Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4316)
Hyvin on huomannu tilanteen muuttuneen viimevuosien aikana, viitisen vuotta sitten kun haettiin muutamaa koodaria tiimiin, niin hakemuksia tuli alle 20 ja niistäkin suurinosa töissä olevilta jotka vain halusivat testata saavatko nostettua nykyistä palkkaansa parilla tonnilla vaihtamalla työnantajaa, Nyt kun laitettiin taasen pari paikkaa hakuun niin hakemuksia tulikin yli 500, iso osa tai ainakin jonkun verran näitä työnhakuun pakotettuja millä ole oikeasti mitään osaamista tetävään, mutta kuitenkin "hieman" enemmän on ihmisiä vailla töitä. EIkä kyllä ole mitään mahdollisuutta lukea kaikkia hakemuksia läpi ilman että laittaa tekoälyn ensin suodattaamaan määrän johonkin järkevälle tasolle jotka voi sitten oikeasti katsoa läpi.
Ja ei en tule lähettämään postia tai soittamaan jokaiselle että valinta ei nyt valitettavasti tälläkertaa osunut sinuun.
Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään mikään älyn jättiläinen ole, jos et osaa tehdä massapostitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä elän elämäni parasta aikaa. Mutta olenkin varautuja luonteeltani. En törsännyt kun olin töissä ja nyt on varaa olla työtön. Ikää sen verran ettei työ ole enää egon nostattaja.
Millä perusteilla olet vapautunut kokopäiväisestä työllisyyspalveluvelvollisuudesta?
Ajattelisin, että sairaana tai työkyvyttömänä työttömyys ei voi olla elämän parasta aikaa, koska hoidon saaminen ja maksaminen voi työttömänä ollessa käydä melkoiseksi stressitekijäksi.
Puhumattakaan siitä, että vakuutuslääkärit ihmeparantavat työttömiä vielä tehokkaammin kuin muita.
Lisäksi ainakin turun alueella pakkohaku koskee nykyään myös meitä vakuutuslääkärin ihmeparantamia. Vaikka olisi b-todistus voimassa ja siinä kuusi f-koodia, kuten minulla, siinähän haet neljää paikkaa kuussa "joihin työllistyminen realistisesti mahdollista". Vaikka oikeasti hyvä kun saat kaupassa käytyä.
Tämän lisäksi lääkärit ei osaa kopioida vanhoja tietoja, vaan jos en joka kerta muista jotain asiaa sanoa, se koodi putoaa lausunnolta pois. Lääkärin järki kun ei riitä ymmärtämään, että lapsesta saakka vaivannut atopia ei parane itsekseen 40 vuoden jälkeen ja kyllä, se estää edelleen todella monta työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on huomannu tilanteen muuttuneen viimevuosien aikana, viitisen vuotta sitten kun haettiin muutamaa koodaria tiimiin, niin hakemuksia tuli alle 20 ja niistäkin suurinosa töissä olevilta jotka vain halusivat testata saavatko nostettua nykyistä palkkaansa parilla tonnilla vaihtamalla työnantajaa, Nyt kun laitettiin taasen pari paikkaa hakuun niin hakemuksia tulikin yli 500, iso osa tai ainakin jonkun verran näitä työnhakuun pakotettuja millä ole oikeasti mitään osaamista tetävään, mutta kuitenkin "hieman" enemmän on ihmisiä vailla töitä. EIkä kyllä ole mitään mahdollisuutta lukea kaikkia hakemuksia läpi ilman että laittaa tekoälyn ensin suodattaamaan määrän johonkin järkevälle tasolle jotka voi sitten oikeasti katsoa läpi.
Ja ei en tule lähettämään postia tai soittamaan jokaiselle että valinta ei nyt valitettavasti tälläkertaa osunut sinuun.
Et sinäkään mikään älyn jättiläinen ole, jos et osaa tehdä massapostitusta.
Milläs napilla herra älyn jättiläinen tekee tuon massapostituksen oulookkiin saapuneille 500+ postille ilman erillistä skriptailua?
"Nyt kun laitettiin taasen pari paikkaa hakuun niin hakemuksia tulikin yli 500, iso osa tai ainakin jonkun verran näitä työnhakuun pakotettuja millä ole oikeasti mitään osaamista tetävään, mutta kuitenkin "hieman" enemmän on ihmisiä vailla töitä. "
Iso osa tai ainakin jonkun verran? Eli haluat vain suurennella marginaalista ongelmaa. Mutta jos nyt leikitään, että viidestä sadasta hakijasta suorastaan iso osa olisi tehnyt hakemuksen vain pakon edessä, niin mitä ehdotat tilalle? Ei sellainen, joka hakee koodariksi osaamatta mitään, pääse edes siivoojaksi. Hänelle on siis ihan sama minne hakee saadakseen minimituet. Pääsyytä ja ongelmaa ei ratkaise se, että häntä kielletään hakemasta teille töihin.
Toisekseen, jos ihminen hakee jatkuvasti töitä, jonne ei ole mitään edellytyksiä, tuet voidaan katkaista, joten väite, että sellaisia ihmisiä olisi paljon on valetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on huomannu tilanteen muuttuneen viimevuosien aikana, viitisen vuotta sitten kun haettiin muutamaa koodaria tiimiin, niin hakemuksia tuli alle 20 ja niistäkin suurinosa töissä olevilta jotka vain halusivat testata saavatko nostettua nykyistä palkkaansa parilla tonnilla vaihtamalla työnantajaa, Nyt kun laitettiin taasen pari paikkaa hakuun niin hakemuksia tulikin yli 500, iso osa tai ainakin jonkun verran näitä työnhakuun pakotettuja millä ole oikeasti mitään osaamista tetävään, mutta kuitenkin "hieman" enemmän on ihmisiä vailla töitä. EIkä kyllä ole mitään mahdollisuutta lukea kaikkia hakemuksia läpi ilman että laittaa tekoälyn ensin suodattaamaan määrän johonkin järkevälle tasolle jotka voi sitten oikeasti katsoa läpi.
Ja ei en tule lähettämään postia tai soittamaan jokaiselle että valinta ei nyt valitettavasti tälläkertaa osunut sinuun.
Et sinäkään mikään älyn jättiläinen ole, jos et osaa tehdä massapostitusta.
Milläs napilla herra älyn jättiläinen tekee tuon massapostituksen oulookkiin saapuneille 500+ postille ilman erillistä skriptailua?
Vai ihan skriptailua? Naurattaa.
-eri

Eikö teidän firmassa ole edes erillistä rekrysähköpostia, jottei sinun henk.koht. meiliisi tulisi hakijoidenkin viestejä?
työelämä raaistuu, potkulaki mahdollistaa työnantajille potkia ulos ihan miten mielivaltaisesti vaan haluaa!
syyttää voi mistä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin ja lopeta eläminen toisten rahoilla.
Mene palkattomiin ylitöihin!!!
Vierailija kirjoitti:
Ajat on kovat mutta ne oli paljon kovemmat 90-luvulla. Sieltäkin noustiin vaikka oltiin työttömiä, rahat vähissä ja ahdisti. Kuitenkin kun huolehti itsestään, liikkui ja etsi vaihtoehtoja, sellainen löytyikin, provisiomyynnistä. Ei palkkaa 4kk aikana mutta kun homma alkoi sujua niin siitä se lähti. Toinen työttömyysjakso iski 2008 mutta siitäkin noustiin parin vuoden sisään vaikka elämä muuten oli jopa rankempaa kuin ysärin lamassa. Edelleen ollaan töissä ja täyttä päivää saisi paiskoa eläkkeelle asti mutta päätin vuosi sitten että heti kun työnantaja suostuu osa-aikaiseen niin sille. Ja suostuihan se. Nyt naatitaan tästä. Joka kerta kun on tullut takkiin niin noustu on. Lykkyä ja pontta pyttyyn, ajat muuttuu kun ei jää paikoilleen!
Joo, helppoahan se. Moni teki silloin lopullisen ratkaisun. Tunsin itse joitakin heistä. Minulla siitä lamasta nouseminen kesti yli 30 vuotta (työttömänä ja työkyvyttömänä, työkkärin kidutuksessa, mutta ei myönnetty eläkettä).
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja ihme kyllä, työkkärin ja kelan tantat lopulta hyytyivät ja todellakin oikeasti voitin kelan ja työkkärin kanssa käydyn taistelun. Kovin moni ei takuulla voi sanoa samaa. Pitäkää tunkkinne!
Yksinäisyyttä ei tajua ennen kuin sen itse kokee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se hyvä koulutus ole koskaan taannut kenellekään töitä tai hyvää palkkaa.
Yksi iso tekijä tässä taitaa olla se, että Suomessa on jo liikaa korkeasti koulutettuja ihmisiä joille ei vaan yksinkertaisesti ole töitä. Siinä tulee sellanen mukava asia vielä eteen ettet saa edes paskapalkkaisia hanttihommia kun olet opiskellut liikaa.
Itse vedän varastotöistä yli 3000€ kuussa käteen ihan peruskoulupohjalta eikä tarvi miettiä töiden jälkeen töitä, eikä mitään siihen liittyvää. Pitää vaan huolen, että on seuraavana päivänä ajoissa töissä ja hoitaa työajalla ne duunit mitä tarvii.
Jos kaikki olisivat maistereita, tohtoreita tai vastaavia, ei maailmassa enää tapahtuisi mitään koska kaikki työt jäisivät hoitamatta.
No... niitä maistereita ja tohtoreita kyllä tarvitaan. Varastomiehenä ilmeisesti sinä voisit diagnosoida sairaat, kehittää rokotteita, laskea siltojen lujuuslaskelmia, johtaa vaikeaa isoa organisaatiota.. tässä vain muutama esimerkki.
On hirveää resurssintuhlausta kouluttaa kalliilla maisteri/tohtori ja jättää sitten se tietotaito hyödyntämättä.
Koulutus ei ole koskaan taannut töitä tai työpaikkaa - se antaa vain mahdollisuuksia, olit sitten vaikka avaruusinsinsinööri :D
Maistereita ja tohtoreita on pilvin pimein aivan kuten normi asentajia työttöminä - minulla 2 ammattikoulua (6 vuotta) ja AMK tausta (5 vuotta).
Itse en ole koskaan tehnyt koulutustani kuvaavaa työtä, mutta olen aika lähellä - miksi? Siksi, koska ei kiinnostusta olla lokerossa.
Samalla työnantajalla jo yli 30 vuotta tehden firman sisällä jos jonkinlaista työtä - tuotannon puolella ja toimistossa - kaikki käy.
Yleensä ollut samassa paikassa sen 10-12 vuotta, mikä antaa erittäin laajan kuvan tekemistämme tuotteista - silti olen vain yksi työntekijä.
Jos taas lomautetaan/irtisanotaan, niin en aio edes hakea uutta työpaikkaa, koska eläkeikä jo aivan käsin kosketeltavissa :D
Bonuksena työhistoriasta se, että voin halutessani jäädä myös ennen täyttä eläkeikää pois - ei pelkoa taloudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on kovat mutta ne oli paljon kovemmat 90-luvulla. Sieltäkin noustiin vaikka oltiin työttömiä, rahat vähissä ja ahdisti. Kuitenkin kun huolehti itsestään, liikkui ja etsi vaihtoehtoja, sellainen löytyikin, provisiomyynnistä. Ei palkkaa 4kk aikana mutta kun homma alkoi sujua niin siitä se lähti. Toinen työttömyysjakso iski 2008 mutta siitäkin noustiin parin vuoden sisään vaikka elämä muuten oli jopa rankempaa kuin ysärin lamassa. Edelleen ollaan töissä ja täyttä päivää saisi paiskoa eläkkeelle asti mutta päätin vuosi sitten että heti kun työnantaja suostuu osa-aikaiseen niin sille. Ja suostuihan se. Nyt naatitaan tästä. Joka kerta kun on tullut takkiin niin noustu on. Lykkyä ja pontta pyttyyn, ajat muuttuu kun ei jää paikoilleen!
Joo, helppoahan se. Moni teki silloin lopullisen ratkaisun. Tunsin itse joitakin heistä. Minulla siitä lamasta nouseminen kesti yli 30 vuotta (työttömänä ja työkyvyttömänä, työkkärin kidutuksessa, mutta ei myönnetty eläkettä).
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja ihme kyllä, työkkärin ja kelan tantat lopulta hyytyivät ja todellakin oikeasti voitin kelan ja työkkärin kanssa käydyn taistelun. Kovin moni ei takuulla voi sanoa samaa. Pitäkää tunkkinne!
Nämä 90-lukuun vertailijat joille on sattunut käymään hyvin eivät ymmärrä lainkaan nykyistä työttömyyden todellisuutta ja sitä kuinka meiltä on viety toivo paremmasta huomisesta. 90-luvulla kaiken kurjuuden keskellä suurella osalla suomalaisista oli vielä toivoa tyyliin "kyllä tästä vielä noustaan" ja monen elämä kääntyikin paremmaksi. Nyt maailma on kovin erilainen, omaisuusmassat ovat jatkaneet kasautumistaan pienelle osalle maailman kansalaisista ja kenellä on omaisuus on lopulta valtakin. Heidän omistamansa keinoäly kun syrjäyttää vielä jatkossa suuren osan asiantuntijatyötä tekevistä ja robotiikka alkaa korvata duunariammatteja on melko vaikea olla optimistinen.
Työttömyys pitkittyy, työttömyysturva saksittu köyhyysrajan alapuolelle, suojaosa poistettu, vuorotteluvapaa lopetettu. Työnhakupakko, pakko julkaista työnhakuprofiili nettiin, pakko olla työllisyysasiantuntijan tavoitettavissa 24/7 ja osallistua tarjottuihin pilipalikursseihin tai karenssia pukkaa. Tee videoita, muokkaa CV. Ethän vaan käyttänyt näitä "kiellettyjä" sanoja hakemuksessasi? Täytä samat tiedot uudelleen hakemuspohjaan, vaikka ne on liitteinä. Ethän vain vastaa työhaastattelussa näin? Mene iloisena 80 km päähän työhaastatteluun vain todetaksesi, että paikkaan on jo tekijä. Ota ilolla vastaan kymmenet ja sadat viestit, missä lukee " Valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun". Etsi piilossa olevia työpaikkoja, leiki tuolileikkejä, missä työtön jää aina ilman paikkaa. Lähettele avoimia hakemuksia. "Mene töihin!" vaikka minulla ei ole työpaikkaa. Näin sitä työttömyyttä suoritetaan. Kyllä on ihanan kadehdittavaa työttömän elämä!
"Vuoden työsopimukset ilman perustetta lakimuutokset voimaan 1.6.2026"
https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/maaraaikaisia-tyosopimuksia-joustav…
Eihän elämääkään vi oppikirjoista opiskella. Elämä on yhtä improvisaatiota, niin kotona ja työelämässä tai missä tahansa. Sinä menet ja teet, ja kadut tai et... ja niin pitääkin.