Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse

Kummanko ottaisin töihin, maisterin joka on kolme vuotta tiskannut vai maisterin, joka on ollut kolme vuotta työttömänä. Jos ei kerta kaikkiaan olisi muita hakijoita, varmaan jatkaisin hakuaikaa. Mutta jos olis pakko valita näistä vaihtoehdoista: Sen joka osaa enemmän ja jolla näyttäisi olevan paremmat edellytykset selvitä tehtävästä. Luultavasti työttömästä maisterista voisi saada vähän palkkatukea, joten olettaen että kumpikaan ei ole tehnyt mitään itsensä kehittämiseksi, ottaisin sen, josta saa palkkatukea. Mutta jos työttömänä ollut maisteri on kehittänyt itseään, käynyt ehkä jonkun kurssin, opiskellut asioita itsenäisesti, niin hänellä on paremmat edellytykset selvitä alan tehtävästä kuin tiskarilla, jos tämä tiskari taas ei ole itseään kehittänyt. 

Yhtä asiaa ei juuri kukaan keskustelija näytä hoksaavan: Työnantajalla voi itselläänkin olla taustalla työttömyyttä. Kyllä työttömät perustavat yrityksiä tai työllistyvät, etenevät uralla. Veljeni oli 90-luvulla työttömänä, nykyään varatoimitusjohtajana sekä Suomen toimintojen esimiehenä kansainvälisessä  yrityksessä, n. 200 henkilöä. Hän vastaa  myöes Suomen rekrytoinneista. Kysyin asiaa myös häneltä, että ottaisiko hanttihommia tehneen jolla ei ole CV:ssä aukkoja vai työttömänä olleen. Hänkin vastasi, että asia ei ole yksiselitteinen, vaan se ratkaisee, mitä henkilö osaa ja soveltuvuustesteissä sen näkee. Se on ratkaisevaa, miten sen aikansa on käyttänyt.

Terveisin omatoimiseen itsensä kehittämiseen työttömyysaikaa käyttänyt entinen työtön. 

Vauvapalstalla tosiaan vauvat kirjoittelee. Ikävää ap ettei töitä löytynyt, mutta jos olet koko elämäsi elänyt siinä ajatuksessa että jos sinut hyväksytään yliopistoon opiskelemaan jotain alaa, joku sinun puolestasi on tarkistanut asian ja pitää huolta siitä että sinulle on koulutustasi vastaava työpaikka.... get a grip. Voitko oikeasti olla noin yksinkertainen?

Tajuatteko palstan pallopäät esimerkiksi sitä että oppilaitoksia kiinnostaa ihan ensisijaisesti elämässä se, että heillä itsellään työpaikka jatkuu? Oletteko tietoisia siitä että erilaisiin oppilaitoksiin otetaan joka vuosi opiskelijoita vastoin tilastollisesti tarjolla olevaa työmäärää? Ai miksi? No minähän juuri kerroin. Oppilaitoksissa työskentelevät ihmiset turvaavat ensin itsensä. Eivät opiskelijoita. Näin se vain on. Toimisitte kaikki hurskastelijat itse ihan samalla tavalla, joten shut it.

Entinen työtön kirjoitti:

Työttömyys Suomessa on valinta. Suurinosa ei halua mennä kuin "oman alan töihin" ja vähintään samalla palkalla kuin ennenkin. Kukaan ei halua opiskella/nähdä minkäänlaista vaivaa edes työttömänä ollessaan, jolla voisi parantaa tilannettaan. Kysymys kuuluu, miksi helvetissä kukaan haluaisi tässä maassa tehdä töitä? Maa täyttyy elätettävistä, infra on paskana, verot ovat aivan liian korkealla palveluiden tason suhteen, asuminen maksaa aivan liikaa. Ja tämän tästä saa kuulla työttömien itkua siitä, että elämä on liian vaikeaa ja pitäisi saada lisää rahaa. Menkää töihin, jos ette pääse, niin kehittäkää itseänne ja menkää sitten.

En viitsi ihan koko elämääni opiskella ja kehittää ihan varmuuden vuoksi. Trollihan sinä olet, mutta jos et osaa laskea työttömien määrää suhteessa työpaikkoihin huomioiden vielä palkattomissa "töissä" ym. kokeiluissa olijat niin ihmettelen miten noin vähällä järjellä työllistyy. Miten niin kukaan ei halya nähdä vaivaa, koko ajan väki uudelleenkouluttautuu jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.

Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.

Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.

Ei tarvitse mennä ruumilliseen työhön, toimistotöitä on kyllä tarjolla, ei kyllä välttämättä mitään esimiestason tehtäviä, mutta silti, mukavampaa kuin ruumillinen työ. Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta.

Missä h...tissä on toimistotyötä tarjolla? Pahimpia työttömyysaloja! Missä ihmeen 70-luvulla oikein elät?

AP kirjoitti:

Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.

Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.

Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.

Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.

Täällä toinen maisteriaspa, joka ei vaan työllisty omalle alalle. Inhoan nykyistä työtäni ja olisin valmis irtisanoutumaan, mutta karenssin takia sinnittelen määräajan loppuun. Alanvaihto ja uudet opiskelukuviot kiinnostaisi, toivo koulutusta vastaavan työn löytymisen suhteen mennyt :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se hyvä koulutus ole koskaan taannut kenellekään töitä tai hyvää palkkaa.

Yksi iso tekijä tässä taitaa olla se, että Suomessa on jo liikaa korkeasti koulutettuja ihmisiä joille ei vaan yksinkertaisesti ole töitä. Siinä tulee sellanen mukava asia vielä eteen ettet saa edes paskapalkkaisia hanttihommia kun olet opiskellut liikaa.

Itse vedän varastotöistä yli 3000€ kuussa käteen ihan peruskoulupohjalta eikä tarvi miettiä töiden jälkeen töitä, eikä mitään siihen liittyvää. Pitää vaan huolen, että on seuraavana päivänä ajoissa töissä ja hoitaa työajalla ne duunit mitä tarvii.

Jos kaikki olisivat maistereita, tohtoreita tai vastaavia, ei maailmassa enää tapahtuisi mitään koska kaikki työt jäisivät hoitamatta.

No... niitä maistereita ja tohtoreita kyllä tarvitaan. Varastomiehenä ilmeisesti sinä voisit diagnosoida sairaat, kehittää rokotteita, laskea siltojen lujuuslaskelmia, johtaa vaikeaa isoa organisaatiota.. tässä vain muutama esimerkki.

On hirveää resurssintuhlausta kouluttaa kalliilla maisteri/tohtori ja jättää sitten se tietotaito hyödyntämättä.

Tulevaisuudessa tekoäly tekee nuo kaikki hommat ..

Sincc

Tää on hassu tää "tekoäly tekee tulevaisuudessa kaikki ajattelua vaativat hommat" -ajatus. Vähän sama logiikka, kun että sanoisi matikan yo-kirjoitusten olevan turhat, kun mukana saa olla laskin, joka laskee ne kaikki laskut. Tai miks kukaan opiskelee yliopistossa matematiikkaa, kun laskin on jo keksitty :D

Mutta symppaan keskustelun aloittajaa täysillä, olen itsekin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja työttömyydestä kärsinyt. Nyt taas kolmen vuoden määräaikaisuus omalta alalta, mutta kyllä ne työttömyysajat musersi siinä määrin, että asennoidun kuin tämä olisi viimeinen työni ikinä. Kuten täälläkin oli joku jo kommentoinut, niin kannattaa vaan ennemmin ottaa se asenne, että olen työtön ja jos töitä välillä saakin, se on vaan plussaa.

Minuus pitää vaan rakentaa jonkun pysyvämmän asian varaan, kuin työn. Asioiden, joihin voi itse oikeasti vaikuttaa. Siihen työnsaantiin kun ei lopulta voi. Ja ne jotka jaksaa moralisoida työttömiä on itse niitä, joiden elämältä kyllä tippuu pohja työttömyyden osuessa omalle kohdalle... Koittaa vaan itse olla vahvempi siitä halveksunnasta huolimatta, päästä sen yläpuolelle ja rakentaa omalle elämälle joku toinen merkitys kuin työ. Silloin on oikeasti henkisesti vahva ja elämä omissa käsissä, eikä haittaa jos jotkut yhä pitää pummina ja asenneongelmaisena ja mitä vielä. Ihan sama.

Tosin tällainen henkinen lujuus ja merkityksen rakentaminen muun kuin työn ympärille on kyllä tässä yhteiskunnassa vaikeaa sekin. Itse vielä matkalla sinne, mutta sata kertaa mielummin henkisesti vapaa "pummi", kuin koko elämänsä ja identiteettinsä työn varaan rakentanut ja muita alaspäin katsova työllistynyt. En jaksa elämääni elää epätoivoisesti yrittäen sopeutua siihen yhteiskuntaan ja aikaan, johon satuin syntymään. Elän vaan elämää ja jossen "kelpaa" ja sopeudu niin voivoi.

Tsemppiä kaikille työttömyydestä kärsiville!

En ole kyllä samaa mieltä ap:n aloituksesta. Eivät kaikki ole sellaisia, ettei voisi ymmärtää muiden elämäntilanteita, ylentäisi itsensä sattuman yläpuolelle ja ajattelisi että haasteet ja vaikeudet ovat vain yksilön tahdosta tai ominaisuuksista kiinni. Salaa olen tyytyväinen, että hieman yksinkertaisemmatkin ihmiset saavat elämänopetuksia elämänsä varrella. Ehkä se lisää empatiaa, toivottavasti. Harmi vaan, että sen on niin usein tultava tietoisuuteen vasta kantapään kautta.

Tulee hieman epätoivoinen olo siitä, etteivät monet ymmärrä taas seuraavaakaan asiaa oma-aloitteisesti, ennenkuin saavat siitä kokemusta. Esimerkiksi paljon lukemalla pääsee kurkistamaan toisten kohtaloihin ja ajatuksiin laajemminkin, ilman että tarvitsee itse kaikkea kokea ymmärtääkseen (tai pyrkiäkseen ymmärtämään) muita. Myös kuunteleminen ilman toisten kokemuksten lyttäämistä avartaa sitä, miten moninaisia tunteita, motiiveja ja tilanteita erilaisten ihmisten elämiin mahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Suhteet on tärkeitä ja korona-aikanakin voi verkostoitua Linkedinissä ja online-tapahtumissa. Vaikka se tuntuisi inhottavalta ja tyhmältä, kannattaa aina heittää verkot mahdollisimman laajalle. Mene oman alasi webinaareihin ja tapahtumiin ja puhu työpajoissa yms. Tee nimeäsi tunnetuksi oman alasi piireissä.

Tää sai jostain syystä paljon alapeukkuja, vaikka noinhan asia just on! Kun niitä helvetin hyviä hakijoita on jonoksi asti, niin jollakin meriitillä se yksi sieltä aina valitaan. Ja kyllä siinä kohtaa kannattaa niellä enin ylpeys ja kiitellä niitä, jotka ovat susta positiivia arvioita heittäneet muillekin tiedoksi. En ymmärrä itse ollenkaan, että pitäis erottua joukosta ihan omin avuin - joo, kaunis ajatus, mutta kun hyvää työväkeä vaan on paljon, monella alalla. Omassa työssäni toimin erittäin mielelläni suosittelija hyviksi tietämilleni tyypeille ja mieluusti kuulen myös muiden arvioita ihmisestä, jota mietin omaan ryhmääni rekrytoitavaksi. Verkostoituminen ja suhteet vaan on tämän päivän juttu, halusitte te dinosaurukset sitä tai ette. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että palkataan se veljenpojan kaima vain siksi kun se on veljenpojan kaima - verkostojen kautta voi korkeintaan saada vahvistettua käsitystä jonkin tyypin hyvyydestä, ei tänä päivänä ketään oteta työhön vain tuttuuden perusteella (ei ainakaan pitäisi ottaa).

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä samaa mieltä ap:n aloituksesta. Eivät kaikki ole sellaisia, ettei voisi ymmärtää muiden elämäntilanteita, ylentäisi itsensä sattuman yläpuolelle ja ajattelisi että haasteet ja vaikeudet ovat vain yksilön tahdosta tai ominaisuuksista kiinni. Salaa olen tyytyväinen, että hieman yksinkertaisemmatkin ihmiset saavat elämänopetuksia elämänsä varrella. Ehkä se lisää empatiaa, toivottavasti. Harmi vaan, että sen on niin usein tultava tietoisuuteen vasta kantapään kautta.

Tulee hieman epätoivoinen olo siitä, etteivät monet ymmärrä taas seuraavaakaan asiaa oma-aloitteisesti, ennenkuin saavat siitä kokemusta. Esimerkiksi paljon lukemalla pääsee kurkistamaan toisten kohtaloihin ja ajatuksiin laajemminkin, ilman että tarvitsee itse kaikkea kokea ymmärtääkseen (tai pyrkiäkseen ymmärtämään) muita. Myös kuunteleminen ilman toisten kokemuksten lyttäämistä avartaa sitä, miten moninaisia tunteita, motiiveja ja tilanteita erilaisten ihmisten elämiin mahtuu.

Jos jotenkin viittasit rivien välistä minuun yksinkertaisena ihmisenä, joka ei olisi saanut ennen tätä työttömyyttä "elämänopetuksia" olet hyvin väärässä ja oletat paljon. Kyllä noita opetuksia on riittämiin ollut ennen tätä työttömyyttäkin. Sorrut kyllä itse siihen tuolla kommentillasi siihen mistä kritisoit muita. Ap

" tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta.

Luulin väärin.

Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.

Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia.

Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi."

= = =

". . .Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta."

= = =

"Ei niihin toimistohommiin noin vain mennä.

Kävin keväällä useassa haastattelussa, yleensä hakijoita vähintään 50.

Mulla on alan koulutus enkä usko, että ihan mielellään ottavat sihteerin töihin pomoa."

= = =

Johtajaa ei palkkaa kukaan.

Ei sihteeriksi eikä muutenkan sillä monesti se johtaja on pätevämpi ja ollut vaativammissa hommissa kuin firman oma johto.

Ei ne halua palkata itseään pätevämpää, edes sihteeriksi.

Olen itse ollut isossa pörssifirmassa irtisanomassa (hallintojohtajan roolissa) osaavia johtajia. Monelle niistä kävi niin että alkoivat yrittäjäksi, muutama sai etsimällä uuden työn, ja osalle kävi todella huonosti etteivät ole vielä viisi vuotta tapahtuneen jälkeenkään työllistyneet.

Juurikin entinen johtaja on varmaan vaikein kombo.

Et pääse ”alemman tason hommiin” liian pätevänä mutta et myöskään ylemmän tason hommiin kun olet työtön!"

= = =

Juuri noin se valitettavasti menee .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.

Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?

Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.

Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.

Muistan tuon hyvin. Opin välttämään tiettyjen kavereiden vanhempia, joiden uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa. 

Missä olet töissä? Ai jaa, et missään?

Miten voikin yhden kysymyksen ympärille tiivistyä niin paljon. Ja se hiljaisuus ja vaivautuneisuus sen jälkeen, kun paljastuu, että ei olekaan töissä. Tekisi mieli sanoa, että älä pelkää ei se tartu. Itse vielä helahdan ihan punaiseksi ja koen tarvetta jotain selitellä, että on tässä ollut haastatteluita ja on opiskelusuunnitelmia. Miksi edes pitäisi selitellä, en ole jokaiselle tutulle mitenkään selitysvelvollinen omasta elämästäni. Miten te muut työttömät vastaatte uteliaiden kysymykseen, että missäs olet töissä?

Joo töissä ollessa saa olla rauhassa uteluilta ja neuvoilta, mutta ootas vaan, kun olet työtön niin kaikki kokevat oikeudekseen udella ja neuvoa. Olet vapaata riistaa. Töissä kun olet niin ei ketään kiinnosta.

En ole pahemmin tällaista kokenut. Muutama typerä neuvo on tullut, mutta siinä kaikki. En usko, että sinäkään olet tällaista kokenut, kunhan ulkoilutat ikeniäsi.

Kun sinä et ole kokenut, se tarkoittaa, ettei kukaan muukaan voi olla kokenut? Oman kokemuksen perusteellahan voi hyvin mitätöidä toisten kokemukset.

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä samaa mieltä ap:n aloituksesta. Eivät kaikki ole sellaisia, ettei voisi ymmärtää muiden elämäntilanteita, ylentäisi itsensä sattuman yläpuolelle ja ajattelisi että haasteet ja vaikeudet ovat vain yksilön tahdosta tai ominaisuuksista kiinni. Salaa olen tyytyväinen, että hieman yksinkertaisemmatkin ihmiset saavat elämänopetuksia elämänsä varrella. Ehkä se lisää empatiaa, toivottavasti. Harmi vaan, että sen on niin usein tultava tietoisuuteen vasta kantapään kautta.

Tulee hieman epätoivoinen olo siitä, etteivät monet ymmärrä taas seuraavaakaan asiaa oma-aloitteisesti, ennenkuin saavat siitä kokemusta. Esimerkiksi paljon lukemalla pääsee kurkistamaan toisten kohtaloihin ja ajatuksiin laajemminkin, ilman että tarvitsee itse kaikkea kokea ymmärtääkseen (tai pyrkiäkseen ymmärtämään) muita. Myös kuunteleminen ilman toisten kokemuksten lyttäämistä avartaa sitä, miten moninaisia tunteita, motiiveja ja tilanteita erilaisten ihmisten elämiin mahtuu.

Tämä turhautunut avautuminen johtuu siitä, että stigma jota työttömät (tai muiden haasteiden kanssa painivat) joutuvat kohtaamaan, ei yleensäkään tule saman kokeneilta. Jos laajemmin ajatellaan, ei puolustukset joissa on ymmärretty muita itsensä kautta, muuta asiaa mihinkään. Ongelma on edelleen se, että muita pyritään arvottamaan itsensä kautta, tai ymmärtämättömyys näkyy ennakkoluuloisina asenteina. Se koskee työttömyyttä, mutta myös päihde- ja mielenterveyden ongelmia ja lukemattomia muita elämänalueita. Ennnakkoluulot ja tuomitsevuus on se ongelma, ei se onko joku pakosta kasvanut tilanteen tasalle ja joutunut työnnetyksi kuplansa ulkopuolelle. Usein ennen tätäkin on jo ehtinyt aiheuttaa paljon haittaa asenteellisuudellaan, koskee se muihin suhtautumista tai esimerkiksi äänestyskäyttäytymistä. Itse en ole ollut työtön, mutta en ymmärrä, miten se oikeuttaisi puhumaan jonkun toisen suulla. Mitä minä toisten haasteista tiedän, että olisin kelpoinen niitä arvioimaan. Miksi minä sanoisin, että olisin yrittänyt enemmän kuin kaikki muut, jotka ovat eri elämäntilanteissa kuin minä. Todennäköisyyslaskennallakaan se ei ole kovin todennäköistä, muuttujat on huomioitava myös. En tiedä muiden motiiveista tai voimavaroista, joten paras arvioida omaa tekemistä, joskin erilaiset kokemukset kiinnostavat lähtökohtaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikanaan kympin tyttö, myös lukiossa. Opiskeluihin ei nuorena riittänyt kuitenkaan motivaatiota. Nykyään olen työtön yksinhuoltaja. Ei lapsen kanssa vuorotyöt onnistu ja yllättäen kaupallisella alalla ei päivätöitä löydykään jos ei työkokemusta ole. Ja mistäs sitä kokemusta kun ei ole valmistumisen jälkeen saanut yhtään oman alan työpaikkaa.

Vuootyötä tekevien vanhempien lapsille on kyllä omat päiväkotinsa, jossa lapset ovat välillä yötäkin. Etkö muka ole näistä kuullut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä samaa mieltä ap:n aloituksesta. Eivät kaikki ole sellaisia, ettei voisi ymmärtää muiden elämäntilanteita, ylentäisi itsensä sattuman yläpuolelle ja ajattelisi että haasteet ja vaikeudet ovat vain yksilön tahdosta tai ominaisuuksista kiinni. Salaa olen tyytyväinen, että hieman yksinkertaisemmatkin ihmiset saavat elämänopetuksia elämänsä varrella. Ehkä se lisää empatiaa, toivottavasti. Harmi vaan, että sen on niin usein tultava tietoisuuteen vasta kantapään kautta.

Tulee hieman epätoivoinen olo siitä, etteivät monet ymmärrä taas seuraavaakaan asiaa oma-aloitteisesti, ennenkuin saavat siitä kokemusta. Esimerkiksi paljon lukemalla pääsee kurkistamaan toisten kohtaloihin ja ajatuksiin laajemminkin, ilman että tarvitsee itse kaikkea kokea ymmärtääkseen (tai pyrkiäkseen ymmärtämään) muita. Myös kuunteleminen ilman toisten kokemuksten lyttäämistä avartaa sitä, miten moninaisia tunteita, motiiveja ja tilanteita erilaisten ihmisten elämiin mahtuu.

Jos jotenkin viittasit rivien välistä minuun yksinkertaisena ihmisenä, joka ei olisi saanut ennen tätä työttömyyttä "elämänopetuksia" olet hyvin väärässä ja oletat paljon. Kyllä noita opetuksia on riittämiin ollut ennen tätä työttömyyttäkin. Sorrut kyllä itse siihen tuolla kommentillasi siihen mistä kritisoit muita. Ap

En viitannut sinuun vaan yleisesti. Yksinkertaisella tarkoitin suppeahkoa tulokulmaa vaikka työttömyyden syihin tai työttömiin henkilöinä (itse aiheutettua?). Voi olla, että olet kokenut kaikenlaista, mutta itse viittasit siihen, ettet aiemmin ajatellut koskaan "yksi heistä", työtön. Koska olit tehnyt paljon urasi ja työkokemuksen edistämiseksi. Myös kommentti, ettei työttömyyttä ymmärrä ennen kuin kokee sen, viittaa siihen, että SINÄ et ymmärtänyt sitä ennenkuin koit sen. Mikä saa, kyllä, olettamaan, ettet ymmärrä montaa muutakaan asiaa ennenkuin olet itse kokenut ne. Ja sinä, ja muutkin tässä keskustelussa häpeää tai ahdistusta työttömyydestä kokevat joutuvat sinunlaisiesi uhreiksi. Tunnet häpeää itsesi kaltaisten vuoksi, jotka eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää, etteivät elämäntilanteet määritä ihmistä. Siksi työttömiä ei palkata. Siksi työttömyys hävettää ahkeraakin, kyvykästä ihmistä. Kyse on ilmiöstä, ei sinusta.

Työttömyys on ihmisen parasta aikaa, jokainen työpäivä lyhentää elämää keskimäärin kahdeksalla tunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin aikanaan kympin tyttö, myös lukiossa. Opiskeluihin ei nuorena riittänyt kuitenkaan motivaatiota. Nykyään olen työtön yksinhuoltaja. Ei lapsen kanssa vuorotyöt onnistu ja yllättäen kaupallisella alalla ei päivätöitä löydykään jos ei työkokemusta ole. Ja mistäs sitä kokemusta kun ei ole valmistumisen jälkeen saanut yhtään oman alan työpaikkaa.

Vuootyötä tekevien vanhempien lapsille on kyllä omat päiväkotinsa, jossa lapset ovat välillä yötäkin. Etkö muka ole näistä kuullut?

Lapseni on ekaluokkalainen. Liian iso saamaan päivähoitoa ja liian pieni viettämään iltoja yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä samaa mieltä ap:n aloituksesta. Eivät kaikki ole sellaisia, ettei voisi ymmärtää muiden elämäntilanteita, ylentäisi itsensä sattuman yläpuolelle ja ajattelisi että haasteet ja vaikeudet ovat vain yksilön tahdosta tai ominaisuuksista kiinni. Salaa olen tyytyväinen, että hieman yksinkertaisemmatkin ihmiset saavat elämänopetuksia elämänsä varrella. Ehkä se lisää empatiaa, toivottavasti. Harmi vaan, että sen on niin usein tultava tietoisuuteen vasta kantapään kautta.

Tulee hieman epätoivoinen olo siitä, etteivät monet ymmärrä taas seuraavaakaan asiaa oma-aloitteisesti, ennenkuin saavat siitä kokemusta. Esimerkiksi paljon lukemalla pääsee kurkistamaan toisten kohtaloihin ja ajatuksiin laajemminkin, ilman että tarvitsee itse kaikkea kokea ymmärtääkseen (tai pyrkiäkseen ymmärtämään) muita. Myös kuunteleminen ilman toisten kokemuksten lyttäämistä avartaa sitä, miten moninaisia tunteita, motiiveja ja tilanteita erilaisten ihmisten elämiin mahtuu.

Jos jotenkin viittasit rivien välistä minuun yksinkertaisena ihmisenä, joka ei olisi saanut ennen tätä työttömyyttä "elämänopetuksia" olet hyvin väärässä ja oletat paljon. Kyllä noita opetuksia on riittämiin ollut ennen tätä työttömyyttäkin. Sorrut kyllä itse siihen tuolla kommentillasi siihen mistä kritisoit muita. Ap

En viitannut sinuun vaan yleisesti. Yksinkertaisella tarkoitin suppeahkoa tulokulmaa vaikka työttömyyden syihin tai työttömiin henkilöinä (itse aiheutettua?). Voi olla, että olet kokenut kaikenlaista, mutta itse viittasit siihen, ettet aiemmin ajatellut koskaan "yksi heistä", työtön. Koska olit tehnyt paljon urasi ja työkokemuksen edistämiseksi. Myös kommentti, ettei työttömyyttä ymmärrä ennen kuin kokee sen, viittaa siihen, että SINÄ et ymmärtänyt sitä ennenkuin koit sen. Mikä saa, kyllä, olettamaan, ettet ymmärrä montaa muutakaan asiaa ennenkuin olet itse kokenut ne. Ja sinä, ja muutkin tässä keskustelussa häpeää tai ahdistusta työttömyydestä kokevat joutuvat sinunlaisiesi uhreiksi. Tunnet häpeää itsesi kaltaisten vuoksi, jotka eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää, etteivät elämäntilanteet määritä ihmistä. Siksi työttömiä ei palkata. Siksi työttömyys hävettää ahkeraakin, kyvykästä ihmistä. Kyse on ilmiöstä, ei sinusta.

Huomaa kyllä tästä, että tekstin sävyjä on vaikea tulkita vain lukemalla ne. Ihan tarkoituksella olen kärjistänyt otsikon ja siinä piilevän viestin "en tajunnut ennen kuin koin" Tottakai olen ollut tietoinen työttömyys ilmiöstä ja olen sen verran avarakatseinenkin ihminen enkä äänestä kokoomusta, että olen kyllä tajunnut työttömyyden olemuksen kiteytyvän muuhunkin kuin vain yksilöön. Kyllä tästä aiheesta pitäisi päästä keskustelemaan ihan kasvotusten, että ymmärtää toisen viestin eikä oleta niin paljon. Ap

Paljon on kommentteja että kaikki työt menee suhteiden kautta. En allekirjoita sitä. Itse ainakin saanut kaikki vakiduunit ja myös johtoryhmätason nykyisen duunin ilman ainuttakaan kontaktia kyseisiin työpaikkoihin. Sitä en kiistä etteikö olisi ollut apua että teini-ikäisenä sai hanttihommia kuten tiskausta, hyllytystä ja kärrypojan hommia suhteilla.

Nykyajan työmarkkinat on ihmeellistä ja mitä olen seurannut ja osallistunut uusien rekry prosesseihin niin olen nähnyt nuoria ja vanhoja osaajia ja en osaa vieläkään sanoa kuka heistä olisi oikeasti paras kyseisiin töihin.

Mä toivon, ettet saa "kiitos mutta ei kiitos" viestin jouluaattona kuten minä. En tajua, miten jollakin voi olla noin huono tilannetaju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

käyttäjä-8785 kirjoitti:

En ymmärrä, miksei osa-aikatyötä mahdollisteta paremmin. Työssäkäyvät uupuvat työtaakkansa alle ja työttömät työn puutteeseen. Aika moni varmaan mielellään lyhentäisi työaikaansa, jos se olisi mahdollista työnantajan puolelta ja taloudellisesti. Voisin ihan mielellään tehdä puolikasta työaikaa, jos saisin puolikkaan palkan ja puolikkaan ansiosidonnaisen, sitten joku toinen nyt työttömänä oleva tekisi sen toisen puolen ja saisi puolet palkasta ja ansiosidonnaisesta. Rahaa menisi yhtä paljon, mutta molemmat olisi todennäköisesti onnellisempia ja terveempiä.

Totta! Moni pienen lapsen vanhempi ja yksinhuoltaja tekisi varmasti mielellään osa-aikatyötä, minä myös. Jäisi energiaa sekä työlle että perheelle. Nyt se on joko kokoaikatyö tai ei mitään.

Osa-aikatyö on ansa! Olen itse yh, Amk-koulutettu, jolta meni koko elämä pirstaleiksi muutama vuosi sitten avioeron myötä. Oman alan töitä olen viimeksi tehnyt ennen eroa. Äitiysloman ja eron aikana työpaikka meni.

Lapset olivat 1 ja 3v kun erottiin. Aluksi olin positiivinen, että tottakai saan uuden työn, olenhan hyvä työssäni. No en saanut. Kuka palkkaa pienten lasten yh-äitiä?

Mottoni oli, että jotain työtä on tehtävä ja sainkin osa-aikatyötä alalta, joka ei vastaa koulutustani, ”paskaduunia”.

Minulla oli yhtäaikaisesti kolme työtä; 0-sopimus, 5h viikkotuntityö ja 10h /vk työ. Lisäksi sain soviteltua. Ansiosidonnaiseen en ollut oikeutettu.

Irtisanouduin 5h työstä, oli viikonloppuisin ja kävi mahdottomaksi. Karenssihan siitä tuli 3kk ajaksi. Siihen meni kaikki säästöt.

Nyt olen jumissa tässä 10h työssä. 0-sopimuksen vei korona.

Nykyinen työ jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Kokoaikatyötä en saa, olen menettänyt toivoni. En pysty vaihtamaan parempaan, esim. 20h viikossa, koska tulee karenssi. Nykyisellään etuudet ja palkka riittävät, mutta tulot eivät voi pienentyä.

Kävin jopa Te-keskuksen ammatinvalintapsykologilla, täysin turhaa. Suositteli monen tuhannen euron täydennyskoulutuksia. Ei minulla ole rahaa! Alanvaihto onnistuu jos te-keskus hyväksyy uuden koulutuksen ( johon mahdotonta päästä, kun on Amk tutkinto) ja hyväksymisen tietää vasta kun saa koulutuspaikan.

Kehoitan siis vakavasti pohtimaan kaikkia seuraamuksia ennen osa-aikatyöhön ryhtymistä.

Kurja tilanne sinulla, olen pahoillani. Puolisoni on hiukan samankaltaisessa tilanteessa, että hänellä on 0-tuntisopimus, minkä lisäksi hän nostaa soviteltua ansiosidonnaista. Töitä on ehkä yksi vuoro joka toinen viikko eikä hän uskalla irtisanoutua karenssin vuoksi. Jossain vaiheessa ne ansiosidonnaisen päivät on käytetty loppuun eikä pienestä palkasta juurikaan ole iloa.

Jos kokoaikatyötä ei löydy niin voisitko tehdä keikkatöitä tai etsiä nykyisen työn rinnalle määräaikaisen osa-aikatyön? Niin että saisit työssäoloehdon täyteen mahdollisimman suurella tuntimäärällä, jonka jälkeen saisit edes soviteltua ansiosidonnaista sen 10h/vko -työn lisäksi.

Eipä tuokaan ole pidempiaikainen ratkaisu, mutta toisi ehkä hiukan taloudellista turvaa ja parhaassa tapauksessa saisit sen verran säästöön, että selviäisit toisesta karenssista, jos et ole valmis putoamaan toimeentulotuelle karenssin ajaksi.