Mikä saa ihmisen käyttämään huumeita?

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 17:56"]

Kertokaa ihmeessä jos jollain omakohtaista kokemusta huumeiden käytön aloittamisesta?

Siis millainen elämäntilanne itsellä silloin ollut?

-ap

[/quote]

Minut kun nyt leimattiin tuolla toisessa ketjussa jo yhdestä suusta narkkariksi, niin voinen kertoa. Aloin syömään 16- vuotiaana hermosärkyyn Lyrica- nimistä lääkettä, johon jäin koukkuun ennen kuin edes tajusin, mitä syön. Tuolloin vuonna 2000- luvun loppupuolella sitä määrättiin vielä kaikille vaivaan kuin vaivaan, lääkärit eivät vielä kunnolla tiedostaneet haittoja. Luotin sinisilmäisesti lääkäreihin enkä todellakaan tajunnut mitä söin. Nyt sitten muutamaa vuotta myöhemmin olen edelleen riippuvainen ja väärinkäytän tuota myös silloin tällöin. En vaan pääse irti, kokeiltu on. Onneksi tämä nyt ei muuta elämää juuri häiritse, ellei ole lääkkeet lopussa tms.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 18:43"]

On se raskas arki monella muullakin,eivätkä he rupea narkkaamaan. Jokuhan siinä on etteivät toiset kestä niitä vastoinkäymisiä ja päättävät turvautua huumeisiin.

Raskas arki ei ole mikään selitys

[/quote]

Ei mutta se laukaiseva "tekosyy". Eri ihmiset reagoi eri tavoin. Joku pettää ja jättää, toinen puree hammasta ja kitkuttaa eteenpäin, kolmas korkkaa pullon.

Kyllä se raskas arki on.

Huumeiden avulla jaksaa paljon tehokkaammin.

Töiden jälkeen relaksantteja ja aamulla kahvia ja muita stimulantteja.

On oltava nopea ja väsymätön kova tekijä päivisin ja töiden jälkeen tila jää helposti päälle ja ei saa unta niin pitää ottaa voimakkaita rauhottavia.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 19:04"]

Kyllä se raskas arki on.

Huumeiden avulla jaksaa paljon tehokkaammin.

Töiden jälkeen relaksantteja ja aamulla kahvia ja muita stimulantteja.

On oltava nopea ja väsymätön kova tekijä päivisin ja töiden jälkeen tila jää helposti päälle ja ei saa unta niin pitää ottaa voimakkaita rauhottavia.

[/quote]

Niinhän se on.

Aamulla ja kesken työpäivää vedetään litratolkulla kahvia että jaksaa olla nopeampi eikä väsy.

Illalla otetaan lääkäriltä saatu särkylääke tai unilääke naamaan että jaksetaan taas tehdä töitä vitusti.

Kaiken aiheuttaa työnteko työnteko lisää huumeiden käyttöä.

Itse olen kokeillut vähän kaikennäköistä nuorempana. Suurin osa oli kertakokeilua, toisia kokeilin muutamaan kertaan (kerran, pari vuodessa). Alkoholia join varmaan kerran pari kuussa.

Nyt tällä hetkellä en käytä mitään, en laittomia, enkä laillisia. Nuorempana kokeilin puhtaasta mielenkiinnosta ja olihan se aika jännää, koska milloinkaan en ole kokenut mitään vastaavaa. Tuli siinä tutustuttua vähän sekalaiseen porukkaan, ei kuitenkaan mihinkään pirinisteihin: huomio, jonka tässä suppeassa otannassani, oli se, että oikeastaan kaikilla, jotka useammin käyttivät, oli jonkun sortin mielenterveysongelmia (lähinnä masennusta) ja sitä, että hetkenkään epämukavuutta ei siedetty.

Pikkuhiljaa, kun aloin yliopisto-opintoni, niin tämä viihdekäyttökin vain oikeastaan jäi (en myöskään rampannut opiskelijabileissä). Nämä tuttavuudet  myös jäivät, koska oikeastaan eivät osanneet puhua mistään muusta kuin huumeista. Silloin kun oli itse vielä kokeilunhaluinen ja halusi tietoa, niin niistä jaksoi jauhaa: sitten kun elämässä oli toisenlaista sisältöä, niin ei jaksanut kuunnella kasvattamisen hifistelystä tai eri kirjainnumerotutkareiden vaikutuksista ja vaikuttavista molekyyleistä.

Mutta uskoisin, että nämä nistit ovat oikeastaan verrannollisia alkoholisteihin, ei siinä terve ihminen voi ymmärtää, miten joku voi heittää minkään päihteen takia elämän täysin roskikseen.

Luulisin että se on pakoa todellisuudesta, ei kestetä ns. tavallista elämää, ollaan jotenkin heikompia kuin muut. Siis vain luulen en tiedä. Itse nautin joka hetkestä, siihen ei huumeita tarvita!

Siispä voimme päätellä,että narkkarit vain ovat heikompia ihmisiä kuin muut.

Sen jo tiesinkin,kiva kun joku mainitsi sen ääneen.

Siispä voimme päätellä,että narkkarit vain ovat heikompia ihmisiä kuin muut.

Sen jo tiesinkin,kiva kun joku mainitsi sen ääneen.

Aloitin huumeidenkäytön 26-vuotiaana. Olin yksinäinen. Elämässä ei ollut mitään nautintoa. Ei ystäviä, ei sosiaalista elämää. Työtkin jouduin lopettamaan masennuksen vuoksi. En halunnut elää onnettomana. Tiesin, että joko teen itsemurhan tai hankin elämänilon jostakin. Vuosia olin jo yrittänyt hankkia sen ilon muualta. Olin siinä pisteessä, että tiesin, että huumeet olisivat ainut asia, joka voisi tuoda mielihyvää.

En ole kasvanut missään huonoissa piireissä eikä minulla ollut ketään tuttuja, joiden kautta olisin voinut huumeihin tutustua. Mutta silti tähän päädyttiin. Ja vaikka olen koukussa, olen ihan helvetin onnellinen. Kun saan huumetta, se mielihyvän tunne on aivan valtava. Enää ei tee mieli kuolla.

Ei heikompia, mutta yleensä herkempiä. Herkkiä, sosiaalisia ja ulkopuolisia. 

Elämän päämääräämättömyys. Ei ollut mitään mistä kiinnostua, masennus, koulukiusaus, huonot kokemukset, huono itsetunto. Tuntui, ettei millään ole mitään väliä. Huumeet veivät näläntunteen mistä seurasi se, että laihduin, rahaa ei mennyt ruokaan (sain huumeet tuttavapiirin kautta ja en käyttänyt mitenkään erityisen paljon).

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 19:23"]

Luulisin että se on pakoa todellisuudesta, ei kestetä ns. tavallista elämää, ollaan jotenkin heikompia kuin muut. Siis vain luulen en tiedä. Itse nautin joka hetkestä, siihen ei huumeita tarvita!

[/quote]

Miten todellisuutta paetaan? Huumeetkin ovat osa todellisuutta ja päihtyneenä oleminen on ihan totta ja kuuluu todellisuuteen. Ei todellisuutta voi paeta huumeilla, koska huumeet ovat osa todellisuutta eivätkä erillinen osa-alue.

Veikkaan , että stressi, seura ja hetki mielihyvää

Oli syy huumeidenkäyttöön mikä tahansa,varsinkin perheellinen ihminen on mielestäni todella itsekäs. Jos huumeita käyttää,sillä on vain negatiivisia vaikutuksia myös käyttäjän läheisiin.

Huumeet on perseestä joka kantilta katsottua!

Uskon, että taipumus jäädä riippuvaiseksi piilee tietyntyyppisessä aivokemiassa yhdistettynä luonnollisiin temperamenttipiirteisiin, joissa lyhytkestoinen palkitsevuus tuottaa mielihyvää. Todennäköisesti laukaisevana tekijänä on kurjuuden ja ahdistuksen tunne, joka juontaa juurensa lapsuuden ongelmista tai turvattomuudesta suhteessa vanhempiin.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 17:56"]Kertokaa ihmeessä jos jollain omakohtaista kokemusta huumeiden käytön aloittamisesta?

Siis millainen elämäntilanne itsellä silloin ollut?

-ap

[/quote]

Huumeidenkäyttö alkoi siitä että omassa kaveripiirissä alettiin kokeilemaan. Siitä kokeilusta se jatkui ns satunnaisena viihdekäyttönä ja tietenkin se kaveripiiri laajeni siihen käyttäjien suuntaan eli lopulta tutustuin mieheen joka käytti ja piikitti säännöllisesti reseptilääkkeitä. Jostain syystä sitten aloin seurustella kyseisen tyypin kanssa ja siitä helposti alkoi omakin käyttö. Tarkoitushan oli pitää käyttö satunnaisena mutta valitettavan äkkiä se muuttuu päivittäiseksi. Aluksi kiehtoi se tunteiden turtuminen (ei sillä ettäkö mulla olisi ollut erityistä syytä niitä turruttaa) mutta se ettei tarvinnut ajatella, stressata..elämä oli vaan mukamas helppoa ja kivaa, nautinnollista. Eipä siihen mennyt kun muutama kuukausi kun se hyvänolon tunne jäi taka-alalle ja alkoi tärkeämmäksi nousta "pärjääminen". Seuraavat piti saada jotta pystyis elämään normaalia elämää, jotta pystyis siirtämään vieroitusoireita. Ja tietynlaisen turtuneisuuden alaisuudessa menee äkkiä ohi vuosia niin ettei huomaakkaan. Joka päivä vaan ajatteli että kuhan nyt vielä sais, kyllä mä sit myöhemmin koitan olla ilman.

Mullahan ei sinänsä ollut ikinä näitä stereotyyppisiä "lapsuudentraumoja" tms jotka oisivat käyttöön johtaneet. Mun lapsuus oli ihan onnellinen ja kovinkin tavallinen. Toki näin jälkipyykkinä on tullut paljonkin terapiassa käytyä läpi tiettyjä asioita esim äidin ja mun suhteesta mitkä on aina vaikuttanut jokseenkin vähäpätöisiltä ja pieniltä asioilta mutta ehkä niillä on omalta osaltaan ollut joku vaikutus käytön aloittamiseen. Suurin syy kuitenkin varmasti oli se nuoruuden kaveripiiri, porukkaan kuulumisen tarve ja ehkä jopa jonkinlainen rappiollisen elämän salainen ihannointi.

Koko käytön ajan olen pitänyt yllä kulissia ns normaalista elämästä. Käytön alussa kävin koulua, hoidin koulut (peruskoulu, lukio, ammattikoulu) loppuun kohtuullisin arvosanoin. Tein myös töitä koulun ohella, luin itselleni ammatin ja sen jälkeen olen käynyt normaalisti töissä. Olen pitänyt perheen läheisenä. Kaverit koostui käyttöaikana lähes pelkästään toisista käyttäjistä, ne muut kaverit vähän unohtui. Lapsia ei ole enkä tiedä, ehkä historia olisi ollut erilainen jos lapsia olisi tullut. En osaa sanoa.

Kaipa sitä ihminen muuttuu hieman itsekeskeiseksi käytön myötä. Se mielihyvän hakeminen itsessään sen voi jo tehdä, mutta myös se elämäntyyli mikä vallitsee käyttäjien keskuudessa. Tietynlainen lojaalius muita kohtaan siellä on mutta uskon ainakin omalta kohdaltani, että ne joita käyttöaikana pidin hyvinä ystävinä, olivat sellaisia vain olosuhteiden pakosta ja jos tilanne olisi ollut toinen, en välttämättä heidän kanssaan olisi ollut läheisissä väleissä. Vaikkakin lojaaliutta siellä kunnioitetaan, vallitsee kuitenkin jonkinlainen "jokainen huolehtikoon itsestään" periaate. Toki kaveria autettiin mutta yleensä se auttaminen sai toimia tarpeen tullen myös toiseen suuntaan. En tietenkään voi puhua muiden käyttäjien puolesta enkä missään nimessä väitä etteikö käyttäjä voisi esim lapsiaan ja puolisoaan rakastaa, mutta se oma olotila ja mielihyvä/"kunnossa pysyminen" menee kuitenkin (ja valitettavasti) kaiken edelle.

Ja kaikille märisijöille tiedoksi: vastasin ap:n kysymykseen, enkä siis tarvitse moraalisaarnoja tai muuta jeesustelua. Kysyä saa jos haluaa, moraalisaarnat voitte pitää omana tietonanne.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 17:56"]Kertokaa ihmeessä jos jollain omakohtaista kokemusta huumeiden käytön aloittamisesta?

Siis millainen elämäntilanne itsellä silloin ollut?

-ap

[/quote]

Huumeidenkäyttö alkoi siitä että omassa kaveripiirissä alettiin kokeilemaan. Siitä kokeilusta se jatkui ns satunnaisena viihdekäyttönä ja tietenkin se kaveripiiri laajeni siihen käyttäjien suuntaan eli lopulta tutustuin mieheen joka käytti ja piikitti säännöllisesti reseptilääkkeitä. Jostain syystä sitten aloin seurustella kyseisen tyypin kanssa ja siitä helposti alkoi omakin käyttö. Tarkoitushan oli pitää käyttö satunnaisena mutta valitettavan äkkiä se muuttuu päivittäiseksi. Aluksi kiehtoi se tunteiden turtuminen (ei sillä ettäkö mulla olisi ollut erityistä syytä niitä turruttaa) mutta se ettei tarvinnut ajatella, stressata..elämä oli vaan mukamas helppoa ja kivaa, nautinnollista. Eipä siihen mennyt kun muutama kuukausi kun se hyvänolon tunne jäi taka-alalle ja alkoi tärkeämmäksi nousta "pärjääminen". Seuraavat piti saada jotta pystyis elämään normaalia elämää, jotta pystyis siirtämään vieroitusoireita. Ja tietynlaisen turtuneisuuden alaisuudessa menee äkkiä ohi vuosia niin ettei huomaakkaan. Joka päivä vaan ajatteli että kuhan nyt vielä sais, kyllä mä sit myöhemmin koitan olla ilman.

Mullahan ei sinänsä ollut ikinä näitä stereotyyppisiä "lapsuudentraumoja" tms jotka oisivat käyttöön johtaneet. Mun lapsuus oli ihan onnellinen ja kovinkin tavallinen. Toki näin jälkipyykkinä on tullut paljonkin terapiassa käytyä läpi tiettyjä asioita esim äidin ja mun suhteesta mitkä on aina vaikuttanut jokseenkin vähäpätöisiltä ja pieniltä asioilta mutta ehkä niillä on omalta osaltaan ollut joku vaikutus käytön aloittamiseen. Suurin syy kuitenkin varmasti oli se nuoruuden kaveripiiri, porukkaan kuulumisen tarve ja ehkä jopa jonkinlainen rappiollisen elämän salainen ihannointi.

Koko käytön ajan olen pitänyt yllä kulissia ns normaalista elämästä. Käytön alussa kävin koulua, hoidin koulut (peruskoulu, lukio, ammattikoulu) loppuun kohtuullisin arvosanoin. Tein myös töitä koulun ohella, luin itselleni ammatin ja sen jälkeen olen käynyt normaalisti töissä. Olen pitänyt perheen läheisenä. Kaverit koostui käyttöaikana lähes pelkästään toisista käyttäjistä, ne muut kaverit vähän unohtui. Lapsia ei ole enkä tiedä, ehkä historia olisi ollut erilainen jos lapsia olisi tullut. En osaa sanoa.

Kaipa sitä ihminen muuttuu hieman itsekeskeiseksi käytön myötä. Se mielihyvän hakeminen itsessään sen voi jo tehdä, mutta myös se elämäntyyli mikä vallitsee käyttäjien keskuudessa. Tietynlainen lojaalius muita kohtaan siellä on mutta uskon ainakin omalta kohdaltani, että ne joita käyttöaikana pidin hyvinä ystävinä, olivat sellaisia vain olosuhteiden pakosta ja jos tilanne olisi ollut toinen, en välttämättä heidän kanssaan olisi ollut läheisissä väleissä. Vaikkakin lojaaliutta siellä kunnioitetaan, vallitsee kuitenkin jonkinlainen "jokainen huolehtikoon itsestään" periaate. Toki kaveria autettiin mutta yleensä se auttaminen sai toimia tarpeen tullen myös toiseen suuntaan. En tietenkään voi puhua muiden käyttäjien puolesta enkä missään nimessä väitä etteikö käyttäjä voisi esim lapsiaan ja puolisoaan rakastaa, mutta se oma olotila ja mielihyvä/"kunnossa pysyminen" menee kuitenkin (ja valitettavasti) kaiken edelle.

Ja kaikille märisijöille tiedoksi: vastasin ap:n kysymykseen, enkä siis tarvitse moraalisaarnoja tai muuta jeesustelua. Kysyä saa jos haluaa, moraalisaarnat voitte pitää omana tietonanne.

38 lisää vielä:

Jos mietitään syitä huumeiden käytölle niin pitää hieman eritellä tietyt huumeet. Usein esim nopeiden huumeiden käyttäjät (piri,ekstaasi,kokaiini) aloittavat satunnaisesti bilettämiseen liittyvällä käytöllä. Usein kuitenkin pidemmän käytön myötä esiin tulleista mielenterveysongelmista huomataan että kyseiset tyypit ovat saattaneet kärsiä esim adhd:sta ja yrittävät näillä stimulanteilla lääkitä olotilaansa. Tämä voi tuntua ristiriitaiselta koska pirinhän tiedetään piristävän, valvottavan ja saavan jotkut ihmiset "säheltämään" mutta itseasiassa ihan adhd lääkkeet ovat amfetamiini-johdannaisia. Piri saa keskittymishäiriöisen keskittymään paremmin. Myös monet kaksisuuntaisesta kärsivät ovat nopeisiin meneviä (jotkut sekä nopeisiin että hitaisiin). Sitä sitten en osaa sanoa onko maanis depressiivisyys syy vai seuraus.

Hitaat huumeet (sisältäen myös esim tietyt vahvat kipulääkkeet) taas tuovat euforian tunnetta, turruttavat tunteita, auttavat unohtamaan arjen murheet. Ja mitä pidemmälle käyttö menee, sitä vaikeampi on kestää tunteiden käsittely ja ne arjen murheet ilman huumeita. Eli usein alussa halutaan sitä hyvänolon tunnetta, mutta pidemmälle mennessä yritetään pysyä vieroitusoireista erossa. Vieroitusoireisiin kuuluu siis fyysiset oireet sekä psyykkiset oireet. Psyykkiset vieroitusoireet on usein vielä vaikeampi kestää, koska kaikki ne padotutkin tunteet pitäisi käsitellä ja se voi käydä ylivoimaiseksi.

Pitäiskö ne patoutuneet tunteet käsitellä jollain tapaa jo ennenkuin käyttö menee pahaksi? Tarviiko siellä pohjalla asti käydä ennenkuin pystyy käymään läpi asioita,joista käyttö itseasiassa johtuukin?

"Aloitin huumeidenkäytön 26-vuotiaana. Olin yksinäinen. Elämässä ei ollut mitään nautintoa. Ei ystäviä, ei sosiaalista elämää. Työtkin jouduin lopettamaan masennuksen vuoksi. En halunnut elää onnettomana. Tiesin, että joko teen itsemurhan tai hankin elämänilon jostakin. Vuosia olin jo yrittänyt hankkia sen ilon muualta. Olin siinä pisteessä, että tiesin, että huumeet olisivat ainut asia, joka voisi tuoda mielihyvää.

En ole kasvanut missään huonoissa piireissä eikä minulla ollut ketään tuttuja, joiden kautta olisin voinut huumeihin tutustua. Mutta silti tähän päädyttiin. Ja vaikka olen koukussa, olen ihan helvetin onnellinen. Kun saan huumetta, se mielihyvän tunne on aivan valtava. Enää ei tee mieli kuolla."

Mitä käytät?