Miltä tuntuu lapsesta jos on vanhat vanhemmat

Ystäväni joskus lapsena huokaili vanhempiensa vanhuutta. Mielestäni hänellä oli aivan ihana äiti! Askarteli meidän kanssa, jutteli mukavia, sevästi välitti lapsista. Sain mennä heille yökylään usein. Olisin vaihtanut oman kylmän ja itsekkään mammani tähän ns. vanhaan äitiin. Isäkin oli mukava, tosin vähän kiusoitteleva. Hän kuoli, kun ystäväni oli parikymppinen.

Mun vanhemmat oli ihan ok, ei ikä nyt mitenkään vaikuttanut. Aikaa varsinkin isäl li enemmän, ja tehtiin paljon yhdessä. Kai meillä oli ihan kivaa, kun kaverit halusi aina meille. Isäni kuol kn olin 23 ja äidin kuollessa olin 37

Mulla oli vanhat vanhemmat, olen iltatähti; äitini ainoa ja isäni toisesta liitosta. Hyvät vanhemmat oli, nyt on isä jo kuollut. Jotenkin äitini tuntui aina paljon viisaammalta, kuin muiden kavereiden parikymppiset äidit. Tämä kyllä saattoi johtua siitäkin, että äitini oli korkeasti koulutettu. Hänellä oli myös sellaista laajempaa myötätuntoa ja avarakatseisuutta, esim. vaikeina nuoruuden aikoina äitini luokse saattoi tulla minun hieman huonoille teille joutuneita kavereita, joilla oli kotona väkivaltaa. Äitini toimi näille jonkinlaisena turvana ja sovittelijana. Ehkä ikä sai aikaan jonkin elämänvarmuuden ja sellaisen, että ei pienistä hätkähdä, kun on nähnyt jo paljon. Nuoret ovat kiihkeitä ja nopeasti kimmastuvia, vanhemmat vanhemmat (=)) ei.

Jos vanhemmat ovat ikäisekseen pirteitä ja hyväkuntoisia ei asialla ole suurempaa merkitystä ennen aikuistumista. Näin vajaa kolmekymppisenä hirvittää yli 60-vuotiaan äidin ikääntyminen ja isäkin on kuollut jo. Molempien vanhempien olisi hyvä elää ja kyetä itsenäiseen elämään ainakin kunnes lapsi on yli 30-vuotias.

Olen iltatähti, minulla oli tosi iäkkäät vanhemmat, ja kaikki kolme sisarustani olivat jo aikuisia syntyessäni.

Toisaalta meillä oli taloudellinen tilanne varsin hyvä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Toisaalta kaverit usein ihmettelivät vanhempieni ikää, ja usein muistan myös hävenneeni heitä. Vanhempani myös olivat melko suvaitsemattomia, ja moni nykyajan asia, tapa tai toimintamalli olivat heille jotenkin käsittämättömiä, vaikka esim. äitini oli pitkään mukana oman yrityksensä toiminnassa.

Isovanhemmistani en ole tavannut kuin yhden, isän äidin, joka oli silloin jo lähes 100-vuotias. Eli mitään mummokokemuksia minulla ei ole.

Isäni kuoli, kun olin parikymppinen, äitini kuollessa olin kolmissakymmenissä. Myös molemmat veljeni ovat jo kuolleet.

Minulla oli ainakin loistava lapsuus ja vanhempani kasvattivat minusta hyvin pärjäävän, terveellä itsetunnolla varustetun aikuisen. Äitini oli minut saadessaan 46-vuotias ja vaikka en paljon yli kolmekymppiseksi saanutkaan heitä luonani pitää, koen saaneeni heiltä todella hyvät eväät elämään!

Kun nuorimmaisemme syntyi olimme 39 ja 43. Olimmeko vanhat vanhemmat? Ainakaan lapset eivat nayta karsineen. Nyt nuorimmainen siina iassa etta pian muuttaa omilleen. Joskus on vitsailtu iasta leikkia laskien. Lapsista on tullut tasapainoisia ihmisia, siita nuorimmaisestakin. Ehka iakkaammilla vanhemmilla on elamankokemusta ja ns suhteellisuudentajua lastenkasvatuksessa.

Itse en hyvaksy lasten saamista yli viisikymppisena hedelmallisyyshoidoilla. Menopaussin jalkeen naisella ei ole tarpeeksi energiaa vauvan ja taaperon hoitoon. Eika ole luonnollista olla n 70v kun lapsi vihdoin itsenaistyy.

Vanhempani olivat nelikymppisiä, kun saivat minut - perheen kuopuksen. Tästä asemasta oli se etu, että kuopuksena sain nauttia taloudellisesti paremmasta lapsuudesta kuin he. Matkustelimme paljon ja sain harrastaa. Suhteeni vanhempiini on ollut myös läheisempi kuin isommilla sisaruksilla. Varjopuoli on sitten se vaihe, jota nyt itse nelikymppisenä elän. Olen menettänyt jo isäni ja nyt huolehdin iäkkäästä äidistäni. Monilla ikätovereillani sen sijaan on vielä isovanhemmatkin elossa. 

Mun äidilläni ja isälläni on 15 vuotta ikäeroa, mutta isä ei koskaan tuntunut mitenkään vanhemmalta kuin äiti. Ne olivat minusta lapsena molemmat ikiaikaisen vanhoja, vaikka äitini oli 25 minut saadessaan.

Nykyään isäni on lähemmäs 80 ja äitini on kuollut. Ei ole siis heidän ikäeronsa näkynyt missään kohtaa meidän elämässämme.

Olen teini-iästä asti pelännyt sitä päivää, kun vanhempani kuolevat. Nyt olen kolmenkymmenen, eikä pelko ole onneksi vielä käynyt toteen. Olisin onnellinen, jos molemmat eläisivät riittävän pitkään nähdäkseen lapseni.

Mulla oli iäkkäät vanhemmat mutta se ei mua harmittanut, ainoastaan surin sisarusten puuttumista.

Mun kuopus ei edes tajua että olemme vanhoja, luokkakavereilla on yhtä vanhoja vanhempia muitakin. Itsestä se on kiinni miten "vanha" on, meillä jaksetaan elää lapsen mukana, nauretaan ja hassutellaan eikä olla mitenkään jäykkiksiä. Aikuiset sisaruksetkin tuntuu olevan enemmän rikkaus kuin rasite kuopukselle.

No ei ainakaan häpeä! Lapsi on aina ylpeä vanhasta äidistä tai nyt äidistä yleensäkin, jos äiti on hyvä äiti. Ei katso ikää.

Itse sain kuopuksen 39v. ja kyllä varmaan olen se kivin äiti, jos lapsen kavereilta kysytään. Eipä ole mun kuopus koskaan mua vanhaksi sanonut ja täytän 49v.

Numerot ei äiteydessä paina vaan se minkälainen se äiti on.

Minä ja siskoni olimme 25 ja 19v ja veljemme oli 10v kun pikkusisko syntyi. Äiti oli 48 ja iskä 60. Nyt sisko on itse 10 ja hyvin pärjää vanhusten kanssa. Oma poikani on muuten 12 joten pikkusiskoni oli syntyessään 2v pojan täti.

Näistä vastauksista päätellen- tehkää lapsenne mieluummin vanhempina kuin nuorina. Olen tosi onnellinen näin ainokaisena vanhemmistani. Minulle sattui luoja antamaan fiksut, koulutetut, empaattiset ja ihanat vanhemmat. Ei ole ollut taloudellista huolta. Nyt olen pian valmistumassa yliopistosta ja elämä on hitsin ihanaa. Suuri kiitos vanhemmilleni!

Itselläni oli vanhat vanhemmat. Olen huomannut että nuoremmat ovat kylmäpäisempiä ja itsekkäämpiä mitä vanhat vanhemmat, jotka usein viettävät aikaa lapsien kanssa.

Ls asiakkaina on minun nähdäkseni nuoria vanhempia. Lukuisat isovanhemmat hoitavat pysyvästi huostaanotettuja lastenlapsiaan. En tiedä yhtään päinvastaista tapausta. Mummot ja papat jaksavat eikä heitä tarvitse lasten hävetä. Vähän meni asian vierestä, mutta menköön. Muori.

Lapsilla saattaa olla isompi huoli vanhoista vanhemmistaan. Niin ainakin ne kaksi jotka tunnen. Toki en ymmärrä, että tähän keskusteluun tuli nuorten vanhempien mollausta.. Itse olen nuori vanhempi, hyvin ollaan pärjätty. Lastensuojelussa on eniten asiakkaina köyhät perheet, iästä riippumatta. Onneksi lastensuojelu voi heille tarjota paljon hyvää.

Anteeksi vaan, mutta ensin kyllä joku kertoi iäkkäämpien vanhempien olevan ls asiakkaita. Oikaisin asian. Köyhyys ei tuohon vaikuta. Kyllä se vaan on tosi, että isovanhemmilla on enemmän hoidossa lapsen lapsia kuin aikuisilla lapsilla pikkusisaruksia. Toki suurin osa kaikenikäisistä hyviä vanhempia. Muori.

Äitini sai minut, kun oli 39.v ja isä oli vielä vanhempi. Koko lapsuuttani varjosti äitini sairaus. Hän kuoli, kun olin 22v.

Ei kannata yleistää. Siinä missä joku kokee taloudellisen riippumattomuuden hyvin tärkeänä näkökohtana, arvostan minä yhteisiä vuosia lapseni kanssa. Jos elän elinaikaodotteeni mukaisesti, lapseni on eläkeikäinen minun kuollessani. Hänellä on minuun ja isäänsä ikäeroa 23 vuotta. Hänellä on edelleen elossa kaikki isoisovanhemmat ja kaikki isovanhemmat. Minä olen korkeasti koulutettu kuten koko sukumme. Kaikki isovanhemmat ovat reippaita ja vielä työelämässä kymmenisen vuotta. Omistusasuntoa meillä ei hänen syntyessään ollut eikä ole vieläkään, joskin parin vuoden sisällä varmasti. Minusta sekin on aika arvokasta, että saan ja lapseni saa, elää lähes koko elämämme toistemme kanssa elämänmatkaa kulkien, todennäköisesti :)