Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Anssilla pärjää kyllä hyvin.
Mutta muutkin saavat mm
Työmarkkinatuki
Asumistuki
Päiväraha
Toimeentulotuki
Elatustuki
Tarveharkintainen...
Noita kun summaa yhteen niin työtön saa yleensä aina palkan verran tukia.
Eli kallis Ja järjetön systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Anssilla pärjää kyllä hyvin.
Mutta muutkin saavat mm
Työmarkkinatuki
Asumistuki
Päiväraha
Toimeentulotuki
Elatustuki
Tarveharkintainen...Noita kun summaa yhteen niin työtön saa yleensä aina palkan verran tukia.
Eli kallis Ja järjetön systeemi.
Ai että ihan palkan verran tukia, minkäköhänlainen palkka sinulla on oikein mielessäsi? Suomalainen mediaanipalkka on hieman päälle kolme tonnia, työtön saa kyllä tyytyä aika hemmetin paljon pienempiin tukiin, ja edelleen, niillä ei todellakaan lennellä jonnekin etelään.
Vierailija kirjoitti:
Anssilla pärjää kyllä hyvin.
Mutta muutkin saavat mm
Työmarkkinatuki
Asumistuki
Päiväraha
Toimeentulotuki
Elatustuki
Tarveharkintainen...Noita kun summaa yhteen niin työtön saa yleensä aina palkan verran tukia.
Eli kallis Ja järjetön systeemi.
Minä saan asumistukea ja toimeentulotukea, jotka kattavat osan asumisestani asuntolassa. Viidennes työmarkkinatuestanikin menee asumiseen. Toivon, että sinä pääset nauttimaan tästä samasta yltäkylläisyydestä mahdollisimman pian.
Lähtöpalkkani akateemisella taustalla oli hyvä, ja nyt lisäpäivillä teen edelleen osa-aikatöitä.
Hinta on kova: koska juuri päälle parikymppisten äitinä jouduin muuttamaan yli 200 km:n päähän rakkaimmistani, työn vuoksi.
Pari vuotta, ja sitten tuli korona. Nyt siirryimme etätöihin. Eli voisinkin muuttaa taas takaisin lähemmäs nuoria aikuisia lapsiani. Vielä muutama vuosi ennen eläkettä...
Vuodesta 2015 olen ollut anssilla, ja välillä suurin uhrauksin saanut sen säilytettyä. Työnantajat sadistisesti mielellään irtisanovat yli 55-vuotiaat, näin kävi itsellenikin.
Teen osa-aikatyötäni, en ole kahteen vuoteen tavannut lapsiani (:
Voisko tuo spämmääjä perustaa oman ketjun työttömien haukkumiseen eikä pilata tätä ketjua?
Joo kyllähän se kannattaa elää leveästi ja huolettomasti ansiosidonnaisella ja sitten kun ansiosidonnainen loppuu ja hakee töitä niin töitä ei enää saakaan koska pitkäaikaistyötöntä ei juuri kukaan ota töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voit tehdä sitä maailman vanhinta ammattia. Tosin tässä on sukupuolirasismia, vain nainen työllistyy tässä.
Monet setämiehet maksavat nuorukaisen takamuksesta...
Ei, kyllä ne on toiset homot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. äässi- ryhmälle pitää olla hakemuksessa ruksittuna ainakin täällä päin, että ne ihan kaikki mahdolliset työvuorot sopii(osa kun on vielä auki 24/7) tai ei pääse edes siihen videohaastatteluun. Itselläni tyssää nämä haut jo tähän, koska sairauksieni takia en kykene vuoro- ja yötöihin. Aamun ja illan aikan voisi ntehdä osa-aiaktyötä, mutta ei kelpaa tällainen työnhakija minnekään. Turha mennä (jos pääsisikin) pariksi viikoksi tekemään "mikä tahansa vuoro käy"- rytmillä ja siitä sit pitkälle saikulle ja kokonaan pois sieltä kuitenkin, kun terveys ei kestä tällaista rytmiä.
Terveyttäni en enää uhraa tämän enempää, se on mennyt jo Lapsena/nuorena kiitos hyvin sairaan kilpailuyhteiskunnan ja psykopaattien jotka kyllä kelpaavat työyhteisöihin muita sairastuttamana ja tuhoamaan. Ja suut vaahdossa meuhkataa miten osatyökyvyttömät pitää saada töihin. Juujuu, mennään, mennään, mutta miten ja minne?!
Mulle sopii kaikki vuorot, ja olen täysin työkykyinen merkonomin papereilla, ja sain 6 kiitoskirjettä kun suoritin merkonomi tutkinnon näytöt ja valmistuin myös hyvillä arvosanoilla. Silti en kelpaa s-ryhmälle, en pääse edes video haastatteluun.
T: 19kk työttömänä ollut merkonomi
Kirjoittelet tänne aika paljon samansisältöisiä viestejä.
So? Mitä se sun napaas kaivaa? Lähde pois jois ei sun mieltäsi miellytä.
Samat tarinat joka ketjussa, oo että oli sairaalaharjoittelussakin, en ole vielä kuullutkaan. Lähde itse pois;)
Ja edelleen, vittuuks se sun napaa kaivaa saatanan mulkku.
Tuo yksi luulee, että kyseinen henkilö on ollut pelkästään sairaalaharjoittelussa, on ollut jo 20 työpaikassa esim. tehtaassa tes-palkalla mikä loppui, muut työt määräaikaisia. Työtön saa kyllä tiedot potilasohjelmaan ja näkee niiden potilaiden terveystiedot kenen asioita hän hoitaa, tekee samaa työtä kuin osastonsihteeri.
En luule, vaan osaan ulkoa myös tuon mitä kerroit lisäksi, jälleen kerran.
No niin, sitten tiedät, että työttömiä on kaikissa kaupungin ja valtion työpaikoissa sekä yksityisellä eikä he ole vain kotona.
Kun soitat ja kysyt asioitasi niin sinua saattaa palvella myös työtön.
Joku on alapeukuttanut, kyllä minä ainakin vastasin sairaalassa puhelimeen, kun sihteeri oli tauolla, koska minun käskettiin vastaamaan puhelimeen työkokeilussa.
Ja palkkatukityössä on oma työpuhelin mihin asiakkaat soittavat
Että ihmiset voi olla pihalla asioista.
Palkkatukityössä oleva ei ole työtön vaan työllinen.
Itse asiassa yleensä ei ole. Suurin osa palkkatukitöistä on osa-aikaisia jossa samalla nostetaan työttömyyskorvausta palkan lisäksi ja työnhaku pidetään voimassa. Ehkäpä oikempi termi on osa-aikatyötön.

Osa-aikatyössä.
Nykyaikana todella moni on ollut työttömänä. Useat meistä pitkiäkin aikoja.
Todellakin tiedämme mitä on olla työtön ja tiedämme myös sen, että tuet riittävät ilman ansiosidonnaisia ja säästöjä.
Onneksi pääsin taas työelämään kolmen vuoden tauon jälkeen ja nyt tuntuu töitä olevan muillekin kuin työpaikan vaihtajille.
Vierailija kirjoitti:
Anssilla pärjää kyllä hyvin.
Mutta muutkin saavat mm
Työmarkkinatuki
Asumistuki
Päiväraha
Toimeentulotuki
Elatustuki
Tarveharkintainen...Noita kun summaa yhteen niin työtön saa yleensä aina palkan verran tukia.
Eli kallis Ja järjetön systeemi.
Mä saan ansiosidonnaista 900e. Kohta tipun kelan päivärahalle. Asumistukea tai toimeentulotukea en saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N30 kirjoitti:
Työttömiltä tulisi ottaa pois kaikki rahallinen tuki. Asunto pään päälle ja lautasellinen puuroa x 2 päivässä eikä mitään muuta. Alkaisi tekemään mieli töitä aika äkkiä.
Onhan tuo sinunkin kohtelusi sitten, kun jäät työttömäksi?
Aikuisen terveen ihmisen kuuluu huolehtia itse omasta elatuksestaan, eikä olla mankumassa tukiaisia yhteiskunnalta. Jos ei työt huvita, voi elää omilla säästöillään.
Mitäs sinä teet sitten, kun jäät työttömäksi ja ennen pitkää säästösi loppuvat, sinä kysymyksenväistelijä?
Menen taas töihin. Niin olen ennenkin rahattomuustilanteeni ratkaissut. Tt-tukea ja asumistukea olen saanut 0 päivää.

Sinullapa on hieno tilanne, kun voit ihan itse valita, oletko työtön vai et. Luulisi, että noin taitavan ihmisen päässä vilahtaisi ymmärrys siitä, että sinulla ei oikeasti ole kokemusta työttömyydestä. Ja oivallus siitä, että et kuulu tähän keskusteluun millään mittapuulla.
Erittäin hyvä mielipide Hesarissa
Työttömyyden hoito Suomessa on tehotonta, ja siksi työtön pysyy työttömänä
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008408912.html
"SUOMALAINEN työttömyyden hoito on käytännössä aikuisten päivähoitoa, jonka hyöty työttömälle ja työnantajalle on olematon. Järjestelmästä hyötyvät lähinnä eri yritykset sekä virkamiehet, joiden työ koostuu työttömien ohjaamisesta aikuisten päivähoitoon. Erilaiset ilmaistyöt taas vääristävät kilpailua ja haittaavat talouskasvua. Tehottomien toimien vuoksi työtön pysyy työttömänä ja lähinnä ahdistuu."
"Suomessa pitäisi siirtyä vastikkeettomaan perustuloon, joka mahdollistaisi esimerkiksi työttömien paremmat kouluttautumismahdollisuudet sekä paremman työn, lastenhoidon, opiskelun ja monen muun asian joustavamman yhdistämisen."

Se mikä työttömiä nyt eniten ahdistaa on noi hemmetin osa-aika työt, ei oo mitään järkee työttömän laittaa hakemusta johonkin 5h/vko paskaan. Ja 37,5h/vko paikkoihin tulee niin paljon hakemuksia mistä on järjettömän vaikeeta erottua joukosta jos olet kokonaan työtön, työpaikan vaihtajana sulla voi olla pieni tsäänssi päästä haastatteluun. Ei olis iso menoerä firmoille se et ottais työttömän vaikka kuukaudeks töihin näyttämään osaamisen, ja jos hommat toimii niin tekis vakinaisen sopparin. Työnantajilta tarvittaisiin paljon enemmän joustoa, eikä aina sitä hemmetin liikevoiton tavoittelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvä mielipide Hesarissa
Työttömyyden hoito Suomessa on tehotonta, ja siksi työtön pysyy työttömänä
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008408912.html
"SUOMALAINEN työttömyyden hoito on käytännössä aikuisten päivähoitoa, jonka hyöty työttömälle ja työnantajalle on olematon. Järjestelmästä hyötyvät lähinnä eri yritykset sekä virkamiehet, joiden työ koostuu työttömien ohjaamisesta aikuisten päivähoitoon. Erilaiset ilmaistyöt taas vääristävät kilpailua ja haittaavat talouskasvua. Tehottomien toimien vuoksi työtön pysyy työttömänä ja lähinnä ahdistuu."
"Suomessa pitäisi siirtyä vastikkeettomaan perustuloon, joka mahdollistaisi esimerkiksi työttömien paremmat kouluttautumismahdollisuudet sekä paremman työn, lastenhoidon, opiskelun ja monen muun asian joustavamman yhdistämisen."
Se mikä työttömiä nyt eniten ahdistaa on noi hemmetin osa-aika työt, ei oo mitään järkee työttömän laittaa hakemusta johonkin 5h/vko paskaan. Ja 37,5h/vko paikkoihin tulee niin paljon hakemuksia mistä on järjettömän vaikeeta erottua joukosta jos olet kokonaan työtön, työpaikan vaihtajana sulla voi olla pieni tsäänssi päästä haastatteluun. Ei olis iso menoerä firmoille se et ottais työttömän vaikka kuukaudeks töihin näyttämään osaamisen, ja jos hommat toimii niin tekis vakinaisen sopparin. Työnantajilta tarvittaisiin paljon enemmän joustoa, eikä aina sitä hemmetin liikevoiton tavoittelua.[/quote]
Yritystoiminta ei ole hyväntekeväisyyttä. Yrittäjä kantaa aina riskin itse loppuun asti siinä, missä työntekijä pystyy aina lähtemään muualle.
Opi nyt ensin lainaamaan viesti oikealla tavalla ennen kun tuut tänne aukomaan päätäs.

Vielä varmempaa on se että työntekijä lähtee pois osa-aikatyöstä heti kun saa jostain vaikka 10h/vko lisää tunteja, sitren joudutaan taas käyttämään rahaa uuden rekrytointiin. Tää on loputon noidankehä, ei voida tarjota tuntimäärää millä työtön eläisi ja millä saataisiin pidettyä työtön kauemmin samassa yrityksessä ja säästettäisiin rahaa rekrytoinneissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvä mielipide Hesarissa
Työttömyyden hoito Suomessa on tehotonta, ja siksi työtön pysyy työttömänä
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008408912.html
"SUOMALAINEN työttömyyden hoito on käytännössä aikuisten päivähoitoa, jonka hyöty työttömälle ja työnantajalle on olematon. Järjestelmästä hyötyvät lähinnä eri yritykset sekä virkamiehet, joiden työ koostuu työttömien ohjaamisesta aikuisten päivähoitoon. Erilaiset ilmaistyöt taas vääristävät kilpailua ja haittaavat talouskasvua. Tehottomien toimien vuoksi työtön pysyy työttömänä ja lähinnä ahdistuu."
"Suomessa pitäisi siirtyä vastikkeettomaan perustuloon, joka mahdollistaisi esimerkiksi työttömien paremmat kouluttautumismahdollisuudet sekä paremman työn, lastenhoidon, opiskelun ja monen muun asian joustavamman yhdistämisen."
Se mikä työttömiä nyt eniten ahdistaa on noi hemmetin osa-aika työt, ei oo mitään järkee työttömän laittaa hakemusta johonkin 5h/vko paskaan. Ja 37,5h/vko paikkoihin tulee niin paljon hakemuksia mistä on järjettömän vaikeeta erottua joukosta jos olet kokonaan työtön, työpaikan vaihtajana sulla voi olla pieni tsäänssi päästä haastatteluun. Ei olis iso menoerä firmoille se et ottais työttömän vaikka kuukaudeks töihin näyttämään osaamisen, ja jos hommat toimii niin tekis vakinaisen sopparin. Työnantajilta tarvittaisiin paljon enemmän joustoa, eikä aina sitä hemmetin liikevoiton tavoittelua.[/quote]
Yritystoiminta ei ole hyväntekeväisyyttä. Yrittäjä kantaa aina riskin itse loppuun asti siinä, missä työntekijä pystyy aina lähtemään muualle.
Jaha, tähän mielipiteeseen tulee alapeukkuja.
Minä, joka tuon kirjoitin, olen entinen yrittäjä. Nyt olen ollut monta vuotta työtön, eikä kukaan halua palkata niskoilleen entistä yrittäjää, vaikka ammattitaitoa olisi kuinka.
Mikä teidät saa olemaan eri mieltä yritystoiminnan luonteesta? Pitäisikö sen teidän mielestänne olla hyväntekeväisyyttä? Miksi?
Taidat nauttia korkeasta ansiosidonnaisesta, sillä tavallisella työttömyyskorvauksella ei kyllä lennellä äkkilähdöillä etelään.