Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Antakaa vaan dislikeä, totuus on kuitenkin totuus kirjoitti:
Siitä oli joskus juttuakin, että nykypäivänä yli 70% työhön pääsemisistä tulee suhteiden kautta, että on kyseiseen firmaan joku kytkös entuudestaan.
Niin. Onko se mikään ihme, että näitä "lähetin 200 hakemusta, en saanut töitä" tarinoita riittää. Vaikka kaikilla on tiedossa, että ei niitä töitä työhakemuksilla saada. Sen sijaan verkostojen rakentamiseen ei mitään panosta.
Mitä itse olen seisoskellut esim. messuständeillä, niin kovin on harvinaista, että joku työtön tulisi tekemäään tuttavuutta.
Mistä tiedät, että jokainen standilla tuttavuutta kanssasi tekevä olisi työssä käyvä. Harva työtön haluaa tehdä numeroa työttömyydestäan sattuneesta syystä..
venäjän nevaldi jos pääsee valtaan alkaa suomen loisien kuljetukset siperiaan tekee hyvää ohjattu tuottava liikunta heille. pellen mukaan suomikin kuuluu venäjään krimin tapaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin keskustelusta huomaa selkeästi että meitä on paljon jotka haluaa ja toivoo saavansa vakituisen työn millä elättää itsensä, kumoaa täysin ja totaalisesti median ja päättäjien maalaaman kuvan siitä miten työttömät on kaikki patalaiskaa massaa.
Kun työtöntä kuulustelee, paljastuu kuitenkin usein nirsoutta. On vaatimuksia siitä, missä työpaikan tulee sijaita, millaista työn pitää olla, paljonko palkaa pitää saada jne.
Et ole ilmeisesti yhtään lukenut tätä ketjua. Sanavalintasi "kuulustella" kertoi ja paljasti jo tarpeeksi ennakkoluuloisen ja pienisieluisen ihmisen asenteesi.
Ovatko työttömät kokemuksesi mukaan valmiita ottamaan kaikkea työtä kaikkialta?
Oletko itse?
Olen ollut neljä kertaa työttömänä. Ekalla kerralla olin vastavalmistunut enkä osannut hakea töitä. Sitten proffan avulla pääsin määräaikaiseksi. Toisen kerran olin jo kokenut ja työkokemukseni ansiosta minut ns. löydettiin määräaikaiseen tehtävään. Kolmannella ja neljännellä kerralla kävin suoraan haastatteluissa ilman tietoa avoimista työpaikoista. Paljon on saanut kuulla ei-oota, mutta ei muuta kuin uudestaan ottamaan yhteyksiä. Ei siinä tarvitse mitään ihme verkostoa vaan rohkeutta ottaa yhteyttä tuntemattomiin. - Enää ei tarvitse etsiä, kun alkaa eläkepäivät. Onnea teille muille.
Hassua miten irrallaan jotkut ihmiset on todellisuudesta kun vouhotetaan että ei saisi olla reikiä CVssä, väkisin niitä nykyisin tulee kun ei voi väkisinkään työntyä mihinkään töihin.. tai opiskelemaan. Eikä kaikilla ole tuttuja tai sukulaisia keiden kautta päästä töihin.
Taitaa jäädä omistusasunto haaveeksi.. =(
Toisesta keskustelusta lainattua
"Että mua vituttaa tämä sakki, joka iloisesti elää muitten rahoilla vuodesta toiseen eikä tee elettäkään, että kehittäisi vaikka opiskelupaikkaa tai mitään, että edes joskus voisi työllistyä. Lonnitaan vaan vuodesta toiseen ihmettelemässä, kun kukaan ei palkkaa kun ei osata mitään."
Kehittäisi opiskelupaikkaa..? ööööö... mitähän tolla mahdetaan tarkoittaa?
"Tuissa kyllä varaa leikata. Sanon näin, vaikka itsekin olen työmarkkinatuella ja asumistuella.
Ei aina voi alittaa indeksiä, mutta tähän asti on olleet ylihyvät.
Ja en nyt tässä väitä, että tuella olevat vapaaehtoisesti kaikki tuella olisi. Vaan sitä, että mielestäni valtion ei kuuluisi velkaantua."
Okei eli, toi viimesimmän lainauksen tyyppi haluais ilmeisesti lentää ulos asunnostaan koska jos näistä nihkeän pienistä tuista otettais vielä pois, ei ne riittäis enää mihinkään. Onnekas hänkin kun saa edes sen asumistuen tohon päälle, kaikki ei saa.
On se kumma että edelleen on niin paljon sokeita ihmisiä, sokeita sille mikä työttömyyden oikea syy on. Se ei ole työttömissä jotka yrittää päästä töihin vaan se on siinä että töitä ei ole, niitä ei yksinkertaisesti ole.
Koko ajan tippuu enemmän ja enemmän porukkaa työttömäksi, silti on tota omahyväistä porukkaa viisastelemassa että miks et mee mihinkään tai miks et mee kouluun? Voi kuule menisin jos pääsisin.
En yleensä ihmisille pahaa toivo, mutta tommosille jotka haukkuu heikossa asemassa olevia ja on saanut onnekkaasti nauttia vakituisen työn tuomaa taloudellista turvaa parhaimmillaan vuosikymmeniä, saisi itse lentää pihalle sieltä ja käydä tän saman sonnan läpi, vois silmät repeytyä väkisin auki.
Rohkeasti vain itse ottamaan yhteyttä yrityksiin jotka eivät ole vielä ottaneet laittaneet ilmoituksia avoimista työpaikoista. Monta kertaa voi saada "Ei oota" mutta joskus se voi tärpätä. Ja aktiivisesti olla yhteydessä työnvälitykseen.
Tämänhän kaikki tietävät jo, mutta ajattelin vain.
On se kumma että edelleen on niin paljon sokeita ihmisiä, sokeita sille mikä työttömyyden oikea syy on. Se ei ole työttömissä jotka yrittää päästä töihin vaan se on siinä että töitä ei ole, niitä ei yksinkertaisesti ole.
Koko ajan tippuu enemmän ja enemmän porukkaa työttömäksi, silti on tota omahyväistä porukkaa viisastelemassa että miks et mee mihinkään tai miks et mee kouluun? Voi kuule menisin jos pääsisin.En yleensä ihmisille pahaa toivo, mutta tommosille jotka haukkuu heikossa asemassa olevia ja on saanut onnekkaasti nauttia vakituisen työn tuomaa taloudellista turvaa parhaimmillaan vuosikymmeniä, saisi itse lentää pihalle sieltä ja käydä tän saman sonnan läpi, vois silmät repeytyä väkisin auki.
Tuo on juuri sitä porukkaa mikä on saanut rakkaalta isukilta suojatyöpaikan, yleensä noilla inisijöillä ei ole mitään koulutusta tai työkokemusta. Vaan suoraan peruskoulun penkiltä pääset turvalliseen työpaikkaan mistä sua ei tulla koskaan potkimaan pois, ennemmin potkitaan joku muu, mutta isukin rakas kulta mussukka saa jäädä töihin.
Mitä mä just luin, putkimiehen & siivoojan työhön hakeneet ihmiset oli kutsuttu videohaastatteluun.. ei voi olla totta oikeesti
Kaupanala on vaan niin surku hupaisa noine työpaikka ilmoituksineen.. 15-26h/vko.. ja vielä määräaikainen vuodeksi.
Mä niin haluan eroon merkonomin ammatista! Toivottavasti vielä tärppää ja pääsen opiskelemaan..
Taas näitä päiviä, kun työttömyys ahdistaa. Ei edes innosta lähteä miehen perheen luo kyläilemään, kun tuntee olevansa epäonnistunut kummajainen. Vaikka opiskelen työttömyysetuudella ja odotan vielä vastausta pääsenkö vielä jatkoon yhdessä haastattelussa niin mieli on silti apaattinen ja jo valmiiksi luovuttanut niin monen hylkäyksen takia. Pelottaa, jos en keväällä pääsekään opiskelemaan niin työttömyys sen kun venyy. En tiedä mitä teen sitten ja miten kestän. Hirveät paineet ja tuntee olevansa niin epäonnistunut vaikka on kouluttautunut ihminen ja töitä aina tehnytkin. Silti tää työttömyyden leima on niin lamaannuttava.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mä just luin, putkimiehen & siivoojan työhön hakeneet ihmiset oli kutsuttu videohaastatteluun.. ei voi olla totta oikeesti
Ikean osa-aikaiseksi myyjäksi on jo pitkään ollut monivaiheinen karsintaprosessi, sisältäen videohaastattelun. No onhan siellä asiallinen palvelu kyllä jos sitä sattuu tarvitsemaan, itsepalveluun perustuvassa konseptissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti.
Ei se mielikuva kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntynyt, vaan valitettavan paljon on niitä, joita ei kiinnosta itsensä elättäminen ja he tuovat sen äänekkäästi esille. Olen paiskinut leipäni eteen huonosti palkattuja paskaduuneiksi sanottuja töitä ja samaan aikaan iso kuoro huutaa vieressä, että ei mene paskalla palkalla paskaduuniin, kun sossusta saa enemmän. Omalla kohdalla nuo paskaduunit ovat aiheuttaneet sen, että olen vähitellen kivunnut työurallani eteenpäin ja nyt palkka on muuta kuin paska. Olisinko tässä asemassa ilman paskaduunia? Tuskin.
Olin muuten työtön, kun menin paskasti palkattuun paskaduuniin, että työttömyydestä on kyllä omakohtainen kokemus. En nauttinut pätkääkään.
Olen kyllä eri mieltä. Itse en tunne ketään, joka työttömänä olisi halunnut varta vasten olla tai ei olisi yrittänyt työllistyä. Itse asiassa en ole ikinä jutellut ihmisen kanssa, joka olisi sanonut, että mielummin elää tuilla tms.
Sinun tutut nyt eivät ole välttämättä ihan edustava otos ihmisistä. Onko käynyt mielessä. Toiseksi, todella harva kertoo elävänsä mieluummin tuilla, mutta ei käytännössä tee asialle mitään. Aika kapea elämänkokemus nyt kuitenkin saa olla, ettet ole koskaan tavannut yhtään tuilla eläjää.
Toki valtaosa työttömistä hakee töitä varmasti. Suurin osa varmasti myös tosissaan. Mutta ei se sitä muuta, että joukossa on ihmisiä, jotka elää vain tuilla tai on itse asettanut itselleen työnhakuun ehtoja, jotka rajaa hakemista - ei vuorotyötä, ei ulkotyötä, palkkavaatimus reilusti yli TES:n jne. jne. Voidaan toki sanoa, että työ kelpaisi, jos joku räätäöisi just sen täydellisen työn.
Aika aliarvioivaa tekstiä ja osin ehkä totta. Itselläni kokemusta on siitä, että olen hakenut 6 vuoden yliopistotutkinnolla töihin, joissa ei tarvitse ollenkaan tutkintoa ja haastattelussa sanottiin, ettei haluta töihin, kun on liian korkeasti koulutettu. Itsekin työttömänä tällä hetkellä, josta kärsin, välttelen jopa ulos menemistä ennen klo:17 ja ei todellakaan ole työnhaussani ehtoina, etten vuorotöitä tai ulkotöitä tekisi tai edes uskaltaisin pyytää yli TESin menevää palkkaa. Ainoa ongelma on, ettei ole autoa ja pelottaa ajaa, kun ajokokemusta ei juurikaan ole ja viimeksi ajanut 18 vuotta sitten muutaman kerran ajokoulussa. Eikä tarvitse kirjoittaa, että no mene ajokouluun tai hanki auto, kun tähän ei varaa.
Jouduin lomautetuksi ja sitten irtisanottiin. Ikää oli 48 vuotta. Kurssille pääsin jossa kouluttaja vitsaili, että työttömillä on varmaan siistiä kotona, kun ei ole muuta tekemistä. Ei ole aina totta. Työtön voi olla niin masentunut ettei kotityöt kovin paljon kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä päiviä, kun työttömyys ahdistaa. Ei edes innosta lähteä miehen perheen luo kyläilemään, kun tuntee olevansa epäonnistunut kummajainen. Vaikka opiskelen työttömyysetuudella ja odotan vielä vastausta pääsenkö vielä jatkoon yhdessä haastattelussa niin mieli on silti apaattinen ja jo valmiiksi luovuttanut niin monen hylkäyksen takia. Pelottaa, jos en keväällä pääsekään opiskelemaan niin työttömyys sen kun venyy. En tiedä mitä teen sitten ja miten kestän. Hirveät paineet ja tuntee olevansa niin epäonnistunut vaikka on kouluttautunut ihminen ja töitä aina tehnytkin. Silti tää työttömyyden leima on niin lamaannuttava.
Tuttu tunne, suorastaan surullisen tuttu. En mieluusti lähde miehen perheen luokse käymään koska mua hävettää oma taloudellinen tilanteeni, siellä tuntuu että se työttömyys oikein korostuu kun mieheni lisäksi, koko hänen perheensä on vakituisessa työssä. Onpa mukavaa siinä sitten kun joku kysyy aina että no mites ne sun työnhaku kuviot? ....
Mullakin pelottaa etten opiskelupaikkaa saa ja samalla tuntuu että no miksi saisinkaan kun hakijoita on paljon enemmän koronan takia kuin normaalisti, ja koska enenkään en ole päässyt.. Olo on tosiaankin lannistunut, maahan poljettu ja tuntuu että olen umpikujassa. Kaikki mitä yritän menee pieleen, ainakin jos se liittyy työttömyydestä pois pääsyyn.
Miten vähemmän sitoo identiteettinsä ja omanarvontuntonsa työhön, sitä vahvemmilla on tulevaisuudessa, kun automaatio lisää työttömyyttä vielä hurjasti nykyiseen verrattuna. Ei kaikkia munia yhteen koriin, sanotaan. Muistakaa nauttia talvimaisemista!
En tiedä teistä mutta musta tuntuu tosi pahalta nykyään jos joku kertoo mulle /mun läheisyydessä että voi voi kun on ylitöitä, joo voin sympata sitä että on varmasti raskasta, mutta silti harmittaa kun toinen ulisee lisääntyvää rahantuloa tilille samaan aikaan kun itse saan sen 538€/kk.. tekis mieli kysyä että vaihdetaanko.
Miksi pitäisi ottaa kaikkea työtä kaikkialta? Se, että vaatii Tessin mukaista palkkaa eikä kaikissa elämäntilanteissa tai perhekuvioissa ole mahdollista muuttaa ihan kaiken perässä niin ei tee kenestäkään nirsoa.