Teinillä niin paha ahdistus ja esiintymiskammo ettei kykene edes tavallisille tunneille. Muilla kokemuksia vastaavasta?

Oi kun itsekin oisin saanut apua jännittämiseen nuorena.. olisi ollut resursseja kouluttautua ylemmäs 😓.. edelleen jännittäjä ja kohta 40v

Ota ap vaan rohkeasti lääkitysapu vastaan teinille..

Ihmiset ovat kovasti tarttuneet tuohon esiintymiseen. Aika paljon vakavampi ongelma on nyt kuitenkin kyseessä. Tuon kaliiberin oireilu ei enää ole normaalia jännittämistä vaan kyseessä on mielenterveyden ongelma, johon ehdottomasti tarvitaan hoitoa. Taustalla on ahdistusta, masennusta, ehkä muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Oi kun itsekin oisin saanut apua jännittämiseen nuorena.. olisi ollut resursseja kouluttautua ylemmäs 😓.. edelleen jännittäjä ja kohta 40v

Ota ap vaan rohkeasti lääkitysapu vastaan teinille..

Eikö ongelma nyt ollut että teini ei halua lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä sen mittaluokan ongelma, ettei nuorelta enää kysytä. Hänet viedään terapiaan ja totuttelemaan kammostaan pois. Häneltä jää käytännössä toinen aste käymättä, jos kammo on noin vahva.

Itseasiassa ihmettelen, että olette antaneet tilanteen mennä noin pahaksi? Teidän nuori on syrjäytymässä ja sairastumassa pahasti mieleltään ja huoltajat vain päivittelevät!

Olet oikeassa. Tilanne on jo paha, merkkejä on täytynyt olla ilmassa ja lapsi on ehkä puhunut mutta häntä ei ole missään kuultu. Noin nuori saa huonosti lääkitystä, itsellä auttoi aikuisena vain beetasalpaaja. Masennuslääkkeet ja bentsodiatsepiinit ei hyödyttäneet mitään pelkoon ja jännittämiseen. Onko hänellä ulkonäkökomplekseja tai muita suuria huonommuudentunteita? Onko hänen elämässään ollut ihmisiä jotka väheksyneet, arvostelleet jatkuvasti? Terapiaan ja koko perhe korjaamaan tilannetta.

Beetasalpaaja auttaa mutta bentso ei? Eka kerta ikinä kun kuulen kenenkään sanovan noin.

Yleensä se menee niin että beetasalpaaja auttaa vain ihan lieviin tapauksiin ja bentso poistaa jännityksen kunnolla.

No, mulla ei auta kumpikaan. Tosin kyseessä on paniikkioireilu eikä esiintymisjännitys.

Syökö se lapsi terveellisesti? Ihan tavallisilla oikein valituilla lisäravinteillakin saattaisi saada parannusta aikaan. Ja nikotiini ja alkoholi ja kofeiini veks. 

Aloin syömään lukiossa 40mg propralia päivässä ja kaikki meni hyvin. Verenpaine oli korkeahko niin tuli tapettua kaksi ankkaa yhdellä kivellä. Herran kiitos propralista

Teini pelkää nyt sitä lääkäriäkin. Hänet on silti saatava sinne. Tilanne on vakava.

Muista,että teini-ikä on vaikeaa,aivot kehittyy ja erilaiset psyykkiset oireilut on hyvin yleisiä. Älä yritä saada teiniä muuttumaan toisenlaiseksi, älä pakota ja pyri etsimään ratkaisua, vaan sen sijaan ole teinin puolella ja etene hänen tahtiinsa. Ole läsnä ja ymmärrä,hyväksy, vaikka se voi olla vaikeaa. Sano, että nämä ongelmat on tavallisia ja että ajan kanssa usein helpottaa.

Se on jo valtava apu nuorelle,että saa luvan ja hyväksynnän olla ongelmansa kanssa, ettei kukaan hylkää tai suutu sen vuoksi. Miettikää sitten,mitä voisi tehdä. Mikä häntä auttaisi; mitä koukussa pitäisi huomioida, mikä sinun rooli on, mitä opettajien on syytä tietää,mitä eri apuja on saatavilla ja mihin nuori suostuu. Jos ei suostu,älä turhaudu vaan yritä hyväksyä.

Kun kipuilut kipuilee , aika usein tuossa iässä ratkaisee paljon.

Rakkaus ja välittäminen on tärkeintä.

Teini lintsaa,koska ei keksi muuta ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä sen mittaluokan ongelma, ettei nuorelta enää kysytä. Hänet viedään terapiaan ja totuttelemaan kammostaan pois. Häneltä jää käytännössä toinen aste käymättä, jos kammo on noin vahva.

Itseasiassa ihmettelen, että olette antaneet tilanteen mennä noin pahaksi? Teidän nuori on syrjäytymässä ja sairastumassa pahasti mieleltään ja huoltajat vain päivittelevät!

Ei minun aikanani ainakaan lukiossa ollut yhtään sen enempää mitään luokan edessä esiintymistä tms. kuin aiemmilla koululuokilla oli. Lukiossa tuota kaikkea oli huomattavasti vähemmän.

Minulla on ollut samaa yläkoulusta lähtien. Lapsena pystyin ihan hyvin esiintymään vielä ja minulla oli harrastuksiakin missä täytyi välillä esiintyä. Myös koulussa pystyin esitelmiä pitämään aika hyvin silloin. Sitten yläkoulussa kiusattiin ja jäin yksin niin samalla se rohkeus myös esiintymiseen loppui täysin ja aloin pelätä kaikkia tilanteita missä piti sanoa jotain ääneen luokassa ja selvisin vain pelkällä itseni pakottamisella jotenkin ne vähät esitelmät mitä oli pakko pitää. Muuten tein aina jotain korvaavia juttuja. Lukiossa sama jatkui ja olin edelleen se yksinäinen ja kiusattukin. Silloin ei enää auttanut mikään ja en siellä pystynyt enää esiintymään oikeastaan lainkaan. Muutenkin  aina ikävästä kommentoitiin esim ääntäni niin siitä tuli vaan lisää pelkoa. Minäkin olisin tarvinnut apua vanhemmilta ja olin hyvin ahdistunut. Kiusaamisen kanssa jäin ihan yksin ja en voinut heille kunnolla edes puhua mitään. 

Kerran lääkärissä olinkin, mutta vanhemmat eivät antaneet edes käyttää mitään propralia vaan heittivät sen reseptin ja ne lääkkeet pois, kun en niitä muka tarvitse. Sama juttu "turhien" psykologikäyntien kanssa. Jäin siis ihan omilleni ja lukion sain käytyä, mutta siihen se sitten jäikin ja en voi vieläkään kovin hyvin. Todella tärkeää on se, että vanhemmat auttavat ja ymmärtävät sekä voi olla oma itsensä.  Minä en ole voinut olla ja sekin on taakka, kun yrittää sinnitellä ja kestää niin eivät ymmärrä itse mitään koko asiasta. En ymmärrä sitä mitä tällä saavutettiin. Ehkä kestin silloin jotenkin, mutta nyt ne kaikki asiat ovat taas edessä, eikä vanhempien ymmärrys ole nyt vuosienkaan jälkeen kasvanut sen enempää ja en odota mitään.

nettitauti, pois kaikki sosiaalinen media. Samoin puhelin pois. Korkeintaan joku netitön.

Tommoiseksi se menee kun kaikki on nettifriikkejä. Tosin missä sitten tapaamaan terveitä nouria jotka ei hengaa sosiaalisessa mediassa. Siinäpä kysymys.

Ekhä parempi vaan olla eristäytynyt ja alkaa miettimään miten tienata kotona vaikka yrittäjänä jossa ei tarvitse tavata ketään koskaan.