Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alkaa tuntumaan, etten ole enää tässä maailmassa. Koska kannattaa hakea apua?
25.11.2020 |
En muista koskaan olleeni näin masentunut.. Olen kokenut outoja poissaolokohtauksia viime aikoina myös ahdistuksen ollessa pahimmillaan.
Joka päivä olen kuoleman väsynyt ja joka aamu yritän ajatella positiivisesti kun herään.
Yritän ajatella, että selviän tästä päivästä kyllä. En ota liikaa paineita, yritän vain pärjätä.
Silti tiedän, että en ole lainkaan kunnossa enkä tiedä voiko kamelin selkä katketa.
Töissä en yksinkertaisesti muista mitään. Kaikki on ponnistelua ja työkaverit turhautuvat. Olen melko uusi.
En opi kunnolla enää, tunnen itseni täydellisen tyhmäksi. En ole oma itseni ollut kuukausiin. En jaksa edes keskustella niitä ja näitä paitsi sen verran kun on pakko.
Minua ei vain nyt kiinnosta panostaa kun pakollisen verran, tuskin kykenen edes siihenkään.
Taustalla uupumuksia, parisuhde väkivaltaa, muuttoja, ero, tulehtuneita ihmissuhteita, useiden työpaikkojen vaihtaminen jne. Viimeisen kahden vuoden sisään.
Elämä on ollut todella vilkasta, melko epämääräistä.
Kaikenlaisia raskaita asioita, joita vielä täytyy käsitellä ihan käräjilläkin saakka.
En osaa edelleenkään pitää rajojani ja kärsin läheisriippuvuudesta. Nyt on kriisi päällä ja yritän muuttua. Luen erilaisia self-help kirjoja ja haluan muuttaa asennettani.
Silti olen kokonaisvaltaisen masentunut suurimmaksi osaksi.
Oireita on runsaasti. Enkä tiedä pitäiskö jo mennä ammattiavun piiriin.
Pahimmat oireet ovat siis todella kova väsymys, keskittymiskyvyttömyys, aivot sumussa kuljen päivittäin, muistamattomuus, ilottomuus, en luota elämään tai itseeni enää, ahdistus, itsetunto kateissa ja tahdon eristäytyä. Hyvä, että muistan edes sanoja, väsyn jo metelistä, väsyn ihmisistä.
Koen myös epämääräistä kipuja, voimakkaita raajojen särkyä varsinkin ahdistuneena.
Joskus epäilen jotain fyysistä sairautta(on jo kilpirauhasen vajaatoiminta) tai neurologista.
Veikkaan, että moni muukin jo epäilee minulla jotain poikkeavaa. Olen niin hajamielinen.
Minulla on myös traumatausta(lasinen lapsuus, väkivaltaa, mielenterveysongelmia jne.), ehkä sekin vaikuttaa oikeastikin. Kaikki tuntuu nyt tulevan päälle ihan kohinalla enkä tiedä miten selviän ja ahdistaa läheisten mielenterveysongelmat myös. Joudun tukemaan alkoholisti äitiäni saamatta itse häneltä tukea vaikeina aikoina, sekin raivostuttaa enkä en edes kestä hänen raskasta seuraansa.
Terapiaan tahdon mutta ensin täytyy säästää rahaa, muuttaa toiseen kaupunkiin, pois täältä heti kun mahdollista ja se onnistuu seuraavan vuoden puolella.
Ehkä ainoa toivon kipinä, että pääsen tästä ympäristöstä pois. Tämä ei ole yhtään minun paikkani ja kaduttaa, että edes muutin takaisin vaikka tiesin jollain tasolla, etten täällä tule voimaan hyvin mutta onneksi kuitenkin erosin.
Oli pakko kirjoittaa.
Mitä tekisitte tai miten tahtoisitte neuvoa?
Kommentit (28)
Ootko kokeillu masennuslääkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kuulostaa siltä että avun hakeminen on ihan paikallaan.
Rukoile Jeesukselta apua, ehkä etsikkoaikasi on nyt <3
Vierailija kirjoitti:
Puhu jollekin ystävälle. En rupea jakelemaan neuvoja, koska pidän tätä trollauspalstama, kiitos kehno moderointi ja se n uuri.
Jos sulla ei ole ystävää, mene ammattiauttajalle tai lääkäriin. Tilanne pitää kartoittaa.
Nuo ohjeet. Kilpirauhanen pitäisi testata ilman muuta. Jos et ole luonteeltasi introvertti, paikkakunnan vaihdos voisi auttaa. Toivottavasti sinulla on yksi hyvä ystävä.
-sama
Sairausloma, terapia ja kilpirauhaslääkityksen päivitys.
Kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät eivät saa apua Thyroxiinista.
Ferritiini olisi hyvä mittauttaa myös.
Jostain oudosta syystä elämässä kaikki paska tulee kerralla tai vastaavasti monta epämiellyttävää juttua peräkkäin.
Olen itse tämän kokenut kuten monimoni muukin.
Kun tällainen tilanne on päällä, kannattaa olla ajattelematta kaikkea kerralla. Yrittää lohkoa ongelmia ja hoitaa tärkeysjärjestyksessä.
Mene työterveysläkärille ekana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista.
Kilpirauhaskokeissa kävin kesällä viimeksi.
Olivat viitteissä vaikka en ollut syönyt lääkkeitä säännöllisesti hetkeen.
Thyroxini ei ole minuun juuri vaikuttanut tämän kymmenen vuoden aikana mutta se mikä ehdottomasti on, niin oikeanlainen ruokavalio. Se korjasi minut ja yritän edelleenkin syödä oikein mutta olen lipsunut.
En vain jaksaisi kokata ja teen enemmän huonoja valintoja.
Ferrittiini on joskus katsottu, oli alakantissa (30) mutta nousi tableteilla aika paljon.
En muista enää, että koska ne katsottiin, kai kaksi vuotta sitten.
Olen kuitenkin ajatellut, että kun kuukautisia ei ole kohta ollut vuoteen koska hormonikierukka, niin ehkä varastot täyttyvät. Ellei sitten suolistossa ja siitä imeytymisessä ole ongelmaa mutta kuukautiseni olivat runsaat.
Masennuslääkkeet, ei!!
En varmasti syö. Ellen joudu psykoosiin.
Sillä en jaksa niistä aiheutuvia sivuhaittoja, en halua sekoittaa aivojani enempää ja sen lisäksi tahdon, että syytä hoidetaan eikä oireita, saadakseni vielä mahdollisesti niitä lisää..
En tiedä mistä aloitan. Taidan soittaa lääkäriin, tarvitsen jotain hoitoa.
Ehkä sairauslomaa tai en tiedä uskallanko ottaa. En oikeastaan nyt tiedä pitäisikö yrittää vain sinnitellä.
Olisin valmis vaikka heti muuttamaan pois ja aloittamaan alusta, aloittamaan terapian jne mutta en voi vielä...
Toivottavasti jaksan vain vaikka huulta purren tai en ole varma.
Ap
Juu ehdottomasti hakeudu avun piiriin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kuin minä, paitsi hain apua, mutten kokenut sitä hyvänä. Lääkkeenä sertralin, joka ei auta masennukseen, uupuneeseen oloon ja saamattomuuten. Auttaa vain pakko-oireisiin. Kävin jonkin aikaa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa. Sen neuvot olivat luokkaa ”piristy, käy ulkona” ja jne. Muttei traumoja ja mennyttä saa tekemättömäksi. Kun on ollut masentunut 13 vuotta, tuntee olevansa lopullisesti turmeltu ja viallinen.
En tiedä mitä tekisi. En jaksa kuin pakolliset työasiat hoitaa, illat ja viikonloput vain makaan sängyssä. Mikään ei tunnu merkitykselliseltä tai tuota iloa. Masentaa ja ahdistaa. Vaikka kuinka haluaisin esimerkiksi tehdä taidetta, en millään saa aikaiseksi tai jaksa. Jos saan itseni raahauduttua pöydän ääreen, tekee mieli vaan kömpiä takaisin sänkyyn.
Tuntuu kuin olisi sumussa. Puhaltaisipa joku tämän sumun edestäni ja pääsisinpä kirkkauteen ja valoon.
N27
Samantyyppinen tilanne. Masennuksesta olen kärsinyt jo pitkään, vaihtelevasti. Nyt en enää jaksanut kärvistellä, kun tuli akuutteja sydänsuruja ja myös pohjamasennus tuntuu menevän pahempaan päin. Kävin työterveyslääkärillä ja olen nyt sairauslomalla. Viikon päästä on aika psykiatrille ja siellä katsotaan lääkitystä ja muuta etenemistä. Sain myös ajan työpsykologille. Toivon mukaan ei tarvitse olla kovin pitkään sairaslomalla vaan lääkitys saataisiin toimimaan nopeasti.
Olo on vähän kuin sinun kuvaamasi, ap, toismaailmallinen. Mulla tähän liittyy myös ikä- ja elämänvaihekriisiä, kun olen perheetön ja sen ikäinen, että mahdollisuudet saada lapsia alkavat olla mennyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ja mulla (viesti 10) on myös läheisriippuvuusongelmaa, olen ajautunut huonoihin parisuhteisiin, joissa mun tarpeet on olleet toissijaisia ja olen tullut suoranaisesti kaltoinkohdelluksi (henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa). Ja olen halunnut pitää suhteista kiinni, vaikka olen oikeasti voinut huonosti niissä.
Lapsuudestahan tämä jostain tulee.
Aina joku tulee paasaamaan Jeesuksesta. Miten se Jeesus saa mut sängystä ylös, tuotteliaaksi ja tuntemaan taas hyvää oloa ja virkeyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin minä, paitsi hain apua, mutten kokenut sitä hyvänä. Lääkkeenä sertralin, joka ei auta masennukseen, uupuneeseen oloon ja saamattomuuten. Auttaa vain pakko-oireisiin. Kävin jonkin aikaa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa. Sen neuvot olivat luokkaa ”piristy, käy ulkona” ja jne. Muttei traumoja ja mennyttä saa tekemättömäksi. Kun on ollut masentunut 13 vuotta, tuntee olevansa lopullisesti turmeltu ja viallinen.
En tiedä mitä tekisi. En jaksa kuin pakolliset työasiat hoitaa, illat ja viikonloput vain makaan sängyssä. Mikään ei tunnu merkitykselliseltä tai tuota iloa. Masentaa ja ahdistaa. Vaikka kuinka haluaisin esimerkiksi tehdä taidetta, en millään saa aikaiseksi tai jaksa. Jos saan itseni raahauduttua pöydän ääreen, tekee mieli vaan kömpiä takaisin sänkyyn.
Tuntuu kuin olisi sumussa. Puhaltaisipa joku tämän sumun edestäni ja pääsisinpä kirkkauteen ja valoon.
N27
Kiitos sinullekin.
Hienoa, kun hait apua kuitenkin. Harmittaa, että heti ensimmäisenä reseptit annetaan kouraan. Itse en suostu siihen enää.
Ainoastaan unettomuuteen otin tuossa vuosi sitten kun kävin niin pahasti ylikierroksilla uupumuksen vuoksi.
Ymmärrän sinua oikein hyvin. Itsekin olen ollut enemmän ja vähemmän masentunut n. 10-vuotiaasta lähtien. Olen hyvin lähelle sinun ikäisesi.
Eikös muuten sullakin ole oikeus kelan myöntämään terapiaan? Se voisi olla hyvä juttu.
En oikein keksi mitään konstia enää kun päästä tulemaan kuulluksi ja kunnolla.
Repimään haavat, itkemään, kärsimään tuskasta ja rikkoutua, jotta voisin taas oikeasti elää ja voida hyvin. Yksin en kuitenkaan jaksa kohdata kaikkea, tarvitsen "peilin" ja tukea käsittelyyn.
Tämä solmussa oleminen on aivan helvettiä joskus. On kuin minua ei edes olisi.
Haluan itseni ja potentiaalini vielä valloilleen, olen senkin onneksi kokenut ja se oli aika uskomatonta, olen kiitollinen niistä vuosista mutta en todella tiennyt rajojani, on ollut vaikea elää ja ymmärtää syy-seuraussuhteita, omia rajoja jne. Olen hakenut identiteettiä työstäkin, ollut koukussa peleihin, alkoholiin jne. Paljon ollut rajattomuutta ja samat ongelmat toistuvat eri muodoissa.
Ei tätä jaksa. Väsyttää.
Luulen, että sinullakin on potentiaalia paljon kun taiteesta kerroit. Vielä joku päivä ehkä pystyt kääntämään nämä taistelut voitoksi ja ehkä tekemään siitä taidetta sinun näkökulmastasi.
Toivottavasti minäkin.
Paljon onnea sinulle!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Samantyyppinen tilanne. Masennuksesta olen kärsinyt jo pitkään, vaihtelevasti. Nyt en enää jaksanut kärvistellä, kun tuli akuutteja sydänsuruja ja myös pohjamasennus tuntuu menevän pahempaan päin. Kävin työterveyslääkärillä ja olen nyt sairauslomalla. Viikon päästä on aika psykiatrille ja siellä katsotaan lääkitystä ja muuta etenemistä. Sain myös ajan työpsykologille. Toivon mukaan ei tarvitse olla kovin pitkään sairaslomalla vaan lääkitys saataisiin toimimaan nopeasti.
Olo on vähän kuin sinun kuvaamasi, ap, toismaailmallinen. Mulla tähän liittyy myös ikä- ja elämänvaihekriisiä, kun olen perheetön ja sen ikäinen, että mahdollisuudet saada lapsia alkavat olla mennyttä.
Voi ei. On tämä kyllä rämpimistä ja eikö olekin inhottavaa kun tosiaan päästää lähelleen aivan vääriä ihmisiä? Siis todella vääränlaisia.
En edes ymmärrä miksi. Tahdonko pelastaa? Yleensä kyllä, siinä on jotain hoivaviettiä mukana. Haluan rakastaa ja huolehtia, kohta olenkin ahdistuneena ja peloissani nurkassa syyttelemässä ja häpeässä itseäni kun mies huutaa, uhkailee tai ehkä jopa käy käsiksi.
Olen kokenut kaksi tämänkaltaista parisuhdetta.
Oli kyllä kamalaa, että juuri kun luulin olevani jo selvinnyt voittajana menneisyydestä ja olin vapaa ja rakastin itseäni niin tapaan miehen, joka vetää maton jalkojen alta ja nyt olen tässä.
Pitäisi luottaa omaan intuitioon, luottaa itseensä ja seistä omien arvojensa takana tiukasti. Siten ehkä ei tulisi liian suuria harha-askelia.
Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mitä tapahtuu. En minäkään elä normaalia elämää ikääni nähden. Olen aivan lasten kengissä edelleen, tuntuu siltä. Tuntuu joskus, että elämä olisi pysähtynytkin. Etten etene tarpeeksi.
En ole aikaisemmin kehdannut lähteä tavoittelemaan tarpeeksi paljoa koska en luota tarpeeksi itseeni.
Pitäisi kuitenkin ja uskon, että kun tästä nousen niin sitten teen kaiken hyvän elämän eteen. Tahdon uskoa, että minusta on kyllä paljoon kuhan pääni kuntoon joskus.
Onneksi kuitenkin olet hakenut nyt apua ja saat päätäsi ehkä selvitettyä sairauslomalla sekä kun pääset juttelemaan kaikesta.
Paljon voimia sinulle, toivottavasti paranet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae sairaslomaa heti. Kuulostaa niin tutulta, vaikea vuosi on takana, eikä kyseinen ongelma edes rarkennut, pitää vaan hyväksyä epätietoisuus ja jatkaa eteenpäin toivoen että tekee oikean valinnan asian suhteen, tää asia liittyi erittäin läheisiin ihmissuhteisiin ja totaaliseen luottamuksen menettämiseen, vaikka toinen ei myönnä tehneensä mitään niin omat epäilyt ovat edelleen voimakkaita, niin voimakkaita että paluuta entiseen ei ole.. Lisäksi erityislapsi tuo omat haasteensa.. Tän takia jätin opiskelut ja lähdin kuntottavaan työhön... Lääkitystä en ole ajatellut, sillä aiemmikaan ei ole sopivaa valmistetta löytynyt. Terapiaan tässä kaupungissa ei helposti pääse..
Itse en saa jutteluista tai terapioista mitään irti. Mitä se hyödyttää, että kerron jollekin tuntemattomalle, että on paha olla? Ei se paha olo siitä mihinkään katoa.
Vierailija kirjoitti:
Itse en saa jutteluista tai terapioista mitään irti. Mitä se hyödyttää, että kerron jollekin tuntemattomalle, että on paha olla? Ei se paha olo siitä mihinkään katoa.
Itse taas ajattelen, että siinä on kyse oikeastaan kuulluksi tulemisesta.
Voit jutella, saat erilaisia näkökulmia tilanteisiin. Alat ymmärtämään itseäsi, saat johtolankoja ja oivalluksia.
Voit olla rehellinen toiselle osapuolelle ja sitä kautta itsellesi eikä tarvitse tuntea kiitollisuudenvelkaa. Siis jos puhuu ammattiauttajan kanssa.
Se on prosessi jossa auttajan pitäisi saada sinut auttamaan itseäsi, osaa ohjailla oikeille raiteille, läpikäymään asiat.
Itse en pysty läheisten kanssa tähän kovin syvällisesti. Tai sitten tunnen helposti häpeää, en halua kuormittaa liiakseen.
En osaa puhua muuta kun vieraiden ihmisten kanssa tällain anonyymisti tai sitten psykologille kun tiedän, että se on heidän työtään.
Se on jotenkin helpompaa ja koen tulevani paremmin ymmärretyksi.
Ap
Sinun kannattaa hakea apua nyt, tai huomenna aamulla. Lääkärin vastaanotolle ensin. Päivystykseen voit noilla oireilla mennä.
Ensin pitää tutkia, onko väsymyksesi taustalla jokin fyysinen sairaus tai vaiva. Keskusteluapu ei koskaan ole pahasta, joten sen voi aloittaa vaikka vielä fyysisiä tekijöitä selviteltäisi. Mielialalääkkeitä ei kannata ottaa ennen kuin on selvää, mistä väsymyksesi johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Itse en saa jutteluista tai terapioista mitään irti. Mitä se hyödyttää, että kerron jollekin tuntemattomalle, että on paha olla? Ei se paha olo siitä mihinkään katoa.
Minä olen kokenut keskusteluavun niin, että kerron tuntemattomalle asioista, joilla en halua läheisiäni kuormittaa. Eli en puhu pahasta olostani, vaan sen juurisyistä.
Alue: Aihe vapaa
Puhu jollekin ystävälle. En rupea jakelemaan neuvoja, koska pidän tätä trollauspalstama, kiitos kehno moderointi ja se n uuri.
Jos sulla ei ole ystävää, mene ammattiauttajalle tai lääkäriin. Tilanne pitää kartoittaa.