Opintotukea ei enää saa toiseen tutkintoon
Aika kova päätös. Ekalla kerralla pitää osua ammatinvalinta kohdallaan.
Kommentit (136)
Oikeansuuntainen päätös.
Varsin hyvin tämän Pisa-kansan aikuiset (18-vuotta ja yli) osaavat arvioida minne mennä opiskelemaan. Näin osattiin ennenkin ja ihan hyvin meni. Nykyään ikuinen opiskelu on leeboilua ja pitkitettyä teinileikkiä toisten maksamana.
Ei kannata mennä opiskelmaan enkelitanssia, basson soittoa tai poppananhuovutusta kun lähes varmasti tietää, että näillä aloilla ei ole töitä.
Ja jos ei tätä tajua ja samaan aikaan saa äänestää, ajaa rekkaa ja juoda tiukkaa viinaa, niin silloin on jotain ymmärryksessä pahasti vialla.
Eihän tuo kiellä opiskelemista, siitä vain ei saa enää tukea.
Itse olen opiskellut yo-pohjaisen ammattitutkinnon. Samalta alalta on myös AMK- ja kandintutkinnot. Nyt on työn alla samanaikaisesti sekä ylempi AMK-tutkinto ja maisterintutkinto. Senttiäkään en ole nostanut opintotukea mihinkään näistä. Ensimmäistä koulua lukuunottamatta olen opiskellut työn ohessa ja sisään on päässyt AMK:n alempaa tutkintoa lukuunottamatta pelkillä papereilla.
Kohtuu ilmaistakin on ollut opiskelu, ainoastaan yliopistossa on lukukausimaksut. Enemmän on ollut kiinni omasta viitseliäisyydestä kuin mistän muusta.
Todennäköisesti amk-tutkinto rinnastetaan yliopiston kandiin, eli siihen et saa opintotukea vaan vasta maisteriohjelmaan, jos nyt siihen suoraan sattuisit pääsemään. Jos et, niin sitten et mene. Tästä on taas Katainen ja kumppanit pitänyt huolen.
Saa kyllä olla viimeinen kerta, kun Kokoomus laitetaan Suomen pääministeripuolueeksi! Juuri vähän aikaa sitten oli juttua, miten itse asiassa työuria pitäisi parantaa keskivaiheelta, jotta siitä olisi jotain taloudellista hyötyä. Mutta tämä meidän hallitus vain jatkaa ja jatkaa nuorten ihmisten ahdistelua ja samalla heikentää sitä keskivaiheen työurakehitystä.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 20:58"]
Eihän tuo kiellä opiskelemista, siitä vain ei saa enää tukea.
Itse olen opiskellut yo-pohjaisen ammattitutkinnon. Samalta alalta on myös AMK- ja kandintutkinnot. Nyt on työn alla samanaikaisesti sekä ylempi AMK-tutkinto ja maisterintutkinto. Senttiäkään en ole nostanut opintotukea mihinkään näistä. Ensimmäistä koulua lukuunottamatta olen opiskellut työn ohessa ja sisään on päässyt AMK:n alempaa tutkintoa lukuunottamatta pelkillä papereilla.
Kohtuu ilmaistakin on ollut opiskelu, ainoastaan yliopistossa on lukukausimaksut. Enemmän on ollut kiinni omasta viitseliäisyydestä kuin mistän muusta.
[/quote]
Kaikenlaisia pilipalitutkintoja voikin opiskella työn ohessa, on pelkkää kirjatenttiä ja esseetä. Mutta ne oikeat yliopisto-opinnot vaativat läsnäoloa keskellä päivää. Opiskele siinä sitten työn ohessa.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:00"]
Mulle on suuri mysteeri se, miten valtio aikoo sijoittaa kymmenet tuhannet ihmiset, jotka huomaavat ettei sillä ekalla tutkinnolla työllisty. Ammattikorkeakoulut juuri luotiin viime laman aikaan siksi, ettei synny syrjäytyneiden ja turhautuneiden, yhteiskunnasta vieraantuneiden nuorten sukupolvea, jolle ei ole tarjota työtä. Ne olivat vähän kuin tulva-altaita joissa ihmisille annettiin toivoa, uusi koulutus ja kansalle pääomaa. Ja tämä nimenomaan on korkeakoulutuksen yksi tehtävä; yhteiskuntarauhan ylläpitäminen.
Nyt koulutusta ajetaan alas, nuorille ei käytännössä anneta enää mitään valinnanmahdollisuuskia, alaa et voi vaihtaa, uutta tutkintoa ei voi lukea, työttömyys on huipussaan, töitä ei ole, nuorisotakuu oli surkea floppi....saa siinä pieni ihminen miettiä mitä elämällään alkaisi tehdä. Typerää ja lyhytnäköistä politiikkaa tämä nykyinen politiikkaa, ei tällä rakenneta eväitä lamasta selviämiseksi.
[/quote]
Se on ihan oikein. Ihmisen pitää osata ennakoida asioita. Tuohan ei estä sitä että tutkinnon suorittaa työn ohessa. Aikuisopinnoissa voi käydä erikseen töissä ja erikseen opiskella.
Kyllä täysipäiväiset koulut pitää varata niille jotka havittelee ensimmäistä koulutusta. Ensiksi korkeakoulututkinto pitäisi saada mahdollisimman laajalle väestölle ja sitten vasta miettiä toisia tutkintoja. Nyt jotkut eivät pääse ollenkaan opiskelemaan niiden takia jotka hakevat toiseen koulutukseen
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:03"]
Oikeasti aika kurjaa, kuinka moni nuori voi olla varma, mitä haluaa tehdä työkseen varmasti... Eli jatkossa sitten kärsit alallasi tai kouluttaudut omalla rahalla? Siihen ei kyllä ole monella varaa.
[/quote]
Kyllä ihmisen pitää tietää mitä haluaa tehdä. Valtion pitää ensimmäiseksi yrittää mahdollisimman monelle mahdollisuus saada korkeakoulututkinto eikä niin että osa väestöstä kouluttautuu kaksi-kolme kertaa korkeakoulun/yliopiston ja toiset ei pääse ollenkaan opiskelemaan
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:04"]
No tämä johtaa siihen, että niitä välivuosia pidetään nykyisten parin sijasta parikymmentä. In your face, tyhmät päättäjät. Harmi vaan, että osuu myös omaan nilkkaan nää tyhmien päätösten tuomat haitat.
[/quote]
Ei muuten pidetä kun oikeudet välivuosiin poistetaan ja opiskeluaikoja lyhennetään.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:00"]
Mulle on suuri mysteeri se, miten valtio aikoo sijoittaa kymmenet tuhannet ihmiset, jotka huomaavat ettei sillä ekalla tutkinnolla työllisty. Ammattikorkeakoulut juuri luotiin viime laman aikaan siksi, ettei synny syrjäytyneiden ja turhautuneiden, yhteiskunnasta vieraantuneiden nuorten sukupolvea, jolle ei ole tarjota työtä. Ne olivat vähän kuin tulva-altaita joissa ihmisille annettiin toivoa, uusi koulutus ja kansalle pääomaa. Ja tämä nimenomaan on korkeakoulutuksen yksi tehtävä; yhteiskuntarauhan ylläpitäminen.
Nyt koulutusta ajetaan alas, nuorille ei käytännössä anneta enää mitään valinnanmahdollisuuskia, alaa et voi vaihtaa, uutta tutkintoa ei voi lukea, työttömyys on huipussaan, töitä ei ole, nuorisotakuu oli surkea floppi....saa siinä pieni ihminen miettiä mitä elämällään alkaisi tehdä. Typerää ja lyhytnäköistä politiikkaa tämä nykyinen politiikkaa, ei tällä rakenneta eväitä lamasta selviämiseksi.
[/quote]
Se on ihan oikein. Ihmisen pitää osata ennakoida asioita. Tuohan ei estä sitä että tutkinnon suorittaa työn ohessa. Aikuisopinnoissa voi käydä erikseen töissä ja erikseen opiskella.
Kyllä täysipäiväiset koulut pitää varata niille jotka havittelee ensimmäistä koulutusta. Ensiksi korkeakoulututkinto pitäisi saada mahdollisimman laajalle väestölle ja sitten vasta miettiä toisia tutkintoja. Nyt jotkut eivät pääse ollenkaan opiskelemaan niiden takia jotka hakevat toiseen koulutukseen
[/quote]
Ei korkeakouluttautuminen "mahdollisimman laajalle väestölle" ole mikään hyve. Yliopistot markkinoivat kaikenlaista huttua nuorille ihmisille, joita hallituksen politiikan mukaisesti painostetaan nopeisiin opiskeluratkaisuihin. Näillä aloilla työllisyys sitten paljastuukin huonoksi eikä välttämättä ihminen ole edes motivoitunut koko alaan. Lopettaa ei vain voi, kun opinto-oikeutta on rajoitettu ja toiseen tutkintoon pääseminen tehty jo muutenkin hankalaksi. Nyt vielä kiristetään loputkin opintotuet pois niiltä erityisen motivoituneilta ja lahjakkailta, jotka pääsisivät ilman uusien ylioppilaiden bonuspisteitäkin sisään. Kun yhden kerran painostettuna ja hoputettuna valitset väärin, niin sittenkö siitä pitäisi kärsiä koko loppuikä, että joku keskinkertainen tyhmyri pääsisi opiskelemaan sitä sinun unelma-alaasi, jolle hän sitten taas ei välttämättä oikeasti sovellukaan, mutta ei voi vaihtaa alaa itselleen sopivammaksi jne. Todella julman noidankehän ovat nämä meidän entiset opiskelijapoliitikkomme ja ruokalan nurkassa notkuneet ikuisuusopiskelijat kehittäneet nuoremmilleen.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:24"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:21"]
Ihan oikea päätös. Ei ole valtion vastuulla elättää ns. 'ikuisia opiskelijoita' ja muita 'haahuilijoita'. Tämä päätös kun ei kuitenkaan estä pääsyä opiskelemaan uutta alaa - se vain täytyy itse rahoittaa, jos kyse on saman tasoisesta tutkinnosta. Lisäksi mikään aikuisopintotuki jne. muut vippas-konstit eivät häviä.
Hyvä päätös. Kivuttomasti säästöä paikasta, johon on tuhlaantunut ylimääräisiä euroja.
[/quote]
Jees. Ymmärrät varmaan, että suomeksi tämä uudistus tarkoittaa sitä, että monet opiskelijat siirtyvät toimeentulotuen piiriin. Toimeentulotuki on noin kaksi kertaa suurempi kuin opintotuki eikä sen kanssa tarvitse edes miettiä miten saa kesäopinnot täyteen.
Joten jos tässä nyt yhdessä kohdassa säästettiin, se maksaa toisessa kohdassa huomattavasti enemmän. Opintotuki on pienin sosiaalituki mitä maksetaan. On typerää säästää siinä, koska kuitenkin tulottomalle ihmiselle on perustuslain mukaan pakko taata jonkinlainen elintaso.
[/quote]
Paitsi että sitten menettää opiskelupaikkansa.
Älkää lietsoko paniikkia, vaan odottakaa nyt, että tulee selvät ohjeet asiasta. Eikö muuten jossain ollut, että jos esim. vaihtaa ainetta, niin saa käyttää jäljellä olevat opintotukikuukaudet. Jos vaihdon tekee hyvissä ajaoin, riittää monissa aineissa pienempi määrä kuukausia. Maksimihan on 70.
Tämä päätös on linjassa sen määräyksen kanssa, joka tuli jo toistakymmentä vuotta, ellei jo parikymmentä vuotta sitten eli että kerralla ei saa ottaa enempää kuin yhden opiskelupaikan, jotta mahdollisimman moni saisi paikan. Sama kai se on tässäkin. Miksi joidenkin pitäisi saada opiskella kaksi tutkintoa yhteiskunnan kustannuksella? Ja viedä samalla joltain toiselta sen ainoan paikan.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:41"]
Miksi ei voi opiskella työttömyystuella ollessa?
[/quote]
Koska silloin et voi mennä töihin. Työttömyystukea maksetaan ihmiselle joka on kykenevä ottamaan täysipäiväistä työtä vastaan. Miten teet 40 tuntia viikossa työtä ja opiskelet täysipäiväisesti? Varsinkaan kun työaikoja ei saa itse valita?
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:47"]
Tähän päälle yliopistouudistus, jossa jo kandin suorittaneet eivät saa jatkossa opiskelupaikkaa siinä missä muut hakijat. Mikä tälläisen pointti oikein on? Nyt jo työttömiä tohtoreitakin biologiasta, kemiasta ja biokemiasta ja näiden pakko osallistua niille työkkärin linnunpönttö-kursseille ja mennä opiskelemaan vaikka bussikuskiksi, kun se ei käy enää, että nämä opiskelisivat ehkä hieman jotain muutakin.
Tällä systeemillä tapetaan ihmisiä, voin vaan kuvitella sen nuoren ilmeen, joka pyrki lukiosta lääkikseen ja jäi vain pisteen parin päähän sisäänpääsystä, mutta kemiaa lukemaan pääsi, mutta tämä ei ole se ala mitä tämä haluaa tehdä. Näin tulee lisää syrjäytyneitä, eikä tosiaan lisää koulutettua työvoimaa.Ahdistaa ihan näiden nuorten puolesta ja suututtaa! Joku Kokoomuksen valonväläys tämäkin sitten, että ne lapset kellä rikkaat vanhemmat ja rahaa pistää tuhansia euroja takuuvalmennukseen lapsilleen ja elättää tätä välivuoden ajan voittavat tällä menolla ja saavat hemmotellut penskansa siihen opinahjoon rahalla tavalla tai toisella, muut sitten joutuvat ottamaan riskejä ja vaarantamaan tulevaisuutensa. Eriarvoistamista ja isosti!
[/quote]
Koska tuolla halutaan varmistaa että ne jotka hakevat ensimmäiseen koulutukseen myös sinne pääsevät. On väärin että toiset käy toista tai kolmatta koulutusta kun toiset ei saa mitään koulutusta.
Pitää ottaa myös itse vastuu alasta minne kouluttautuu.
Kaverini suunnittelee toisen tutkinnon opiskelemista amk:ssa tradenomin lisäksi. Ei siksi, että tradenomina ei saisi töitä tai se ei häntä kiinnostaisi, vaan siksi, että tradenomi (markkinoija) on yleispätevä koulutus ilman mitään tietyn alan osaamista. Hän haluaa markkinoijan osaamisen lisäksi jonkun tietyn alan osaamista, jotta hän voi yhdistää nämä kaksi aluetta ja ryhtyä markkinoijaksi sillä alalla. En muista mitä hän suunnitteli täksi toiseksi alaksi.
Hän ei vielä tiedä tästä uudistuksesta, joten veikkaan, että suunnitelmat kariutuu tai ainakin siirtyvät monella vuodella eteen päin.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 21:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:47"]
Tähän päälle yliopistouudistus, jossa jo kandin suorittaneet eivät saa jatkossa opiskelupaikkaa siinä missä muut hakijat. Mikä tälläisen pointti oikein on? Nyt jo työttömiä tohtoreitakin biologiasta, kemiasta ja biokemiasta ja näiden pakko osallistua niille työkkärin linnunpönttö-kursseille ja mennä opiskelemaan vaikka bussikuskiksi, kun se ei käy enää, että nämä opiskelisivat ehkä hieman jotain muutakin.
Tällä systeemillä tapetaan ihmisiä, voin vaan kuvitella sen nuoren ilmeen, joka pyrki lukiosta lääkikseen ja jäi vain pisteen parin päähän sisäänpääsystä, mutta kemiaa lukemaan pääsi, mutta tämä ei ole se ala mitä tämä haluaa tehdä. Näin tulee lisää syrjäytyneitä, eikä tosiaan lisää koulutettua työvoimaa.Ahdistaa ihan näiden nuorten puolesta ja suututtaa! Joku Kokoomuksen valonväläys tämäkin sitten, että ne lapset kellä rikkaat vanhemmat ja rahaa pistää tuhansia euroja takuuvalmennukseen lapsilleen ja elättää tätä välivuoden ajan voittavat tällä menolla ja saavat hemmotellut penskansa siihen opinahjoon rahalla tavalla tai toisella, muut sitten joutuvat ottamaan riskejä ja vaarantamaan tulevaisuutensa. Eriarvoistamista ja isosti!
[/quote]
Koska tuolla halutaan varmistaa että ne jotka hakevat ensimmäiseen koulutukseen myös sinne pääsevät. On väärin että toiset käy toista tai kolmatta koulutusta kun toiset ei saa mitään koulutusta.
Pitää ottaa myös itse vastuu alasta minne kouluttautuu.
[/quote]
Ne, jotka eivät pääse, niin heidän pitää vaan päntätä enemmän pääsykokeisiin. Ei pidä viisasta rangaista tyhmän tyhmyydestä.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 21:11"]
Jos vaihdon tekee hyvissä ajaoin, riittää monissa aineissa pienempi määrä kuukausia. Maksimihan on 70.
[/quote]
"Jos vaihdon tekee hyvissä ajoin". Jos tänä vuonna hait yhteishaussa korkeakouluun ja pääset tänä syksynä sinne sisään, niin maksimi tukiaika on 64 kuukautta. Jos ensi vuonna haet ja pääset, niin maksimi tukiaika on 55 kuukautta. Tämäkin olisi ollut kiva tietää vähän ennakkoon. Nythän tämä ilmoitettiin seuraavana päivänä kun yhteishaku oli päättynyt. Taisi olla taktikoitu ajankohta milloin tänäkin tuotiin kansalle tietoon.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 20:58"]
Eihän tuo kiellä opiskelemista, siitä vain ei saa enää tukea.
Itse olen opiskellut yo-pohjaisen ammattitutkinnon. Samalta alalta on myös AMK- ja kandintutkinnot. Nyt on työn alla samanaikaisesti sekä ylempi AMK-tutkinto ja maisterintutkinto. Senttiäkään en ole nostanut opintotukea mihinkään näistä. Ensimmäistä koulua lukuunottamatta olen opiskellut työn ohessa ja sisään on päässyt AMK:n alempaa tutkintoa lukuunottamatta pelkillä papereilla.
Kohtuu ilmaistakin on ollut opiskelu, ainoastaan yliopistossa on lukukausimaksut. Enemmän on ollut kiinni omasta viitseliäisyydestä kuin mistän muusta.
[/quote]
Kyllä se kieltää tämän yliopistouudistuksen myötä opiskelemasta myös niitä, joilla se kandi suoritettuna. Ja opintorahaa ja työllistymistä varten monet tekevät myös niiltä kakkosaloilta sen kandin ihan parissa vuodessa. Nyt sitten sille alalle jää pysyvästi tai menee amikseen. Yliopisto-opiskelu sallitaan vaan rikkaille niissä tdk:ssa, jonne tunkua. Eli oikis, lääkis ym. jutut vaativat joko todellista lusmuilua muissa tdk:ssa tai välivuosia töitä tehten tai vanhempien tuella eläimistä. Jotenkin järjetön uudistus mikä hyödytä ketään. Ne todelliset asiantuntijat on aika usein niitä, joilla kiinnostusta siihen mitä opiskelevat, nyt vaan pakolla yritetään valmistaa maistereita jopa niistä tdk:sta, joille kovin moni pyrkijöistä ei edes halunnut ja lyödä lukkoon näiden mahdollisuudet jatkon kannalta. Sellainen pakkopulla ja vaihtoehtojen sulku ei tuota tulosta vaativissa aineissa kuten vaikka matemaattisluonnontieteellisessä, josta valmistuminen rankempaa ja vaativampaa kuin lääkiksestä, mutta se sisäänpääsy huomattavasti helpompaa. Tälläisellä uudistuksella ei lisätä muuta kuin pahoinvointia.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:24"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 19:21"]
Ihan oikea päätös. Ei ole valtion vastuulla elättää ns. 'ikuisia opiskelijoita' ja muita 'haahuilijoita'. Tämä päätös kun ei kuitenkaan estä pääsyä opiskelemaan uutta alaa - se vain täytyy itse rahoittaa, jos kyse on saman tasoisesta tutkinnosta. Lisäksi mikään aikuisopintotuki jne. muut vippas-konstit eivät häviä.
Hyvä päätös. Kivuttomasti säästöä paikasta, johon on tuhlaantunut ylimääräisiä euroja.
[/quote]
Jees. Ymmärrät varmaan, että suomeksi tämä uudistus tarkoittaa sitä, että monet opiskelijat siirtyvät toimeentulotuen piiriin. Toimeentulotuki on noin kaksi kertaa suurempi kuin opintotuki eikä sen kanssa tarvitse edes miettiä miten saa kesäopinnot täyteen.
Joten jos tässä nyt yhdessä kohdassa säästettiin, se maksaa toisessa kohdassa huomattavasti enemmän. Opintotuki on pienin sosiaalituki mitä maksetaan. On typerää säästää siinä, koska kuitenkin tulottomalle ihmiselle on perustuslain mukaan pakko taata jonkinlainen elintaso.
[/quote]
Paitsi että sitten menettää opiskelupaikkansa.
[/quote]
Siis menettääkö? Mun kämppis ainakin opiskeli vallan mainiosti toimeentulotuella vielä 2005. Jos ihminen ei ole oikeutettu mihinkään muuhun tukeen, hän on sekä yleisen asumistuen että toimeentulotuen piirissä. Ei ainakaan ennen vaadittu, että menettää opiskelupaikkansa - vaaditaanko sitä tosiaan nyt? Ei ihmistä voida jättää ilman mitään tuloja, se on laitonta.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 21:23"]

Monissa isoissa kaupungeissa opiskelijoille annetaan toimeentulotukea korkeintaan puoli vuotta. Sen jälkeen pitää keskeyttää opinnot ja hakeutua työkkäriin.
Kyllä tuon tajuaa, kallis menoerä. AMK-jengiltä voisi lisäksi vähentää tukea.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 20:46"]
Osaako joku sanoa koskeeko tämä myös siis jos on tehnyt amk tutkinnon ja haluaa mennä yliopistoon, eihän näitä nähdä "samantasoisina"?
[/quote]
Todennäköisesti homma menee sillä tavalla, että jos olet saanut amk-tutkintoa varten vaikkapa max. 42 tukikuukautta, joista olet käyttänyt 35 kpl. Jatkat vaikkapa liiketalouden tradenomista kauppatieteiden maisteriksi. Olet käyttänyt sen 35 tukikuukautta, ja pian 55 tukikuukautta on maksimi, niin tällöin saat 55-35 = 20 tukikuukautta.