Mies, oletko kokenut erektio-ongelmia ollessasi sängyssä kauniin naisen kanssa?
Vai onko kyse myytistä? Korreloiko seisokin voimakkuus naisen kauneuden kanssa?
Kommentit (53)
Juu, se on luonnonmukaista. Myös vaihtoehtomiehet tuoksuvat luomulle.
Täältä nousee käsi ylös, olen. Kaksikin tapausta ja niin kauniita naisia että vieläkin harmittaa, sillä tänä päivänä ei niin kävisi. Pitkän parisuhteen jälkeen en vain "osannut" olla muiden kanssa, ei siinä ollut muuta syytä. Mutta aika auttoi ja tulikin aika villi sinkkuvuosi.
Olen kokenut kuvankauniin nuoren naisen kanssa sen, ettei sitten seisonutkaan.
Joten siihen ei välttämättä se naisen ulkonäkö ja seksikkyys vaikuta mitään.
Olen, nykyisen vaimoni kanssa, kun menimme sänkyyn ensi kerran seurustelumme alussa. Olin haaveillut hänestä vuosia, kuului tuttavapiiriini, kuvankaunis aasialaissyntyinen nainen, uskomattoman seksikäs ja hoikka vartalo. Kun sitten näin hänet alasti ensimmäisen kerran, menin täysin lukkoon. En voinut jotenkin uskoa tilannetta todeksi, ja alapää lamaantui. Se oli hirveä tunne, mutta hän ymmärsi. Onneksi myöhemmin homma alkoi toimia, parhaimmillaan 7 kertaakin päivässä. :D
On havaittu, että kaikkein lahjakkaimmat ja vahvimmat orit on huonoja siittäjiä. Kun luokse tuodaan parhaita ja kauneimpa tammoja, siitos puoli ei lähde kulkemaan. Orit kääntävät vain turpaansa pois ja perääntyy. Mutta kun tamma roiskitaan kuralle ja paskalle, ori hyppää sillon heti pukille. Selitys. Lahjakkaimmilla oriilla on huono itseluottamus, aivan kuin lahjakkailla ihmisillä. Komein mies toivoo, että naisessa olisi jokin vika, esim. arpia kasvoissa, silloin hän tuntisi itsensä tasaveroiseksi.
Kuulostaako ihan paskapuheelle?
Vierailija kirjoitti:
On havaittu, että kaikkein lahjakkaimmat ja vahvimmat orit on huonoja siittäjiä. Kun luokse tuodaan parhaita ja kauneimpa tammoja, siitos puoli ei lähde kulkemaan. Orit kääntävät vain turpaansa pois ja perääntyy. Mutta kun tamma roiskitaan kuralle ja paskalle, ori hyppää sillon heti pukille. Selitys. Lahjakkaimmilla oriilla on huono itseluottamus, aivan kuin lahjakkailla ihmisillä. Komein mies toivoo, että naisessa olisi jokin vika, esim. arpia kasvoissa, silloin hän tuntisi itsensä tasaveroiseksi.
Kuulostaako ihan paskapuheelle?
Kuulostaa
Kyllähän sitä melkein aina uusien naisten kanssa oli ekat kerrat vaikeata suorituspaineiden vuoksi, mutta on sitä silti naimisiin päästy ja lapset tehty.
Kaunis tai ruma. Ei sillä ole väliä, ei kulli aina seiso jos fiilis puuttuu. Tai jos on verenkierto ongelmia yms.
Kyllä tässä on perää. Haluaisin panna vähän vaqtimattomamman näköisiä ja ehkä vähän tyhmiåkin naisia, mielellään saa olla yli-tai alipainoinenkin, mutta seurustelukumppaniksi haluaisin fiksun ja nätin.
On käynyt itsellekin. Jotenkin sitä helposti ajattelee kauniin naisen kanssa, että nainen saisi halutessaan paremmankin, ja että nyt ei olla ihan samassa sarjassa tms. Kyseiselle ilmiölle on ihan nimiäkin. Kaligynefobia ja venustrafobia.
On käynyt sekä rakastajattaren, että maksullisen kanssa. Kun laittaa kumin päälle niin homma tyssää. Muuten suu- ym muu hommat toimii, muttta kumi ;(
Ensinmäisellä kerralla todella häikäisevän kuvankauniin naisen kanssa kiihottuu niin paljon että tuntuu ja pelkää että laukeaa n kolmen työnnön jälkeen tai tuntuu riittävän että se ottaa kullin käteen. Toi pelko aiheuttaa lerpahtamisen. Toisaalta kyllä se siitä herää hetken päästä uudestaan kun antaa kaunokaisen kosketella ja koskettelee itse takaisin...
Opiskeluaikoina eräs isokokoinen nainen, puolituttu. Jonkinlainen "vaihtoehtonainen" tai ekohippi, mutta pidin hänestä. Olimme bileissä, keskustelimme paljon. Itse kun olen lyhyehkö, niin meillä oli aika suuri pituusero. Lopulta päädyin hänen asunnolleen. Sekainen huone ja suorastaan paskainen patja lattialla. Joku homehtunut omena haisi asunnossa. Nainen haisi hielle ja kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Tuntui kuin hänellä olisi ollut kaksimetriset jalat. Se patjan paskaisuus ja muu aiheutti, että ei oikein seisonut. Nainen oli pettynyt, mutta ei osoittanut sitä. Älykkäänä ja ihastuttavana ihmisenä otti pienen tauon. Keskusteltiin, hiveltiin ja vähitellen lämmiteltiin. Lopulta seisoi ihan normaalisti ja painoin sitten hiki päässä menemään niiden kirahvijalkojen välissä.
Tykkäsin hänestä, mutta miksi ns. vaihtoehtoihmiset on niin hemmetin paskaisia? Miksi ikäänkuin kuuluu asiaan, että on hikinen ja epäsiisti? Onko likaisuus jotenkin luonnonmukaista?
Ja vielä, hän oli naimisissa... suoritti jotain jatko-opintoja ko. kaupungissa.