potkut, jos rupeaa jokaisen pikkuongelman takia hakemaan saikkua. Ei työpaikoilla katsella sellaisia venkoilijoita, vaan otetaan sellainen ihminen tilalle ketä työntekeminen kiinnostaa

Aikuisena on myös vastuussa työn jäljestä ja tuloksesta. Jos tulos on huono niin silloinkin tulee potkut ja miksi pitäisi maksaa täyttä palkkaa puolikkaasta työstä? Eikö kannattaisi keventää?

Jos olisin pomo niin varmasti pistäisin kotiin lepäämään jos joku on selvästi itkuinen ja vaarallisen väsynyt. Edes auton rattiin ei pitäisi mennä vasten unetonta yötä tai tunnetuiskuissa.

Mulla oli jo teininä pahoja uniongelmia (ei, en valvonut tahallaan) ja muutaman kerran äiti antoi jäädä kotiin kun näki että olen selvästi toivottoman väsynyt. Otin aina kiinni, sain hyviä arvosanoja koska sain lepoakin, ja ihan ahkera ja tunnollinen työläinen musta on tullut.

Eihän siitä opista tartu edes päähän mitään väsyneenä, päivä tai pari sinne tänne.

Ja työelämässäkin on ok ajatella, että voin olla silloin tällöin luvattomalla saikulla, kunhan sitten teen työt joskus kuukauden päästä rästistä pois? 

Kävin jonkun aikaa pahan elämäntilanteen keskellä töissä rauhoittavilla ja sit jouduinkin osastolle. Ehkä se pieni lepo olisi estänyt tuon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.

Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...

Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.

Arki ja työelämä varsinkin ovat hyvin mustavalkoista. Joko teet työsi tunnollisesti ja hyvin, olet poissa vain kun siihen on lääkärin diagnosoima syy tai sitten olet huono työntekijä, joka ei tee töitään hyvin, koska saikuttaa milloin mistäkin syystä tai tekee työnsä muutoin huonosti. Hyvä ja tunnollinen työntekijä voi siis olla töistä pois, kun siihen on todellinen syy. Jos syy on esimerkiksi ero, ei vain olla poissa töistä vaan hakeudutaan lääkäriin ja hänen arvioitua sairausloman esimerkiksi äkillisen psyyken kuormituksen vuoksi tarpeelliseksi jäädään lepäämään. Välimuotoja ei ole, on vain joko tai.

Enhän minä työelämästä olekaan eri mieltä ollut. Vaan siitä, että yksi eropoissaolo koulusta johtaisi heti työmoraalin rapistumiseen. Minä olin aikanaan riitaisan eron jälkeen viikon pois koulusta, muttei tulisi mieleenkään olla eron takia pois töistä. Ei nämä ole sama asia.

Kasvatat siellä hyvää vauhtia manipuloivaa, työtävieroksuvaa kansalaista. Pian on armeijakin edessä. Ryhdistäydy!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Samaa mieltä. On hyvä puhua että elämässä tulee pettymyksiä ja niiden kanssa pärjää kyllä. On eri asia jos kriisistä ei lähde toipumaan, apua on saatavilla.

Makaamalla ei asiat parane, tekemällä muuta psyyke vahvistuu ja saa muuta ajateltavaa. Näin se vain on.

T. Psyk. sh

Hoitajaksi sinulla on pelottavan mustavalkoinen näkemys. Yhden päivän lepo ei sen enempää romauta psyykettä, kuin sitä vahvistakaan. Se vain antaa sinulle hieman aikaa koota itseäsi ennen muiden eteen menemistä. Vahvistaako nuoren psyykettä se, jos hän purskahtelee koulussa itkuun ja pääsee kiusatuksi? Tuskin sinäkään suostuisit hoitamaan potilaitasi itkien samalla vuolaasti tai jos suostut, en minä haluaisi olla sinun potilaasi.

T. labrahoitsu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Samaa mieltä. On hyvä puhua että elämässä tulee pettymyksiä ja niiden kanssa pärjää kyllä. On eri asia jos kriisistä ei lähde toipumaan, apua on saatavilla.

Makaamalla ei asiat parane, tekemällä muuta psyyke vahvistuu ja saa muuta ajateltavaa. Näin se vain on.

T. Psyk. sh

Siitä vaan tekemään kun oot ensin valvonut koko yön! Voi vastata jotain humalatilaa, mutta ethän sä siitä välitä.

Hmm, esimerkiksi pienten lasten vanhemmat valvovat monesti koko yön. Jäävätkö he silti kotiin, kun tuli valvottua koko yö? Eivät. He menevät töihin, koska aikuisella työntekijällä on velvollisuus mennä töihin, ellei ole lääkärin määräämällä saikulla. Muuten lentää aika nopeasti työpaikasta pihalle, jos rupeaa jokaisesta krapulasta, sydänsurusta ja kynnen katkeamisesta pinnaamaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista. 

Hyvä vanhempi keskustelee, kuuntelee lasta, on empaattinen ja tarvittaessa joustava. 

Huono vanhempi ei keskustele, ei kuuntele, ei ole empaattinen ja vetää rajat älyttömän jäyksiksi vailla mitään järkiperustetta. "Jos mä nyt ostan sille tikkarin niin kohta se vaatii Ässämixpussia ja sitten sekin on pakko ostaa! En siis koskaan osta tikkaria!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.

Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...

Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.

Yliopistossa opiskellessa ihminen on jo aikuinen. Sisäänpääsy ja opiskelu vaatii vastuunkantoa ja juuri niitä työelämäntaitoja. Vaikka jonkun tunnin skippaisi, niin silti ne asiat opiskellaan. Ainakin oman vuosikurssin opiskelijoiden keskuudessa ja ystävieni kanssa on näin. On hieman eri asia puhua yliopistosta, kuin peruskoulusta (kun oppivelvollisuudesta puhutaan, se koskee peruskoulua). Peruskoulussa nimenomaan opitaan työskentelemään ja kantamaan vastuuta. Hämmentävää, miten keskeinen pointti voi mennä korkeakoulutetulta noin pahasti ohi.

No tuo on kyllä jo typerää sanojeni vääristelyä. Lukiosta minä puhuin, yliopiston mainitsin vain ohimennen. Ap:n poika on 16 eli lukioikäinen, vaikka peruskoulussa vielä olisikin. En näe, että sen työelämään valmistautumisen kannalta on oleellista onko samanikäinen poika yhden (!) kerran pois peruskoulusta vai lukiosta. Tuskin se joka viikko eroaa.

16 vuotias on vielä alaikäinen. Monilla lukiolaisilla tulee vaihe, jolloin tekisi mieli skippailla tunteja ja löysäillä opinnoista. Ei jaksaisi eikä huvittaisi, menot kavereiden kanssa kiinnostaisi enemmän. On silti tärkeää kannustaa ja jopa pakottaa lasta kouluun, koska usein se löysäily meinaa jäädä päälle. Työskentelen tuon ikäisten nuorten kanssa ja olen huomannut, että kehtuuttaminen menee kausissa. Jos malttaa kannustaa ja patistaa nuoria kouluun, niin he valmistuttuaan usein myös kiittävät siitä, että ei antanut vain jäädä makoilemaan kotiin.

Yksi päivä ei tietenkään vielä vaikuta mihinkään.

Poika nukkuu vielä. On ymmärrettävästi aika väsynyt. Edelleenkään en ymmärrä mitä aamulla ajattelin kun teinin huoneen oven suussa vaadin nousemaan. Raukalla silmätkin oli aivan turvonneet. Onneksi aina voi pyörtää päätökset. Se oli varmasti parasta pojallekin tänään. 

Ja kuten aiemminkin olen jo sanonut, meillä ei ole koskaan lintsattu ja poissaoloja on vähän. En siis usko, että yhden päivän huiliminen saa teinistä yhtäkkiä kunnon lintsarin. Ja jos niin kävisi niin kyllä me siitä puhuttaisiin. Uskokaa tai älkää. 

Lukiossa on ja ainakin täällä missä me asutaan on vielä tämä viikko lähiopetusta. Ens viikolla sitten siirtyy täälläkin koulut etäopetukseen. Olikohan siinä kaikki.. :D

ap

Keppiä! Kouluun sa@74n4!

Ap ei anna lapsen olla heikko eikä väsynyt eikö anna tilaa negatiivisille tunteille.

😢❤