Lue keskustelun säännöt.
Yliopiston drop-out: miten menee, vieläkö haaveilet vslmustumisesta?
25.11.2020 |
Enpä olisi uskonut, että olen unohtanut koko jutun! Oikeesti. Yhteen aukaan ajattelin sitä kesken Jäänyttä graduntekelettäni jatkuvasti ja tunsin huonommuutta ja toivoin ihmettä jotenkin.
Nyt huomasin, etten ole ajatellut mitään yliopistoon liittyvääkään vuosiin!
Elön täyttä elämää, onnistuin hankkimaan hyvän elintason ja nyt jo olen himmailemassa ja muuttamassa kakkoskotiimme. Hankin lemmikkejä ja rakennamme kanalan, puutarhaa ja kasvihuoneen.
Eipä tähän tarvita huonosti työllistävän alan ohimennyttä turkintoa ollenkaan. Ihanaa!
Kommentit (49)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilen. Tunnen jatkuvaa huonommuutta siitä, että olen tuttavapiirissä ainut, jolla roikkuu opinnot. En vaan jaksaisi.
Minun ei olisi kannattanut mennä koko yliopistoon. Aivan väärä valinta silloin parikymppisenä. Maisterin paperit gradusta kiinni.
Nyt olen siivooja masennuksen ja työttömyyden jälkeen, mutta onpahan edes työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Proffana oli joku alan ihmelapsi, joka oli varakkaan perheensä rahoittamana opiskellut kesät-talvet ja valmistunut nopeasti. Sitten vaan pyrky päälle ja mahdolliset suvun suhteet käyttöön ja nuorena proffaksi.
Täysin normaalielämästä ja -ihmisistä vieraantunut tissiposki.
Istui peräpukamaleikkauken jälkeen jollain kumirenkaan päällä toimistossaan ja huusi kurkku suorana opiskelijalle, joka oli lähtenyt usa:an reissuun kun olisi Hänen kurssilla pitänyt olla. Naisiopiskelijat oli siellä ihan ilmaa. Ehkä me oltiin vaan aviomiestä hakemassa.
Ei kyllä oikein lähtenyt mun akateemiset pyrinnöt nousuun siellä. Jätin sikseen.
Lähdin ihan vastaiskuna ukkelin asenteelle töihin aasiaan ja aussehin, kävin välillä takaisin ja kerroinkin että olin tuossa maailmalla. Ja lähdin taas. Proffa sai jäädä pölyttymään sinne ja muistelemaan vanhoja julkaisujaan.
Menin varakkaan miehen kans naimisiin ja elelen mukavaa elämää.
Joku pikkukunnan virkamiehen pitkä ja tylsä ja pikkupolitikointia täynnä oleva merkityksetön ura jäi nyt saamatta. Ei harmita.
Tämä on aika viiltävää kuvausta proffasta.
Vierailija kirjoitti:
25 vuotta opiskelupaikan vastaanottamisesa sain kouraani maisterin paperit. Ei se miään suoraan muuttanut. Mutta kyllä se hetkeksi kohotti itsetuntoani. Ei enää tarvitse selitellä kenellekään, miksi en valmistunut.
En minä ainakaan tuollaisia selittele. Vanhemmat ja suku luulee, että olen valmistunut, varmaan työkaveritkin. Luultavasti jopa työnantaja luulee, kun tulin firmaan kesken opintojen puheilla, että ihan pian teen gradun loppuun. Siitä on 20 vuotta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys ei ole minulle, mutta minä olin monen mielestä aivan selkeä ikiteekkari jo kauan sitten.
Olin samaa mieltä, mutta sitten minulle luvattiin palkankorotus jos valmistun.
Se ihmeellinen tuska, ahdistus ja vaikeuden tunne kirjoittamisesta oli haihtunut ja diplomityön kirjoittamiseen tyhjästä proffan hyväksymästi kesti neljä viikkoa.
Näistä kolme alkuperäiseen kirjoittamiseen ja viikko korjauksien tekemiseen.
Toisaalta voidaan sanoa, että työn kirjoittamiseen meni se seitsemän vuotta, minkä olin ollut oikeissa töissä.
Että jos olet ollut alasi töissä jonkin aikaa, niin ei kun kirjoitat vain.
En saanut edes kandia tehtyä. Ei harmita. Olen hankkinut ylemmän korkeakoulututkinnon AMK:sta. Töitä vaikuttaa riittävän hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että työelämä ottaa minut hoiviinsa ennen kuin pitää alkaa sitä gradua vääntää!
Ei kaduta yhtään. Opiskelijakaverit jaksoivat aikansa ihmetellä, koska olin hyvin aktiivinen opiskelijaelämässä. Ensin se muuttui ihmettelyksi miten mulla on varaa asua kuten asun, sitten se loppui kokonaan ja nyt ovat lopulta kasvaneet sen verran, että ymmärtävät asian ja sen, ettei ole yhtä tapaa pärjätä elämässä. Tai ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, eniten pikkurilli pystyssä pätevät eivät varmaan koskaan tule ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätin kesken, menin töihin tienaamaan ja jäin työttömäksi eikä vieläkään harmita. Ainoa mikä harmittaa on se, että vuosia koin asiasta stressiä.
En. Ainoastaan ihan tavallisesta mustumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaduta yhtään. Opiskelijakaverit jaksoivat aikansa ihmetellä, koska olin hyvin aktiivinen opiskelijaelämässä. Ensin se muuttui ihmettelyksi miten mulla on varaa asua kuten asun, sitten se loppui kokonaan ja nyt ovat lopulta kasvaneet sen verran, että ymmärtävät asian ja sen, ettei ole yhtä tapaa pärjätä elämässä. Tai ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, eniten pikkurilli pystyssä pätevät eivät varmaan koskaan tule ymmärtämään.
En minäkään ymmärtänyt vaikka olen kaikkea muuta kuin pikkurilli-pystyssä-tyyppi? Onko sulla rikkaat vanhemmat, diilaat tuotteita ja saat siitä rahaa? Eikun mitä?
Vierailija kirjoitti:
Rahaa saa muutenkin.
Duuniduuni pitää kädet terveinä ja tätä sijoittamista ois pitäny opiskella jo silloin, kun hukkasi kallisarvoista aikaa jonkun pseudotieteen opiskeluun Helsingin Valtiotieteellisessä neuvostomielisten homekorvadosenttien johdolla.
Kaikki paitsi teknis-luonnontieteellinen tutkimus tai ammattiorientoitunut oikeustiede ovat puhdasta scheissea.
Luonnontiedeautisteilla on kaikkein pahin Dunning-Kruger efekti koskien muuta kuin omaa alaa. Se että jonkin vaikkapa humanistisen alan asiat ovat arjesta tuttuja, ei meinaa että silti tietää niistä paljon mitään. Havaintoja voi tehdä maallikkonakin, mutta yleensä luonnontiedetaustainen ei pysty selittämään miksi jokin asia on miten on ja koittaa etsiä liian simppelin selityksen. Luonnontieteissä hyvät selitykset ovat yksinkertaisia mutta ihmistieteissä harvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vaan mieleen, että kerran yläasteella englannin maikka kertoili meille yliopistotutkinnon rakenteesta. Mainitsi gradun, ja se soitti 13-vuotiaan meikäläisen kelloja. Huudahdin, että ”meidän äiti on tehnyt gradua 30 vuotta!!”
Äiti oli kai joskus puuskuttanut tietokoneensa äärellä, että ”tähän on vttu mennyt jo kolkyt vuotta..!” ja minä olin ottanut siitä kopin.
Opettajan oli mahdotonta pitää kasvot peruslukemilla.
Äitini sai gradun kuitenkin valmiiksi vanhimman lapsensa ollessa noin 15-vuotias, työllistyi alalleen, hyvä palkka, ja mikäs siinä.
Itse olen tehnyt kandia yhdeksän vuotta.
Ollaan sillälailla hitaita.
En haaveile. Pääsin alani kesätöihin kolmannen opiskeluvuoden jälkeen ja en ole sen jälkeen päivääkään opiskellut... Olen nyt 4-kymppinen. Tulen taloudellisesti hyvin toimeen ja kaikki muutkin asiat on oikein hyvin.
Suomessa ei kyllä olisi mitään asiaa työmarkkinoille, mutta olen asunut ulkomailla jo 20 vuotta eikä paluu Suomeen houkuttele.
Niin,siis "rakennamme" tuo se ydin,jos puoliso niin asiat helpottuvat paljonkin.
OIsko ilman gradua muuten oltu tuossa pisteessä yksin?
Jätin humanistisen alan opinnot kesken vuosituhannen vaihteessa. Hankin ammatillisen tutkinnon ja olen tehnyt sitä työtä valmistuttuani.
Jäi harmittamaan keskeneräiset opinnot Helsingin yliopistossa, vaikka aineyhditelmälläni ei kovinkaan paljon työpaikkoja ole tarjolla. Niinpä anoin opiskeluoikeutta takaisin(joka myönnettiin), opintosuoritukset päivitettiin ja amanuenssi kertoi, mitä pitäisi suorittaa.
Sain työpaikalta vapaata seminaariin ja hain vielä parin kuukauden opintovapaan gradun kirjoittamiseen.
Valmistuin maisteriksi 62-vuotiaana. Luultavasti en tule tekemään koulutustani vastaavaa työtä, mutta kyllä tämä kannatti. Tuhlasin tietysti yhteiskunnan varoja opiskelemalla huuhaa-tiedettä ilman työllistymisaikeita, mutta toisaalta humanistien koulutus on halpaa ja olen työssäkäyvänä maksanut veroja ja pyörittänyt tätä järjestelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittelen juuri omaa graduani. Tekisi mieli jättää kesken :)
Älä vain jätä. Takaan, että olet tyytyväinen itseesi, kun saat sen valmiiksi. Arvosanalla ei ole mitään väliä.
No onhan sillä arvosanalla väliä. Mitä iloa on jostain väkisin väännetystä paskasta? Miten voi samaan aikaan sanoa, että on tosi hieno saavutus saada gradu valmiiksi, mutta sitten sillä arvosanalla ei ole kuitenkaan mitään merkitystä? Ei paskan vääntäminen mikään ylpeyden aihe ole, ellet ole 2-vuotias, joka harjoittelee potalla käyntiä.
Kukaan ei ole koskaan kysynyt DI-työni arvosanaa eikä ole ollut edes kiinnostunut sen aiheesta. Riittää kun homma on tehty.
Eihän sitä kyselläkään tusinatöihin. Mutta jos on paras arvosana (kuten minulla), niin siitä on kyllä hyötyä.
Ikiteekkarit, näitä on niiiin nähty!
25 vuotta opiskelupaikan vastaanottamisesa sain kouraani maisterin paperit. Ei se miään suoraan muuttanut. Mutta kyllä se hetkeksi kohotti itsetuntoani. Ei enää tarvitse selitellä kenellekään, miksi en valmistunut. Tutkino nimikeeni antaa tai toivottavasti antaa pienen ikkunan jolla kurkistaa osaamiseeni. Se antaa sille paljon yhtenäisemmän kuvan kuin keskeneräiset opinno ja joukko sekalaisia lyhyempiä ja pidempiä pätkätyökeikkoja ja rupeamia. Antaa mahdollisuuden hakea niitä paikkoja täysillä, mistä ennen minulta puuttui se odotettu ja vaadittu "muodollinen pätevyys"- Itse yön ja työnkuvanhan oppii vasa itse työssä mutta tutkinoni antaa siihen enempi ja vähempi eväitä.