Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Työttömänä olo oli elämäni parasta aikaa, nyt olen hoiturina ja inhoon töissäkäyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtön ystäväni selittelee tilaansa ja esittää kuinka reppanalla menee hyvin elämässä kun ei tarvitse tehdä töitä. Muiden silmissä se ei näytä mitenkään ihailtavalta vaan säälittävältä. Enkä tarkoita että pitäisi olla jotain velvotteita muita tai yhteiskuntaa kohtaan vaan puhtaasti itseään. Jos ko työtön harrastaisi jotain kehittävää, tai kehittyisi mitenkään muuten kuin alkoholin juomisessa tilanne olisi eri.
Surullista on nähdä kuinka ihmiset tekevät itselleen pahaa kun tuhlaavat elämää kattoon räkimiseen. Työttömyydessä ei ole vikaa mutta se ei itsessään ole mikään tavoiteltava tila, kuin totaalisille itseään kusettaville luusereille.
Väitän, että suurin osa työttömistä kyllä haluaa ihan oikeisiin töihin oikealla palkalla. Ystäväsi on niitä harvoja, jotka näkevät työttömyyden tavoiteltavana. Minusta se on vaan surullista ja ystäväsi on voinut uskotella itselleen noin jottei vaikka masennu täysin tilanteeseensa. Enkä ihmettele jos näin onkin, jos ympärillä on noin tuomitsevia ja halveksivia ihmisiä.
Kukaan ei ole mitään muuta sanonutkaan en ole puhumassa enemmistöstä vaan työttömyydestä ja yleisest'ä sytyöttömyyden osasta en enemmistöstä vaan työttömistä joita tunnen joita ystävissäni on. Pointti on se että ihminen selittelee että työttömyys on sittenkin hyvä juttu, vaikka se on juuri se joka haittaa sitä elämistä, aktviisista itseensä tyytyväistä elämää. Ko kaverikin haluaisi töihin, haluaisi oppia asioita ja haluaisi kehittyä, omata sosiaalisempaa elämää ja kestävämpiä ihmissuhteita. Jos vain haluaa, muttei ajattele sitä seuraavaa siirtoa, muiden vikaa se ei ole ettei työllisty vaan sen ettei kehitä itseään. Toinen kaverini sanoo taas että kaikki työ kelpaa muttei pane tikkua ristiin minkään suhteen ja on kiittämätön toisin kuin tämä edellinen esimerkki. PAlkka muistetaan maksettaessa muttei työtä tehtäessä. Surullista on miten tämä kaveri syyttelee maailmaa ja mitä vaan feministejä sun muita siitä että hänellä menee huonosti...Tunne n paljon työttömiä ole sellainen itsekkin juuri parhaillaan vaikka haen töihin ja opiskelemaan, ajat on huonot en kuitenkaan jää ns tuleen makaamaan muita syytellen
Olen heidän ystävänsä ja tehnyt heidän eteensä paljon asioita pyyteettömästi, se miten he oppivat asioita ja kehittävät itse omaa elämäänsä on heidän oma vikansa, ei muiden, ei halvekusuvan pahan maailman, vaan heidän oman asenteen omaa elämäänsä kohtaan. By the way se joka muita halvaksii ja tuomitsee tässäkin keskustelussa olet kyllä sinä syytellessäsi minua viestin tuojaa tässä. Mitä mielestäsi sitten on jos arvostaa työttömyyttä itsessään ja sitä ettei tee mitään, siis mitään, siis ollenkaan, jos ei luuseri, joka rankaisee vain itseään mitään tekemättömyydellään ja esittää nauttivansa siitä ettei tee yhtään mitään ja pitää sitä itseisarvona?
Tervetuloa maanpinnalle. Ihminen voi kyllä olla työtön myös vaikka hän kuinka kehittäisi itseään ja pyrkisi ihan konkreettisesti eteenpäin. Elämän realiteetti on se, että vaikka itse kuinka tekisit töitä jonkin asian eteen ihan konkreettisesti niin et välttämättä silti sitä saavuta. Tuohan on vain hölynpölyä, että jokainen olisi kaikessa oman onnensa seppä. Joo olen samaa mieltä siitä, että ihminen voi vaikuttaa paljon omaan elämäänsä, mutta on monista muistakin tekijöistä kiinni mihin suuntaan se elämä menee. Ei kaikki elämän tapahtumat nyt vaan ole puhtaasti omissa käsissä. Voihan kuka vaan vaikka sairastua vaikka vakavasti jne.
Minä puhun siitä kuinka moni työtön ei ole mikään ulkopuolisten paineiden tai uhkien uhri vaan itsensä ja sen että ottavat vastaan muiden avun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja sitä jatkuu vuosien ajan. Mutteivät itse tee asialle mitään vaikka kuinka tuettaisiin. Silloin on vaikea nähdä kantaasi että se olisi jostain muusta ettei elämä olisi puhtaasti omissa käsissä, kun ne kaikki teot tai tekemättömyys on juuri se joka vaikuttaa eniten heidän elmäänsä. Olisi kiva puhua vieraita kieliä, tai kiva osata soittaa viulua, ei vielä ole tekemistä vaan siitä haaveilemista. Eri asia olisi jos laittaisi itsensä peliin koko ajan jos ei työn tai muiden niin itsensä takia edes. Ei siitä voi syyttää muita että oma elämä junnaa ja sitten selittelee että näin on kuitenkin hyvä, kun selvästi niin ei ole.
Siis itse en tunne yhtäkään ihmistä, joka työttömänä ei olisi halunnut elämässä eteenpäin ja nimenomaan työllistyä. Jos sinä tunnet tuollaisia ihmisiä niin älä ala sen perusteella yleistämään. Mielestäni jaat ihan virheellistä tietoa ja käsityksesi on hyvin ennakkoluuloinen, että työttömät muka usein olisivat tuollaisia mitä kirjoitat. Jos joku tuttavasi on tuollainen niin se ei tosiaan ole mikään koko totuus työttömyyden syistä.
Riittää kun luet tekstini etkä jatka minun syyttelyä keksimilläsi asioilla. Vaikutat trollilta noine väitteinesi.
Monta vastausta sinulta etkä siltikään ole kommentoinut yhtään tekstiäni rehellisesti, vaan ohiargumentoinut minusta asioita ja väärinkäsittänyt tarkoituksenmukaisesti. Sekään ei ole muiden vikaa huom vaan valintasi.
Annoin sinullekkin jo tässä mahdollisuuksia keskustella mutta päätit jankata omaa kantaasi että kaikki on muiden vikaa ja keskittyä haukkumaan minua "julmaksi ja pahaksi". Mikä on koko totuus mistään??? Tai edellisessä viestrissäsi tekosyysi miksi et keskustele oli ettei elämän tapahtumat ole puhtaasti omissa käsissä. Siis kukaan muu ei ole väittänyt että kenelläkään olisi 100% kontrolli kuin sinä. Sinä vain esität sen tekosyyksi miksi et hyväksy todellisuutta että elämään vaikuttavat valinnat ovat vain omissa käsissä.
Ekassa viestissäsi sanoit minulle tervetuloa maanpinnalle, niin tässä vain huomaan että sinä et siellä ole.
Missä kohtaan olen sanonut sinua julmaksi ja pahaksi? han omaa tulkintaasi on tuo, että taidat kirjoittaa itsestäsi tuosss ohiargumentoinnissa. Vaikutat muutenkin olevan hyvin vähän perillä työttömyydestä yhteiskunnallisena ilmiönä, joten en näe kovin hedelmällisenä keskustella noin selvästi aiheesta vähän tietävän kanssa, joka perustaa kaikki väitteensä omiin ennakkoluuloihinsa työttömyydestä.
Trolli hyvä olen työtön kuten kirjoitin jos lukisit viestini etkä vastailisi ihan omiin olkiukkoihisi.... Toki kun haluat väistää totuutta on tämä se keino jolla pärjäät mitään hienoa siinä ei ole.
Noniin silloin kun omat argumentit loppuvat niin alkaa trolliksi syyttely. Saat kaikkiin kommentteihisi vain alapeukkua, niin taidat olla aika yksin noiden yleistävien ja ennakkoluuloisten mielipiteidesi kanssa.
Sinä olet se joka tässä muita syyttelee trolli. Siitä sinut tunnistetaankin. Ja ei trollin kanssa ei ole mitään keskusteltavaa. Elä vain illuusiossasi että kaikki on muiden vikaa niin elämäsi pysy jumina, jossa ei muutosta tapahdu.
Elä vain itse omassa illuusiossa, että koko elämä on omissa käsissä. Eiköhän sinullekin vielä jotain tapahdu elämässä, että saat oppia sen vielä kantapään kautta,että ei se vaan aina ole.
Trolli hei tosin kuin esität minä en ole väittänyt että elämä on omissa käsissä, sinä olet sen konseptin tekosyyksi tähän keskusteluun esittänyt. Esitin vaan että valinnat ovat omia ja se ettei kehitä itseään on oma valinta eikä muiden vikaa. En puhunut edes työstä vaan siitä ettei pakene omien valmiiden vastaustensa taakse valheisiinsa jota sinäkin teet.
Enkä missään vaiheessa ole väittänyt, että ihminen ei voisi vaikuttaa itse elämäänsä valintojensa ja itsensä kehittämisen kautta, tottakai voi, mutta mikä se lopputulos kuitenkin on tästä yrityksestä huolimatta niin siihen kyllä vaikuttaa monet muutkin tekijät eikä kaikki ole sen takia elämässä omissa käsissä. Kai kaikki olisivat unelmatöissään ja varakkaita, jos puhtaasti omat valinnat ratkaisisivat kaiken elämässä?
Miksi vastaat trolli viestiin jossa käsitellään aihetta, että ihminen päättää olla työtön ja päättää olla tekemättä mitään, elämä menee päin vittua laajalla skaalalla juuri siksi ja kuitenkin esittää että elämä on aika jees kun ei tarvitse tehdä mitään jos kerran sinulla ei ole mitään sanottavaa aiheeseen?
Edelleen kaikkki avut on annettu kouluja on käyty ystävät tukeneet, exvaimokin. Uudet ihmisuhteet ovat joko päihteitä tai seksiä ikää alkaa olemaan ja sitten esittää että tämä on ihan jees kun ei tarvtise tehdä mitään omien ihmisuhteidensä eteen tai kehittää mielekäämpää haastavampaa opettavampaa rikkaampaa tekemistä kuin päihteet. Tästä on tässä kyse ja ei tämä ei ele minun kavereideni juttu niinkuin esität ja ei minä olen myös työtön vaikka esität yhtenä tekosyynä etten tuntisi työttömyytä ja tämä on maailmanlaajuista riippumatta edes euroopasta.
Ja ei työn saannin vaikeus ei ole se tekosyy joka antaa luvan olla elämättä elämäänsä niin että laiminlöisi sitä tai se että maailma on julma ja paha ei vaikuta siihen että on julma ja paha itseään kohtaan jättäen itseään haastamatta ja kortit katsomatta ja pakenee valheidensa taakse.
JA vuodesta toiseen kolmanteen neljänteen viidenteen kuudenteen.....
Se on juuri sitä, että olisi kiva ottaa työtä vastaan, tai osata soittaa pianoa kauniisti, tai ostata kieliä. Jos haluaa taitavaksi vaatii se tekemistä, toistamista, tietoa ja sen soveltamista, eikä muiden syyttelyä. Sitten kun vuodesta toiseen on valmis vain ottamaan vastaan muiden yrityksiä auttaa ilman omaa panosta niin silloin se valkenee muille ainakin missä se vika on ja se ei ole niissä kuuluisissa muissa.
JA olen työtön parhaillaan ja olen hakenut viimeaikoina ainakin 50 työpaikaan vastauksella sori ei nyt valinta osunut ja nyt haen opiskelemaan. Jatkossakin aion silti hakea töihin ja seuravaksi taas opiskelemaan vaikka heti ei tärppäisi. Ja harrastan asioita eli työ ei ole se mikä tässä edes on pointtina. En vain ymmärrä työttömyyden ja mitääntekemättömyyden juhlintaa ja jalon olemassa olon riittävänä pitämistä kun voisi itseään haastaa. Kaiken lisäksi nämä muut ottavat mielellään poimimani hedelmät vastaan kun niitä jaan. En tietenkään velvoita mitään, mutta he voisivat itsensä takia myös tehdä jotain omaa ja muiden ja yhteisönsä elämää parantavaa, niin silloin jäisi vähemmän aikaa muiden syyttelllle ja siinä piehtaroimiselle ja tuntisi ylpeyttä itsestään. Seuraan vain samalla mitä muut työttömät ystäväni puhuvat ja mitä tekevät oman tilanteensa kanssa,
Eräs kaverini on parhaillaan työkyvyttömyyseläkkeellä. Itse asiassa kolme, mutta kuitenkin. Hän sanoo ettei ole mikään työkyvytön. Miksi minun pitää kertoa hänelle ettei työkyvyttömyyseläke tarkoita sitä etteikö töitä voisi tehdä, minä en ole työkyvyttömyyseläkkeellä, hän on. Pointti on siinä ettei hän joko ole ottanyt selvää mikä tämä työkyvyttömyyseläke edes on, tai ole ollut (kuten ei aiemminkaan) valmis tekemään mitään sen eteen että hakisi sitä työtä. Hän ottaa vastaan kun hänelle tarjotaan työtä hopealautasella, mutta ei oma-aloitteisesti tee mitään sen eteen. Häntä myös harmittaa kun muut luovat seurustelusuhteita joiden eteen hän ei tee mitään(naisten vikaa kuulemma), tai kuinka muut oppivat asioita ja hän ei. Olen kuullut sanottavan itselleni että sinulle kaikki on niin helppoa, väärin käytän aivan helvetisti aikaa asioiden opettelemiseen ja olen kriittinen ja rehellinen itseäni kohtaan. On helppoa syyttää muita näillä tekosyillä joita itsensä ympärille käärii. Sivusta seuranneena se ei vaikuta viisaalta teolta, vaan haitalliselta ja epärehelliseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
L.L kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
L.L kirjoitti:
Itse jäin korkeakoulutettuna ja keski-ikäisenä vuosikymmeniä kestäneen it-uran jälkeen työttömäksi. Ensimmäinen oletus oli, että eihän tässä mitään hätää. CV on kunnossa, suhteita olemassa. Eipä vain onnistanut oletusten mukaisesti. Kymmenien tuloksettomien hakujen ja haastattelujen jälkeen "olette sijoittunut kandidaattien haastattelukierroksilla hienosti toiselle/kolmannelle sijalle, valitettavasti palkkaamme vain yhden henkilön tähän positioon jne.". Siihen vielä vielä kornonakevät päälle ja yritysten kovasti kilpaillut vähäiset rekrytoinnit kilahtivat lopullisesti jäihin.
Epätoivoisena perustin hetken mielijohteesta keväällä toiminimen kaupparekisteriin. En edes ilmoittanut sitä ALV-rekisteriin, koska ajattelin, ettei toiminta ylitä 10K € vuodessa kuitenkaan. Ei kirjanpitäjää, ei pääomaa, pelkkä Y-tunnus. Hain tuntitöitä periaatteella, että aina voin tehdä jotain hajatuntityöitä, jolleivat yritykset pysty tekemään rekypäätöksiä. Puolivuotta kärvistelin epämääräisten hajatuntitöiden avulla nippa nappa hengissä. Nyt aukesi kolmen sopparin työtilaukset, laskutusaste vähintään 100%. Elämä palaa raiteilleen. Suosittelen kokeilemaan töiden kalastelua pelkällä y-tunnuksella tavanomaisten hakujen lisänä. Tsemppiä.Vierailija kirjoitti:
Kun minun oli alan laman ja rakennemuutosten vuoksi lopulta luovuttava yritystoiminnasta, työttömäksi työnhakijaksi pääseminen vei byrokratian hampaissa niin pitkän ajan, ettei ollut jäljellä enää yhtään rahaa eikä omaisuutta. Aktiivimallin tulo leikkasi työmarkkinatukeani (ainoa tukeni, uskokaa pois) ja TE-toimisto patisteli minua tekemään silloin tällöin muutaman tunnin yrittäjän hommia, jottei leikattaisi. Yksi kaiken nähnyt virkailijaveteraani kuitenkin varoitti minua vakavasti: yksikin freelance-tunti tai toiminimellä tehty toimeksianto saatettaisiin hyvinkin tulkita yritystoiminnan aloittamiseksi ja tuki lakkautettaisiin heti ja täysin lisäselvityksiä varten.
Tästäkin ketjusta näkee, miten monella on lapsenusko kaikessa, mitä yrittäjyyteen tulee. Se, mitä "säännöissä sanotaan", ei päde kaikkiin. Poikkeuksia löytyy aina, ja moni TE-virkailija tekee työtään veren maku suussa kuin olisi provikkapalkalla. Olkaa varovaisia.
Pelkän y-tunnuksen hankkiminen kaupparekisteristä ei peruuta ansiosidonnaista, kunhan ei vain ilmoittaudu arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin tai Verohallinnon työnantajarekisteriin. Eli hankkii vain kaupparekisterin y-tunnuksen, joka kustantaa n. 60€. TE-virkailijoille voi sanoa, että y-tunnus on mutta en tee sillä mitään töitä. Ja samalla postittaa sata tuntityöhakemusta joka ilmansuuntaan. Jos järkevän oloisia tuntityösopimuksia sitten alkaa ilmaantumaan riittävästi, voi vaihtaa kortistoelämän yksinyrittäjäksi alv- ja ennakkoperintärekistereissä.
Ansiosidonnaista voi nostaa sivutoimisena yrittäjänä, puolisoni tekee näin. Ja oliko peräti niin, että nyt koronan vuoksi TE-toimisto ei edes arvioi yritystoiminnan pää-/sivutoimisuutta.
Ilmeisesti miehesi on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ja saa työttömyyspäivärahan.
Eri asia on, mitä tapahtuu sen jälkeen kun työvoimavrkailija tajuaa, että työtön onkin "sivutoiminen" yrittäjä. Vain TE-toimisto voi tehdä päätöksen onko työtön sivutoiminen yrittäjä vai ei - ei työtön itse.
Juurikin näin. Hän irtisanoutui työstään ja karenssin aikana aloitti freelancerina, minkä lisäksi jatkoi toista työtä 0-tuntisopparilla. TE-toimisto vaati muistaakseni neljältä kuukaudelta selvityksen yrittäjyyteen käytetystä työajasta. Selvityksiä vaadittiin useita ja aina oli eri virkailija, joka kysyi samat kysymykset. Jo alkanut ansiosidonnainen meni välillä katkolle, kun kassa odotteli TE-toimiston päätöstä yrittäjyyden sivutoimisuudesta. Lopulta kaikki oli kunnossa, yrittäjyys katsottiin sivutoimiseksi ja oikeus työttömyysturvaan säilyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtön ystäväni selittelee tilaansa ja esittää kuinka reppanalla menee hyvin elämässä kun ei tarvitse tehdä töitä. Muiden silmissä se ei näytä mitenkään ihailtavalta vaan säälittävältä. Enkä tarkoita että pitäisi olla jotain velvotteita muita tai yhteiskuntaa kohtaan vaan puhtaasti itseään. Jos ko työtön harrastaisi jotain kehittävää, tai kehittyisi mitenkään muuten kuin alkoholin juomisessa tilanne olisi eri.
Surullista on nähdä kuinka ihmiset tekevät itselleen pahaa kun tuhlaavat elämää kattoon räkimiseen. Työttömyydessä ei ole vikaa mutta se ei itsessään ole mikään tavoiteltava tila, kuin totaalisille itseään kusettaville luusereille.
Väitän, että suurin osa työttömistä kyllä haluaa ihan oikeisiin töihin oikealla palkalla. Ystäväsi on niitä harvoja, jotka näkevät työttömyyden tavoiteltavana. Minusta se on vaan surullista ja ystäväsi on voinut uskotella itselleen noin jottei vaikka masennu täysin tilanteeseensa. Enkä ihmettele jos näin onkin, jos ympärillä on noin tuomitsevia ja halveksivia ihmisiä.
Kukaan ei ole mitään muuta sanonutkaan en ole puhumassa enemmistöstä vaan työttömyydestä ja yleisest'ä sytyöttömyyden osasta en enemmistöstä vaan työttömistä joita tunnen joita ystävissäni on. Pointti on se että ihminen selittelee että työttömyys on sittenkin hyvä juttu, vaikka se on juuri se joka haittaa sitä elämistä, aktviisista itseensä tyytyväistä elämää. Ko kaverikin haluaisi töihin, haluaisi oppia asioita ja haluaisi kehittyä, omata sosiaalisempaa elämää ja kestävämpiä ihmissuhteita. Jos vain haluaa, muttei ajattele sitä seuraavaa siirtoa, muiden vikaa se ei ole ettei työllisty vaan sen ettei kehitä itseään. Toinen kaverini sanoo taas että kaikki työ kelpaa muttei pane tikkua ristiin minkään suhteen ja on kiittämätön toisin kuin tämä edellinen esimerkki. PAlkka muistetaan maksettaessa muttei työtä tehtäessä. Surullista on miten tämä kaveri syyttelee maailmaa ja mitä vaan feministejä sun muita siitä että hänellä menee huonosti...Tunne n paljon työttömiä ole sellainen itsekkin juuri parhaillaan vaikka haen töihin ja opiskelemaan, ajat on huonot en kuitenkaan jää ns tuleen makaamaan muita syytellen
Olen heidän ystävänsä ja tehnyt heidän eteensä paljon asioita pyyteettömästi, se miten he oppivat asioita ja kehittävät itse omaa elämäänsä on heidän oma vikansa, ei muiden, ei halvekusuvan pahan maailman, vaan heidän oman asenteen omaa elämäänsä kohtaan. By the way se joka muita halvaksii ja tuomitsee tässäkin keskustelussa olet kyllä sinä syytellessäsi minua viestin tuojaa tässä. Mitä mielestäsi sitten on jos arvostaa työttömyyttä itsessään ja sitä ettei tee mitään, siis mitään, siis ollenkaan, jos ei luuseri, joka rankaisee vain itseään mitään tekemättömyydellään ja esittää nauttivansa siitä ettei tee yhtään mitään ja pitää sitä itseisarvona?
Tervetuloa maanpinnalle. Ihminen voi kyllä olla työtön myös vaikka hän kuinka kehittäisi itseään ja pyrkisi ihan konkreettisesti eteenpäin. Elämän realiteetti on se, että vaikka itse kuinka tekisit töitä jonkin asian eteen ihan konkreettisesti niin et välttämättä silti sitä saavuta. Tuohan on vain hölynpölyä, että jokainen olisi kaikessa oman onnensa seppä. Joo olen samaa mieltä siitä, että ihminen voi vaikuttaa paljon omaan elämäänsä, mutta on monista muistakin tekijöistä kiinni mihin suuntaan se elämä menee. Ei kaikki elämän tapahtumat nyt vaan ole puhtaasti omissa käsissä. Voihan kuka vaan vaikka sairastua vaikka vakavasti jne.
Minä puhun siitä kuinka moni työtön ei ole mikään ulkopuolisten paineiden tai uhkien uhri vaan itsensä ja sen että ottavat vastaan muiden avun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja sitä jatkuu vuosien ajan. Mutteivät itse tee asialle mitään vaikka kuinka tuettaisiin. Silloin on vaikea nähdä kantaasi että se olisi jostain muusta ettei elämä olisi puhtaasti omissa käsissä, kun ne kaikki teot tai tekemättömyys on juuri se joka vaikuttaa eniten heidän elmäänsä. Olisi kiva puhua vieraita kieliä, tai kiva osata soittaa viulua, ei vielä ole tekemistä vaan siitä haaveilemista. Eri asia olisi jos laittaisi itsensä peliin koko ajan jos ei työn tai muiden niin itsensä takia edes. Ei siitä voi syyttää muita että oma elämä junnaa ja sitten selittelee että näin on kuitenkin hyvä, kun selvästi niin ei ole.
Siis itse en tunne yhtäkään ihmistä, joka työttömänä ei olisi halunnut elämässä eteenpäin ja nimenomaan työllistyä. Jos sinä tunnet tuollaisia ihmisiä niin älä ala sen perusteella yleistämään. Mielestäni jaat ihan virheellistä tietoa ja käsityksesi on hyvin ennakkoluuloinen, että työttömät muka usein olisivat tuollaisia mitä kirjoitat. Jos joku tuttavasi on tuollainen niin se ei tosiaan ole mikään koko totuus työttömyyden syistä.
Riittää kun luet tekstini etkä jatka minun syyttelyä keksimilläsi asioilla. Vaikutat trollilta noine väitteinesi.
Monta vastausta sinulta etkä siltikään ole kommentoinut yhtään tekstiäni rehellisesti, vaan ohiargumentoinut minusta asioita ja väärinkäsittänyt tarkoituksenmukaisesti. Sekään ei ole muiden vikaa huom vaan valintasi.
Annoin sinullekkin jo tässä mahdollisuuksia keskustella mutta päätit jankata omaa kantaasi että kaikki on muiden vikaa ja keskittyä haukkumaan minua "julmaksi ja pahaksi". Mikä on koko totuus mistään??? Tai edellisessä viestrissäsi tekosyysi miksi et keskustele oli ettei elämän tapahtumat ole puhtaasti omissa käsissä. Siis kukaan muu ei ole väittänyt että kenelläkään olisi 100% kontrolli kuin sinä. Sinä vain esität sen tekosyyksi miksi et hyväksy todellisuutta että elämään vaikuttavat valinnat ovat vain omissa käsissä.
Ekassa viestissäsi sanoit minulle tervetuloa maanpinnalle, niin tässä vain huomaan että sinä et siellä ole.
Missä kohtaan olen sanonut sinua julmaksi ja pahaksi? han omaa tulkintaasi on tuo, että taidat kirjoittaa itsestäsi tuosss ohiargumentoinnissa. Vaikutat muutenkin olevan hyvin vähän perillä työttömyydestä yhteiskunnallisena ilmiönä, joten en näe kovin hedelmällisenä keskustella noin selvästi aiheesta vähän tietävän kanssa, joka perustaa kaikki väitteensä omiin ennakkoluuloihinsa työttömyydestä.
Trolli hyvä olen työtön kuten kirjoitin jos lukisit viestini etkä vastailisi ihan omiin olkiukkoihisi.... Toki kun haluat väistää totuutta on tämä se keino jolla pärjäät mitään hienoa siinä ei ole.
Noniin silloin kun omat argumentit loppuvat niin alkaa trolliksi syyttely. Saat kaikkiin kommentteihisi vain alapeukkua, niin taidat olla aika yksin noiden yleistävien ja ennakkoluuloisten mielipiteidesi kanssa.
Sinä olet se joka tässä muita syyttelee trolli. Siitä sinut tunnistetaankin. Ja ei trollin kanssa ei ole mitään keskusteltavaa. Elä vain illuusiossasi että kaikki on muiden vikaa niin elämäsi pysy jumina, jossa ei muutosta tapahdu.
Elä vain itse omassa illuusiossa, että koko elämä on omissa käsissä. Eiköhän sinullekin vielä jotain tapahdu elämässä, että saat oppia sen vielä kantapään kautta,että ei se vaan aina ole.
Ja se että tämän tosiasian myöntää, niin ei tarkoita sitä, että ihminen jäisi silti tuleen makaamaan. Voi myöntää tuon, mutta yrittää sen minkä itse voi asian ja elämänsä eteen tehdä. Silti lopputulos voi olla se että on vaikkapa työtön.
Ensin teet päätelmän, että "jokainen" työtön jää surkuttelemaan kohtaloaan eikä yritä edes kehittää itseäänsä. Tämän jälkeen esität väittämän, että kaiken yrittämisen lopputuloksena voi kuitenkin jäädä työttömäksi.
Ilmeisesti saat oman elantosi työttömien "auttamisesta", sillä vain siellä työttömän ainoaksi yrittämiseksi ja itsensä kehittämiseksi hyväksytään ne tilanteen, jossa työtöntä hyväksikäytetään ja lopputuloksena työttömyys jatkuu lähes 100 %:n todennäköisyydellä työllistymispalveluiden kierteessä.
Työttömyys ei määritä sitä, mitä ihminen tekee vapaa-ajallaan. Työtön voi kehittää itseään ja yrittää työelämään työllistämispalveluiden ulkopuolellakin. Itse asiassa työllistyminen palkkatyöhön on nimenomaan todennäköisintä silloin kun sen työpaikan hankkii työllistämispalveluiden ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Miten te työttömät käytätte aikaanne?
Mietin vaan, että on paljon ihmisiä, jotka oman työnsä ohessa hoitavat suvun vanhusten asioita.
Osallistutteko te työttömänä ollessanne näihin velvollisuuksiin enemmän, koska teillähän ei ole muuta kuin aikaa?
Tuntuu hassulta, että työssä käyvä ihminen hoitaa suvun vanhusta, pahimmassa tapauksessa useita, kun työttömät sukulaiset eivät pistä tikkua ristiin.
Itse käyn sukulaisen luona kerran viikossa siivoamassa, koska hän ei pysty, on yli 80v. Ajan lähes 80km sivu töiden jälkeen sinne. Samalla hänellä on ainakin yksi nuori sukulaistyttö kokonaan työttömänä. Mietinpähän vaan...Työnhaku ja taitojen kehittäminen, markkinointi jne kaikki työllistymiseen tähtäävä toiminta on kyllä ihan kokopäivä työtä ja työttömän varmaan kannattaa ja kannattaa antaa ensisijaisesti keskittyä noihin toimintoihin työllistymisensä eteen.
Mitään muuta työttömän ei kannata kertoa tekevänsä.
Mielestäni työttömien pitäisi oppia ylentämään itseään edes sen verran, että eivät suostuisi vastaamaan riidanhaluisten ja umpiluupäisten "työttömät ovat vain laiskoja"-ihmisten tivailuihin. Eivät hekään suostuisi vastailemaan samalla tavalla omaan elämään liittyviin kysymyksiin.

Yksikään ylläolevista kommenteista ei ole minun enkä voi päätellä, kuinka moni eri henkilö on kommentteja kirjoitellut, mutta vaikuttaisi, että "mahdollisuuksien antaja" itse jankkaa ja raivoaa siinä määrin ettei lukemisen ymmärtäminen oikein suju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Miten te työttömät käytätte aikaanne?
Mietin vaan, että on paljon ihmisiä, jotka oman työnsä ohessa hoitavat suvun vanhusten asioita.
Osallistutteko te työttömänä ollessanne näihin velvollisuuksiin enemmän, koska teillähän ei ole muuta kuin aikaa?
Tuntuu hassulta, että työssä käyvä ihminen hoitaa suvun vanhusta, pahimmassa tapauksessa useita, kun työttömät sukulaiset eivät pistä tikkua ristiin.
Itse käyn sukulaisen luona kerran viikossa siivoamassa, koska hän ei pysty, on yli 80v. Ajan lähes 80km sivu töiden jälkeen sinne. Samalla hänellä on ainakin yksi nuori sukulaistyttö kokonaan työttömänä. Mietinpähän vaan...Työnhaku ja taitojen kehittäminen, markkinointi jne kaikki työllistymiseen tähtäävä toiminta on kyllä ihan kokopäivä työtä ja työttömän varmaan kannattaa ja kannattaa antaa ensisijaisesti keskittyä noihin toimintoihin työllistymisensä eteen.
Mitään muuta työttömän ei kannata kertoa tekevänsä.
Mielestäni työttömien pitäisi oppia ylentämään itseään edes sen verran, että eivät suostuisi vastaamaan riidanhaluisten ja umpiluupäisten "työttömät ovat vain laiskoja"-ihmisten tivailuihin. Eivät hekään suostuisi vastailemaan samalla tavalla omaan elämään liittyviin kysymyksiin.
Olet oikeassa. En todellakaan ole tilivelvollinen elämästäni kenellekään umpihullulle "työttömät eivät edes yritä tai ota vastuuta elämästään" - kirjoittajalle
lifeislife kirjoitti:
Työnhakutaidot ihan eka kuntoon. Suuri osa töistä menee nykyään verkostojen kautta ja piilotyöpaikkoina, kannattaa siis joo opiskeluaikoina miettiä tätä. Ja opetella miten tehdä hyvä, moderni, houkutteleva hakemus.
Vapaaehtoistyöllä voi CV:ssään hyvin ilmaista kiinnostustaan alalle.
Kannattaa hyödyntää ennakkoluulottomasti TE-toimiston palveluita: urapsykologeja, työkokeilua, palkkatukea ja erilaisia työvoimakoulutuksia.
Muistakaa, että paras tapa saada töitä on saada töitä edes hetkeksi jostain organisaatiosta ja kun on näyttänyt kyntensä siellä, on jo sisäinen hakija ja se on aina helpompaa.
Kannattaa myös unohtaa haihattelut, että pääsisi heti töihin huipputehtäviin, voi mennä organisaatioon tekemään myös ns. Alemman tason hommia ja work your way up.
Jos uudelleenkouluttautuu, kannattaa miettiä, miten aiempaa kokemusta voisi hyödyntää. Voiko esim. Sairaanhoitaja tai sosionomi harkita kouluttautuvansa psykoterapeutiksi? Alla on pätevöittävä tutkinto ja mahdollisesti työkokemusta, vain 2 vuotta lisäkoulutusta ja laina, joka maksaa itsensä takaisin korkeana liksana ja työt ei lopu varmasti. Tai korkeakoulutettu esim YTM, kiinnostaisiko työ kasvatuksen ja koulutuksen alalla? No, eikun hakemaan 1-vuoden kestäviin pedagogisiin opintoihin. Niistä on hyötyä monessa muussakin. Tai HR-ala? TE-toimiston kautta vaan työvoimakoulutuksiin. Myös oppisopimuskoulutukset ovat hyvä idea.
Myös yrittäjyys on vaihtoehto. Mikä kiinnostaa ja mitä voisi tehdä vaikkapa omasta kodistaan käsin? Ja mihin on vain lyhyt koulutus, jos osaaminen ei itsellä ihan riitä?
Minulla on sinulle muutama kysymys.
Onko joku täällä ollut vailla sinun itsestäänselvyyksiäsi tai yleensäkään neuvoja? Mistä päättelet näin? Miksi kuvittelet että nämä asiat, jotka ovat aivan perusasioita kenelle tahansa muulle paitsi heikkolahjaisille eivät olisi jo tiedossa ja kokeiltu? Mikä ihmeen vimma ihmisillä on tuputtaa aikuisille ihmisille neuvoja? Työttömien lisäksi mm. sinkut saavat kuulla samantyyppistä alentuvaa vammaispuhetta.
Eipä kyllä ihme että näin yksinhuoltajana on hyvin vaikeaa päästä töihin kun tuntuu se olevan vaikeaa ihan kenellä tahansa...
Tämä ketju on valtavan hyvää vertaistukea, kiitos sinulle Ap!
Työtön, työkuntoinen, koulutettu työmyyrä kirjoitti:
Mulle kävi niin, että AMK- opiskeluaikana palkatonta työharjoittelua tuli joka tuutista pilvin pimein, töitä paiskittiin hartiavoimin ilmaiseksi tai harkkapalkalla pysyvän työpaikan toivossa. Valmistuttuani työkkäri tarjosi ilmaista työkokeilua jossa "pääsee näyttämään kykynsä" - no, siihen loppui työputki. Aiemmat harkkatyön tarjonneet tahot vaikenivat, ja hommat loppuivat, tai otettiin mieluummin uusi harjoittelija hommin kun jo valmistunut, jolle olisi palkkaa pitänyt maksaa. Opiskeluaikaisille kavereilleni käynyt samalla tavalla, todella harva on töissä.
Olin ilmaisen työkokeilun jälkeen (johon piti kuulua monipuolista työtä ja "kykyjen näyttämistä" mutta kuuluikin varaston siivoaminen ja lähetysten purku) työttömänä pari vuotta tehden osa-aikasta minimipalkkahommaa alle 9 euron tuntipalkalla. Nyt päädyin jälleen ammattikorkeakoulun penkille ja ilmaista työharkkaa on ilmestynyt yllättäen taas joka suunnasta. Nyt en tosin enää innoissani paiski "työpaikan toivossa" pitkiä päiviä, vaan otan harkitummin noita työtarjouksia vastaan ja ilmoitan asiallisesti jos ilmaisen työn tekemisen vaatimukset kohoavat sellaisiksi, että se ei enää mielestäni ole työharjoittelua, vaan siihen tulisi palkata joku ammattilainen. Kiva että meillä on hieno koulutusjärjestelmä ja olen kiitollinen opiskelumahdollisuuksista, mutta mielestäni koulutuksen ja palkattoman harkan pitäisi johtaa edes jonkinlaiseen, vaikka sitten lyhytaikaiseenkin palkkasoppariin.
Työttömyys on mielestäni nykyään ammattitaitoisten ja ahkerien ihmisten vitsaus. Töitä kyllä olisi, mutta palkkaa ei haluta/voida maksaa, tai sitten koulutetaan ihmisiä liikaa sellaisille aloille, joissa töitä ei todellisuudessa ole, vaikka koulutuspaikkoja mainostetaankin tulevaisuuden aloina. Totuus on, että noita "tulevaisuuden alojen" työpaikkoja ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa.
Kuulostaa tutulta – tosin toisesta näkökulmasta. Yhdessä edellisessä työpaikassani kierrätettiin AMK-harjoittelijoita pestissä, johon olisi pitänyt palkata vähintään yksi, jopa kaksi täyspäiväistä ja vakituista työntekijää. Tosin miksi niin olisi tehty, kun neljän kuukauden välein tehtävään saatiin ilmaiseksi nuori ja ahkera opiskelija, joka halusi näyttää taitonsa? Vielä kun näille kaikille väläyteltiin mahdollista jatkoa, niin harjoittelijat vetivät itsensä aivan piippuun ihan vain saadakseen kiitokseksi "hyvät suositukset" ja "arvokasta työkokemusta näköalapaikalta". Samaisessa tiimissä ollut vakkari oli myös aivan poikki, koska hänen piti kolmesti vuodessa perehdyttää uusi työntekijä omien töidensä lisäksi.
Tuo kokemus opetti, että osaavia ihmisiä ja tarvetta työlle tässä maassa riittää, mutta kukaan ei vaan halua maksaa. Harmi vaan, että työkkäri on lähtenyt tähän pelleilyyn mukaan.
Työpaikkoja on liian vähän, se on perusongelma eikä muuksi muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtön ystäväni selittelee tilaansa ja esittää kuinka reppanalla menee hyvin elämässä kun ei tarvitse tehdä töitä. Muiden silmissä se ei näytä mitenkään ihailtavalta vaan säälittävältä. Enkä tarkoita että pitäisi olla jotain velvotteita muita tai yhteiskuntaa kohtaan vaan puhtaasti itseään. Jos ko työtön harrastaisi jotain kehittävää, tai kehittyisi mitenkään muuten kuin alkoholin juomisessa tilanne olisi eri.
Surullista on nähdä kuinka ihmiset tekevät itselleen pahaa kun tuhlaavat elämää kattoon räkimiseen. Työttömyydessä ei ole vikaa mutta se ei itsessään ole mikään tavoiteltava tila, kuin totaalisille itseään kusettaville luusereille.
Ihmisillä on taipumusta tehdä väistämättömyydestä jonkinlainen hyve. Tarkoitan sitä, että on helpompi kestää oma tilanne, jos ajattelee että siinä on omasta tahdostaan eikä sen takia, että ei nyt vaikka vain kelpaa minnekään töihin. En tietysti tiedä ystäväsi tilannetta, mutta toisinaan tuohon ajattelutapaan on tultu törmättyä. Että jos ei enää edes yritä, niin ei joudu myöskään kohtaamaan enää pettymyksiä, ja siten lopputulos on jotenkin omassa hallinnassa ja "hyvä".
No mitäs jos oikeasti joku harva pitääkin kotona olemisesta enemmän ENKÄ ota tässä kantaa siihen onko moinen yhteiskunnallisesti tavoiteltavaa tai mitenkään kannuatettavaa?
Taas tässä joku selittää työttömän puolesta tämän käyttäyttmyistä ja kertoo mikä on merkityksellistä, mm. se mitä töissä oleva kokee sen olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtön ystäväni selittelee tilaansa ja esittää kuinka reppanalla menee hyvin elämässä kun ei tarvitse tehdä töitä. Muiden silmissä se ei näytä mitenkään ihailtavalta vaan säälittävältä. Enkä tarkoita että pitäisi olla jotain velvotteita muita tai yhteiskuntaa kohtaan vaan puhtaasti itseään. Jos ko työtön harrastaisi jotain kehittävää, tai kehittyisi mitenkään muuten kuin alkoholin juomisessa tilanne olisi eri.
Surullista on nähdä kuinka ihmiset tekevät itselleen pahaa kun tuhlaavat elämää kattoon räkimiseen. Työttömyydessä ei ole vikaa mutta se ei itsessään ole mikään tavoiteltava tila, kuin totaalisille itseään kusettaville luusereille.
Väitän, että suurin osa työttömistä kyllä haluaa ihan oikeisiin töihin oikealla palkalla. Ystäväsi on niitä harvoja, jotka näkevät työttömyyden tavoiteltavana. Minusta se on vaan surullista ja ystäväsi on voinut uskotella itselleen noin jottei vaikka masennu täysin tilanteeseensa. Enkä ihmettele jos näin onkin, jos ympärillä on noin tuomitsevia ja halveksivia ihmisiä.
Kukaan ei ole mitään muuta sanonutkaan en ole puhumassa enemmistöstä vaan työttömyydestä ja yleisest'ä sytyöttömyyden osasta en enemmistöstä vaan työttömistä joita tunnen joita ystävissäni on. Pointti on se että ihminen selittelee että työttömyys on sittenkin hyvä juttu, vaikka se on juuri se joka haittaa sitä elämistä, aktviisista itseensä tyytyväistä elämää. Ko kaverikin haluaisi töihin, haluaisi oppia asioita ja haluaisi kehittyä, omata sosiaalisempaa elämää ja kestävämpiä ihmissuhteita. Jos vain haluaa, muttei ajattele sitä seuraavaa siirtoa, muiden vikaa se ei ole ettei työllisty vaan sen ettei kehitä itseään. Toinen kaverini sanoo taas että kaikki työ kelpaa muttei pane tikkua ristiin minkään suhteen ja on kiittämätön toisin kuin tämä edellinen esimerkki. PAlkka muistetaan maksettaessa muttei työtä tehtäessä. Surullista on miten tämä kaveri syyttelee maailmaa ja mitä vaan feministejä sun muita siitä että hänellä menee huonosti...Tunne n paljon työttömiä ole sellainen itsekkin juuri parhaillaan vaikka haen töihin ja opiskelemaan, ajat on huonot en kuitenkaan jää ns tuleen makaamaan muita syytellen
Olen heidän ystävänsä ja tehnyt heidän eteensä paljon asioita pyyteettömästi, se miten he oppivat asioita ja kehittävät itse omaa elämäänsä on heidän oma vikansa, ei muiden, ei halvekusuvan pahan maailman, vaan heidän oman asenteen omaa elämäänsä kohtaan. By the way se joka muita halvaksii ja tuomitsee tässäkin keskustelussa olet kyllä sinä syytellessäsi minua viestin tuojaa tässä. Mitä mielestäsi sitten on jos arvostaa työttömyyttä itsessään ja sitä ettei tee mitään, siis mitään, siis ollenkaan, jos ei luuseri, joka rankaisee vain itseään mitään tekemättömyydellään ja esittää nauttivansa siitä ettei tee yhtään mitään ja pitää sitä itseisarvona?
Tervetuloa maanpinnalle. Ihminen voi kyllä olla työtön myös vaikka hän kuinka kehittäisi itseään ja pyrkisi ihan konkreettisesti eteenpäin. Elämän realiteetti on se, että vaikka itse kuinka tekisit töitä jonkin asian eteen ihan konkreettisesti niin et välttämättä silti sitä saavuta. Tuohan on vain hölynpölyä, että jokainen olisi kaikessa oman onnensa seppä. Joo olen samaa mieltä siitä, että ihminen voi vaikuttaa paljon omaan elämäänsä, mutta on monista muistakin tekijöistä kiinni mihin suuntaan se elämä menee. Ei kaikki elämän tapahtumat nyt vaan ole puhtaasti omissa käsissä. Voihan kuka vaan vaikka sairastua vaikka vakavasti jne.
Minä puhun siitä kuinka moni työtön ei ole mikään ulkopuolisten paineiden tai uhkien uhri vaan itsensä ja sen että ottavat vastaan muiden avun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja sitä jatkuu vuosien ajan. Mutteivät itse tee asialle mitään vaikka kuinka tuettaisiin. Silloin on vaikea nähdä kantaasi että se olisi jostain muusta ettei elämä olisi puhtaasti omissa käsissä, kun ne kaikki teot tai tekemättömyys on juuri se joka vaikuttaa eniten heidän elmäänsä. Olisi kiva puhua vieraita kieliä, tai kiva osata soittaa viulua, ei vielä ole tekemistä vaan siitä haaveilemista. Eri asia olisi jos laittaisi itsensä peliin koko ajan jos ei työn tai muiden niin itsensä takia edes. Ei siitä voi syyttää muita että oma elämä junnaa ja sitten selittelee että näin on kuitenkin hyvä, kun selvästi niin ei ole.
Siis itse en tunne yhtäkään ihmistä, joka työttömänä ei olisi halunnut elämässä eteenpäin ja nimenomaan työllistyä. Jos sinä tunnet tuollaisia ihmisiä niin älä ala sen perusteella yleistämään. Mielestäni jaat ihan virheellistä tietoa ja käsityksesi on hyvin ennakkoluuloinen, että työttömät muka usein olisivat tuollaisia mitä kirjoitat. Jos joku tuttavasi on tuollainen niin se ei tosiaan ole mikään koko totuus työttömyyden syistä.
Riittää kun luet tekstini etkä jatka minun syyttelyä keksimilläsi asioilla. Vaikutat trollilta noine väitteinesi.
Monta vastausta sinulta etkä siltikään ole kommentoinut yhtään tekstiäni rehellisesti, vaan ohiargumentoinut minusta asioita ja väärinkäsittänyt tarkoituksenmukaisesti. Sekään ei ole muiden vikaa huom vaan valintasi.
Annoin sinullekkin jo tässä mahdollisuuksia keskustella mutta päätit jankata omaa kantaasi että kaikki on muiden vikaa ja keskittyä haukkumaan minua "julmaksi ja pahaksi". Mikä on koko totuus mistään??? Tai edellisessä viestrissäsi tekosyysi miksi et keskustele oli ettei elämän tapahtumat ole puhtaasti omissa käsissä. Siis kukaan muu ei ole väittänyt että kenelläkään olisi 100% kontrolli kuin sinä. Sinä vain esität sen tekosyyksi miksi et hyväksy todellisuutta että elämään vaikuttavat valinnat ovat vain omissa käsissä.
Ekassa viestissäsi sanoit minulle tervetuloa maanpinnalle, niin tässä vain huomaan että sinä et siellä ole.
Missä kohtaan olen sanonut sinua julmaksi ja pahaksi? han omaa tulkintaasi on tuo, että taidat kirjoittaa itsestäsi tuosss ohiargumentoinnissa. Vaikutat muutenkin olevan hyvin vähän perillä työttömyydestä yhteiskunnallisena ilmiönä, joten en näe kovin hedelmällisenä keskustella noin selvästi aiheesta vähän tietävän kanssa, joka perustaa kaikki väitteensä omiin ennakkoluuloihinsa työttömyydestä.
Trolli hyvä olen työtön kuten kirjoitin jos lukisit viestini etkä vastailisi ihan omiin olkiukkoihisi.... Toki kun haluat väistää totuutta on tämä se keino jolla pärjäät mitään hienoa siinä ei ole.
Noniin silloin kun omat argumentit loppuvat niin alkaa trolliksi syyttely. Saat kaikkiin kommentteihisi vain alapeukkua, niin taidat olla aika yksin noiden yleistävien ja ennakkoluuloisten mielipiteidesi kanssa.
Sinä olet se joka tässä muita syyttelee trolli. Siitä sinut tunnistetaankin. Ja ei trollin kanssa ei ole mitään keskusteltavaa. Elä vain illuusiossasi että kaikki on muiden vikaa niin elämäsi pysy jumina, jossa ei muutosta tapahdu.
Elä vain itse omassa illuusiossa, että koko elämä on omissa käsissä. Eiköhän sinullekin vielä jotain tapahdu elämässä, että saat oppia sen vielä kantapään kautta,että ei se vaan aina ole.
Ja se että tämän tosiasian myöntää, niin ei tarkoita sitä, että ihminen jäisi silti tuleen makaamaan. Voi myöntää tuon, mutta yrittää sen minkä itse voi asian ja elämänsä eteen tehdä. Silti lopputulos voi olla se että on vaikkapa työtön.
Ensin teet päätelmän, että "jokainen" työtön jää surkuttelemaan kohtaloaan eikä yritä edes kehittää itseäänsä. Tämän jälkeen esität väittämän, että kaiken yrittämisen lopputuloksena voi kuitenkin jäädä työttömäksi.
Ilmeisesti saat oman elantosi työttömien "auttamisesta", sillä vain siellä työttömän ainoaksi yrittämiseksi ja itsensä kehittämiseksi hyväksytään ne tilanteen, jossa työtöntä hyväksikäytetään ja lopputuloksena työttömyys jatkuu lähes 100 %:n todennäköisyydellä työllistymispalveluiden kierteessä.
Työttömyys ei määritä sitä, mitä ihminen tekee vapaa-ajallaan. Työtön voi kehittää itseään ja yrittää työelämään työllistämispalveluiden ulkopuolellakin. Itse asiassa työllistyminen palkkatyöhön on nimenomaan todennäköisintä silloin kun sen työpaikan hankkii työllistämispalveluiden ulkopuolella.
Hups, taisi mennä väärn kommentin perään. Kommenttini tekstistä ehkä pystyy päättelemään kenen mielipiteisiin yritin vastata.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkoja on liian vähän, se on perusongelma eikä muuksi muutu.
Juuri näin. Tämä on yleisin syy työttömyyteen eikä se, että ihminen ei ottaisi vastuuta elämästään ja syyttelisi muita eikä siksi yrittäisi edes muuttaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Miten te työttömät käytätte aikaanne?
Mietin vaan, että on paljon ihmisiä, jotka oman työnsä ohessa hoitavat suvun vanhusten asioita.
Osallistutteko te työttömänä ollessanne näihin velvollisuuksiin enemmän, koska teillähän ei ole muuta kuin aikaa?
Tuntuu hassulta, että työssä käyvä ihminen hoitaa suvun vanhusta, pahimmassa tapauksessa useita, kun työttömät sukulaiset eivät pistä tikkua ristiin.
Itse käyn sukulaisen luona kerran viikossa siivoamassa, koska hän ei pysty, on yli 80v. Ajan lähes 80km sivu töiden jälkeen sinne. Samalla hänellä on ainakin yksi nuori sukulaistyttö kokonaan työttömänä. Mietinpähän vaan...Työnhaku ja taitojen kehittäminen, markkinointi jne kaikki työllistymiseen tähtäävä toiminta on kyllä ihan kokopäivä työtä ja työttömän varmaan kannattaa ja kannattaa antaa ensisijaisesti keskittyä noihin toimintoihin työllistymisensä eteen.
Mitään muuta työttömän ei kannata kertoa tekevänsä.
Mielestäni työttömien pitäisi oppia ylentämään itseään edes sen verran, että eivät suostuisi vastaamaan riidanhaluisten ja umpiluupäisten "työttömät ovat vain laiskoja"-ihmisten tivailuihin. Eivät hekään suostuisi vastailemaan samalla tavalla omaan elämään liittyviin kysymyksiin.
Olkiukkoosi en tartu mutta miksi työtöntä laiskaa, ei saa sanoa laiskaksi ilman että sinä vedät tähän fraasin, kaikki työttömät ovat laiskoja. Toki yleistys on nykyään maan tapa kaikki mmmm ovat sitä kun yksi on, tai kaikki senpuolueen tyypit on sitä ja tätä. Kuitenkaan siitä ei ole kysymys, nämä yleistykset juontavat jostain. Kukaan ei ole tässä esittämässä että kaikki työttömät olis jotain tiettyä, vaan että kaikki laiskat ja ymmärtämättömät, eivät vaivaudu itse tekemään asioita sen eteen että ymmärtäisivät tai saisivat aikaiseksi. Tämä on myös syy miksi salaliittoteoriat leviävät kun ei ymmärretä kyseenalaistaa keskustelussa väitteitä ja omaksuttua "aivopesua".
Mitä sitten jos yrität ja et saa töitä sitten vain yrität uudestaan. Jos luulet että olet niin hyvä että sinut palkataan ja petyt kun niin ei käykkään, ovat silloin luulosi itsestäsi ja asenteesi pielessä, vika ei ole muissa. Tässä kyse on kuitenkin puhtaaati taidoista itseä kohtaan jota tässä tuodaan esiin. Se että jättää muiden vastuulle kehittämisen ja uinuu luulossa että elämä on lyhyt ja työttömyys ja mitään tekemättömyys lahja, on valetta. Tämä ei ole mikään pienen piirin juttu tämä ei ole mikään Suomen juttu tämä ei ole erikseen mikään Euroopan juttu vaan kaikkialla maapallolla ihmiset laiminlyövät omaa potentiaaliaan vedoten moniin tekosyihin. Se on laiskuutta, se ei tarkoita että työttömät olisi laiskoja, tässä ei väitetäkkään niin, vaan sellainen joka ei tee mitään oman aseman parantamiseksi vaan tyytyy epäedulliseen tilanteesen vedoten muiden vikaan on laiska.
Huomaatko kuinka sinä yleistät työttömät ryhmäksi jossa et halua ottaa huomiooon että työttömissä on laiskoja. Vaadit työttömien ylentyvän ryhmäksi jossa he eivät alennu vastaamaan viesteihin joissa laiskaa sanotaan laiskaksi, ihan kuin sellaista ei olisikaan kuin laiska työtön.
Vinkki heille jotka ovat laittaneet tähän ketjuun viestejä tyyliin "Muistakaa verkostoitua. Laatikaa hyvä CV". Seuraavaksi voisitte mennä johonkin laihdutusketjuun heittämään kommentin "Kyllä se paino tippuu kuin syöt vähemmän kuin kulutat".
No ehkäpä osa näistä kommentoijista on halunnut vilpittömästi auttaa. Heille voisin sanoa että kiitos vaan.
Vierailija kirjoitti:
Työtön, työkuntoinen, koulutettu työmyyrä kirjoitti:
Mulle kävi niin, että AMK- opiskeluaikana palkatonta työharjoittelua tuli joka tuutista pilvin pimein, töitä paiskittiin hartiavoimin ilmaiseksi tai harkkapalkalla pysyvän työpaikan toivossa. Valmistuttuani työkkäri tarjosi ilmaista työkokeilua jossa "pääsee näyttämään kykynsä" - no, siihen loppui työputki. Aiemmat harkkatyön tarjonneet tahot vaikenivat, ja hommat loppuivat, tai otettiin mieluummin uusi harjoittelija hommin kun jo valmistunut, jolle olisi palkkaa pitänyt maksaa. Opiskeluaikaisille kavereilleni käynyt samalla tavalla, todella harva on töissä.
Olin ilmaisen työkokeilun jälkeen (johon piti kuulua monipuolista työtä ja "kykyjen näyttämistä" mutta kuuluikin varaston siivoaminen ja lähetysten purku) työttömänä pari vuotta tehden osa-aikasta minimipalkkahommaa alle 9 euron tuntipalkalla. Nyt päädyin jälleen ammattikorkeakoulun penkille ja ilmaista työharkkaa on ilmestynyt yllättäen taas joka suunnasta. Nyt en tosin enää innoissani paiski "työpaikan toivossa" pitkiä päiviä, vaan otan harkitummin noita työtarjouksia vastaan ja ilmoitan asiallisesti jos ilmaisen työn tekemisen vaatimukset kohoavat sellaisiksi, että se ei enää mielestäni ole työharjoittelua, vaan siihen tulisi palkata joku ammattilainen. Kiva että meillä on hieno koulutusjärjestelmä ja olen kiitollinen opiskelumahdollisuuksista, mutta mielestäni koulutuksen ja palkattoman harkan pitäisi johtaa edes jonkinlaiseen, vaikka sitten lyhytaikaiseenkin palkkasoppariin.
Työttömyys on mielestäni nykyään ammattitaitoisten ja ahkerien ihmisten vitsaus. Töitä kyllä olisi, mutta palkkaa ei haluta/voida maksaa, tai sitten koulutetaan ihmisiä liikaa sellaisille aloille, joissa töitä ei todellisuudessa ole, vaikka koulutuspaikkoja mainostetaankin tulevaisuuden aloina. Totuus on, että noita "tulevaisuuden alojen" työpaikkoja ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa.
Kuulostaa tutulta – tosin toisesta näkökulmasta. Yhdessä edellisessä työpaikassani kierrätettiin AMK-harjoittelijoita pestissä, johon olisi pitänyt palkata vähintään yksi, jopa kaksi täyspäiväistä ja vakituista työntekijää. Tosin miksi niin olisi tehty, kun neljän kuukauden välein tehtävään saatiin ilmaiseksi nuori ja ahkera opiskelija, joka halusi näyttää taitonsa? Vielä kun näille kaikille väläyteltiin mahdollista jatkoa, niin harjoittelijat vetivät itsensä aivan piippuun ihan vain saadakseen kiitokseksi "hyvät suositukset" ja "arvokasta työkokemusta näköalapaikalta". Samaisessa tiimissä ollut vakkari oli myös aivan poikki, koska hänen piti kolmesti vuodessa perehdyttää uusi työntekijä omien töidensä lisäksi.
Tuo kokemus opetti, että osaavia ihmisiä ja tarvetta työlle tässä maassa riittää, mutta kukaan ei vaan halua maksaa. Harmi vaan, että työkkäri on lähtenyt tähän pelleilyyn mukaan.
Itse olin AMK-harjoittelussa pienehkössä tilitoimistossa, jossa oli koko ajan 2-3 harjoittelijaa. Tilitoimisto olisi varmasti joutunut palkkaamaan vähintään yhden kokoaikaisen työntekijän lisää ilman harjoittelijoita. Harjoittelijoiden suuri määrä johti myös siihen että ajoittain olimme puoli päivää täysin ilman mitään tekemistä.
Mutta toisaalta, opin siinä muutaman kuukauden harjoittelussa paljon enemmän kuin koulussa koko vuonna.
Koittakaa nyt te työssäkäyvät hyväksyä että kyllä, työttömäksi voi joutua vaikka tekisi kaiken "oikein". Ei se asianlaita muutu siitä vaikka miten uskottelisitte että kaikki työttömät on vaan laiskoja, tyhmiä, taitamattomia jne jne. Jos työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä niin työttömiä on aina jonkin verran riippumatta heidän ominaisuuksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Muiden syyttely tuntuu olevan nykymaailmassa muotia. Vähän niinkuin persut tai ruotsinristeily, että käytöstavat voi jättää kotiin.
Persu on haukkumasana. Eduskunnan puhemiehistö kielsi sen käytön eduskunnassa syyskuussa 2011 eikä hyviin tapoihin kuulu muutenkaan käyttää noin ilmiselvästi loukkaavia nimityksiä. Etkö tiennyt tätä vai jäivätkö käytöstavat kotiin?