Lue keskustelun säännöt.
Miksi on aina niin tärkeää itse ansaita kaikki rahansa?
06.04.2014 |
Miksi sitä korostetaan niin paljon?
Itse olen hyvin ahkera ja työlläni ansainnut ihan sievoisen omaisuuden, mutta sain myös kotoa lähtiessäni yhtä sun toista. Opintoni rahoitettiin ja minulle ostettiin asunto. Oli hienoa aloittaa elämä niin, kultalusikka suussa niinkuin sanotaan. Siitä lähdin sitten vaurastumaan ja olen kovalla työllä ja ahkeruudella nyt tilanteessa, että voin tehdä omille lapsilleni samoin: antaa kunnon pesämunan heille käyttöön, kun he pian lähtevät omilleen. Hekin ovat hyvin kunnianhimoisia ja ahkeria.
Mikä tässä nyt sitten on niin kamalaa? Miksi olisi ollut parempi, etten olisi saanut kotoa tätä kaikkea? Mitä jäi oppimatta?
Kommentit (73)
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:29"]
Kukaan ketjuun kirjoittavista ei tietenkään perikään mitään?
[/quote]
Kyllä he perivät, mutta eihän perintöä ole pakko ottaa vastaan. Jos haluaa tulla omalla työllään toimeen, minusta se kannattaa viedä loppuun saakka. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, eikä itsekään hankkia mitään omaisuutta lapsille myöhemmin perinnöksi. Perintö nousee helposti 500 000e ja yli, joten kannattaa miettiä tarkkaan!! Sellaista helppoa rahaa, ansaitsematonta ja itsenäisyyttä uhkaavaa ei kannata ottaa vastaan.
[/quote]
Täähän on nyt aivan eri asia, koska ei se kuollut ihminen enää itse niitä rahojaan tarvitse...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
48 symppaan sua todella ja nostan sulle hattua, että olet jaksanut opiskella. Mutta kun itse olen saanut kasvaa toisin, en koe, että muakaan tarvitsisi sen takia halveksia (en tarkoita sua). Ennen halveksittiin köyhiä, nyt rikkaita, siis syntymärikkaita. Sekin tuntuu vähän epäreilulta.
Mulle tuli tästä aloituksesta mieleen vaan se, että kotiäidit "kasvattaa" lapsilaumaansa kotona vuodesta toiseen ja elävät miehensä tuloillta tai erilaisten tukien varassa. =)
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:29"]
Kukaan ketjuun kirjoittavista ei tietenkään perikään mitään?
[/quote]
Kyllä he perivät, mutta eihän perintöä ole pakko ottaa vastaan. Jos haluaa tulla omalla työllään toimeen, minusta se kannattaa viedä loppuun saakka. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, eikä itsekään hankkia mitään omaisuutta lapsille myöhemmin perinnöksi. Perintö nousee helposti 500 000e ja yli, joten kannattaa miettiä tarkkaan!! Sellaista helppoa rahaa, ansaitsematonta ja itsenäisyyttä uhkaavaa ei kannata ottaa vastaan.
[/quote]
Täähän on nyt aivan eri asia, koska ei se kuollut ihminen enää itse niitä rahojaan tarvitse...
[/quote]
Tarvitseeko eläkeläinen, jonka eläke on vaikkapa 10 00 €?
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:37"][quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:29"]
Kukaan ketjuun kirjoittavista ei tietenkään perikään mitään?
[/quote]
Kyllä he perivät, mutta eihän perintöä ole pakko ottaa vastaan. Jos haluaa tulla omalla työllään toimeen, minusta se kannattaa viedä loppuun saakka. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, eikä itsekään hankkia mitään omaisuutta lapsille myöhemmin perinnöksi. Perintö nousee helposti 500 000e ja yli, joten kannattaa miettiä tarkkaan!! Sellaista helppoa rahaa, ansaitsematonta ja itsenäisyyttä uhkaavaa ei kannata ottaa vastaan.
[/quote]
Täähän on nyt aivan eri asia, koska ei se kuollut ihminen enää itse niitä rahojaan tarvitse...
[/quote]
Mutta eihän tässä nyt puhuttu perheistä, missä vanhemmat tarvitsevat kaikki rahansa elääkseen itse, vaan sen tyyppisistä, joilla on parikymmentä sijoutusasuntoa, ja lapselle asunnon osto on pikkujuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:29"]
Kukaan ketjuun kirjoittavista ei tietenkään perikään mitään?
[/quote]
Kyllä he perivät, mutta eihän perintöä ole pakko ottaa vastaan. Jos haluaa tulla omalla työllään toimeen, minusta se kannattaa viedä loppuun saakka. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, eikä itsekään hankkia mitään omaisuutta lapsille myöhemmin perinnöksi. Perintö nousee helposti 500 000e ja yli, joten kannattaa miettiä tarkkaan!! Sellaista helppoa rahaa, ansaitsematonta ja itsenäisyyttä uhkaavaa ei kannata ottaa vastaan.
[/quote]
Täähän on nyt aivan eri asia, koska ei se kuollut ihminen enää itse niitä rahojaan tarvitse...
[/quote]
Tarvitseeko eläkeläinen, jonka eläke on vaikkapa 10 00 €?
[/quote]
Korjaan: 10 000 €
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:37"][quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:29"]
Kukaan ketjuun kirjoittavista ei tietenkään perikään mitään?
[/quote]
Kyllä he perivät, mutta eihän perintöä ole pakko ottaa vastaan. Jos haluaa tulla omalla työllään toimeen, minusta se kannattaa viedä loppuun saakka. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, eikä itsekään hankkia mitään omaisuutta lapsille myöhemmin perinnöksi. Perintö nousee helposti 500 000e ja yli, joten kannattaa miettiä tarkkaan!! Sellaista helppoa rahaa, ansaitsematonta ja itsenäisyyttä uhkaavaa ei kannata ottaa vastaan.
[/quote]
Täähän on nyt aivan eri asia, koska ei se kuollut ihminen enää itse niitä rahojaan tarvitse...
[/quote]
Mutta eihän tässä nyt puhuttu perheistä, missä vanhemmat tarvitsevat kaikki rahansa elääkseen itse, vaan sen tyyppisistä, joilla on parikymmentä sijoutusasuntoa, ja lapselle asunnon osto on pikkujuttu.
[/quote]
Niin, ja he eivät saa ostaa lapselleen vaikkapa yksiötä opiskelukaupungista ja muutaman vuoden vanhaa käytettyä pikkuautoa ja laittaa tilille 1000 euroa kuussa, ettei tarvitse käydä opiskelun ohella työssä. Ei mitään luksuselämää, mutta opiskelijaelämää helpottavaa auttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin tähän ketjuun kommentoimaan väitettä koskien sitä että omillaan pärjäämistä korostavat vain ne jotka eivät kotoa mitään olisi saaneet.
VÄÄRIN.
Itse olen hyvin varakkaasta perheestä, vanhemmat osti ajokortin ja uuden auton minulle 18v. lahjaksi. Sen jälkeen he olisivat ostaneet minulle asunnon ja kustantaneet mitkä tahansa opinnot missä tahansa. Koskaan eivät kieltäytyisi jos rahaa pyytäisin.
Tässä vaiheessa puhalsin pelin poikki, kiitos mutta ei kiitos.
Nyt 30-vuotiaana kiittelen omaa viisauttani silloin penskana. Olen nyt itsekin äiti ja kovasti olen tehnyt hanttihommia, elantoni repinyt työllä ja tuskalla. En ole silti urakeskeinen.
Minulla on yhä se sama auto jonka silloin sain, olen pitänyt siitä hyvää huolta. Minulla ei ole juuri rahaa mutta olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni verratessani sitä omien sisarusteni ja serkusteni elämään.
Kaikki (!!!) sisarukseni ja serkut asuvat vanhempien ostamissa kämpissä, he ovat samaa ikäluokkaa kuin minä. Kellään heistä ei ole lukion jälkeistä tutkintoa sillä yliopistossa on vaihdettu pääainetta kuin sukkia, samoin kullankaivaja-kumppaneita. Kellään ei ole lapsia - onneksi sillä he itse käyttäytyvät kuin omat uhmaikäiset lapseni. Pieni vastuun kantaminen siitä omasta elämästä ja ennen kaikkea irtaantuminen vanhemmista tekisi todella terää. Sukujuhlissa häpeillen kuuntelen kuinka he tiuskivat vanhemmilleen vaikka vanhemmat on heille kaikkensa antaneet. Vanhempi sukupolvi tuntuu jo pelkäävän kuka heidät vanhuksina sitten huolehtii kun vastuu on aikuisille lapsille vieras asia.
Uskon että pieni apu, esim. ajokortti ja aikuiselle lapselle ruokakassin vieminen silloin tällöin ei ole haitaksi mutta rajansa kaikella. Kohtuus on varmasti vaikeaa löytää mutta löydettävissä, uskon näin.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 12:48"]
Minä en saanut kotoa lähtiessäni paljon mitään, ei ollut vanhemmilla mitä antaa. En ole myöskään ahkera, teen mieluummin jotain muuta kuin töitä. Onnekseni opin jo vuosia sitten, että ajatukset luovat todellisuutta. Niinpä minun ei tarvitse koskaan kärsiä puutetta, minulla on aina kaikkea mitä tarvitsen ja opetan lapsillemmekin, että raha kasvaa puussa, ei tarvitse kuin ojentaa kätensä ja ottaa.
En siis elä sossutuilla, vaan vedän puoleeni rahaa ja tavaraa muilla keinoin. Harmittaa, kun ei lähes kukaan usko, että tämä on mahdollista, mutta minkäs teet. Saan siis kaiken haluamani ilman ponnisteluita ja työntekoa, ellei ajatustyötä ja keskittymistä lasketa sellaiseksi! Itse en laske, koska tällainen ajatustyö on pelkkä nautinto.
[/quote]
En lukenut vielä, tuliko tähän vastauksia, mutta ymmärrän, mitä tarkoitat! Mulle käy usein ihan samoin, juuri kun tarvitsen jotain, saan sen tai jostain ilmestyy rahaa. Toki nyt ei puhuta mistään merkkilaukuista, vaan ihan perusjutuista. En vaadi hurjaa elintasoa, vaan sen, mitä elämiseen tarvitsee, ja aina joskus mahdollisuuden matkustaa. Jotenkin ihmeessä olen aina pärjännyt, usein toki ihan itse tekemälläni työllä, mutta sille on tullut kysyntää juuri oikeaan aikaan. Tai joku läheinen on auttanut juuri oikealla hetkellä, tai sitten jotain ihan muuta hyvää tuuria, kuten arpajaisvoitot, työstä maksetut monet matkat ym. Itselleni on kehittynyt ajatus, että elämä kantaa. :)Tosin en vielä ole osannut ratkaista sitä ristiriitaa, miksi niin moni kuolee sitten nälkään :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on tarkkaan määritelty mitä ja kuka saa omistaa ja periä. Ulkomailla ts. ns. Vanhassa Euroopassa ei ajatella noin. Kukaan ei jaksa pitää yllä ihannetta "ansaitsen itse rahani", koska vanhoja rikkaita sukuja on pilvin pimein.
48 viestin kirjoittanut jatkaa:
Niin siis, en minä ainakaan halveksi varakkaita ihmisiä tai sitä, että he auttavat lapsiaan vaikka itse olenkin tosi vaatimattomista oloista enkä koskaan ole saanut minkäänlaista taloudellista avustusta vanhemmiltani opiskeluideni aikana, vaikka monia tiukkoja paikkoja on ollut. Kuten aiemmassa viestissä kirjoitin, enemmän tunnen kateutta heitä kohtaan, että heidän vanhempansa/muu suku on tehnyt taloudellisesti parempia ratkaisuja kuin omat vanhempani. Tosin, usea varakkaista oloista tuleva kaverini ei jotenkin yhtään ymmärrä minun tilannettani. Esim sitä, että en ihan oikeasti missään tilanteessa pysty saamaan apua vanhemmiltani. Se on monen kaverini vaikea hyväksyä, heidän on jotenkin mahdotonta edes käsittää sellaista tilannetta. Tähän kaatui yksi seurustelusuhteenikin eikä poikaystäväni edes ollut mikään todella rikas, mutta ihan hyvistä oloista. Ja tottakai vaihtaisin heti paikkaa sellaisen ihmisen kanssa, jolla on taloudellisesti turvattu elämä. Minä en saa mistään taloudellista apua vaikka kuinka tiukka paikka tulisi ja kyllä se vaikuttaa moneen asiaan elämässä. Ainoa positiivinen asia on se, että jossain vaiheessa valmistun hyvään ammattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:53"]
Kaikki (!!!) sisarukseni ja serkut asuvat vanhempien ostamissa kämpissä, he ovat samaa ikäluokkaa kuin minä. Kellään heistä ei ole lukion jälkeistä tutkintoa sillä yliopistossa on vaihdettu pääainetta kuin sukkia, samoin kullankaivaja-kumppaneita. Kellään ei ole lapsia - onneksi sillä he itse käyttäytyvät kuin omat uhmaikäiset lapseni. Pieni vastuun kantaminen siitä omasta elämästä ja ennen kaikkea irtaantuminen vanhemmista tekisi todella terää. Sukujuhlissa häpeillen kuuntelen kuinka he tiuskivat vanhemmilleen vaikka vanhemmat on heille kaikkensa antaneet.
[/quote]
Ikävää, että sun suvussa on käynyt noin.
Itse tunnen aika paljon tuollaisia ihmisiä, jotka on saaneet ihan kaiken nuorena, autot, asunnot yms. ne on kaikki erittäin menestyneitä ihmisiä, ja tasapainoisia verrattuna niihin, jotka ei saaneet mitään. Niillä on ehjät avioliitot, monet on jo nykyään miljonäärejä, tiiviit suhteet sukuunsa ja auttavat paljon toisiaan jne.
Luulen, että suurin osa noista, joita on paljon autettu, on tuollaisia, enkä usko kärsimyksen ja pelon selviytymisestä kasvattavan kenestäkään parempaa ihmistä.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:53"]
Tulin tähän ketjuun kommentoimaan väitettä koskien sitä että omillaan pärjäämistä korostavat vain ne jotka eivät kotoa mitään olisi saaneet.
VÄÄRIN.
Itse olen hyvin varakkaasta perheestä, vanhemmat osti ajokortin ja uuden auton minulle 18v. lahjaksi. Sen jälkeen he olisivat ostaneet minulle asunnon ja kustantaneet mitkä tahansa opinnot missä tahansa. Koskaan eivät kieltäytyisi jos rahaa pyytäisin.
Tässä vaiheessa puhalsin pelin poikki, kiitos mutta ei kiitos.
Nyt 30-vuotiaana kiittelen omaa viisauttani silloin penskana. Olen nyt itsekin äiti ja kovasti olen tehnyt hanttihommia, elantoni repinyt työllä ja tuskalla. En ole silti urakeskeinen.
Minulla on yhä se sama auto jonka silloin sain, olen pitänyt siitä hyvää huolta. Minulla ei ole juuri rahaa mutta olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni verratessani sitä omien sisarusteni ja serkusteni elämään.
Kaikki (!!!) sisarukseni ja serkut asuvat vanhempien ostamissa kämpissä, he ovat samaa ikäluokkaa kuin minä. Kellään heistä ei ole lukion jälkeistä tutkintoa sillä yliopistossa on vaihdettu pääainetta kuin sukkia, samoin kullankaivaja-kumppaneita. Kellään ei ole lapsia - onneksi sillä he itse käyttäytyvät kuin omat uhmaikäiset lapseni. Pieni vastuun kantaminen siitä omasta elämästä ja ennen kaikkea irtaantuminen vanhemmista tekisi todella terää. Sukujuhlissa häpeillen kuuntelen kuinka he tiuskivat vanhemmilleen vaikka vanhemmat on heille kaikkensa antaneet. Vanhempi sukupolvi tuntuu jo pelkäävän kuka heidät vanhuksina sitten huolehtii kun vastuu on aikuisille lapsille vieras asia.
Uskon että pieni apu, esim. ajokortti ja aikuiselle lapselle ruokakassin vieminen silloin tällöin ei ole haitaksi mutta rajansa kaikella. Kohtuus on varmasti vaikeaa löytää mutta löydettävissä, uskon näin.
[/quote]
Hyvin pitkälle sama havainto. Joka lastaan rakastaa, se hänet laittaa myös ponnistelemaan. Ihminen joka ei koskaan joudu pinnistelemään elantonsa eteen, jää syöttilääksi, jolle elämän realiteetit ovat epäselvät. Ihminen tarvitsee vastuksia kasvaakseen ja kokeakseen elämänsä merkitykselliseksi. Näin se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:53"]
Kaikki (!!!) sisarukseni ja serkut asuvat vanhempien ostamissa kämpissä, he ovat samaa ikäluokkaa kuin minä. Kellään heistä ei ole lukion jälkeistä tutkintoa sillä yliopistossa on vaihdettu pääainetta kuin sukkia, samoin kullankaivaja-kumppaneita. Kellään ei ole lapsia - onneksi sillä he itse käyttäytyvät kuin omat uhmaikäiset lapseni. Pieni vastuun kantaminen siitä omasta elämästä ja ennen kaikkea irtaantuminen vanhemmista tekisi todella terää. Sukujuhlissa häpeillen kuuntelen kuinka he tiuskivat vanhemmilleen vaikka vanhemmat on heille kaikkensa antaneet.
[/quote]
Ikävää, että sun suvussa on käynyt noin.
Itse tunnen aika paljon tuollaisia ihmisiä, jotka on saaneet ihan kaiken nuorena, autot, asunnot yms. ne on kaikki erittäin menestyneitä ihmisiä, ja tasapainoisia verrattuna niihin, jotka ei saaneet mitään. Niillä on ehjät avioliitot, monet on jo nykyään miljonäärejä, tiiviit suhteet sukuunsa ja auttavat paljon toisiaan jne.
Luulen, että suurin osa noista, joita on paljon autettu, on tuollaisia, enkä usko kärsimyksen ja pelon selviytymisestä kasvattavan kenestäkään parempaa ihmistä.
[/quote]
No mutta, miljonäärit ovat ihan oma rotunsa, heitä eivät maailman murheet kosketa, koska he voivat ostaa itselleen kaiken mahdollisen. Eli puhutaan marginaalista, ei tavallisten ihmisten elämästä. Tästä kommentista jo voi päätellä, että aika paljon on jäänyt elämässä oppimatta.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 15:11"]
Hyvin pitkälle sama havainto. Joka lastaan rakastaa, se hänet laittaa myös ponnistelemaan. Ihminen joka ei koskaan joudu pinnistelemään elantonsa eteen, jää syöttilääksi, jolle elämän realiteetit ovat epäselvät. Ihminen tarvitsee vastuksia kasvaakseen ja kokeakseen elämänsä merkitykselliseksi. Näin se vain on.
[/quote]
Ihan totta, kaikki nuo päihdeongelmaiset, mielenterveysongelmaiset, ja köyhät ovat ns. vanhan rahan suvuista, koska ne ei ole oppineet "ponnistelemaan" (mutta toisaalta sun logiikalla ns. murtuneet ihmiset, jotka on kärsineet, varmaan kokee elämänsä mielekkääksi), ja kaikki pörssiyhtiöiden johtajat, tutkijat yms. ovat tietysti perheistä, joissa ne on laitettu vähän kärsimään, eikä ole annettu mitään kotoa...
Vai miten se nyt menikään.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 15:13"]
No mutta, miljonäärit ovat ihan oma rotunsa, heitä eivät maailman murheet kosketa, koska he voivat ostaa itselleen kaiken mahdollisen. Eli puhutaan marginaalista, ei tavallisten ihmisten elämästä. Tästä kommentista jo voi päätellä, että aika paljon on jäänyt elämässä oppimatta.
[/quote]
Mutta eikö teidän kärsimysihannoitsijoiden mukaan juuri miljönääriperheisiin syntyneillä pitäisi mennä huonoiten? Nyt niitä ei kosketa maailman murheet, mutta niidenhän piti olla paskahousuisia luusereita, kun ovat saaneet jo nuorena omat asunnot, autot, osinkotuottoja jne?
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:53"]
Tulin tähän ketjuun kommentoimaan väitettä koskien sitä että omillaan pärjäämistä korostavat vain ne jotka eivät kotoa mitään olisi saaneet.
VÄÄRIN.
Itse olen hyvin varakkaasta perheestä, vanhemmat osti ajokortin ja uuden auton minulle 18v. lahjaksi. Sen jälkeen he olisivat ostaneet minulle asunnon ja kustantaneet mitkä tahansa opinnot missä tahansa. Koskaan eivät kieltäytyisi jos rahaa pyytäisin.
Tässä vaiheessa puhalsin pelin poikki, kiitos mutta ei kiitos.
Nyt 30-vuotiaana kiittelen omaa viisauttani silloin penskana. Olen nyt itsekin äiti ja kovasti olen tehnyt hanttihommia, elantoni repinyt työllä ja tuskalla. En ole silti urakeskeinen.
Minulla on yhä se sama auto jonka silloin sain, olen pitänyt siitä hyvää huolta. Minulla ei ole juuri rahaa mutta olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni verratessani sitä omien sisarusteni ja serkusteni elämään.
Kaikki (!!!) sisarukseni ja serkut asuvat vanhempien ostamissa kämpissä, he ovat samaa ikäluokkaa kuin minä. Kellään heistä ei ole lukion jälkeistä tutkintoa sillä yliopistossa on vaihdettu pääainetta kuin sukkia, samoin kullankaivaja-kumppaneita. Kellään ei ole lapsia - onneksi sillä he itse käyttäytyvät kuin omat uhmaikäiset lapseni. Pieni vastuun kantaminen siitä omasta elämästä ja ennen kaikkea irtaantuminen vanhemmista tekisi todella terää. Sukujuhlissa häpeillen kuuntelen kuinka he tiuskivat vanhemmilleen vaikka vanhemmat on heille kaikkensa antaneet. Vanhempi sukupolvi tuntuu jo pelkäävän kuka heidät vanhuksina sitten huolehtii kun vastuu on aikuisille lapsille vieras asia.
Uskon että pieni apu, esim. ajokortti ja aikuiselle lapselle ruokakassin vieminen silloin tällöin ei ole haitaksi mutta rajansa kaikella. Kohtuus on varmasti vaikeaa löytää mutta löydettävissä, uskon näin.
[/quote]
Tää nyt oli ihan keksitty juttu :)
Kokeilkaapa varsin tuota tavaroiden / rahan / jonkin toivottavan tilanteen tai tapahtuman vetämistä puoleenne. Se on aika järisyttävää kun sen oppii. Elämä soljuu helposti eteenpäin. Rikkauksia ei kerry, mutta mitäpä niillä tekeekään? Kun elämä virtaa, raha virtaa luoksesi ja taas sinulta eteenpäin, mutta koskaan et koe puutetta mistään.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 16:15"]
Kokeilkaapa varsin tuota tavaroiden / rahan / jonkin toivottavan tilanteen tai tapahtuman vetämistä puoleenne. Se on aika järisyttävää kun sen oppii. Elämä soljuu helposti eteenpäin. Rikkauksia ei kerry, mutta mitäpä niillä tekeekään? Kun elämä virtaa, raha virtaa luoksesi ja taas sinulta eteenpäin, mutta koskaan et koe puutetta mistään.
[/quote]
Monet tosi rikkaathan elää myös tuon periaatteen mukaan, ja uskovat esim. feng shuihin, saattavat lennättää aasiasta jonkun feng shui konsultin katsastamaan uudet toimistorakennuksensa yms.
Tiedän yhden biljonäärin, jonka periaate on, että to keep something you have, you give it away.
Mutta nämähän on sellaisia halveksuttavia hörhöjuttuja, joihin ei tosimiehet ja tosinaiset usko :)
Minun äitini on monen mutkan kautta joutunut matalapalkka-alalle siivoojaksi ja isä on ollut jo pidemmän aikaa työttömänä. Olemme kuitenkin aina jostain kumman syystä asuneet hyvätuloisten alueella Espoossa, tosin tällä hetkellä vanhempani asuvat pienessä kaupungin kerrostalossa eli suurin osa kaveripiiristäni tulee varakkaista tai ainakin hyvätuloisista oloista. Itse olen asunut vähän yli kaksi vuotta omillani ja opiskelen tällä hetkellä oikeustieteellisessä. Vanhemmillani ei ole mitään mahdollisuuksia auttaa minua taloudellisesti ja olenkin niska limassa tehnyt töitä jo lukioikäisestä lähtien ja nyt yliopisto-opintojen ohella. Ja kyllä tämä on luonteenlujuutta kasvattanut, mutta myös vaikuttanut luonteeseen vähän negatiivisestikin. Jotenkin koko ajan elän pelossa, etten pärjää: tähän mennessä olen pärjännyt ainoastaan sillä, että olen itse onnistunut saamaan työpaikan. Ei kuitenkaan tässä taloudellisessa tilanteessa ole varmaa, että töitä riittää koko opiskelujen ajaksi. Eri tilannehan on sitten, kun joku päivä valmistun. Koen myös jonkinlaista kateutta niitä kohtaan, joilla vanhemmat edes jonkin verran voi auttaa taloudellisesti tiukan paikan tullen ja jollain tapaa toivon, että omat vanhempani olisivat "hoitaneet" asiansa vähän paremmin. Eli en koe, että olisin mitenkään parempi ihminen kuin muut, koska olen todella itse ansainnut ihan kaikki pienet rahani. Ja jos ikinä itse hankin lapsia, haluan heille järjestää semmoiset olot, että apua saa silloin kun tarvitsee ja että he pystyisivät edes vähän paremmin keskittymään itse opiskeluun, kun mitä itse olen pystynyt.