fb-kaveri julkaisi seinällään heillä käyneiden tuntemattomien virpojien kuvat.
Miten voi olla niin tollo? En minä ainakaan haluisi lasteni virpomiskuvia kenenkään faceen.
Kommentit (176)
Pelkkä lupa kuvaamiseen ei anna kuvaajalle mahdollisuutta käyttää kuvaa haluamallaan tavalla. Omaan albumiin otoksen toki saa liimata, mutta kuvan julkaiseminen esimerkiksi näyttelyssä, lehtikuvana, internetissä tai mainoksessa onkin jo toinen juttu. Rikoslaki kieltää levittämästä yksityiselämää loukkaavaa tietoa suunnilleen näin:
“Joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa… on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Olennaista ei siis ole missä mediassa kuva tuodaan esille vaan kuvan saattaminen lukuisten ihmisten saataville. Todellista vahinkoa ei tarvitse tapahtua, jo pelkkä mahdollisuus riittää. Poliitikkoja ja elinkeinoelämässä tai julkisessa merkittävässä virassa toimivia laki ei suojaa aivan yhtä tiukasti. Heidän yksityiselämästään saa kertoa, mikäli tiedon esittäminen on tarpeen heidän kyvykkyytensä tai yhteiskunnallisesti tärkeän asian käsittelemiseksi.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 18:44"]Mikä ihmeen tekijänoikeuslaki tuohon vaikuttaa?
Mitä ne lapset tekee?
Omalla ovella saa ihan varmasti kuvata ja laittaa ne kuvat esille.
Jos ei halua tulla kuvatuksi, arvaa mitä, saa olla tulematta ovelle.
[/quote]
Ihan täyttä hevonp*****
Ota asioista selvää, ennenkuin tulet kertomaan mielipiteitäsi.
Ihminen ei edes tiedä mikä on tekijänoikeuslaki.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:08"][quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 17:21"]
Henkilötietolaki edellyttää, että alaikäisen henkilön kuvan julkaisemiseen on saatava kuvattavan huoltajan suostumus.
[/quote]
Mä haluaisin nähdä tästä lainkohdan. Ei oo kyllä tasan mitään lupia kyselty, kun on kuvia urheilukisoista vuosien saatossa julkaistu.
Eikä ole kyllä tullut edes mieleen ettei olisi saanut julkaista, ei sen puoleen.
[/quote]
Ottaa vaan Finlexin käteen ja etsii sieltä sen kohdan..

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:23"]
Jos virpojakuvan julkaisija olisi syyllistynyt rikokseen, niin mikä rikos se mielestänne siis olisi? Minä rikoksena poliisi sitä tutkisi? Lasten vanhemmilta olisi pitänyt kysyä lupa, mutta minun mielestäni kuvan julkaiseminen Facebookissa ei kuitenkaan loukkaa lasten yksityisyyttä eikä kunniaa. Ko. lapset eivät joudu kuvassa millään tavalla loukkaavaan tai arveluttavaan valoon, virpojiahan on liikkunut tänään pilvin pimein siellä sun täällä. Salakatselustakaan ei voi olla kyse, koska lapset itse ovat tulleet vieraan ovelle eikä siis kuvan ottaja ole tunkeutunut kenenkään kotiin (yksityisyyden suojan piiriin). Eli mikä rikos se olisi?
[/quote]
Vähintäänkin hyvien käytöstapojen rikkominen!
Nykymeno on käsittämätöntä. Kaikkialla pitäisi olla lakikirjan kanssa pohtimassa nenät tuhisten ja otsa rypyssä voiko vai eikö voi tehdä jotakin. Ennen riitti se, että noudatti hyviä käytöstapoja ja kohteli muita arvostaen! Miksi niitä kuvia pitäisi sinne penteleen fasebuukkiin laittaa? Laittakaa vaan niitä omia, kersojenne, ruoka-annostenne ja hotellien wec-tilojen kuvia sinne hölmöläiset. Jättäkää muut ihmiset rauhaan.
Kauheaa, sano kaverillesi, että ottaa ne heti pois! Siis joku miespuoleinen saattaa nähdä ne virpojat!
Laissa sanotaan että saa kuvata.
Numerolle 108: Mitä vahinkoa lapsille voi aiheutua siitä, että he esiintyvät kuvassa virpojina, kuva on julkaistu Facebookissa ja jonkinlainen määrä ihmisiä on nähnyt kuva?
Kaikesta huolimatta parasta olisi, jos kuvan ottaja poistaisi kuvan FB:stä, jos lasten vanhempien lupaa ei ole. Näin siitäkin huolimatta, että en heti keksi, minkä rikoksen tunnusmerkit täyttyisivät (lapsia ei esitetä arveluttavassa valossa tms.).
t. Se, joka pohtii ylempänä, minä rikoksena poliisi asiaa tutkisi
kyllä saat kuvata mutta et EDELLEENKÄN JULKAISTA SITÄ KUVAA ILMAN VANHEMPIEN LUPAA JOS KYSEESSÄ LAPSI. vaikka siitä ei olisikaan vahinkoa kenellekkään se on siltikin KIELLETTYÄ miksi se ei mene teillä kalloon ?
Se rikkoo yksityisyydensuojaa
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:39"]
Numerolle 108: Mitä vahinkoa lapsille voi aiheutua siitä, että he esiintyvät kuvassa virpojina, kuva on julkaistu Facebookissa ja jonkinlainen määrä ihmisiä on nähnyt kuva?
Kaikesta huolimatta parasta olisi, jos kuvan ottaja poistaisi kuvan FB:stä, jos lasten vanhempien lupaa ei ole. Näin siitäkin huolimatta, että en heti keksi, minkä rikoksen tunnusmerkit täyttyisivät (lapsia ei esitetä arveluttavassa valossa tms.).
t. Se, joka pohtii ylempänä, minä rikoksena poliisi asiaa tutkisi
[/quote]
Mitä se sinulle kuuluu tuleeko vanhemman mielestä vahinkoa lapselleen vai ei?
Yksikään vanhempi ei ole velvollinen perustelemaan sinulle miksi hän ei halua lapsensa kuvia, minkäänlaisia, nettiin laittaa. Mikä, mikä vimma ihmisillä on tunkea kaikki ne kuvamäärät itsestään, tutuistaan ja tuttujen kaimojen käsiveskoista sinne nettiin ja FB:n? Lapset haluavat esitellä kaiken netissä, mutta että aikuiset ihmiset?
Minä en laita lapseni kuvia nettiin,koska mieheni ei sitä halua.Perustelu on se että koko some on paskaa.Eli me emme laita lapsen kuvia nettiin,eikä kukaan muukaan laita meidän lapsesta.Laittakoo jokainen omasta kullanmurustaan,jos huvittaa.Melko yksinkertasta
Ristis kun ihmiset ovat tyhmiä. Toivottavasti joku vanhemmista nosta syytteen.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:44"]
kyllä saat kuvata mutta et EDELLEENKÄN JULKAISTA SITÄ KUVAA ILMAN VANHEMPIEN LUPAA JOS KYSEESSÄ LAPSI. vaikka siitä ei olisikaan vahinkoa kenellekkään se on siltikin KIELLETTYÄ miksi se ei mene teillä kalloon ?
Se rikkoo yksityisyydensuojaa
[/quote]
Lukeeko tämä sinun päiväkirjassa vai missä?
Jahas, minusta ainakin on ollut kuvia pienenä lehdissäkin kaikenlaisista paikallisista tilaisuuksista. Samoin kavereista, jotka pelasivat jotain joukkueurheilua. Ei ikinä meidän vanhemmilta kysytty mitään erillistä lupaa kuvien julkaisemiseen.
Ja täällä nyt av-mammat itkee, kun ovat ensin itse lähettäneet mussukkansa vieraiden ihmisten oville naamiaisasuissa kerjäämään ja lapsista on oikein otettu kuvia. Pahemminkin olisi voinut käydä.
Ei tietysti saa julkaista kuvia fb:ssa vieraitten lapsista, ilman lupaa..
Mutta, minä en anna myoskaan lasteni kolkutella vieraitten ovelle, se on sitten turha itkeä jos joku tollo ottaa sun lapsesta kuvan ja laittaa fb:n kun hän seisoo heidän kotiovella!!
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:56"][quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 19:44"]
kyllä saat kuvata mutta et EDELLEENKÄN JULKAISTA SITÄ KUVAA ILMAN VANHEMPIEN LUPAA JOS KYSEESSÄ LAPSI. vaikka siitä ei olisikaan vahinkoa kenellekkään se on siltikin KIELLETTYÄ miksi se ei mene teillä kalloon ?
Se rikkoo yksityisyydensuojaa
[/quote]
Lukeeko tämä sinun päiväkirjassa vai missä?
[/quote]
menkää nyt lukemaan Se linkki niin ei tarvi kitistä. En tajua miten teidän kaaliin ei vaan mene että suomessa on tiettyjä lakeja vaikka ette haluiskaan. Koita nyt hyväksyä tuo jo
http://www.mediakasvatus.fi/materiaalipankki/materiaalihaku/kuvauslupa