Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
ahdistaa jo valmiiksi tää uusi ns aktiivimalli joka tulee pian voimaan.
pääsee taas jonkun myrkyn nielleen akan kanssa puhumaan siitä miksei neliö mene ympyrän muotoisesta reiästä läpi = miksei löydy työtä vaikka kuinka hakee kun hakijoita on jokaikiseen järkevän oloiseen paikkaan paljon.
paras päätös ikinä olisi lakkauttaa kaikki te-toimistot.
Saapa nähdä miten käy,muutto paikkakunnalta ,karenssi tietenkin tulee,mutta en halua suostua pilipali kursseille mielummin vapaaehtoistyö vanhusten tms parissa.
Työntekoa ei tajua ennen kuin sitä kokeilee itse.
Dippiduppi kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa todella ymmärrän miksi työttömyys koetaan niin häpeälliseksi. Samat ihmiset, jotka ruinaavat ettei töitä ole, puhuvat alentavasti mielenterveysongelmista ja addiktiosairaista.
Itse opiskelin Helsingin yliopistossa, kävin samalla töissä ja 2018 isäni muistisairaus alkoi puhjeta. Samaan aikaan enoni joutui saattohoitoon. Aloin saada paniikkikohtauksia. Hain apua ensin työterveydestä ja psykiatrilta, jotka määräsivät bentsoja. Otin niitä päivittäin, jotta pystyin käymään töissä, tajuamatta että niihin jää koukkuun hyvin nopeasti. Jouduin irtisanomaan itseni ja olin lopulta työtön 1,5 vuotta mielenterveysongelmien ja kelvottoman hoidon takia. Korona mahdollisti etätyön ja siten töihin paluun.
Vinkkinä, että töitä saa esimerkiksi hyvin helposti puhelinmyynnistä ja samalla voi katsoa mieluisia hommia. Töitä tekevälle riittää, kunhan ei ota asennetta että "minähän en korkeastikoulutettuna tuohon hommaan ryhdy".
Oletko ikinä itse edes ollut puhelinmyyjä? Työ on nöyryyttävintä ikinä, ihmiset, joille soitat, on ärsyyntyneitä. Palkka ei ole riittävä laisinkaan. Paikassa jossa itse olin, pomo kuunteli puheluita vierestä ja arvosteli, jos poikkesi spiikistä.
Vierailija kirjoitti:

Ohis. Olin muutama vuosi sitten kouluttamassa erään puhelinmyyntifirman omistajaa, jonka kanssa tulin tutuksikin. Sittemmin päädyin työttömäksi ja kysyin häneltä, olisiko minulle hänen firmassaan töitä edes joksikin aikaa. Hän sanoi minulle ihan suoraan, että hän ei suostu tekemään minulle niin rumaa temppua, että ottaisi minut sen alan töihin.
Pari vuotta työttömänä laitostaa mukavasti työttömyyttä tajuavaksi. Ei enää työnteko nappaa..
Itse haaveilen työttömyydestä, nyt sodan myötä toivon tulevani lomautetuksi, mahdollisesta materiaalipulasta johtuen. Tuotantoassarina toimin. Työ on tylsää ja vie ihan liikaa aikaa
huvittaa noi perus kaupanalan töiden työpaikka ilmoitukset kun ne kuvaillaan niin tähtitieteellisen hienoiksi, vaativiksi ja ennenkaikkea dynaamisiksi! en oo ennen tiennytkään että maito purkin oikein päin laitto hyllyyn on dynaamista työtä.. lol
tylsää & *askaa työtä huonolla palkalla ja huonoilla työtunneilla ja silti siihen työhön on tehty valtava sirkus jonka läpi on käytävä. miksi?
vaaditaan kokemusta vaikka oikeasti ton työn, etenkin hyllytyksen, oppii apinakin muutamassa työpäivässä.
TE-toimistossa asiointi ei useimmiten ole mitenkään kannustava kokemus, mutta siellä joskus harvoin törmännyt ihan inhimilliseenkin kohteluun. TYP taas on ihan toinen juttu ja päädyin sinne ilman mitään ennakkovaroituksia. Mitään ei kysytty, vaan postissa tuli ilmoitus että minut on siirretty sinne ja jos en ilmesty ilmoitettuna ajankohtana paikalle työttömyyteni päättyy.
Se shokeeraavin tilanne tuli terveydenhoitajan vastaanotolla, kun heti alkuunsa ilmoitti pääsevänsä kaikkiin terveystietohini, jopa Apottiin johon en itse pääse katsomaan tietojani. Sieltä luetteli sitten kaikki mahdolliset verikokeiden tulokset ja lääkärinkäynnit. Jopa vanhat kirjaukset mielenterveystoimistossa oli käynyt kaikki lukemassa. Kun ei löytynyt ylipaino yms. ongelmaa niin alkoi sitten läpikäynti mielenterveystoimiston kirjauksista. Siis ihan hirveää haukkumista arkaluonteisista asioista! Poraten lähdin sieltä pois. Tätäkö tämä pitkäaikaistyöttömän "auttaminen" on. Ajetaan itsemurhan partaalle.
Vierailija kirjoitti:
Itse haaveilen työttömyydestä, nyt sodan myötä toivon tulevani lomautetuksi, mahdollisesta materiaalipulasta johtuen. Tuotantoassarina toimin. Työ on tylsää ja vie ihan liikaa aikaa
Mitä ilmeisimmin et ole ollut aiemmin työtön, ainakaa kovin pitkään.
Pyramidihuijaus koko systeemi. Kouluttautumiseen joutuu yleensa ottamaan opintolainaa. Se on yleisin elinikaisen velkaantumisen peruste jo yhdysvalloissa. Koulutuksen alussa aina suitsutetaan kuinka ala tyollistaaja olette valinneet nappiin. Valmistuessa todellisuus onkin ihan toinen. Koulut joita yhteiskunta tukee ovat ikaankuin peruspilareita talle huijaukselle, mutta sen annetaan tapahtua, koska saadaan ihmiset johonkin paivahoitoon vahaksi aikaa ja ongemat lakaistua maton alle. Jos ei tyollisty alalle, tarjotaan laastariksi uudelleenkoulutusta ja tietysti velkarahalla. Sitten kun kun ei ole enaa mahdollisuutta kouluttautua ajaudut pitkaaikaistyottomaksi ja ainoa mahdollisuus uuteen ammattiin on tyovoimatoimiston tarjoamat kurssit joista paasaantoisesti ei ole hyotya.
Katsokaa hyvät ihmiset MOL joka esitettiin eilen, aiheena uusi pohjoismainen työllistämismalli. Siinä se on ratkaisu kaikkeen, asiantuntijoiden mukaan torso jo ennen käyttöön ottoa. Sitä toukokuuta odotellessa.

Päättäjien varsinkin pitäis katsoa. https://areena.yle.fi/1-50979209
Kerran sanoin työkkärinvirkailijalle, etten menisi nykyisen sotarikollisen omistamaan firmaan tekemään rahaa sen sotakoneistolle, niin karenssihan siitäkin tuli. No, nyt sitten muutin firmat saavat kokea sen vielä räikeämmin. +20-vuotta tahallista löyhässä hirressä pitämistä te-toimiston toimesta. Kyllä suomessakin osataan pilata yksilön elämä niin perusteellisesti.
tenttaavat kysymykset kuten "haetko sä edes töitä?!" saa mielen todella matalaksi.
monet kun ei tajua että se pelkkä hakeminen ei riitä kun pitäisi tulla valituksikin.
Vierailija kirjoitti:
ahdistaa jo valmiiksi tää uusi ns aktiivimalli joka tulee pian voimaan.
pääsee taas jonkun myrkyn nielleen akan kanssa puhumaan siitä miksei neliö mene ympyrän muotoisesta reiästä läpi = miksei löydy työtä vaikka kuinka hakee kun hakijoita on jokaikiseen järkevän oloiseen paikkaan paljon.
paras päätös ikinä olisi lakkauttaa kaikki te-toimistot.
Seuraavan kerran kun ynseä, tyly, moukkamainen äksyilijä ja inhottavalla äänensävyllä sinua halventava myrkynnielijä piru, kysyy sinulta mikset ole saanut työnnettyä ympyrään neliönmuotoista palikkaa, kysy häneltä, miksei häneltä onnistu normaalin ihmisen käytös? Miksei häneltä onnistu kohdella sinua normaalisti, ja millä hän oikeuttaa tuon inhottavan äänensävynsä ja sinua kohtaan pahalta tuntuvan vittuilunsa.
Pysy rauhallisena.
Vierailija kirjoitti:
TE-toimistossa asiointi ei useimmiten ole mitenkään kannustava kokemus, mutta siellä joskus harvoin törmännyt ihan inhimilliseenkin kohteluun. TYP taas on ihan toinen juttu ja päädyin sinne ilman mitään ennakkovaroituksia. Mitään ei kysytty, vaan postissa tuli ilmoitus että minut on siirretty sinne ja jos en ilmesty ilmoitettuna ajankohtana paikalle työttömyyteni päättyy.
Se shokeeraavin tilanne tuli terveydenhoitajan vastaanotolla, kun heti alkuunsa ilmoitti pääsevänsä kaikkiin terveystietohini, jopa Apottiin johon en itse pääse katsomaan tietojani. Sieltä luetteli sitten kaikki mahdolliset verikokeiden tulokset ja lääkärinkäynnit. Jopa vanhat kirjaukset mielenterveystoimistossa oli käynyt kaikki lukemassa. Kun ei löytynyt ylipaino yms. ongelmaa niin alkoi sitten läpikäynti mielenterveystoimiston kirjauksista. Siis ihan hirveää haukkumista arkaluonteisista asioista! Poraten lähdin sieltä pois. Tätäkö tämä pitkäaikaistyöttömän "auttaminen" on. Ajetaan itsemurhan partaalle.
Siis mitä haukkuivat mielenterveystoimiston kirjauksista?
Tee valitus. Se pitää tehdä aina, kun tulee kohdelluksi väärin.
Tiedän ettei sairaana ja lyttyyn lyötynä jaksa, mutta yritä ainakin.
Tos MOT:n videossa tuli hyvin ilmi toi kaupan alan osa-aikasuus, en yhtään ihmettele sitä että on kohtaanto-ongelmia koska kukaan täysjärkinen ihminen ei hae mihinkään 4-10h/vko duuniin. Ja sitten ne paremmat paikat (30h/vko ja siitä ylöspäin) saa satoja hakemuksia, siinä sitten ne heikommassa asemassa olevat jää jalkoihin eikä edes haastatteluun kutsuta.
Onks teil koskaan semmosta tunnetta et tuntuu et kaikki on vaan jotenkin jämähtänyt paikalleen elämässä ja mikään asia ei etene? Sitä vaan ajelehtii päämäärättömästi, ainut mikä muuttuu on päivämäärä.
Tuntuu melkeen siltä kuin eläisi saman päivä yhä uudelleen ja uudelleen ilman et mikään muuttuu.
Nykypäivän työnantajia riivaa myös pohjaton laiskuus. Ei kertakaikkiaan HALUTA alkaa perehdyttämään/opettamaan uutta työntekijää ja siksi huono palkkaiseen suoraan sanottuna *aska hommaankin ollaan vailla jo valmista superosaajaa.
Saa siinä sitten naukua kun ei löydy sellaista joka olisi yhtäaikaa nuori mutta omaisi 40v kokemusta ja ainakin 8 eri koulutusta ja ties mitä kursseja ja perehtyneisyyttä just siihen alaan.