Lue keskustelun säännöt.
Voiko yksinäisyyden oppia hyväksymään ja elämään sen kanssa?
29.11.2020 |
Koko elämäni olen jotenkin ollut siinä odotuksessa että yksinäisyys menee joskus ohi, masennus helpottaa ja "oikea" elämä alkaa. Näin kolmenkympin lähestyessä olen kuitenkin tajunnut, että niin ei välttämättä koskaan käy. Mulla ei ole paljoa kavereita eikä niin hyviä sosiaalisia taitoja, että voisin saada parisuhteen. Pariin otteeseen naiset ovat osoittaaneet kiinnostusta, mutta omalla pilasin jutut omalla estyneisyydelläni ja ujoudellani. Pitää tulla jotenkin vielä sen tiedon kanssa toimeen, että kaikki olisi voinut mennä toisin.
Miten te muut yksin jääneet olette tulleet toimeen yksinäisyyden kanssa?
Kommentit (36)
Olen 37v ja alan pikkuhiljaa oppia elämään sen asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla sellainen ihmissuhde roikkuja. Miksä niitä sanottiinkaan ?
Sincc
Itse olen hyvin tullut toimeen lapsesta saakka yksinäni tai seurassa. Ei mitään merkitystä. Yksinään kun on niin loistavassa seurassa ;)
Se tais olla läheisriippuvainen se sana mitä hain. Kaikkea sitä palstalta oppii ..
Sincc
Yksinäsi tänne synnyt, yksinäsi täältä lähdet ..
Sincc
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäsi tänne synnyt, yksinäsi täältä lähdet ..
Sincc
Se väliaika tuossa on sitten vain teeskentelyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäsi tänne synnyt, yksinäsi täältä lähdet ..
Sincc
Se väliaika tuossa on sitten vain teeskentelyä...
Jokseenkin ..
Sincc
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kuitenkin vielä nuori! Sinulla on niin paljon vielä edessäpäin - mahdollisuuksia tehdä asioita ja tavata ihmisiä. Jos ottaisit päivän kerrallaan, yritä keksiä jokaisesta päivästä joku hyvä asia, voi auttaa masennukseen. Jos tuntuu, että voisit kehittää sosiaalisia taitojasi, ehkä niitä voisi pienin askelin voimistaa? Vaikka tervehtimällä naapureita, muita tuttuja, kaupan kassaa, miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Olet kuitenkin vielä nuori! Sinulla on niin paljon vielä edessäpäin - mahdollisuuksia tehdä asioita ja tavata ihmisiä. Jos ottaisit päivän kerrallaan, yritä keksiä jokaisesta päivästä joku hyvä asia, voi auttaa masennukseen. Jos tuntuu, että voisit kehittää sosiaalisia taitojasi, ehkä niitä voisi pienin askelin voimistaa? Vaikka tervehtimällä naapureita, muita tuttuja, kaupan kassaa, miten vaan.
Huonoin ohje mitä voi antaa.
Sincc
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu henkilöstä. Nuorempana teki kipeää, nyt olen hyväksynyt asian. Olen 34-v mies, kavereita ei ole ollut ala-asteen jälkeen, enkä ole koskaan seurustellut.
Voi. Itse totesin et en voi pakottaa ihmisiä olee minu seurassa ku miettii kui hirveä oon. Et mun on vaa jätettävä muut rauhaa ja jossen kerta uskalla mennä kiikkuun nii totuttaudun yksinäisyyteen ja näi oon tehny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisinhan minäkin jakaa elämäni sielunkumppanin kanssa, mutta kun en ole teini-iän jälkeen tavannut ketään, jonka haluaisin elämääni. Olen tyytyväisempi yksin kuin kenenkään niiden kanssa, jotka ovat hommaan tarjoutuneet.
Joskus erehtyy haaveilemaan rakkaudesta ja että kaikki vihdoin muuttuisi. Kunnes saa pettyä jälleen kerran.
Vierailija kirjoitti:
Joskus erehtyy haaveilemaan rakkaudesta ja että kaikki vihdoin muuttuisi. Kunnes saa pettyä jälleen kerran.
Tämä.
Riippuu millainen persoona on. Jotkut masentuvat vuosikymmenten kuluessa. Jos sinulla on elämäntehtävä, joka pitää liekkiäsi yllä, niin voit selvitä.
Suomalainen on aina yksin. Pohjanmaan poika oli yksinäinen Äyräpäässä sodassa, vaikka saman kylän pojat olivat vieressä ...kuolemassa.
Olen nyt kohta 48v. Vielä päälle 4-kymppisenä kipuilin asian kanssa. En tiedä mitä tapahtui muutama vuosi sitten, mutta nykyään asia ei vaivaa pätkääkään. Ja suhdekin olisi ollut tarjolla syksyllä kun tapailin erästä naista, mutta ei vaan kiinnostanut.