Mitä olisit halunnut tietää ennen vauva-arkea?

:D Sitten kun saatte lisää lapsia, ihmettelette miten saitte ajan yleensä kulumaan yhden vauvan kanssa :D

Kuinka paljolta mä olenkaan säästynyt kun lapsi oli heti alusta korvikeruokinnalla. Me myös totutettiin vauva heti myös siihen että isä hoitaa.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:14"]Kärsikää! :D

[/quote]

Katkera?

Siihen ei voi etukäteen varautua, että lapsi viettääkin ensimmäisen vuotensa lastenkilinikalla. Ja sinä myös, vaikka kotisi olisi hyvin kaukana. Miehen pitää useimmiten olla tienaamassa rahaa töissä, joten näette harvoin ja olet yksin huolesi kanssa. 

No ei sitä unenpuutetta kyllä osaa kuvitella vaikka kuinka yrittäisi. Tietysti olen valvonut joskus aiemminkin, ollut yötöissä, opiskellut jne. Mutta silloinhan aina tietää että voi ja saa kuitenkin nukkua tai ainakin yrittää taas ensi yönä. Vauvan kanssa on valvottu yli puoli vuotta, enkä todellakaan ole koskaan kuvitellut että näin väsynyt voi edes olla. Saatika että silti pyöritän arkea koska on pakko.

Eli ei, en olisi ikinä osannut kuvitella tällaista. En vaikka lapsia oli ennestään jo kaksi. Ei ne turhaan käytä unettomuutta kidutuskeinona. Eikä mitään tietoa tai toivoa hyvistä unista, sekin on kauheaa kun ei tiedä miten kauan tätä kestää.

Sen olen oppinut että miten paljon yhdestä ihmisestä löytyy voimavaroja ja kyky selviytyä heikoilla yöunilla ja kiireisen arjen kanssa. On myös tullut aikuistuttua ihan oikeasti ja omaksuttua uuden rennon asenteen että kaikki ei kaadu pieniin vastoinkäymisiin. Asennekysymys myös selviytyminen ja jaksaminen, jos ei ole kuin pakko selviytyä niin se onnistuu ja oppii kehittämään keinot siihen. Olen aika paljon yksin enkä voi lapsia toisten hoteisiin antaa kun ei ole ketään jolle voisi. Mies hoitaa kun yrittäjän hommiltaan ennättää. Veikkaan että henkisesti kestän arkea paremmin kun on vaan selviydyttävä eikä tarvitse aina pohtia minne saa lykättyä lapset hoitoon kun: "pää hajoo". Vapaa hetkiä osaa myös arvostaa eri tavalla.

Sitä osaa vetää henkeä ja rauhoituttua vaikka joka paikkaan pitäisi keretä ja mikään ei mene niin kuin pitäisi. Pikkulapsiaika on niin lyhyt ja ainutkertainen aika elämässä että on vaan opittava nauttimaan

Mies suostutteli lapsen hankintaan, 8 vuoden väsytyksen jälkeen suostuin. Sitten kun vauva on syntynyt, mies vetäytyy syrjään ja yrittää elää elämää niinku ennenkin. Voi maata vauvan vieressä kun se nukkuu, katsoen samalla youtubea tms netissä roikkumista. Kun vauva alkaa itkeä, lykkää tuttia suuhun katse tietokoneen ruudussa. Vauva jatkaa itkemistä, mies EI ala oma-aloitteisesti käydä läpi, mikä on hätänä. Ei nosta ylös josko röyhdyttäisi, ei tarkista onko vaippa märkä, ei tarjoa ruokaa (pulloruokinnassa). Koska nämähän vaatisi sen tietokoneen hylkäämistä. Ja sitten, jos minä sanon että nosta se syliin/vaihda vaippa/hae ruokaa, niin minä valitan ja luulen itse olevani ihan mahtava vauvanhoitaja ja arvostelen miehen hoitotapaa. Niin, ja hoidan kaikki yöheräämiset mutta päivisinkään en voi nukkua, pesen pulloja ja lypsän ja mies kattoo elokuvia ja valittaa, ettei ole tekemistä.

Kiva kuulla myös miestenkin näkökulmaa vauva-arkeen. Onhan mieskin kuitenkin täysivaltainen perheenjäsen vauvankin tultua. :-) Joten ISO KIITOS sinulle miespuolinen vastaaja, kun autat näkemään asioita myös tältä näkökannalta. :-)

Ja kiitos myös muille aikaansa uhranneille. Hyviä ideoita olen jo tästä ketjusta saanut.

Ap

Minut yllätti:

taaperoaika raskaampaa kuin vauva-aika,

mies omistautui perheelle ja hitsauduimme yhteen,

olin jossain vaiheessa mustasukkainen kaikesta miehen omasta ajasta esim. työmatkaan käytetty 30 min.

eniten yllätyin siitä, miten 2 lapsen äitiys on minua kasvattanut ja miten ajattelen ensin nyt muita kuin itseäni ym. Pakko sanoa, että lapsettomat ovat jotenkin päässeet helpolla ja ajattelevat asioita itsensä kautta (mikä on ihan luonnollista ). Vaikea ajatella esim. Että minulla olisi lapseton esimies. En halua mollata, mutta kyllä te muut vanhemmat tiedätte mitä tarkoitan.

Siis et voisi työskennellä pomolle, jolla ei ole omia persehedelmiä? 

Oudointa mitä olen ikinä kuullut.

Kyllähän sitä kaikesta luki ja kaikkeen "varautu",jälkikäteen ihmettelen vaan miten jaksoi hoitaa kodin ja lapsen yms.3kk koliikki-itkuisten öiden/päivien jälkeen,mutta jostain ne voimat löytyi!

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:14"]Kärsikää! :D

[/quote]

Katkera?

[/quote]

Sitähän te toivoisitte... :D

Esikoista odottaessa minua peloteltiin ties millä vauva-arjen kauheuksilla. Olisin halunnut enemmänkin kuulla positiivisia kommentteja, sillä kaikista peloitteluista huolimatta vauva-arki on ollut ennakoitua helpompaa ja todella mukavaa. Meitä siunattiin älykkäällä ja helpolla vauvalla.

Se, mikä yllätti oli oman äitini reaktio. Jo raskausaikana meni välit poikki, kun jostain syystä ei osannut ollenkaan elää mukana minun eli oman tyttärensä odotusaikaa. Vauvan synnyttyä heittäytyi jotenkin omituisen huomionkipeäksi. Sen sijaan, että olisi kysynyt kuinka voidaan, tarvitaanko apua - äitini heitti kokonaan yhteyden pitämisen, ei tullut sairaalaan katsomaan, ei käynyt kylässä. Ensimmäisen kerran kävi pikaisesti lapsenlastaan katsomassa kun vauva oli puolivuotias. Vierailulla ei sanonut minulle sanaakaan. Tämä asia on surettanut ja vienyt yöunet, stressannut hirvittävästi. Positiivisempi yllätys oli anoppi, joka ennen suhtautui minuun jotenkin etäisesti, mutta olemme vauvan synnyttyä ystävystyneet ja tulleet hyvin läheisiksi.

Kiitos!!! Sais tulla jo maailmaan pikkuinen! :-)

Tuo onkin jännä, että jos ystävät jättää kokonaan yhteydenpidon vauvan syntymän jälkeen, niinkuin joku mainitsikin. Juuri viimeviikolla katsoin Pelasta perheemme, Supermarjo. Niin siinä se nuori yksinhuoltajaäiti sanoi ihan samaa, että entiset ystävät olivat jättäneet kokonaan yhteydenpidon, koska ajattelivat äidin haluavan vain olla kotona vauvan kanssa. Eihän se oo totta, en mä ainakaan halua jumittua vauvan kaa kotiin, vaan ois se kiva käydä ystävien luona kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia. ;-) Siihen pyritään.:-)

Onneksi tää nuori äiti sai sit loppujen lopuksi vertaistukea sieltä vauva-äiti-meetingistä. Vaikeaahan se luulis yksin olla ja jaksaa vauva-arkea ilman kenenkään apua. :-/

Ap

57, kirjoituksesi oli kuin minun ajatukseni. Allekirjoitan kaiken. Tee ap pohjatyöt huolella, siirrä tarpeesi tuonnemaksi, kyse on vuosi elämästäsi mutta pienesi tulevaisuus. Mieletön kehitys ja kasvu, aivojen, tunteiden säätelyn, hermoston muovautumisen aika, aika jonka vaikutukset näkyvät lapsestasi. Lyhyt aika, jota et koskaan saa takaisin. Sitä "omaa aikaa" ehtii olla ja tulla seuraavat 50 vuotta. Arjessa lepohetkiä useamman lapsen kanssa sain imettämällä, he ymmärsivät että vauvan ruokintaa ei saa häiritä, eikä meteliä pitää. Itse lähes nukuin ja vain rentoudun tuon imetysajan. Paras osa vauvan hoitoa. Pidä pää kylmänä, jos tulee vaikeuksia, koliikkia, allergioita ym, ole levollinen. Vauva aistii kaiken ja peilaa sinusta. Sinun katseestasi hän näkee sen millainen hän itse on, miten hänet nähdään. Ole sensitiivinen, reagoi itkuihin heti, sylitä ja silitä. Vauva on pieni ihminen, joka ymmärtää kaiken siten ettemme voi ymmärtää. Voit jutella ja seurustella hänen kanssaan kaikki puuhasi, vaikka hän vaikuttaisi "vain vauvalta". Helppo vuosi ei ole, mutta ainutlaatuinen ja ihmeellinen! Onnea odotukseen!

Itse olen yrittäjä ja teen nyt vauvan ollessa pieni kotoa töitä. Päivittäin. Se yllätti, että ehdin kaiken hoitaa (mukaan lukien siis kodin ja muut lapset jne jne) ilman suurempia ongelmia. Ainoa mitä ei vielä ole ehtinyt on sen kuuluisan oman ajan nipistäminen. Se kun menee väkisinkin töihin jos sekunti jostain löytyy.

Up

Sitä että ystävät kaikkoaa, sinua ei pyydetä ikinä mihinkään ja käytännössä olet päivät pitkät vauvan kanssa yksin. Kukaan ei enää soittele eikä kysele kuulumisia. Masennut täysin ja olet yksinäinen. Viiiituuutttaa. Niin eikä sitä, että alat roikkua vauva-palstalla..

Se miten vaikeaa äidiksi kasvu oli. Ja myös miehellä isäksi kasvu. Se miten sitä laittoikin koko elämänsä uusiksi lapsen takia vuosien kuluessa, koulutuksesta lähtien. Se, miten selvisin univeloista. Edes 3-vuotiaamme ei nuku vielä kunnolla, mutta silloin kun poika oli 2kk kuukausikin eteenpäin niitä huonoja öitä tuntui piinalta. Nyt niihin on vaan tottunut.

Me ollaan harkittu toista lasta, mutta kyllä asian muistelu saa harkitsemaan kolme kertaa uudelleen.

Se yllätti kuinka vähäunisia jotkut vauvat voivat olla. Minulla on yksi ja miehellä kaksi lasta aikaisemmista suhteista ja he ovat kaikki olleet suht helppoja vauvoja. Tämä meidän yhteinen onkin sitten todellinen haaste parisuhteelle ja mielenterveydelle. Löytyy maitoallergiaa ja sopivia ruokia on vaikea löytää ym. yöunille nukahtaminen on aina ollut vaikeaa ja jo pikkuvauvana nukahti todella myöhään. Vielä 1-vuotiaana nukahtaa yleensä vasta n klo 22 ja herää n klo 8. Ja olen ihan kaikkea mahdollista kokeillut eikä mikään auta.